4226 result(s) found for ""
Vierailu: Best of Saikkua, kiitos!
Jäikö sinulta joku osa huippusuositusta Saikkua kiitos -trilogiasta näkemättä? Vai oletko nähnyt kaikki ja haluaisit katsoa ne uudelleen, mutta ei löydy kolmea vapaata iltaa?Ei hätää!Nyt tulee Best of Saikkua, kiitos! Kaikkien kolmen osan parhaat palat yhden illan aikana. Silkkaa naurutykitystä! Eikä unohdeta Ismo Leikolan lauluja, niistäkin tietenkin parhaat mukana!
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
6ARELYHUMAN (US)
ELEKTROPOP-ARTISTI 6ARELYHUMAN SUOMEEN JOULUKUUSSA
Modernin elektropopin ja 2000-luvun alun emotyylin parissa leikittelevä 6arelyhuman saapuu Suomeen joulukuussa. Viraalihiteillään ”Hands Up!” ja ”XOXO” (Kisses Hugs) sekä yhdessä Odetarin kanssa julkaistulla ”GMFU”-kappalellaan järisyttäviä määriä striimanneen yhdysvaltalaisartistin Eurooppaa halkova The Sassy Scene -kiertue huipentuu Helsingin Tavastialle sunnuntaina 8. joulukuuta. Illan avaa puolalainen elektrodance -artisti hubithekid.
Keikan lipunmyynti käynnistyy Tiketissä torstaina 6. kesäkuuta klo 10.
Valovoimaisena esiintyjänä tunnettu 6arelyhuman päivittää musiikissaan esikuviensa, kuten Lady Gagan, Skrillexin ja Keshan ikonisen popsoundin nykypäivään. Innovatiivisesti ja pelottomasti itseään ilmaiseva artisti on kohonnut näkemyksellisellä tyylillään underground-piireistä valtavirran suosioon lyhyessä ajassa. Kuluvan vuoden puolella 6arelyhuman sinkosi muun muassa Billboardin Dance & Electronic -listalle läpimurron sinetöineellä XOXO (Kisses Hugs) -singlellään.
Keikan lämppärinä esiintyvä hubithekid tunnetaan elektro- ja tanssimusiikin parhaat puolet yhteensulattavasta ja sykkivästä soundistaan sekä tarttuvasta live-energiastaan. Kotimaansa Puolan kiinnostavimpiin uusiin tulokkaisiin lukeutuvan artistin viimeisin julkaisu on huhtikuussa ilmestynyt albumi #HUBICORE.
UPGRADELisäksi myyntiin tulee lippu-upgrade, joka sisältää Meet & Greetin, kuvausmahdollisuuden ja nimmaroidun julisteen. Lippu-upgraden hinta on 50 €, hinta ei sisällä pääsylippua. Pääsylippu on ostettava erikseen. Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Jonottaminen verkkokaupassa:Mikäli myyntisivu ruuhkautuu, sinut ohjataan jonoon odottamaan myynnin alkua. Jonotus alkaa aikaisintaan 15 minuuttia ennen myynnin alkua, ja jonovuorot jaetaan myynnin alkaessa.
FI
29 views
Buy Ticket
Read More
U-20: Ässät - Ilves
FI
24 views
Buy Ticket
Read More
Nukkekodin jälkeen – Ibsenin pään sisään
Henrik Ibsenin Nukkekoti. Täydellinen draama suurennuslasin alle!Huijaus, kiristys, lainat, lumeavioliitto, naisen asema, miehen rooli. Nukkekoti on yksi parhaimmista kirjoitetuita tragedioista ja ansaitsee 1800-luvulta päivittämistä kaikilla mahdollisilla teatterin tekemisen muodoilla!Vantaan Näyttämön opetusteatterina toteutettu "Nukkekodin jälkeen" tutkii tämän klassikkoteoksen teemoja syventyen niihin uusin työryhmän tarjoamin tavoin. Opetusteatterin työryhmä on sukeltanut Ibsenin pään sisään ja pureskelee näytelmän teemat pala palalta yleisölle tarjoiltaviksi. Lopputuloksena on näytelmällinen tutkielma Ibsenin klassikkoteoksesta.Nukkekoti ja sen teemat ovat ikuisia ja haastavat katsojat pohtimaan yhteiskunnallisia muutoksia viimeisen vuosisadan aikana. "Nukkekodin jälkeen" antaa katsojalle hienon mahdollisuuden kurkistaa Ibsenin teemoihin rikkaalla ja uudella tavalla.
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Huojuva Talo
Marraskuussa 2024 Ykspihlajan Työväen Näyttämö tuo lavalle Antti Mikkolan sovituksen Maria Jotunin klassikkoteoksesta ”Huojuva talo”. Teos pureutuu lähisuhdeväkivallan monikerroksisiin ilmiöihin ja mekanismeihin. ”Huojuva talo” tuo tämän ajankohtaisen ja kipeän aiheen näyttämölle, tarjoten yleisölle tilaisuuden näiden teemojen syvälliseen pohdintaan. Pahkamäen ohjauksen kautta haastetaan käsityksiä sukupuolirooleista ja katsojat asettuvat pohtimaan väkivallan sukupuolittuneisuutta ja sen taustalla olevia syitä.Näytelmä päättää ohjaaja Aku-Petteri Pahkamäen Ykspihlajan Työväen Näyttämölle ohjaamaa “Sukupuoli ja valta” -trilogiaa (Bernarda Alban talo 2019, Reviisori 2022), joka on tutkinut vallan dynamiikkaa ja sen vaikutuksia niin perheissä kuin yhteiskunnassa.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Konstan Joulu
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Kaihon Karavaanin Joulu: Kyösti Mäkimattila
Kaihon Karavaanin Joulu: Kyösti Mäkimattila
Kyösti Mäkimattila: Kaihon Karavaanin Joulu Onnistuneen ja ihastusta herättäneen 2023 joulukiertueen kannustamina uudistunut Kaihon Karavaani lyöttäytyy toistamiseen Kyösti Mäkimattilan kanssa joulukonsertoimaan! Ensimmäisestä kierroksesta vaikuttuneena Kyösti kertoo, että ”Rytmikkäät ja lämminhenkiset konserttisuunnitelmat ovat jo viimeistelyvaiheessa. Klassikkoteoksia meiltä ja maailmalta, uusia sävelmiä, hartautta ja jouluiloa Kaihon Karavaanin lempeällä otteella, sitä kaikkea on tarjolla!” Jouluiseen tunnelmaan voit virittäytyä kanssamme tänäkin vuonna sekä kirkoissa, että konserttisaleissa! Uudistunut Kaihon Karavaani:
Kyösti Mäkimattila, laulu Rocka Merilahti, kitara Jarno T. Karjalainen, basso Jiri Kuronen, koskettimet, haitari Markus Jaatinen, lyömäsoittimet Olli Krogerus, rummut
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Raahen Teatteri: Terapian Tarpeessa
Terapian tarpeessa
Raahen Teatterissa kutitellaan nauruhermoja pikkujouluaikaan
Tervetuloa Raahen Teatteriin pimeimpään vuodenaikaan! Pikkujoulusesonkia valaisee Sari Havaksen kirjoittama näytelmä Terapian tarpeessa. Elämä törmäyttää yhteen kaksi naista, Aila Sydänvalon ja Kaisa Alahämärän. Toinen on terapeutti, toinen ruuhkavuosissa pyörivä perheenäiti ja vaimo. Toinen pelkää yksinäisyyttä, toinen haluaisi joskus nukkua kunnolla .Miehen kosketus on molemmille jo niin kaukainen asia, että se on melkein mahdotonta enää kuvitella. Naiset pureutuvat parisuhteen hillittömään maailmaan hersyvällä otteella, josta jokainen löytää taatusti samaistumispintaa – oli sitten sinkku, eronnut, karannut, eksynyt, naimisissa – tai ihan vaan ihminen, joka haluaa nauttia elämästä iloineen ja suruineen.
Rooleissa nähdään Eija Sormunen ja Päivi Tuomainen. Näytelmän ohjaa Hanna Hautala.
Näytökset Raahen Teatterissa, Koulukatu 13, RaahePe 15.11. klo 18, La 16.11. klo 18, Su 17.11. klo 16, Pe 22.11. klo 18, La 23.11. klo 18, Su 24.11. klo 16, Pe 29.11. klo 1, La 30.11. klo 18, Su 1.12. klo 16, Ke 4.12. klo 18, To 5.12. klo 18, La 7.12. klo 18, Su 8.12. klo 16, Pe 13.12. klo 18, La 14.12. klo 18
Kesto: 1h 30 min, sis. väliajan
Liput (sis. palvelumaksun):- 22,50 € peruslippu Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.www.vammaiskortti.fiTilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Lippuvaraukset sähköpostilla myynti@raahenteatteri.fiNumeroimattomat istumapaikat.Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.Järj. Raahen Teatteri
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
Michael Monroe – Two Steps From the Move
MICHAEL MONROELLE HANOI ROCKS -TEEMAINEN LISÄKONSERTTI TAMPEREELLE
Suuren kysynnän vuoksi Michael Monroe nähdään myös toisella Two Steps From The Move -spesiaalikeikalla Tampereen Pakkahuoneella sunnuntaina 8. joulukuuta. Ensimmäinen konsertti tapahtuu Helsingin Kulttuuritalolla edellisenä päivänä ja liput konserttiin myytiin hetkessä loppuun.
Keikan konsepti on Hanoi Rocksin menestysalbumi Two Steps From The Move, jonka julkaisusta tuli elokuussa kuluneeksi 40 vuotta. Keikalla kuullaan Two Steps From The Move -albumi kokonaisuudessaan. Konsertin toinen osuus koostuu Michael Monroen parhaimmistosta läpi vuosien ja siinä kuullaan toki muitakin Hanoi Rocks -klassikkobiisejä.
Tampereellakin on luvassa taianomainen ilta, johon liittyy paljon muistoja ja suuria tunteita, sillä 8. joulukuuta on yhtyeen edesmenneen rumpalin Razzlen kuoleman vuosipäivä.
- Juhlistamme Two Steps From The Move -albumin 40-vuotisjuhlavuotta näillä keikoilla. Levy jäi alkuperäisen Hanoi Rocksin viimeiseksi albumiksi, sillä sen julkaisun jälkeen Razzle menehtyi auto-onnettomuudessa ja siitä johtuen bändi lopulta hajosi, Michael Monroe sanoo.
Viimeiset reilut neljätoista vuotta Monroe on tehnyt yhteistyötä huippulahjakkaan bändin kanssa, jossa ovat mukana Sami Yaffa (Hanoi Rocks, New York Dolls), Karl Rockfist (Glenn Danzig, Joan Osborne), Rich Jones (The Ginger Wildheart Band, The Black Halos) ja Steve Conte (New York Dolls, The Crazy Truth).Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä.
****
Tutustu Tullikamarin turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
LP Viesti - Jymy Volley
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
Jarkko Ahola - Jouluntähti
JARKKO AHOLA KONSERTOI KIRKOISSAVaikuttava tulkitsija, rocktenori Jarkko Ahola lähtee loppuvuodesta jo perinteeksi muodostuneelle kirkkokiertueelle.- Pian on taas se aika vuodesta, kun pääsemme esittämään mahtavia ja lämminhenkisiä joululauluja sekä muuten vain jouluisia kappaleita. Rekemme on luistanut ja rohissut ympäri Suomen jo yli kymmenen vuotta ja aina vaan paranee! Tervetuloa siis mukaan virittäytymään kuusijuhlan ja joulun tähden tunnelmaan kanssamme, Jarkko Ahola sanoo.Jarkko Ahola - Jouluntähti-joulukonserttikiertue 2024Liput alk. 39,50€ + tilausmaksut (alk. 1,50€)Konserttien kesto n. 60minLisätiedot: https://warnermusiclive.fi/jarkkoahola
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
Vader (POL): Freezing Hell Tour 2024
Death metal -ikoni Vader 40-vuotisjuhlakiertueellaan Helsinkiin joulukuussa
Puolalaisen death metalin legenda Vader palaa Suomeen joulukuussa. Keikka on osa routaista Pohjois-Eurooppaa kiertävää Freezing Hell -juhlakiertuetta. Kiertueen erikoiskokoonpano on 5-miehinen, sillä kitaran varteen tarttuu myös Vaderissa 2000-luvun taitteessa vaikuttanut kitaralegenda Maurycy ”Mauser” Stefanowicz (Dies Irae, Unsun) . Erikoissetissä keskitytään yhtyeen alkupään tuotantoon alkaen ensimmäisiltä demoilta ja debuuttialbumilta “The Ultimate Incantation” (1992) sekä klassikkoalbumilta “Black to the Blind” (1997).
Mestarien mukana kiertävät ruotsalaisen death metalin klassikko Toxaemia ja brittiläinen uudempaa kalmapolvea edustava Infested Angel.
Moshpitissä tavataan!Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Kalleimmat joululaulut
Kalleimmat joululaulut tekevät illasta lennokkaan, valoisan, rennon, synkän, hauskan, herkän,
köyhän sekä rikkaan. Estradilla säkenöivät Minja Koski, Mikael Saari ja Maruska Verona sekä
pianisti Matti Hussi.
Ohjelmisto sisältää joululauluja laidasta laitaan, Madetojasta Leevi & the Leavingsiin,
lainakappaleista työryhmän omiin lauluihin.
Tämä hurmaava, hieman erilainen joulukonsertti on jo useana kertana myyty nopeasti loppuun,
joten ethän viivyttele lippujen kanssa.
“Paras joulukonsertti ikinä. Ja mä vihaan joulukonsertteja!”
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Vaikutus
VAIKUTUSSuomen kantaesitys 14.9.2024Kaksi nuorta vapaaehtoista osallistuu lääketutkimukseen. Sen aikana he rakastuvat vastoin kokeen sääntöjä. Ovatko heidän tunteensa aitoja vai testattavan masennuslääkkeen sivuvaikutus? Nuorten kielletty rakkaus pakottaa koetta valvovat lääkärit kipeiden eettisten kysymysten äärelle. Mitä rakkaus on? Onko se pelkkää dopamiinimyrskyä? Voiko ihmisen sisintä, ydintä, erottaa neurokemiasta? Ja annettiinko jommallekummalle lumelääkettä?Lucy Prebblen kirjoittama Vaikutus (The Effect) on monikerroksinen, viihdyttävä ja syvällinen näytelmä. Se kuvaa viisaasti ja empaattisesti sekä rakkauden pyörryttävää ihmettä että masennuksen kauhistuttavaa autiomaata.Lääkekokeessa toisiinsa hullaantuvia nuoria näyttelevät Roderick Kabanga ja Anna Böhm. Lääkäreinä, joiden menneisyydestä paljastuu yllättäviä yhteyksiä, nähdään Elsa Saisio ja Mikko Nousiainen.Kirjoittanut: Lucy PrebbleSuomentanut: Reita LounatvuoriOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Elsa Saisio, Mikko Nousiainen, Anna Böhm ja Roderick KabangaSkenografia: Anna SinkkonenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Vaimoni on toista maata
Gilles DyrekVAIMONI ON TOISTA MAATANokkela ja vauhdikas farssikomedia täynnä väärinkäsityksiä Häitään suunnittelevat Janne ja Helena kutsuvat ystävänsä Riston ja hänen uuden tyttöystävänsä Veeran kylään. Veera on suuttunut Ristolle ajomatkan aikana eikä suostu puhumaan. Isäntäpari alkaa epäilemään Ristolle mököttävää Veeraa ulkomaalaiseksi ja väärinkäsitysten suma on valmis. Seuraa koko illan mittainen sekaannusten vyöry, jossa koetukselle joutuu niin parisuhteiden kestävyys, lähihistorian tuntemus kuin ennakkoluulotkin. Ranskalaisen Gilles Dyrekin kirjoittama Vaimoni on toista maata on suosittu farssikomedia, joka tarjoaa hykerryttävän hersyvät naurut parhaaseen pikkujouluaikaan.Rooleissa Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme ja Antti Kyllönen.Käsikirjoitus Gilles DyrekSuomennos Reita LounatvuoriOhjaus Petri JäärniLavastus Kaisa NivaPukusuunnittelu Elina VaskoEsitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner OyEnsi-ilta 12.10.2024 Kemin Teatterissa
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
JUHA TAPIO: Joulu 2024
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Kaihon Karavaanin Joulu: Kyösti Mäkimattila
Kaihon Karavaanin Joulu: Kyösti Mäkimattila
Kyösti Mäkimattila: Kaihon Karavaanin Joulu Onnistuneen ja ihastusta herättäneen 2023 joulukiertueen kannustamina uudistunut Kaihon Karavaani lyöttäytyy toistamiseen Kyösti Mäkimattilan kanssa joulukonsertoimaan! Ensimmäisestä kierroksesta vaikuttuneena Kyösti kertoo, että ”Rytmikkäät ja lämminhenkiset konserttisuunnitelmat ovat jo viimeistelyvaiheessa. Klassikkoteoksia meiltä ja maailmalta, uusia sävelmiä, hartautta ja jouluiloa Kaihon Karavaanin lempeällä otteella, sitä kaikkea on tarjolla!” Jouluiseen tunnelmaan voit virittäytyä kanssamme tänäkin vuonna sekä kirkoissa, että konserttisaleissa! Uudistunut Kaihon Karavaani:
Kyösti Mäkimattila, laulu Rocka Merilahti, kitara Jarno T. Karjalainen, basso Jiri Kuronen, koskettimet, haitari Markus Jaatinen, lyömäsoittimet Olli Krogerus, rummut
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
KOKO SUOMEN JOULU
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
LP Kangasala - Pölkky Kuusamo
LP Kangasalan 30v- juhlavuoden mestaruusliiga ottelut uudella Kangasala Areenalla.Alle 12v ilmainen sisäänpääsy. Varauduthan alennettujen lippujen kanssa esittämään eläkeläis- tai opiskelijakortin sisäänpääsyn yhteydessä. Pyörätuolipaikan ostaneille saattaja mukaan veloituksetta.
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Saara Aalto - Enkeleitä-Joulukonsertti
Saara Aallon taianomainen Enkeleitä – Joulukiertue kiertää Suomea taas jouluna 2024. Viime vuonna tämän huippusuositun joulukiertueen näki yli 7000 katsojaa ja palaa nyt entistä upeampana. Kiertueella kuullaan hienoimpia joululauluja Suomesta ja maailmalta Saaran enkelimäisen äänen ja upeiden muusikoiden tulkitsemana. Tänä vuonna tämä vuoden kaunein joulukonsertti järjestetään vain muutamalla valitulla paikkakunnalla, joten hommaa lippusi pian.
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
Urut Soimaan: Christmas Carols – Joulun tarinat
Saara Aallon taianomainen Enkeleitä - joulukiertue kiertää Suomea jouluna 2022.Kiertueella kuullaan hienoimpia joululauluja Suomesta ja maailmalta Saaran enkelimäisen äänen ja upeiden muusikoiden tulkitsemana. Kiertueella halutaan antaa ääni myös lapsille, ja niinpä jokaisessa konsertissa on mukana vierailemassa myös paikallinen lapsikuoro, joka yhdessä Saaran kanssa loihtii kuuntelijoille ainutlaatuisen koskettavan konserttie lämyksen. Konsertin jokaisesta ostetusta lipusta lahjoitetaan 50 snt Pelastakaa Lapset ry:lle tukemaan sodista kärsiviä lapsia ympäri maailmaa. Tee hyvää ja tule mukaan nauttimaan vuoden kauneimmasta joulukonsertista.
FI
215 views
Buy Ticket
Read More
Kalleimmat joululaulut
Kalleimmat joululaulut tekevät illasta lennokkaan, valoisan, rennon, synkän, hauskan, herkän,
köyhän sekä rikkaan. Estradilla säkenöivät Minja Koski, Mikael Saari ja Maruska Verona sekä
pianisti Matti Hussi.
Ohjelmisto sisältää joululauluja laidasta laitaan, Madetojasta Leevi & the Leavingsiin,
lainakappaleista työryhmän omiin lauluihin.
Tämä hurmaava, hieman erilainen joulukonsertti on jo useana kertana myyty nopeasti loppuun,
joten ethän viivyttele lippujen kanssa.
“Paras joulukonsertti ikinä. Ja mä vihaan joulukonsertteja!”
FI
25 views
Buy Ticket
Read More
Vaikutus
VAIKUTUSSuomen kantaesitys 14.9.2024Kaksi nuorta vapaaehtoista osallistuu lääketutkimukseen. Sen aikana he rakastuvat vastoin kokeen sääntöjä. Ovatko heidän tunteensa aitoja vai testattavan masennuslääkkeen sivuvaikutus? Nuorten kielletty rakkaus pakottaa koetta valvovat lääkärit kipeiden eettisten kysymysten äärelle. Mitä rakkaus on? Onko se pelkkää dopamiinimyrskyä? Voiko ihmisen sisintä, ydintä, erottaa neurokemiasta? Ja annettiinko jommallekummalle lumelääkettä?Lucy Prebblen kirjoittama Vaikutus (The Effect) on monikerroksinen, viihdyttävä ja syvällinen näytelmä. Se kuvaa viisaasti ja empaattisesti sekä rakkauden pyörryttävää ihmettä että masennuksen kauhistuttavaa autiomaata.Lääkekokeessa toisiinsa hullaantuvia nuoria näyttelevät Roderick Kabanga ja Anna Böhm. Lääkäreinä, joiden menneisyydestä paljastuu yllättäviä yhteyksiä, nähdään Elsa Saisio ja Mikko Nousiainen.Kirjoittanut: Lucy PrebbleSuomentanut: Reita LounatvuoriOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Elsa Saisio, Mikko Nousiainen, Anna Böhm ja Roderick KabangaSkenografia: Anna SinkkonenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
22 views
Buy Ticket
Read More