363 result(s) found for "Helsinki"
Helsinki-Cotonou Ensemble
Kitaristi Janne Halosen ja beniniläisen lyömäsoittaja-laulaja Noël Saïzonoun luotsaaman yhdeksänhenkisen Helsinki-Cotonou Ensemblen musiikissa funk-rytmit ja jazz-harmoniat yhdistyvät sielukkaisiin sävellyksiin voodoon hengessä.Suisto avoinna klo 16-02
Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
GLENN HUGHES - plays Deep Purple
Deep Purple –legenda Glenn Hughes Suomeen loppuvuodestaDeep Purplen entisenä basistina ja solistina tutuksi tullut Glenn Hughes saapuu marraskuussa Suomeen osana Deep Purplen tänä vuonna 50-vuotta täyttävää Burn-albumia juhlistavaa kiertuettaan. Hughes esiintyy keskiviikkona 20.marraskuuta Tampere-talossa, torstaina 21. marraskuuta Hyvinkääsalissa ja sunnuntaina 24. Helsingin Kulttuuritalolla. Konserteissa on luvassa Burn-albumilta löytyvien biisien lisäksi myös muita Deep Purple-biisejä. Konserttien lipunmyynti alkaa 16.2.2024 klo 12.Deep Purplen basistina ja laulajana vuodet 1973-1976 toiminut Glenn Hughes kiertää tänä vuonna Yhdysvaltoja ja Eurooppaa juhlistaakseen vuonna 1974 ilmestyneen Burn-albumin 50-vuotismerkkipaalua. Jo viime vuonna alkaneella juhlakiertueella Hughesin yhtyeessä soittavat Soren Andersen (kitara), Ash Sheehan (rummut) and Bob Fridzema (koskettimet).Kun Glenn Hughes liittyi Deep Purplen riveihin vuonna 1973, olivat laulaja Ian Gillan ja bassokitaristi Roger Glover juuri lähteneet yhtyeestä. Legendaarisen hardrock-yhtyeen kitaristi Ritchie Blackmore, kosketinsoittaja Jon Lord ja rumpali Ian Paice jatkoivat Deep Purplen tarinaa Hughesin ja David Coverdalen kanssa. Uuden kokoonpanon ensimmäinen yhteinen albumi oli marraskuussa 1973 äänitetty Burn, joka oli samalla Deep Purplen kahdeksas albumi. Ilmestymisensä jälkeen levy sijoittui hyvin myyntilistoilla. Se nousi Ison-Britannian albumilistan sijalle 3., Billboard 200-listan sijalle 9. ja listaykköseksi Itävallassa, Tanskassa, Saksassa ja Norjassa.- Kirjoitimme albumin biisejä Clearwellin vanhassa linnassa Englannin maaseudulla. Siellä yhtyeen uusi kokoonpano hioutui yhteen, ja me uusina jäseninä David Coverdalen kanssa emme malttaneet odottaa että pääsemme työstämään uusia kappaleita. Tunnelma oli todella sähköinen. Kaikki Burnin kappaleet kirjoitettiin vanhassa tyrmässä, joka sijaitsee suuren salin alla. Kehitimme kaikki yhdessä uusia musiikillisia ideoita, ja me Davidin kanssa paneuduimme laulumelodioihin. Ja kuten kuvitella saattaa, Ritchie Blackmore kehitteli kaikenlaisia käytännön piloja. Eräänä iltana hän oli sijoittanut huoneeseeni piilotetun kaiuttimen, josta kantautui aavemaisia ääniä sänkyni viereen. Muistan tämän kaiken kuin eilisen! Nyt on aika juhlia Burnia, ja odotan todella innolla kohtaamisia yleisön kanssa, Glenn Hughes sanoo.Trapeze-yhtyeessä uransa aloittanut Glenn Hughes on Deep Purple -pestinsä lisäksi mm. äänittänyt neljä studioalbumia palkitun Black Country Communion –superyhtyeen kanssa sekä julkaissut sooloalbumeita, joiden tiimoilta hän on kiertänyt laajasti Euroopassa, Japanissa ja Etelä-Amerikassa. Vuonna 2019 Glenn liittyi Dead Daisesin laulajaksi ja bassokitaristiksi, äänitti kaksi albumia, Holy Ground (2021) ja Radiance (2022) ja kiersi ympäri maailmaa. Rock and Roll Hall of Fameen Glenn Hughes valittiin vuonna 2016 osana Deep Purplen kolmatta kokoonpanoa. Suomessa Hughes on viimeksi keikkaillut viime kesän Tuska-festivaalilla Classic Deep Purple Live -shownsa kanssa.Glenn HUGHES - Plays Deep PurpleKe 20.11.2024 klo 19.00 Tampere-talo, iso saliTo 21.11.2024 klo 19.00 HyvinkääsaliSu 24.11.2024 klo 19.00 Helsinki KulttuuritaloKonsertit ovat ikärajattomia Lippujen hinnat kaikissa konserteissa 59,90 / 69,90 / 79,90 €Konsertit järjestää Gramopop Oy https://www.Glennnhughes.com/
FI
109 views
Buy Ticket
Read More
Conservative Military Image + The Boasters & Poison Church
Conservative Military Image marraskuussa Vastavirralla!
Amerikkalainen kovassa nosteessa oleva oi-vaikutteista hardcorea soittava Conservative Military Image nähdään Tampereella ja Helsingissä marraskuussa, osana Euroopan kiertuetta mikä vie bändin muun muassa Revolution Calling Festivaalille ja Englantiin.
Bändin viimeisin julkaisu on kesäkuulta “No Squares In Our Circle” EP, joka julkaistiin hardcore levy-yhtiö Trible B Recordsinkautta.
Molemmilla keikoilla lämppärinä nähdään oipunk bändi The Boasters. Lisäksi hardcore bändit Poison Church Tampereella ja Helsingissä Forced Humility.
To 21.11. Tampere, Vastavirta Pe 22.11. Helsinki, Bar Loose
Conservative Military Image (USA)
The BoastersPoison Church
Vastavirralla noudetaan turvallisemman tilan periaatteita.
NO NAZIS! NO BULLSHIT!Liput ovelta 23 €, jos jäljellä.
***
Esteetömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: rokataoy@gmail.com
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI - lisäkonsertti
PMMP:N PALUUVUOSI HUIPENTUU VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEESEENTänä kesänä valtavaksi ilmiöksi noussut, vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP nousee suuren kysynnän vuoksi loppuvuodesta vielä viimeistä kertaa keikkalavoille. Viimeinen valitusvirsi -areenakiertue nähdään neljällä paikkakunnalla: Tampereella, Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Kiertue alkaa perjantaina 8. marraskuuta Nokia Arenalta ja päättyy lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Jäähalliin. Areenakiertueen lisäksi bändi esiintyy neljällä klubikeikalla. PMMP:n comeback-vuosi päättyy kahteen pieneen hyväntekeväisyyskeikkaan, jotka toteutetaan loppuvuodesta Miran ja Paulan kotipaikkakunnilla. Hyväntekeväisyyskeikoille ei ole myynnissä lippuja.Helsingin Olympiastadionilla nähdyt ainutlaatuiset Koko Show -spektaakkelit tarjosivat yleisölle ennennäkemättömän PMMP-shown ja sinetöivät bändin legendaarisen aseman 2000-luvun isoimpana yhtyeenä. Stadionin kaikkien aikojen myydyimmät kotimaisen artistin keikat keräsivät 85 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsivät vuolaasti ylistetyt esiintymiset Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa."On ollut ihanaa viettää tämä kesä PMMP-perheen kanssa. Kesän keikkojen vastaanotto on saanut meidän sydämet täyteen! Mutta myös keikat meni niin täyteen, että kun festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät keikoille nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme teidät siellä! Comeback-keikkojen koko kaari menee isosta ihan pieneen: Areenojen jälkeen tehdään klubikeikkoja pienissä musaklubeissa vain neljä, vähän kuin paluu yhtyeen alkuaikoihin. Tärkeää meille kuitenkin on lopettaa kahteen yksityiseen hyväntekeväisyyskeikkaan Turussa ja Kärsämäellä", PMMP kertoo.Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva yhtye on tunnettu muun muassa hiteistään Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP on tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.PMMP:Paula Vesala, lauluMira Luoti, lauluJuho Vehmanen, bassoMikko Virta, kitaraHeikki Kytölä, rummutPMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEPe 8.11. Tampere, Nokia ArenaPe 15.11. Oulu, OuluhalliLa 16.11. Turku, Gatorade CenterPe 22.11. Helsinki, Jäähalli (lisäkonsertti)La 23.11. Helsinki, JäähalliOvet klo 18.00 (Oulussa klo 17.30)Liput alk. 59,90€ + tilausmaksut (alk. 1,50€ www.lippu.fi)VIP-liput alk. 129,00€ + alv.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI: VIP VIIMEINEN Lounge - lisäkonsertti

4 views
Buy Ticket
Read More
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI: VIP VIIMEINEN Buffet & Show K-18 - lisäkonsertti

Lost Society, Delta Enigma, Countless Goodbyes
LOST SOCIETY HELSINGIN TIIVISTÄMÖLLE MARRASKUUSSA
Äskettäin Tuskassa päälavan eteen jättiläismäisen pitin masinoinut Lost Society nähdään Helsingin Tiivistämölle perjantaina 22. marraskuuta. Lost Societyn tuorein albumi ”If The Sky Came Down” on nostanut bändin uusiin ulottuvuuksiin. Kypsästi ja tyylikkäästi vyöryttävä Lost Society lukeutuukin nykyään modernin metallin ehdottomaan eliittiin.
Lämppäreinä nähdään energinen Delta Enigma sekä tulevaisuuden metallijyrä Countless Goodbyes.
TuskaLive ja Grey Beard esittävät:LOST SOCIETY Support: Delta Enigma, Countless Goodbyes22.11.2024 Helsinki - TiivistämöNarikkamaksu 3 € peritään ovella.
Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Lisätietoja esteettömyydestä Tiivistämön nettisivuilla.
***
Tiivistämö sijaitsee keskellä Suvilahden festari- ja kulttuurialuetta, 300 metrin päässä Kalasataman metro-asemalta.
Reittiopas: https://bit.ly/2YoEms0 Google maps: https://bit.ly/2E2XGDi
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI: VIP VIIMEINEN Aitio - lisäkonsertti
PMMP:N PALUUVUOSI HUIPENTUU VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEESEENTänä kesänä valtavaksi ilmiöksi noussut, vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP nousee suuren kysynnän vuoksi loppuvuodesta vielä viimeistä kertaa keikkalavoille. Viimeinen valitusvirsi -areenakiertue nähdään neljällä paikkakunnalla: Tampereella, Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Kiertue alkaa perjantaina 8. marraskuuta Nokia Arenalta ja päättyy lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Jäähalliin. Areenakiertueen lisäksi bändi esiintyy neljällä klubikeikalla. PMMP:n comeback-vuosi päättyy kahteen pieneen hyväntekeväisyyskeikkaan, jotka toteutetaan loppuvuodesta Miran ja Paulan kotipaikkakunnilla. Hyväntekeväisyyskeikoille ei ole myynnissä lippuja.Helsingin Olympiastadionilla nähdyt ainutlaatuiset Koko Show -spektaakkelit tarjosivat yleisölle ennennäkemättömän PMMP-shown ja sinetöivät bändin legendaarisen aseman 2000-luvun isoimpana yhtyeenä. Stadionin kaikkien aikojen myydyimmät kotimaisen artistin keikat keräsivät 85 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsivät vuolaasti ylistetyt esiintymiset Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa."On ollut ihanaa viettää tämä kesä PMMP-perheen kanssa. Kesän keikkojen vastaanotto on saanut meidän sydämet täyteen! Mutta myös keikat meni niin täyteen, että kun festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät keikoille nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme teidät siellä! Comeback-keikkojen koko kaari menee isosta ihan pieneen: Areenojen jälkeen tehdään klubikeikkoja pienissä musaklubeissa vain neljä, vähän kuin paluu yhtyeen alkuaikoihin. Tärkeää meille kuitenkin on lopettaa kahteen yksityiseen hyväntekeväisyyskeikkaan Turussa ja Kärsämäellä", PMMP kertoo.Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva yhtye on tunnettu muun muassa hiteistään Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP on tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.PMMP:Paula Vesala, lauluMira Luoti, lauluJuho Vehmanen, bassoMikko Virta, kitaraHeikki Kytölä, rummutPMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEPe 8.11. Tampere, Nokia ArenaPe 15.11. Oulu, OuluhalliLa 16.11. Turku, Gatorade CenterPe 22.11. Helsinki, Jäähalli (lisäkonsertti)La 23.11. Helsinki, JäähalliOvet klo 18.00 (Oulussa klo 17.30)Liput alk. 59,90€ + tilausmaksut (alk. 1,50€ www.lippu.fi)VIP-liput alk. 129,00€ + alv.
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
BESS
Bess House of Olafissa 22.11.2024!
Huippusuosion kotimaisella musiikkikentällä saavuttanut nelinkertainen Emma-voittaja BESS on helsinkiläinen artisti ja pop-tähti, joka debytoi vuonna 2017. Elektronista musiikkia ja housea pop-musiikissaan yhdistelevä artisti tunnetaan erityisesti rouheasta laulusoundistaan, lukuisista hiteistään sekä hurmoksellisesta keikkasuosiostaan.
Viimeistään vuoden 2022 UMK-kilpailun myötä koko kansan nimeksi noussut BESS on julkaissut urallaan kaksi albumia. Loppuvuonna 2019 julkaistu debyyttialbumi BESS on myynyt platinaa ja keväällä 2023 julkaistu KÄDET YLÖS tuplaplatinaa. Yhteensä artistin tuotantoa on kuunneltu jo yli 110 miljoonaa kertaa. BESSin tunnetuimpia kappaleita ovat ennätyksiä rikkoneen UMK2022-kisabiisi Ram pam pamin lisäksi muun muassa kolminkertaista platinaa striimannut Tempo, sekä Sammumaton, joka on vuoden 2023 kolmanneksi soitetuin kappale Suomen radioissa. BESS on neljän Emma-pystin lisäksi palkittu myös Iskelmä Gaalassa Vuoden naisartistina ja Suomen Musiikkikustantajat ry:n Vuoden läpimurto -tunnustuksella.Liput ovelta 37,50 €, mikäli jäljellä.
Olaf Burger
Olaf Burger + ranskalaiset
(L, G), tarjolla keikkailtoina klo 20:00-21:15. Osta ruokailu House of
Olafin keikan yhteyteen joko lipunoston yhteydessä tai erikseen täältä.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Vauhti Kiihtyy -pikkujoulut Kuopio - VIP-liput K-18
Vauhti Kiihtyy Pikkujoulut Kuopiohallissa lauantaina 23.11.!Suosituista kesäfestivaaleistaan tunnettu Vauhti Kiihtyy järjestää bileet nyt myös vuoden pimeimpään aikaan. Kuopiohallissa lauantaina 23. marraskuuta järjestettävien Vauhti Kiihtyy Pikkujoulujen tunnelman takaajiksi on buukattu neljä takuuvarmaa tunnelmannostattajaa. Mukana ovat Haloo Helsinki!, Erika Vikman, Portion Boys ja Dingo. Saatavilla on houkuttelevan hintaisia lippuja niin yksin kuin kaverin kanssa saapuville.Useassa suomalaiskaupungissa jo muutaman vuoden menestyksellä järjestetyt Vauhti Kiihtyy -festivaalit tarjoavat nyt bileet myös talven keskelle. Vauhti Kiihtyy Pikkujoulut järjestetään Kuopiohallissa lauantaina 23. marraskuuta. Ovet aukeavat VIP-lippulaisille jo klo 17.00, jolloin tarjolla on lipun hintaan kuuluva buffet-pöytä. Peruslipun ostajille ovet aukeavat klo 19.00 ja juhlat jatkuvat aina aamukahteen saakka.Vauhti Kiihtyy Pikkujouluissa esiintyy yhteensä neljä eturivin artistia/yhtyettä, joista jokainen osaa laittaa juhlat pystyyn. Mukana ovat Haloo Helsinki!, Erika Vikman, Portion Boys ja Dingo.Täysi-ikäisille suunnatun tapahtuman lipunmyynti käynnistyy 4.9. Saatavilla on peruslipun lisäksi myös houkuttelevan hintainen kaverilippu sekä ruokailun sisältävä VIP-lippu.- Meininki Vauhti Kiihtyy -festareilla on ollut niin hyvä ja saamamme palaute positiivista, että halusimme järjestää bileet myös talvella. Idea näissä pikkujouluissa on se, että pääsee hyviin bileisiin vaikka tulisi yksin, kaksin tai vaikka firmaporukan kanssa. Tervetuloa!, sanoo Rauhala Eventsin Marko Savolainen.Vauhti Kiihtyy Pikkujoulut järjestää Vauhti Kiihtyy -festivaalienkin takaa tunnettu Rauhala Events Oy. Ensimmäiset Vauhti Kiihtyy -festivaalit järjestettiin onnistuneesti kesällä 2023 sekä Oulussa että Tampereella. Kummassakin kaupungissa festivaali keräsi noin 15 000 kävijää. Tänä kesänä Vauhti Kiihtyy -festivaali on jo ehditty järjestää Vantaalla, Turussa ja Oulussa ja Tampereella, jossa festivaali keräsi 32 500 kävijää.VAUHTI KIIHTYY PIKKUJOULUTKUOPIO KuopiohalliLa 23.11.2024K-18Esiintyjät: Haloo Helsinki!, Portion Boys, Erika Vikman, DingoLiput:Peruslippu 29,90€Kaverilippu (oikeuttaa sisäänpääsyyn kahdelle henkilölle) 50€Sisäänpääsy klo 19.00, ilta jatkuu klo 02.00 saakkaVIP-lippu 49,90€VIP Kaverilippu (oikeuttaa sisäänpääsyyn ja ruokailuun kahdelle henkilölle) 90€Sisäänpääsy klo 17.00, ruokailu klo 17.00-19-00, ilta jatkuu klo 02.00 saakkaPyörätuoliasiakas voi ostaa tavallisen lipun. Saattaja pääsee veloituksetta saatettavan seurassa, saattajakortti esitettävä ovella.VIPissä myös saattajalle sisältyy ruokailu.Pääsylippua ei vaihdeta rannekkeeseen. Lipulla pääsee sisään vain kerran illan aikana.VIP-lippuun sisältyvä buffet:Lämpimät:Jouluinen nyhtöpossu (M, G)Kardemummabroiler (M, G)Kermaperunat (L, G)Siirappiset uunijuurekset (V, M, G)Kylmät:Rosolli (V, M, G)Omena-kvinoa salaatti (V, M, G)Fenkoli-fetasalaatti (L, G)Mausteista punakaalia (V, M, G)Paahdetut porkkanat (V, M, G)Vihreä salaatti (V, M, G)Pinkki punaherukka-sinappikastike (V, M, G)Vegaani:Jouluista nyhtökauraa (V, M, G)Jälkiruoka:Kahvi/teePiparijuustokakku (L)Järjestäjä: Rauhala Events
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI: VIP VIIMEINEN Aitio
PMMP:N PALUUVUOSI HUIPENTUU VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEESEENTänä kesänä valtavaksi ilmiöksi noussut, vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP nousee suuren kysynnän vuoksi loppuvuodesta vielä viimeistä kertaa keikkalavoille. Viimeinen valitusvirsi -areenakiertue nähdään neljällä paikkakunnalla: Tampereella, Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Kiertue alkaa perjantaina 8. marraskuuta Nokia Arenalta ja päättyy lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Jäähalliin. Areenakiertueen lisäksi bändi esiintyy neljällä klubikeikalla. PMMP:n comeback-vuosi päättyy kahteen pieneen hyväntekeväisyyskeikkaan, jotka toteutetaan loppuvuodesta Miran ja Paulan kotipaikkakunnilla. Hyväntekeväisyyskeikoille ei ole myynnissä lippuja.Helsingin Olympiastadionilla nähdyt ainutlaatuiset Koko Show -spektaakkelit tarjosivat yleisölle ennennäkemättömän PMMP-shown ja sinetöivät bändin legendaarisen aseman 2000-luvun isoimpana yhtyeenä. Stadionin kaikkien aikojen myydyimmät kotimaisen artistin keikat keräsivät 85 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsivät vuolaasti ylistetyt esiintymiset Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa."On ollut ihanaa viettää tämä kesä PMMP-perheen kanssa. Kesän keikkojen vastaanotto on saanut meidän sydämet täyteen! Mutta myös keikat meni niin täyteen, että kun festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät keikoille nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme teidät siellä! Comeback-keikkojen koko kaari menee isosta ihan pieneen: Areenojen jälkeen tehdään klubikeikkoja pienissä musaklubeissa vain neljä, vähän kuin paluu yhtyeen alkuaikoihin. Tärkeää meille kuitenkin on lopettaa kahteen yksityiseen hyväntekeväisyyskeikkaan Turussa ja Kärsämäellä", PMMP kertoo.Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva yhtye on tunnettu muun muassa hiteistään Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP on tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.PMMP:Paula Vesala, lauluMira Luoti, lauluJuho Vehmanen, bassoMikko Virta, kitaraHeikki Kytölä, rummutPMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEPe 8.11. Tampere, Nokia ArenaPe 15.11. Oulu, OuluhalliLa 16.11. Turku, Gatorade CenterPe 22.11. Helsinki, Jäähalli (lisäkonsertti)La 23.11. Helsinki, JäähalliOvet klo 18.00 (Oulussa klo 17.30)Liput alk. 59,90€ + tilausmaksut (alk. 1,50€ www.lippu.fi)VIP-liput alk. 129,00€ + alv.
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
Bo Kaspers Orkester
BO KASPERS ORKESTER KONSERTOI JOULUTUNNELMISSA HELSINGINSSÄJättisuosiota Suomessa läpi vuosikymmenten nauttinut Bo Kaspers Orkester palaa ensi talvena Helsinkiin. Ruotsalaisyhtye soittaa lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Kulttuuritalossa kaksi erityistä talvikonserttia, joissa laskeudutaan joulun tunnelmaan. Konserttien lipunmyynti alkaa Lippupisteessä maanantaina 13.5. klo 10.Vuonna 1991 perustettu ruotsalaisyhtye Bo Kaspers Orkester on myynyt yli miljoona albumia ja jättänyt lähtemättömän jälkensä myös suomalaisyleisön sydämiin. Syksyllä 2022 kokoonpano julkaisi ensimmäisen joulualbuminsa, jonka kappaleita se esitti täpötäysissä saleissa eri puolilla Ruotsia ja Pohjolaa.Ensi syksynä Bo Kaspers Orkester esittelee yleisölleen täysin uuden talvikonserttinsa. Rakkaudella valmistellusta show’sta nautitaan myös Helsingissä, kun Bo Sundströmin johtama yhtye urakoi saman päivän aikana kaksi esiintymistä Kulttuuritalossa.Bo Kaspers Orkester tekee syksyllä useita esiintymisiä Tukholmassa, minkä lisäksi yhtye nähdään eksklusiivisilla pysähdyksillä Helsingissä, Oslossa ja Kööpenhaminassa. Korkeasta laatutasostaan tunnettu orkesteri on satsannut konsertteihin kaikkensa, ja kokoonpanon jo entuudestaan sävykästä soundia vahvistetaan talvi-illassa jousiyhtyeellä. Luvassa on ainutlaatuinen talvi-ilta ja musiikillinen matka, joka tarjoaa ekstra-annoksen kaikkia Bo Kaspers Orkesterin parhaita puolia.Bo Kaspers Orkester - VinterkonsertLa 23.11.2024, Kulttuuritalo, HelsinkiKonsertit klo 15.30 ja klo 20.00LIPUT:Ostorajoitus 10 / asiakasMyyntiin maanantaina 13.5. klo 10 Lippu.fiLiput palvelumaksuineen alkaen 64,90 € / 59,90 € / 49,90 € (+ tilausmaksu alk. 1,50€ www.lippu.fi)Mastercard-ennakkomyynti on käynnissä pe 10.5. klo 10 - su 12.5. klo 10.Mastercard-kortinhaltijoilla on pääsy tapahtuman ennakkomyyntiin ja varattujen lippujen kiintiöön. Lue lisää osoitteessa www.priceless.com/music
FI
12 views

13 views
Buy Ticket
Read More
Bo Kaspers Orkester - Mastercard Preferred
BO KASPERS ORKESTER KONSERTOI JOULUTUNNELMISSA HELSINGINSSÄJättisuosiota Suomessa läpi vuosikymmenten nauttinut Bo Kaspers Orkester palaa ensi talvena Helsinkiin. Ruotsalaisyhtye soittaa lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Kulttuuritalossa kaksi erityistä talvikonserttia, joissa laskeudutaan joulun tunnelmaan. Konserttien lipunmyynti alkaa Lippupisteessä maanantaina 13.5. klo 10.Vuonna 1991 perustettu ruotsalaisyhtye Bo Kaspers Orkester on myynyt yli miljoona albumia ja jättänyt lähtemättömän jälkensä myös suomalaisyleisön sydämiin. Syksyllä 2022 kokoonpano julkaisi ensimmäisen joulualbuminsa, jonka kappaleita se esitti täpötäysissä saleissa eri puolilla Ruotsia ja Pohjolaa.Ensi syksynä Bo Kaspers Orkester esittelee yleisölleen täysin uuden talvikonserttinsa. Rakkaudella valmistellusta show’sta nautitaan myös Helsingissä, kun Bo Sundströmin johtama yhtye urakoi saman päivän aikana kaksi esiintymistä Kulttuuritalossa.Bo Kaspers Orkester tekee syksyllä useita esiintymisiä Tukholmassa, minkä lisäksi yhtye nähdään eksklusiivisilla pysähdyksillä Helsingissä, Oslossa ja Kööpenhaminassa. Korkeasta laatutasostaan tunnettu orkesteri on satsannut konsertteihin kaikkensa, ja kokoonpanon jo entuudestaan sävykästä soundia vahvistetaan talvi-illassa jousiyhtyeellä. Luvassa on ainutlaatuinen talvi-ilta ja musiikillinen matka, joka tarjoaa ekstra-annoksen kaikkia Bo Kaspers Orkesterin parhaita puolia.Bo Kaspers Orkester - VinterkonsertLa 23.11.2024, Kulttuuritalo, HelsinkiKonsertit klo 15.30 ja klo 20.00LIPUT: Myyntiin maanantaina 13.5. klo 10 Lippu.fiLiput palvelumaksuineen alkaen 64,90 € / 59,90 € / 49,90 € (+ tilausmaksu alk. 1,50€ www.lippu.fi)Mastercard-ennakkomyynti on käynnissä pe 10.5. klo 10 - su 12.5. klo 10.Mastercard-kortinhaltijoilla on pääsy tapahtuman ennakkomyyntiin ja varattujen lippujen kiintiöön. Lue lisää osoitteessa www.priceless.com/music
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI
PMMP:N PALUUVUOSI HUIPENTUU VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEESEENTänä kesänä valtavaksi ilmiöksi noussut, vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP nousee suuren kysynnän vuoksi loppuvuodesta vielä viimeistä kertaa keikkalavoille. Viimeinen valitusvirsi -areenakiertue nähdään neljällä paikkakunnalla: Tampereella, Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Kiertue alkaa perjantaina 8. marraskuuta Nokia Arenalta ja päättyy lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Jäähalliin. Areenakiertueen lisäksi bändi esiintyy neljällä klubikeikalla. PMMP:n comeback-vuosi päättyy kahteen pieneen hyväntekeväisyyskeikkaan, jotka toteutetaan loppuvuodesta Miran ja Paulan kotipaikkakunnilla. Hyväntekeväisyyskeikoille ei ole myynnissä lippuja.Helsingin Olympiastadionilla nähdyt ainutlaatuiset Koko Show -spektaakkelit tarjosivat yleisölle ennennäkemättömän PMMP-shown ja sinetöivät bändin legendaarisen aseman 2000-luvun isoimpana yhtyeenä. Stadionin kaikkien aikojen myydyimmät kotimaisen artistin keikat keräsivät 85 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsivät vuolaasti ylistetyt esiintymiset Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa."On ollut ihanaa viettää tämä kesä PMMP-perheen kanssa. Kesän keikkojen vastaanotto on saanut meidän sydämet täyteen! Mutta myös keikat meni niin täyteen, että kun festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät keikoille nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme teidät siellä! Comeback-keikkojen koko kaari menee isosta ihan pieneen: Areenojen jälkeen tehdään klubikeikkoja pienissä musaklubeissa vain neljä, vähän kuin paluu yhtyeen alkuaikoihin. Tärkeää meille kuitenkin on lopettaa kahteen yksityiseen hyväntekeväisyyskeikkaan Turussa ja Kärsämäellä", PMMP kertoo.Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva yhtye on tunnettu muun muassa hiteistään Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP on tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.PMMP:Paula Vesala, lauluMira Luoti, lauluJuho Vehmanen, bassoMikko Virta, kitaraHeikki Kytölä, rummutPMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEPe 8.11. Tampere, Nokia ArenaPe 15.11. Oulu, OuluhalliLa 16.11. Turku, Gatorade CenterPe 22.11. Helsinki, Jäähalli (lisäkonsertti)La 23.11. Helsinki, JäähalliOvet klo 18.00 (Oulussa klo 17.30)Liput alk. 59,90€ + tilausmaksut (alk. 1,50€ www.lippu.fi)VIP-liput alk. 129,00€ + alv.
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
Viikate: Hiljainen -kiertue
Viikate julkaisee Korttitalo -singlen perjantaina 31.5. Kappale on ensimmäinen lohkeama marraskuussa ilmestyvältä yhtyeen viidenneltätoista albumilta.
Siitepölyhuiskun varresta tavoitettu solisti Kaarle Viikate kommentoi aihetta seuraavasti:
”Korttitalo edustaa uuden albumin ilmavampaa ja menevämpää antia,
kuin rautalankahattaran nauttimista goottilaisen karusellin pyörteissä. Pääpaino levyllä tulee kuitenkin olemaan hiljaisemmissa, hitaammissa
ja kauniisti raahaavissa lauluissa. Tästä syystä marraskuun ensimmäinen
päivä julkaistava albumi onkin nimeltään ”Hiljainen”.
Toinen syy hiljaisempaan tunnelmaan on se, että nyt albumikiertue voi
ensi kertaa jalkautua paikkoihin, joissa saa luvalla soittaa
maltillisilla desibeleillä mutta antaumuksella. Luvassa on musiikkia
niin teatterimiljöissä kuin konserttisaleissa sekä intiimeissä
klubeissa. Samalla settilistaan saadaan ujutettua kappaleita, joita ei
Viikatteen historiassa ole aiemmin esitetty livenä.
Toisin sanoen största möjliga tysnad to the max!”
FacebookInstagramTwitter
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Vauhti Kiihtyy -pikkujoulut Kuopio - Perusliput K-18
Vauhti Kiihtyy Pikkujoulut Kuopiohallissa lauantaina 23.11.!Suosituista kesäfestivaaleistaan tunnettu Vauhti Kiihtyy järjestää bileet nyt myös vuoden pimeimpään aikaan. Kuopiohallissa lauantaina 23. marraskuuta järjestettävien Vauhti Kiihtyy Pikkujoulujen tunnelman takaajiksi on buukattu neljä takuuvarmaa tunnelmannostattajaa. Mukana ovat Haloo Helsinki!, Erika Vikman, Portion Boys ja Dingo. Saatavilla on houkuttelevan hintaisia lippuja niin yksin kuin kaverin kanssa saapuville.Useassa suomalaiskaupungissa jo muutaman vuoden menestyksellä järjestetyt Vauhti Kiihtyy -festivaalit tarjoavat nyt bileet myös talven keskelle. Vauhti Kiihtyy Pikkujoulut järjestetään Kuopiohallissa lauantaina 23. marraskuuta. Ovet aukeavat VIP-lippulaisille jo klo 17.00, jolloin tarjolla on lipun hintaan kuuluva buffet-pöytä. Peruslipun ostajille ovet aukeavat klo 19.00 ja juhlat jatkuvat aina aamukahteen saakka.Vauhti Kiihtyy Pikkujouluissa esiintyy yhteensä neljä eturivin artistia/yhtyettä, joista jokainen osaa laittaa juhlat pystyyn. Mukana ovat Haloo Helsinki!, Erika Vikman, Portion Boys ja Dingo.Täysi-ikäisille suunnatun tapahtuman lipunmyynti käynnistyy 4.9. Saatavilla on peruslipun lisäksi myös houkuttelevan hintainen kaverilippu sekä ruokailun sisältävä VIP-lippu.- Meininki Vauhti Kiihtyy -festareilla on ollut niin hyvä ja saamamme palaute positiivista, että halusimme järjestää bileet myös talvella. Idea näissä pikkujouluissa on se, että pääsee hyviin bileisiin vaikka tulisi yksin, kaksin tai vaikka firmaporukan kanssa. Tervetuloa!, sanoo Rauhala Eventsin Marko Savolainen.Vauhti Kiihtyy Pikkujoulut järjestää Vauhti Kiihtyy -festivaalienkin takaa tunnettu Rauhala Events Oy. Ensimmäiset Vauhti Kiihtyy -festivaalit järjestettiin onnistuneesti kesällä 2023 sekä Oulussa että Tampereella. Kummassakin kaupungissa festivaali keräsi noin 15 000 kävijää. Tänä kesänä Vauhti Kiihtyy -festivaali on jo ehditty järjestää Vantaalla, Turussa ja Oulussa ja Tampereella, jossa festivaali keräsi 32 500 kävijää.VAUHTI KIIHTYY PIKKUJOULUTKUOPIO KuopiohalliLa 23.11.2024K-18Esiintyjät: Haloo Helsinki!, Portion Boys, Erika Vikman, DingoLiput:Peruslippu 29,90€Kaverilippu (oikeuttaa sisäänpääsyyn kahdelle henkilölle) 50€Sisäänpääsy klo 19.00, ilta jatkuu klo 02.00 saakkaVIP-lippu 49,90€VIP Kaverilippu (oikeuttaa sisäänpääsyyn ja ruokailuun kahdelle henkilölle) 90€Sisäänpääsy klo 17.00, ruokailu klo 17.00-19-00, ilta jatkuu klo 02.00 saakkaPyörätuoliasiakas voi ostaa tavallisen lipun. Saattaja pääsee veloituksetta saatettavan seurassa, saattajakortti esitettävä ovella.VIPissä myös saattajalle sisältyy ruokailu.Pääsylippua ei vaihdeta rannekkeeseen. Lipulla pääsee sisään vain kerran illan aikana.VIP-lippuun sisältyvä buffet:Lämpimät:Jouluinen nyhtöpossu (M, G)Kardemummabroiler (M, G)Kermaperunat (L, G)Siirappiset uunijuurekset (V, M, G)Kylmät:Rosolli (V, M, G)Omena-kvinoa salaatti (V, M, G)Fenkoli-fetasalaatti (L, G)Mausteista punakaalia (V, M, G)Paahdetut porkkanat (V, M, G)Vihreä salaatti (V, M, G)Pinkki punaherukka-sinappikastike (V, M, G)Vegaani:Jouluista nyhtökauraa (V, M, G)Jälkiruoka:Kahvi/teePiparijuustokakku (L)Järjestäjä: Rauhala Events
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
We Jazz 2024
WE JAZZ 2024
la 23.11. – la 3.11.2024 / Helsinki
Järjestyksessään yhdestoista We Jazz -festivaali huipentaa musiikkivuoden ja tarjoaa iloa vuoden pimeimpään aikaan 23.11.–30.11. Jazztähdet meiltä ja muualta kohtaavat Helsingissä tapahtumassa, jota usein syystäkin kutsutaan "installaatioksi" ja "utopiaksi". Monia jazzin eri tyylisuuntia heijastelevat konsertit järjestetään toinen toistaan elämyksellisimmissä ja usein varsin yllättävissäkin tiloissa. Tätä on paras jazz juuri nyt.
Ohjelmisto kokonaisuudessaan: wejazz.fi/2024
Kausikortti sisältää sisäänpääsyn kaikkiin We Jazz 2024 -tapahtuman konsertteihin Jazz kiinnostaa -brunssia lukuun ottamatta. Kausikortti on henkilökohtainen ja siihen tulee asiakkaan nimi. Asiakkaan tulee varautua todistamaan henkilöllisyytensä tarvittaessa.Konsertit ovat ikärajattomia. Alle 2-vuotiaat sylilapset pääsevät veloituksetta aikuisen seurassa konsertteihin. 2-15-vuotiaat ovat oikeutettuja alennushintaiseen lippuun.
We Jazz 2024 -kausikortti
Kausikortti sisältää sisäänpääsyn kaikkiin We Jazz 2024 -tapahtuman
konsertteihin Jazz kiinnostaa -brunssia 24.11. lukuun ottamatta.
Kausikortti on henkilökohtainen ja siihen tulee asiakkaan nimi.
Asiakkaan tulee varautua todistamaan henkilöllisyytensä tarvittaessa. Kausikortteja on myynnissä rajoitettu määrä.
Huomioithan, että kaikki We Jazz 2024 -konserttipaikat eivät ole esteettömiä. Kausikortin pyörätuoliliput myydään alennushintaan.
Jazz kiinnostaa -brunssi
Sisältää brunssin ja Jazz kiinnostaa -radiolähetyksen livenä Peloton Cycling Eateryssä. Tapahtuma ei sisälly kausikorttiin.
Viikonloppulippu
Sisältää iltakeikat Tekniikan museolla 29.11. klo 20 ja Korjaamolla 30.11. klo 19.
Esteettömyys
Osa festivaalin konserttipaikoista on esteettömiä, ja niissä on myös rajoitettu määrä pyörätuolipaikkoja. Tarkemmat tiedot esteettömyydestä löytyvät konserttikohtaisesti. Avustaja pääsee pyörätuolilipullisen kanssa samalla lipulla veloituksetta konserttiin.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista/ohjeistamista varten.
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI: VIP VIIMEINEN Buffet & Show K-18
PMMP:N PALUUVUOSI HUIPENTUU VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEESEENTänä kesänä valtavaksi ilmiöksi noussut, vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP nousee suuren kysynnän vuoksi loppuvuodesta vielä viimeistä kertaa keikkalavoille. Viimeinen valitusvirsi -areenakiertue nähdään neljällä paikkakunnalla: Tampereella, Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Kiertue alkaa perjantaina 8. marraskuuta Nokia Arenalta ja päättyy lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Jäähalliin. Areenakiertueen lisäksi bändi esiintyy neljällä klubikeikalla. PMMP:n comeback-vuosi päättyy kahteen pieneen hyväntekeväisyyskeikkaan, jotka toteutetaan loppuvuodesta Miran ja Paulan kotipaikkakunnilla. Hyväntekeväisyyskeikoille ei ole myynnissä lippuja.Helsingin Olympiastadionilla nähdyt ainutlaatuiset Koko Show -spektaakkelit tarjosivat yleisölle ennennäkemättömän PMMP-shown ja sinetöivät bändin legendaarisen aseman 2000-luvun isoimpana yhtyeenä. Stadionin kaikkien aikojen myydyimmät kotimaisen artistin keikat keräsivät 85 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsivät vuolaasti ylistetyt esiintymiset Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa."On ollut ihanaa viettää tämä kesä PMMP-perheen kanssa. Kesän keikkojen vastaanotto on saanut meidän sydämet täyteen! Mutta myös keikat meni niin täyteen, että kun festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät keikoille nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme teidät siellä! Comeback-keikkojen koko kaari menee isosta ihan pieneen: Areenojen jälkeen tehdään klubikeikkoja pienissä musaklubeissa vain neljä, vähän kuin paluu yhtyeen alkuaikoihin. Tärkeää meille kuitenkin on lopettaa kahteen yksityiseen hyväntekeväisyyskeikkaan Turussa ja Kärsämäellä", PMMP kertoo.Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva yhtye on tunnettu muun muassa hiteistään Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP on tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.PMMP:Paula Vesala, lauluMira Luoti, lauluJuho Vehmanen, bassoMikko Virta, kitaraHeikki Kytölä, rummutPMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEPe 8.11. Tampere, Nokia ArenaPe 15.11. Oulu, OuluhalliLa 16.11. Turku, Gatorade CenterPe 22.11. Helsinki, Jäähalli (lisäkonsertti)La 23.11. Helsinki, JäähalliOvet klo 18.00 (Oulussa klo 17.30)Liput alk. 59,90€ + tilausmaksut (alk. 1,50€ www.lippu.fi)VIP-liput alk. 129,00€ + alv.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Bee, Elsa Brotherus
Bee ja Elsa Brotherus Rytmikorjaamolle lauantaina 23.11.2024
Bee
Suomen kiinnostavimpien artistitulokkaiden joukkoon sekä radioiden ja Spotifyn kärkisijoille noussut Bee (Bertta Seppälä) yhdistelee musiikissaan tummaa poppia ja soulia ja nivoo kaiken yhteen upealla ja tunnistettavalla laulusoundillaan. Been debyyttialbumi Hupsis julkaistiin syyskuussa 2023 ja se nousi heti ensimmäisellä viikollaan Suomen virallisen listan kärkipaikalle. Hupsis-albumi on striimannut jo tuplaplatinaan oikeuttavat huimat 40 miljoonaa kertaa ja sen yhdestätoista kappaleesta neljä on ylittänyt platinaan ja yksi kultaan oikeuttavan striimimäärän. Lisäksi levyn viides single Viimeisiä sanoja nousi Suomen radiolistan soitetuimmaksi kappaleeksi joulukuussa 2023. Levyn menestys noteerattiin myös Emma Gaalassa, jossa Bee kahmi yhteensä kolme ehdokkuutta (Vuoden tulokas, vuoden pop ja yleisöäänestys.)
Illan avaa Elsa Brotherus
Elsa Brotherus on helsinkiläinen 21-vuotias laulaja-lauluntekijä. Brotheruksen supervoima on sanoittaa ja herättää henkiin hetkiä, joita useimmat meistä ovat käyneet elämässään läpi. Usein nämä hetket liittyvät merkityksellisiin kohtaamisiin, vaikeisiin päätöksiin tai mielensisäisiin kamppailuihin ja haavoittaviin kokemuksiin. Brotherus kuvailee itseään sosiaaliseksi seikkailijaksi, jolla on loputon kiinnostus oppia muista ihmisistä, heidän elämästään ja persoonastaan. Monesti uudet kohtaamiset tuovat mukanaan myös uusia tarinoita, jotka päätyvät lopulta kappaleiden sanoituksiksi.Ikärajaton, rajattu anniskelualue K-18.
Liput ovelta 23 €, mikäli jäljellä.
Tapahtumapaikalla pyörätuolikoroke.
***
Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja
Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on
etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta
Etelä-Pohjanmaalta.
Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen.
Osallistu Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla!
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Lost Society
LOST SOCIETY TAMPEREEN TAVARA-ASEMALLE MARRASKUUSSA
Äskettäin Tuskassa päälavan eteen jättiläismäisen pitin masinoinut Lost Society nähdään Tampereen Tavara-asemalla lauantaina 23. marraskuuta. Lost Societyn tuorein albumi ”If The Sky Came Down” on nostanut bändin uusiin ulottuvuuksiin. Kypsästi ja tyylikkäästi vyöryttävä Lost Society lukeutuukin nykyään modernin metallin ehdottomaan eliittiin.
Lämppäreinä nähdään helsinkiläinen vaihtoehto-rock/metal -yhtye St. Aurora, energinen Delta Enigma sekä tulevaisuuden metallijyrä Countless Goodbyes.Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Melancholy Mass Festival 2024
Melancholy Mass Festival saapuu jälleen entistä melankolisempana!
Viime vuonna molemmat illat loppuunmyynyt Melancholy Mass Festival järjestetään tänä vuonna kolmatta kertaa. Tunnelmallinen ja voimakas musiikki valtaa ilmatilan perjantaina 22. marraskuuta Helsingin Ääniwallissa ja seuraavana iltana Tampereen Olympiassa. Vuoden 2024 kattaus on aikaisempiin vuosiin verrattuna enemmän melankolisen metallin eri suuntauksiin syventyvä. Tapahtuma kokoaa uskottavan kirjon niin raskasta kuin herkkää melankoliaa Helsinkiin ja Tampereelle. Helsingin keikka tulee olemaan entistä isommalla Ääniwallin lavalla ja selvästi suuremmalla yleisötilalla ja Tampereen Olympian vanhan elokuvateatterin henki täsmää Melancholy Mass Festivalin kanssa täydellisesti. Tapahtumien pääesiintyjinä toimii peräti kolme yhtyettä, jotka edustavat melankolisen metallin eri suuntauksia: suomalaisen melankolian ruumiillistuma Kaunis Kuolematon, Tanskan murskaava blackgaze-taituri MØL sekä herkkiä ja kauniin kylmiä äänimaisemia maalaileva KAUAN.Näiden lisäksi illoissa nähdään myös nousevia kotimaisia yhtyeitä: melankoliaa ja raa’an tummaa pakanametallia kauniisti yhdistelevä naisartisti Vermilia sekä tuore tekninen blackened death metal -yhtye Omnivortex.Melancholy Mass Festivals 2024Kaunis KuolematonMØL (DEN)KAUANVermiliaOmnivortex
KAUNIS KUOLEMATONTapahtumien yksi pääesiintyjistä on kotimaassa isoja aaltoja tekevä Kaunis Kuolematon. Suomalaisen melankolian ruumiillistumaksi tituleerattu yhtye julkaisi uusimman albuminsa Mielenvalta lokakuussa 2023 ja astui tällä isommankin yleisön sydämiin. Loppuunmyytyjen klubien ja massiivien Tuskan telttalavan keikkojen myötä yhtye on todistanut viimeisen vuoden aikana kuuluvansa kotimaisen metallin eliittien pariin.Youtube
MØLTanskasta tapahtumiin saapuva blackgaze yhtye MØL aloitti uransa kymmenen vuotta sitten julkaistulla EP:llä, ja on sen jälkeen noussut nopeasti kansainväliseen tietoisuuteen. Unenomaisen kauniit melodiat ja shoegaze tunnelmat muuttuvat hetkessä sähisevän vahvoiksi riffeiksi ja terävän tummaksi screamiksi, luoden yhtyeen ainutlaatuisen raskaan ja kauniin soundin.Youtube
KAUANKAUAN on Anton Belovin perustama atmosfäärinen doomista, ambientista sekä black metallista vaikutuksia ammentava yhtye. Nykyään kokonaan suomalaiset muusikot omaava yhtye on alun perin perustettu pitkällä Siperian sydämessä ja pitää nykyisin päämajaansa Helsingissä. Koko konseptin inspiraatio on tullut Suomesta ja suomenkielestä, joka näkyy niin yhtyeen äänimaisemissa, kuin runollisissa sanoituksissa.Youtube
VERMILIAVermilia ammentaa musiikissaan ja taiteessaan kaikuja menneestä, ja yhdistää melankolisia vokaaliharmonioita melodiseen ja mustaan metalliin pakanahengessä. Vermilia myös tuottaa taiteensa kokonaisvaltaisesti itse - korut ja shamaanirummut mukaan lukien.Youtube
OMNIVORTEXOmnivortex on tuore tekninen death metal yhtye Helsingistä, joka on herättänyt viime aikoina paljon huomiota. Thrash- ja black metallilla maustettua kimuranttia musisointia esittävä yhtye esiintyi jopa Saksassa Wacken Metal Festivaalilla kesällä 2023! Nelikko julkaisi uusimman, ”Circulate”-nimisen levynsä syyskuussa -23.Youtube
Lisätietoa ja akkreditointi:Aki Juvonen / Nem Agencyaki@nem.fiNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä.
Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Popeda
Popeda Mössöllä!
Popedan alkuperäisen solistin Pate Mustajärven jättäydyttyä yhtyeestä, laulajan paikalle astuu kansainvälistä uraa tehnyt rock-laulaja Olli Herman.
Möysä: Instagram | Facebook | X | Youtube
Liput ovelta 38 €
Klubikatsomo-lippu (sisältää keikkalipun) - narikka sisältyy hintaan - paikka klubikatsomosta josta erinomainen näkyvyys lavalle, halutessasi istumapaikka - lippu vaihdetaan rannekkeeseen
⭐️ Aitiovaraukset keikalle tästä ⭐️
Z-YÖJUNA HELSINKIIN
Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin.
Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput!
Tarkista juna-aikataulut täältä.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten.
Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla rajoitetusti.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI: VIP VIIMEINEN Lounge
PMMP:N PALUUVUOSI HUIPENTUU VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEESEENTänä kesänä valtavaksi ilmiöksi noussut, vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP nousee suuren kysynnän vuoksi loppuvuodesta vielä viimeistä kertaa keikkalavoille. Viimeinen valitusvirsi -areenakiertue nähdään neljällä paikkakunnalla: Tampereella, Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Kiertue alkaa perjantaina 8. marraskuuta Nokia Arenalta ja päättyy lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Jäähalliin. Areenakiertueen lisäksi bändi esiintyy neljällä klubikeikalla. PMMP:n comeback-vuosi päättyy kahteen pieneen hyväntekeväisyyskeikkaan, jotka toteutetaan loppuvuodesta Miran ja Paulan kotipaikkakunnilla. Hyväntekeväisyyskeikoille ei ole myynnissä lippuja.Helsingin Olympiastadionilla nähdyt ainutlaatuiset Koko Show -spektaakkelit tarjosivat yleisölle ennennäkemättömän PMMP-shown ja sinetöivät bändin legendaarisen aseman 2000-luvun isoimpana yhtyeenä. Stadionin kaikkien aikojen myydyimmät kotimaisen artistin keikat keräsivät 85 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsivät vuolaasti ylistetyt esiintymiset Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa."On ollut ihanaa viettää tämä kesä PMMP-perheen kanssa. Kesän keikkojen vastaanotto on saanut meidän sydämet täyteen! Mutta myös keikat meni niin täyteen, että kun festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät keikoille nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme teidät siellä! Comeback-keikkojen koko kaari menee isosta ihan pieneen: Areenojen jälkeen tehdään klubikeikkoja pienissä musaklubeissa vain neljä, vähän kuin paluu yhtyeen alkuaikoihin. Tärkeää meille kuitenkin on lopettaa kahteen yksityiseen hyväntekeväisyyskeikkaan Turussa ja Kärsämäellä", PMMP kertoo.Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva yhtye on tunnettu muun muassa hiteistään Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP on tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.PMMP:Paula Vesala, lauluMira Luoti, lauluJuho Vehmanen, bassoMikko Virta, kitaraHeikki Kytölä, rummutPMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEPe 8.11. Tampere, Nokia ArenaPe 15.11. Oulu, OuluhalliLa 16.11. Turku, Gatorade CenterPe 22.11. Helsinki, Jäähalli (lisäkonsertti)La 23.11. Helsinki, JäähalliOvet klo 18.00 (Oulussa klo 17.30)Liput alk. 59,90€ + tilausmaksut (alk. 1,50€ www.lippu.fi)VIP-liput alk. 129,00€ + alv.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
GLENN HUGHES - Plays Deep Purple
Deep Purple –legenda Glenn Hughes Suomeen loppuvuodestaDeep Purplen entisenä basistina ja solistina tutuksi tullut Glenn Hughes saapuu marraskuussa Suomeen osana Deep Purplen tänä vuonna 50-vuotta täyttävää Burn-albumia juhlistavaa kiertuettaan. Hughes esiintyy keskiviikkona 20.marraskuuta Tampere-talossa, torstaina 21. marraskuuta Hyvinkääsalissa ja sunnuntaina 24. Helsingin Kulttuuritalolla. Konserteissa on luvassa Burn-albumilta löytyvien biisien lisäksi myös muita Deep Purple-biisejä. Konserttien lipunmyynti alkaa 16.2.2024 klo 12.Deep Purplen basistina ja laulajana vuodet 1973-1976 toiminut Glenn Hughes kiertää tänä vuonna Yhdysvaltoja ja Eurooppaa juhlistaakseen vuonna 1974 ilmestyneen Burn-albumin 50-vuotismerkkipaalua. Jo viime vuonna alkaneella juhlakiertueella Hughesin yhtyeessä soittavat Soren Andersen (kitara), Ash Sheehan (rummut) and Bob Fridzema (koskettimet).Kun Glenn Hughes liittyi Deep Purplen riveihin vuonna 1973, olivat laulaja Ian Gillan ja bassokitaristi Roger Glover juuri lähteneet yhtyeestä. Legendaarisen hardrock-yhtyeen kitaristi Ritchie Blackmore, kosketinsoittaja Jon Lord ja rumpali Ian Paice jatkoivat Deep Purplen tarinaa Hughesin ja David Coverdalen kanssa. Uuden kokoonpanon ensimmäinen yhteinen albumi oli marraskuussa 1973 äänitetty Burn, joka oli samalla Deep Purplen kahdeksas albumi. Ilmestymisensä jälkeen levy sijoittui hyvin myyntilistoilla. Se nousi Ison-Britannian albumilistan sijalle 3., Billboard 200-listan sijalle 9. ja listaykköseksi Itävallassa, Tanskassa, Saksassa ja Norjassa.- Kirjoitimme albumin biisejä Clearwellin vanhassa linnassa Englannin maaseudulla. Siellä yhtyeen uusi kokoonpano hioutui yhteen, ja me uusina jäseninä David Coverdalen kanssa emme malttaneet odottaa että pääsemme työstämään uusia kappaleita. Tunnelma oli todella sähköinen. Kaikki Burnin kappaleet kirjoitettiin vanhassa tyrmässä, joka sijaitsee suuren salin alla. Kehitimme kaikki yhdessä uusia musiikillisia ideoita, ja me Davidin kanssa paneuduimme laulumelodioihin. Ja kuten kuvitella saattaa, Ritchie Blackmore kehitteli kaikenlaisia käytännön piloja. Eräänä iltana hän oli sijoittanut huoneeseeni piilotetun kaiuttimen, josta kantautui aavemaisia ääniä sänkyni viereen. Muistan tämän kaiken kuin eilisen! Nyt on aika juhlia Burnia, ja odotan todella innolla kohtaamisia yleisön kanssa, Glenn Hughes sanoo.Trapeze-yhtyeessä uransa aloittanut Glenn Hughes on Deep Purple -pestinsä lisäksi mm. äänittänyt neljä studioalbumia palkitun Black Country Communion –superyhtyeen kanssa sekä julkaissut sooloalbumeita, joiden tiimoilta hän on kiertänyt laajasti Euroopassa, Japanissa ja Etelä-Amerikassa. Vuonna 2019 Glenn liittyi Dead Daisesin laulajaksi ja bassokitaristiksi, äänitti kaksi albumia, Holy Ground (2021) ja Radiance (2022) ja kiersi ympäri maailmaa. Rock and Roll Hall of Fameen Glenn Hughes valittiin vuonna 2016 osana Deep Purplen kolmatta kokoonpanoa. Suomessa Hughes on viimeksi keikkaillut viime kesän Tuska-festivaalilla Classic Deep Purple Live -shownsa kanssa.Glenn HUGHES - Plays Deep PurpleKe 20.11.2024 klo 19.00 Tampere-talo, iso saliTo 21.11.2024 klo 19.00 HyvinkääsaliSu 24.11.2024 klo 19.00 Helsinki KulttuuritaloKonsertit ovat ikärajattomia Lippujen hinnat kaikissa konserteissa 59,90 / 69,90 / 79,90 €Konsertit järjestää Gramopop Oy https://www.Glennnhughes.com/
FI
96 views
Buy Ticket
Read More
ALCEST K-18
TUSKALIVE: UUDEN ALBUMIN JULKAISEVA ALCEST HELSINGIN KULTTUURITALOLLE MARRASKUUSSARanskalainen post black metal / black gaze -suuruus Alcest saapuu Helsingin Kulttuuritalolle 27. marraskuuta kuluvaa vuotta. Helsingin konsertti on osa ”Les Chants de l’Aurore”- uutuusalbumin ympärille rakentuvaa kiertuetta.Alcest sai alkunsa vuonna 2000 multi-instrumentalisti Stéphane "Neige" Pautin sooloprojektina. Nykyisin bändin rungon muodostaa Neigen lisäksi rumpali Jean "Winterhalter" Deflandre ja live-tilanteessa kokoonpanoa täydentävät kiertuemuusikot. Alcestin ilmaisu on kehittynyt alkuaikojen raa’asta black metallista nykyiseen black gazeksi kutsuttuun, mustan metallin ja shoegazen leijuvaan ja tunnelmalliseen yhdistelmään.Tuore ”Les Chants de l’Aurore”-levy on Alcestin seitsemäs studioalbumi: yhtyeen edellinen albumi, vaihtoehtohitiksi noussut ”Spiritual Instinct”-julkaistiin vuonna 2019 ja sen tiimoilta Alcest esiintyi loppuunmyydylle Tavastia-klubille Helsingissä.TuskaLive ja Grey Beard esittävät: Alcest 27.11.2024 Kulttuuritalo, Helsinki Liput alk. 47,00€ K-18 | ovet 19:00
FI
90 views
Buy Ticket
Read More
Ernest Lawson Show – Grande Finale K-15
Ernest Lawson Show – Grande Finale with UMO Helsinki Jazz Orchestra GRANDE FINALE! Koomikko, juontaja ja koko kansan unelmavävy Ernest Lawson sekä yhden miehen orkesteri Sam Weckman ovat hurmanneet musiikkipitoisella Hymypoika-komediashowllaan yleisöt ympäri Suomen. Nyt kiertue saa spektaakkelimaisen huipennuksen, kun musiikki viedään uusiin ulottuvuuksiin ja laajuuksiin 17-henkisen UMO Helsinki Jazz Orchestran kanssa. Tule todistamaan, mitä syntyy, kun yhdistetään stand up, musiikki ja todella grande jazzorkesteri! Lupaamme että naurulle ei tule loppua.Ernest Lawsonin sanoittaman ja Sam Weckmanin säveltämän musiikin UMOlle sovittaa elokuvasäveltäjänä tunnettu Pessi Levanto. Ainutlaatuisen ja unohtumattoman koko illan shown kapellimestarina toimii Ed Partyka. Kiertue vie seuraaville paikkakunnille: Pe 13.9. klo 19 Savoy-teatteri, Helsinki Ke 27.11. klo 19 Lappia Musiikkitalo, Tornio To 28.11. klo 19 Pohjankartanon sali, Oulu La 30.11. klo 19 Kaukametsä, Kajaani Kesto n. 2,5 h, sis. väliajan. Suositusikäraja K-15. Ernest Lawson on naurattanut ja viihdyttänyt suomalaisia jo vuosien ajan maan suosituimmissa TV-ohjelmissa kuten Putous ja Tanssii Tähtien Kanssa. Televisiotöiden ohella tämä monitaituri on kiertänyt komedialavoja ~tuhannen keikan verran. Ernestin itseironinen ja aina ajankohtainen huumori ammentaa mm. keski-ikäisyydestä, vanhemmuudesta ja 2020-luvun isoimmista ilmiöstä.UMO Helsinki Jazz Orchestra on jazzin ja rytmimusiikin saralla ammattimaisesti toimiva orkesteri, joka esiintyy vuosittain noin sadassa konsertissa ja tapahtumassa. Vuodesta 1975 alkaen UMO Helsinki on julkaissut yli 60 albumia ja esiintynyt kotimaisten huippunimien lisäksi kansainvälisten jazztähtien kanssa. Orkesterin ohjelmisto ulottuu aina jazzista souliin ja klassiseen musiikkiin, yhdistäen yllätyksellisesti uutta ja vanhaa. www.umohelsinki.fi
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Suburban Tribe
Suburban Tribe ”Frozen Asses” -minikiertueelle 28.11.-6.12.2024.
Suburban Tribe esiintyy klubiolosuhteissa neljällä paikkakunnalla. Yhtye juhlistaa Suomen itsenäisyyspäivää Helsingin Tavastia-klubilla.
28.11. Kuopio - Sawohouse 29.11. Jyväskylä - John Smith Rock Frozen30.11. Tampere - Pakkahuone 6.12. Helsinki - Tavastia
Suburban Triben laulaja Ville Tuomi kertoo: ”Kesän keikat oli niin järjettömän hieno kokemus koko bändille, ja yleisön viesti oli selkeä: ”Lisää keikkaa!”, joten ei siinä hirveästi tarvinnut arpoa – ei muuta kuin takaisin lauteille.”
Suburban Tribe palasi esiintymislavoille kesällä 2024 13 vuoden tauon jälkeen. Bändi soitti kuusi festivaalia; Tuskan, Tuhdimmat tahdit, Ilovaarirockin, John Smith Rock Festivalin, Tikkurila Festivaalin ja Kuopiorockin. Liput ovelta 45 €, mikäli jäljellä.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Ernest Lawson Show - Grande Finale