(23 Nov, 2024) SANNI
Times
Description
SANNI on syksyllä 2024 kiertueella ja saapuu parhaimpaan pikkujouluaikaan lauantaina 23.11.2024 Ähtäri-halliin!
10-vuotisjuhlavuottaan viettävä SANNI on yksi suosituimpia pop-artisteja Suomessa. Maamme seuratuimpiin ja kuunnelluimpiin artisteihin jo vuosikymmenen ajan kuulunut SANNI on tunnettu omaleimaisista lyriikoistaan ja isoista pop-melodioistaan, jotka nostavat artistin kerta toisensa jälkeen suoratoistopalveluiden ja radiolistojen kärkisijoille. SANNI on arvostettu ja palkittu biisintekijä, joka on huomioitu uransa aikana kolmella Emmalla ja Musiikkikustantajien Vuoden biisi -palkinnolla.
Artistin rakastettu hitti 2080-luvulla oli viime vuosikymmenen soitetuin radiokappale Suomessa ja Että mitähän vittua rikkoi vuonna 2016 päivittäisen striimiennätyksen Spotifyssa yli 340 000 striimillä. Ennätyksiä niin radio- kuin Spotify-listoilla takoneen SANNIn kaikki neljä albumia ovat myyneet tripla- ja tuplaplatinaa.
Viime vuoden toukokuussa julkaistun kultaa striimanneen Kesken-EP:n jälkeen SANNI on valmistellut viidennettä studioalbumiaan, jonka teossa artisti on ottanut kirjoittamisen lisäksi myös ensimmäistä kertaa tuottajan roolin.
Energisenä esiintyjänä tunnettu SANNI nähtiin omalla loppuunmyydyllä Hartwall Arena -keikallaan vuonna 2018. Maan kovimpiin live-esiintyjiin lukeutuva artisti villitsee vuosi toisensa jälkeen keikkalavoilla ympäri Suomen ja on yksi kotimaan kiinnitetyimpiä festari-viihdyttäjiä.
Ähtäri-hallin konsertin tuottavat yhteistyössä Fullsteam Agency ja Ähtäri Events Oy. Tapahtumaa tukevat Ähtärin kaupunki, Hotelli Mesikämmen ja Visit Ähtäri.
Liput ovelta 40 €, mikäli jäljellä.
Narikkapalvelu sisältyy pääsylipun hintaan.
Kaikki liput vaihdetaan ovella rannekkeisiin.
Tapahtumassa on seisoma- sekä istumapaikkoja.
Ähtäri-halli sijaitsee Ähtärin matkailualueen sydämessä ja Ähtärin Eläinpuiston sisäänkäynnin yhteydessä. Löydätkin Ähtäri-hallille seuraamalla eläinpuisto-tienviittoja. Pysäköintialueita on kaksi, joista P1 on aivan sisäänkäyntien yhteydessä ja P2 muutaman minuutin kävelymatkan päässä.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Tapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: ei
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: kyllä
Pyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: ei