11 result(s) found for "Kulttuuritehdas Korjaamo"

Johanna & Mikko Iivanainen (levynjulkaisukiertue)
Johanna & Mikko Iivanainen keikalla Korjaamolla!
Monista yhteyksistä tunnetut heleän kaunisääninen tulkitsija, laulaja-lauluntekijä Johanna Iivanainen ja harmonisen tyylittelyn kitaravirtuoosi Mikko Iivanainen julkaisevat ensimmäisen duoalbuminsa liki 30-vuotisen yhteisen esiintymishistoriansa jälkeen. Surutuuli-levyn julkaisupäivä on 14.3.2025. Sen jälkeen duo konsertoi mittavalla levynjulkaisukiertueella huhti- ja toukokuussa.
Albumin kantavana teemana on ihmisen ja luonnon suhde. Se, miten ihminen on riippuvainen luonnosta ja miten luontosuhde helpottaa itsensä hyväksymistä. Mikon ja Johannan säveltämät sekä Johannan sanoittamat kauniit musiikilliset ajatelmat kertovat pienen ihmisen aroista ja piilotetuista tunteista, joihin on helppo samaistua. Nimikkokappale Surutuuli kumpuaa luonnon eheyttävästä voimasta. Luonto rauhoittaa kiireessä vaeltavaa mieltä kappaleissa Labyrintti ja Missä onni luuraa, vaikka toisinaan tuntee haravoivansa elämän lehtiä Vastatuuleen. Sävelmien musiikillinen aarrekartta on genrevapaa, rajaamaton vyöhyke, josta ammennetaan kaikkea sydäntä sykähdyttävää. Päällimmäisinä tunteina ovat toivo, lohtu ja rakkaus. Inspiraationa on toiminut Johannan äidin synnyinseutu Oijärvi, jossa Iivanaiset viettävät aikaa niin paljon kuin mahdollista luonnon helmassa mökkeillen. Omien uusien kappaleiden lomassa kuullaan myös Johannalle ja Mikolle rakkaat kansansävelmät Soittajapaimen ja Itkevä huilu, jotka ovat saaneet taiturilliset ja herkät sovituksensa.
”Elämä on hauras ja lohdullista kyllä alati uusiutuva. Uuden syntymä, elämä ja kuolema ovat koko ajan läsnä. Toivomme että musiikkimme voisi toimia lempeänä luonnon sylinä, jossa kuulija voi kohdata erilaiset tunteet iloineen ja suruineen. Lämmöllä, Johanna ja Mikko ”
Ovet klo 19:00Showtime 20:00Liput ovelta, mikäli jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella.
Lippujen varausaika 2 päivää.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi
FI
43 views
Buy Ticket
Read More

Sami Saari & Jazzpojat
Sami Saari ja Jazzpojat saapuvat Korjaamolle kolmannen levynsä julkaisun merkeissä. Yhtyeen musiikki on korvia hivelevää ja tanssittavan svengaavaa jazzia ja soulia meiltä ja muualta. Suomalaisen soulmusiikin pienviljelijänä ja suurkuluttajana tunnettu Saari on aina ollut sielultaan jazzmies ja on siitä syystä koonnut yhtyeen, jossa jazzpoikien vahva solismi, sekä pettämätön svengi yhdistävät voimansa karismaattisen solistin kanssa. Saaren kekseliäät ja puhuttelevat suomenkieliset sanoitukset tuovat samaistumispintaa ihan jokaiselle!Sami Saari - kitara & lauluSami Leponiemi - saksofoniTomi Nikku - trumpettiMikael Myrskog - pianoOskari Siirtola - kontrabassoVille Pynssi - rummutLiput ovelta, mikäli jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella.
Lippujen varausaika 2 päivää.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläLisätiedot: www.korjaamo.fi
FI
60 views
Buy Ticket
Read More

CALLA
CALLA on suomalaisen a cappellan uusi tulokas. Yhtye erottuu joukosta originaalimusiikin, pop-soundin ja virtuoottisten sovitusten avulla. Tuore yhtye on jo saanut jalansijaa Suomen a cappella -kentällä, apurahoja sekä kiitosta alan huippuosaajilta. Yhtye osallistuu vuonna 2025 mm. Tampereen Sävelen yhtyelaulukilpailuun, esiintyy tunnetuilla musiikkifestivaaleilla sekä julkaisee uutta musiikkia.
CALLAn päätavoitteena on tuoda a cappella -musiikki kaikkien kuultaviin. Yhtye on lyhyessä ajassa tavoittanut erityisesti nuorta yleisöä sosiaalisten median kanavien kautta. Yhtyeen postaamat "somecoverit" ovat keränneet yhteensä yli 1,5 miljoonaa näyttökertaa ja tuhansia seuraajia, sekä saaneet kiitosta mm. levy-yhtiöiltä ja artisteilta.
CALLAn konsertissa kuullaan omia uunituoreita kappaleita sekä tunnettuja covereita moderneilla omilla sovituksilla.
Yhtyeen jäsenet: Vilja Wahlbom Siina Suutarinen Jenny Jalkanen Helmi Antila Olivia Ainali Aino Priha
Spotify-CALLALiput ovelta, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteismaksu 3,80 € (korttimaksu).
Lippujen varausaika 2 päivää.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi
FI
26 views
Buy Ticket
Read More

Martin Bisi Band (NYC), Kometa
CLEANING WOMEN JA KORJAAMO ESITTÄVÄT: Martin Bisi Band (NYC), Kometa (Like a Light Bulb 20-v juhlakeikka)
Korjaamo Kino:17:00 Sound & Chaos: The Story of BC Studio + Q&A with Martin Bisi
Leffa + keikka combo liput: korjaamokino.fiTiketissä myynnissä vain keikkalippu!Liput ovelta, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteismaksu 3,80 € (korttimaksu).
Lippujen varausaika 2 päivää.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläLisätiedot: www.korjaamo.fi
FI
31 views
Buy Ticket
Read More

The Whistleblower, Cushions, Star Crossed
THE WHISTLEBLOWERThe Whistleblower on säväyttävä tuore yhtye joka koostuu kokeneista Helsinkiläisistä muusikoista. Bändin saundin keskustana toimii amerikkalaistyylinen kevyt-poprock jonka alatyylilajeina palvelevat mm. heartland-rock, blues, soul, R&B, folkrock ja americana.
Yhtye on lyhyessä ajassa aktiivisella keikkailulla onnistunut vakuuttamaan laajan määrän kuulijoita ja kasvattamaan fanikantaa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Bändin kappaleet ovat täynnä tiukkaa groovea, korvia hiveleviä melodioita ja lyriikoita jotka sisältävät elämänmakuisia kasvutarinoita, rakkautta, ironiaa, toivoa ja hieman politiikkaakin.The Whistleblowerin live-esiintymiset ovat vangitsevia keikkakokemuksia, ja yhtye kerää kiitosta yleisöltään kerta toisensa jälkeen lumoavasta ulosannistaan. Tämä yhtye todella kannattaa kokea livenä!CUSHIONSCushions on helsinkiläislähtöinen indierockbändi, jonka musiikillinen tyyli leikittelee garagen, progen ja brittirockin fuusiossa.Musiikkimme kertoo tarinoita niin rakkaudesta kuin myös maailmanlopusta ja ihmisenä olemisen kipupisteistä. Cushions ei ole vain bändi, se on perhe, jossa jokaisella on ääni ja tilaa ilmaista itseään. Se tekee musiikistamme enemmän kuin vain osiensa summan. Siinä on mukana ripaus taikaa ja sylillinen lämpöä.STAR CROSSEDSuurista kertosäkeistä, tarttuvista melodioista ja sydäntä kouraisevista lyriikoista rakentuva STAR CROSSED on nelihenkinen Helsingistä ponnistava yhtye. Bändin musiikissa yhdistyy 2000-luvun alun vaihtoehtorock, moderni metalli ja raskaampi rock.Liput ovelta 13 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteismaksu 3,80 € (korttimaksu).
Lippujen varausaika 2 päivää.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläLisätiedot: www.korjaamo.fi
FI
14 views
Buy Ticket
Read More

Kulman Kirppis
Kulman Kirppis on Korjaamolla järjestettävä kirpputori aikuisten vaatteille ja asusteille. Toivomme, että tuot meille myyntiin sellaisia vaatteita ja asusteita, jotka ovat laadukkaita, kestäviä ja ehjiä. Kirppiksellä voi myydä myös omaa tuotantoa: koruja, vaatteita, asusteita, pientä kodintavaraa, taidetta – you name it!
Yksi ostettu lippu vastaa yhtä myyntipöytää. Myyjät voivat tulla valmistelemaan pöytäänsä aamulla klo 9 alkaen, asiakkaille ovet auki klo 11 alkaen.
Kirppikseen saapuville asiakkaille sisäänpääsy on maksuton.
Lisätiedot: https://korjaamo.fi/kulman-kirppisKulman Kirppis järjestetään säävarauksella Korjaamon sisäpihalla, tarvittaessa huonon kelin sattuessa sisällä.
Jos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläLisätiedot: www.korjaamo.fi
FI
14 views
Buy Ticket
Read More

Baile Do Carnaval
HELSINKI SAMBA CARNAVAL: BAILE DO CARNAVAL – lauantaina 14.6.2025
Kulttuuritehdas Korjaamo, klo 21.00–02.00
Pre Baile klo 19.00 Korjaamon terassilla
Helsinki Samba Carnaval huipentuu Stadin kuumimpiin bileisiin, kun Baile do Carnaval valtaa Kulttuuritehdas Korjaamon lauantaina 14. kesäkuuta! Tiedossa on unohtumatonkarnevaalitunnelma – sambarytmejä, näyttäviä esityksiä, live-musiikkia ja loistava DJ! Tämä ilta kokoaa yhteen karnevaaliväen, samban ystävät ja kesäjuhlien etsijät – luvassa on visuaalisesti näyttävä, musiikillisesti rytmikäs ja tunnelmaltaan kuuma yö. Pre Baile käynnistyy klo 19 Korjaamon terassilla, ja varsinainen iltajuhla jatkuu sisätiloissa klo 21.00 alkaen aina klo 02.00 asti.
Varmista paikkasi kesän kuumimmassa juhlassa ja osta lippusi ajoissa – aiempien kesien Baile do Carnaval on myyty loppuun!
LIPUT:Early Bird: 16,50 €. Rajoitettu erä, voimassa 22.4.2025 astiEnnakkolippu: 21,50 €
Ota meidät seurantaan ja jaa karnevaalitunnelma kanssamme:
www.helsinkisambacarnaval.fi
Instagram: @helsinkisambacarnaval
Facebook: Helsinki Samba Carnaval
#hsc #helsinkisambacarnavalOvella peritään eteismaksu 3,80 € (korttimaksu).
Lippujen varausaika 2 päivää.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More

Lee Rocker (USA)
LEE ROCKER….of The Stray Cats!
Lee Rocker made his mark singing, playing, standing on, spinning and rocking his giant upright bass as a founding member (along with Brian Setzer and Slim Jim Phantom), of the Grammy nominated music group The Stray Cats, who sold over 10 million albums and garnered 23 gold and platinum certified records worldwide. He has since been named “Greatest Of All Time” in Bass Player Magazine’s 2022 listing of the top 100 bassists ever. Come hear Lee and his band perform Stray Cats hits like “Sexy and Seventeen”, “Stray Cat Strut” and “Rock This Town”, plus lots of other rockin’ songs Lee performed post-Stray Cats with music legends from Ringo Starr and George Harrison to John Fogerty and The Rolling Stones.
----
Lee Rocker on tehnyt vaikutuksen laulamalla ja soittamalla jättimäistä kontrabassoaan Grammy-ehdokkuudenkin saaneessa The Stray Catsissa. Yhtye on myynyt yli 10 miljoonaa albumia, ja saavuttanut 23 kulta- ja platinalevyä maailmanlaajuisesti. Lee Rocker on sittemmin nimetty Bass Player Magazinen "kaikkien aikojen parhaaksi basistiksi" vuoden 2022 listalla, jossa on top 100 bassonsoittajaa. Tule kuuntelemaan kun Lee ja hänen bändinsä esittävän Stray Catsin hittejä, kuten "Sexy and Seventeen", "Stray Cat Strut" ja "Rock This Town", sekä monia muita rokkibiisejä, joita Lee on esittänyt Stray Catsin jälkeen musiikkilegendojen kuten Ringo Starrin, George Harrisonin, John Fogertyn ja The Rolling Stonesin kanssa.Ovella peritään eteismaksu 3,50 €.
Liput ovelta 55 €, jos jäljellä.
Lippujen varausaika 2 päivää.
FI
41 views
Buy Ticket
Read More

Atomic Swing
Atomic Swing saapuu kolmelle keikalle Suomeen syksyllä 2025
1990-luvun rockiin merkittävän jäljen jättänyt Atomic Swing saapuu
Suomeen kolmelle keikalle syksyllä 2025. Ruotsalaisyhtye esiintyy Turun
Logomossa 8.10., Helsingin Korjaamolla 9.10. ja Tampereen
Tavara-asemalla 10.10. Kiertueen liput tulevat myyntiin torstaina
5. joulukuuta klo 9.00.
Atomic Swing loi 1993 ilmestyneellä läpimurtoalbumillaan A Car Crash in the Blue pohjan
kokonaiselle rockbändien sukupolvelle. Hehkutettujen kiertueiden ja
albumijulkaisujen jälkeen bändi kuitenkin astui taka-alalle ja jäi
pitkälle tauolle. Yhtye teki
paluun vuonna 2021 ilmestyneellä EP:llä Sing Back the Light—heidän
ensimmäinen uusi musiikkinsa 15 vuoteen—ja sen jälkeen seurasi
loppuunmyytyjä keikkoja sekä kiitetty kesäkiertue vuonna 2022.
Nyt, 30 vuotta debyytin jälkeen, bändistä on tullut ajaton klassikko,
joka palaa silloin tällöin kuin harvinainen herkku nautittavaksi. Syksyn
keikat ovat osa yhtyeen pitkää pohjoismaiden kiertuetta.
ATOMIC SWING
Ke 8.10. Turku, Logomo
To 9.10. Helsinki, Korjaamo
La 10.10. Tampere, Tavara-asemaLiput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella.
Lippujen varausaika 2 päivää.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläLisätiedot: www.korjaamo.fi
FI
64 views
Buy Ticket
Read More

El Niño y La Verdad (CUB)
El Niño y la Verdad. Kuubalainen populaarimusiikkiorkesteri, jonka laulaja ja säveltäjä Emilio Frías "El Niño" perusti kesäkuussa 2013. Kokemuksensa jälkeen Tumbao Habana ja Charangón de Elito Revé -ryhmissä Frías päättää etsiä omaa soundiaan uudella projektilla, Pachy Naranjo Jr.:n ja Dayron Ortegan musiikillisen ohjauksen alaisena.Heidän ensimmäisestä konserttistaan Havannassa, heidän esitykset ovat olleet täynnä. Tämä on lähes ennenkuulumatonta uudelle bändille Havannan kovassa kilpailussa tanssimusiikissa. Kun La Verdad julkaisi ensimmäisen albuminsa - "Llegó La Verdad", he osoittivat kykynsä toimittaa hittiä osuman perään ja vahvistivat asemaansa yhtenä Havannan parhaista nuorista yhtyeistä. Vuonna 2015 orkesteri teki ensimmäisen Euroopan-kiertueensa, joka oli valtava menestys ja vahvistaa, että orkesteri on kansainvälisesti yhtä suosittu kuin kotimaassa.Emilio Frías "El Niño" y La Verdad perustivat 28. kesäkuuta 2013 laulaja Emilio Frías "El Niño", joka oli vain 25-vuotias, sekä pianisti ja musiikillinen johtaja Wilfredo Naranjo "Pachy Jr.". He aloittivat työskentelyn yhdessä vuonna 2009, kun Emilio kutsuttiin Elito Revé y su Charangóniin. Emilion fanit lauloivat jo hänen ajoistaan Pascualito Cabrerasin ja Tumbao Habanan kanssa, etenkin laulajana hitissä "El Padrino", Emilion sävellyksessä. Hän oli vain 21-vuotias, kun hän liittyi Charangóniin, ja Elito antoi hänelle lempinimen "El Niño". Se jäi kiinni. Emilio vietti kolme ja puoli vuotta Revé Orchestran kanssa, jonka aikana hän lauloi päälaulua neljässä "De Que Somos Habla" -kappaleessa, mukaan lukien hänen kirjoittamansa kansainvälinen hitti "Agua pa 'Yemayá". Muita sävellyksiä, joita hän kirjoitti aikanaan La Revén kanssa, ovat "El nombrecito", "Jala, jala" ja "El business personal", jotka äänitettiin vuoden 2014 albumille "La Aplandora de Cuba".Vuonna 2012 Emilio teki yhteistyötä Charangón-pianisti Pachy Jr.:n, Manzanillon alkuperäisen ohjaajan Wilfredo "Pachy" Naranjon pojan kanssa äänittääkseen useita soolokappaleita, joiden avulla he voivat kokeilla omaa soundiaan]] ja tyydyttää omia musiikillisia kiinnostuksiaan. ei aikomuksenaan luopua "päivätyöstään" La Revéssä. Kuubalaisten musiikin ystävien palaute oli kuitenkin ylivoimaista, ja maaliskuussa 2013 Emilio y Pachy lähti Orquesta Revéstä aloittaakseen oman projektin, joka antaa hänelle nimen "El Niño y La Verdad", jonka tunnustus nimestä Emilio oli kerännyt aikanaan. hänen aikansa La Revén kanssa.Ei ole epäilystäkään siitä, että El Niño y La Verdad iski kuubalaisiin musiikin ystäviin. Orkesterin nimi on myös sen missio: luoda aitoa kuubalaista musiikkia, joka perustuu perinteisiin kuubalaisiin genreihin, mutta joka on täynnä nykyaikaisia harmonioita ja makuja.Laulajana Emilion vaikutteita ovat 40- ja 50-luvun legendat ja modernit sonerot, kuten Cándido Fabre. Hänen tyylinsä on rumban poika, sekä karismaattinen läsnäolo ja improvisaatiokyky, jotka tekevät El Niño- ja La Verdad -konserteista suosittuja Havannan alkuperäisasukkaiden ja turistien keskuudessa. Pachyn ja kitaristi Dayron Ortegan sovitukset ovat niin tarttuvia, että tanssijat huomaavat laulavansa aina kotiin asti ja seuraavana päivänä.Yhteistyöt Vuonna 2012 hän teki yhteistyötä pianisti Emilio Pachy Jr.:n, "Original de Manzanillo" -orkesterin johtajan Wilfredo "Pachy" Naranjon pojan, kanssa äänittääkseen joitain soolokappaleita, joiden avulla he voivat kokea oman soundinsa ja tuntea omat musiikilliset kiinnostuksen kohteet. hylkäämättä "päivittäistä työtä" Revén kanssa. Kuubalaisten musiikin ystävien palaute on kuitenkin ollut ylivoimaista, ja maaliskuussa 2013 Emilio y Pachy myönsi Revé Orchestralle oman projektin, joka antaa sille nimen "El Niño y La Verdad", joka perustuu "nimi" -tunnustukseen. Emilio oli saanut Reven kanssa ollessaan.
Aikataulut:
klo 21:00 Ovet avataan & DJ Cubaklo 22:00 - 23:30 Konserttiklo 23:30 - 01:30 Latin Party & DJ Cubaklo 01:30 valomerkkiLiput ovelta, mikäli jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella.
Lippujen varausaika 2 päivää.
Pyörätuolia käyttävän asiakkaan avustaja pääsee samalla lipulla.
FI
74 views
Buy Ticket
Read More