3 result(s) found for "Mikaelinkirkko"

Häikäisevän kirkas -kiertue image
Häikäisevän kirkas -kiertue
Pekka Simojoki julkaisee uuden albumin ja lähtee Häikäisevän kirkas -kiertueelle Pekka Simojoki julkaisee uuden albumin ja lähtee Häikäisevän kirkas -kiertueelle. Samaa nimeä kantava kiertue tehtiin ensimmäisen kerran syksyllä 2018. Tulevissa konserteissa kuullaan Simojoen vanhoja ylistyslauluja, kuten "Voi, mikä riemu, Häikäisevän kirkas, Siunattu olkoon Hän, Pyhän kosketus ja Suurenmoinen". Lisäksi luvassa on uuden albumin lauluja sekä muita Simojoen rakastettuja lauluja. Simojoki kommentoi: ”Yksi urani hienoimmista kiertueista oli Häikäisevän kirkas -ylistyskiertue vuonna 2018. En varmaan koskaan unohda sitä yhteisen laulun voimaa. Taivas oli lähellä. Silloin jo päätin, että jos suinkin mahdollista, tämän haluaisin tehdä vielä uudestaan. Nyt minulla on ilo kertoa, että ensi syksynä Häikäisevän kirkas -kiertue tulee jälleen. Tule mukaan!” Kiertueen musiikista vastaa Make Perttilä, jonka kanssa lavalla nähdään Matti Kallio (piano ja huilut), Sami Asp (kitara ja laulu), Pasi Ryökkynen (basso) ja Sami Koskela (rummut). Solisteina kuullaan muun muassa Heidi Simeliusta ja Jonnu Heikkilää. Kiertueen tuottaa Ohjelmatoimisto Kristalli ja konserteilla tuetaan Sansan Medialähetystyötä. Häikäisevän kirkas -kiertue15.11. Seinäjoki, Konferenssikeskus Valkea klo 19.0016.11. Oulu, Oulujoen kirkko klo 18.0017.11. Kangasala, Kangasalan kirkko klo 18.00 (vapaa pääsy)22.11. Helsinki, Kallion kirkko klo 19.0023.11. Turku, Mikaelinkirkko klo 18.0024.11. Jyväskylä, Tapahtumakeskus Helmi klo 18.00Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä. Esityksen kesto n. 1h 45min. Kaikkiin tapahtumapaikkoihin on esteetön pääsy. Avustaja pääsee ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.
Soulful Christmas -kiertue image
Soulful Christmas -kiertue
Jepa Lambertin Soulful Christmas -joulukonserttikiertue tulee jälleen Jepa Lambert lähtee toistamiseen suositulle joulukonserttikiertueelle. Viime vuonna ensimmäistä kertaa omalle kiertueelle lähteneen Lambertin joulukonsertit vetivät kirkkoja täyteen kautta maan. Konsertissa kuullaan sielukkaita joululauluja painottaen afroamerikkalaista gospel-ohjelmistoa.Monista TV-ohjelmista tuttu pinkkitukkainen soul-laulaja tunnetaan monipuolisesta sekä vahvasta tulkinnastaan. Suomen Adeleksikin tituleerattu laulaja esittää lämminhenkisessä konsertissaan suomen- ja englanninkielisiä joululauluja. Lambertia vahvistaa kiertueella gospeljuuret omaavat huippumuusikot pianisti Maria Ilmoniemi ja kitaristi Lasse Sakara. Helsingissä, Espoossa, Turussa, Tampereella, Lahdessa ja Tuusulassa mukana on myös Lambertin johtama Sounds of Mercy -gospelkuoro.Viime vuonna uskalsin lähteä ensimmäistä kertaa soolokiertueelle ja se oli ihanaa! En ole koskaan saanut niin paljon lämmintä palautetta ja rakkautta kuin silloin. Tämä rohkaisi minua lähtemään uudestaan tien päälle ja vielä vähän isommalla kokoonpanolla. Joulun viesti on rakkaus, rauha ja armollisuus toisia sekä itseämme kohtaan. Sitä haluan laulullani välittää ja uskon että meidän konsertit eivät jätä ketään kylmäksi, vaan tuovat voimaa talven pimeisiin hetkiin. -Lambert kommentoi tulevaa Jepa Lambert on aloittanut laulu-uransa jo nuorena gospelmusiikin parissa. Hänellä on pitkä ja monipuolinen kokemus solistina, taustalaulajana, vocal coachina sekä ääninäyttelijänä monissa TV-ohjelmissa ja konserteissa kautta maan. Moni tunteekin Lambertin TV:stä mm. Elämäni Biisi, The Voice of Finland, Tähdet Tähdet sekä Toivesäveliä -ohjelmista. Jepa Lambert on laulanut lukuisien kansainvälisten ykkösrivin artistien kanssa, kuten gospel-legendojen Andrae Crouch ja Russ Taff sekä soul- ja hip-hop tähtien Cory Henry, Jacob Collier, Snoop Dogg ja Cee Lo Green. Kotimaassa Lambert on noussut viime aikoina lavalle mm. Mestarit Areenalla -kiertueella Kaija Koon, Ellinooran, Vesalan ja Jenni Vartiaisen kanssa. Lisäksi Lambert on kiertänyt Vesterinen Yhtyeineen -kokoonpanon jäsenenä sekä tulkinnut solistina eri orkestereiden kanssa. Jepa Lambertin oma gospelkuoro Sounds of Mercy on 25-henkinen, vuonna 2021 perustettu kuoro pääkaupunkiseudulta. Korkeatasoinen musiikin ammattilaisista sekä pitkän linjan gospel-lauluharrastajista muodostunut Sounds of Mercy on esiintynyt mm. Iltan ja Mikko & Jukka Leppilammen taustalla. Lisäksi kuoro on nähty TV-ohjelmissa kuten Putous (MTV) ja Riemulaulut (YLE). Kuoro on julkaissut omaa musiikkituotantoakin. Kiertueen tuottaa Ohjelmatoimisto Kristalli. Soulful Christmas -joulukiertue 20242.12. Turku, Mikaelinkirkko feat. Sounds of Mercy3.12. Jyväskylä, Taulumäen kirkko4.12. Kuopio, Alavan kirkko7.12 Tuusula, kirkko feat. Sounds of Mercy9.12. Espoo, Tuomiokirkko feat. Sounds of Mercy10.12. Joensuu, Joensuun kirkko11.12. Lappeenranta, Lauritsalan kirkko12.12. Lahti, Ristinkirkko feat. Sounds of Mercy16.12. Rovaniemi, kirkko18.12. Vaasa, Vaasan kirkko19.12. Seinäjoki, Törnävän kirkko20.12. Tampere, Messukylän kirkko feat. Sounds of Mercy21.12. Helsinki, Paavalin kirkko feat. Sounds of MercyEsteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei