1534 result(s) found for ""

Culture Pass
Culture Pass - TOP 3 kohdetta Rovaniemellä. Sisältää: • Arktikum pääsylippu • Kulttuuritalo Korundi pääsylippu • Tiedekeskus Pilke pääsylippu Culture Pass on henkilökohtainen ja voimassa 7 päivää. Tarkistathan aukioloajat: www.korundi.fi www.arktikum.fi www.tiedekeskus-pilke.fi
FI
61 views
Buy Ticket
Read More

Kirka-musikaali - Hetki lyö -juhlakiertue 75 v.
Kirka-musikaali Hetki Lyö - 75-vuotisjuhlakiertuellaMusikaali kaikkien suomalaisten rakastamasta laulajasta ja musiikkimaailman ikonista.Kirka Kirill Babitzin on yksi Suomen menestyneimmistä artisteista. Hän syntyi 75 vuotta sitten, ja nyt on juhlakiertueen aika! Kirka oli maamme ensimmäinen oikea rocktähti, joka sai peräänsä villisti kirkuvat fanilaumat. Hän oli venäläisen emigranttitaustansa vuoksi eksoottinen ilmestys tummine hiuksineen ja sinisine silmineen, hän oli täynnä karismaa ja kuin luotu tähdeksi. Oma suku ja perhe sisaruksineen olivat Kirkalle aina tärkeitä. Kirka lauloi persoonallisella äänellään tiensä suomalaisten sydämiin monipuolisesti rockilla, iskelmillä ja balladeilla heavyrockiakaan unohtamatta.Musikaali on matka Kirkan vanavedessä 60-luvulta lähtien aina 2000-luvulle asti. Kirkan ohella tapaamme suomalaisen kevyen musiikin merkkihenkilöitä kuten Sammyn, Muskan, Dannyn, Katri Helenan, Kassu Halosen ja Tapani Kansan. Koemme esityksessä laulajan pitkän uran eri vaiheita, Euroviisujen ja Syksyn sävelten huumaa, menestystä, rakkautta ja suuria suruja.Kirkaa esittää ylistystä saanut Ilari Hämäläinen. Musikaalissa kuullaan suuri joukko ikimuistoisia kappaleita, kuten Hetki lyö, Leijat, Hengaillaan, Surun pyyhit silmistäni, Kahden hullun matka, Daada Daada, Yli synkän virran, Puhelinlangat laulaa, Lumi teki enkelin eteiseen, Krokotiilirock ja Kirjoita Postikorttiin.
FI
88 views
Buy Ticket
Read More

Kaninkolon asukit
KANINKOLON ASUKIT Kantaesitys 11.9.2025 Kaninkolon asukit ovat meidän mummojamme, naapureita, serkkuja, päättäjiä, tuttuja ja kavereita.He uskovat kummallisiin asioihin. Yksi myy hopeavettä ja toinen etsii Lemminkäisen salaista aarretta. Heidän maailmassaan liskoihmiset ovat vallassa ja jokaisen sattuman takana on salaliitto.Kaninkolossa maailmanjärjestys on mennyt uusiksi, emmekä enää voi uskoa silmiämme. Kaninkolon asukit koostuu sarjasta tarinoita, joiden pääosassa ovat he, jotka elävät erilaisten salaliittoteorioiden syövereissä. Näyttelijät Eeva Kaihola ja Eeva Mäkinen esittävät täydellä sydämellä heidän elämiä, iloja ja suruja. Kaisa Lundánin kirjoittama näytelmä on tragikoominen tarina yksinäisistä ihmisistä, jotka etsivät yhteisöä ja rakkautta erikoisista paikoista. Tervetuloa kaninkoloon, missä kotipihan omenat säilötään maailmanlopun varalta. Kirjoittanut ja ohjannut: Kaisa Lundán Näyttämöllä: Eeva Kaihola ja Eeva Mäkinen Skenografia: Miina Kujala Valo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
44 views
Buy Ticket
Read More

Moulin Rouge! Musikaali
John LoganMOULIN ROUGE! MUSIKAALIHelsingin Kaupunginteatterin Moulin Rouge! Musikaali on megamenestys! Oscar-palkittu eeppinen klassikkoelokuva herää henkiin, ja sykkii elämää Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Moulin Rouge! Musikaali räjäyttää tajuntasi, stimuloi kaikkia aistejasi ja kietoo sinut ennenkokemattoman hekumalliseen kimallukseen. Visuaalinen spektaakkeli ja intohimoinen rakkaustarina sisältää popmusiikin historian suurimpia hittejä.Moulin Rouge! Musikaali on aistillinen, näyttävä musikaalishow ja satumainen, henkeäsalpaava rakkaustarina. Musikaali vie katsojan legendaariseen 1800-luvun lopun yökerhoon Pariisiin. Kaikki on sallittua, ja kaiken saa anteeksi rakkauden nimissä, kun boheemi nuori säveltäjä rakastuu kauniiseen kurtisaaniin, ja kielletyt intohimot leimahtavat.Kymmenen Tony-palkintoa kahmineessa Moulin Rouge! Musikaalissa kuullaan yli seitsemääkymmentä musiikkihistorian suurinta hittiä.Moulin Rouge! Musikaali on hunajaista hedonismia kaikilla herkuilla. Astu sisään hekumalliseen loistoon, unohda kaikki estosi ja antaudu villiin ilonpitoon – tervetuloa Moulin Rouge! Musikaaliin!Rooleissa: Jennie Storbacka, Martti Manninen, Risto Kaskilahti, Joel Mäkinen, Nea-Maria Alanko, Laura Allonen, Sofia Arasola, Nicolas Frimodig, Sari Haapamäki, Asbjørn Hagen, Natasja Jean-Charles, Jyrki Kasper, Suvi Salospohja, Antti Lang, Marissa Lattu, Matti Leino, Lasse Lipponen, Pekka Louhio, Kai Lähdesmäki, Eleonoora Martikainen, Jero Mäkeläinen, Ville Mäkinen, Ulla Paajanen, Samuli Pajunen, Saara-Elina Partanen, Justus Pienmunne, Raili Raitala, Tuukka Raitala, Samuli Saurén, Katrin Vaskelainen, Mikko Vihma, Yasmine Yamajako, Osku ÄriläKäsikirjoitus: John LoganSuomentaja: Paavo LeppäkoskiOhjaaja: Anders AlbienApulaisohjaaja: Kirsi KarleniusVastaava kapellimestari: Eeva KontuKapellimestari: Ville MyllykoskiLavastus: takisPukusuunnittelu: Astrid Lynge OttosenPukukoordinaattori: Laura DammertValosuunnittelu: Palle PalméÄänisuunnittelu: Kai PoutanenKoreografi: Jennie Widegren/Anja Gaardbo/Kirsty McDonald/Zain OdelstålNaamioinnin suunnittelu: Maija SillanpääDramaturgi: Henna PiirtoPerustuu Baz Luhrmanin elokuvaan Moulin Rouge.
FI
50 views
Buy Ticket
Read More

Täydellinen resepti
Taava Hakala – Mika PaasivaaraTäydellinen reseptiKuopion kaupunginteatterin syksyn 2025 kantaesitysmusikaali ”Täydellinen resepti” juhlistaa 250-vuotiasta Kuopion kaupunkia.Taava Hakalan käsikirjoittama ja Mika Paasivaaran säveltämä musikaali kertoo historiallisesti tunnetusta legendaarisesta leipurista, Hanna Partasesta sekä nykyajassa toimivasta Sun Bakerysta, joka yrittää saada elämänsä diilin amerikkalaisen miljardöörin avaruusmatkailun muonittajana. Hanna tekee ruokaa rakkaudella, kun taas Sun Bakerylle tärkeintä on raha ja maine.Yhtäkkiä historiasta (ja Kuopion ihan nykyajasta), nousee mainio retkieväs ”kalakukko”-innovaatio, jonka voisi hyvinkin myydä avaruusevääksi – säilyy kuuhun ja takaisin. Ongelma on vain se, että tehotuotannossa mausta katoaa jotain hyvin olennaista.Hanna Partasen resepti on täydellinen. Ei vaivata, vaan hoivataan. On aikaa eikä kiirettä. Aitoja aineksia, elämän suolaa, rakkautta. Täytyyhän arjessa makua olla. Kuunnellaan kun kypsyy ja helskytellään ihan ilonkin takia. Lopuksi hyppysellinen määrätietoisuutta. Näistä aineksista koostuu myös Kuopion kaupunginteatterin musikaali Täydellinen resepti:Tule nauttimaan ennennäkemätön uunituore musikaalielämys. Taava Hakalan tarina leikittelee railakkaasti teatterin ja musiikin lajityypeillä sekä erilaisilla arvomaailmoilla.Mika Paasivaaran säveltämä edellinen musikaali Huomenna minä lähden, oli menestys. Nyt rima virittyy jälleen huippukorkeuksiin.Lava täyttyy kaupunginteatterin taiteilijoista, kuopiolaisista tanssin ammattilaisista ja opiskelijoista. Musikaalin pulssina sykkii Kuopion huippumuusikoista koottu yhdeksänhenkinen orkesteri. Koreografioista vastaa teatterinjohtaja Antti Lahti.Hanna Partasen roolissa vuorottelevat musiikkiteatterin rautaiset ammattilaiset, yleisölle tuttu Lina Patrikainen sekä teatterin uusi kasvo Leea Lepistö.
FI
48 views
Buy Ticket
Read More

The Addams Family
Rickman - Elice - LippaTHE ADDAMS FAMILYTervetuloa perheeseen!Uuden vävykokelaan esittely on aina jännittävää, mutta etenkin kun perhe on Addams. Haudanhauska musiikkikomedia Turussa syksyllä 2025!Addamsien sukupuu kasvoi vinoon jo esi-isien aikaan, mutta tämä perhe pitää silti yhtä. Kunnes tyttären naima-aikeet tuovat yllättäen taloon uuden vävykokelaan vanhempineen. Voivatko perheet olla kauempana toisistaan? Ja voisiko Addamsin perhe, edes tämän yhden kerran, käyttäytyä ihan normaalisti, jotta Wednesday saisi satuhäänsä?The Addams Family on alun perin Charles Addamsin sarjakuvana ilmestynyt tarina synkistelyyn ja suoranaiseen makaaberiuteen taipuvasta perheestä. Sen jäsenet elävät palvelijoiden ja kummittelevien esi-isien keskellä kartanossaan välittämättä muissa ihmisissä herättämästään oudoksunnasta ja pelosta. Sittemmin tämä ylpeästi omanlaisensa perhe on tullut tunnetuksi televisiosarjoina, elokuvina, videopeleinä, fanituotteina – ja fantastisen viihdyttävänä musikaalikomediana.
FI
50 views
Buy Ticket
Read More

The Addams Family
Rickman - Elice - LippaTHE ADDAMS FAMILYTervetuloa perheeseen!Uuden vävykokelaan esittely on aina jännittävää, mutta etenkin kun perhe on Addams. Haudanhauska musiikkikomedia Turussa syksyllä 2025!Addamsien sukupuu kasvoi vinoon jo esi-isien aikaan, mutta tämä perhe pitää silti yhtä. Kunnes tyttären naima-aikeet tuovat yllättäen taloon uuden vävykokelaan vanhempineen. Voivatko perheet olla kauempana toisistaan? Ja voisiko Addamsin perhe, edes tämän yhden kerran, käyttäytyä ihan normaalisti, jotta Wednesday saisi satuhäänsä?The Addams Family on alun perin Charles Addamsin sarjakuvana ilmestynyt tarina synkistelyyn ja suoranaiseen makaaberiuteen taipuvasta perheestä. Sen jäsenet elävät palvelijoiden ja kummittelevien esi-isien keskellä kartanossaan välittämättä muissa ihmisissä herättämästään oudoksunnasta ja pelosta. Sittemmin tämä ylpeästi omanlaisensa perhe on tullut tunnetuksi televisiosarjoina, elokuvina, videopeleinä, fanituotteina – ja fantastisen viihdyttävänä musikaalikomediana.
FI
60 views
Buy Ticket
Read More

Aki Samuli - Sydämen Voimaa
AKI SAMULIN ENSIMMÄINEN JOULUKONSERTTIKIERTUETangon kultaista kruunua jo yhdeksän vuoden ajan kantanut Aki Samuli valloittaa Suomen kansaa niin tv:ssä kuin tanssilavoilla. Ensimmäinen joululevy ja konserttisalikiertue pitävät artistin kiireisenä.Marraskuun lopulla saa ensi-iltansa laulaja Aki Samulin ensimmäinen oma joulukonserttikiertue. Tuotanto kulkee nimellä ”Sydämen voimaa” ja kokonaisuus rakentuu Akin oman elämäntarinan ja kokemusten ympärille.”Erinomaisesti onnistuneen kesäkiertueeni jatkoksi on aivan ihana lähteä kiertämään konserttisaleja upean porukan kanssa. Odotan innolla ensimmäistä omaa kiertuettani” Aki kertoo. ” Sydämen Voimaa -kiertue on viihteellinen kokonaisuus, joka on aikamatka mun elämäni jouluihin. Mä haluan jakaa tärkeitä hetkiä ja tarinoita mun elämän varrelta”.”Se, miten nerokkaasti Sari Siikander on sitonut kappaleiden lyriikat ja henkilökohtaiset tarinani yhteen, on jotain aivan uutta, samaistuttavaa ja ihmeellistä konserttisaleissa” hän jatkaa.”Meillä jokaisella on omat jouluperinteet ja kokemukset, traditiot ja odotukset. Mitä Akin joulut pitävät sisällään, millaisia kokemuksia ja tarinoita ja musiikkia. Näiden pohjalta olemme lähteneet työstämään kokonaisuutta” valaisee Sari Siikander sisältöä. ”Emme ole tekemässä perinteistä joulukonserttia vaan seuraamme enemmän Akin matkaa erilaisten joulujen kautta tähän hetkeen” Sari lisää.Aki Samuli kruunattiin Seinäjoen Tangomarkkinoilla tangokuninkaaksi 2015. Kolme pitkäsoittoa, Pauloissa Ep, Joulualbumi, ”Oman elämänsä Kuningas” -kirja, roolit kesäteatterissa sekä Mahdoton rakkaus musikaalissa ovat rakentaneet hänestä monipuolista viihdetaiteiljaa. Syksyllä 2024 Aki on mukana Ylen uudessa dokumentaarisessa tv-sarjassa ”Lomittajat”, jossa seurataan 3kk ajan Akin elämää.Sydämen voimaa – konsertissa Akin kanssa lavalla on nelihenkinen orkesteri ja esityksen kesto on noin kaksi tuntia sisältäen väliajan. Esityksen dramaturgiasta vastaa Sari Siikander. Kiertue kestää kolme viikkoa ja esityksiä tulee olemaan yhteensä 14 eri kaupungissa. Kiertueen info tulee löytymään www.sydämenvoimaa.fi nettisivulta ja somesta.
FI
69 views
Buy Ticket
Read More

Lumiukko-elokuvakonsertti
La 29.11.2025 klo 11 ja 12.30Lumiukko-elokuvakonserttiIso sali, Tampere-taloLiput:Aikuiset 16 €, lapset 12 €Perhelippu (sisältää enintään 2 aikuista) 42 €Konsertin suositusikäraja on 3 vuotta.Konsertti kestää n. 30 min. Ei väliaikaa.Koko perheen Lumiukko liitää jälleen Tampere-talossaRakastettu animaatioelokuva Lumiukko (The Snowman, 1982) kertoo pienen James-pojan ja Lumiukon yhdessä kokeman jouluisen seikkailun. Tampere-talon odotetuissa koko perheen elokuvakonserteissa piirrettyä katsotaan isolta valkokankaalta, ja Howard Blaken säveltämän musiikin esittää Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri TASO johtajanaan Kimmo Tullila.Raymond Briggsin samannimiseen kuvakirjaan ja sen alkuperäiseen kuvitukseen perustuva klassikkoelokuva Lumiukko on jo neljän vuosikymmenen ajan aloittanut monien lasten joulunvieton. Kirjalle uskollisesti elokuva kertoo Lumiukon tarinan ilman sanoja.Animaation taianomaista tunnelmaa luovan musiikin on säveltänyt pianistina ja kapellimestarinakin tunnettu Howard Blake, jonka laajaan tuotantoon mahtuu niin elokuvamusiikkia kuin orkesteri- ja näyttämömusiikkiakin. Lumiukko-animaation musiikki on hänen tunnetuin teoksensa ja sen koskettavaa tunnusmelodiaa ”Walking in the Air” ovat esittäneet useat artistit erilaisina sovituksina. Konsertissa laulavan poikasopraanon nimi julkaistaan myöhemmin.© Snowman Enterprises Limited “The Snowman” by Raymond Briggs is published by Puffin.Muutokset mahdollisia.Tuotanto: Tampere-talo ja Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri TASO
FI
62 views
Buy Ticket
Read More

Sara Siipola
SARA SIIPOLA 29.11.2025!
Z-One Varkaus FacebookEteispalvelumaksu 2,50 €.Liput vaihdetaan rannekkeeseen.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintola Z-One / Pub O'Harry's: 0458511172
FI
24 views
Buy Ticket
Read More

Täydelliset häät
Pyörätuolipaikkoja on rajallisesti. Muistathan kertoa pyörätuolipaikkatarpeesta jo lippuja varatessasi. Pyörätuolipaikat voi varata ainoastaan teatterin omasta lippumyymälästä puh 010 4162600. Avustajan paikkalippu on ilmainen. Katsomokerroksiin pääsee aulasta hissillä. Aulahenkilökunta avustaa pyörätuoliasiakkaita.
FI
52 views
Buy Ticket
Read More

Tanssiteatteri MD: Virne-Smirk
Olipa kerran maan tanssi ja laulu, arjen pieniä yksityiskohtia, luonto, nauru ja leikki.Mitä niistä tallentaisit aikakapseliin tulevaisuuden ihmisiä varten?Mullan hajun. Häävalssin askelkuvion. Siivekkäät ja hännäkkäät. Maassa mönkivät madot ja kuoriaiset. Lapsen virnistyksen vanhemmalle ja hymyn erityisen valon. Virne on ovelan optimistinen nykytanssiteos, jossa liike ja musiikki yhdessä kuvataiteilija Petri Sepän ilmeikkään piirrosjäljen kanssa luovat näyttämölle verevän ja rytmillisen maailman. Teosto-palkitun säveltäjä Minna Leinosen ja äänisuunnittelija Jussi Suonikon huilisti Malla Vivolinille luoma Maa, jonka jätämme -teos sekä Leinosen Keski-Pohjanmaan kamariorkesterille säveltämä dramaattinen Vyöry-harmonikkakonsertto tarjoavat teoksessa lumoavan elektroakustisen matkan kaoottisen vahvoista sävyistä herkän avaruudellisiin tunnelmiin.Lapsen uteliaisuudella MD:n ensemblen kantavat tanssinvoimat Suvi Eloranta, Anniina Kumpuniemi ja Mari Rosendahl kertovat kehoillaan ajattoman tarinan. Juuri nyt on oikea hetki. Ilmari Kiannon Nälkämaan laulun yhä radikaalia ohjetta lainaten: ”Meidän on uudesta luotava maa.”Koreografia ja ohjaus Samuli RoininenTanssi Suvi Eloranta, Anniina Kumpuniemi, Mari Rosendahl Musiikki Minna Leinonen Muusikot tallenteella Maa, jonka jätämme (2024): Malla Vivolin (huilu), Pirkanmaan musiikkiopiston lapsikuoro Tactus, kuoronjohtaja Emmi Kleemola, Vyöry (2022): Antti Leinonen (harmonikka) sekä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri (jouset), kapellimestari Tomas Djupsjöbacka Kokonaisuuden äänisuunnittelu Henri Puolitaival Piirrokset, projisointi Petri Seppä Valosuunnittelu Sari Mayer Pukusuunnittelu Ella KauppinenEnnakkokuva Harri Hinkka, taide Petri Seppä, editointi Anne VirtaRyhmäliput vähintään 5 hengen ryhmille sekä pyörätuolipaikkojen varaus Tanssiteatteri MD:n lipunmyynnistä liput(a)tanssiteatterimd.fi / 050 556 6025, avoinna ti-to klo 12-16 ja 1h ennen esityksiä.www.tanssiteatterimd.fi
FI
79 views
Buy Ticket
Read More

Ronja Ryövärintytär
Ronja Ryövärintytär- koko perheen seikkailunäytelmäRonja Ryövärintytär on upeasti visualisoitu ja ihmeellinen seikkailukertomus kaiken voittavasta ystävyydestä ja rohkeudesta.Eräänä unohtumattomana ukkosyönä, kun salama halkaisee ryöväreiden linnan kahtia, syntyy Matiakselle ja Loviisalle tytär, Ronja, josta on määrä tulla uusi ryöväripäällikkö.Mutta elämä linnassa mullistuu, kun kahtia haljenneen linnan toiselle puolelle muuttaa kilpaileva rosvojoukko. Syntyy valtataistelu, jossa riitapukarit erottaa toisistaan syvä ”Helvetinkuilu”. Tämän kuilun vastakkaisilla puolilla kohtaavat toisensa Ronja ja Birk, eri ryövärisukujen lapset, jotka ystävystyttyään huomaavat selviytyvänsä vaikeuksista parhaiten yhdessä. He tapaavat toisiaan vanhemmiltaan salassa, metsissä, joissa villihevoset laiduntavat niityillä ja maahiset ja pönthiittiset tanssivat kuutamossa. He oppivat yhdessä, kuinka hallita pelkoansa ja kuinka selvitä yön yli syksyisessä metsässä.Mutta kuinka tehdä sovinto oman perheensä kanssa? Miten lopettaa riita ryövärijoukkojen välillä ja kuinka selvitä taivaalla liitelevistä, pelottavista syöjättäristä?Ja ennen kaikkea, kuinka luoda omannäköisensä elämä kadottamatta kaikkein tärkeintä eli iloa ja vapautta, niin että pystyy Ronjan lailla huutamaan kauas metsään kantavan - riemukkaan keväthuudon!Rooleissa koko teatterin näyttelijäkunta ja Outokummun Riverian tanssikoulutuksen opiskelijoitaAlkuperäisteos Astrid LindgrenSovitus Annina EnckellSuomennos Tarja Joona, Jari Mäntyvaara ja Tuovi PajuOhjaus Tuomo AittaLavastus- ja pukusuunnittelu Kaisu KoponenEnsi-ilta 30.4.2025Suuri näyttämöLiput alkaen 26 e perushinta, 24 e eläkeläinen, 15 e lapsi, opiskelija, työtön, varusmies ja siviilipalvelusvelvollinen, perhelippu 60 e (max 4 henkilöä) Yksityisnäytäntö teatterissa 2.670 euroa (max 267 henkilöä)Kestoarvio noin 2 t 20 min, sisältäen väliajanIkäsuositus noin 6-vuotiaasta ylöspäin, yläikärajaa ei oleEsitysoikeudet Näytelmäkulma - Nordic Drama Corner OyJoensuun Taiteilijaseuran näyttely Keväthuuto! suuren näyttämön yleisölämpiössä kevätnäytäntökauden esitysten aikana, vapaa pääsyMuutokset mahdollisia
FI
31 views
Buy Ticket
Read More

Nauru pitkästä ilosta - JUHLAREVYY
Nauru pitkästä ilosta -juhlarevyy – aina sama laulu!Suomen Komediateatterin 30-vuotisjuhlarevyy johdattaa meidät aikamatkalle teatterin historian hauskimpien sketsien ja tämän päivän ajankohtaisimpien havaintojen äärelle. Poliitikot ovat vuosikymmenten saatossa vaihtuneet, mutta sama laulu (ja nauru) jatkuu!Peacock-näyttämön valloittaa kahdeksanhenkinen tähtikaarti ja Katja Lapin johtama timanttinen live-orkesteri. Esitys pureutuu erityisesti kaksoisstandardeihin – yllättävän usein odotamme muilta enemmän kuin itseltämme.Juhlavuoden kunniaksi jokaisessa esityksessä nähdään vieraileva kunniavieras teatterin historian varrelta. Esityskohtaiset vierailijat julkaistaan myöhemmin, mutta luvassa on esimerkiksi Suomen Komediateatterin oman Grand Old Ladyn, legendaarisen Titta Jokisen paluu revyynäyttämölle.30 vuoden harjoittelun tuloksena Suomen Komediateatterin revyyesitysten laatu- ja naurutakuu on omaa luokkaansa. Huippuunsa viritettyä komediakimaraa johtaa ohjaaja Olka Horila, apunaan kapellimestari Katja Lappi sekä koreografi Marko Keränen. Salainen kabinetttiryhmä on pääkäsikirjoittaja Misa Palanderin vetämänä kirjoittanut kynät sauhuten esitykseen hauskimmat ja oivaltavimmat tilanteet tämän päivän jatkuvasti haastavasta elämästä.Näyttämöllä upeatTeemu AromaaAntti-Tuomas HeikkinenKaisa HelaKiti KokkonenPetrus KähkönenLinda WiklundAnniina KoivuniemiAnssi Heikkilä Sekä kapellimestari Katja Lapin luotsaama livebändiJanne MathlinAnssi SalminenKalle YlitaloSami Zimmermann Nauru pitkästä ilosta -juhlarevyy saa ensi-iltansa 23.10.2025 Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämöllä.Esitykset alkaen ke 22.10.2025Esityksen kesto noin 2 h (sisältäen väliajan).Liput suomenkomediateatteri.fi Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämö, Tivolikuja 1, HelsinkiEsitykset ovat osa Suomen Komediateatterin 30-vuotisjuhlaohjelmistoa. Suomen Komediateatteri on Ere Kokkosen vuonna 1995 perustama vakavasti huumoriin erikoistunut ammattiteatteri.Voit ostaa tarjoiluja paikan päällä tai tilata tarjoilut väliajalle ennakkoon Caruzello väliaikatarjoilut -sivustolta.Cafe Carccila on avoinna tuntia ennen näytöstä sekä esityksen väliajalla. Cafe Carccilan kahvila & baari tarjoilevat suolaisia ja makeita pikkupurtavia sekä virvokkeita.Väliaikatarjoiluihin liittyvissä kysymyksissä pyydämme ystävällisesti olemaan yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen caruzello@soupster.com.Väliaikatarjoilujen myyntipalvelu on suljettu näytösiltoina sekä viikonloppuisin.
FI
36 views
Buy Ticket
Read More

Forever Young - Ikuisesti nuori
Forever YoungTulevaisuudessa, viidenkymmenen vuoden päästä, Kotkan teatteri on muutettu säästösyistä vanhainkodiksi. Sen asukkaina on yhdeksänkymppisiä näyttämökonkareita, joilla ei esiintymishimo ole silti laantunut hetkeksikään, vaikka spagaatti ei enää onnistuisikaan.Hoitajan poistuttua, entiset starat räjäyttävät tunnelman kattoon.Ja itseasiassa hoitajakin on kuuluisan näyttelijän lapsenlapsi, joten eihän se omena kauas puusta pudonnutkaan…Esitys pohtii, onko näyttelijöillä tai taiteilijoilla parasta ennen päivämäärää vai saako intohimoaan toteuttaa vielä vuosienkin jälkeen.
Millaista on hoitokodin arki? Voisiko se olla näin hurmaavan hullua!Näyttelijäporukan estradi täyttyy nostalgisista, herkistä sekä hurjista muisteloista, parhaista biiseistä ja vanhojen menestysnäytelmien huippukohtien verestämisestä.
FI
26 views
Buy Ticket
Read More

Päin näköä
Päin näköä Täysin improvisoitu esitysEnsimmäistä kertaa Oulun teatterin suurella näyttämöllä: Täysin improvisoitu esitys! Tässä esityksessä jokainen hetki ja tilanne pamahtaa esiintyjille kirjaimellisesti PÄIN NÄKÖÄ! Oulun teatterin näyttelijät joutuvat mitä yllättävämpiin tilanteisiin luodessaan yleisön ehdotusten pohjalta näyttämölle lauluja, kohtauksia, tarinoita ja lopulta kokonaisen näytelmän. Katsoja pääsee näkemään, kuinka näyttelijät syttyvät yllättävistä tilanteista ja synnyttävät tyhjästä mitä erilaisimpia roolihahmoja. Näyttelijöiden lisäksi esityksessä improvisoivat myös muusikko sekä valo- ja äänisuunnittelijat. Katsojat ja esiintyjät ovat siinä mielessä samassa tilanteessa, että kukaan ei tiedä mitä näyttämöllä seuraavaksi tapahtuu. Esityksen ensimmäisellä puoliajalla yleisöllä on poikkeuksellinen mahdollisuus vaikuttaa kaikkeen siihen, mitä näyttämöllä tapahtuu. Esiintyjät improvisoivat katsojien ideoista näyteltyjä kohtauksia, joissa tyylilajit ja tunnetilat vaihtuvat sulassa sovussa laidasta laitaan. Myös musiikkinumerot varioivat duurista molliin, eikä jazzista ole pitkä matka heavy rockiin. Väliajan jälkeen näyttämölle syntyy katsojien toiveiden pohjalta kokonainen näytelmä, jonka juoni, tyylilaji ja roolihahmot rakentuvat kohtaus kohtaukselta muodostaen lopulta yhden ehyen kokonaisuuden. Koska kyse on improvisaatiosta, kaikki on mahdollista ja mitä tahansa saattaa tapahtua. Mitään esityksen sisällöstä, musiikista, roolihahmoista, kohtauksista, valoista tai äänistä ei ole ennakkoon harjoiteltu, sovittu tai suunniteltu. Yleensä katsojat eivät pääse näkemään esitysten harjoitusprosessia ja sitä kuinka näyttelijät luovat ja kehittävät roolihahmojaan. Tässä esityksessä näyttelijöiden ja muiden tekijöiden oivallukset luodaan välittömästi näyttämölle. Katsoja näkee, miten teatteri kirjaimellisesti syntyy tyhjästä esiintyjien ja katsojien yhteistyön tuloksena. Kaikki tapahtuu katsojien silmien edessä ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Kun myös näyttelijät vaihtuvat joka esityksessä, on selvää, että jokainen esitys on ensi-ilta! Päin näköä -esityskonseptista, näyttelijöiden kouluttamisesta ja esityksen ohjaamisesta vastaa näyttelijä Antti Laukkarinen.Näyttelijänä olen kokenut hienoimmat hetkeni niin lavalla kuin katsomossakin improvisaatioteatterin parissa. Kun näyttelijät antautuvat läsnäolevina tilanteelle ja toisilleen, mitä tahansa voi tapahtua. Kukaan ei tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi, ja juuri se tekee hetkestä maagisen, kaikki on mahdollista!”, kuvailee Laukkarinen. Antti Laukkarinen, ohjaajaAntti Laukkarinen on työskennellyt Oulun teatterissa aiemmin näyttelijänä (Post-Kabaree, Pienen hauen pyydystys, Ei kertonut katuvansa) sekä ollut ohjaamassa improvisoitua näytelmää lapsille (2021/2022). Oulun lisäksi hän on vieraillut muun muassa Helsingin-, Espoon-, Turun- ja Kajaanin kaupunginteattereissa sekä monissa pienemmissä ammattiteattereissa eri puolen Suomea.Laukkarinen palkittiin keväällä 2018 vuoden teatterinäyttelijänä pääroolistaan Juha Hurmeen ohjaamasta näytelmästä Hullu. Antti on helsinkiläinen Improvisaatioteatteri Stella Polariksen näyttelijä ja hänellä on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus improvisaatioteatterista, niin näyttelijänä kuin kouluttajankin.
FI
32 views
Buy Ticket
Read More

Idän pikajunan arvoitus
Agatha Christie ja Ken Ludwig IDÄN PIKAJUNAN ARVOITUS Ohjaus Snoopi Sirén Luksusjuna kiitää halki lumisen maiseman, mutta idyllinen matka muuttuu painajaiseksi, kun yksi matkustajista löytyy murhattuna. Kuka junan matkustajista on syyllinen? Kun myrsky pysäyttää junan keskelle erämaata, vain yksi mies voi selvittää totuuden ennen kuin murhaaja iskee uudelleen – maailmankuulu Hercule Poirot. Tiivistunnelmainen draama, älykäs juonenkuljetus ja yllättävät käänteet pitävät katsojan otteessaan loppuun asti. Agatha Christien mestariteokseen perustuva näytelmä tuo näyttämölle kaikkien aikojen legendaarisimman murhamysteerin. Oletko tarpeeksi nokkela ratkaistaksesi arvoituksen ennen kuin Poirot sen paljastaa? Varaa lippusi nyt – jännitysmatka voi alkaa!
FI
27 views
Buy Ticket
Read More

Aja aurasi vainajain luitten yli
Tokarczuk – Sadowska – KirjavainenAja aurasi vainajain luitten yliSyksyllä näyttämömme valtaa normaalin rajat räjäyttävä mummoanarkia!Syrjäkylällä tapahtuu useita paikallisten elämänmenoa järkyttäviä murhia. Erakoitunut, eläköitynyt englanninopettaja Janina tuntuu tietävän surmista muita enemmän. Voiko kyseessä todella olla eläinten kosto, kuten hän varoittaa?Aja aurasi vainajain luitten yli on puolalaisen kirjallisuuden nobelisti Olga Tokarczukin samannimiseen ekologiseen jännitysromaaniin perustuvan näytelmän Suomen kantaesitys. Emilia Sadowskan dramatisoinnista Hanna Kirjavaisen ohjaama Aja aurasi luitten yli on sysimusta kostokomedia luontosuhteesta, vanhusten näkymättömyydestä ja normaaliuden rajoista. Mikä tekee kylähullun? Onko ihminen luomakunnan valtias? Voiko koiran murhata?Päärooleissa Marja Myllylä ja Ville Sandqvist.Suurin osa näytännöistä on anniskelunäytäntöjä K18, joissa lasin saa viedä saliin. Ikärajattomia näytäntöjä ovat pe 19.9. klo 14, to 25.9. klo 19, pe 3.10. klo 14, to 9.10. klo 19, pe 31.10. klo 14, to 20.11. klo 19 ja pe 28.11. klo 14.
FI
28 views
Buy Ticket
Read More

Sutinaa ja säätöä
Sandy RustinSUTINAA JA SÄÄTÖÄKomediakuningatar Sari Siikanderin ohjaama Sutinaa ja säätöä on flirttaileva farssi, jossa avioliiton kulisseista pidetään kiinni kynnet sinisinä, mutta samalla hypätään päätä pahkaa syvään päätyyn niin riemukkaasti, että katsojan onnellinen osa on nauraa vedet silmissä mukana!Sylvia (Pihla Penttinen) ja hänen salarakkaansa Beau (Sauli Suonpää) ovat saapuneet jokavuotiselle syntiselle huvilatapaamiselleen. Tällä kertaa Sylvia pudottaa Beaulle todellisen uutispommin, ja kertoo jättäneensä miehensä. Sähkeellä!Tämä on vasta alkua, sillä seuraavaksi kaksikon puolisot (Emilia Sinisalo ja Heikki Ranta) pelmahtavat samalle huvilalle! Todellinen salaisuuksien Pandoran lipas revähtää auki ja niin henkilöiden identiteetit kuin avioliittokäsitykset joutuvat kiivaasti kieppuvaan myllyyn.Broadwaylla ensi-iltansa vuonna 2023 saanut Sutinaa ja säätöä sijoittuu herkullisesti 1920-luvun Englantiin, mutta sen käänteet ja käänteissä kärvistelevät ihmiset ovat täyttä tätä päivää, tunnistettavia ja samaistuttavia, kaikessa hullunkurisuudessaan rakastettavia ja pakahduttavan hauskoja.Sutinaa ja säätöä on uusi ja raikas farssikomedia parisuhteista. Kuumana kuplivaa sutinaa ja sysipimeitä salaisuuksia pulppuava parituntinen, jonka aikana katsoja tulee yllätetyksi monta kertaa – aivan kuten komedian henkilötkin.Rooleissa: Pihla Penttinen, Sauli Suonpää, Emilia Sinisalo, Heikki Ranta, Ella Lymi ja Mikko VirtanenSuomentaja: Reita LounatvuoriOhjaus: Sari SiikanderLavastus: Peter AhlqvistPukusuunnittelu: Elina KolehmainenValosuunnittelu: Petteri HeiskanenÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka LahtiEsitysoikeuksia valvoo: Nordic Drama Corner
FI
26 views
Buy Ticket
Read More

Kultalampi
KultalampiSydämellinen draamakomedia!Norman (Ilmari Saarelainen) ja Ethel (Mona Lehtola) ovat jälleen saapuneet huvilalleen Kultalammelle kesän viettoon. Kaikki on lähes entisellään, mutta Normanin reistaileva muisti on pikkuhiljaa alkanut vaikuttaa pariskunnan elämänlaatuun.Normanin ja Ethelin tytär saapuu miesystävänsä kanssa Kultalammelle juhlistamaan Normanin 80-vuotispäiviä. Samalla he tutustuvat myös tyttärensä uuden puolison 13- vuotiaaseen poikaan, joka jääkin muutamaksi viikoksi Normanin ja Ethelin seuraksi.Kultalampi on lämmin, inhimillinen ja koskettava tarina perheestä, pitkästä parisuhteesta, väistämättömästä muutoksesta ja sen hyväksymisestä.Alkuperäiseltä nimeltään On Golden Pond -näytelmä sai ensi-iltansa Broadwaylla vuonna 1979. Huikean menestykset myötä näytelmää on sen jälkeen esitetty ympäri maailman. Elokuvaversio valmistui vuonna 1981 ja päärooleissa nähtiin Henry Fonda, Katharine Hepburn ja Jane Fonda. Klassikkoasemaan noussut elokuva on palkittu kolmella Oscarilla, kolmella Golden Globella sekä Bafta-palkinnolla.KÄSIKIRJOITUSErnest ThompsonSUOMENNOSArto af HällströmOHJAUSOtto KanervaLAVASTUSOskari LöytönenPUKUSUUNNITTELULaura LipiäinenKAMPAUKSET, PERUUKIT JA MASKEERAUSTuula Kupiainen-KoivistoROOLEISSAIlmari SaarelainenMona LehtolaRaisa SorriJani KoskinenJuha KulmalaSisu-Werner NieminenESITYSOIKEUDETTeaterförlag Arvid Englind Ab
FI
69 views
Buy Ticket
Read More

Kultalampi
KultalampiSydämellinen draamakomedia!Norman (Ilmari Saarelainen) ja Ethel (Mona Lehtola) ovat jälleen saapuneet huvilalleen Kultalammelle kesän viettoon. Kaikki on lähes entisellään, mutta Normanin reistaileva muisti on pikkuhiljaa alkanut vaikuttaa pariskunnan elämänlaatuun.Normanin ja Ethelin tytär saapuu miesystävänsä kanssa Kultalammelle juhlistamaan Normanin 80-vuotispäiviä. Samalla he tutustuvat myös tyttärensä uuden puolison 13- vuotiaaseen poikaan, joka jääkin muutamaksi viikoksi Normanin ja Ethelin seuraksi.Kultalampi on lämmin, inhimillinen ja koskettava tarina perheestä, pitkästä parisuhteesta, väistämättömästä muutoksesta ja sen hyväksymisestä.Alkuperäiseltä nimeltään On Golden Pond -näytelmä sai ensi-iltansa Broadwaylla vuonna 1979. Huikean menestykset myötä näytelmää on sen jälkeen esitetty ympäri maailman. Elokuvaversio valmistui vuonna 1981 ja päärooleissa nähtiin Henry Fonda, Katharine Hepburn ja Jane Fonda. Klassikkoasemaan noussut elokuva on palkittu kolmella Oscarilla, kolmella Golden Globella sekä Bafta-palkinnolla.KÄSIKIRJOITUSErnest ThompsonSUOMENNOSArto af HällströmOHJAUSOtto KanervaLAVASTUSOskari LöytönenPUKUSUUNNITTELULaura LipiäinenKAMPAUKSET, PERUUKIT JA MASKEERAUSTuula Kupiainen-KoivistoROOLEISSAIlmari SaarelainenMona LehtolaRaisa SorriJani KoskinenJuha KulmalaSisu-Werner NieminenESITYSOIKEUDETTeaterförlag Arvid Englind Ab
FI
48 views
Buy Ticket
Read More

KISSANI JUGOSLAVIA
FI
48 views
Buy Ticket
Read More

HALOO HELSINKI! AREENAKIERTUE 2025
HALOO HELSINKI! AREENAKIERTUE MARRAS-JOULUKUUSSA 2025Haloo Helsinki! tekee syksyllä 2025 julkaistavan kahdeksannen albumin kunniaksi mittavan Areenakiertueen ympäri suomen.Konserttipaikkakunnat ovat:PE 21.11. LAHTI, LAHTIHALLILA 22.11. LAPPEENRANTA, JÄÄHALLIPE 28.11. KUOPIO, OLVI AREENALA 29.11. OULU, OULUHALLIPE 05.12. TAMPERE, NOKIA ARENALA 13.12. HELSINKI, JÄÄHALLIIkärajaton / K-18Suositusikäraja 12 vuotta."Uusi Haloo Helsinki! -albumi on nyt saatu valmiiksi ja se julkaistaan syksyllä 2025. Levyn julkaisun myötä miellä on suuri ilo ja kunnia lähteä mittavalle Areenakiertueelle. Lupaamme soittaa teille uusia biisejä tulevalta albumilta, sekä vanhoja hittejä, mutta myös pari ylläriäkin on luvassa! Tulkaa jengi mestoille, niin pidetään kunnon bileet!” -yhtye kuvailee tulevaa Areenakiertuetta.Haloo Helsinki! on vuonna 2006 perustettu yhtye, joka on julkaissut 7 albumia, joita on myyty yhteensä yli 300 000 kappaletta fyysisinä äänitteinä. Yhtyeen kappaleita on kuunneltu streamauspalveluissa yli 400 miljoonaa kertaa ja musiikkivideoita katsottu yli 140 miljoonaa kertaa. Saavutuksiin kuuluu lisäksi mm. 10 Emma-palkintoa, 14 radiolistan ykkössingleä sekä yli 900 keikkaa.Yhtyeen hitteihin kuuluvat mm. "Gardenia", "Kaikki päättyy kyyneliin", ”Reiviluola”, “Piilotan mun kyyneleet”, ”Tulikärpäset”, ”Pulp Fiction”, ”Beibi”, ”Hulluuden Highway”, ”Maailman toisella puolen”, ”Kaksi ihmistä”, ”Tuntematon” ja ”Kuussa tuulee”. Viimeisin albumi, vuonna 2021 julkaistu ”Älä pelkää elämää” nosti yhtyeen suositummaksi kuin koskaan. Yli kaksivuotinen albumikiertue vei yhtyeen mm. ensimmäisenä kotimaisena yhtyeenä uusitulle Helsingin Olympiastadionille, Jäähallikiertueelle ja kymmenille festivaalikeikoille. Kiertue päättyi ainutlaatuiseen syksyn 2023 Tavastian keikkakokonaisuuteen, jonka kaikki 11 keikkaa olivat loppuunmyytyjä. Areenakiertue 2025 on bändin kolmas laajamittainen hallikiertue yhtyeen uran aikana.www.haloohelsinki.fiwww.instagram.com/haloohelsinki_officialwww.facebook.com/haloohelsinkiwww.nelonenmedialive.fi/haloo
FI
34 views
Buy Ticket
Read More

Ei pöllömpää REVYY
EI PÖLLÖMPÄÄ revyyRavintola Musine1.11.-13.12.2025Teatteri PROvinssin 25v juhlarevyy on täällä!EI PÖLLÖMPÄÄ jatkaa teatterin menestyksekästä revyytuotantojen kaarta tänäkin vuonna Ravintola Musinen tunnelmallisella lavalla! Suomisen veljesten käsikirjoittamat sketsit ja kekseliäät musiikkinumerot saavat esittäjikseen vauhdikkaan näyttelijäryhmän ja yleisön viihtyminen on taattu!Käsikirjoitus: Hannes Suominen, Joonas SuominenOhjaus: Joonas SuominenKesto n.2h sis väliajan
FI
36 views
Buy Ticket
Read More

Kiviä Taskussa
Kiviä taskussa Verkatehtaalla lauantaina 29.11 klo 18.00Martti Suosalon ja Mika Nuojuan tähdittämä Kiviä taskussa on ilmiö suomalaisella teatterikentällä. Suomen pitkäikäisimmäksi teatteriesitykseksi tituleerattu kahden miehen esitys sai ensi-iltansa vuonna 2002 ja on siitä asti esittänyt loppuunmyydyille saleille. Tarina alkaa siitä, kun 35-vuotiaat luuserit Charlie (Suosalo) ja Jake (Nuojua) menevät avustajiksi Irlannin maaseudulla kuvattavaan amerikkalaiseen elokuvaan ja joutuvatkin tekemään aivan muuta kuin ennakkoon aavistavat. Kaksikko vaihtaa lennossa roolista toiseen näytellen viittätoista eri roolia ikään tai sukupuoleen katsomatta. Kiviä taskussa on traaginen, mutta samalla julmetun hauska. Suosalo ja Nuojua hyppäävät salamannopeasti roolista toiseen vaatteita vaihtamatta. Näyttelijät muuntuvat eri hahmoksi näyttelijäntyöllä: ilmeillä, äänellä, asennoilla, eleillä, olemuksella. Kun Martti Suosalo keimailee Hollywood kaunottarena, katsoja ei näe yli 60-vuotiasta suomalaista miesnäyttelijää, vaan kauniin filmitähden...
FI
25 views
Buy Ticket
Read More

Berlin Berlin
Hillitön agenttikomedia Berlin, Berlin Kotkan teatterikeväässäKihlapari Emma ja Ludvig elävät suljetussa Itä–Berliinissä vartiotornien varjoissa. Rakastavaiset ovat jo tovin suunnitelleet huolellisesti pakoa piikkilankojen puristuksesta vapaaseen länteen. Mutta tällä kertaa hyvin suunniteltu, ei olekaan vielä puoliksi tehty. Rakastavaisten reitti vapauteen on täynnä mutkia, vaaroja, kyräileviä naapureita ja verta kylmääviä Stasi-agentteja.Patrick Haudecurin ja Gérald Sibleyrasin kirjoittama näytelmä tarjoilee hullunkurisia sattumuksia ja muuttuvia tilanteita kuin hyvä ranskalainen farssi konsanaan, – alati kiihtyvällä tahdilla.Tule kanssamme jännittämään kuinka Emman ja Ludvigin kaiken pyörityksen keskellä käy.
FI
51 views
Buy Ticket
Read More

Club act!one K-18
CLUB ACT!ONEStudio Pasila on Suomen johtava stand up -komiikan estradi. Lavalle nousevat maan eturivin stand up -koomikot. Stand up on irrottelua, vedätystä, itsensä alttiiksi panemista ja uuden esitystilanteen nopeaa oivaltamista.Esitykset kestävät noin 2 tuntia, sisältäen lyhyen väliajan. Esitykset K-18.MaaliskuuLA 1.3. 19.00 Arena KevätkarkelotLA 1.3. klo 21.30 Mebe, Jaakko Antila, Pete Poskiparta, Amanda HiekkataipaleLA 8.3. 21:30 Tomi Walamies, Jamie MacDonald, Anna Rimpelä, Salla AvelinLA 15.3. 21:30 Aurora Vasama, Aatu Raitala, Matti Paalanen, Amir AmokraneLA 22.3. 21:30 Helena Pöllänen, Roope Pettersson, Riku Sottinen, Pinja SalminenLA 29.3. 21:30 Inka Valima, Miksu Pellikka, Eeva Vekki, Matti PatronenHuhtikuuLA 5.4. 21:30 Illusia Sarvas, Antti Haapala, Ray Zambino, Paul WestlakeLA 12.4. 21:30 Harri Soinila, Ida Grönlund, Anna Rimpelä, Pyry ValtonenYhteistyössä W&T Comedyn kanssa.
FI
57 views
Buy Ticket
Read More

J. KARJALAINEN - Konserttisalikiertue 2025
J. KARJALAINEN LÄHTEE KATTAVALLE KONSERTTISALIKIERTUEELLE SYKSYLLÄSuomalaisen musiikin ikoni J. Karjalainen lähtee syksyllä 2025 kattavalle konserttisalikiertueelle. Kiertue alkaa 24. lokakuuta Espoon Tapiolasalista ja päättyy marraskuun 29. päivä Helsingin Kulttuuritalolle, kiertäen yhteensä 13 paikkakuntaa ympäri Suomen. Konserttisalikiertueella kuullaan sekä J. Karjalaisen uuden albumin kappaleita että rakastettuja biisejä artistin uran eri vaiheilta.Nautin konserttisalikeikkojen intensiivisestä tunnelmasta ja vahvasta yhteydestä yleisön kanssa. On ilo esiintyä yleisölle, joka kuuntelee. Lauluista voi joskus löytää sävyjä, joita ei tiennyt niissä olevankaan, J. Karjalainen kertoo.Aikamme rakastetuimpiin laulaja-lauluntekijöihin kuuluva J. Karjalainen julkaisi maaliskuussa odotetun uuden studioalbuminsa Suomalaista muotoiluu. Kymmenen uutta kappaletta sisältävä kokonaisuus nousi heti Virallisen albumilistan kärkeen sijalle 2. Uudet kappaleet saivat ensiesityksensä pitkälti loppuunmyydyllä kevätkiertueella.Levytysuransa vuonna 1981 aloittanut J. Karjalainen on yksi Suomen kaikkien aikojen suosituimpia laulajia, lauluntekijöitä ja oman tiensä kulkijoita. Amerikkalaista musiikkiperinnettä suomalaisiin oloihin sovittanut artisti on aina ollut omaa luokkaansa riippumatta siitä, mitä nurkkaa kyseisestä aarrearkusta hän on kolunnut. J. Karjalaisen laulut kuten Ankkurinappi, Doris, Sekaisin, Hän, Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään, Telepatiaa, Villejä lupiineja, Mennyt mies, Stindebinde ja monet muut ovat kiinteä osa suomalaista äänimaisemaa.
FI
34 views
Buy Ticket
Read More