3 result(s) found for "Hotel Ax"
Pari Sanaa Parisuhteesta
Pari Sanaa Parisuhteesta
tuo viriiliä materiaalia arkiseen taivallukseen!
Esitys on Ilkka Heiskasen kirjoittama monologi, jossa komediankeskiössä on varsin tavallinen suomalainen mies. Tapio eli ystävien kesken Tapi on 61-vuotias.
Hän on myös taitava nakuttelija. Kumivasaraa ja talttaa apuna käyttäen hänen käsissään valmistuu kädenkäänteessä ryhdikäs luumukuppi! Tapin verbaliikka on kehittynyt autotallissa vietettyjen harrastusten parissa ihmeen tarkaksi. Myös monivuotinen avioliitto on viime aikoina alkanut tuoda hänen eteensä aprikoitavaa.
Esitys on alusta loppuun asti ”hand made by Ilu”, sillä Ilkka toimii sekä esityksen käsikirjoittajana, ohjaajana, lavastajana, pukusuunnittelijana, että näyttelijänä.
Ilkka Heiskanen valmistui näyttelijäksi vuonna 1985, jonka jälkeen hän oli kiinnityksellä ensin Vaasan Kaupunginteatterissa 1985–1987 ja sen jälkeen Helsingin Kaupunginteatterissa 1987-1990. Tämän jälkeen vuodet freelancerina ovat vieneet Ilkan lukuisille teatterilavoille sekä elokuva- ja Tv-tuotantoihin. Omien sanojensa mukaan Ilkka on uransa aikana ollut mukana ”kaikessa mahdollisessa maan ja taivaan välillä”. Hän on toiminut myös teatteriohjaajana ja kiertänyt pitkin Suomea suosituilla monologeillaan, sekä ihastuttanut kahdentoista vuoden ajan Tampereen Teatterin Saiturin jouluesityksen nimiroolissa. Ilkka omistaa myös kaksi Jussi-palkintoa, jotka hänelle myönnettiin parhaasta sivuosasta elokuvista Hiljaisuus (2012) ja Hetki lyö (2023).
Valitse sinulle sopivin lippuvaihtoehto ja tule nauttimaan illasta!Esityksen kesto 2 h, sisältää väliajan.
***
Show & Dinner
Show + Dinner lippu sisältää lipun illan teatteriesitykseen ja kolmen ruokalajin yllätysillallisen, josta voit valita kasvis- kala- tai lihavaihtoehdon. Juomat eivät sisälly hintaan.Illallinen nautitaan ennen illan showta: 17.00-19.00Ammattitaitoiset artesaanikokkimme takaavat laadukkaan ja inspiroivan makuelämyksen!
Mikäli sinulla on ruokarajoitteita tai allergioita ilmoitathan niistä sähköpostitse reception@hotelax.fi (laita sähköpostiin nimesi, pvm. rajoitteet ja Club illan nimi)
Psst! Ostaessasi liput tapahtumaan saat majoituksen -20% alennuksella. Hyppää tästä varauskalenteriin!
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
AXellent Stand Up in English
Come to enjoy a great Stand up evening to the atmospheric AX Under with a amazing line up: Erin Crouch as Headliner with Seth Alexander and Leben Norrie. Hosting by the one and only Kaisa Pylkkänen!
Erin Crouch is an American comedian based in Germany, where she produces monthly shows on two US military bases. Fulfilling a lifelong dream, she was paid by the German Ministry of Foreign Affairs to tell jokes about Germans in 2024. She is a regular on the biggest comedy clubs around Europe and has also toured the US West coast together with Kaisa Pylkkänen. Erin Crouch co-produces Festrogen, the annual women's comedy festival in Luxembourg (2021- present)
Seth Alexander immigrated to Finland as a refugee from Orlando, Florida. With commentary on American culture, immigration, and relationships - he has entertained crowds from the Punchline in San Francisco to the wild west of eastern Helsinki.
With over ten years of experience in stand up, and a history as a New Zealand Raw Comedy finalist in 2014, Leben Norrie has amused audiences before and after moving to Finland in 2017. He also writes and produces theatre productions, including this year's upcoming Halloween spectacle “Macabre Morsels II”.
And the hostess of the evening is Kaisa Pylkkänen, an award-winning Finnish comedian who has traveled the world (ok, only 10 countries on three continents) with her comedy. Voted "Comedian of the Year" in 2020 by his peers.
Choose the ticket option that suits you best and come and enjoy the evening!Show & Dinner
Show + Dinner lippu sisältää kolmen ruokalajin yllätyksellisen
illallisen, josta saat valita kasvis- tai lihavaihtoehdon. Juomat eivät
kuulu hintaan. Illallinen nautitaan ennen illan showta Klo: 17:30-20:00.Ammattitaitoiset artesaanikokkimme takaavat laadukkaan ja inspiroivan makuelämyksen!
Mikäli sinulla on ruokarajoitteita tai allergioita ilmoitathan niistä sähköpostitse reception@hotelax.fi (laita sähköpostiin nimesi, pvm. rajoitteet ja Club illan nimi)
Psst! Ostaessasi liput tapahtumaan saat majoituksen -20% alennuksella. Hyppää tästä varauskalenteriin!
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
AX Burlesque
AXissa siirrytään jälleen riemastuttavan burleskin maailmaan, ja saamme sitä myötä kokea tuulahduksen menneiden aikojen glamouria, sillä The Ravishing Shangri-La Rubies ystävineen tuovat lavalle huikean kattauksen fantastista burleskia, jazzia ja kabareeta! Luvassa olisi reilun annoksen kimalletta, hymyä ja pikkujoulutunnelmaa!Lavalla nähdään:The Ravishing Shangri-La Rubies - Tinker Bell & TurrrboCherryLady LavernaPepper SparklesThe Shangrilettes
...sekä mahdollisesti yllätysvieraitaShow & Dinner
Show + Dinner -lippu sisältää lipun illan Burlesque showhun ja kolmen ruokalajin yllätysillallisen, josta voit valita kasvis-, kala- tai lihavaihtoehdon. Juomat eivät sisälly hintaan.
Illallinen nautitaan ennen illan showta AX-ravintolassa: 17:30-20:00.Ammattitaitoiset artesaanikokkimme takaavat laadukkaan ja inspiroivan makuelämyksen!
Mikäli sinulla on ruokarajoitteita tai allergioita ilmoitathan niistä sähköpostitse reception@hotelax.fi (laita sähköpostiin nimesi, pvm. rajoitteet ja Club illan nimi)
Psst! Ostaessasi liput tapahtumaan saat majoituksen -20% alennuksella. Hyppää tästä varauskalenteriin!
FI
4 views
Buy Ticket
Read More