3611 result(s) found for ""

Raappana + Seksikäs-Suklaa image
Raappana + Seksikäs-Suklaa
Raappanan "Ennen aamunkoittoo" täyttää täydet 10 vuotta, ja sitä juhlistetaan keikalla Tampereen G Livelabissa lauantaina 11.10.2025. Keikalla päästään kuulemaan albumi kokonaisuudessaan muita hittejä unohtamatta. Illan avaajana nähdään Seksikäs-Suklaa.Ennen aamunkoittoo on Raappanan neljäs studioalbumi, joka julkaistiin 9. lokakuuta 2015. Raappana äänitti kappaleita Jamaikalla vuosina 2014 ja 2015. Albumilla soittavat jamaikalaisyhtyeet Raging Fyah ja Dubtonic Kru.Raappana on pitkän linjan artisti, joka on omalla musiikillaan tuonut kesän Suomeen vuodenajasta riippumatta jo vuodesta 2007. Maamme menestyksekkäimpiin reggae-artisteihin lukeutuva Raappana on julkaissut yhden mixtapen ja viisi studioalbumia. Laajan tuotannon seasta kirkkaimmiksi hiteiksi ovat nousseet kappaleet Maasta maahan, Kauas pois sekä Chilii, jolla vierailee Sini Yasemin. Megahitti Chilii oli yksi kesän 2016 stiimatuimmista kotimaisista kappaleista.Raappanan viimeisin julkaisu on hänen helmikuussa 2024 julkaistu Kipinä takas EP, ja uutta musiikkia on luvassa vuoden 2025 aikana. Oman tuotantonsa lisäksi Raappana on tehnyt musiikkia muiden maamme eturivin artistien kanssa ja vieraillut mm. JVG:n, Asan, Jukka-Pojan sekä Nopsajalan kappaleilla.Seksikäs-Suklaa on suomalainen artisti, mediapersoona ja todellinen viihdyttämisen moniottelija, joka tehtailee tiuhaan tahtiin niin hittibiisejä kuin hulvattomia somevideoitakin.Seksikäs-Suklaan ensimmäinen hitti, Dosdelan kanssa julkaisu Niiku97 ilmestyi vuonna 2016. Seksikäs-Suklaan ja VG+:n samana vuonna julkaistu Bandida nousi puolestaan Spotifyssa Suomen kuunnelluimpien biisien joukkoon. Bandida pysyi viikkotolkulla Spotifyn Suomen Top 50 -listan kärkikahinoissa ja on streamannut jo lähes 15 miljoonaa kertaa.Seksikäs-Suklaa tuorein single Sisään Ulos ilmestyi marraskuussa 2024. Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Katsomo: Pääosin seisomapaikat OPISKELIJALIPUTMikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 20 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiTila on esteetön parvea lukuun ottamatta. Voit olla yhteydessä etukäteen henkilökuntaamme, niin osaamme varata teille parhaan mahdollisen paikan: ravintola.tampere@livelaboratorio.fi.
Hildur image
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.
Happoradio: Ojaan ja allikkoon -konserttisalikiertue image
Happoradio: Ojaan ja allikkoon -konserttisalikiertue
Happoradio kattavalle konserttisalikiertueelle syksylläOjaan ja allikkoon -konserttisalikiertue vie Happoradion takaisin bändille tärkeään konserttisaliympäristöönSuomirockin kulmakivi Happoradio palaa parin vuoden tauon jälkeen intiimeihin ja bändille tärkeisiin konserttisaleihin. Ojaan ja allikkoon -konserttisalikiertue kattaa 13 kaupunkia ympäri Suomen ja luvassa on tuttujen hittien lisäksi tarkoin valittuja harvinaisuuksia.– Se mikä on tuttua varmasti vanhoilta rundeilta on, että kaivetaan settiin mukaan vähän harvinaisempia biisejä, jotka toimivat nimenomaan konserttisaliympäristössä. Tutut hittibiisit ovat myös mukana eli luvassa on hyvä kokonaisuus, Aki Tykki kuvailee.Parhaillaan uutta musiikkia valmisteleva Happoradio nähdään kiertueella yhdessä multi-instrumentalisti Janne Huttusen kanssa, joka tunnetaan laaja-alaisena muusikkona, tuottajana ja lauluntekijänä. Myös monista television musiikkiohjelmista tuttu Huttunen maustaa yhtyeen soundia monipuolisen soitinvalikoimansa ansiosta.– Itse nautin konserttisaliympäristöstä kaikista eniten, koska siellä musiikki on pääosassa. Rakkaudella tehdyt sävellykset ja sanoitukset koetaan juuri tähän ympäristöön sovitettuna ja pysähdytään niiden äärelle. Konserttisaleissa pääsemme myös kertomaan kappaleiden tarinoita ja avaamaan niiden taustoja – asioita, jotka jäävät usein vähemmälle muilla keikoilla, Tykki kertoo.
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia image
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia Eppujen, Juicen ja Hassisen koneen hiteilläMusikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä, johon osallistuivat idean isä Juice, Eppu Normaali ja Hassisen kone. Tuuliajolla -kiertue oli joukko rock-konsertteja Saimaan rantakaupungeissa, kun yhtyeet purjehtivat Heinävesi-nimisellä sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla-risteily tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi.Tarina saa alkunsa, kun maakuntalehden urheilutoimittaja Eino joutuu vastoin tahtoaan tekemään juttua rock-risteilystä musiikkitoimittajan sairastuttua. Miten Eino selviää tehtävästään, hän kun on juppi, inhoaa rock-musiikkia ja haluaa mennä aikaisin nukkumaan? Kiertueella Eino kohtaa mm. Juicen, Martti Syrjän ja Ismo Alangon. Einon matkaa rock-muusikoiden seurassa kuitenkin helpottaa ihana laivaemäntä Tia.Tuuliajolla -kiertueella seurataan suomalaisten rock-muusikoiden elämää ja keikkailua. Hulvaton laivamatka tehdään Suomen suvessa yhden viikon aikana. Einon juppimainen elämä ja arvomaailma mullistuvat laivamatkalla täydellisesti, eikä vähiten ihastuttavan laivaemännän ansiosta. Miten kiertueen manageri selviää rock-muusikoiden kanssa, entä laivan kapteeni? Mitä Eino ajattelee kohdatessaan Andy McCoyn, Armi Aavikon ja Dannyn? Musikaalissa kuullaan supersuosittujen Juicen, Hassisen Koneen ja Eppu Normaalin hittejä 80-luvun alusta.Rooleissa mm. Tatu Mönttinen, Elisa Lairikko/ Mirjam Paaso, Ilpo Kaikkonen, Jussi Ojanen, Timo Järvensivu, Kasperi Kinnunen/ Juha Kinnunen, Simo Stenman.
Hildur image
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.
JUICE 75V. juhlakiertue: Musta aurinko nousee image
JUICE 75V. juhlakiertue: Musta aurinko nousee
Juice Leskisen elämästä kertova uusi musiikkinäytelmä Suomen-kiertueelle lokakuussaJuice Leskinen (1950–2006) oli suomalaisen musiikin ja lyriikan mestari, jonka tuotanto jätti pysyvän jäljen maamme kulttuuriin. Juicen 75-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Heikki Vihinen on käsikirjoittanut verbaalinerona tunnetun taiteilijan elämästä uuden Musta aurinko nousee -musiikkinäytelmän, joka saa kantaesityksensä Kempeleellä Pirilän Tapahtumapuistossa heinäkuun alussa. Koskettava teos sukeltaa Juicen viimeisiin hetkiin ja muistoihin, joissa elävät hänen tunnetuimmat laulunsa, syvä elämänviisaus sekä tunnistettava huumori ja ironia. Lokakuussa tämä Juicen rakastetuimpia kappaleita sisältävä musiikkinäytelmä lähtee juhlakiertueelle viiteentoista suomalaiskaupunkiin.Juice on kyllästynyt dialyysihoitoihin ja päättänyt jättää hyvästit niin hoidoille kuin elämällekin. Huolestuneiden läheisten ympäröimänä hän sukeltaa muistojen syövereihin: seikkailuihin, ilojen ja surujen lauluihin, elämän virtoihin, jotka tekivät hänestä yhden Suomen rakastetuimmista taiteilijoista. Musta aurinko nousee - musiikkinäytelmä on tinkimätön matka taiteilijana olemisen taiteeseen – hurttia huumoria ja ironiaa unohtamatta.Musta aurinko nousee -esitys keskittyy Juicen viimeisiin hetkiin ja muistoihin. Heikki Vihisen käsikirjoittama ja ohjaama musiikkinäytelmä tuo Leskisen ainutlaatuisen maailman näyttämölle musiikin ja tarinankerronnan keinoin. Juicena loistaa jälleen useista teatterirooleistaan tunnettu Otto Kanerva, joka on jo aiemmin herättänyt tämän suomalaislegendan henkiin yli 200 kertaa Vihisen käsikirjoittamien Taiteilijaelämää ja Lasilliset Juicea -esitysten kehuttuna Juicena. Hänen tulkintansa on saanut kehuja siitä  kuinka uskottavasti ja herkästi hän tulkitsee Leskisen monivivahteista persoonaa ja musiikkia. Kanerva ei tulkitse Juicea karikatyyrinä vaan vaan antaa tämän hahmolle aidon inhimillisyyden ja läsnäolon.- Juhani ” Juice” Leskisen esittäminen on minulle tärkeää: kuljin jo yläasteikäisenä ylpeänä ” Juice presidentiksi”- college päällä. Kotimaisten sanoittajien tekstit ovat minulle tärkeintä musiikissa. Leskisen hahmon esittämisessä minua kiinnostaaa erityisesti epäsuhta, joka syntyy hänen ajattelun terävyydestä ja muun olemuksen rentoudesta. Olen saanut syventää rooliani Vihisen ja Juicen parhaisiin ystäviin lukeutuneen ja hänen kanssaan keikkailleen Kankun kanssa, Otto Kanerva kertoo.Otto Kanervan lisäksi Juicen hittejä esityksessä tulkitsevat vahvasta äänestää ja monipuolisista tulkintataidoistaan tunnettu Annika Eklund ja Anna Hanski, jonka lämmin äänenväri  ja lavakarisma tuovat syvyyttä Juice-musiikin tulkintoihin. Juhlaorkesteria johtaa Leskisen kanssa pitkään yhteistyötä tehnyt Ari ‘Kankku’ Kankaanpää. Monipuolisena säestäjänä ja sovittajanakin tunnettu Kankaanpää huolehtii siitä, että Leskisen musiikki soi lavalla kunnianhimoisesti ja elävästi – alkuperäistä henkeä kunnioittaen.- Ehdin tehdä Juicen kanssa yhteistyötä seitsemän vuoden ajan. Noina vuosina hänestä tuli minulle läheinen ystävä ja hänen tuotantonsa nousi minulle tärkeäksi. Duo-keikoilla esiinnyimme improvisoiden niin, etten ikinä tiennyt mikä biisi hänen isosta tuotannostaan seuraavaksi tulee. Juicelle itselleen hänen laulunsa olivat samanarvoisia, ehkä yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Seurasin usein vierestä kun toimittajat yrittävät kysyä häneltä, että mitä biisiä taiteilija itse omasta tuotannostaan eniten arvostaa. Usein hän oli ensin haluton arvottamaan kappaleitaan keskenään, mutta saattoi lopuksi todeta, että jos joku pitää valita niin ehkä sitten se, minkä tekemiseen meni yhdeksän vuotta. Se biisi on Musta aurinko nousee. Tuntuu hienolta päästä soittamaan jälleen Juicen mestarillisia biisejä. Otto on sisäistänyt Juicen olemuksen hyvin ja rakentanut hahmon pieteetillä,  Ari Kankaanpää kertoo.Esityksen Gramopopille tuottaa Iltama-tuotanto. Heinä-elokuun vaihteessa Musta aurinko nousee -esitys on nähtävissä myös kahdeksan esityksen verran Ikaalinen Spa & Resortissa.Juicen musiikki elää – tervetuloa kokemaan matka suomalaisen lyriikan mestarin maailmaan.
THE SOUND OF MUSIC -musikaali image
THE SOUND OF MUSIC -musikaali
The Sound of Music -musikaaliKäsikirjoitus Howard Lindsay, Russell CrouseSuomennos Esko Elstelä, Ilpo TiihonenMusiikki Richard Rodgers, Oscar Hammerstein IISuggested by "The Trapp Family Singers" by Maria Augusta TrappOhjaus Joonas SuominenMaailman suosituin suurmusikaali saapuu Saloon! Luvassa on Trappin lasten laulua ja leikkiä, rakkautta ja romantiikkaa, maailmansodan uhka painolastina ja tunteikkaat ikivihreät sävelmät - mikä vois olla sen mukavampaa!Nonnbergin luostarin postulantti Maria lähetetään itävaltalaisen leski-kapteeni Georg von Trappin seitsemän lapsen kotiopettajaksi. Perheen äidin kuoltua surun murtama isä on pitänyt lapsilleen yhtä tiukkaa kuria kuin alaisilleen laivastossa. Leikkejä ja musiikkia ei talossa suvaita. Helläsydäminen ja lempeä Maria ei suvaitse isän ankaraa suhtautumista lapsiinsa ja sinnikkyydellään saa kapteenin ymmärtämään miten väärin tämä lapsiaan kohtelee. Monen mutkan jälkeen kapteeni ja Maria rakastuvat toisiinsa ja lopulta avioituvat. Pian häiden jälkeen natsien hyökkäys pakottaa perheen hurjalle pakomatkalle vuorten yli.Tositapahtumiin perustuva musikaali sai ensi-iltansa New Yorkin Broadwayllä 1959. Sen elokuvaversio (1965) tunnetaan kaikkien aikojen menestyneimpänä elokuvamusikaalina.Yhteistyössä Salon kulttuuripalvelut.Tekijänoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.This amateur production of THE SOUND OF MUSIC is presented by arrangement with Concord Theatricals Ltd. on behalf of The Rodgers & Hammerstein. Organization www.concordtheatricals.co.uk
Kinky Boots image
Kinky Boots
Harvey FiersteinKinky BootsVärikäs musikaali hyväksytyksi tulemisestaHarvey Fiersteinin kirjoittama ja Cindy Lauperin säveltämä ja sanoittama Kinky Boots -musikaali kertoo kolmeakymmentä lähestyvästä Charliesta, joka haikailee pienestä syrjäkylästä uuteen elämään Lontooseen. Kun Charlien isä yllättäen kuolee, leivotaan pojasta vasten tahtoaan perinteikkään kenkätehtaan johtaja, ja alkaa kamppailu kuihtuvan tehtaan tulevaisuudesta. Kun Charlie sitten törmää drag-artisti Lolaan, sytyttää uusi yhteinen liikeidea molemmissa halun muutokseen.Kinky Boots käsittelee itseksi tulemista, vieraan pelkoa, ja eritaustaisten ihmisten mahdollisuutta löytää yhteinen sävel. Musikaalin keskeinen sisältö kiertyy kiehtovan drag-taiteen ympärille ja osoittaa, että sukupuolilla leikittelystä on löydettävissä valtava ilo ja voima. Kirkkaanpunaiset glitter-buutsit ovat välillä tarpeen sekä kenkätehtaan taviksille että show-ryhmän tähdille – me kaikki kaipaamme hyväksytyksi tulemisen ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.Kinky Boots -musikaali sai ensi-iltansa Chicagossa vuonna 2012, ja päästyään Broadwaylle se voitti vuoden 2013 parhaan musikaalin Tony-palkinnon. Cindy Lauperin musiikki nostattaa vastaansanomattomasti takamuksen penkistä, ja hänelle myönnettiinkin Kinky Bootsista ensimmäinen naispuolisen säveltäjän saama Tony.Musikaalin ohjaa teatterin taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio, koreografiasta vastaa Henri Sarajärvi ja vastaavana kapellimestarina toimivat Eeva Kontu ja Ville Myllykoski MD Companysta. Näyttämöllä on yhteensä 30 esiintyjää, joista kaksi on lapsia. Oulun versioon haettiin esiintyjiä avoimen koe-esiintymisen kautta, ja päärooleissa Charliena, Lolana ja Laurenina nähdään Väinö Riihimäki, Pekka Hiltunen ja Titta Toivanen.”Kinky Bootsissa yhdistyvät kaikki hyvän näyttämöteoksen elementit: Se on hauska ja samastuttava, mutta samaan aikaan puhutteleva ja saa miettimään asioita uudesta näkökulmasta. Siinä on osaltaan hyvin perinteinen tarina, mutta toisaalta taas nykyaikainen tapa katsoa maailmaa. On vaikea ymmärtää, miksi ”vastakkaisen” sukupuolen vaatteisiin pukeutuminen voi herättää myös vihaa. Tässä teoksessa nähdään, miten paljon vapautta iloinen ja ennakkoluuloton suhtautuminen sukupuolen eri ilmaisuihin voi tuottaa”, kertoo ohjaaja Lehmuskallio.
Viides askel image
Viides askel
David IrelandViides askelKomedia yksinäisyydestä ja epätoivostaJanne Reinikaisen ohjaustulkinta tuo David Irelandin tuoreen menestysnäytelmän Taivassaliin. Kahden hengen komedian pääosissa loistavat Paavo Kinnunen ja Juho Milonoff.Luka (Paavo Kinnunen) ja Jarmo (Juho Milonoff) ovat toipuvia alkoholisteja, jotka ovat tavanneet AA-kokouksessa. Jarmo on vanhempi mies, joka ryhtyy hiljattain raitistuneen Lukan kummiksi ‒ tehtävänään opastaa kokemattomampaa Lukaa raittiuden tiellä.Ilman humalan suomaa estottomuutta Lukan elämä on muuttunut yksinäiseksi. Hän pelkää olevansa incel, koska ei osaa lähestyä naisia selvinpäin. Jarmon mielestä Luka tarvitsee ennen kaikkea positiivisen miehen roolimallin.Kun koittaa Lukan viidennen askeleen aika, tehtävä osoittautuu kimurantiksi.Pystyykö kumpikaan miehistä tunnustamaan pahimmat hairahduksensa täysin rehellisesti?Moraalinen itsetutkiskelu vie miehet yhä loitommaksi toisistaan.Ja kun vertaistuki muuttuu irvikuvakseen, on pohjakosketus lähempänä kuin koskaan.Musta komedia vakavista ja kompleksisista aiheistaDavid Irelandin Viides askel on näytelmä, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Se kertoo yksinäisyydestä ja epätoivosta, addiktiosta ja uskosta, isistä ja pojista, vallankäytöstä ja seksistä, itsepetoksesta, syyllisyydestä ja häpeästä. Ytimessä ovat miehen rooli ja valta-asema, sokeat pisteet, jotka vaikuttavat tiedostamatta kaiken taustalla. Irelandin mestarillisesti kirjoittama miestenvälinen dialogi koettelee yhtä lailla nauruhermoja kuin sopivuuden rajoja.Näytelmän nimi viittaa Nimettömien Alkoholistien kahdentoista askeleen toipumisohjelmaan, jonka viides askel kuuluu: "Myönsimme vajavuuksiemme täsmällisen luonteen Jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle."Kirjailija Ireland, jolla on omakohtaista kokemusta raitistumisesta ja uskoontulosta, on todennut näytelmän olevan hänen ”viides askeleensa” ‒ pyrkimys päästä eroon häpeästä. Pohjois-Irlannissa syntyneen Irelandin näytelmiä sävyttävät musta huumori sekä provokatiivisen satiirinen ote poliittisesti tulenarkoihin aiheisiin. Hänet tunnetaan erityisesti näytelmistään Cyprus Avenue (2016) ja Ulster American (2018), jotka ovat saaneet laajaa huomiota ja keränneet palkintoja. Viides askel (The Fifth Step) kantaesitettiin Traverse Theatressa, osana Edinburghin Fringe-festivaalien ohjelmistoa elokuussa 2024. Suomessa Irelandin näyttämöteoksia ei ole aiemmin nähty.Esityksen ohjaa Janne Reinikainen, jonka tunnustettuihin ohjaustöihin Kansallisteatterissa lukeutuvat muun muassa esitykset Idiootti (2010), Eino Kalima -palkittu Pohjalla (2014) ja Ikuinen paluu (2022).Suomen kantaesitys Taivassalissa 17.9.2025Esitystä suositellaan yli 16-vuotiaille.Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.TyöryhmäRooleissa Paavo Kinnunen ja Juho MilonoffOhjaus ja lavastussuunnittelu Janne Reinikainen Suomennos Janne Reinikainen ja Eva Buchwald Pukusuunnittelu Heli Hynynen Valosuunnittelu Eetu Hiltunen Musiikki ja äänisuunnittelu Sami Hassinen Dramaturgi Eva BuchwaldKestoarvio 1 h 45 min (ei väliaikaa)
Tatun ja Patun outo uninäytelmä image
Tatun ja Patun outo uninäytelmä
La 11.10.2025 klo 13Tatun ja Patun outo uninäytelmäPieni sali, Tampere-taloLiput 19,50 €Jos luulit tietäväsi kaiken nukkumisesta, niin kohta tiedät vielä lisää! Tatu ja Patu ovat Anu Havukaisen ja Sami Toivosen suositun lastenkirjasarjan päähenkilöt. Tänä syksynä näet Tampere-talossa näytelmäversiona Tatun ja Patun outo unikirja -teoksen.Tatu ja Patu saavat yövieraan unitutkimuslaboratorioonsa. Eli sinut, rakas katsoja! Iloksesi voimme ilmoittaa, että olet hyvissä käsissä. Veljekset ovat valmistaneet nukkumiseen täydellisesti sopivan esityksen, joka kuitenkin pitää hereillä. Se sisältää kaiken tarpeellisen liittyen nukkumisen valmisteluihin, nukahtamisjärjestelyihin, unien näkemiseen ja muihin yöllisiin toimintoihin.Nyt hoidetaan iltapala, -pesu ja -pisu tieteellisellä tarkkuudella, valitaan täydellinen unilelu ja kootaan paras mahdollinen yövarustekokonaisuus. Uniongelmien vianetsintäkaavio, The Very Best of Tuutulaulut, oikeaoppiset iltatoimet ja mörkökarkotin takaavat parhaat mahdolliset yöunet. Ja jos jäi vielä jotain askarruttamaan, niin ei hätää! Kysy – ja nukkumisen asiantuntija Prinsessa Ruusunen vastaa.Linnateatterin riemastuttava, tieteelliset raportit tarkkuudellansa ylittävä esitys sisältää villejä ja outoja unia, vauhdikkaita ja täysin nukahtamiseen sopimattomiakin lauluja sekä täydellisyyttä hipovia ratkaisuja hyvän yöunen takaamiseksi. Se sopii kaikille, jotka nukkuvat, ovat nukkuneet tai haluavat nukkua. Ei muuta kuin silmät kiinni… eikun auki ja mukaan Outolan veljesten hauskaan uniesitykseen!Ohjaus ja dramaturgia: Sami RannilaRooleissa: Nestori Kyyrä ja Kalle TulanderTeosta suositellaan yli 3-vuotiaille lapsille.Esityksen kesto on n. 50 minuuttia, ei väliaikaa.Tapahtumamuutokset mahdollisia.Tuotanto: Tampere-talo
Naisia hermoromahduksen partaalla image
Naisia hermoromahduksen partaalla
NAISIA HERMOROMAHDUKSEN PARTAALLANaisia hermoromahduksen partaalla (Women on the Verge of a Nervous Breakdown) on värikäs ja elämäniloinen espanjalaisen Pedro Almodóvarin huippusuosittuun elokuvaan perustuva Broadway-musikaali vuodelta 2010.Farssimainen musikaali täynnä rakkautta, intohimoa, latinorytmejä ja valiumilla terästettyä gazpachoa*Madrid, 1980-luku. Dubbaaja-näyttelijä Pepan elämä suistuu kaaokseen, kun poikaystävä Iván jättää hänet lankapuhelimen vastaajaan jätetyllä eroviestillä. Lähdön syiden selvittelystä alkaa kohtaamisten, väärinkäsitysten ja takaa-ajojen vuoristorata. Useampikin Ivánin elämään liittyvä nainen alkaa olla hermoromahduksen partaalla.Mihin kaikkeen hulluuteen rakkaus voikaan ihmisen ajaa ja kuinka kaoottisen ihanaa elämä voikaan olla!Palkitun musikaalin työryhmässä nähdään koko Joensuun kaupunginteatterin näyttelijäkunta, Outokummun Riverian nykytanssin opiskelijoita sekä Eve Pietarisen johtama 5-henkinen orkesteri.*Gazpacho on perinteinen espanjalainen kylmänä tarjoiltava tomaatti-paprikakeitto. Viileä keitto raikastaa olotilaa kuumana kesäpäivänä.Naisia hermoromahduksen partaalla -musikaali perustuu Pedro Almodóvarin elokuvaan,teksti Jeffrey Lane, sävellys ja sanoitus David Yazbeck ja ohjaus Sarianne Tursas.Ensi-ilta 27.9.2025 Esitysoikeudet Music Theatre International.SUURI NÄYTTÄMÖRantakatu 20, JoensuuKestoarvio noin 2 t 30 min, sisältäen väliajanLiput alkaen42 e perushinta40 euroa eläkeläinen16 e lapsi, opiskelija, työtön, varushenkilö ja siviilipalvelusvelvollinenYksityisnäytäntö 5.600 e (max 267 henkilöä, a 21 e/hlö)
Olli Soikkeli Trio image
Olli Soikkeli Trio
G Livelabin lauantain päiväkeikalla hurmaava Olli Soikkeli on noussut yhdeksi maailman arvostetuimmista gypsy jazz -kitaristeista. Nyt hän esiintyy Suomessa New York-trionsa kanssa. G Livelabin keikka on osa trion Suomen levynjulkaisukiertuetta.Jo yli kymmenen vuotta New Yorkissa asunut Soikkeli on esiintynyt genren maailmantähtien rinnalla jazzklubeilla ja festivaaleilla ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.Keikan kokoonpano tarkentuu lähempänä."Olli Soikkeli, is a riveting Finnish guitarist who combines astonishing dexterity and speed with pure soul in a way that places him among the worthiest current day successors to the legacy of the great Django." -The Wall Street Journal Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Katsomo: Pääosin istumapaikat Esityksen kesto runsas 2 tuntia väliajan kanssa OPISKELIJALIPUTOpiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus.Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiTila on esteetön parvea lukuun ottamatta. Voit olla yhteydessä etukäteen henkilökuntaamme, niin osaamme varata teille parhaan mahdollisen paikan: ravintola.tampere@livelaboratorio.fi.
Cian Ducrot image
Cian Ducrot
Grammy-palkittu CIAN DUCROT Helsingin Kulttuuritalolla lauantaina 11. lokakuuta!Viime kuussa Grammyn SZA:n Saturn-hitin osakirjoittajana voittanut CIAN DUCROT saapuu Suomeen esiintymään 11. lokakuuta. Tuleva konsertti on osa hänen 11. heinäkuuta julkaistavan Little Dreaming -albuminsa kiertuetta, joka pitää sisällään 24 esiintymistä ympäri Euroopan.Irlantilaisen laulaja-lauluntekijän ura on noussut raketin lailla viimeisen kolmen vuoden aikana Irlannin ja Iso-Britannian singlelistoille, pop-maailman sekä TikTokin suosikiksi – ei huono saavutus laulajalta, joka ei saanut tuoleja kääntymään Irlannin Voicessa vuonna 2016.Musikaalisesta perheestä ponnistava ja lapsuutensa musiikaaleissa sekä näytelmäkerhoissa viettänyt CIAN opiskeli musiikkiin keskittyvän Wells Catedral Scoolin jälkeen huiluopintoja Royal Academy of Music in London -koulussa. Matka Los Angelesiin vuonna 2020 muutti kuitenkin suunnan klassiselta puolelta kevyen musiikin maailmaan, ja rahojen ollessa vähissä ajatusmatkat takaisin Los Angelesiin paikkasivat pahinta kaipuuta pop-maailmaan.All For You -singlen noustua yllätyshitiksi DUCROT teki pian levytyssopimuksen Darkroomin ja Interscope Recordsin kanssa. Vuonna 2023 CIAN nähtiin Iso-Britanniassa Ed Sheeranin lämmittelijänä. Samana vuonna julkaistu Victory nousi Irlannin sekä koko Iso-Britannian ykköseksi.CIAN DUCROT'n viimeisin Little Dreaming -single julkaistiin maaliskuussa.CIAN DUCROT11.10.2025 Kulttuuritalo, Helsinki***Premium Experience -palvelun ostajana pääset nauttimaan yksinoikeudella tunnelmallisesta Premium Loungesta sekä yksilöllisestä palvelusta jo ennen keikkaa sekä koko illan ajan. Ulko-ovet avataan Premium-asiakkaille kaksi tuntia ennen tapahtuma alkua.Hintaan sisältyy pääsylippu tilaisuuteen sekä Kulttuuritalo Premium Experience -palvelu:- Oma erillinen sisäänkäynti - vältä jonotus- Oma maksuton ja valvottu naulakkopalvelu- Pääsy tunnelmalliseen Premium Loungeen- Oma baari koko tapahtuman ajan- Herkullisia cocktail-paloja- Yksilöllinen palvelu koko tapahtuman ajan- Voit tilata tarjoilut valmiiksi omaan pöytääsi ennen konserttia tai väliajalle- Omat saniteettitilatLue lisää: kulttuuritalo.fi/premium
Jotuni image
Jotuni
Anneli Kanto ‒ Heini TolaJotuniTarina huojuvan talon asukkaistaAnneli Kannon ja Heini Tolan tuore draama Jotuni kertoo Maria Jotunista, aikansa kohukirjailijasta ja hänen myrskyisestä avioliitostaan.On lahjakas nainen, joka osaa ja uskaltaa kirjoittaa suoraan, mitä ajattelee.On nainen, joka haluaa rakkautta, mutta ei avioliittoa.On kaksi vahvatahtoista ihmistä, myrkyllinen avioliitto, sairaalloista mustasukkaisuutta, rakkaudettomuutta ja väkivaltaa.On kulttuurikoti, jonka kulissien takana viruvat vankeina niin lapset kuin aikuiset.On kirjailija, joka vannoo, ettei koskaan kirjoita elämästään.On elämä, joka pakottaa kirjoittamaan.On rehellisen raadollinen romaani, joka on vähällä joutua unholan yöhön.On tarina, jota kuolemakaan ei saa vaikenemaan.Maria Jotunin (1880–1943) tunnetuimmat näytelmät tulkittiin aikoinaan kevyiksi komedioiksi, mutta kirjailija itse piti niitä purevina satiireina naisen asemasta, vallankäytöstä, julmuudesta, tekopyhyydestä ja loputtomasta ahneudesta. Kansallisteatterissa esitetty Tohvelisankarin rouva (1924) herätti niin suuren skandaalin, että koko teatterin olemassaolo joutui vaakalaudalle.Näytelmä perustuu historiallisiin tosiasioihinMaria Jotunin ja hänen aviomiehensä, kirjallisuudentutkija Viljo Tarkiaisen (1879–1951) vaikea avioliitto on pysynyt puheenaiheena aina siitä lähtien, kun Jotunin postuumisti julkaistu Huojuva talo (1963) aiheutti kirjallisen sensaation.Anneli Kannon ja Heini Tolan yhteistyönä syntynyt Jotuni on koskettava kuvaus taiteilijan kivisestä tiestä ja onnettomasta perheestä. Faktoista ammentava, mutta fiktioksi kirjoitettu Jotuni ei rakentele kohteistaan kultaisia patsaita palvottaviksi, vaan näyttää ihmisen kokonaisuudessaan: hyvässä ja pahassa, herkkänä, kauniina ja katkerana.Ohjaaja-dramaturgi Heini Tola on tehnyt vaikuttavan uran suomalaisen teatterin parissa. Menestyksekkään ohjaajanuransa ohella Tola on toiminut Teatteri Avoimien Ovien pitkäaikaisena johtajana. Kirjailija Anneli Kannon laajaan tuotantoon kuuluu niin historiallisia romaaneja, näytelmiä kuin lasten- ja nuortenkirjojakin. Hänen proosateoksistaan on dramatisoitu kiitettyjä teatteriesityksiä. Kannon ja Tolan yhteisyönä ovat aiemmin syntyneet muun muassa näytelmät Erottaja 1917‒18 (2017), Pala palalta pois ‒ Äiti, Tytär ja Alzheimer (2015) sekä Fredrika R. (2007), jotka kaikki esitettiin Teatteri Avoimissa Ovissa.Jotunin nimiroolissa esiintyy Sari Puumalainen, ja Tarkiaisen roolin esittää Antti Pääkkönen. Pariskunnan lapsina nähdään Ilja Peltonen ja Heikki Pitkänen sekä perheen palvelijana vieraileva näyttelijä Anna Airola.Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 10.9.2025TyöryhmäRooleissa Anna Airola, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Sari Puumalainen ja Antti PääkkönenMuusikko Salla MarkkanenOhjaus Heini Tola Lavastussuunnittelu Katri Rentto Pukusuunnittelu Tarja Simone Musiikki Salla Markkanen Koreografinen konsultaatio Marjo Kuusela Valosuunnittelu Kare Markkola Videosuunnittelu Paula Lehtonen Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi