9 result(s) found for "KUUSAMOTALO"
Flow-sirkus esittää: SOFT SPOT
Ensemble Musica Semper esittää ensikonserttinsa Kuusamotalossa!
Lauantai 31.8.2024 klo 15.00
Kesto noin 80 min sis. väliajan
Kyseessä on Sellisti Harri Östermanin kokoama oululainen projektiorkesteri. Kun Kuusamon kulttuuritoimi etsi kesällä 2023 mahdollisuutta järjestää korkeatasoinen orkesterikonsertti, Österman tarttui haasteeseen ja kokosi lahjakkaista kollegoistaan koostuvan yhtyeen. Innostuksen ja luovuuden siivittämänä syntyi Ensemble Musica Semper, joka on valmis hurmaamaan yleisönsä ensimmäistä kertaa.
Solistit
Jokioisista kotoisin oleva viulisti Mikko Sorri on valmistunut musiikkipedagogiksi Turun Ammattikorkeakoulusta vuonna 2005 ja musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta 2010. Vuosina 2009–2017 hän toimi Kemin kaupunginorkesterin ja jousikvartetin konserttimestarina. Ennen asettumistaan pohjoiseen hän työskenteli orkesterimuusikkona Turussa, Tampereella ja Rovaniemellä, opetti pianon vapaata säestystä Turun konservatoriossa vuosina 2005-2008 ja on valmistunut myös kanttoriksi Turun konservatoriosta 2005. Orkesterityön ohessa Oulun Ammattikorkeakoulussa viulunsoittoa opettava Sorri on työskennellyt Oulu Sinfonian konserttimestarina vuodesta 2017 lähtien.
Emiliano Travasino aloitti viulunsoiton neljävuotiaana muusikkovanhempiensa rohkaisemana. Ajan myötä hän innostui alttoviulusta, samaistuen sen ääneen ja rooliin partituurissa. Hän opiskeli alttoviulua Bolognan konservatoriossa ja valmistui sieltä Antonello Farullin ohjauksessa. Travasino jatkoi opintojaan Fiesolen musiikkikoulussa ja Claudio Abbadon Mozart-orkesterin akatemiassa, missä hänellä oli mahdollisuus keskittyä kamarimusiikkiin ja orkesterikoulutukseen. Hänet valittiin Italian kansallisen nuoriso-orkesterin (OGI) alttoviulun äänenjohtajaksi ja hänestä tuli Euroopan unionin nuoriso-orkesterin (EUYO) jäsen. Travasinolle myönnettiin musiikin esittämisen maisterin tutkinto Helsingin Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta Atso Lehdon ja Eeva-Liisa Saarisen ohjauksessa.
Travasino on Oulu Sinfonian jäsen ja toimii vapaaehtoisena Oulu Sinfonian kamarimuusikoiden taiteellisessa johdossa. Hän on NOCMA:n (Pohjois-Pohjanmaan Kamarimusiikkiyhdistys ry) puheenjohtaja. Hän tekee säännöllisesti yhteistyötä sekä alttoviulun äänenjohtajana että alttoviulistina Spira Mirabiliksen, Orchestra Mozartin, Orchestra Leonoren, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin, Oulun Barokkiorkesterin, Lapin Kamariorkesterin, Tampere Filharmonian, RAI-Italian Radio Symphony Orchestran, Orchestra Regionale della Toscanan (ORT) ja Rooman Accademia Nazionale di Santa Cecilian orkesterin kanssa. Vuosina 2006–2013 hän opiskeli musiikkiterapiaa suorittaen maisterin tutkinnon Länsi-Englannin yliopistossa (UWE). Travasino opettaa tällä hetkellä Oulun ammattikorkeakoulussa ja järjestää kamarimusiikkiprojekteja, jotka perustuvat yhteisöllisyyteen ja saavat usein inspiraationsa musiikkiterapiasta.
Ohjelma
Max Reger Lyrische Andante (1898) 5'
W.A. Mozart Sinfonia Concertante 33'
------------
Walter Leigh Music for string orchestra (1931) 8'
Ottorino Respighi Ancient Airs and Dances Suite No. 3 (1931) 16'
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Anne Mattila & Tallari
FI
129 views
Buy Ticket
Read More
A.W. Yrjänä
CMX-yhtyeen keulahahmona suomalaisille tutuksi tullut A.W. Yrjänä julkaisi jo viidelle eri vuosikymmenelle ulottuneen levytysuransa ensimmäisen sooloalbumin maaliskuussa 2024.
”Yli kolmekymmenen vuoden ajan olen kirjoittanut suurimman osan yhtyeeni CMX:n kappaleista. Sen rinnalla on syntynyt musiikkia, jonka energia on omapäisesti erilaista kuin bändi-ilmaisu. Syksyn -23 olen työstänyt taitavan ja rohkean työryhmän kanssa albumia, joka koostuu hyvin omakohtaisista lauluista. Muutamat ovat vuosien varrelta, suuri osa aivan uusia”, Yrjänä kertoo.
Maaliskuussa ilmestynyt albumi kantaa nimeä Heliografi. Se merkitsee valolla kirjoittamista.
”Kun kirjoitetaan valolla, kirjoitetaan myös varjolla. Valon ja varjon välimaastosta löysimme musiikkia, jota tehdessämme tunsimme olevamme yhtä aikaa sekä kotona, että vieraassa maassa. Laulut ottivat meitä käsistä ja veivät, minne mielivät.”
”Minulle laulujen kirjoittaminen on elämänmittainen työ. Matka olemisen arvoitukseen ja ympäröivään kulttuuriin. Toisinaan herkkää kuulostelua, joskus rajojen rikkomista. Parhaimmillaan kurkottamista tuntemattomaan. Tekstin ja musiikin liitto on muoto, jolla voi tutkailla alueita, joihin muilla kommunikaation muodoilla ei pääse”, Yrjänä jatkaa."
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Lapin kamariorkesteri - Grieg ja sinnikkäät syysvärit
Lapin kamariorkesteri - Grieg ja sinnikkäät syysvärit
Norjalainen tähtipianisti Håvard Gimse lennähtää Tokiosta suoraan Lappiin konsertoimaan! Lapin kamariorkesterin solistina debytoiva taituri esittää vierailullaan loistavaksi kiitetyn tulkintansa oman maanmiehensä Edvard Griegin rakastetusta pianokonsertosta!
Lapin kamariorkesterin taiteellinen johtaja John Storgårds on jälleen koostanut mielenkiintoisen konsertin, jossa kuullaan peilaten ristikkäin vanhaa ja uutta musiikkia, tunnettuja ja ehkä tuntemattomampia säveltäjänimiä sekä tietenkin Jonten takuutyyliin useita Suomen ensiesityksiä.
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Niko Kivelä - Iso Riski 2
Niko Kivelä – Iso Riski 2
Uusi kokoillan stand up-esitys.
Yli 12000 lippua myynyt Niko Kivelän Iso Riski kiertue saa jatkoa!
Nyt on mitattu missä suomalaisen yleisön sietoraja menee, joten on aika ottaa toinen riski.
Heittäydy mukaan Nikon tarinoiden maailmaan ja ota taas riski nauraa sille kaikelle!
Yksi Suomen valovoimaisin ja kovaäänisin Stand Up -koomikko Niko Kivelä lähtee kiertämään Suomea syksyllä 2024. Keikkoja kertyy tällä erää yli 30 kappaletta, Suomea kuljetaan etelästä pohjoiseen ja idästä länteen.
Iso Riski 2 on stand up -soolo, jossa ei jarrutella eikä tyynnytellä. Tässä ei haasteta katsojaa vaan maailma.
Esityksen kesto noin 2 tuntia, väliaika.
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Hevisaurus
FI
26 views
Buy Ticket
Read More
Paleface & DJ Leijonamieli
FI
17 views
Buy Ticket
Read More