1552 result(s) found for ""

Kirka-musikaali - Hetki lyö -juhlakiertue 75 v. image
Kirka-musikaali - Hetki lyö -juhlakiertue 75 v.
Kirka-musikaali Hetki Lyö - 75-vuotisjuhlakiertuellaMusikaali kaikkien suomalaisten rakastamasta laulajasta ja musiikkimaailman ikonista.Kirka Kirill Babitzin on yksi Suomen menestyneimmistä artisteista. Hän syntyi 75 vuotta sitten, ja nyt on juhlakiertueen aika! Kirka oli maamme ensimmäinen oikea rocktähti, joka sai peräänsä villisti kirkuvat fanilaumat. Hän oli venäläisen emigranttitaustansa vuoksi eksoottinen ilmestys tummine hiuksineen ja sinisine silmineen, hän oli täynnä karismaa ja kuin luotu tähdeksi. Oma suku ja perhe sisaruksineen olivat Kirkalle aina tärkeitä. Kirka lauloi persoonallisella äänellään tiensä suomalaisten sydämiin monipuolisesti rockilla, iskelmillä ja balladeilla heavyrockiakaan unohtamatta.Musikaali on matka Kirkan vanavedessä 60-luvulta lähtien aina 2000-luvulle asti. Kirkan ohella tapaamme suomalaisen kevyen musiikin merkkihenkilöitä kuten Sammyn, Muskan, Dannyn, Katri Helenan, Kassu Halosen ja Tapani Kansan. Koemme esityksessä laulajan pitkän uran eri vaiheita, Euroviisujen ja Syksyn sävelten huumaa, menestystä, rakkautta ja suuria suruja.Kirkaa esittää ylistystä saanut Ilari Hämäläinen. Musikaalissa kuullaan suuri joukko ikimuistoisia kappaleita, kuten Hetki lyö, Leijat, Hengaillaan, Surun pyyhit silmistäni, Kahden hullun matka, Daada Daada, Yli synkän virran, Puhelinlangat laulaa, Lumi teki enkelin eteiseen, Krokotiilirock ja Kirjoita Postikorttiin.
Moulin Rouge! Musikaali image
Moulin Rouge! Musikaali
John LoganMOULIN ROUGE! MUSIKAALIHelsingin Kaupunginteatterin Moulin Rouge! Musikaali on megamenestys! Oscar-palkittu eeppinen klassikkoelokuva herää henkiin, ja sykkii elämää Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Moulin Rouge! Musikaali räjäyttää tajuntasi, stimuloi kaikkia aistejasi ja kietoo sinut ennenkokemattoman hekumalliseen kimallukseen. Visuaalinen spektaakkeli ja intohimoinen rakkaustarina sisältää popmusiikin historian suurimpia hittejä.Moulin Rouge! Musikaali on aistillinen, näyttävä musikaalishow ja satumainen, henkeäsalpaava rakkaustarina. Musikaali vie katsojan legendaariseen 1800-luvun lopun yökerhoon Pariisiin. Kaikki on sallittua, ja kaiken saa anteeksi rakkauden nimissä, kun boheemi nuori säveltäjä rakastuu kauniiseen kurtisaaniin, ja kielletyt intohimot leimahtavat.Kymmenen Tony-palkintoa kahmineessa Moulin Rouge! Musikaalissa kuullaan yli seitsemääkymmentä musiikkihistorian suurinta hittiä.Moulin Rouge! Musikaali on hunajaista hedonismia kaikilla herkuilla. Astu sisään hekumalliseen loistoon, unohda kaikki estosi ja antaudu villiin ilonpitoon – tervetuloa Moulin Rouge! Musikaaliin!Rooleissa: Jennie Storbacka, Martti Manninen, Risto Kaskilahti, Joel Mäkinen, Nea-Maria Alanko, Laura Allonen, Sofia Arasola, Nicolas Frimodig, Sari Haapamäki, Asbjørn Hagen, Natasja Jean-Charles, Jyrki Kasper, Suvi Salospohja, Antti Lang, Marissa Lattu, Matti Leino, Lasse Lipponen, Pekka Louhio, Kai Lähdesmäki, Eleonoora Martikainen, Jero Mäkeläinen, Ville Mäkinen, Ulla Paajanen, Samuli Pajunen, Saara-Elina Partanen, Justus Pienmunne, Raili Raitala, Tuukka Raitala, Samuli Saurén, Katrin Vaskelainen, Mikko Vihma, Yasmine Yamajako, Osku ÄriläKäsikirjoitus: John LoganSuomentaja: Paavo LeppäkoskiOhjaaja: Anders AlbienApulaisohjaaja: Kirsi KarleniusVastaava kapellimestari: Eeva KontuKapellimestari: Ville MyllykoskiLavastus: takisPukusuunnittelu: Astrid Lynge OttosenPukukoordinaattori: Laura DammertValosuunnittelu: Palle PalméÄänisuunnittelu: Kai PoutanenKoreografi: Jennie Widegren/Anja Gaardbo/Kirsty McDonald/Zain OdelstålNaamioinnin suunnittelu: Maija SillanpääDramaturgi: Henna PiirtoPerustuu Baz Luhrmanin elokuvaan Moulin Rouge.
Moulin Rouge! Musikaali image
Moulin Rouge! Musikaali
John LoganMOULIN ROUGE! MUSIKAALIHelsingin Kaupunginteatterin Moulin Rouge! Musikaali on megamenestys! Oscar-palkittu eeppinen klassikkoelokuva herää henkiin, ja sykkii elämää Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Moulin Rouge! Musikaali räjäyttää tajuntasi, stimuloi kaikkia aistejasi ja kietoo sinut ennenkokemattoman hekumalliseen kimallukseen. Visuaalinen spektaakkeli ja intohimoinen rakkaustarina sisältää popmusiikin historian suurimpia hittejä.Moulin Rouge! Musikaali on aistillinen, näyttävä musikaalishow ja satumainen, henkeäsalpaava rakkaustarina. Musikaali vie katsojan legendaariseen 1800-luvun lopun yökerhoon Pariisiin. Kaikki on sallittua, ja kaiken saa anteeksi rakkauden nimissä, kun boheemi nuori säveltäjä rakastuu kauniiseen kurtisaaniin, ja kielletyt intohimot leimahtavat.Kymmenen Tony-palkintoa kahmineessa Moulin Rouge! Musikaalissa kuullaan yli seitsemääkymmentä musiikkihistorian suurinta hittiä.Moulin Rouge! Musikaali on hunajaista hedonismia kaikilla herkuilla. Astu sisään hekumalliseen loistoon, unohda kaikki estosi ja antaudu villiin ilonpitoon – tervetuloa Moulin Rouge! Musikaaliin!Rooleissa: Jennie Storbacka, Martti Manninen, Risto Kaskilahti, Joel Mäkinen, Nea-Maria Alanko, Laura Allonen, Sofia Arasola, Nicolas Frimodig, Sari Haapamäki, Asbjørn Hagen, Natasja Jean-Charles, Jyrki Kasper, Suvi Salospohja, Antti Lang, Marissa Lattu, Matti Leino, Lasse Lipponen, Pekka Louhio, Kai Lähdesmäki, Eleonoora Martikainen, Jero Mäkeläinen, Ville Mäkinen, Ulla Paajanen, Samuli Pajunen, Saara-Elina Partanen, Justus Pienmunne, Raili Raitala, Tuukka Raitala, Samuli Saurén, Katrin Vaskelainen, Mikko Vihma, Yasmine Yamajako, Osku ÄriläKäsikirjoitus: John LoganSuomentaja: Paavo LeppäkoskiOhjaaja: Anders AlbienApulaisohjaaja: Kirsi KarleniusVastaava kapellimestari: Eeva KontuKapellimestari: Ville MyllykoskiLavastus: takisPukusuunnittelu: Astrid Lynge OttosenPukukoordinaattori: Laura DammertValosuunnittelu: Palle PalméÄänisuunnittelu: Kai PoutanenKoreografi: Jennie Widegren/Anja Gaardbo/Kirsty McDonald/Zain OdelstålNaamioinnin suunnittelu: Maija SillanpääDramaturgi: Henna PiirtoPerustuu Baz Luhrmanin elokuvaan Moulin Rouge.
Täydellinen resepti image
Täydellinen resepti
Taava Hakala – Mika PaasivaaraTäydellinen reseptiKuopion kaupunginteatterin syksyn 2025 kantaesitysmusikaali ”Täydellinen resepti” juhlistaa 250-vuotiasta Kuopion kaupunkia.Taava Hakalan käsikirjoittama ja Mika Paasivaaran säveltämä musikaali kertoo historiallisesti tunnetusta legendaarisesta leipurista, Hanna Partasesta sekä nykyajassa toimivasta Sun Bakerysta, joka yrittää saada elämänsä diilin amerikkalaisen miljardöörin avaruusmatkailun muonittajana. Hanna tekee ruokaa rakkaudella, kun taas Sun Bakerylle tärkeintä on raha ja maine.Yhtäkkiä historiasta (ja Kuopion ihan nykyajasta), nousee mainio retkieväs ”kalakukko”-innovaatio, jonka voisi hyvinkin myydä avaruusevääksi – säilyy kuuhun ja takaisin. Ongelma on vain se, että tehotuotannossa mausta katoaa jotain hyvin olennaista.Hanna Partasen resepti on täydellinen. Ei vaivata, vaan hoivataan. On aikaa eikä kiirettä. Aitoja aineksia, elämän suolaa, rakkautta. Täytyyhän arjessa makua olla. Kuunnellaan kun kypsyy ja helskytellään ihan ilonkin takia. Lopuksi hyppysellinen määrätietoisuutta. Näistä aineksista koostuu myös Kuopion kaupunginteatterin musikaali Täydellinen resepti:Tule nauttimaan ennennäkemätön uunituore musikaalielämys. Taava Hakalan tarina leikittelee railakkaasti teatterin ja musiikin lajityypeillä sekä erilaisilla arvomaailmoilla.Mika Paasivaaran säveltämä edellinen musikaali Huomenna minä lähden, oli menestys. Nyt rima virittyy jälleen huippukorkeuksiin.Lava täyttyy kaupunginteatterin taiteilijoista, kuopiolaisista tanssin ammattilaisista ja opiskelijoista. Musikaalin pulssina sykkii Kuopion huippumuusikoista koottu yhdeksänhenkinen orkesteri. Koreografioista vastaa teatterinjohtaja Antti Lahti.Hanna Partasen roolissa vuorottelevat musiikkiteatterin rautaiset ammattilaiset, yleisölle tuttu Lina Patrikainen sekä teatterin uusi kasvo Leea Lepistö.
Lumiukko-elokuvakonsertti image
Lumiukko-elokuvakonsertti
La 29.11.2025 klo 11 ja 12.30Lumiukko-elokuvakonserttiIso sali, Tampere-taloLiput:Aikuiset 16 €, lapset 12 €Perhelippu (sisältää enintään 2 aikuista) 42 €Konsertin suositusikäraja on 3 vuotta.Konsertti kestää n. 30 min. Ei väliaikaa.Koko perheen Lumiukko liitää jälleen Tampere-talossaRakastettu animaatioelokuva Lumiukko (The Snowman, 1982) kertoo pienen James-pojan ja Lumiukon yhdessä kokeman jouluisen seikkailun. Tampere-talon odotetuissa koko perheen elokuvakonserteissa piirrettyä katsotaan isolta valkokankaalta, ja Howard Blaken säveltämän musiikin esittää Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri TASO johtajanaan Kimmo Tullila.Raymond Briggsin samannimiseen kuvakirjaan ja sen alkuperäiseen kuvitukseen perustuva klassikkoelokuva Lumiukko on jo neljän vuosikymmenen ajan aloittanut monien lasten joulunvieton. Kirjalle uskollisesti elokuva kertoo Lumiukon tarinan ilman sanoja.Animaation taianomaista tunnelmaa luovan musiikin on säveltänyt pianistina ja kapellimestarinakin tunnettu Howard Blake, jonka laajaan tuotantoon mahtuu niin elokuvamusiikkia kuin orkesteri- ja näyttämömusiikkiakin. Lumiukko-animaation musiikki on hänen tunnetuin teoksensa ja sen koskettavaa tunnusmelodiaa ”Walking in the Air” ovat esittäneet useat artistit erilaisina sovituksina. Konsertissa laulavan poikasopraanon nimi julkaistaan myöhemmin.© Snowman Enterprises Limited “The Snowman” by Raymond Briggs is published by Puffin.Muutokset mahdollisia.Tuotanto: Tampere-talo ja Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri TASO
Lumiukko-elokuvakonsertti image
Lumiukko-elokuvakonsertti
La 29.11.2025 klo 11 ja 12.30Lumiukko-elokuvakonserttiIso sali, Tampere-taloLiput:Aikuiset 16 €, lapset 12 €Perhelippu (sisältää enintään 2 aikuista) 42 €Konsertin suositusikäraja on 3 vuotta.Konsertti kestää n. 30 min. Ei väliaikaa.Koko perheen Lumiukko liitää jälleen Tampere-talossaRakastettu animaatioelokuva Lumiukko (The Snowman, 1982) kertoo pienen James-pojan ja Lumiukon yhdessä kokeman jouluisen seikkailun. Tampere-talon odotetuissa koko perheen elokuvakonserteissa piirrettyä katsotaan isolta valkokankaalta, ja Howard Blaken säveltämän musiikin esittää Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri TASO johtajanaan Kimmo Tullila.Raymond Briggsin samannimiseen kuvakirjaan ja sen alkuperäiseen kuvitukseen perustuva klassikkoelokuva Lumiukko on jo neljän vuosikymmenen ajan aloittanut monien lasten joulunvieton. Kirjalle uskollisesti elokuva kertoo Lumiukon tarinan ilman sanoja.Animaation taianomaista tunnelmaa luovan musiikin on säveltänyt pianistina ja kapellimestarinakin tunnettu Howard Blake, jonka laajaan tuotantoon mahtuu niin elokuvamusiikkia kuin orkesteri- ja näyttämömusiikkiakin. Lumiukko-animaation musiikki on hänen tunnetuin teoksensa ja sen koskettavaa tunnusmelodiaa ”Walking in the Air” ovat esittäneet useat artistit erilaisina sovituksina. Konsertissa laulavan poikasopraanon nimi julkaistaan myöhemmin.© Snowman Enterprises Limited “The Snowman” by Raymond Briggs is published by Puffin.Muutokset mahdollisia.Tuotanto: Tampere-talo ja Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri TASO
Tanssiteatteri MD: Virne-Smirk image
Tanssiteatteri MD: Virne-Smirk
Olipa kerran maan tanssi ja laulu, arjen pieniä yksityiskohtia, luonto, nauru ja leikki.Mitä niistä tallentaisit aikakapseliin tulevaisuuden ihmisiä varten?Mullan hajun. Häävalssin askelkuvion. Siivekkäät ja hännäkkäät. Maassa mönkivät madot ja kuoriaiset. Lapsen virnistyksen vanhemmalle ja hymyn erityisen valon. Virne on ovelan optimistinen nykytanssiteos, jossa liike ja musiikki yhdessä kuvataiteilija Petri Sepän ilmeikkään piirrosjäljen kanssa luovat näyttämölle verevän ja rytmillisen maailman. Teosto-palkitun säveltäjä Minna Leinosen ja äänisuunnittelija Jussi Suonikon huilisti Malla Vivolinille luoma Maa, jonka jätämme -teos sekä Leinosen Keski-Pohjanmaan kamariorkesterille säveltämä dramaattinen Vyöry-harmonikkakonsertto tarjoavat teoksessa lumoavan elektroakustisen matkan kaoottisen vahvoista sävyistä herkän avaruudellisiin tunnelmiin.Lapsen uteliaisuudella MD:n ensemblen kantavat tanssinvoimat Suvi Eloranta, Anniina Kumpuniemi ja Mari Rosendahl kertovat kehoillaan ajattoman tarinan. Juuri nyt on oikea hetki. Ilmari Kiannon Nälkämaan laulun yhä radikaalia ohjetta lainaten: ”Meidän on uudesta luotava maa.”Koreografia ja ohjaus Samuli RoininenTanssi Suvi Eloranta, Anniina Kumpuniemi, Mari Rosendahl Musiikki Minna Leinonen Muusikot tallenteella Maa, jonka jätämme (2024): Malla Vivolin (huilu), Pirkanmaan musiikkiopiston lapsikuoro Tactus, kuoronjohtaja Emmi Kleemola, Vyöry (2022): Antti Leinonen (harmonikka) sekä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri (jouset), kapellimestari Tomas Djupsjöbacka Kokonaisuuden äänisuunnittelu Henri Puolitaival Piirrokset, projisointi Petri Seppä Valosuunnittelu Sari Mayer Pukusuunnittelu Ella KauppinenEnnakkokuva Harri Hinkka, taide Petri Seppä, editointi Anne VirtaRyhmäliput vähintään 5 hengen ryhmille sekä pyörätuolipaikkojen varaus Tanssiteatteri MD:n lipunmyynnistä liput(a)tanssiteatterimd.fi / 050 556 6025, avoinna ti-to klo 12-16 ja 1h ennen esityksiä.www.tanssiteatterimd.fi
Nauru pitkästä ilosta - JUHLAREVYY image
Nauru pitkästä ilosta - JUHLAREVYY
Nauru pitkästä ilosta -juhlarevyy – aina sama laulu!Suomen Komediateatterin 30-vuotisjuhlarevyy johdattaa meidät aikamatkalle teatterin historian hauskimpien sketsien ja tämän päivän ajankohtaisimpien havaintojen äärelle. Poliitikot ovat vuosikymmenten saatossa vaihtuneet, mutta sama laulu (ja nauru) jatkuu!Peacock-näyttämön valloittaa kahdeksanhenkinen tähtikaarti ja Katja Lapin johtama timanttinen live-orkesteri. Esitys pureutuu erityisesti kaksoisstandardeihin – yllättävän usein odotamme muilta enemmän kuin itseltämme.Juhlavuoden kunniaksi jokaisessa esityksessä nähdään vieraileva kunniavieras teatterin historian varrelta. Esityskohtaiset vierailijat julkaistaan myöhemmin, mutta luvassa on esimerkiksi Suomen Komediateatterin oman Grand Old Ladyn, legendaarisen Titta Jokisen paluu revyynäyttämölle.30 vuoden harjoittelun tuloksena Suomen Komediateatterin revyyesitysten laatu- ja naurutakuu on omaa luokkaansa. Huippuunsa viritettyä komediakimaraa johtaa ohjaaja Olka Horila, apunaan kapellimestari Katja Lappi sekä koreografi Marko Keränen. Salainen kabinetttiryhmä on pääkäsikirjoittaja Misa Palanderin vetämänä kirjoittanut kynät sauhuten esitykseen hauskimmat ja oivaltavimmat tilanteet tämän päivän jatkuvasti haastavasta elämästä.Näyttämöllä upeatTeemu AromaaAntti-Tuomas HeikkinenKaisa HelaKiti KokkonenPetrus KähkönenLinda WiklundAnniina KoivuniemiAnssi Heikkilä Sekä kapellimestari Katja Lapin luotsaama livebändiJanne MathlinAnssi SalminenKalle YlitaloSami Zimmermann Nauru pitkästä ilosta -juhlarevyy saa ensi-iltansa 23.10.2025 Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämöllä.Esitykset alkaen ke 22.10.2025Esityksen kesto noin 2 h (sisältäen väliajan).Liput suomenkomediateatteri.fi Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämö, Tivolikuja 1, HelsinkiEsitykset ovat osa Suomen Komediateatterin 30-vuotisjuhlaohjelmistoa. Suomen Komediateatteri on Ere Kokkosen vuonna 1995 perustama vakavasti huumoriin erikoistunut ammattiteatteri.Voit ostaa tarjoiluja paikan päällä tai tilata tarjoilut väliajalle ennakkoon Caruzello väliaikatarjoilut -sivustolta.Cafe Carccila on avoinna tuntia ennen näytöstä sekä esityksen väliajalla. Cafe Carccilan kahvila & baari tarjoilevat suolaisia ja makeita pikkupurtavia sekä virvokkeita.Väliaikatarjoiluihin liittyvissä kysymyksissä pyydämme ystävällisesti olemaan yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen caruzello@soupster.com.Väliaikatarjoilujen myyntipalvelu on suljettu näytösiltoina sekä viikonloppuisin.
Napakymppi image
Napakymppi
Napakymppi - Valloittava treffikomedia!Keski-Uudenmaan Teatteri esittää syksyllä 2025 pohjoismaisena kantaesityksenä englantilaisen menestyskirjailijan Peter Quilterin uusimman komedian Napakymppi (The Dating Game). Näytelmä kertoo parisuhteen etsinnästä kypsässä keski-iässä.Syksyn naurupommia tähdittää huikea kaarti: teatterin perustajajäsenet Anu Sinisalo ja Seppo Halttunen, Kutin luottotähti Anna-Leena Sipilä sekä uutena tulokkaana Jukka Rasila, joka tuskin esittelyjä kaipaa.Liisan (Anu Sinisalo) ja Matin (Seppo Halttunen) pitkä avioliitto on laantunut ystävyydeksi ja he ovat eronneet. Nyt he ovat päättäneet tukea toisiaan uuden kumppanin etsinnässä, mikä onkin mutkikas prosessi. Heidän lukuisia, toinen toistaan persoonallisempia treffikumppaneitaan esittävät Anna-Leena Sipilä ja Jukka Rasila.Napakympin ohjaa kokenut komediakonkari Jukka Keinonen, skenografiasta vastaa Ia Ensterä ja tuoreesta suomennoksesta Paavo Leppäkoski (mm. musikaali Moulin Rouge). Olivier- ja Tony-ehdokkaana olleen Peter Quilterin muuhun tuotantoon lukeutuu muun muassa Judy-elokuva, josta Renée Zellweger sai Oscar-palkinnon.“Kun sain alkukielisen tekstin luettavakseni, ihastuin siihen välittömästi. Nykyaikainen komedia on liikuttava ja viiltävän hauska kuvaus siitä, kuinka vaikeaa meidän onkaan löytää tietä toistemme luokse. Teksti on komediana täysosuma, ja uskon, että tämä näyttelijäkaarti tekee siitä oikean napakympin”, Jukka Keinonen kuvaa.Napakympin ensi-ilta on pe 31.10.2025 Keuda-talon Kerava-salissa.Näytelmän oikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy
Naisen juhla image
Naisen juhla
Lauluilta naisen elämästäNainen pysähtyy, katsoo kuljettua polkua ja edessä avautuvaa tuntematonta maisemaa. Hän nostaa maljan – ja hymyilee. Naisen juhla on näyttelijä Heidi Syrjäkarin lauluilta, joka kutsuu katsojan ihmettelemään elämää sanoin ja sävelin. Kuka on se oman elämänsä päähenkilö, joka katsoo itseään; pettymyksiä ja iloja, ikuista rakkauden kaipuuta, muistoja? Kuka on hän, joka haluaa päästää irti ja sulaa nauruun?Lauluillan aikana kuullaan rakastettuja teatterilauluja, tuntemattomia helmiä ja bossa novan tarttuvaa rytmiä. Jokainen laulu on kuin maisema: muisto, tunne tai elämänvaihe, jossa kuulija voi nähdä palan omaa tarinaansa. Tässä esityksessä näyttämö on mahdollisuuksien paikka. Näyttämöllä se, mikä on ollut elämässä mahdotonta, voikin muuttua todeksi. Naisen juhla kutsuu naiset, miehet – kaikki – levähtämään, nauramaan, tuntemaan ja löytämään uutta voimaa musiikista ja tarinoista. Ohjaus Sanna HeikkinenMusiikki ja laulujen sovitus Valtteri Veiskola-PääkkönenLavastus Annukka MäntynenPukusuunnittelu Tiina SiltalaValosuunnittelu Henri PyyÄänisuunnittelu Sinikka IsoniemiNäyttämöllä Heidi Syrjäkari ja Valtteri Veiskola-PääkkönenEnsi-ilta 8.11.2025 SissilinnassaKesto 1 t 30 min, sisältää väliajanSissilinnassa on a-oikeudet.Omat juhlat teatterissa?Teatteri räätälöi Naisen juhlan hengessä juhlapaketteja esimerkiksi syntymäpäiväjuhliin, luokkakokouksiin ja tyhy-päiville. Katso lisätiedot ja hinnat: kajaaninteatteri.fi/yleisotyo/
Lempi image
Lempi
"LEMPI"”Silloin kun kaikki alkoi, minun piti ostaa suolaa ja valkoista maalia. Pääsin autolla kaupalle. Kyyti oli sattumaa niin kuin sekin, että uskalsin kysyä: Mikä se on se kauppiaantyttären nimi?””Lempi” on näyttämösovitus Minna Rytisalon samannimisestä, vuonna 2016 ilmestyneestä romaanista. Tarinan polttopiste sijoittuu lappilaiseen syrjäkylään vuonna 1944. Lapin sodan syttyminen ja saksalaisten aseveljien muuttuminen vihollisiksi pyöräyttää nuorten ihmisten elämät armottomaan rulettiin. Nuori tilallinen Viljami, piikatyttö Elli sekä rovaniemeläiset kauppiaan kaksostytöt Sisko ja Lempi joutuvat nuoruuden kiihkossaan, rakkauden kaipuussaan ja ankaran ajan paineessa tekemään valintoja, jotka kääntävät oman ja toisten kohtalon kulun loppuiäksi.”Lempi” on leiskuva ja traaginen rakkaustarina nuorista ihmisistä myrskyävän ajan keskellä. Intohimoisen kolmiodraaman ytimessä sykkii rakkaus, sisaruus, elämän sattumanvaraisuus sekä polttava kysymys siitä, mitä todella tapahtui ja voimmeko koskaan täysin tuntea heitä, joita rakastamme. Minna Rytisalo on Sodankylässä vuonna 1974 syntynyt kuusamolainen kirjailija. Ennen kirjailijan uraansa hän toimi lukion äidinkielenopettajana. Rytisalon esikoisromaani ”Lempi” julkaistiin vuonna 2016, ja se oli välitön menestys niin kriitikoiden kuin lukijoidenkin keskuudessa. Myös Helsingin Sanomien tammikuussa 2025 järjestämässä lukijaäänestyksessä ”Lempi” sijoittui 2000-luvun rakastetuimpien kotimaisten kirjojen joukkoon.
Päin näköä image
Päin näköä
Päin näköä Täysin improvisoitu esitysEnsimmäistä kertaa Oulun teatterin suurella näyttämöllä: Täysin improvisoitu esitys! Tässä esityksessä jokainen hetki ja tilanne pamahtaa esiintyjille kirjaimellisesti PÄIN NÄKÖÄ! Oulun teatterin näyttelijät joutuvat mitä yllättävämpiin tilanteisiin luodessaan yleisön ehdotusten pohjalta näyttämölle lauluja, kohtauksia, tarinoita ja lopulta kokonaisen näytelmän. Katsoja pääsee näkemään, kuinka näyttelijät syttyvät yllättävistä tilanteista ja synnyttävät tyhjästä mitä erilaisimpia roolihahmoja. Näyttelijöiden lisäksi esityksessä improvisoivat myös muusikko sekä valo- ja äänisuunnittelijat. Katsojat ja esiintyjät ovat siinä mielessä samassa tilanteessa, että kukaan ei tiedä mitä näyttämöllä seuraavaksi tapahtuu. Esityksen ensimmäisellä puoliajalla yleisöllä on poikkeuksellinen mahdollisuus vaikuttaa kaikkeen siihen, mitä näyttämöllä tapahtuu. Esiintyjät improvisoivat katsojien ideoista näyteltyjä kohtauksia, joissa tyylilajit ja tunnetilat vaihtuvat sulassa sovussa laidasta laitaan. Myös musiikkinumerot varioivat duurista molliin, eikä jazzista ole pitkä matka heavy rockiin. Väliajan jälkeen näyttämölle syntyy katsojien toiveiden pohjalta kokonainen näytelmä, jonka juoni, tyylilaji ja roolihahmot rakentuvat kohtaus kohtaukselta muodostaen lopulta yhden ehyen kokonaisuuden. Koska kyse on improvisaatiosta, kaikki on mahdollista ja mitä tahansa saattaa tapahtua. Mitään esityksen sisällöstä, musiikista, roolihahmoista, kohtauksista, valoista tai äänistä ei ole ennakkoon harjoiteltu, sovittu tai suunniteltu. Yleensä katsojat eivät pääse näkemään esitysten harjoitusprosessia ja sitä kuinka näyttelijät luovat ja kehittävät roolihahmojaan. Tässä esityksessä näyttelijöiden ja muiden tekijöiden oivallukset luodaan välittömästi näyttämölle. Katsoja näkee, miten teatteri kirjaimellisesti syntyy tyhjästä esiintyjien ja katsojien yhteistyön tuloksena. Kaikki tapahtuu katsojien silmien edessä ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Kun myös näyttelijät vaihtuvat joka esityksessä, on selvää, että jokainen esitys on ensi-ilta! Päin näköä -esityskonseptista, näyttelijöiden kouluttamisesta ja esityksen ohjaamisesta vastaa näyttelijä Antti Laukkarinen.Näyttelijänä olen kokenut hienoimmat hetkeni niin lavalla kuin katsomossakin improvisaatioteatterin parissa. Kun näyttelijät antautuvat läsnäolevina tilanteelle ja toisilleen, mitä tahansa voi tapahtua. Kukaan ei tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi, ja juuri se tekee hetkestä maagisen, kaikki on mahdollista!”, kuvailee Laukkarinen.   Antti Laukkarinen, ohjaajaAntti Laukkarinen on työskennellyt Oulun teatterissa aiemmin näyttelijänä (Post-Kabaree, Pienen hauen pyydystys, Ei kertonut katuvansa) sekä ollut ohjaamassa improvisoitua näytelmää lapsille (2021/2022). Oulun lisäksi hän on vieraillut muun muassa Helsingin-, Espoon-, Turun- ja Kajaanin kaupunginteattereissa sekä monissa pienemmissä ammattiteattereissa eri puolen Suomea.Laukkarinen palkittiin keväällä 2018 vuoden teatterinäyttelijänä pääroolistaan Juha Hurmeen ohjaamasta näytelmästä Hullu. Antti on helsinkiläinen Improvisaatioteatteri Stella Polariksen näyttelijä ja hänellä on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus improvisaatioteatterista, niin näyttelijänä kuin kouluttajankin.
THE SOUND OF MUSIC -musikaali image
THE SOUND OF MUSIC -musikaali
The Sound of Music -musikaaliKäsikirjoitus Howard Lindsay, Russell CrouseSuomennos Esko Elstelä, Ilpo TiihonenMusiikki Richard Rodgers, Oscar Hammerstein IISuggested by "The Trapp Family Singers" by Maria Augusta TrappOhjaus Joonas SuominenMaailman suosituin suurmusikaali saapuu Saloon! Luvassa on Trappin lasten laulua ja leikkiä, rakkautta ja romantiikkaa, maailmansodan uhka painolastina ja tunteikkaat ikivihreät sävelmät - mikä vois olla sen mukavampaa!Nonnbergin luostarin postulantti Maria lähetetään itävaltalaisen leski-kapteeni Georg von Trappin seitsemän lapsen kotiopettajaksi. Perheen äidin kuoltua surun murtama isä on pitänyt lapsilleen yhtä tiukkaa kuria kuin alaisilleen laivastossa. Leikkejä ja musiikkia ei talossa suvaita. Helläsydäminen ja lempeä Maria ei suvaitse isän ankaraa suhtautumista lapsiinsa ja sinnikkyydellään saa kapteenin ymmärtämään miten väärin tämä lapsiaan kohtelee. Monen mutkan jälkeen kapteeni ja Maria rakastuvat toisiinsa ja lopulta avioituvat. Pian häiden jälkeen natsien hyökkäys pakottaa perheen hurjalle pakomatkalle vuorten yli.Tositapahtumiin perustuva musikaali sai ensi-iltansa New Yorkin Broadwayllä 1959. Sen elokuvaversio (1965) tunnetaan kaikkien aikojen menestyneimpänä elokuvamusikaalina.Yhteistyössä Salon kulttuuripalvelut.Tekijänoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.This amateur production of THE SOUND OF MUSIC is presented by arrangement with Concord Theatricals Ltd. on behalf of The Rodgers & Hammerstein. Organization www.concordtheatricals.co.uk
Kiljupunkkarityttö image
Kiljupunkkarityttö
KILJUPUNKKARITYTTÖKERTOO MUSATERAPEUTTI MINNASTA JA SEN MIEHESTÄ MOSISTA!!! Musiikkiterapeutti Minna on 45-v ja kriisissä. Päätä hajottaa vastuu terapia-asiakkaista, jotka eivät ota vastuuta edes itsestään. Erityisen turhauttavan istunnon jälkeen Minna tajuaa ongelman ytimen: mä en oo ankee terapiatäti, mä oon makee kiljupunkkarityttö!Minna lähtee kaljalle fiilistelemään nuoruuttaan 90-luvun Porvoossa, jossa kasvoi repaleisessa perheessä punkin ja kiljun voimalla. Valinta pakottaa aviomies Mosin lähtemään kesken töistä lasta hakemaan. Tilanne ei kuitenkaan herätä Minnaa, vaan hän uhriutuu ja juo lisää, etsii syyllisiä valinnoilleen perheenjäsenistään ja matkaa kohti nuoruutensa unelmaa: Lahden kaupunkia ja sen legendaarista Kasisalia, todellista luxusmestaa, jonka lavalla ja studiossa nuoret lahjakkuudet toteuttivat itseään vastuullisten ja turvallisten aikuisten tuella.   Lauri Vennosen kirjoittama ja ohjaama näytelmä fokusoi vastuun ja vallan suhteeseen: joilla valta on, olkoon vastuukin, niin omassa elämässä, perheessä kuin yhteiskunnassakin. Mitä jos ongelma onkin se, että meistä moni olisi mieluummin makee kiljupunkkarityttö kuin vastuullinen ja turvallinen aikuinen?  Terveen reipashenkisessä esityksessä Lahden kaupunginteatteri on mylvivä punkkarilauma musiikkiterapia-asiakkaita, perheenjäseniä ja ysäriteini-idoleita, mutta myös nyky-yhteiskunnan vastuunkantajia ja vallankäyttäjiä, heitä joilta meillä on todellakin oikeus odottaa vastuunkantoa.   Mukana myös livemusaa Lahdessa 90-luvulla vaikuttaneilta bändeiltä!Kantaesitys 15.10.2025 pienellä näyttämölläKäsikirjoitus ja ohjaus Lauri VennonenLavastus ja pukusuunnittelu Minna VälimäkiValosuunnittelu Harri PeltonenÄänisuunnittelu Jukka VierimaaNaamiointisuunnittelu Eija NurminenRooleissa Annukka Blomberg, Tomi Enbuska, Laura Huhtamaa, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka, Vilma Kinnunen, Deogracias Masomi, Mikko Pörhölä sekä muusikko Juha RäsänenKesto ilmoitetaan lähempänä ensi-iltaa.Esitysoikeudet Agency North Mainoskuva Antti Sepponen
Armi Aavikko - siinä välissä olin elossa image
Armi Aavikko - siinä välissä olin elossa
Musiikkinäytelmä valovoimaisesta viihdetaiteilijastaVuonna 1977 Suomen kansa hurmaantui 18-vuotiaasta Miss Suomesta, Armi Aavikosta. Viihdemaailman kulissien takana odotti kuitenkin synkempi todellisuus.Musiikkinäytelmä Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa avaa valovoimaisen viihdetaiteilijan elämän käänteitä, matkaa lukiolaistytöstä tanssilavojen valokeilaan ja armottomaan viihdeteollisuuteen.Armi Aavikko syntyi syyskuussa 1958 ja kuoli tammikuussa 2002. Siinä välissä hän oli elossa.Joel Härkösen ohjaama esitys pureutuu Armin herkän ja luonnollisen persoonan, lahjakkuuden ja tähteyden ohella kysymykseen siitä, millaisen tarinan me haluamme kertoa Armista tänä päivänä. 1970- ja 1980-luvun tunnelmaa huokuva musiikkinäytelmä tarjoaa ikimuistoisen elämyksen live-bändin ja solistien säestämänä.Näytelmä pohjautuu Kati Kaartisen kuunnelmakäsikirjoitukseen, joka tuotettiin Yleisradion kuunnelmasarjana radiossa ja Yle Areenassa vuonna 2021.Armin roolissa hurmaa Milla Kuikka ja Dannyn roolissa Jukka Peltola.Alkuperäisteksti Kati KaartinenNäyttämösovitus Martta JylhäOhjaus Joel HärkönenKapellimestari Valtteri Veiskola-PääkkönenLavastus Markku HernetkoskiPukusuunnittelu Tiina SiltalaValosuunnittelu Jukka LaukkanenÄänisuunnittelu Juho LukinmaaVideosuunnittelu Topi LindhNäyttämöllä Perttu Hallikainen, Antti Hovilainen, Janne Kinnunen, Milla Kuikka, Karoliina Niskanen, Heikki Petteri Nousiainen, Jukka Peltola, Satu Turunen ja Vera VeiskolaOrkesteri KAO KonservatorioEsitysoikeudet Näytelmäkulma - Nordic Drama Corner OyKesto noin 2 tuntia 30 min, sisältää väliajan.Osa esityksistä tekstitetään englanniksi.Some of the performances are subtitled in English.27.9. klo 1310.10. klo 1829.11. klo 1330.12. klo 1310.1. klo 1321.2. klo 1321.3. klo 1330.4. klo 1313.5. klo 13
Ronja Ryövärintytär image
Ronja Ryövärintytär
Ronja Ryövärintytär- koko perheen seikkailunäytelmäRonja Ryövärintytär on upeasti visualisoitu ja ihmeellinen seikkailukertomus kaiken voittavasta ystävyydestä ja rohkeudesta.Eräänä unohtumattomana ukkosyönä, kun salama halkaisee ryöväreiden linnan kahtia, syntyy Matiakselle ja Loviisalle tytär, Ronja, josta on määrä tulla uusi ryöväripäällikkö.Mutta elämä linnassa mullistuu, kun kahtia haljenneen linnan toiselle puolelle muuttaa kilpaileva rosvojoukko. Syntyy valtataistelu, jossa riitapukarit erottaa toisistaan syvä ”Helvetinkuilu”. Tämän kuilun vastakkaisilla puolilla kohtaavat toisensa Ronja ja Birk, eri ryövärisukujen lapset, jotka ystävystyttyään huomaavat selviytyvänsä vaikeuksista parhaiten yhdessä. He tapaavat toisiaan vanhemmiltaan salassa, metsissä, joissa villihevoset laiduntavat niityillä ja maahiset ja pönthiittiset tanssivat kuutamossa. He oppivat yhdessä, kuinka hallita pelkoansa ja kuinka selvitä yön yli syksyisessä metsässä.Mutta kuinka tehdä sovinto oman perheensä kanssa? Miten lopettaa riita ryövärijoukkojen välillä ja kuinka selvitä taivaalla liitelevistä, pelottavista syöjättäristä?Ja ennen kaikkea, kuinka luoda omannäköisensä elämä kadottamatta kaikkein tärkeintä eli iloa ja vapautta, niin että pystyy Ronjan lailla huutamaan kauas metsään kantavan - riemukkaan keväthuudon!Rooleissa koko teatterin näyttelijäkunta ja Outokummun Riverian tanssikoulutuksen opiskelijoitaAlkuperäisteos Astrid LindgrenSovitus Annina EnckellSuomennos Tarja Joona, Jari Mäntyvaara ja Tuovi PajuOhjaus Tuomo AittaLavastus- ja pukusuunnittelu Kaisu KoponenEnsi-ilta 30.4.2025Suuri näyttämöLiput alkaen 26 e perushinta, 24 e eläkeläinen, 15 e lapsi, opiskelija, työtön, varusmies ja siviilipalvelusvelvollinen, perhelippu 60 e (max 4 henkilöä) Yksityisnäytäntö teatterissa 2.670 euroa (max 267 henkilöä)Kestoarvio noin 2 t 20 min, sisältäen väliajanIkäsuositus noin 6-vuotiaasta ylöspäin, yläikärajaa ei oleEsitysoikeudet Näytelmäkulma - Nordic Drama Corner OyJoensuun Taiteilijaseuran näyttely Keväthuuto! suuren näyttämön yleisölämpiössä kevätnäytäntökauden esitysten aikana, vapaa pääsyMuutokset mahdollisia