UNIKLUBI
Source : Lippu.fi
Organizer : Uniklubi
Address : Takojantie 8, 36600 Pälkäne, FI

Tags Times Description More Images Write a Review Videos Maps

Tags

N/A

Times

Starts at: Ends at:

Description

Emma-palkittu Uniklubi lunasti paikkansa kotimaiselta rock-kentältä jo platinaa myyneellä läpimurtolevyllään Rakkautta ja piikkilankaa keväällä 2004. Toisin kuin monet muut aikalaiset, yhtye on onnistunut myös sementoimaan asemansa kestomenestyjien joukossa kahdeksalla studioalbumillaan ja peräti kolmen eri vuosikymmenen aikana ilmestyneillä hiteillään. Uniklubin tuorein pitkäsoitto 8 julkaistiin Playgroundin kautta keväällä 2023.

Hämeenkyrössä perustetun, sittemmin tamperelaistuneen bändin jäsenistöstä löytyy vaikutteita niin popin kuin metallinkin parista. Vaikka kokoonpano on kasvanut vuosien varrella nuoresta glam rock -tulokkaasta suoraviivaisemmaksi isompien lavojen rockiksi, Uniklubin viehätys perustuu nimenomaan heidän kahteen puoleensa. Toisaalta herkkään ilmaisuun, toisaalta ajoittain jopa punkiksi äityvään kitararockiin. Ehkä siinä on myös syy siihen, että yhä uudet sukupolvet löytävät yhtyeen ja venyttävät kuulijakunnan ikähaitaria koko ajan laajemmaksi, vanhojen fanien pysyessä samaan aikaan klubissa mukana.

More Images

UNIKLUBI

Reviews (0)

Please login to write a review.
No Reviews yet...