Hägglund, Saariniemi, Räsänen, Vantola & Halonen: tyttörakkauszinetyttörakkauszine on immersiivinen ja näyttämöllinen zine, esitysinstallaatio, joka avaa pääsyn viiteen kokemukseen, joita tyttöys tavalla tai toisella läpäisee. Teos on pyrkimys kirjoittaa ja kuvata sekä läsnäoleva että unohtunut tyttöys – hauntologinen, hengästyttävä, dramaattinen, mutta pötköttelevä, naivistinen, melankolinen ja hupsutteleva sad girl. Surutytön suru on vastarintaa yhteiskunnassa, joka on usein fiksoitunut ajatukseen tyttöyden esittämisestä iloisena ja hauskana. Työryhmä koostuu esittävän taiteen suunnittelijoista: Iida Hägglund, Helka Saariniemi, Jenni Räsänen, Vilma Vantola ja Eeva-Maaria Halonen.tyttörakkauszine is an immersive zine on stage. It is an attempt to describe, perform, love and write oneself and one's girlhood, both present and the already forgotten. It is a hauntological, breathtaking, dramatic but lounging, naïvist, melancholic yet silly sad girl. The sad girl’s sorrow is an act of resistance in a society often fixated on portraying girlhood as cheerful and fun.The working gourp consists of Iida Hägglund, Helka Saariniemi, Jenni Räsänen, Vilma Vantola ja Eeva-Maaria Halonen.

Hägglund, Saariniemi, Räsänen, Vantola & Halonen: tyttörakkauszinetyttörakkauszine on immersiivinen ja näyttämöllinen zine, esitysinstallaatio, joka avaa pääsyn viiteen kokemukseen, joita tyttöys tavalla tai toisella läpäisee. Teos on pyrkimys kirjoittaa ja kuvata sekä läsnäoleva että unohtunut tyttöys – hauntologinen, hengästyttävä, dramaattinen, mutta pötköttelevä, naivistinen, melankolinen ja hupsutteleva sad girl. Surutytön suru on vastarintaa yhteiskunnassa, joka on usein fiksoitunut ajatukseen tyttöyden esittämisestä iloisena ja hauskana. Työryhmä koostuu esittävän taiteen suunnittelijoista: Iida Hägglund, Helka Saariniemi, Jenni Räsänen, Vilma Vantola ja Eeva-Maaria Halonen.tyttörakkauszine is an immersive zine on stage. It is an attempt to describe, perform, love and write oneself and one's girlhood, both present and the already forgotten. It is a hauntological, breathtaking, dramatic but lounging, naïvist, melancholic yet silly sad girl. The sad girl’s sorrow is an act of resistance in a society often fixated on portraying girlhood as cheerful and fun.The working gourp consists of Iida Hägglund, Helka Saariniemi, Jenni Räsänen, Vilma Vantola ja Eeva-Maaria Halonen.

Hägglund, Saariniemi, Räsänen, Vantola & Halonen: tyttörakkauszinetyttörakkauszine on immersiivinen ja näyttämöllinen zine, esitysinstallaatio, joka avaa pääsyn viiteen kokemukseen, joita tyttöys tavalla tai toisella läpäisee. Teos on pyrkimys kirjoittaa ja kuvata sekä läsnäoleva että unohtunut tyttöys – hauntologinen, hengästyttävä, dramaattinen, mutta pötköttelevä, naivistinen, melankolinen ja hupsutteleva sad girl. Surutytön suru on vastarintaa yhteiskunnassa, joka on usein fiksoitunut ajatukseen tyttöyden esittämisestä iloisena ja hauskana. Työryhmä koostuu esittävän taiteen suunnittelijoista: Iida Hägglund, Helka Saariniemi, Jenni Räsänen, Vilma Vantola ja Eeva-Maaria Halonen.tyttörakkauszine is an immersive zine on stage. It is an attempt to describe, perform, love and write oneself and one's girlhood, both present and the already forgotten. It is a hauntological, breathtaking, dramatic but lounging, naïvist, melancholic yet silly sad girl. The sad girl’s sorrow is an act of resistance in a society often fixated on portraying girlhood as cheerful and fun.The working gourp consists of Iida Hägglund, Helka Saariniemi, Jenni Räsänen, Vilma Vantola ja Eeva-Maaria Halonen.

Hägglund, Saariniemi, Räsänen, Vantola & Halonen: tyttörakkauszinetyttörakkauszine on immersiivinen ja näyttämöllinen zine, esitysinstallaatio, joka avaa pääsyn viiteen kokemukseen, joita tyttöys tavalla tai toisella läpäisee. Teos on pyrkimys kirjoittaa ja kuvata sekä läsnäoleva että unohtunut tyttöys – hauntologinen, hengästyttävä, dramaattinen, mutta pötköttelevä, naivistinen, melankolinen ja hupsutteleva sad girl. Surutytön suru on vastarintaa yhteiskunnassa, joka on usein fiksoitunut ajatukseen tyttöyden esittämisestä iloisena ja hauskana. Työryhmä koostuu esittävän taiteen suunnittelijoista: Iida Hägglund, Helka Saariniemi, Jenni Räsänen, Vilma Vantola ja Eeva-Maaria Halonen.tyttörakkauszine is an immersive zine on stage. It is an attempt to describe, perform, love and write oneself and one's girlhood, both present and the already forgotten. It is a hauntological, breathtaking, dramatic but lounging, naïvist, melancholic yet silly sad girl. The sad girl’s sorrow is an act of resistance in a society often fixated on portraying girlhood as cheerful and fun.The working gourp consists of Iida Hägglund, Helka Saariniemi, Jenni Räsänen, Vilma Vantola ja Eeva-Maaria Halonen.

Hägglund, Saariniemi, Räsänen, Vantola & Halonen: tyttörakkauszinetyttörakkauszine on immersiivinen ja näyttämöllinen zine, esitysinstallaatio, joka avaa pääsyn viiteen kokemukseen, joita tyttöys tavalla tai toisella läpäisee. Teos on pyrkimys kirjoittaa ja kuvata sekä läsnäoleva että unohtunut tyttöys – hauntologinen, hengästyttävä, dramaattinen, mutta pötköttelevä, naivistinen, melankolinen ja hupsutteleva sad girl. Surutytön suru on vastarintaa yhteiskunnassa, joka on usein fiksoitunut ajatukseen tyttöyden esittämisestä iloisena ja hauskana. Työryhmä koostuu esittävän taiteen suunnittelijoista: Iida Hägglund, Helka Saariniemi, Jenni Räsänen, Vilma Vantola ja Eeva-Maaria Halonen.tyttörakkauszine is an immersive zine on stage. It is an attempt to describe, perform, love and write oneself and one's girlhood, both present and the already forgotten. It is a hauntological, breathtaking, dramatic but lounging, naïvist, melancholic yet silly sad girl. The sad girl’s sorrow is an act of resistance in a society often fixated on portraying girlhood as cheerful and fun.The working gourp consists of Iida Hägglund, Helka Saariniemi, Jenni Räsänen, Vilma Vantola ja Eeva-Maaria Halonen.

Ashes and Seeds: a commemorative performance Memory is in dispute. It should be clear after fake news has become a thing. Truth, as a construction, is rarely on the side of the oppressed. And because of this, we resist. We fight for the truths we still remember, we pass them on and hold to them dearly, fiercely. We engrave them in our memory.This performance asks how a specific event has survived and changed in our memory, throughout 11 years of deceit. It asks for the specific memory of those who have experienced the event from far away, through their cellphones, their social media.The performance does not intend to provide new information, but rather be a place for collective naming, threading and recalling accountability. What happens in one place is never an isolated event.This performance is a memorial of the disappearance of 43 Ayotzinapa students in Iguala, Mexico, on its 11th anniversary.

Ashes and Seeds: a commemorative performance Memory is in dispute. It should be clear after fake news has become a thing. Truth, as a construction, is rarely on the side of the oppressed. And because of this, we resist. We fight for the truths we still remember, we pass them on and hold to them dearly, fiercely. We engrave them in our memory.This performance asks how a specific event has survived and changed in our memory, throughout 11 years of deceit. It asks for the specific memory of those who have experienced the event from far away, through their cellphones, their social media.The performance does not intend to provide new information, but rather be a place for collective naming, threading and recalling accountability. What happens in one place is never an isolated event.This performance is a memorial of the disappearance of 43 Ayotzinapa students in Iguala, Mexico, on its 11th anniversary.

Ashes and Seeds: a commemorative performance Memory is in dispute. It should be clear after fake news has become a thing. Truth, as a construction, is rarely on the side of the oppressed. And because of this, we resist. We fight for the truths we still remember, we pass them on and hold to them dearly, fiercely. We engrave them in our memory.This performance asks how a specific event has survived and changed in our memory, throughout 11 years of deceit. It asks for the specific memory of those who have experienced the event from far away, through their cellphones, their social media.The performance does not intend to provide new information, but rather be a place for collective naming, threading and recalling accountability. What happens in one place is never an isolated event.This performance is a memorial of the disappearance of 43 Ayotzinapa students in Iguala, Mexico, on its 11th anniversary.