(12 Mar, 2026) Inginmaa
Times
Description
Anna Inginmaan ja Pekka Laineen yhteistyö poiki viimeksi upean Inginmaa/Hypnomen -levyn ja nyt on vuorossa Inginmaa-sooloalbumi.
Helmikuussa ilmestyvässä ajattomassa popalbumissa on melodraamaa, herkkyyttä, tummia varjoja ja vahvoja melodioita. Musiikissa on kaikuja 70-luvun ranskalaisesta popista, trip hopista ja cinematic- tunnelmista mutta retroilevan tyylileikin sijaan fokus on Inginmaan tulkitsijapersoonassa ja hänen musiikintekijyydessään. Levy on henkilökohtainen, rehellinen ja mielikuvituksen vapaata leikkiä.
Levyn tuottaa muun muassa Lyyti-, Arppa- ja J. Karjalainen -yhtyeistä tuttu muusikko-tuottaja Antti Vuorenmaa. Mukana on kokonaan Inginmaan säveltämiä, sekä yhdessä kitaristi Pekka Laineen ja Kyösti Salokorven kanssa kirjoitettuja kappaleita. Teksteistä vastaavat laulaja-muusikko Maritta Kuula, Finlandia-palkittu kirjailija Rosa Liksom, Rosita Luu -yhtyeestä tuttu Merita Berg sekä Kauko Röyhkä.
Keikkasetti tulee sisältämään, uusien Inginmaa-biisien lisäksi, jokusen maukkaan coverin sekä myös muutaman Inginmaa/Hypnomen -kappaleen.
Inginmaa-keikkakokoonpano on:
Anna Inginmaa - laulu
Pekka Laine - kitara
Tyko Vaskivuori - koskettimet
Ilkka Tuovinen - basso
Ville Luukkonen - rummut
Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Tapahtuma toteutetaan pääosin istumakatsomolla.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla.
Tapahtumapaikalla on esteetön WC.
More Images