3452 result(s) found for ""

Edu Kettunen + Miika Leivo image
Edu Kettunen + Miika Leivo
Vuonna 2025 Edu juhlistaa 45-vuotista uraansa levyttävänä artistina. Ura starttasi Broadcast yhtyeenriveissä, mutta suuremmalle yleisölle hän on tullut tutuksi suomen kielisellä tuotannollaan: Lentäjän poika, Retki meren rantaan, Kone älä hyydy, Taivaansininen BMW, Autioilla rannoille, jne. Juhla-kiertueella kuullaan näitä ja monia muita lauluja 45:n vuoden varrelta.Edu Kettunen - laulu, kitaraMika Kuokkanen - kitara, lauluMira Vähänikkilä - projisoinnitIllan avaa Miika Leivo, joka yhdistelee suuren maailman folkkia ja indietä suomalaiseen lauluntekijäperinteeseen. Meno voi olla kotimaiseen tapaan melankolista muttei lohdutonta. Syksyllä julkaistun Nääj debyyttialbumin singlet Valmet 502, Tuhma kuva ja Vilja kasvaa ovat soineet mm. Radio Suomessa, Yle X:ssä, Radio Helsingissä ja Radio Kalevassa sekä päätyneet suoratoistopalveluiden soittolistoille. Albumin on tuottanut Maustetyttöjen ensimmäisen albumin tuottanut Pentti Amore ja sen julkaisee Valassaaret." Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Katsomo: Pääosin istumapaikat, salissa on myös seisomapaikkoja OPISKELIJALIPUTMikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 25 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiTila on esteetön parvea lukuun ottamatta. Voit olla yhteydessä etukäteen henkilökuntaamme, niin osaamme varata teille parhaan mahdollisen paikan: ravintola.tampere@livelaboratorio.fi.
Jokeri Pokeri Box - Ihan Simona! show image
Jokeri Pokeri Box - Ihan Simona! show
Jokeri Pokeri Box! - Ihan Simona! ShowTaikuri Simo Aallon ja avustaja Kirsti Aallon uusi riemukas taikashow Ihan Simona tuo näyttämölle täysin uudistetun taikashow’n, jossa he esittelevät uusia ja Suomessa ennennäkemättömiä taikanumeroita. Hyväntuulisessa lavashow’ssa nähdään mm. kaunis perhosnumero sekä ihmeellisiä ja värikkäitä taikakuplia.Mukana seikkailuissa ovat tietysti Simon ja Kirstin eläinkaverit Erkki-kani ja Paloma-kyyhky sekä itsepäinen papukaija-Eino. Ja lapset pääsevät toki auttamaan taikuria lavalla saakka!Simo vie kaikenikäiset katsojat taikamaailmaan, jossa mikään ei ole mahdotonta. Simon mukaansatempaava esiintyminen takaa, että taikapölyn vaikutus säilyy pitkään.Simo kertoo: ”Pitkän, yli 45-vuotisen urani aikana on jo yksi sukupolvi kasvanut aikuisiksi ja he tulevat nyt omien lastensa kanssa katsomaan lapsuutensa suosikkia. Tämä on minulle ja Kirstille suuri ilo. Siksi haluan tarjota iloa ja ihmetystä kaikenikäisille.”Kesto n. 1hLiput (sis. palvelumaksun):- 18,50 € peruslippu (kaikki yli 2-vuotiaat)- 61,50 € perhe tai ryhmä 4 hlöä (myynnissä vain Raahesalin lipunmyynnissä)Järj. Jokeri Pokeri Box Oy Kaikukortti:Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.Lisätietoja: www.kaikukortti.fi Vammaisavustajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.www.vammaiskortti.fiTilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)Ovet avataan tuntia ennen esitystä. Facebook-tapahtuma
Naisia hermoromahduksen partaalla image
Naisia hermoromahduksen partaalla
NAISIA HERMOROMAHDUKSEN PARTAALLANaisia hermoromahduksen partaalla (Women on the Verge of a Nervous Breakdown) on värikäs ja elämäniloinen espanjalaisen Pedro Almodóvarin huippusuosittuun elokuvaan perustuva Broadway-musikaali vuodelta 2010.Farssimainen musikaali täynnä rakkautta, intohimoa, latinorytmejä ja valiumilla terästettyä gazpachoa*Madrid, 1980-luku. Dubbaaja-näyttelijä Pepan elämä suistuu kaaokseen, kun poikaystävä Iván jättää hänet lankapuhelimen vastaajaan jätetyllä eroviestillä. Lähdön syiden selvittelystä alkaa kohtaamisten, väärinkäsitysten ja takaa-ajojen vuoristorata. Useampikin Ivánin elämään liittyvä nainen alkaa olla hermoromahduksen partaalla.Mihin kaikkeen hulluuteen rakkaus voikaan ihmisen ajaa ja kuinka kaoottisen ihanaa elämä voikaan olla!Palkitun musikaalin työryhmässä nähdään koko Joensuun kaupunginteatterin näyttelijäkunta, Outokummun Riverian nykytanssin opiskelijoita sekä Eve Pietarisen johtama 5-henkinen orkesteri.*Gazpacho on perinteinen espanjalainen kylmänä tarjoiltava tomaatti-paprikakeitto. Viileä keitto raikastaa olotilaa kuumana kesäpäivänä.Naisia hermoromahduksen partaalla -musikaali perustuu Pedro Almodóvarin elokuvaan,teksti Jeffrey Lane, sävellys ja sanoitus David Yazbeck ja ohjaus Sarianne Tursas.Ensi-ilta 27.9.2025 Esitysoikeudet Music Theatre International.SUURI NÄYTTÄMÖRantakatu 20, JoensuuKestoarvio noin 2 t 30 min, sisältäen väliajanLiput alkaen42 e perushinta40 euroa eläkeläinen16 e lapsi, opiskelija, työtön, varushenkilö ja siviilipalvelusvelvollinenYksityisnäytäntö 5.600 e (max 267 henkilöä, a 21 e/hlö)
The Rasmus image
The Rasmus
THE RASMUS – REST IN PIECES It is often said that the best bands are the ones which keep surprising you time and time again, in the most thrilling of ways. This is something Finnish rockers The Rasmus have been doing since their major label debut and a creative responsibility they take great pride in. If you’ve listened to any of their albums, you’ll be able to hear a kaleidoscopic collage of heavy guitars against futuristic electronics, as well as pop hooks that can find their way into the heart of any kind of music fan. As a direct result, they’ve become one of Finland’s greatest musical exports, selling millions of records worldwide and winning award after award. But this year, they’re upping the ante and releasing their most commanding music to date in the form of new single Rest In Pieces, set for release on October 25. It’s irresistibly heavy, dark and melodic – marking the start of the next chapter in their sonic evolution with a sense of fearless bravado and world-conquering intensity. “I guess it’s kind of a new sound for us,” ponders founding frontman Lauri Ylönen. “We’ve done heavy things in the past, I remember the second album had songs with hard riffing. So it’s not completely new, but it’s definitely a fresh take on The Rasmus... especially compared to what we’ve done more recently.” The roots of the song come from a place of betrayal and anger, which explains why the lyrics could be considered Ylönen’s most hard-hitting and direct to date. As he rightly points out, some of the best art comes from the challenges life can throw at us – provided the emotions are processed and channelled through more positive avenues. If art imitates life, it should be every bit as unpredictable... “This all started very organically,” he continues. “The story behind the music is that I was betrayed by a friend. I was sad and pissed off at the same time. I wanted to channel my frustration into the music and create what I call a ‘fuck you song’ for revenge. That’s usually the best thing for any artist or creator to do in that situation. You take the emotion and turn it into something powerful. There’s an impulse that comes through and you find the strength to capture it in the form of music to make art. It might seem negative at first, but I wanted this song to also feel empowering to anyone who hears it. There’s that uplifting thing that we do. I would say Rest In Pieces is very positive in amongst all the intensity.” The new track also marks a new partnership with American label Better Noise outside the Nordic and Baltic territories overseen by Playground Music. Currently representing heavyweights like Five Finger Death Punch and Asking Alexandria, having led successful campaigns with Mötley Crüe and Papa Roach in the past, it’s the perfect new home for their new music. The label also introduced the group (completed by bassist Eero Heinonen, drummer Aki Hakala and guitarist Emppu Suhonen) to acclaimed producer Joseph McQueen [As I Lay Dying, Bad Wolves] in order to help them explore and experiment in new creative directions. The initial tracking had been done with Alex Mattson in Helsinki, the mastermind behind Blind Channel’s 100 million-plus streams, and with McQueen on board, they had the recipe for something truly spectacular. “He’s known for producing really cool bands, mostly American ones,” smiles the frontman. “It was very inspiring to work with new blood, so to speak. Here was someone who lived and breathed this kind of music. It was a perfect match.” The new music will be supported by a world tour, with The Rasmus bringing an unforgettable stage show to their devoted audiences around the world. “It’s been a while since we went on tour, so we’re really excited to be heading out all over the world in 2025,” continues Ylönen. “It’s shaping up to be a massive tour and there’s more dates to come. We can’t wait to hang out with our fans. It’s going to be fun to see them again, we’re like family.” As for what to expect from album number eleven, all we can say is watch this space. “Rest In Pieces is a promise of what’s to come, for sure!” adds the frontman. “It represents our new sound... it’s shaping up to be the heaviest and darkest album of our career to date!” *** Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Saavutettavuus Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta. Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 43 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Viides askel image
Viides askel
David IrelandViides askelKomedia yksinäisyydestä ja epätoivostaJanne Reinikaisen ohjaustulkinta tuo David Irelandin tuoreen menestysnäytelmän Taivassaliin. Kahden hengen komedian pääosissa loistavat Paavo Kinnunen ja Juho Milonoff.Luka (Paavo Kinnunen) ja Jarmo (Juho Milonoff) ovat toipuvia alkoholisteja, jotka ovat tavanneet AA-kokouksessa. Jarmo on vanhempi mies, joka ryhtyy hiljattain raitistuneen Lukan kummiksi ‒ tehtävänään opastaa kokemattomampaa Lukaa raittiuden tiellä.Ilman humalan suomaa estottomuutta Lukan elämä on muuttunut yksinäiseksi. Hän pelkää olevansa incel, koska ei osaa lähestyä naisia selvinpäin. Jarmon mielestä Luka tarvitsee ennen kaikkea positiivisen miehen roolimallin.Kun koittaa Lukan viidennen askeleen aika, tehtävä osoittautuu kimurantiksi.Pystyykö kumpikaan miehistä tunnustamaan pahimmat hairahduksensa täysin rehellisesti?Moraalinen itsetutkiskelu vie miehet yhä loitommaksi toisistaan.Ja kun vertaistuki muuttuu irvikuvakseen, on pohjakosketus lähempänä kuin koskaan.Musta komedia vakavista ja kompleksisista aiheistaDavid Irelandin Viides askel on näytelmä, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Se kertoo yksinäisyydestä ja epätoivosta, addiktiosta ja uskosta, isistä ja pojista, vallankäytöstä ja seksistä, itsepetoksesta, syyllisyydestä ja häpeästä. Ytimessä ovat miehen rooli ja valta-asema, sokeat pisteet, jotka vaikuttavat tiedostamatta kaiken taustalla. Irelandin mestarillisesti kirjoittama miestenvälinen dialogi koettelee yhtä lailla nauruhermoja kuin sopivuuden rajoja.Näytelmän nimi viittaa Nimettömien Alkoholistien kahdentoista askeleen toipumisohjelmaan, jonka viides askel kuuluu: "Myönsimme vajavuuksiemme täsmällisen luonteen Jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle."Kirjailija Ireland, jolla on omakohtaista kokemusta raitistumisesta ja uskoontulosta, on todennut näytelmän olevan hänen ”viides askeleensa” ‒ pyrkimys päästä eroon häpeästä. Pohjois-Irlannissa syntyneen Irelandin näytelmiä sävyttävät musta huumori sekä provokatiivisen satiirinen ote poliittisesti tulenarkoihin aiheisiin. Hänet tunnetaan erityisesti näytelmistään Cyprus Avenue (2016) ja Ulster American (2018), jotka ovat saaneet laajaa huomiota ja keränneet palkintoja. Viides askel (The Fifth Step) kantaesitettiin Traverse Theatressa, osana Edinburghin Fringe-festivaalien ohjelmistoa elokuussa 2024. Suomessa Irelandin näyttämöteoksia ei ole aiemmin nähty.Esityksen ohjaa Janne Reinikainen, jonka tunnustettuihin ohjaustöihin Kansallisteatterissa lukeutuvat muun muassa esitykset Idiootti (2010), Eino Kalima -palkittu Pohjalla (2014) ja Ikuinen paluu (2022).Suomen kantaesitys Taivassalissa 17.9.2025Esitystä suositellaan yli 16-vuotiaille.Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.TyöryhmäRooleissa Paavo Kinnunen ja Juho MilonoffOhjaus ja lavastussuunnittelu Janne Reinikainen Suomennos Janne Reinikainen ja Eva Buchwald Pukusuunnittelu Heli Hynynen Valosuunnittelu Eetu Hiltunen Musiikki ja äänisuunnittelu Sami Hassinen Dramaturgi Eva BuchwaldKestoarvio 1 h 45 min (ei väliaikaa)
Kinky Boots image
Kinky Boots
Harvey FiersteinKinky BootsVärikäs musikaali hyväksytyksi tulemisestaHarvey Fiersteinin kirjoittama ja Cindy Lauperin säveltämä ja sanoittama Kinky Boots -musikaali kertoo kolmeakymmentä lähestyvästä Charliesta, joka haikailee pienestä syrjäkylästä uuteen elämään Lontooseen. Kun Charlien isä yllättäen kuolee, leivotaan pojasta vasten tahtoaan perinteikkään kenkätehtaan johtaja, ja alkaa kamppailu kuihtuvan tehtaan tulevaisuudesta. Kun Charlie sitten törmää drag-artisti Lolaan, sytyttää uusi yhteinen liikeidea molemmissa halun muutokseen.Kinky Boots käsittelee itseksi tulemista, vieraan pelkoa, ja eritaustaisten ihmisten mahdollisuutta löytää yhteinen sävel. Musikaalin keskeinen sisältö kiertyy kiehtovan drag-taiteen ympärille ja osoittaa, että sukupuolilla leikittelystä on löydettävissä valtava ilo ja voima. Kirkkaanpunaiset glitter-buutsit ovat välillä tarpeen sekä kenkätehtaan taviksille että show-ryhmän tähdille – me kaikki kaipaamme hyväksytyksi tulemisen ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.Kinky Boots -musikaali sai ensi-iltansa Chicagossa vuonna 2012, ja päästyään Broadwaylle se voitti vuoden 2013 parhaan musikaalin Tony-palkinnon. Cindy Lauperin musiikki nostattaa vastaansanomattomasti takamuksen penkistä, ja hänelle myönnettiinkin Kinky Bootsista ensimmäinen naispuolisen säveltäjän saama Tony.Musikaalin ohjaa teatterin taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio, koreografiasta vastaa Henri Sarajärvi ja vastaavana kapellimestarina toimivat Eeva Kontu ja Ville Myllykoski MD Companysta. Näyttämöllä on yhteensä 30 esiintyjää, joista kaksi on lapsia. Oulun versioon haettiin esiintyjiä avoimen koe-esiintymisen kautta, ja päärooleissa Charliena, Lolana ja Laurenina nähdään Väinö Riihimäki, Pekka Hiltunen ja Titta Toivanen.”Kinky Bootsissa yhdistyvät kaikki hyvän näyttämöteoksen elementit: Se on hauska ja samastuttava, mutta samaan aikaan puhutteleva ja saa miettimään asioita uudesta näkökulmasta. Siinä on osaltaan hyvin perinteinen tarina, mutta toisaalta taas nykyaikainen tapa katsoa maailmaa. On vaikea ymmärtää, miksi ”vastakkaisen” sukupuolen vaatteisiin pukeutuminen voi herättää myös vihaa. Tässä teoksessa nähdään, miten paljon vapautta iloinen ja ennakkoluuloton suhtautuminen sukupuolen eri ilmaisuihin voi tuottaa”, kertoo ohjaaja Lehmuskallio.
Linda Lampenius - Pop-kuningattaren paluu image
Linda Lampenius - Pop-kuningattaren paluu
Koko Suomen kansan rakastama viulisti Linda Lampenius tekee vihdoin näyttävän paluun pop-musiikin pariin. Lindan uusi ja kauan odotettu pop-show pitää sisällään niin Lindan omaa tuotantoa kuin kotimaisia- ja kansainvälisiä covereita akustisella ja sähköviululla esitettynä. Lampeniuksen popalbumi Linda Lampenius julkaistiin vuonna 1997, ja se nousi Suomen virallisen albumilistan sijalle 8. Vaikka albumi julkaistiin vain Suomessa, Lampeniuksen single "Violator/Toccata and Fugue" sai kansainvälistä huomiota. Muun muassa Daily Record kirjoitti uudesta "sensaatiosta", joka oli The Sunday Timesin mukaan "nauttinut suuresta suosiosta Skandinaviassa eloisalla versiollaan Toccata and Fuguesta". Lampenius on esittänyt musiikkia popalbumiltaan Suomessa ja ulkomailla, muun muassa Sporting Clubilla Monacossa sekä televisioiduissa esiintymisissään Royal Albert Hallissa Lontoossa ja Playboy Mansionissa Los Angelesissa. Linda Lampenius - Pop-kuningattaren paluu -konsertti aiheuttaa jälleen saman Linda-huuman, jonka viulisti sai aikaiseksi 90-luvulla ympäri maailmaa. Keikalla kuullaan muun muassa Lindan kolme jättihittiä, jotka keräsivät Baywatch-tv-sarjan kautta yli miljardiyleisön. Lisäksi Linda tulkitsee muun muassa isoimmat Bond-tunnarit potpurina, Kuuma-yhtyeen jättihitin sekä Pete Parkkosen Kohta sataa -kappaleen. Tätä elämystä et halua missata! Lavalla nähdään niin savua kuin huippuluokan tanssishow.
Täällä Pohjantähden alla image
Täällä Pohjantähden alla
Väinö Linna ‒ Lauri MaijalaTäällä Pohjantähden allaSuomen suvi on kaunis. Mutta lyhyt.Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla on vastaansanomattoman väkevä prologi nyky-Suomelle: kuinka olemme kansakuntana tulleet tähän, missä nyt olemme. Lauri Maijalan ohjauksessa Linnan rakastetusta romaanitrilogiasta syntyy intensiivinen, kaunis ja koskettava historiallinen draama kansakunnan synnystä ja kasvukivuista.Nälkä ja näköalattomuus, katkeruus epäoikeudenmukaisesta tulonjaosta, äärimmilleen kärjistynyt poliittinen vastakkainasettelu, kaoottinen maailmantilanne... Muun muassa näistä aineksista sai alkunsa tapahtumien vyöry, joka kulminoitui keväällä 1918 Suomen sisällissodaksi. Sodaksi, joka oli lajissaan yksi Euroopan verisimpiä. Tragediaksi, jonka haavat yhä uudestaan avautuvat, kun niistä yritetään vaieta.Pohjantähden lukuisten, värikkäiden henkilöiden kohtaloista piirtyy esiin yli puoli vuosisataa suomalaista historiaa, joka ulottuu Venäjän suurruhtinaskunnasta sotienjälkeiseen itsenäiseen Suomeen. Valokeilaan nousevat erityisesti kaksi perhettä, Koskelat ja Salpakarit, joiden tarinoiden kautta kansakunnan kohtalonhetket nähdään sekä rahvaan että eliitin näkökulmasta.Maijalan ohjaama suuri suomalainen klassikko seisoo jalat suossa, mutta katse tähtitaivaan kirkkaudessa. Se muistuttaa, järkyttää ja lohduttaa myös meitä nykyisen maailmanajan eläjiä, kuinka pieni ja avuton yksittäinen ihminen on historian suurissa murroskohdissa.Pohjantähti on Lauri Maijalan ensiohjaus KansallisteatterissaEnsimmäistä kertaa Kansallisteatterissa työskentelevä Lauri Maijala on Suomen maineikkaimpia nykyohjaajia, jonka ansioluetteloon lukeutuu kiitettyjen teatteritöiden lisäksi myös elokuvia ja televisiosarjoja. Hänen ohjaustöitään ovat olleet mm. sisällissotaa ja sen seurauksia käsittelevät Veriruusut (KOM-teatteri, 2018) ja Punaorvot (Helsingin Kaupunginteatteri, 2020). Linnan Tuntemattoman sotilaan Maijala on ohjannut oopperateoksena Oulun Kaupunginteatteriin (2014).”Olen ylpeä voidessani tuoda oman sovitukseni Pohjantähden kaikista kolmesta kirjasta Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle. Luvassa on esitys, jossa vuorottelevat rakkaus ja viha, työ ja toivo – kuolema ja syntymä. Se on traditiotietoinen historiallinen draama modernille ihmiselle.” Lauri MaijalaEnsi-ilta Suurella näyttämöllä 24.9.2025TyöryhmäRooleissa Katariina Kaitue, Jani Karvinen, Kasper Korpela (Näty), Aksa Korttila, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Esa-Matti Long, Pirjo Luoma-aho, Petri Manninen, Pirjo Määttä, Toni Nikka (TeaK), Pyry Nikkilä, Harri Nousiainen, Helmi-Leena Nummela, Lauri Qvick (TeaK), Sulo Rahman (Näty), Wenla Reimaluoto, Otto Rokka, Paula Siimes, Timo Tuominen ja Juha VarisOhjaus ja sovitus Lauri Maijala Lavastussuunnittelu Kati Lukka Pukusuunnittelu Auli Turtiainen Valosuunnittelu Kalle Ropponen Musiikin sävellys Markus Fagerudd Äänisuunnittelu ja musiikki Jani Rapo Videosuunnittelu Pyry Hyttinen, Kati Lukka ja Kalle Ropponen Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen Dramaturginen assistentti ja ohjaajan assistentti Ada Sallinen
Naisia hermoromahduksen partaalla image
Naisia hermoromahduksen partaalla
NAISIA HERMOROMAHDUKSEN PARTAALLANaisia hermoromahduksen partaalla (Women on the Verge of a Nervous Breakdown) on värikäs ja elämäniloinen espanjalaisen Pedro Almodóvarin huippusuosittuun elokuvaan perustuva Broadway-musikaali vuodelta 2010.Farssimainen musikaali täynnä rakkautta, intohimoa, latinorytmejä ja valiumilla terästettyä gazpachoa*Madrid, 1980-luku. Dubbaaja-näyttelijä Pepan elämä suistuu kaaokseen, kun poikaystävä Iván jättää hänet lankapuhelimen vastaajaan jätetyllä eroviestillä. Lähdön syiden selvittelystä alkaa kohtaamisten, väärinkäsitysten ja takaa-ajojen vuoristorata. Useampikin Ivánin elämään liittyvä nainen alkaa olla hermoromahduksen partaalla.Mihin kaikkeen hulluuteen rakkaus voikaan ihmisen ajaa ja kuinka kaoottisen ihanaa elämä voikaan olla!Palkitun musikaalin työryhmässä nähdään koko Joensuun kaupunginteatterin näyttelijäkunta, Outokummun Riverian nykytanssin opiskelijoita sekä Eve Pietarisen johtama 5-henkinen orkesteri.*Gazpacho on perinteinen espanjalainen kylmänä tarjoiltava tomaatti-paprikakeitto. Viileä keitto raikastaa olotilaa kuumana kesäpäivänä.Naisia hermoromahduksen partaalla -musikaali perustuu Pedro Almodóvarin elokuvaan,teksti Jeffrey Lane, sävellys ja sanoitus David Yazbeck ja ohjaus Sarianne Tursas.Ensi-ilta 27.9.2025 Esitysoikeudet Music Theatre International.SUURI NÄYTTÄMÖRantakatu 20, JoensuuKestoarvio noin 2 t 30 min, sisältäen väliajanLiput alkaen42 e perushinta40 euroa eläkeläinen16 e lapsi, opiskelija, työtön, varushenkilö ja siviilipalvelusvelvollinenYksityisnäytäntö 5.600 e (max 267 henkilöä, a 21 e/hlö)
Sutinaa ja säätöä image
Sutinaa ja säätöä
Sandy RustinSUTINAA JA SÄÄTÖÄKomediakuningatar Sari Siikanderin ohjaama Sutinaa ja säätöä on flirttaileva farssi, jossa avioliiton kulisseista pidetään kiinni kynnet sinisinä, mutta samalla hypätään päätä pahkaa syvään päätyyn niin riemukkaasti, että katsojan onnellinen osa on nauraa vedet silmissä mukana!Sylvia (Pihla Penttinen) ja hänen salarakkaansa Beau (Sauli Suonpää) ovat saapuneet jokavuotiselle syntiselle huvilatapaamiselleen. Tällä kertaa Sylvia pudottaa Beaulle todellisen uutispommin, ja kertoo jättäneensä miehensä. Sähkeellä!Tämä on vasta alkua, sillä seuraavaksi kaksikon puolisot (Emilia Sinisalo ja Heikki Ranta) pelmahtavat samalle huvilalle! Todellinen salaisuuksien Pandoran lipas revähtää auki ja niin henkilöiden identiteetit kuin avioliittokäsitykset joutuvat kiivaasti kieppuvaan myllyyn.Broadwaylla ensi-iltansa vuonna 2023 saanut Sutinaa ja säätöä sijoittuu herkullisesti 1920-luvun Englantiin, mutta sen käänteet ja käänteissä kärvistelevät ihmiset ovat täyttä tätä päivää, tunnistettavia ja samaistuttavia, kaikessa hullunkurisuudessaan rakastettavia ja pakahduttavan hauskoja.Sutinaa ja säätöä on uusi ja raikas farssikomedia parisuhteista. Kuumana kuplivaa sutinaa ja sysipimeitä salaisuuksia pulppuava parituntinen, jonka aikana katsoja tulee yllätetyksi monta kertaa – aivan kuten komedian henkilötkin.Rooleissa: Pihla Penttinen, Sauli Suonpää, Emilia Sinisalo, Heikki Ranta, Ella Lymi ja Mikko VirtanenSuomentaja: Reita LounatvuoriOhjaus: Sari SiikanderLavastus: Peter AhlqvistPukusuunnittelu: Elina KolehmainenValosuunnittelu: Petteri HeiskanenÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka LahtiEsitysoikeuksia valvoo: Nordic Drama Corner
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia image
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia Eppujen, Juicen ja Hassisen koneen hiteilläMusikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä, johon osallistuivat idean isä Juice, Eppu Normaali ja Hassisen kone. Tuuliajolla -kiertue oli joukko rock-konsertteja Saimaan rantakaupungeissa, kun yhtyeet purjehtivat Heinävesi-nimisellä sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla-risteily tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi.Tarina saa alkunsa, kun maakuntalehden urheilutoimittaja Eino joutuu vastoin tahtoaan tekemään juttua rock-risteilystä musiikkitoimittajan sairastuttua. Miten Eino selviää tehtävästään, hän kun on juppi, inhoaa rock-musiikkia ja haluaa mennä aikaisin nukkumaan? Kiertueella Eino kohtaa mm. Juicen, Martti Syrjän ja Ismo Alangon. Einon matkaa rock-muusikoiden seurassa kuitenkin helpottaa ihana laivaemäntä Tia.Tuuliajolla -kiertueella seurataan suomalaisten rock-muusikoiden elämää ja keikkailua. Hulvaton laivamatka tehdään Suomen suvessa yhden viikon aikana. Einon juppimainen elämä ja arvomaailma mullistuvat laivamatkalla täydellisesti, eikä vähiten ihastuttavan laivaemännän ansiosta. Miten kiertueen manageri selviää rock-muusikoiden kanssa, entä laivan kapteeni? Mitä Eino ajattelee kohdatessaan Andy McCoyn, Armi Aavikon ja Dannyn? Musikaalissa kuullaan supersuosittujen Juicen, Hassisen Koneen ja Eppu Normaalin hittejä 80-luvun alusta.Rooleissa mm. Tatu Mönttinen, Elisa Lairikko/ Mirjam Paaso, Ilpo Kaikkonen, Jussi Ojanen, Timo Järvensivu, Kasperi Kinnunen/ Juha Kinnunen, Simo Stenman.
costee image
costee
Alternatiivisen popin suunnannäyttäjä sekä UMK:ssa keväällä mukana kilpaileva costee lähtee omalle Cult of costee -nimeä kantavalle kiertueelleen syksyllä 2025 Costee on seitsemän vuotisen soolouransa aikana saavuttanut yli 100 miljoonaa striimiä, julkaissut kolme menestysalbumia ja tehnyt loppuunmyytyjä keikkoja, viimeisimpänä syksyllä 2024 Helsingin Tavastialla ja Jyväskylän Lutakossa. Costee on lahjakas laulaja-lauluntekijä, joka pyrkii olemaan mahdollisimman rehellinen taiteessaan - hänen kappaleensa käsittelevät tunteita avoimesti, mikä kuuluu myös artistin UMK-biisillä Sekaisin. Se nousi julkaisunsa jälkeen Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden listan toiseksi, joka on costeen toistaiseksi korkein sijoitus. Uuden musiikin kilpailun lisäksi artisti valmistelee parasta aikaa neljättä albumiaan, joka julkaistaan ennen kiertueen alkua.Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua ovihinnoin, mikäli lippuja on jäljellä. Eteispalvelumaksu 3,50 € maksetaan ovella. Tapahtuma on ikärajaton. Alle 13-vuotiaat vain huoltajan seurassa. Tapahtumassa on sekä ikärajaton (sallittu) alue että K18-anniskelualue. K18-lipun ostaneet pääsevät myös ikärajattomalle alueelle ja täysi-ikäiset sallittu-lipun ostaneet pääsevät myös K18-anniskelualueelle halutessaan. Lipputyypit auttavat tapahtuman aluerajauksien suunnittelussa. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipullaTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolillaTapahtumapaikalla on esteetön WCTapahtumapaikalla ei ole mahdollisuutta induktiosilmukan käyttöönTapahtumassa on pyörätuolikoroke *** Aikataulu: klo 20.00 ovetSoittoajat julkaistaan lähempänä tapahtumaa.