6 result(s) found for "Jyväskylän Paviljonki, Encore-sali"

The Show - A tribute to ABBA 50 years celebration image
The Show - A tribute to ABBA 50 years celebration
ABBA:n koko tarinan kertova juhlavuoden tribuuttishow Suomeen ABBA:n koko tarinan kertova THE SHOW – Tribute to ABBA 50 Years Celebration 1974 – 2024 nähdään Lahdessa, Turussa, Jyväskylässä, Helsingissä ja Kuopiossa okakuussa. Abban hittejä tulvillaan oleva tribuuttishown lipunmyynti alkaa tänään. ABBAn kansainvälinen ura lähti raketin lailla nousukiitoon Englannin Brightonissa vuonna 1974 järjestetyissä Euroviisuissa, joissa ruotsalaisyhtye voitti kilpailut kappaleellaan Waterloo. Seuraavien vuosikymmenien jälkeen ABBA julkaisi sarjan maailmanlaajuisia hittejä, jotka nostivat yhtyeen yhdeksi maailman kaikkien aikojen suosituimmaksi ja tunnetuimmaksi yhtyeeksi. Mm. SOS, Mamma Mia, Dancing Queen, Money Money Money, Knowing Me Knowing You hiteistään tunnettu yhtye on maailman toiseksi eniten albumeita myynyt popyhtye heti The Beatlesin jälkeen. Viidellä mantereella yli 2 miljoonalle ihmiselle esiintynyt THE SHOW – A Tribute to ABBA on valmistellut ABBAN 50-vuotisjuhlavuotta varten oman juhlaesityksen, joka sisältää kaikki ABBA:n suurimmat hitit. THE SHOW – Tribute to ABBA 50 Years Celebration 1974 – 2024 on livekonsertti, joka ottaa yleisön mukaansa matkalle läpi ABBAn koko historian. Matka alkaa ABBA:n Euroviisuvoitosta ja päättyy vuoteen 1982, jolloin yhtye lopetti uransa. THE SHOW:n keskiössä ovat ruotsalaiset laulajat Katja Nord ja Camilla Dahlin*, jotka eivät vain näytä esikuviltaan Fridalta ja Agnethalta, vaan myös kuulostavat heiltä. Katja Nord ja Camilla Dahlin ovat olleet mukana kunnianhimoisessa projektissa sen alusta alkaen. Heidät löydettiin esitykseen mukaan vuonna 2001, heidän voitettuaan suositun ruotsalaisen kykyjenetsintäkilpailun Abba-covereillaan. - Jo pelkästään se seikka, että tulemme Ruotsista, on iso asia. Laulamme englanninkielisiä kappaleita samalla ääntämyksellä ja samalla tavalla kuin ABBA. Se on ihan ilmiselvää. Jos olet Ruotsista kotoisin, saat ABBAN verenperintönä. Se on osa identiteettiämme ja minäkuvaamme, Camilla Dahlin ja Katja Nord sanovat.ABBA–shown musiikista vastaa ruotsalainen Waterloo-bändi, johon on juhlavuoden kunniaksi liittynyt mukaan alkuperäinen ABBA-muusikko Lasse Johnsson*(kitara). Johnson soittaa ABBA:n uusimmalla Voyage-albumilla, ja hän on työskennellyt myös kahdessa ABBA-musikaalissa (Chess ja Mamma Mia) Björnin ja Bennyn kanssa. Musiikki nousee jälleen uusiin ulottuvuuksiin arvostetun London Symphonic Rock Orchestran ja brittiläisen ylikapellimestari Matthew Freemanin kanssa. Freeman on aiemmin esiintynyt muun muassa Elvis Costellon, Robbie Williamsin ja Sir Cliff Richardin kanssa.THE SHOW– kunnianosoitus ABBA:lleTHE SHOW on esiintynyt yli 800 kertaa 51 eri maassa viidellä mantereella viimeisen 22 vuoden aikana. Esityksiin on myyty yli 2 miljoonaa lippua. Rakkaudella ja suurella kunnioituksella ABBA:a kohtaan rakennettu esitys on antanut musiikille uuden elämän useiden sukupolvien ajan:- ABBA tunnetaan ja sitä rakastetaan kaikkialla maailmassa. Halusimme alusta asti juhlistaa tätä legendaarista yhtyettä luomalla täydellisen illuusion alkuperäisestä ABBA:sta. Haluamme tarjota yleisölle mahdollisuuden kokean, miltä uskomme ABBA:n näyttävän ja kuulostavan modernin tekniikan ja valaistuksen avulla, kuitenkin tunnistettavan ABBA-soundin säilyttäen, sanoo tuottaja ja CSB Island Entertainmentin toimitusjohtaja Kenneth Svoldgaard.Vaikka THE SHOW on kiertänyt maailmaa monta vuotta, on joka kerta koettava uusi kokemus: - Teemme aina kovasti töitä tehdäksemme THE SHOW:sta markkinoiden suurimman, parhaan ja aidoimman esityksen, eikä ensi vuosi ole poikkeus", Katja Nord sanoo.THE SHOW – A Tribute to ABBA alkaa Tanskan kiertueella huhtikuussa, jonka jälkeen kiertue jatkuu Suomen lisäksi mm. Ruotsiin, Tšekkiin, Slovakiaan, Unkariin, Saksaan, Sveitsiin, Belgiaan ja Brasiliaan.* THE SHOW pidättää oikeuden muuttaa esiintyjiä. The Show – A tribute to ABBA 50 years celebrationLa 12.10.Lahti, SibeliustaloSu 13.10 Turku, KonserttitaloMa 14.10 Helsinki, KulttuuritaloTi 15.10 Jyväskylä, PaviljonkiKe 16.10 Kuopio, MusiikkikeskusKonsertit alkavat klo 19.00konserteissa on 30 min. väliaikaEi ikärajaaLippujen hinnat: 59,90 / 69,90 / 79,90 € /Järjestäjä: Gramopop Oy
Pate Mustajärvi - Pelkkää Patee image
Pate Mustajärvi - Pelkkää Patee
Pate Mustajärvi suuntaa syksyllä laajalle kotimaan kiertueelle Suomirockin moninkertaisesti palkittu legenda on uuden aikakauden edessä. Ohjattuaan vuonna 1977 perustamansa Popeda-yhtyeen näyttävästi omalta osaltaan päätepysäkille loppuunmyydyllä Tampereen Ratinan stadionilla syyskuussa 2023, Pate Mustajärvi keskittyy nyt täysin palkein soolouraansa. Uusien tuulten saattoi havaita puhaltavan Mustajärven uralla jo viikko Ratinan konsertin jälkeen julkaistun Hei äijä -singlen muodossa. Syyskuussa 2024 starttaa Pelkkää Patee -kiertue, joka valloittaa niin konserttisalit kuin klubit ympäri Suomen.Universal Musicille levyttävä Mustajärvi tunnetaan karismaattisena tekijänä, joka on ollut läpi uransa ajassa kiinni. Sen huomaa niin ajankohtaisista ilmiöistä syntyneistä sanoituksista kuin vaikkapa väkevistä kannanotoistakin. Tampeeen Ikurin kasvatin tuorein single Hei äijä tulee saamaan seurakseen lisää uutta musiikkia vuoden 2024 aikana. Helmikuussa ilmestyy myös päiväkirjamerkintöihin pohjautuva ”Ratinaan se päättyi – 46 vuotta Popedaa” -kirja. Kokeneen tarinankertojan stooripankki on ehtymätön vielä 2020-luvullakin. Syksyllä 2024 Pate kiertää Suomea Pelkkää Patee -kiertueellaan yhteensä 20 konsertin verran. Kiertueella pelkkää Patee tarjoillaan yleisölle niin parituntisissa väliajallisissa konserteissa kuin rokimmilla klubikeikoilla. Soolouransa vuonna 1984 aloittaneelta ja tähän päivään mennessä 12 sooloalbumia julkaisseelta Mustajärveltä on kiertueen alla luvassa myös uutta musiikkia kokonaisen pitkäsoiton verran.”Uusia biisejä on purkitettu hiljalleen viime syksystä lähtien, eiköhän sieltä yksi albumillinen saada ulos ennen kiertuetta”, paljastaa jo keväällä 2023 uuden levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa tehnyt Mustajärvi, ja lupaa konserttiyleisölle kattavan läpileikkauksen koko soolotuotantoonsa tuorein sovituksin."Settilistojen kasaaminen uuden työporukan kanssa on kyllä hauskaa. Biiseistä saadaan esille ihan uusia puolia. Olen tästä kaikesta itsekin pitkästä aikaa ihan fiiliksissä", hehkuttaa Mustajärvi.Kiertuekokoonpanossa yhdistyvät vankka kokemus ja nuori lahjakkuus, sillä Paten vierelle lavalle nousevat Mikko Kangasjärvi (piano), Santeri Kotamäki (kitara), Milla Heinonen (basso), Aleksi Ylimäki (rummut), Jari Latomaa (taustalaulu ja akustinen kitara) ja Päivi ”Capri” Selo (taustalaulu).PELKKÄÄ PATEE -kiertue 2024:5.9. YLIVIESKA, Akustiikka 6.9. OULU, Madetojan Sali 7.9. KAJAANI, Kaukametsä 12.9. LAPPEENRANTA, Lappeenranta-sali 13.9. KUOPIO, Sawohouse (klubikeikka) 14.9. KUUSANKOSKI, Kuusaasali 19.9. HYVINKÄÄ, Hyvinkääsali 20.9. LAHTI, Sibeliustalo 21.9. MIKKELI, Mikaeli 3.10. LOHJA, Laurentius-Sali 4.10. PORVOO, Taidetehdas 5.10. KOTKA, Satama Areena 10.10. RAUMA, Rauma-Sali 11.10. TAMPERE, Tavara-asema (klubikeikka) 12.10. TAMPERE, Tavara-asema 17.10. JYVÄSKYLÄ, Paviljonki 18.10. PORI Promenadisali 19.10. SEINÄJOKI, Rytmikorjaamo (klubikeikka) 30.10. HELSINKI Savoy-teatteri 31.10. HÄMEENLINNA, Verkatehdas
Arppa image
Arppa
ARPPAEnnen kaikkea energisistä, improvisaatioon perustuvista keikoistaan tunnettu Arppa yhtyeineen on yksi tämänhetkisen Suomi-indien kärkinimistä. Arpan ihastuttava musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa – oivaltavat, vilpittömät ja tarkkanäköisesti kuvatut tunnelmat liikkuvat Kokkolan Ykspihlajasta aina öisen Helsingin kautta Laila Kinnusen kanssa salakapakkaan heinäkuuhun ’58.Arpan yhtyeessä vaikuttavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä ja Okko Saastamoinen.Arpan suosio perustuu ahkeraan keikkailuun ja tiheään julkaisutahtiin. Arppa on haalinut ympärilleen taitavat ja valovoimaiset muusikot, minkä ansiosta hänen tunnelmallisten tekstiensä ympärille on rakentunut kaunis ja eheä äänimaailma. Luontevan vaivaton olemus ja yhtyeen esiintymisistä huokuva vilpitön riemu ei voi olla tempaamatta läsnäolijoita mukaansa.Omakustanteisen debyyttialbuminsa Laavalamppuja elokuussa 2020 julkaissut artisti on kiivennyt hirmuvauhdilla lupaavan artistilupauksen maineesta suoraan maamme ajankohtaisimpien ja rakastetuimpien nimien joukkoon. Arppa julkaisi toisen albuminsa Kinovalon alla syyskuussa 2021, jonka ensimmäisen painoksen LP:t myytiin loppuun kolmessa viikossa. Albumi vetosi niin yleisöön kuin kriitikoihinkin, ja albumilta irrotetut singlet nousivat kaikki valtakunnalliseen radiosoittoon. Levynjulkaisua seurasi kiertue, jonka keikat olivat pitkälti loppuunmyytyjä useilla paikkakunnilla. Sama vuosi toi artistille mukanaan neljä ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden tulokas, Vuoden rock, Kriitikoiden valinta, Vuoden artisti -yleisöäänestys) sekä 3. sijan Soundin Vuoden 2021 Parhaat albumit -yleisöäänestyksessä. Arppa yhtyeineen julkaisi kolmannen odotetun albuminsa Valeria 10.3.2023.
Scott Bradlee's Postmodern Jukebox image
Scott Bradlee's Postmodern Jukebox
POSTMODERN JUKEBOX SUOMEEN OSANA MAGIC AND MOONLIGHT -KIERTUETTA KESÄLLÄ 2025Pop-klassikoita vintage-sovituksina esittävä pop-jazz-sensaatio Scott Bradlee’s Postmodern Jukebox palaa Suomeen. Kaksi miljardia katselukertaa YouTubessa kerännyt ja valtavaksi viraali-ilmiöksi kasvanut yhdysvaltalaiskollektiivi nähdään kesäkuussa 2025 Jyväskylän Paviljongilla, Helsingin Kulttuuritalolla sekä Turun Konserttitalolla.Postmodern Jukebox on yksi aikamme valovoimaisimpia showryhmiä. Siihen kuuluu ydinryhmä laulajia, instrumentalisteja ja steppaajia, mutta keikoilla nähdään usein yllättäviä erikoisvieraita ja siksi jokainen konserttielämys on ainutlaatuinen, sähköinen ja ajaton. PMJ:n show esittelee ikoniset popkappaleet uusina, mutta samalla nostalgisina sovituksina, joista muodostuu ainutlaatuinen matkan musiikin historiaan 1920-luvun jazzista, swingistä ja doo-wopista Motownin kautta moderneihin pop-hitteihin. Lavalla nähdään maailman parhaita laulajia, tanssijoita ja muusikoita, glamouria ja magiaa – esityksiä, joita fanit eivät unohda pitkään aikaan.Yli vuosikymmenen ajan huikean menestyneesti keikkaillut Postmodern Jukebox heijastaa Magic and Moonlight kiertueen teemalla ajattomuutta ja taianomaisuutta. Yhtyeen perustaja Scott Bradlee sanailee: “Jos olemme oppineet kymmenen vuoden kiertueistamme jotain, niin ainakin sen, että hyvän musiikin taika ylittää ajan ja paikan rajoitteet. Magic and Moonlight -kiertue juhlistaa tätä taikaa upeilla, pitkäksi aikaa mieleen jäävillä live-esityksillä.”Postmodern Jukeboxin tarina alkoi 2014 Bradleen julkaisemista YouTube-videoista, joissa päivän hiteille tehtiin klassisia sovituksia. Pian niistä tuli viraalihittejä, ja hetkern kuluttua PMJ myi loppuun keikkoja ympäri Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa. Kymmenen vuotta ja yli kaksi miljardia katselukertaa myöhemmin, Postmodern Jukeboxin show’sta on tullut sadoille tuhansille faneille vuosittainen perinne, joihin omistautuneimmat pukeutuvat loisteliaaseen vintage-tyyliin kuin The Great Gatsby – Kultahattu -elokuvaan tai Frank Sinatran keikalle.Yhtyeen esitykset vetoavat jokaiseen ikäryhmään, sillä vanhempi yleisö rakastaa ajattomia soundeja ja nostalgiaa, kun taas nuoremmat fanit ihastuvat tuoreisiin näkemyksiin pop-kulttuurista ja esiintyjien taituruuteen. Postmodern Jukebox on yksi harvoista sukupolvia yhdistävistä konserttielämyksistä, ja tarjoaa jokaiselle jotakin erityistä.KONSERTIT:SCOTT BRADLEE’S POSTMODERN JUKEBOX (US): Magic and Moonlight Tour 2025To 5.6.2025 Paviljonki, Jyväskylä, ovet klo 19Pe 6.6.2025 Kulttuuritalo, Helsinki, ovet klo 18:30La 7.6.2025 Konserttitalo, Turku, ovet klo 19LIPUT:Liput myyntiin perjantaina 27.9.2025 klo 10.Jyväskylä: Liput palvelumaksuineen alkaen 54,90 € + tilausmaksu alk. 1,50 € Lippu.fi:ssäHelsinki: Liput palvelumaksuineen alkaen 59 € + tilausmaksu alk. 1,50 € Lippu.fi:ssäTurku: Liput palvelumaksuineen alkaen 44,90 € + tilausmaksu alk. 1,50 € Lippu.fi:ssä.