7 result(s) found for "Tuba Food & Lounge"
Väinö Tuonelan Österbotnicana Orkesteri
Väinö Tuonelan Österbotnicana Orkesteri uuden albumin julkaisukeikalla Tuballa 27.9.2024!
Väinö Tuonela on pohjalainen lauluntekijä, joka ihmettelee lauluissaan ihmiselon erilaisia ilmiöitä ja asetelmia. Vaikka sanoituksissa usein kuvataan myös olemassaolon raadollisempia puolia, ei niissä kuitenkaan unohdeta uskoa ja toivoa, joihin jokainen ihminen elämässään kurottaa. Laulut kuvaavat aitoa elämää, jossa mukana ovat ilo ja suru, pelko ja rohkeus, sekä viha ja rakkaus.
Aiemmin (vuosina 2011–2014) Tuonela musisoi soolona sekä Kerettiläiset-yhtyeen kanssa. Keikkoja kertyi tuona aikana pitkästi toista sataa ja kokoonpano levytti myös kolme albumia (Tuonelan virsiä 2012, Toinen 2013 ja Burleski 2014).
Nyttemin Tuonela on aktivoitunut musiikin tekijänä uudelleen. Kesän 2023 aikana Tuonela teki joitakin keikkoja sekä soolona että yhdessä haitaristi Harri Laakkosen kanssa. Myöhemmin kuluneen syksyn ja talven aikana kokoonpano täydentyi kolmella muulla soittajalla, jolloin syntyi Väinö Tuonelan Österbotnicana Orkesteri.
Yhtyeen nimi viittaa musiikin tyyliin, joka on eräänlainen pohjalainen vastine uuden mantereen americana-perinteelle. Orkesterin musiikki sisältää runsaasti vaikutteita juuri americanasta, mutta koska mukana on myös paljon piirteitä soittajien synnyinseudun suomalais-slaavilais-ugrilaisestaperinteestä, tyylilajiksi muodostui lopulta tämä aivan uusi genre – Österbotnicana, jonka ainoa edustaja kokoonpano on.
Väinö Tuonelan Österbotnicana Orkesterissa musisoivat:
Väinö Tuonela - laulu, kitaratTimo Sipilä - kitarat, banjo, mandoliiniHarri Laakkonen - haitari, piano, taustalauluAri Kivelä - kontrabassoKeijo Goman – rummut / lyömäsoittimet, taustalaulu
Tervetuloa keikalle!Liput ovelta 11 €, mikäli jäljellä.
Lippujen varausaika 2 päivää.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Rosita Luu
Rosita Luu saapuu Tubaan 11.10.2024!
Rosita Luu on omaehtoinen, omia kinttupolkujaan kulkeva artisti, jonka albumeilla on kuultuennakkoluulottomasti kaikuja laajalti musiikin eri tyylilajeista. Monipuolisuus ja uteliaisuuslauluntekijänä onkin yksi artistin tavaramerkeistä vahvojen sanoituksien lisäksi. Lyriikoiden pohjavire on ihmisyyttä, erheitä ja isoja tunteita syvästi ymmärtävä, eikä Rosita Luun maailmassa mikään ole mustavalkoista tai pyhää.
Vuonna 2021 Samettisuu -albumi oli ehdolla Emma-gaalassa Kriitikoiden valinta ja Vuodenyleisöäänestys kategorioissa. Samettisuu -albumi listattiin julkaisuvuotenaan mm. Soundin Vuoden kotimainen albumi – listan sijalle kolme. Samana vuonna Rosita Luu valittiin YleX:n tulevaisuuden tähtiä ennustavaan Läpimurto – listaukseen. Artisti on julkaissut kolme albumia, joista tuorein Maaginen elävä ilmestyi helmikuussa 2022.
2024 maaliskuussa julkaistiin uusi single Koiratyttö. Biisi esittelee aiempaa vapautuneemman Rosita Luun omalaatuisen maailman.”Koiratyttö on tumma & juicy, outo true story — eräänlainen haamukipuileva fragmentti isommasta tarinasta kutsumuksensa seuraamisesta, taiteilijaksi kasvamisesta, pois päässeistä sekä paikalleen jämähtäneistä. Se on musaa, rytmimusaa, tulevan uuden albumin avausraita, kerhokutsu ja Rositan new era”, artisti kertoo.
Paraikaa Rosita Luu valmistelee uutta levyä, jonka mielentila ja maisema on yö. Levy julkaistaan syksyllä 2024.
Tervetuloa keikalle!Liput ovelta 17 €, mikäli jäljellä.
Lippujen varausaika 2 päivää.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Viitasen Piia
Viitasen Piia Tubassa 19.10.2024!
Viitasen Piia julkaisi alkuvuodesta odotetun 5. studioalbuminsa Ihmisen aika ja juhlistaa levyä kattavalla Suomen-kiertueella. Artisti kertoo tulevan albumin käsittelevän kotia ja kodittomuutta, juuria ja juurettomuutta, äidiksi tulemista sekä ihmisen vaikutusta luontoon.
”Huomasin uuden albumin kirjoitusprosessin edetessä kirjoittaneeni useita kappaleita eri tavoin kyydistä pudonneiden näkökulmasta: tarinoita ihmisistä, jotka ovat syystä tai toisesta pudonneet tyhjän päälle tai joutuneet rakentamaan elämänsä perustuksia ja turvan tunnetta uudelleen”, Piia kertoo.
Neljä kriitikoiden ylistämää albumia urallaan julkaissut Viitasen Piia on huomioitu uransa aikana Emma-ehdokkuuksinsekä Kriitikoiden valinta (2014) että Vuoden etno (2019) -kategorioissa. Musiikin tuottajien ja teknologien yhteisö Aux ry palkitsi kuulijoita ravisuttaneen Meidän jälkeemme hiljaisuus -levyn Vuoden albumi ja Vuoden single -palkinnoilla vuonna 2020.
Julius Maurasen (mm. Oranssi Pazuzu, Vesa-Matti Loiri) tuottamalta Ihmisen aika -albumilta on tähän mennessä julkaistu singlet Outo tyttö ja Paras kellua vaan, joka voitti Yle Radio Suomen Levylautakunnan lokakuussa.
Tervetuloa keikalle!Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
Lippujen varausaika 2 päivää.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Annika Pudas
Annika Pudas soolona Tuballa 26.10.2024!
Annika Pudas on suomenkielistä pop-folkia kirjoittava artisti, joka on julkaissut debyyttialbuminsa tänä vuonna.
Epic Recordsille kiinnitetty laulaja-lauluntekijä on julkaissut kahden omakustannekappaleen lisäksi tulevalta albumilta löytyvät singlet ”Aika”, ”Pyyhi kyyneleet” ja ”Juhannuslaulu”, jotka ovat soineet mm. Radio Helsingin, YleX:n ja Radio Suomen taajuuksilla.
Perinteiseen laulaja-lauluntekijä -jatkumoon sijoittuva Pudas vangitsee herkällä tulkinnallaan ja ihon alle menevillä teksteillään.
”Tulevalta albumilta julkaistut singlet esittelevät hyvin tekijyyteni ytimen. Haluan kirjoittaa pieniä suuria lauluja, joissa teksti on syvintä ydintä. Nopeassa ajassamme oon kapinallinen ja luotan rauhaan. Artistina olen ennen kaikkea lauluntekijä ja sitten vasta muita asioita, joita ne laulut tuovat mukanaan.” Annika Pudas kuvailee.
Tervetuloa keikalle!Liput ovelta 13,50 €, mikäli jäljellä.
Lippujen varausaika 2 päivää.
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
Joose Keskitalo
Joose Keskitalo & The Mystic Revelation of Teppo Repo Tuballa 01.11.2024!
Joose Keskitalo on 2000-luvun merkittävimpiä laulaja-lauluntekijöitä. Savonlinnassa asuvan folkin mestarin väkeviä lauluja, profeetallisia näkyjä ja koskettavia tarinoita on kuultu jo kahden vuosikymmenen ajan. Tämä vuosi on taitelijan juhlavuosi kun debyyttialbumi Luoja auta albumin julkaisusta tulee kuluneeksi 20 vuotta. Lokakuussa Helmi Levyt julkaisee Keskitalon uuden albumin "Tähdet palaavat paikoilleen". Albumi on jo kuudes The Mystic Revelation of Teppo Repo yhtyeen (Otto Eskelinen, Eero Tikkanen, Arwi Lind) kanssa tehty studioalbumi. Musiikillisesti kuljetaan esoteerisen folkin kautta korpi-funkyyn. Levyn mukana ilmestyy myös Keskitalon ensimmäinen kirja. Syyskuussa Keskitalo tekee kahden viikon euroopan kiertueen esittäen englanninkielistä materiaaliaan ja heti palattuaan lokakuun alussa alkaa Tähdet palaavat paikoilleen levynjulkaisukiertue kotimaassa.
Tervetuloa keikalle!Liput ovelta 16 €, mikäl jäljellä.
Lippujen varausaika 2 päivää.
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
Lempi Elo
Lempi Elo esiintyy soolona Tuballa 9.11.2024!
Lempi Elon musiikki huokuu folkia, jazzia, avantgardistista arvaamattomuutta sekä progressiivista väriloistoa. Aamukahveista havumetsämaisemiin, päivännoususta illankajoon, Elo elää ja kirjoittaa tarinoita maailmasta, jossa kierrymme yhteyden ja yksinäisyyden salaisuuksiin. Irroittelunhaluisen yhtyeen lausuessa melodiat tututkin paikat tuntuvat vierailta.
Lempi Elo julkaisi vuonna 2023 bändikollektiivinsa debyytin, Huojuvat puut, jonka laulujen on kuvailtu olevan jatkumoa Liekin ja Scandinavian Music Groupin kaltaisten klassikkoartistien värittämiin laulukirjoihin. Elon suusta ei laulut lopu ja kollektiivi julkaisee jo vuoden 2024 lopulla toisen pitkäsoittonsa, joka näyttää yhtyeestä kepeämmän puolen.
“Vaikka laulut puhuttelevat etenkin pienillä eleillään, on mahdotonta olla myötäelämättä osaamisensa laajuuteen havahtuneen kollektiivin riemua.” - Soundi
Tervetuloa keikalle!Liput ovelta 13 €, mikäli jäljellä.
Lippujen varausaika 2 päivää.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Ne Lintuizet
Tamperelainen superyhtye Ne Lintuizet Tubassa 22.11.2024!
Ne Lintuizet on neljän lauluntekijän (Pekko Käppi, Kielo Kärkkäinen, Laura Moisio, Lauri Myllymäki) muodostama superyhtye, joka päivittää moniäänisen folkin 2020-luvun maailmaan. Vuonna 2024 perustetun yhtyeen silottelemattomassa ja herkässä yhteissoinnissa yhdistyvät iloisesti kulta-aikojen amerikkalainen folk, suomalaiset kansanlauluperinteet ja nueva canción. Kvartetti esittää sekä uutta musiikkia että uusia tulkintoja kunkin lauluntekijän tuotannosta.
”Perustimme bändin, jotta pääsisimme laulamaan yhdessä, sillä rakastamme kaikki moniäänistä laulua. Siinä on jotain erityistä inhimillistä voimaa”, yhtyeen jäsenet kertovat. ”Yhdessä laulaminen vaatii virittymistä yhteiseen tilaan, toisten kuuntelemista. Se on läsnäoloa ja dialogia, joka tuottaa yhteenkuuluvaisuuden tunteen. Juuri tässä hetkessä se tuntuu merkityksellistä ja innoittavalta.”
Yhtyeen jäseniä yhdistää rakkaus elävään ja dynaamiseen lauluntekijämusiikkiin, mutta tuotannossaan kukin on lähestynyt ”folkia” vähän eri kulmasta. Pekko Käppi on sulauttanut kansanlauluperinteitä luovasti niin psykedeeliseen rokkiin kuin maailmanmusiikkiinkin. Kielo Kärkkäisen lauluissa folk ja jazz kohtaavat runollisen lyriikan. Laura Moision tuotannossa voi kuulla kaikuja modernimmasta indie folkista, ja Lauri Myllymäki on ammentanut lauluihinsa amerikkalaisesta 1960-70-lukujen lauluntekijämusiikista. Yhteentörmäys tuo esiin uusia ja yllättäviä puolia kustakin tekijästä.
Tervetuloa todistamaan, kun Ne Lintuizet nousee siivilleen.Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
Lippujen varausaika 2 päivää.
FI
9 views
Buy Ticket
Read More