4 result(s) found for "Nirvana Bar"

Kaita Isäri Seppälä + Nupu image
Kaita Isäri Seppälä + Nupu
Kaita Isäri Seppälä ja Nupu Nirvanassa 5.10.2024! Kaita Isäri Seppälä on jytärokin tuleva pelastaja ja tarttuvien kertosäkeiden kuningatarkerho. Useiden yhtyeiden kanssa samoissa lakanoissa kasvanut Harri Lind perusti yhtyeen, kun muut bändit jossa hän siihen aikaan vaikutti alkoivat hiipua ja omia kappaleita alkoi syntymään huimalla tahdilla. Kerrasta päähän jäävät kertosäkeet tuovat väkisinkin hymyn huulille ja saavat hikisimmätkin sukat pyörimään jaloissa vakavampaa puolta unohtamatta.Väsymättömän maailmanmatkaajan tulevalla, 2024 ilmestyvällä Korpit kyselevät debyyttialbumilla soittavat maamme svengaavimmat ja mukavimmat muusikot. Hauholla varttuneen Harri Lindin säveltämät kappaleet soivat täten kuin sähkösaha työvoimatoimiston kuvitteellisessa auladiskossa. Nupu on raikkaalla punk-asenteella varustettu yhtye, joka koostuu huippulahjakkaista muusikoista, biisintekijöistä ja tuottajista. Vuonna 2018 perustetun suomenkielistä, modernia bändipoppia esittävän Nupun live-esiintyminen ja energia ovat ensiluokkaista, ja yhtye on valmis täyttämään suuremmatkin esiintymislavat. Yhtyeen musiikissa kuuluu kesä, melodraama, rakkaus ja 2020-luvun nuoruus. Nupu julkaisi lokakuussa vuonna 2022 debyyttialbuminsa Valheet, tupakka ja reivit ja on keikkaillut ahkerasti sen jälkeen. Nupu voitti joulukuussa 2023 Teoston ja Nelosen Uudet soundit -kilpailun, minkä myötä yhtye pääsee esiintymään 2024 kesän Jyväskylän SuomiPop-festivaalilla. Spotify --- Nirvana Bar & Live ClubFacebookInstagramLiput ovelta 15 €, mikäli jäljellä. *** Esteettömyystiedot:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Sepikka image
Sepikka
SEPIKKA: VÄHÄN KUITENKIN RAKKAUDELLA – VIIMEISET KEIKAT ENNEN KEIKKATAUKOA Ylistäviä arvioita toisella albumillaan kerännyt Sepikka keikkailee Turun Nirvanassa 15.11. Illan avaa dreampop-uutuus Lohtu. Sepikka-artistinimen takana on 2021 julkaistun debyyttialbuminsa myötä lukuisia palkintoja ja ehdokkuuksia kahminut Joni Seppänen. Artistin omaleimaisessa maailmassa samaistutaan eläimiin, ylistetään ystävyyttä ja tehdään tarkkanäköisiä havaintoja ihmisistä ja ajastamme. Vahvana pohjavireenä on turhautuminen yhteiskunnan tehokkuusajatteluun ja luonnon hyväksikäyttämiseen.Sepikan debyyttialbumi En kestä kylmää lailla ahvenen (2021) palkittiin Indie Awards -gaalassa vuoden albumina, minkä lisäksi Soundi-lehti valitsi Sepikan vuoden tulokkaaksi ja Emma-gaalastakin irtosi kaksi ehdokkuutta. Debyytti oli lisäksi ehdolla arvostetun pohjoismaisen Nordic Music Prizen saajaksi. Sepikka julkaisi odotetun toisen studioalbuminsa ”Ei koskaan rakkaudella” helmikuussa 2024, joka sai osakseen ylistäviä arvioita. Lohtu on helsinkiläinen dream- ja lohtupop-yhtye. Bändin musiikkion rajua ja pehmeää, ja siinä yhdistyvät kaihoisat sanoitukset ja lohdulliset melodiat. Lohtu on ääniä ja viestejä ympäristöstä ja kaupungista, yksinäisyydestä ja yhdessäolosta. Esikois-EP:nsä Talvipuutarha toukokuussa 2024 julkaissut yhtye on herättänyt paljon kiinnostusta eri medioissa, joissa yhtyettä on suositeltu seuraamaan tiukasti tulevat vuodet. Yhtyeen jäsenet ovat tuttuja myös mm. yhtyeistä The Scenes, Rohkeat kuvat, Cyril Awakens ja Get In. Lohtu on halaus sielulle. Sepikka Lohtu --- Nirvana Bar & Live ClubFacebookInstagramLiput ovelta 15 €, mikäli jäljellä.
Bloody Falls, Kuoleman Galleria, Einvigi image
Bloody Falls, Kuoleman Galleria, Einvigi
Death Agency presents:Bloody Falls Bloody Falls on tinkimätön tarinankertoja ja melodista deathia/ blackia groove metaliin yhdistelevä kokoonpano. Bloody Fallsin kolmas albumi ”Amartia” ilmestyi 19.4. Art Gates Recordin kautta. Bändi esiintyi mm. kesällä 2024 Portugalissa Laurus Nobilis-festivaalien päälavalla. facebook | Instagram | Youtube Kuoleman Galleria Kuoleman Galleria kertoo ihmisyyden pimeästä puolesta. Se on paikka, jossa toivon viimeisetkin rippeet on repäisty irti ja jäljellä on vain ammottava kuilu. Se, joka tuohon kuiluun uskaltaa hypätä, saattaa löytää sieltä yllättäviäkin sävyjä. Musiikin tunnelmaa vahvistavat musiikkivideot, karikatyyriset esiintymisasut ja tunnettujen taitajien tekemä synkkä kansitaide. Yhtyeen julkaisemat neljä levyä, Kärsimys Kunniaan, Pimeys Saapuu Pohjoiseen, Armon Loppu ja Pedon Synty ovat sitoneet soittajat ja luomistyön tiukasti yhteen, löytäneet synkimmät kuuntelijat ja kasanneet ammattimaisen tuotantotiimin bändin ympärille. Julkaisujen myötä yhtye on kiertänyt keikkailemassa ympäri Suomea ja ulkomaita. www | facebook | Instagram | YoutubeEinvigi Einvigi on turkulainen post-black metal-yhtye, jonka musiikissa yhdistyvät folk- ja blackgaze-vaikutteet. Sen on perustanut Petteri Granberg vuonna 2014. Yhtye on julkaissut kaksi albumia ja EP:n, viimeisin ”Monokroma”-albumi ilmestyi keväällä 2024, samalla bändi juhli kymmenettä juhlavuottaan. Syyskuussa Einvigi käy soittamassa keikkojamyös Saksassa. facebook | Youtube Death AgencyLiput ovelta 13 €, mikäli jäljellä. Nirvana:FacebookInstagram