24 result(s) found for "Kulttuuritalo, Helsinki"

Macy Gray K-18 image
Macy Gray K-18
YHDYSVALTALAINEN SOUL-IKONI MACY GRAY SAAPUU SUOMEENGrammy-palkittu laulaja-lauluntekijä Macy Gray saapuu Suomeen osana On How Life Is -albumin 25-vuotisjuhlakiertuettaan. Soul- ja R&B-musiikin ainutlaatuinen ääni esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla sunnuntaina 1. kesäkuuta 2025. Konsertin liput tulevat myyntiin perjantaina 7. helmikuuta klo 10:00 osoitteessa lippu.fi.Vuonna 1999 julkaistu On How Life Is teki Macy Graystä kansainvälisen tähden. Albumi myi yli 9 miljoonaa kappaletta ja toi hänelle viisi Grammy-ehdokkuutta sekä voiton kategoriassa Best Pop Vocal Performance. Albumin tunnetuin kappale, I Try, on yksi 2000-luvun alun ikonisimmista soul- ja R&B-kappaleista. Helsingin konsertissa kuullaan On How Life Is -albumi kokonaisuudessaan sekä valikoituja hittejä Macy Grayn uran varrelta.Yli 20 vuoden urallaan Gray on vakiinnuttanut asemansa yhtenä modernin soul-musiikin tunnistettavimmista äänistä, ja hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Ariana Granden, Bobby Brownin ja Galacticin kanssa. Lauluäänensä ainutlaatuisen käheyden ja persoonallisen tulkintansa vuoksi Grayta on rinnastettu Billie Holidayhin ja Janis Jopliniin. Grayn tuoreempi musiikillinen ura ei ole levännyt pelkästään klassikoiden varassa. Hän on jatkanut aktiivisena ja julkaisi vuonna 2023 albumin The Reset yhdessä yhtyeensä The California Jet Clubin kanssa. Kesäkuussa 2024 ilmestyi voimabiisi I AM, jossa vierailee Big Freedia.Koe yksi 2000-luvun soul-musiikin merkkipaaluista livenä – artisti, jonka musiikki on jättänyt lähtemättömän jäljen sukupolviin.KONSERTTI:Macy Gray (US)On How Life Is 25th Anniversary Tour1.6.2025 Kulttuuritalo, HelsinkiOvet klo 18, ikäraja K-18LIPUT:Myyntiin pe 7.2. klo 10 lippu.fi:ssäLiput palvelumaksuineen alkaen 57,90 € / 53,40 € / 48,40 € + tilausmaksu (alk. 1,50 + 0,65 % tilauksesta)Saatavilla myös VIP-paketteja.
Macy Gray - VIP-paketit K-18 image
Macy Gray - VIP-paketit K-18

Macy Gray - Mastercard Preferred K-18 image
Macy Gray - Mastercard Preferred K-18

Scott Bradlee's Postmodern Jukebox image
Scott Bradlee's Postmodern Jukebox
POSTMODERN JUKEBOX SUOMEEN OSANA MAGIC AND MOONLIGHT -KIERTUETTA KESÄLLÄ 2025Pop-klassikoita vintage-sovituksina esittävä pop-jazz-sensaatio Scott Bradlee’s Postmodern Jukebox palaa Suomeen. Kaksi miljardia katselukertaa YouTubessa kerännyt ja valtavaksi viraali-ilmiöksi kasvanut yhdysvaltalaiskollektiivi nähdään kesäkuussa 2025 Jyväskylän Paviljongilla, Helsingin Kulttuuritalolla sekä Turun Konserttitalolla.Postmodern Jukebox on yksi aikamme valovoimaisimpia showryhmiä. Siihen kuuluu ydinryhmä laulajia, instrumentalisteja ja steppaajia, mutta keikoilla nähdään usein yllättäviä erikoisvieraita ja siksi jokainen konserttielämys on ainutlaatuinen, sähköinen ja ajaton. PMJ:n show esittelee ikoniset popkappaleet uusina, mutta samalla nostalgisina sovituksina, joista muodostuu ainutlaatuinen matkan musiikin historiaan 1920-luvun jazzista, swingistä ja doo-wopista Motownin kautta moderneihin pop-hitteihin. Lavalla nähdään maailman parhaita laulajia, tanssijoita ja muusikoita, glamouria ja magiaa – esityksiä, joita fanit eivät unohda pitkään aikaan.Yli vuosikymmenen ajan huikean menestyneesti keikkaillut Postmodern Jukebox heijastaa Magic and Moonlight kiertueen teemalla ajattomuutta ja taianomaisuutta. Yhtyeen perustaja Scott Bradlee sanailee: “Jos olemme oppineet kymmenen vuoden kiertueistamme jotain, niin ainakin sen, että hyvän musiikin taika ylittää ajan ja paikan rajoitteet. Magic and Moonlight -kiertue juhlistaa tätä taikaa upeilla, pitkäksi aikaa mieleen jäävillä live-esityksillä.”Postmodern Jukeboxin tarina alkoi 2014 Bradleen julkaisemista YouTube-videoista, joissa päivän hiteille tehtiin klassisia sovituksia. Pian niistä tuli viraalihittejä, ja hetkern kuluttua PMJ myi loppuun keikkoja ympäri Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa. Kymmenen vuotta ja yli kaksi miljardia katselukertaa myöhemmin, Postmodern Jukeboxin show’sta on tullut sadoille tuhansille faneille vuosittainen perinne, joihin omistautuneimmat pukeutuvat loisteliaaseen vintage-tyyliin kuin The Great Gatsby – Kultahattu -elokuvaan tai Frank Sinatran keikalle.Yhtyeen esitykset vetoavat jokaiseen ikäryhmään, sillä vanhempi yleisö rakastaa ajattomia soundeja ja nostalgiaa, kun taas nuoremmat fanit ihastuvat tuoreisiin näkemyksiin pop-kulttuurista ja esiintyjien taituruuteen. Postmodern Jukebox on yksi harvoista sukupolvia yhdistävistä konserttielämyksistä, ja tarjoaa jokaiselle jotakin erityistä.KONSERTIT:SCOTT BRADLEE’S POSTMODERN JUKEBOX (US): Magic and Moonlight Tour 2025To 5.6.2025 Paviljonki, Jyväskylä, ovet klo 19Pe 6.6.2025 Kulttuuritalo, Helsinki, ovet klo 18:30La 7.6.2025 Konserttitalo, Turku, ovet klo 19LIPUT:Liput myyntiin perjantaina 27.9.2025 klo 10.Jyväskylä: Liput palvelumaksuineen alkaen 54,90 € + tilausmaksu alk. 1,50 € Lippu.fi:ssäHelsinki: Liput palvelumaksuineen alkaen 59 € + tilausmaksu alk. 1,50 € Lippu.fi:ssäTurku: Liput palvelumaksuineen alkaen 44,90 € + tilausmaksu alk. 1,50 € Lippu.fi:ssä.

Amy Winehouse Band image
Amy Winehouse Band
Alkuperäinen The Amy Winehouse Band jatkaa legendan perintöä livenä Helsingin Kulttuuritalolla 30. syyskuuta!Kirkkaasti ja isolla liekillä maailman valloittaneen ja 27-vuotiaana menehtyneen Amy Winehousen musiikki elää edelleen myös livenä. Kiitos tästä kuuluu Amyn alkuperäiselle The Amy Winehouse Bandille, joka kunnioittaa legendan muistoa esittämällä Winehousen kappaleita ympäri maailman, ja tämä upea kokoonpano nähdään tänä vuonna myös Suomessa syyskuun 30. päivänä.The Amy Winehouse Bandia johtaa myös Amyn elinaikana tähden musiikillisena johtajana toiminut basisti-ystävä Dale Davis, ja vokaaliosuudet hoitaa myös suurissa musiikkialan medioissa kiitosta kerännyt saanut Bronte Shande – Bristolista yhdeksi Ison-Britannian nuoriksi laulajatähdiksi itsekin noussut lahjakkuus.Ilta koostuu Amy Winehousen suurimmista hiteistä palkituilta Back To Black -, Frank- ja Lioness-albumeilta. Jo nyt Euroopan suurten kaupunkien sekä esimerkiksi Jakartan loppuunmyytyjen konserttitalojen kuulijat hurmannut ilta pitää sisällään esimerkiksi hitit Rehab, Valerie, Back To Black, Love Is A Losing Game, Tears Dry On Their Own ja You Know I'm No Good. Lisäksi konsertissa nähdään ainutlaatuista materiaalia Amy Winehousesta."Amy oli uskomaton. Hänellä oli niin suuri sydän ja hän antoi kaikkensa musiikilleen ja rakastamilleen ihmisille. Tällä esityksellä pyrimme pitämään hänen musiikkiperintönsä elossa ympäri maailmaa", Dale Davis sanoo.Dale Davisin ja Bronte Shanden lisäksi taidokkaaseen kokoonpanoon lukeutuvat myös esimerkiksi George Michaelin, Gnarls Barleyn ja Sinead O'Connorin kanssa työskennellyt kitaristi Hwai Gondwe sekä muun muassa Tom Jonesin ja Faith Evansin takaa löytyvä rumpali Nathan Allen. Torvisektion muodostavat trumpetisti Henry Collins (mm. Tom Jones, Van Morrison, Michael Bublé ja Noel Gallagher ja saksofonisteina vuorottelevat Dave Temple ja Frank Walden.Amy Winehouse BandKulttuuritalo, Helsinkiti 30.9.2025ovet klo 18.30liput alk. 39,90€Kulttuuritalon Premium Experience -palvelun ostajana pääset nauttimaan yksinoikeudella tunnelmallisesta Premium Loungesta sekä yksilöllisestä palvelusta jo ennen keikkaa sekä koko illan ajan. Ulko-ovet avataan Premium-asiakkaille kaksi tuntia ennen tapahtuma alkua. Hintaan sisältyy pääsylippu tilaisuuteen sekä Kulttuuritalo Premium Experience -palvelu: - Oma erillinen sisäänkäynti - vältä jonotus - Oma maksuton ja valvottu naulakkopalvelu - Pääsy tunnelmalliseen Premium Loungeen - Oma baari koko tapahtuman ajan - Herkullisia cocktail-paloja - Yksilöllinen palvelu koko tapahtuman ajan - Voit tilata tarjoilut valmiiksi omaan pöytääsi ennen konserttia tai väliajalle - Omat saniteettitilat Lue lisää: kulttuuritalo.fi/premium
Cian Ducrot image
Cian Ducrot
Grammy-palkittu CIAN DUCROT Helsingin Kulttuuritalolla lauantaina 11. lokakuuta!Viime kuussa Grammyn SZA:n Saturn-hitin osakirjoittajana voittanut CIAN DUCROT saapuu Suomeen esiintymään 11. lokakuuta. Tuleva konsertti on osa hänen 11. heinäkuuta julkaistavan Little Dreaming -albuminsa kiertuetta, joka pitää sisällään 24 esiintymistä ympäri Euroopan.Irlantilaisen laulaja-lauluntekijän ura on noussut raketin lailla viimeisen kolmen vuoden aikana Irlannin ja Iso-Britannian singlelistoille, pop-maailman sekä TikTokin suosikiksi – ei huono saavutus laulajalta, joka ei saanut tuoleja kääntymään Irlannin Voicessa vuonna 2016.Musikaalisesta perheestä ponnistava ja lapsuutensa musiikaaleissa sekä näytelmäkerhoissa viettänyt CIAN opiskeli musiikkiin keskittyvän Wells Catedral Scoolin jälkeen huiluopintoja Royal Academy of Music in London -koulussa. Matka Los Angelesiin vuonna 2020 muutti kuitenkin suunnan klassiselta puolelta kevyen musiikin maailmaan, ja rahojen ollessa vähissä ajatusmatkat takaisin Los Angelesiin paikkasivat pahinta kaipuuta pop-maailmaan.All For You -singlen noustua yllätyshitiksi DUCROT teki pian levytyssopimuksen Darkroomin ja Interscope Recordsin kanssa. Vuonna 2023 CIAN nähtiin Iso-Britanniassa Ed Sheeranin lämmittelijänä. Samana vuonna julkaistu Victory nousi Irlannin sekä koko Iso-Britannian ykköseksi.CIAN DUCROT'n viimeisin Little Dreaming -single julkaistiin maaliskuussa.CIAN DUCROT11.10.2025 Kulttuuritalo, Helsinki***Premium Experience -palvelun ostajana pääset nauttimaan yksinoikeudella tunnelmallisesta Premium Loungesta sekä yksilöllisestä palvelusta jo ennen keikkaa sekä koko illan ajan. Ulko-ovet avataan Premium-asiakkaille kaksi tuntia ennen tapahtuma alkua.Hintaan sisältyy pääsylippu tilaisuuteen sekä Kulttuuritalo Premium Experience -palvelu:- Oma erillinen sisäänkäynti - vältä jonotus- Oma maksuton ja valvottu naulakkopalvelu- Pääsy tunnelmalliseen Premium Loungeen- Oma baari koko tapahtuman ajan- Herkullisia cocktail-paloja- Yksilöllinen palvelu koko tapahtuman ajan- Voit tilata tarjoilut valmiiksi omaan pöytääsi ennen konserttia tai väliajalle- Omat saniteettitilatLue lisää: kulttuuritalo.fi/premium
Lapinlahden Linnut - Piuhat irti image
Lapinlahden Linnut - Piuhat irti
LAPINLAHDEN LINNUT HYVÄSTELEE YLEISÖNSÄ: PIUHAT IRTI - KONSERTTI HELSINGIN KULTTUURITALOLLA TO 6.11., PE 7.11. JA LA 8.11.2025Ainutlaatuisen uran suomalaisessa musiikkielämässä tehnyt Lapinlahden Linnut valmistautuu hyvästelemään liveyleisönsä. Pari vuotta sitten Lapinlahden Linnut teki loppuunmyydyn 40-vuotisjuhlakiertueen. Marraskuussa Helsingin Kulttuuritalolla Lapinlahden Linnut vetävät Piuhat irti. Konsertti tarjoaa läpileikkauksen koko rakastetun yhtyeen uraan.Vuonna 1983 perustettu Lapinlahden Linnut on ehtinyt ainutlaatuisella urallaan moneen. Linnut on viihdyttänyt suomalaisia viidellä vuosikymmenellä niin esiintymislavoilla, televisiossa, radiossa kuin äänilevyilläkin.Yhtyeen ensimmäinen albumi ilmestyi alkuvuodesta 1985. Lapinlahden Linnut oli vuosia yksi Suomen suosituimmista ja ahkerimmin esiintyvistä bändeistä. Keikkoja Linnuilla on takana 3000. Yhtye on tehnyt 14 studioalbumia, joita on myyty yhteensä noin puoli miljoonaa kappaletta.Lapinlahden Lintujen tv-sarjat Seitsemän kuolemansyntiä (1988) ja Maailman kahdeksan ihmettä (1990) valittiin Suomen edustajiksi Montreux’n Kultainen ruusu -kilpailuun. Maailman kahdeksan ihmettä voitti parhaan dramatisoidun viihdeohjelman Venla-palkinnon. Parhaimmillaan sarjan yhdellä jaksolla oli katsojia noin 1,5 miljoonaa.- Piuhat irti -konsertissa on luvassa kaikenlaista kaidan polkumme varrelta. Varmasti myös yllätyksiä, Lapinlahden Linnut kertovat.Kulttuuritalon lavalla piuhoja irrottelevat Matti Jaaranen, Mikko Kivinen, Hannu Lemola, Tapio Liinoja, Jussi Liski, Jan Noponen, Puka Oinonen ja Markku Toikka. Konsertissa nähdään myös useita vierailijoita.KONSERTTI:Lapinlahden Linnut - Piuhat irtiTo 6.11.2025 - lisäkonserttiPe 7.11.2025 - lisäkonserttiLa 8.11.2025Kulttuuritalo, HelsinkiOvet 18:30Showtime klo 20, esitys on väliajallinenIkäraja: -S- / K-18LIPUT:Seisova permanto: palvelumaksuineen alkaen 79,50€Yläkatsomo HL3: palvelumaksuineen alkaen 59,50€Yläkatsomo HL2: palvelumaksuineen alkaen 69,50€Yläkatsomo HL1: palvelumaksuineen alkaen 79,50€Pyörätuolikatsomo HL3: palvelumaksuineen alkaen 59,50€+ tilausmaksu alk. 1,50€ + 0,65% tilauksesta (www.lippu.fi)

Lapinlahden Linnut - Piuhat irti - Mastercard Preferred image
Lapinlahden Linnut - Piuhat irti - Mastercard Preferred

Walter Trout (US) image
Walter Trout (US)
BLUESLEGENDA WALTER TROUT PALAA SUOMEEN – KEIKKA KULTTUURITALOLLA MARRASKUUSSAMuun muassa John Lee Hookerin, Big Mama Thorntonin ja Joe Texin kanssa soittanut bluesrockin elävä legenda, kitaravirtuoosi ja tarinankertoja Walter Trout saapuu Suomeen marraskuussa 2025. Trout esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla sunnuntaina 9. marraskuuta, ja illan avaa suomalainen folk blues -artisti Jantso Jokelin. Liput konserttiin tulevat myyntiin perjantaina 14. maaliskuuta klo 10.Vuonna 1951 New Jerseyssä syntynyt Walter Trout on yksi bluesrockin kiistattomista mestareista. Hänen tunnusomainen soundinsa yhdistää perinteisen bluesin voiman ja modernin rockin energian, ja hänen musiikkinsa puhuttelee kuulijaa syvällä tasolla. Trout on uransa aikana tehnyt yhteistyötä bluesin suurimpien nimien kanssa ja noussut itsekin genren merkittävimpien artistien joukkoon. Hänen pitkän uransa keikkoihin on mahtunut niin rosoisia klubeja kuin jättimäisiä festareita, mutta kaikissa puitteissa hänen musiikkinsa tavoittaa kuulijat syvällisesti.Trout tunnetaan raa’an purevasta kitarasoundistaan ja vimmaisesta soitostaan, jossa jokainen nuotti soitetaan täysillä, kuin se olisi viimeinen. Troutin näkyvä rooli 1980-luvun yhtyeissä, kuten Canned Heat ja John Mayall’s Bluesbreakers, johti soolouralle vuonna 1989. Sen jälkeen hän on julkaissut yli 30 albumia, kuten Prisoner of a Dream (1991), Transition (1992) ja Tellin' Stories (1994).Vuonna 2013 Trout sairastui vakavasti ja tarvitsi elinsiirron, mutta palasi lavalle vuoden 2015 menestysalbumillaan Battle Scars. Viimeisimmät levyt, kuten Ride (2022) ja keväällä 2024 ilmestynyt Broken, osoittavat, että hänen luomisvoimansa vain kasvaa ajan myötä.Maailmanlaajuisesti arvostettu Trout on voittanut käytännössä kaikki genrensä palkinnot, kuten Blues Music Awardeja, SENA European Guitar Awardin ja British Blues Awardsin.Lavan Troutia varten lämmittelee suomalainen folk blues -artisti Jantso Jokelin, joka yhdistelee omaleimaisessa musiikissaan akustista bluesia, countrya ja folkia. Tunnustettu huuliharpisti, laulaja ja kitaristi on voittanut muun muassa Suomen katumusiikin mestaruuden ja sijoittunut kolmanneksi World Harmonica Contestissa Saksassa. Hänen vuonna 2024 julkaistulla debyyttialbumillaan Spark of Luck esiintyy poikkeuksellisen sielukas tarinankertoja.KONSERTTI:WALTER TROUT (US)support: Jantso Jokelin9.11.2025 Kulttuuritalo, HelsinkiOvet klo 18.30Ikäraja: -S-/K-18LIPUT:Myyntiin pe 14.3. klo 10 lippu.fi:ssäIstuva permanto palvelumaksuineen alkaen 48,90€ + tilausmaksu (alk. 1,50 + 0,65% tilauksesta)Nouseva katsomo palvelumaksuineen alkaen 39,90€ + tilausmaksu (alk. 1,50 + 0,65% tilauksesta)Mastercardin kortinhaltijoilla on pääsy tapahtuman ennakkomyyntiin Suomessa 12.3. klo 9:00 – 14.3. klo 09:00 välisenä aikana. Lue lisää osoitteessa www.priceless.com/music
Walter Trout (US) - Mastercard Preferred image
Walter Trout (US) - Mastercard Preferred

Katatonia UK & EUROPE TOUR 2025 image
Katatonia UK & EUROPE TOUR 2025
TUMMIEN TUNTEIDEN TULKKI KATATONIA KULTTUURITALOLLE MARRASKUUSSA 2025Ruotsalainen surumielisyyden suurmestari Katatonia tuo talven pimeyteen katarttisen keikkakokemuksen osana Waking State of Europe -kiertuettaan. Yhtye nähdään Helsingin Kulttuuritalolla keskiviikkona 12. marraskuuta 2025. Tunnelman alustavat tummasävyistä progressiivista metallia soittava Mukana erikoisvieraina ruotsalainen Evergrey sekä italialainen vaihtoehtometalliyhtye Klogr.Liput tulevat myyntiin perjantaina 14. maaliskuuta klo 10 Lippu.fi:ssä.Katatonian vokalisti ja perustajajäsen Jonas Renkse kommentoi: "Olemme erittäin innoissamme päästessämme kiertueelle ystäviemme, Evergreyn ja Klogrin, kanssa. Kun kesä on haipunut muistoihin, alamme valmistautua tuomaan faneillemme suurimman ja parhaan kiertueemme tähän mennessä. Nähdään syksyllä!"Katatonia julkaisi viimeisimmän, niin fanien kuin kriitikkojenkin ylistämän Sky Void of Stars -albuminsa vuonna 2023. Vuosikausia murheisen metallin eturintamassa mököttänyt yhtye yhdistää ainutlaatuisella tavalla melodisen death metalin ja tunnelmallisen post rockin, luoden syvän vaikuttavia ja tunteisiin vetoavia äänimaisemia.KONSERTTI:KATATONIA (SWE) – Waking State of Europe Toursupport: Evergrey (SWE), Klogr (ITA)12.11.2025 Kulttuuritalo, HelsinkiOvet klo 17:30LIPUT:Seisova permanto alkaen 47€ sis. palvelumaksut + tilausmaksu (alk. 1,50 + 0,65% tilauksesta)Istuva katsomo alkaen 39€ sis. aplvelumaksut + tilausmaksu (alk. 1,50 + 0,65% tilauksesta)
Dirty Loops image
Dirty Loops
Virtuoosimainen funk-soul-pop-suosikki Dirty Loops palaa Suomeen!Modernin rytmimusiikin suosikkinimi, ruotsalainen funk-soul-pop-trio Dirty Loops palaa Helsinkiin! Loppuunmyydyssä Vanhassa ylioppilastalossa kesällä 2023 esiintynyt yhtye konsertoi Kulttuuritalossa lauantaina 15.11.2025.Dirty Loops sulauttaa soundissaan yhteen funkia, jazzia, poppia ja elektronista musiikkia. Yhtyeen muodostavat Jonah Nilsson (laulu, koskettimet), Henrik Linder (basso) ja Aron Mellengård (rummut), jotka ovat tunteneet toisensa nuoruusvuosistaan lähtien. Kolmikko kertoo perustaneensa Dirty Loopsin vuonna 2008 muovatakseen oman näkemyksensä siitä, millaista ennakkoluulottomasti genrerajoilla leikittelevä pop-musiikki voisi olla.Dirty Loops tuli alkujaan tunnetuksi pop-kappaleiden uudelleensovituksistaan, mutta sittemmin tuli myös oman tuotannon vuoro. Ruotsalaistrio on noussut valtavaan YouTube-suosioon ja kerännyt vuosien varrella vannoutuneen fanikunnan niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassakin. Yhtye on tunnettu energisistä keikoistaan, joilla virtuoosimaiseen musisointiin yhdistyy kokoonpanon mukaansatempaava ja viihdyttävä lavashow.Suomessa Dirty Loops on nähty viimeksi Ilosaarirockissa heinäkuussa 2024. Sitä ennen yhtye on vakuuttanut yleisönsä täpötäydellä Vanhalla ylioppilastalolla sekä Helsingin Korjaamolla, jonka bändi myi loppuun kahdesti.Konsertti:Dirty LoopsKulttuuritalo, Helsinki15.11.2025Liput:Permanto: Lipun hinta palvelumaksuineen alk. 44,90eKatsomot:HL1: Lipun hinta palvelumaksuineen alk. 44,90e + tilausmaksu (alk. 1,50 + 0,65% tilauksesta)HL2: Lipun hinta palvelumaksuineen alk. 39,90e + tilausmaksu (alk. 1,50 + 0,65% tilauksesta)HL3: Lipun hinta palvelumaksuineen alk. 34,90e + tilausmaksu (alk. 1,50 + 0,65% tilauksesta)
Dirty Loops – Mastercard Preferred image
Dirty Loops – Mastercard Preferred

Perturbator K-18 image
Perturbator K-18
PERTURBATOR HELSINKIIN MARRASKUUSSAPariisin synthwave-keisari Perturbator saapuu Helsingin Kulttuuritalolle nostattamaan polvea 19. marraskuuta kuluvaa vuotta. Konsertti on osa Perturbatorin ”European & UK tour 2025”-kiertuetta. Retrosyntikkasoundeilla herkutteleva Perturbator on 80-luvun äänimaailmaan ja estetiikkaan pohjaavan synthwave-liikkeen nimekkäimpiä tekijöitä. Perturbator-nimen takana on James Kent, joka vaikutti black metal -yhtyeissä ennen siirtymistään elektronisen ilmaisun pariin.Special guestin statuksella keikalla nähdään hurmaava islantilainen post-punk-trio Kælan Mikla sekä katujyrän lailla etenevä amerikkalainen dark synthwave -artisti GosT.TuskaLive ja Grey Beard esittävät:PerturbatorSpecial Guests: Kælan Mikla, GosT19.11.2025Kulttuuritalo, HelsinkiOvet: 18:00K-18www.perturbator.comwww.kaelanmikla.comwww.gost.livewww.tuska.fi/tuskalivewww.greybeard.fi————PERTURBATOR TO HELSINKI IN NOVEMBER 2025Parisian synthwave royalty Perturbator will be bringing the party to Kulttuuritalo in Helsinki on November 19th. The show will be a part of Pertubator’s European & UK tour 2025. The man behind Perturbator is James Kent, who has deep roots in the black metal scene. Perturbator is undeniably one of the biggest acts in the synthwave movement, which operates heavily within the realm of 80’s retro synth sounds.The special guests on the tour will be the lovely Icelandic post-punk trio Kælan Mikla and American dark synthvave artist GosT.TuskaLive & Grey Beard present:PerturbatorSpecial guests: Kælan Mikla, GosT19.11.2025Kulttuuritalo, HelsinkiDoors: 18:00Age limit 18 yearswww.perturbator.comwww.kaelanmikla.comwww.gost.livewww.tuska.fi/tuskalivewww.greybeard.fi
Nemo - Break The Code Europe Tour 2025 image
Nemo - Break The Code Europe Tour 2025
EUROVIISUVOITTAJA NEMO KULTTUURITALOLLESveitsiläistähti Nemo saapuu Helsingin Kulttuuritalolle osana suurinta kiertuettaan, "BREAK THE CODE" EUROPE TOUR 2025. Konsertti kuuluu 26 show’n Euroopan-kiertueeseen."Olen todella innoissani päästessäni ensimmäiselle Euroopan-kiertueelleni ensi keväänä. On ollut upeaa nähdä, kuinka yhteisömme kasvaa musiikkini kautta, enkä malta odottaa, että pääsen tapaamaan teidät kaikki", Nemo kertoo.Nemo voitti musiikin ystävien sydämet upealla lavashow'llaan ja ainutlaatuisella äänellään Euroviisuissa esityksellään "The Code". Show toi Sveitsille ensimmäisen voiton sitten vuoden 1988 ja Celine Dionin. "The Code" on noussut kansainvälisille listoille ympäri Eurooppaa ja koko maailmaa. Seuraava merkittävä askel Nemon uralla on tuleva festivaalikausi, joka sisältää esiintymisiä muun muassa Pride-festivaaleilla Madridissa, Barcelonassa ja Kölnissä sekä useilla kesäfestivaaleilla. Uutta musiikkia on tulossa, ja kevään 2025 Euroopan-kiertue on jo myynnissä.Nemo syntyi vuonna 1999 Sveitsin kaksikielisessä Bielin kaupungissa ja on soittanut viulua, pianoa ja rumpuja pienestä pitäen. 13–vuotiaana Nemo liittyi menestysmusikaaliin "Ich war noch niemals in New York" nähtyään ilmoituksen lehdessä ja oli osa show’n henkilöstöä vuoden ajan. Vuonna 2016 Nemo nousi kuuluisuuteen räppärinä esiintyessään SRF Virus (#Cypher) -ohjelmassa, jonka esitys levisi viraaliksi sosiaalisessa mediassa. Tämän jälkeen Nemo julkaisi kaksi EP-levyä, joista seitsemän kappaletta nousi suoraan Sveitsin virallisille singlelistoille. Kappaleet kuten "Ke Bock", "Du" ja "Himalaya" saavuttivat kultaa tai jopa platinaa, ja 18-vuotiaana Nemo oli voittanut jo viisi Swiss Music Awards -palkintoa.Vuonna 2020 Nemo alkoi kirjoittaa ja tuottaa kappaleita muille artisteille, otti omat ensiaskeleensa Sveitsin rajojen ulkopuolelle ja julkaisi kappaleita englanniksi. Nemo käsittelee musiikissaan henkilökohtaisia teemoja kuten sukupuoli-identiteettiä, mielenterveyttä ja oman paikan löytämistä maailmassa. Hän luottaa vahvasti vaistoonsa, ja hänen ainutlaatuisuutensa yllättää ja inspiroi yleisöjä yhä uudelleen kaikkialla missä hän kulkee. Nemo asuu tällä hetkellä Lontoossa.KEIKKA:Nemo (CH)Break The Code Europe Tour 202525.11.2025 (siirtynyt päivältä 7.4.2025)Kulttuuritalo, HelsinkiOvet klo 18.30, ikäraja -S-/K-18LIPUT:Liput palvelumaksuineen alk. 39,50 € / 33,50 € / 29,50 €
Alessandra: The Queen is Back-Tour 2025 – VIP-paketit image
Alessandra: The Queen is Back-Tour 2025 – VIP-paketit
ALESSANDRAN HELSINGIN KULTTUURITALON KONSERTTI SIIRTYYVuoden 2023 Euroviisuissa yleisön ja Euroopan sinkkulistat hurmannut poplaulaja ja lauluntekijä Alessandran Helsingin Kulttuuritalon konsertti siirtyy. Uusi konserttipäivä on 1. joulukuuta 2025, ja ostetut liput käyvät sellaisenaan uudelle päivämäärälle.Norjalais-italialainen Alessandra Watle Mele, tai lyhyesti vain Alessandra nousi suuren yleisön tietoisuuteen debyyttisinglensä "Queen of Kings" ansiosta. Kappale voitti Norjan Melodi Grand Prix -kilpailun finaalin ja edusti Norjaa vuoden 2023 Euroviisuissa Liverpoolissa, sijoittuen viidenneksi. "Queen of Kings" on kerännyt yli 125 miljoonaa suoratoistokertaa, kiivennyt Norjassa ja Puolassa platinamyynteihin sekä Belgiassa ja Italiassa kultaan.Myös TikTokissa supersuositun Alessandran kappaleet käsittelevät usein itsensä rakastamisen ja voimaantumisen teemoja. Hän pyrkii inspiroimaan kaikenikäisiä ja -sukupuolisia kuulijoita ilmentämään sisäistä kuninkaallisuuttaan.Alessandra on julkaissut "Queen of Kingsin" lisäksi tämänvuotisella Best Year of My Life EP:llään kuusi muuta kappaletta, joista "Pretty Devil", "Bad Bitch" ja "Narcissist" ovat kiivenneet Norjan singlelistalle.Alessandran rakkaus musiikkiin ilmeni jo nuorena, kun hän lauloi ja tanssi äitinsä kokkaillessa Frank Sinatran tahtiin. Hän voitti ensimmäisen laulukilpailunsa jo kuusivuotiaana esittämällä ABBA:n ikivihreän "Dancing Queenin". Vuonna 2022 Alessandra osallistui The Voice – Norges beste stemme -kilpailun seitsemännelle kaudelle ja sai kiitosta ainutlaatuisesta lauluäänestään. 2024 Alessandra ehti myös esiintymään Maskorama-ohjelman (Norjan Masked Singerin) neljännellä kaudella Ghost-hahmon duettoparina.Alessandra esiintyi viimeksi Suomessa Helsingin Tavastia-klubilla tammikuussa 2024.Artisti ja Live Nation Finland pahoittelevat keikan siirtymisestä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.Kaikki jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uutena konserttipäivänä.Mikäli uusi tapahtumapäivä ei sovi sinulle, voit hakea lippurahojen palautusta alla olevasta linkistä 16.1.2025 mennessä: https://web.lippu.fi/palautus/UUSI PÄIVÄMÄÄRÄ:Alessandra (NO)Ma 1.12.2025 Kulttuuritalo, HelsinkiOvet klo 18.00, ikäraja S/K-18LIPUT:Liput palvelumaksuineen alk. 24,50 € / 29,50 € / 33,50 €Alessandra Soundcheck VIP Experience alk. 99,50 €Ultimate Alessandra Meet & Greet VIP Experience alk. 134,50 €
Alessandra: The Queen is Back-Tour 2025 image
Alessandra: The Queen is Back-Tour 2025

Viagra Boys image
Viagra Boys
ABSURDISMIN ASIANTUNTIJA VIAGRA BOYS KULTSALLE JOULUKUUSSAHuhtikuussa uuden albumin julkistava, Zeitgeist-satiirin suurmestari, ruotsalainen post-punk -yhtye Viagra Boys saapuu joulukuussa Suomeen. Bändi esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla tiistaina 9. joulukuuta 2025. Liput keikalle tulevat myyntiin torstaina 20. maaliskuuta klo 11 Lippu.fi:ssä.Viagra Boys tunnetaan intensiivisistä ja poikkeuksellisen energisistä live-esiintymisistään sekä yhteiskunnallisesti kantaa ottavista, milloin sarkastisista ja milloin ihan vain absurdeista sanoituksistaan. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät post-punk, elektroninen musiikki ja krautrock. Suomessa bändi on viimeksi esiintynyt loppuunmyydyillä keikoilla muun muassa Tavastialla 2022 ja Vanhalla Ylioppilastalolla 2023. Bändi nähtiin myös Ilosaarirockissa kesällä 2024.Yhtye julkaisee uuden albuminsa “viagr aboys” 25. huhtikuuta 2025, josta kaksi kappaletta “Man Made of Meat” ja “Uno II”, on jo maailmalla. Uusi albumi jatkaa yhtyeen tinkimätöntä linjaa. Edellisellä levyllään Cave World (2022) bändi ruoti salaliittoteoreetikkojen hallitsemaa maailmaa, mutta nyt yhtye sukeltaa omaan sekavaan ja absurdiin todellisuuteensa. Levyn ensisinkku “Man Made of Meatissa” laulaja Sebastian Murphy irvailee äitisi OnlyFansille ja toivoo saavansa ilmaisia naisten villapaitoja LL Beanilta. Albumin edetessä Viagra Boys sukeltaa pyörteilevän post-punkin, post-apokalyptisen dubin ja kampurajalkaisen rockin pariin, pilkaten “crypto-tupakointia” ja kertoen tarinaa Poseidonin kolmikärjen varastamisesta Navy Seals -erikoisjoukoilta. Kaiken tämän keskellä bändi tarkkailee Walmartien ja kristalleilla parantajien rannattomassa meressä vellovaa maailmaa ja etsii kieroutunutta lohtua, sillä tärkeintä suuressa ja typerässä maailmassa on ymmärtää, että oman sisäisen maailmasi on oltava yhtä suuri – ja ainakin yhtä typerä.Viagra Boysin juna Absurdistaniin ei ole pysähtymässä, sillä bändi julkisti hiljattain uransa isomman keikan Tukholman Avicii Arenalla marraskuussa. Kultsan-keikan lämmittelyksi.KEIKKA:Viagra Boys (SWE)ti 9.12.2025 Kulttuuritalo, HelsinkiOvet klo 18Ikäraja: -S- / K-18Yläkatsomot A ja B sallittu, seisova permanto ja loput istumakatsomot K-18LIPUT:Myyntiin to 20.3. klo 11 Lippu.fi:ssäPermanto: palvelumaksuineen alkaen 53€Yläkatsomo HL3: palvelumaksuineen alkaen 43€Yläkatsomo HL2: palvelumaksuineen alkaen 48€Yläkatsomo HL1: palvelumaksuineen alkaen 53€+ tilausmaksu alk. 1,50 € + 0,65% tilauksesta (www.lippu.fi)Mastercardin kortinhaltijoilla on pääsy tapahtuman ennakkomyyntiin Suomessa ti 18.3. klo 11:00 – to 20.3. klo 10:00välisenä aikana. Lue lisää osoitteessa www.priceless.com/music
Viagra Boys - Mastercard Preferred image
Viagra Boys - Mastercard Preferred