4 result(s) found for "Vesileppis Areena"

Kari Ketosen luento "Stressi ja motivaatio" image
Kari Ketosen luento "Stressi ja motivaatio"
Leppävirran yrittäjät järjestävät Kari Ketosen luennon "Stressi ja motivaatio" Vesileppis Areenalla 8.1.2025. Näin Kari kertoo itsestään ja luennon aiheesta: Kari Ketonen on helsinkiläinen yhden lapsen isä. Koulutukseltaan hän on teatteritaiteen maisteri (MA), ylemmän erityistason psykoterapeutti (YET) ja mustan vyön judoka (1. dan). Viimeiset kolmekymmentä vuotta Kari on työskennellyt näyttelijänä, ohjaajana, käsikirjoittajana, valmentajana ja puhujana. Hän on esiintynyt miljoonayleisölle suorissa tv-lähetyksissä, tehnyt taiteellisesti kunnianhimoista teatteria sekä ohjannut ja käsikirjoittanut menestyneitä ja palkittuja tv-sarjoja (Ketonen ja Myllyrinne, Luottomies). Olen kohdannut työssäni monenlaisia haasteita. Mikään ei ole ollut helppoa. Yksi asia on noussut itselleni lopulta keskeiseksi. Ikään kuin haasteeksi kaikkien haasteiden takana. Nimittäin autonomisen hermoston toiminta. Kun puhutaan stressistä, ahdistuksesta, jännittämisestä, hermojen hallinnasta, yliajattelusta, paineensiedosta, tunnetaidoista, läsnäolosta, ylivireystilasta, vagushermosta, psykosomaattisista oireista, burn-outista, ylikunnosta, palautumisesta, jaksamisesta, kehon ja mielen yhteydestä, resilienssistä, psykologisesta turvallisuudesta, tunnejohtamisesta, vuorovaikutuksesta tai vaikkapa anti-fragiliteetista , kyse on pohjimmiltaan juuri autonomisen hermoston toiminnasta. Tai toimimattomuudesta. Autonominen hermostomme on nimensä mukaisesti itsenäinen, ei-tahdonalaisesti reagoiva säätelyjärjestelmä, joka ohjaa elintoimintojamme, tunteitamme ja yleistä vireystilaamme. Kun autonomisen hermoston toiminta häiriintyy pitkäkestoisen stressin, sairauksien, vammojen, ylikuormituksen tai psyykkisen tai emotionaalisen trauman seurauksena, menetämme ison osan luontaisesta toimintakyvystämme. Tämän toimintakyvyn palauttaminen ja laajentaminen on mahdollista, kun ymmärrämme, miten ja miksi autonominen hermosto toimii niinkuin se toimii ja millä periaatteilla ja menetelmillä sitä on mahdollista askel askeleelta muokata sellaiseksi, että sen toiminta paremmin tukee kulloisiakin tavoitteitamme. Minua on aina ohjannut palava halu lisätä ymmärrystäni suhteessa ihmiseen. Niin näissäkin asioissa. Motivaattoreinani ovat toimineet sekä uteliaisuus että tarve ratkoa oman jaksamiseni ja hyvinvointini haasteita. Niitä muuten on riittänyt. Olen ollut hyvin stressialtis, taipuvainen ahdistukseen ja depressioon ja olen mennyt helposti innostuessani tai haasteiden edessä ylikierroksille. Tämä on hyvin kuluttavaa. Oikoteitä onneen ei ole. Itse olen kymmenien vuosien aikana systemaattisesti tutkimalla, harjoittelemalla, opiskelemalla ja useita harhapolkuja kolunneena lopulta löytänyt menetelmät ja tavat asteittain uudelleenohjelmoida hermostoani ja siten pikkuhiljaa laajentaa omaa mukavuusaluettani niin, että pystyn nyt viisikymppisenä kantamaan moninkertaisen työkuorman aiempaan verrattuna. Ja vieläpä nauttimaan elämästä. Kuinka tämä uudelleenohjelmointi sitten tapahtuu? Kari on koonnut aiheesta kaiken oleellisen tiedon -luennon alle. Koska karisma on jokaisen menestyvän esiintyjän, johtajan, poliitikon, myyjän, asiakaspalvelijan ja kenen tahansa vuorovaikuttajan ydintaito. Karisma syntyy ennen kaikkea kyvystä säilyttää tietoinen läsnäolo paineen alla. Toisin sanoen kyvystä säilyttää rauhallinen autonomisen hermoston tila stressaavissa ympäristöissä ja tilanteissa. Kun ihminen pystyy pelottomana, selväjärkisenä, rentona, valppaana ja tietoisena itsestään ja ympäristöstään kohtaamaan tilanteet oman ainutlaatuisen persoonansa kautta, on vaikutelma yhtaikaa luottamusta herättävä ja magneettinen, mutta samalla vaivaton ja välitön. Vuosien ajan Kari on kiertänyt Suomea kertomassa ihmisille näitä oppeja. Hän antaa selkeät, konkreettiset ohjeet siihen, miten voi itse harjoittelemalla oppia paremmaksi esiintyjäksi, parantaa vuorovaikutustaitojasi ja stressinsietoasi, kehittää luovuuttasi ja parantaa toimintakykyäsi paineen alla. Tai jos haluat ylipäätään löytää tapoja ottaa potentiaalisi täydemmin käyttöön, tämä luento on juuri sinulle.Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä. Esityksessä on väliaika ja lipun hintaan kuuluu kahvit sekä pieni makea väliajalla. Ryhmävaraukset: sales@vesileppis.fi Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kyllä
Vesileppiksen Suurtanssit 2025 image
Vesileppiksen Suurtanssit 2025
Vesileppiksen Suurtanssit 24.-25.1.2025 - mukana Kyösti Mäkimattila uuden orkesterinsa kanssa! Tervetuloa Vesileppiksen suurtansseihin, jossa nautitaan huikeista esiintyjistä ja 450 neliömetrin tanssilattiasta! Vesileppis Areenan lavalle nousevat Kyösti Mäkimattila, Jarkko Yli-Sikkilä ja Soiva orkesteri, Taikakuu sekä Finlanders. Lauantaina 25.1.2025 Kyösti Mäkimattila astuu lavalle uuden orkesterinsa kanssa tarjoten unohtumattoman illan tanssimusiikin ystäville. Kyösti tunnetaan koskettavista sanoituksistaan ja lämpimästä lavakarismastaan, ja tämä ilta on erityinen tilaisuus päästä nauttimaan hänen uudistuneen kokoonpanonsa sävelistä. Mäkimattilan lisäksi lauantai-illan tunnelmasta vastaa Jarkko Yli-Sikkilä ja Soiva Orkesteri, jotka pitävät tanssilattian täynnä koko illan. Vesileppiksen suurtanssit tarjoavat loistavat puitteet viettää viikonloppua tanssien ja musiikista nauttien. PERJANTAI 24.1.2025TaikakuuFinlanders LAUANTAI 25.1.2025Kyösti MäkimattilaJarkko Yli-Sikkilä Ja Soiva Orkesteri Aikataulu: Ovet avataan klo 19:30, tanssi jatkuu klo 00:30 saakka.Aikataulut tarkentuvat tuonnempana. Lisäksi sekä perjantaina että lauantaina tanssit jatkuvat hotellilla Castro-ravintolassa levyjen soidessa. Tervetuloa nauttimaan Vesileppikseen, jossa tanssi jatkuu läpi viikonlopun!Majoituspaketit: sales@vesileppis.fi tai 0291700170 Esteettömyys: Pääseekö avustajaa tarvitsevan asiakkaan saattaja ilmaiseksi tapahtumaan: kylläTapahtumapaikassa on esteetön pääsy pyörätuolille: kylläTapahtumapaikassa on Inva-WC: kyllä