3315 result(s) found for ""

Blaze Bayley image
Blaze Bayley
Blaze Bayley Iron Maiden -erikoiskeikalle On The Rocksiin lokakuussa Iron Maidenin keulilla kaksi levyä 1990-luvulla julkaissut heavysolisti Blaze Bayley palaa On The Rocksiin. Bayley tulee esittämään bändinsä kanssa jälleen Iron Maiden -painotteisen erikoiskeikan, jonka yksityiskohdat täydentyvät kevään aikana. Wolfsbane-yhtyeessä uransa aloittanut Blaze Bayley liittyi Iron Maideniin vuonna 1994. Miehen ensimmäinen Maiden-levy “The X Factor” julkaistiin lokakuussa 1995, tästä merkkipaalusta on tänä vuonna kulunut kolme vuosikymmentä. Toinen albumi “Virtual XI” näki päivänvalon vuonna 1998. Maiden-vuosiensa jälkeen Bayley on tehnyt soolouraa. Klassinen esikoisalbumi "Silicon Messiah" julkaistiin vuonna 2000, tasan 25 vuotta sitten. Nämä pyöreät päivämäärät saattavat vaikuttaa keikan settilistaan, eli tätä hevijuhlaa ei kannata jättää väliin… Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat Liput ovelta 33 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €. --- Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/infoTurvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
Jotuni image
Jotuni
Anneli Kanto ‒ Heini TolaJotuniTarina huojuvan talon asukkaistaAnneli Kannon ja Heini Tolan tuore draama Jotuni kertoo Maria Jotunista, aikansa kohukirjailijasta ja hänen myrskyisestä avioliitostaan.On lahjakas nainen, joka osaa ja uskaltaa kirjoittaa suoraan, mitä ajattelee.On nainen, joka haluaa rakkautta, mutta ei avioliittoa.On kaksi vahvatahtoista ihmistä, myrkyllinen avioliitto, sairaalloista mustasukkaisuutta, rakkaudettomuutta ja väkivaltaa.On kulttuurikoti, jonka kulissien takana viruvat vankeina niin lapset kuin aikuiset.On kirjailija, joka vannoo, ettei koskaan kirjoita elämästään.On elämä, joka pakottaa kirjoittamaan.On rehellisen raadollinen romaani, joka on vähällä joutua unholan yöhön.On tarina, jota kuolemakaan ei saa vaikenemaan.Maria Jotunin (1880–1943) tunnetuimmat näytelmät tulkittiin aikoinaan kevyiksi komedioiksi, mutta kirjailija itse piti niitä purevina satiireina naisen asemasta, vallankäytöstä, julmuudesta, tekopyhyydestä ja loputtomasta ahneudesta. Kansallisteatterissa esitetty Tohvelisankarin rouva (1924) herätti niin suuren skandaalin, että koko teatterin olemassaolo joutui vaakalaudalle.Näytelmä perustuu historiallisiin tosiasioihinMaria Jotunin ja hänen aviomiehensä, kirjallisuudentutkija Viljo Tarkiaisen (1879–1951) vaikea avioliitto on pysynyt puheenaiheena aina siitä lähtien, kun Jotunin postuumisti julkaistu Huojuva talo (1963) aiheutti kirjallisen sensaation.Anneli Kannon ja Heini Tolan yhteistyönä syntynyt Jotuni on koskettava kuvaus taiteilijan kivisestä tiestä ja onnettomasta perheestä. Faktoista ammentava, mutta fiktioksi kirjoitettu Jotuni ei rakentele kohteistaan kultaisia patsaita palvottaviksi, vaan näyttää ihmisen kokonaisuudessaan: hyvässä ja pahassa, herkkänä, kauniina ja katkerana.Ohjaaja-dramaturgi Heini Tola on tehnyt vaikuttavan uran suomalaisen teatterin parissa. Menestyksekkään ohjaajanuransa ohella Tola on toiminut Teatteri Avoimien Ovien pitkäaikaisena johtajana. Kirjailija Anneli Kannon laajaan tuotantoon kuuluu niin historiallisia romaaneja, näytelmiä kuin lasten- ja nuortenkirjojakin. Hänen proosateoksistaan on dramatisoitu kiitettyjä teatteriesityksiä. Kannon ja Tolan yhteisyönä ovat aiemmin syntyneet muun muassa näytelmät Erottaja 1917‒18 (2017), Pala palalta pois ‒ Äiti, Tytär ja Alzheimer (2015) sekä Fredrika R. (2007), jotka kaikki esitettiin Teatteri Avoimissa Ovissa.Jotunin nimiroolissa esiintyy Sari Puumalainen, ja Tarkiaisen roolin esittää Antti Pääkkönen. Pariskunnan lapsina nähdään Ilja Peltonen ja Heikki Pitkänen sekä perheen palvelijana vieraileva näyttelijä Anna Airola.Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 10.9.2025TyöryhmäRooleissa Anna Airola, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Sari Puumalainen ja Antti PääkkönenMuusikko Salla MarkkanenOhjaus Heini Tola Lavastussuunnittelu Katri Rentto Pukusuunnittelu Tarja Simone Musiikki Salla Markkanen Koreografinen konsultaatio Marjo Kuusela Valosuunnittelu Kare Markkola Videosuunnittelu Paula Lehtonen Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
KUPARISAAREN KANSANJUHLA goes 90's - VIP K-18 image
KUPARISAAREN KANSANJUHLA goes 90's - VIP K-18
Kuparisaaren Kansanjuhla goes 90’s – syksyn energisin bileilta järjestetään Vaasan Sähkö Areenalla lokakuussa!Viime vuonna menestyksekkäästi ensimmäistä kertaa järjestetty Kuparisaaren Kansanjuhla tekee tänä vuonna paluun entistä vauhdikkaampana. Lauantaina 18. lokakuuta 2025 Vaasan Sähkö Areenalla juhlitaan nostalgisen ysärimusiikin tahtiin, kun lavalle nousee useita ysärimusan kansainvälisiä supertähtiä. Kuparisaaren Kansanjuhla goes 90’s tapahtuman lipunmyynti alkaa tänään. Kuparisaaren Kansanjuhla goes 90’s tuo ysärin sykkeen ja energian suoraan Vaasan sydämeen. Luvassa on ikonisia hittejä, tanssittavaa musiikkia ja ainutlaatuinen tunnelma, joka vie juhlakansan suoraan 90-luvun kultaisiin bilevuosiin. Tarjolla on myös ruokailun sisältäviä VIP-lippuja. Illan aikana lavalle nousee komea kattaus ysärimusan parhaita artisteja: *Dr. Alban (SWE) – Maailmanlaajuisen suosion saavuttanut artisti ja eurodance-legenda, joka tunnetaan hiteistään kuten It's My Life ja Sing Hallelujah!.*Solid Base (SWE) – Ruotsalainen eurodance-duo, joka nousi 90-luvulla listojen kärkeen kappaleillaan kuten Mirror Mirror ja You Never Know.*Drömhus (SWE) –Drömhus eli Theresa Grankvist on karismaattinen laulaja, jonka tunnetuimpiin hitteihin kuuluvat Vill ha dig ja Stjärna på himmelen.*Basic Element (SWE) – Ysärihittien mestari, joka on tuonut maailmalle tarttuvia rytmejä ja energisiä esityksiä kappaleillaan kuten The Promise Man ja Touch You Right Now.*DJ Ice K – Ysärimusan ja bileiden erikoismies, joka nostattaa tunnelman kattoon ikonisten hittien ja vauhdikkaan setin merkeissä. Tapahtuman järjestävävät monista festivaaleistaan tunnettu Rauhala Events Oy ja Vaasan Sport. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma oli menestys liki 3000 myydyllä lipulla. Tervetuloa juhlimaan Kuparisaaren Kansanjuhlaan – nyt ysäritunnelmissa. KUPARISAAREN KANSANJUHLA goes 90’sVaasan Sähkö Areena la 18.10. 2025Klo 19.00-02.00 / VIP: 17.00-02.00K18Liput: Pääsylippu: 35€Kaverilippu: 50 € (sisäänpääsy kahdelle)VIP-lippu: 69,90€VIP-kaverilippu kahdelle 99,90 €VIP-lippu sisältää*oma sisäänkäynti*ilmainen naulakkopalvelu*herkullinen buffe- ruokailu*vip-passi ja kaulanauhaJärjestäjät: Rauhala Events Oy Ja Vaasan Sport
Ensiferum, Assemble The Chariots image
Ensiferum, Assemble The Chariots
ENSIFERUM SYKSYLLÄ MITTAVALLE SUOMEN-KIERTUEELLE Kotimaisen metallimusiikin kärkinimiin lukeutuva Ensiferum suuntaa syksyllä kymmenen paikkakuntaa kattavalle Suomen-kiertueelle. Viime vuoden lopussa julkaistun Winter Storm -albumin myötä kiertävä yhtye aloittaa kotimaan keikat Lahdesta Möysän Musaklubilta lauantaina 27. syyskuuta. Klubikeikkojen avausnimenä nähdään elokuvallista extreme metallia loihtiva Assemble The Chariots. Ennakkolipunmyynti käynnistyy keikkapaikkojen lipunmyyntipisteissä maanantaina 5. toukokuuta klo 9. ”Vaikka viimeisin levy nimettiin talvimyrskyksi, nyt on tulossa sellainen syysmyräkkä, että piposta kannattaa pitää kiinni! Luvassa on metallihurmosta kuutena viikonloppuna ympäri Suomea, eli syyssunnuntaisin Sisu tuoksuu ja nenänpäät punoittavat useammassakin torpassa. Ensiferumilla tulee tänä vuonna täyteen 30 vuotta yhtyeen perustamisesta, joten eiköhän settiin oteta mukaan ikivihreiden ohella harvinaisempiakin ralleja – unohtamatta One Man Armyä, joka täyttää 10 v. Näissä illoissa sima virtaa ja laulu raikaa - tervetuloa!”, kertoo basisti Sami Hinkka. Ensiferum on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista metalliyhtyeistä. Yhtyeen yhdeksäs studioalbumi Winter Storm jatkaa yhtyeen matkaa melodisen death metalin ja folk metalin parissa, lisäten mukaan aiempaa enemmän sinfonisia ja eeppisiä elementtejä. Albumin kappaleet on säveltänyt kitaristi Markus Toivonen, ja sanoitukset perustuvat basisti Sami Hinkan vielä julkaisemattomaan fantasiakirjaan. Levyn tuotti Janne Joutsenniemi, ja sen miksauksesta sekä masteroinnista vastasi Jens Bogren, joka tunnetaan yhteistyöstään mm. Arch Enemyn, Opethin ja Amorphiksen kanssa. Winter Storm on kerännyt kiitosta sekä kriitikoilta että faneilta ja vienyt Ensiferumin laajalle maailmankiertueelle. Kesällä 2025 Ensiferum nähdään useilla festivaalikeikoilla Euroopassa sekä kotimaan osalta Oulun Qstockissa. Ensiferumin edellinen albumi Thalassic (2020) nousi Suomen virallisen albumilistan ykköseksi ja Saksan virallisella listalla peräti sijalle kolme – temppu, johon vain harva kotimainen yhtye on yltänyt.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
TITANIQUE musikaaliparodia image
TITANIQUE musikaaliparodia
TITANIQUE-MUSIKAALIPARODIAMikään ei voi tulla Jackin ja Rosen väliin - paitsi Celine Dion! Oletko koskaan miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos Celine Dion olisi itse astunut Titanicin kyytiin? No emme mekään, mutta nyt se selviää! Ainakin viulistit saavat väistyä, sillä niiden sijasta kuulemme musikaaliversioita Celine Dionin rakastetuista hiteistä, kuten My Heart Will Go On, All By Myself ja I Drove All Night, niin suomeksi kuin englanniksikin. Tämä esitys on täynnä suuria eleitä, yllättäviä kohtaamisia, liioiteltuja tunteita sekä syvänmeren kimallusta!Palkittu Titanique-musikaaliparodia on paitsi parodia Titanic-elokuvasta myös kunnianosoitus Celine Dionin ikoniselle musiikille. Maailmalla suuren suosion saanut musikaali yhdistää elokuvan tunnetun tarinan ja Dionin suuria tunteita herättävät balladit toisiinsa jäätävän hauskalla ja itseironisella tavalla. Lavalla seilaavat tutut Titanic-elokuvan hahmot aivan uudessa valossa, eivätkä parodisen suurennuslasin alta pakene muutkaan aikamme yllättävät kulttuuri-ilmiöt! Lavalle ankkuroi itsensä seitsemän näyttelijän huikea kaarti: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija Siljander.Hyppää kyytiin ja anna Titanique-musikaaliparodian iskeä tajuntaasi kuin jäävuori laivaan! Tämän valtamerialuksen neitsytmatka koittaa syksyllä 2025!ps. Paikka pelastusveneessä ei sisälly lipun hintaan…Kesto: n. 2 h (sis. väliajan)Ikäsuositus: yli 12 v.Jäiden lähtö:Riihimäen Teatterissa 18.9.2025, esitykset 15.11.2025 asti.Aleksanterin teatterissa 25.9.2025, esitykset 13.12.2025 asti.sekä Tampereen Komediateatterissa keväällä 2026Lavalla: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija SiljanderKäsikirjoitus: Marla Mindelle, Constantine Rousouli, Tye BlueMusiikin ohjaus, orkestroinnit ja sovitukset: Nicholas James Connell Ohjaus: Olka HorilaTekstin käännös: Katja PeacockLaulujen käännös: Hanna KailaMusiikkituotanto: Joona KukkolaKapellimestari: Maritta MannerKoreografia: Osku HeiskanenLavastus- ja videosuunnittelu: Janne TeivainenPukusuunnittelu: Jarkko ValteeTarpeistosuunnittelu: Karita Fallström-AutioMaskien ja kampausten suunnittelu: Niko SahlmanValosuunnittelu: Tuittu TeivainenÄänisuunnittelu: Fabian MäkiläTuotantoassistentti: Janita JuvonenPukuompelu: Minna KiiskinenLavasterakennus: Petri Mäkelä / Lavasteverstas Graniitti OyJulistekuva: Nils KrogellTuotanto: Aleksanterin teatteri, Riihimäen Teatteri ja Tampereen KomediateatteriEsitetään yhteistyössä Music Theatre Internationalin kanssa
Moulin Rouge! Musikaali image
Moulin Rouge! Musikaali
John LoganMOULIN ROUGE! MUSIKAALIHelsingin Kaupunginteatterin Moulin Rouge! Musikaali on megamenestys! Oscar-palkittu eeppinen klassikkoelokuva herää henkiin, ja sykkii elämää Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Moulin Rouge! Musikaali räjäyttää tajuntasi, stimuloi kaikkia aistejasi ja kietoo sinut ennenkokemattoman hekumalliseen kimallukseen. Visuaalinen spektaakkeli ja intohimoinen rakkaustarina sisältää popmusiikin historian suurimpia hittejä.Moulin Rouge! Musikaali on aistillinen, näyttävä musikaalishow ja satumainen, henkeäsalpaava rakkaustarina. Musikaali vie katsojan legendaariseen 1800-luvun lopun yökerhoon Pariisiin. Kaikki on sallittua, ja kaiken saa anteeksi rakkauden nimissä, kun boheemi nuori säveltäjä rakastuu kauniiseen kurtisaaniin, ja kielletyt intohimot leimahtavat.Kymmenen Tony-palkintoa kahmineessa Moulin Rouge! Musikaalissa kuullaan yli seitsemääkymmentä musiikkihistorian suurinta hittiä.Moulin Rouge! Musikaali on hunajaista hedonismia kaikilla herkuilla. Astu sisään hekumalliseen loistoon, unohda kaikki estosi ja antaudu villiin ilonpitoon – tervetuloa Moulin Rouge! Musikaaliin!Rooleissa: Jennie Storbacka, Martti Manninen, Risto Kaskilahti, Joel Mäkinen, Nea-Maria Alanko, Laura Allonen, Sofia Arasola, Nicolas Frimodig, Sari Haapamäki, Asbjørn Hagen, Natasja Jean-Charles, Jyrki Kasper, Suvi Salospohja, Antti Lang, Marissa Lattu, Matti Leino, Lasse Lipponen, Pekka Louhio, Kai Lähdesmäki, Eleonoora Martikainen, Jero Mäkeläinen, Ville Mäkinen, Ulla Paajanen, Samuli Pajunen, Saara-Elina Partanen, Justus Pienmunne, Raili Raitala, Tuukka Raitala, Samuli Saurén, Katrin Vaskelainen, Mikko Vihma, Yasmine Yamajako, Osku ÄriläKäsikirjoitus: John LoganSuomentaja: Paavo LeppäkoskiOhjaaja: Anders AlbienApulaisohjaaja: Kirsi KarleniusVastaava kapellimestari: Eeva KontuKapellimestari: Ville MyllykoskiLavastus: takisPukusuunnittelu: Astrid Lynge OttosenPukukoordinaattori: Laura DammertValosuunnittelu: Palle PalméÄänisuunnittelu: Kai PoutanenKoreografi: Jennie Widegren/Anja Gaardbo/Kirsty McDonald/Zain OdelstålNaamioinnin suunnittelu: Maija SillanpääDramaturgi: Henna PiirtoPerustuu Baz Luhrmanin elokuvaan Moulin Rouge.
Veljeni Leijonamieli image
Veljeni Leijonamieli
Astrid LindgrenVELJENI LEIJONAMIELI”Nyt me kerromme tarinan veljeksistä, Kaarle ja Joonatan Leijonasta, ja siitä kuinka heistä tuli Leijonamieliä. Tämä tarina on niin kuin satu, ja vähän myös kummitusjuttu, mutta kaikki on kuitenkin totta.” Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli on rakastettu klassikkosatu, maaginen fantasia veljeksistä, jotka kantavat toisiaan vaikeuksien yli. Se on tarina rohkeudesta, veljeydestä ja rakkaudesta. Se on huikea seikkailu, jossa jokainen löytää rohkeutensa.Veljeni Leijonamieli kertoo kahdesta veljeksestä, Korpusta (Alexander Wendelin) ja Joonatanista (Mikko Kauppila). Isoveli Joonatan kuolee pelastaessaan sairasta veljeään Korppua tulipalolta, ja pian menehtyy myös Korppu. Veljekset matkaavat lyhyen maanpäällisen elämänsä jälkeen kauniiseen maahan, Nangijalaan, jossa he taistelevat yhdessä pahan voimia vastaan. Matkasta tulee huima ja jännittävä seikkailu, jonka aikana pelokkaasta Korpusta kasvaa rohkea Leijonamieli.Veljeni Leijonamieli kertoo surusta kauniisti ja kasvaa maagiseksi fantasiaseikkailuksi, joka on täynnä rohkeutta ja toivoa. Se kertoo valtavasta rakkaudesta, joka voittaa pelot ja jopa kuoleman.Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamielen suurelle näyttämölle ohjaa Jakob Höglund. Esitys yhdistelee musiikkiteatteria, nukketeatteria ja koreografiaa fantastiseksi, visuaalisesti henkeäsalpaavaksi kokonaisuudeksi.Rooleissa: Mikko Kauppila, Alexander Wendelin, Ulriikka Heikinheimo, Sofia Hilli, Tuukka Leppänen, Lasse Lipponen, Pekka Louhio, Kai Lähdesmäki, Sanna Majuri, Kari Mattila, Reetta Moilanen, Unto Nuora, Samuli Pajunen, Mikko Paloniemi, Tiina Peltonen, Elena Rekola, Inka Tiitinen, Riina TikkanenMuusikko: Senni ValtonenDramatisointi: Alexander Mørk-EidemOhjaus: Jakob HöglundKoreografia: Jakob Höglund & työryhmäOhjaajan ja koreografin assistentti: Johanna ElovaaraTekstin sovitus, käännös ja laulutekstit: Rasmus ArikkaSävellys ja äänisuunnittelu: Stefan JohanssonLavastus: Vilma MattilaPukusuunnittelu: Heidi WikarValo- ja videosuunnittelu: Toni Haaranen ja William IlesNaamioinnin suunnittelu: Milja MensonenNukkien suunnittelu: Heini MaaranenDramaturgi: Ari-Pekka LahtiLauluvalmennus: Jukka NylundApulaislavastaja: Riku Suvitie
Naisia hermoromahduksen partaalla image
Naisia hermoromahduksen partaalla
NAISIA HERMOROMAHDUKSEN PARTAALLANaisia hermoromahduksen partaalla (Women on the Verge of a Nervous Breakdown) on värikäs ja elämäniloinen espanjalaisen Pedro Almodóvarin huippusuosittuun elokuvaan perustuva Broadway-musikaali vuodelta 2010.Farssimainen musikaali täynnä rakkautta, intohimoa, latinorytmejä ja valiumilla terästettyä gazpachoa*Madrid, 1980-luku. Dubbaaja-näyttelijä Pepan elämä suistuu kaaokseen, kun poikaystävä Iván jättää hänet lankapuhelimen vastaajaan jätetyllä eroviestillä. Lähdön syiden selvittelystä alkaa kohtaamisten, väärinkäsitysten ja takaa-ajojen vuoristorata. Useampikin Ivánin elämään liittyvä nainen alkaa olla hermoromahduksen partaalla.Mihin kaikkeen hulluuteen rakkaus voikaan ihmisen ajaa ja kuinka kaoottisen ihanaa elämä voikaan olla!Palkitun musikaalin työryhmässä nähdään koko Joensuun kaupunginteatterin näyttelijäkunta, Outokummun Riverian nykytanssin opiskelijoita sekä Eve Pietarisen johtama 5-henkinen orkesteri.*Gazpacho on perinteinen espanjalainen kylmänä tarjoiltava tomaatti-paprikakeitto. Viileä keitto raikastaa olotilaa kuumana kesäpäivänä.Naisia hermoromahduksen partaalla -musikaali perustuu Pedro Almodóvarin elokuvaan,teksti Jeffrey Lane, sävellys ja sanoitus David Yazbeck ja ohjaus Sarianne Tursas.Ensi-ilta 27.9.2025 Esitysoikeudet Music Theatre International.SUURI NÄYTTÄMÖRantakatu 20, JoensuuKestoarvio noin 2 t 30 min, sisältäen väliajanLiput alkaen42 e perushinta40 euroa eläkeläinen16 e lapsi, opiskelija, työtön, varushenkilö ja siviilipalvelusvelvollinenYksityisnäytäntö 5.600 e (max 267 henkilöä, a 21 e/hlö)
Armi Aavikko - siinä välissä olin elossa image
Armi Aavikko - siinä välissä olin elossa
Vuonna 1977 Suomen kansa hurmaantui 18-vuotiaasta Miss Suomesta, Armi Aavikosta.Viihdemaailman kulissien takana odotti kuitenkin synkempi todellisuus.Musiikkinäytelmä ”Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa” avaa valovoimaisen viihdetaiteilijan elämän käänteitä, matkaa lukiolaistytöstä tanssilavojen valokeilaan, levy-yhtiöiden studioihin ja armottomaan viihdeteollisuuteen.Armi Aavikko syntyi syyskuussa 1958 ja kuoli tammikuussa 2002. Siinä välissä hän oli elossa.Joel Härkösen ohjaama esitys pureutuu Armin herkän ja luonnollisen persoonan, lahjakkuuden ja tähteyden ohella kysymykseen: millaisen tarinan me haluamme kertoa Armista tänä päivänä? 1970- ja 1980-lukujen tunnelmaa huokuva musiikkinäytelmä tarjoaa ikimuistoisen elämyksen live-orkesterin ja solistien säestämänä.Näytelmä pohjaa Kati Kaartisen kuunnelmakäsikirjoitukseen, joka tuotettiin Yleisradion kuunnelmasarjana radiossa ja Yle Areenassa 2021.Armin roolissa nähdään Milla Kuikka ja Dannyn roolissa Jukka PeltolaAlkuperäisteksti Kati KaartinenNäyttämösovitus Martta JylhäOhjaus Joel HärkönenKapellimestari, musiikin sovitus Valtteri PääkkönenLavastus Markku HernetkoskiValosuunnittelu Jukka LaukkanenÄänisuunnittelu Juho LukinmaaPukusuunnittelu Tiina SiltalaVideosuunnittelu Topi LindhKampaukset ja maskeeraus Heidi KaartinenTarpeisto Soile SavelaOrkesteri KAO KonservatorioNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner. Ensi-ilta 20.9.2025 Teatteritalossa Kesto noin 2 tuntia 20 min, sisältää väliajan
Alice - Amazing Circus Show image
Alice - Amazing Circus Show
Ainutlaatuinen Alice — Amazing Circus Show valloittaa lokakuussa Suomen!Henkeäsalpaavaa sirkustaidetta, modernia koreografiaa, leikkisää puvustusta ja unenomaisia lavasteita – klassikkotarina Liisan seikkailuista Ihmemaassa ei ole koskaan näyttänyt näin upealta!Ukrainalaisen Eastfire-tuotannon Liisa Ihmemaassa -sirkusesitys on hurmannut yleisön ympäri Eurooppaa, ja nyt se tulee vihdoin kiertueelle myös Suomeen. Tämä uskomattomia sirkustaitoja, tanssia, teatteria ja huumoria yhdistävä spektaakkeli vie kaikenikäiset katsojat keskelle värikylläistä fantasiamaailmaa, jossa liike, luovuus ja tarina yhdistyvät ennennäkemättömällä tavalla. Kokonaisuuden kruunaavat viimeisintä teknologiaa hyödyntävät erikoistehosteet.Viihdyttävä show herättää kaikille tutut Liisa Ihmemaassa -hahmot eloon. Lavalla nähdään muun muassa hämmästyttävää akrobatiaa, jongleerausta, trampoliinitemppuja ja notkeutta, jollaista et tiennyt olevan olemassakaan. Ilmiömäisten esiintyjien loppuun asti hiottu ammattimaisuus saa katsojat haukkomaan henkeään ja tuntemaan, että mikä tahansa on mahdollista.Unohtumaton ja mielikuvitusta kutkuttava show on elämys niin lapsille, nuorille kuin aikuisille.Alice — Amazing Circus Show esitetään lokakuussa viidellä eri paikkakunnalla: Kuopiossa 15.10.,Tampereella 16.10., Lahdessa 17.10., Jyväskylässä 18.10. ja Helsingissä 19.10.Savoy-teatterin asiakkaille majoitukset Hotel Havenissa -30 % alennuksella päivän joustavasta hinnasta.ETUKOODI: SAVOYVaraa majoitus tästä