(11 Jul, 2026) Saimaa
Times
Description
Hurmoksellisena livebändinä tunnettu Saimaa palaa Tampereen seudulle Laukon kartanon satumaiseen puistoon. Yhdistelmä todettiin viime vuonna maagiseksi. Odotettavissa on siis kaikkien aikojen kesäkeikka.
Matti Mikkolan kipparoima Saimaa ammentaa vapaasti vaikutteita niin rockista, progesta, folkista, jazzista kuin iskelmästä. Uudenlaista syvyyttä huippumuusikoista koostuvaan bändiin ovat tuoneet karismaattiset laulajat. Saimaa-yhtyeen vuonna 2024 ilmestyneet Vol.6 & Vol.7 -albumit olivat todellisia merkkitapauksia kotimaisen musiikin kentällä. Lukuisia viiden tähden arvioita ja yleisön suitsutusta osakseen saanut albumipari palkittiin Vuoden Iskelmä -Emmalla.
Laukon kartanon historiallisessa puistossa näet ja koet suosikkiartistisi maagisissa puitteissa. Laukon Kesän keikat ja palvelut on räätälöity aikuiselle yleisölle. Mukavasti alkuiltaan sijoittuvien puistokeikkojen lomassa nautit herkullisista tarjoiluista, lumoavasta taiteesta ja kiehtovasta historiasta. Vuosittain vaihtuvat mittavat nykytaidenäyttelyt sisältyvät ennakkolipun hintaan. Laukon kartano sijaitsee Pyhäjärven rannalla 40 km Tampereen eteläpuolella. Ajoaika Helsingistä, Turusta ja Porista on alle 2 tuntia. Kartanolla on ilmaiset pysäköintialueet ja venesatama. Keikkalaivat ja -bussit löydät verkkosivuiltamme.
Laukon kartano: Facebook | Instagram
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Alle 18-vuotiaat voivat osallistua sallituille keikoille ainoastaan täysi-ikäisen seurassa. Alle 6-vuotiaat ilmaiseksi.
Liput ovelta, jos jäljellä.
Paikat ovat numeroimattomia seisoma- ja istumapaikkoja.
Lippu vaihdetaan rannekkeeseen klo 12 alkaen kartanon lippukassoilla. Keikkalippu sisältää pääsylipun Laukon suureen taidekesään.
Ovet näyttelyihin, ravintolaan, kahvilaan, puotiin ja terassille avautuvat klo 12.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Tapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: ei
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: kyllä
Lisätietoja
esteettömyydestä: Ravintola, kahvila, puoti ja puisto ovat esteettömiä.
Näyttelytilat ovat portaiden takia esteellisiä.
***
Lisätietoa tapahtumaan saapuville:
Saapumis- ja pysäköinti-info: Mittavat ilmaiset pysäköintialueet. Muista saapua vähintään 1 tunti ennen tapahtuman alkua, jotta ehdit rauhassa siirtyä keikkapuistoon. Ei julkista liikennettä, mutta eri puolilta Suomea saapuu keikkabusseja. Lisäksi pääsee Hopealinjojen laivalla Tampereelta. Lisätietoja verkkosivuilta.
Näyttelyinfo: ennakkolippuun sisältyy näyttelylippu, jolla pääsee klo 12-18 tutustumaan Laukon Kesän lukuisiin taidenäyttelyihin.
Ravintolapalvelut: Laukon kartanon pihapiirissä suosittu kesäravintola ja kahvila terasseineen. Keikkapuistossa mittavat anniskeluoikeuksilla varustetut terassit, joilta löytyy juomien lisäksi pientä syötävää.
Keikkapuisto: yli tuhat vapaamuotoista (ei katettua) istumapaikkaa, ei omia juomia, piknikviltit ja retkituolit sallittuja, sadesäällä varustaudu sadetakilla.

(Klikkaamalla kuvaa saat sen suurennettua)
More Images