(27 Sep, 2024) Dave Lindholm Solo Acoustic. Mies ja kitara
Times
Description
Dave Lindholm on kiistatta yksi arvostetuimpia musiikintekijöitämme. Hänen mittava uransa alkoi Ferris-yhtyeen levytyksestä vuonna 1971.
Jo seuraavana vuonna julkaistiin ensimmäinen sooloalbumi Iso ”Kynä” Lindholm. Lempinimi ”Isokynä” onkin seurannut Davea näihin päiviin saakka.
Kesällä 2024 Dave on tehnyt maata kattavan soolokiertueen,Kiertueella Dave esittää tuttua materiaalia eri vuosikymmeniltä sekä uudempaa tuotantoaan.
Yli 40 vuoden mittaisen uransa aikana laulaja-lauluntekijä Dave Lindholm on julkaissut lukuisia albumeja, jotka kuuluvat kotimaisen rockmusiikin klassikoihin. Kuluneella vuosikymmenellä artistia on muistettu mm. säveltaiteen valtionpalkinnolla, Juha Vainio -palkinnolla sekä Erikois-Emmalla. Lindholmin tuorein levytys Go näki päivänvalonsa vuonna 2017 ja nyt legendaarinen kitaristi esiintyy Ravintola Pukkilaukassa tunnelmallisella klubikeikalla.
Ennen illan tunnelmointia voit nauttia maittavan buffetin.
Anna kitaran laulaa vaan!
Buffet klo 19:00-20:30
Buffet menu:
- Savulohisalaatti
- Punajuurifetasalaatti
- Tillikurkut
- Basilikamarinoidut tomaatit
- Ylikypsää porsaan ulkofilettä rosepippurikastikessa
- Paahdettu broilerin rintafile mangorajaa
- Juustoiset kermaperunat
- Parsarisotto
- Talon leipää
- Suklaamousse
- Kahvi
Liput ovelta, mikäli jäljellä.
Esteettömyystiedot:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: ei
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: kyllä
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Pauli-Petteri Porhio 0400 974 729