2 result(s) found for "Kuopio-Halli"

LC Cowboys & Harlem Angels
Leningrad Cowboys tekee paluun – uutena taustakuorossa Harlem Angels!
Legendaarinen Leningrad Cowboys tekee paluu ja lähtee kiertämään Suomen kahdentoista vuoden hiljaiselon jälkeen. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on kuitenkin tehnyt muutoksia yhtyeen nimeen ja suurkonserttien kokoonpanoon siten, että yhtyeen uusi nimi on LC Cowboys ja taustakuorona Harlem Angels.
Leningrad Cowboys perustettiin 1987, ja se nousi suomalaiseen musiikkihistoriaan esiintymisillään Puna-armeijan kuoron kanssa 1990-luvun alussa. Kaikkiaan Leningrad Cowboys esiintyi ennen tauolle lähtemistään 2013 yli kuudessakymmenessä maassa lukuisin konsertein.
Tis is tö komepäk -nimisellä paluukiertueella LC Cowboysin kokoonpanossa ovat mukana Sakke Järvenpään lisäksi muiden muassa Pauli Hauta-Aho, Okke Komulainen, Sami Järvinen, Aino Laakso, Hanna Moisala, Esa Niiva, Anna Sainila, Ville Tuomi, Timo Tolonen, Tume Uusitalo ja Varre Vartiainen.VIP-lipun sisältö vahvistuu myöhemmin!
Esteettömyys:Esteetön pääsy. Avustaja pääsee ilmaiseksi samalla lipulla avustettavan kanssa.Lisätietoja esteettömyydestä Kuopio-hallin sivuilta.
FI
37 views
Buy Ticket
Read More

Vauhti Kiihtyy -pikkujoulut 2025 VIP-liput Kuopio K-18
Vauhti Kiihtyy Pikkujoulut Kuopio 2025!Suosituista kesäfestivaaleistaan tunnettu Vauhti Kiihtyy järjestää Pikkujoulut Kuopiossa loppuvuodesta 2025. Bileet järjestetään Kuopiohallissa lauantaina 29.11.2025.Artistit julkaistaan keväällä 2025.Vauhti Kiihtyy Pikkujoulujen ikäraja on 18-vuotta.Vauhti Kiihtyy Pikkujoulut Kuopio 2025La 29.11.2025 KuopiohalliK-18Myyntiin tulee alkuun vain vip-lippuja jotka sisältävät ruokailun. Vip-lippu sisältää buffet-ruokailun, joka on tarjolla klo 17.00-19.00.Vip-lippu 49,90€VIP Kaverilippu 90€ (sisältää sisäänpääsyn ja ruokailun 2 henkilölle)Järjestäjä: Rauhala Events Oy
FI
87 views
Buy Ticket
Read More