6 result(s) found for "Hophaus Tahko"
HOPHAUS LIVE: ANNIKA EKLUND
Annika Eklund on tehnyt jo yli 30 vuotta uraa laulajana. Pitkälle uralle on mahtunut useita radiohittejä, isoimpana ”Shanghain valot”, joka nosti Annikan lopullisesti suuren yleisön tietoisuuteen. ”Shanghain valot” trendaa nuorten parissa ja on noussut uudelleen varsinkin opiskelijoiden suosioon. Annika on nähty useissa musiikkiteatteriproduktioissa, isojen orkesterien solistivieraana ja mm. legendaarisen Yö-yhtyeen riveissä. Annikan levyttämä loputon hittiputki sisältää mm. kappaleet: Shanghain valot, Suora lähetys, Sinussa on jotain, Haaveet tallella, Ole hiljaa ja suutele mua, Missä on mun Strömsö?, Valonarkaa ja uusin radiosuosikki Kohta jo kotona jne.Annika Eklund Band esiintyy tilaisuuksissa ja tapahtumissa ympäri maan. Bändin ohjelmisto koostuu omista hiteistä ja muusta tunnetusta omasta tuotannosta. Kokoonpano on tehnyt keikkoja yhdessä jo vuodesta 2006. Bändin vahvuuksia on musiikin tietämys, lauluvoima ja rautaisen ammattitaitoinen soitto.Annika Eklund Band on:laulu Annika Eklundkitara ja laulu Jussi Turunenbasso ja laulu Luis Herrerorummut ja laulu Juha RäsänenShowtime 22.00K-18VIP-paikkojen varaukset: sales.peeassa@sok.fi
FI
47 views
Buy Ticket
Read More
HOPHAUS LIVE: MICHAEL MONROE
Rocklegenda Michael Monroe on yksi historian menestyneimmistä suomalaismuusikoista, jota mm. Wall Street Journal on kutsunut maailman kunnioitetuimmaksi rock-tähdeksi. Energisen ja omaa tietään kulkevan rocktähden ura alkoi vuonna 1979 perustetun Hanoi Rocksin solistina. Monien maailmanmaineeseen nousseiden yhtyeiden esikuvana toimineen Hanoi Rocksin hajottua vuonna 1984 rumpali Razzlen tapaturmaisen kuoleman jälkeen, siirtyi Monroe menestyksekkäälle soolouralle. Tahkolle Monroe saapuu mies ja kitara -keikalle osana syksyn 2025 soolokiertuettaan.Showtime 22.00K-18VIP-paikkojen varaukset: sales.peeassa@sok.fi
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
The Miracle - A Night with Queen: A Night at the Opera
THE MIRACLE - A NIGHT WITH QUEEN: A NIGHT AT THE OPERA -KIERTUE 2025 Valmistaudu astumaan aikakoneeseen vuoteen 1975, kun Suomen paras ja autenttisin Queen-tribuutti The Miracle tuo konserttisaleihin Queenin ikonisen A Night at the Opera -albumin upeat kappaleet ja kaikki yhtyeen suurimmat klassikot! Täysin kotimaisin voimin toteutettu Queen-tribuutti The Miracle kiertää Suomea loppuvuodesta 2025 ja alkuvuonna 2026 ja juhlistaa yhden merkittävimmän Queen-albumin A Night At The Opera 50v. juhlavuotta. Tulevalla kiertueella kuullaan mm. singleinä julkaistut kappaleet ”I'm in Love with My Car”, ”You’re My Best Friend”, 39”, ja tietysti ajaton rock-taideteos ”Bohemian Rhapsody”. Nämä helmet heräävät eloon vangitsevassa lavashow:ssa, joka kuvastaa alkuperäisen yhtyeen rohkeutta, monipuolisuutta ja ainutlaatuista edelläkävijän asemaansa.Qeenin suurin hitti, Bohemian Rhapsody oli jotain, mitä maailma ei ollut ennen kokenut.Mielikuvituksellinen oopperaa, rockia, balladia ja kitarasooloa yhdistelevä kuusiminuuttinen mestariteos rikkoi totuttuja kaavoja ja haastoi radioiden sääntöjä. Tässä konsertissa kuulemme tämän klassikon livenä – ei vain soitettuna, vaan koettuna audiovisuaalisena elämyksenä!Olitpa sitten vannoutunut Queen-fani tai ensikertalainen tämän legendaarisen albumin parissa, The Miracle - A night with Queen -konsertti on elämys kaikille, jotka nauttivat livenä soitetusta elävästä musiikista! Konserttikokonaisuus on yhtä aikaa nostalginen ja tuore, mutta ennenkaikkea uskottava kunnianosoitus yhdelle rockin suurimmalle yhtyeelle - Queenille.Viljami Holopainen – laulu (Freddie Mercury)Leo Kaukomies – kitaraJim Heikkinen – kitara, lauluKasperi Kinnunen – koskettimet, lauluHeikki Venhola – bassoEero Kaukomies – rummut, laulu
FI
27 views
Buy Ticket
Read More
HOPHAUS LIVE: LUUKAS OJA
LUUKAS OJA Suomirockin uuden polven rakastetuimpiin yhtyeisiin lukeutuva Luukas Oja tunnetaan vauhdikkaista keikoistaan, korvamatokertseistä ja puhuttelevista teksteistä. Vimmaisen ilottelun ohessa yhtye käsittele painavia teemoja aristelematta.Luukas Ojan sydän löytyy riehakkaan energian yhdistyessä taitavaan soitantaan ja arvaamattomuuteen. Bändin intensiiviset liveshowt ovat hurmanneet yleisön ja kriitikot ympäri Suomea klubikeikoilta festarilavoille.Showtime 22.00K-18VIP-paikkojen varaukset: sales.peeassa@sok.fi
FI
42 views
Buy Ticket
Read More
HOPHAUS LIVE: CYAN KICKS
Cyan Kicks on helsinkiläinen moderni rock-yhtye, joka yhdistää musiikissaan rohkeasti elektronisia elementtejä, tarttuvia melodioita ja raskaita riffejä. Vuonna 2016 perustettu bändi on saanut kansainvälistä huomiota Emma-ehdokkuuksillaan, UMK-finaalipaikoillaan kappaleilla Hurricane (UMK 2022) ja Dancing with Demons (UMK 2024) sekä kiertueillaan Euroopassa ja Iso-Britanniassa. Laulaja Susanna Alexandran, kitaristi Niila Perkkiön, basisti Leevi Erkkilän ja rumpali Pietari Reijosen muodostama nelikko tunnetaan erityisesti energisistä live-esiintymisistään ja innovatiivisesta soundistaan, joka on nostanut sen Suomen lupaavimpien vientiyhtyeiden joukkoon. Yhtyeen musiikkia on striimattu yli 30 miljoonaa kertaa Spotifyssa, ja se on kerännyt tuhansia radiosoittoja niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Cyan Kicks yhdistää pitelemättömän energian ja upean visuaalisuuden, jotka nostavat heidän keikkansa täysin omalle tasolleen.Showtime 22.00K-18VIP-paikkojen varaukset: sales.peeassa@sok.fi
FI
49 views
Buy Ticket
Read More
HOPHAUS LIVE: URSUS FACTORY
URSUS FACTORY ITUA-ALBUMIN JULKAISUKIERTUEELLE ALKUVUODESTA 2026Suomen parhaaksi bändiksi julistettu Ursus Factory käynnistää Itua-albumikiertueensa keväällä 2026. Viidennen albuminsa Itua marraskuussa julkaisevan rock-duon levynjulkaisukiertueen avauskeikka nähdään Helsingin Vuosalissa lauantaina 24. tammikuuta, josta kiertue itää ympäri Suomen kasvaen täyteen kukintoonsa Helsingin Tavastialla lauantaina 25. huhtikuuta. Lipunmyynti käynnistyy torstaina 16. lokakuuta klo 10 esiintymispaikkojen omissa lipunmyyntikanavissa.Yli 10 vuotta kotimaisella musiikkikentällä operoineen kaksikon rouhea räimintä ja pettämätön melodiantaju kiteytyvät yhteen uniikilla tavalla, joka pääsee valloilleen pitelemättömällä tavalla kaksikon noustessa lavalle yleisön eteen. Lukuisat loppuunmyydyt keikat, kriitikoiden tunnustukset sekä Emma-ehdokkuudet ovat sementoineet Ursus Factoryn paikan sukupolvensa merkittävimpien bändien kirkkaimmassa kärjessä.Ursus Factoryn viides studioalbumi Itua ilmestyy perjantaina 28. marraskuuta. Yhtye palaa uudella albumilla omille juurilleen kuvaillen albumia "suomalaisen rockin Uutena Testamenttina”.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More