4117 result(s) found for ""
Nuket + TBA
Nuket on alunperin Pyhät Nuket -nimellä vuonna 1984 perustettu, Tampere-Helsinki-akselilta tuleva, post punk -yhtye, jonka nimi lyheni nykyiseen asuunsa 1986 laulajan vaihtumisen myötä. 1990-luvulle siirryttäessä Nuket jäi tauolle, jota kestikin aina vuoteen 2018, jolloin kasvavan kysynnän vuoksi Nuket päätettiin herättää henkiin. Bändi teki muutaman onnistuneen keikan täysille saleille.Covid keskeytti uuden tulemisen, kunnes kesällä 2023 Nukeilta ilmestyi Juri Sepän tuottama single Elämä kostaa, joka on jo noussut yhtyeen kuunneltuimpien kappaleiden joukkoon vanhojen biisien Kun vielä nuori olla voi, Askeleet ja Syyskuu rinnalle.Keväällä 2024 Nuket palasi lavoille soittaen loppuunmyydyn keikan Tampereen Tullikamarin Klubilla. Keikalla äänitettiin myös yhtyeen uuden albumin pohjat: Greatest Hits Live ilmestyy marraskuussa 2024 tuottajana jälleen Juri Seppä.Syksyllä yhtye teki myös pienimuotoisen rundin, jonka viimeinen etappi nähdään Tampereen G Livelabissa 30.11.2024. Kyseinen veto tulee samalla olemaan vuodesta 1986 bändissä laulaneen Kalle Hyötysen jäähyväiskeikka, joten vielä kerran yleisön on mahdollisuus kokea Nuket originaalin laulajansa johtamana.Kalle - lauluRike -kitaraDaffy - kitaraVuokko - bassoJaska - rummutJunnu - koskettimet
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Tapahtumassa on sekä seisoma- että istumapaikkoja
Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
JoJo esittää: SUOJELIJA
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
The Bilebändi
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
KNIFE PARTY & SIGMA
KNIFE PARTY JA SIGMA KAAPELITEHTAALLE - VUODEN KOVIMMAT KONEMUSIIKKIBILEET MARRASKUUSSA
Marraskuussa Helsingin Salmisaaressa jytisee, kun elektronisen musiikin jättiläinen Knife Party palaa pitkästä aikaa Suomeen. Maassamme viimeksi 2017 käynyt australialainen Knife Party esiintyy Helsingin Kaapelitehtaalla lauantaina 30. marraskuuta 2024. Lisäksi Kaapelitehtaalla nähdään yksi maailman suosituimmista drum & bass genren tähdistä, viimeksi 2016 Weekend Festivaleilla esiintynyt iso-britannialainen Sigma.
Pendulumin perustajajäsenien Rob Swiren ja Gareth McGrillenin suurten lavojen sivuprojekti, dubstepiä, drum & bassia ja electroa rave- ja rockmusiikkiin yhdistävä Knife Party tunnetaan hiteistä, kuten mm. Internet Friends, LRAD, Bonfire ja Boss Mode, sekä collabeistaan muun muassa Swedish House Mafian, Skrillexin, Porter Robinsonin ja Neron kanssa. Niitäkin kuuluisampi se on sähköistävän energisistä ja visuaalisesti huikeista, elämyksellisistä keikoistaan. Keikalla kohtaavat kropan valtaavat bassot, intensiiviset rytmit ja näyttävät visuaalit. Knife Partyn keikka on ainutlaatuinen kerran elämässä -kokemus ja ”must nähdä” Knife Partyn ja Pendulumin faneille, sillä projekti ei tunnetusti paljon keikkaile.
Ainutlaatuisten bileiden toisena päätähtenä esiintyy brittiläinen drum and bass -duo Sigma, joka julkaisi uuden kiitetyn London Sound nimeä kantavan albuminsa tämän vuoden tammikuussa. Sigma tunnetaan hiteistään kuten Nobody to Love ja Changing, sekä drum & bass genreä upeasti ravisuttaneista albumeistaan Life (2015) ja Hope (2022). Tapahtuman kotimaisina artisteina kuullaan elektronisen musiikin kärkinimet Orion, Dj hapan korppu, Donlow ja Annika.
Knife Partyn ja Sigman Kaapelitehtaan-keikasta tulee elektronisen musiikin fanien vuoden 2024 ehdoton kohokohta!
KEIKKA:
KNIFE PARTY (AUS), SIGMA (DJ Set / UK)
Support: Orion, Dj hapan korppu, Donlow, Annika
30.11.2024, Kaapelitehdas, Helsinki
Ovet klo 21, K-18
FI
2 views
Buy Ticket
Read More
Fanny ja Alexander
Järvenpään teatterin kellariteatterissa nähdään Ingmar Bergmanin osin omaelämäkerrallinen sukudraama Fanny ja Alexander. Tiivistunnelmaisen teoksen keskiössä on ruotsalainen Ekdahlin teatterisuku, jonka vaiheita kuvataan kasvavan lapsen silmin. Kiehtova Fanny ja Alexander on ylistys mielikuvituksen ja inhimillisen lämmön parantavalle voimalle uhkakuvien täyttämässä maailmassamme.Alkuperäisteos Ingmar BergmanDramatisointi Paavo WesterbergSovitus ja ohjaus Heini TolaSkenografia Ia EnsteräValosuunnittelu Mirkka SaariÄänisuunnittelu Salla MarkkanenSaattajaliput, ryhmäliput, pyörätuoliliput myynnissä vain teatterilla!
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Kreivitär Amalien draamakierros
Hurmaavan kreivitär Amalien esitys jatkuu!Aleksanterin teatterin perustajan, kreivi Nikolai Adlerbergin puoliso kreivitär Amalie kierrättää yleisöä tunnin ajan Aleksanterin teatterissa ja kertoo niin rakkaasta teatteristaan kuin ihmeellisestaä elämästään Saksassa, Venäjällä ja Suomessa.Kreivitär Amalie oli poikkeuksellisen kaunis ja hänestä maalattu kuva on yksi niistä 36:sta, jotka Ludwig I tilasi Kaunotargalleriaansa. Amalie hurmasi ihmiset ympärillään. Hänestä ja hänelle kirjoitti runoja mm. nuori diplomaatti ja tuleva kuuluisuus F. Tjutchev eikä hän ollut yhdentekevä keisari Nikolai I:llekään, joka lahjoitti Amalielle arvokkaan turkin. Amalien kuva on esillä myös Mustion Linnassa. Teatterikierroksella kuulet miksi.Amalien roolissa Anastasia Trizna.“Aivan kertakaikkisen upea esitys. Faktaa erittäin viihdyttävässä muodossa. Ihastuttava nuori naisnäyttelijä, joka osasi hyvin ottaa yleisönsä. Pisteenä iin päällä hänen äärimmäisen kaunis soittonsa ja laulunsa.”“…ihastuttava, ammattitaitoinen ja jollain tapaa hellyyttävä... Varhaisteinitkin jaksoivat kuunnella historiantunnin näin mielenkiintoisesti esitettynä ja pitivät draamakierrosta hyvänä ideana.”Kesto noin 1 h 15 min.Kierros ei valitettavasti sovi liikuntarajoitteisille
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
MonoNeon (USA)
FUNK-SUOSIKKI JA BASISTIVIRTUOOSI MONONEON LEVYNJULKAISUKIERTUEELLAAN HELSINKIIN
Modernin rytmimusiikin suosikkinimeksi noussut basisti, laulaja ja lauluntekijä MonoNeon palaa joulukuun alussa Helsinkiin. Uuden studioalbumin heinäkuussa julkaiseva yhdysvaltalaisartisti konsertoi Korjaamon Vaunusalissa sunnuntaina 1. joulukuuta. Tapahtuman pääsyliput tulevat myyntiin Tiketiin keskiviikkona 26.6. klo 12.
Funkia, R&B:ta ja kokeellisia elementtejä musiikissaan yhdistelevä MonoNeon (oikealta nimeltään Dwayne Thomas Jr.) on kasvanut ilmiöksi sosiaalisessamediassa, jonka eri kanavissa hän on jakanut musiikkiaan ja persoonaallisia sisältöjään jo vuosikausien ajan. Artisti julkaisee 26. heinäkuuta uuden studioalbuminsa “Quilted Stereo”, jolla vierailevat legendaariset Mavis Staples ja George Clinton.
Ennen kaikkea MonoNeon on ilmiömäisen taitava basisti, jonka Red Hot Chili Peppersin Flea on kuvaillut olevan ”the greatest fucking electric bass player”. Eri elementit yhdistyvät värikkään ja persoonallisen artistin kappaleissa yllättävillä ja omaperäisillä tavoilla.
MonoNeon on nähty useiden arvostettujen festivaalien estradeilla, ja syksyn levynjulkaisukiertueellaan hän vierailee keskeisillä keikkapaikoilla eri puolillaEurooppaa. Pääsyliput Korjaamon joulukuiseen funk-iltamaan ovat myynnissä Tiketissä keskiviikkona 26. kesäkuuta klo 12.
Liput ovelta 36 €, mikäli jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella.
Lippujen varausaika 2 päivää.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Nukkekodin jälkeen – Ibsenin pään sisään
Henrik Ibsenin Nukkekoti. Täydellinen draama suurennuslasin alle!Huijaus, kiristys, lainat, lumeavioliitto, naisen asema, miehen rooli. Nukkekoti on yksi parhaimmista kirjoitetuita tragedioista ja ansaitsee 1800-luvulta päivittämistä kaikilla mahdollisilla teatterin tekemisen muodoilla!Vantaan Näyttämön opetusteatterina toteutettu "Nukkekodin jälkeen" tutkii tämän klassikkoteoksen teemoja syventyen niihin uusin työryhmän tarjoamin tavoin. Opetusteatterin työryhmä on sukeltanut Ibsenin pään sisään ja pureskelee näytelmän teemat pala palalta yleisölle tarjoiltaviksi. Lopputuloksena on näytelmällinen tutkielma Ibsenin klassikkoteoksesta.Nukkekoti ja sen teemat ovat ikuisia ja haastavat katsojat pohtimaan yhteiskunnallisia muutoksia viimeisen vuosisadan aikana. "Nukkekodin jälkeen" antaa katsojalle hienon mahdollisuuden kurkistaa Ibsenin teemoihin rikkaalla ja uudella tavalla.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Huojuva Talo
Marraskuussa 2024 Ykspihlajan Työväen Näyttämö tuo lavalle Antti Mikkolan sovituksen Maria Jotunin klassikkoteoksesta ”Huojuva talo”. Teos pureutuu lähisuhdeväkivallan monikerroksisiin ilmiöihin ja mekanismeihin. ”Huojuva talo” tuo tämän ajankohtaisen ja kipeän aiheen näyttämölle, tarjoten yleisölle tilaisuuden näiden teemojen syvälliseen pohdintaan. Pahkamäen ohjauksen kautta haastetaan käsityksiä sukupuolirooleista ja katsojat asettuvat pohtimaan väkivallan sukupuolittuneisuutta ja sen taustalla olevia syitä.Näytelmä päättää ohjaaja Aku-Petteri Pahkamäen Ykspihlajan Työväen Näyttämölle ohjaamaa “Sukupuoli ja valta” -trilogiaa (Bernarda Alban talo 2019, Reviisori 2022), joka on tutkinut vallan dynamiikkaa ja sen vaikutuksia niin perheissä kuin yhteiskunnassa.
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Puijo Wolley -Arctic Volley
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
JUHA TAPIO: Joulu 2024
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
Raahen Teatteri: Terapian Tarpeessa
Terapian tarpeessa
Raahen Teatterissa kutitellaan nauruhermoja pikkujouluaikaan
Tervetuloa Raahen Teatteriin pimeimpään vuodenaikaan! Pikkujoulusesonkia valaisee Sari Havaksen kirjoittama näytelmä Terapian tarpeessa. Elämä törmäyttää yhteen kaksi naista, Aila Sydänvalon ja Kaisa Alahämärän. Toinen on terapeutti, toinen ruuhkavuosissa pyörivä perheenäiti ja vaimo. Toinen pelkää yksinäisyyttä, toinen haluaisi joskus nukkua kunnolla .Miehen kosketus on molemmille jo niin kaukainen asia, että se on melkein mahdotonta enää kuvitella. Naiset pureutuvat parisuhteen hillittömään maailmaan hersyvällä otteella, josta jokainen löytää taatusti samaistumispintaa – oli sitten sinkku, eronnut, karannut, eksynyt, naimisissa – tai ihan vaan ihminen, joka haluaa nauttia elämästä iloineen ja suruineen.
Rooleissa nähdään Eija Sormunen ja Päivi Tuomainen. Näytelmän ohjaa Hanna Hautala.
Näytökset Raahen Teatterissa, Koulukatu 13, RaahePe 15.11. klo 18, La 16.11. klo 18, Su 17.11. klo 16, Pe 22.11. klo 18, La 23.11. klo 18, Su 24.11. klo 16, Pe 29.11. klo 1, La 30.11. klo 18, Su 1.12. klo 16, Ke 4.12. klo 18, To 5.12. klo 18, La 7.12. klo 18, Su 8.12. klo 16, Pe 13.12. klo 18, La 14.12. klo 18
Kesto: 1h 30 min, sis. väliajan
Liput (sis. palvelumaksun):- 22,50 € peruslippu Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.www.vammaiskortti.fiTilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Lippuvaraukset sähköpostilla myynti@raahenteatteri.fiNumeroimattomat istumapaikat.Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.Järj. Raahen Teatteri
Tapahtuman turvallisuusohje:
- Tulethan Tapahtumatalo Raaheen vain terveenä ja oireettomana.- Tulethan ajoissa tilaisuuksiin, niin vältymme jonoilta.
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
HELSINKI INTERNATIONAL DARTS CUP
Historian ensimmäinen Helsinki International Darts Cup tuo maailmantähdet HelsinkiinHelsingin jäähallilla sunnuntaina 1. joulukuuta järjestettävä Helsinki International Darts Cup tuo neljä maailman parhaimmistoon kuuluvaa heittäjää Suomeen. Mukana on kolminkertainen maailmanmestari Michael Van Gerwen, hallitseva maailmanmestari Luke Humphries, maailmanlistan vitonen Gerwyn Price sekä maailmanlistan sijalta 45 löytyvä Simon Whitlock. Ulkomaisten huippujen lisäksi jäähallissa tullaan näkemään myös neljä Suomen parhaimmistoon kuuluvaa heittäjää, jotka valitaan myöhemmin karsintojen kautta. Cupin tuomaroi legendaarinen Russ Bray, joka valittiin tänä vuonna Professional Darts Corporationin (PDC) Hall of Fameen. Helsinki International Darts Cupin liput tulevat myyntiin maanantaina 27. toukokuuta klo 9.00.Suomalaisia dartsin ystäviä hemmotellaan loppuvuodesta, kun historian ensimmäinen Helsinki International Darts Cup järjestetään Helsingin jäähallilla. Kansainvälisessä turnaus tuo darts-maailman parhaita heittäjiä Suomeen.Lajin kautta aikojen parhaisiin pelaajiin lukeutuva hollantilainen Michael Van Gerwen on kolminkertainen dartsin maailmanmestari (2014, 2017 ja 2019) ja tällä hetkellä maailmanlistan sijalla kolme pidettyään listan kärkisijaa pitkään vuosina 2014-2021. Englantilainen Luke Humphries on dartsin hallitseva maailmanmestari, joka löytyy maailmanlistan sijalta yksi. Walesilainen Gerwyn Price on yksi maailman parhaista ammattipelaajista ja tunnettu erityisesti saavutuksistaan Professional Darts Corporationin (PDC) turnauksissa. Price on maailmanlistan sijalla viisi. Vuonna 1969 syntynyt australialainen Simon Whitlock on yksi darts-maailman värikkäimmistä heittäjistä. Hän on voittanut useita suuria PDC-turnauksia, mukaan lukien vuoden 2012 Euroopan mestaruuden. Cupin täydentää myöhemmin julkistettavan karsinnan kautta valittavat neljä suomalaisheittäjää.Helsinki International Darts Cupin tuomaroi legendaarinen englantilaistuomari Russ Bray. Maailman arvostetuimpiin darts-tuomareihin lukeutuva Bray tunnetaan syvästä ja kumeasta äänestään. Bray valittiin tänä vuonna PDC:n Hall of Fameen- Darts on mahtavassa nosteessa Suomessa tällä hetkellä. Uusia seuroja perustetaan koko ajan lisää. Helsinki International Darts Cup tarjoaa huippu viihdettä suomalaisille darts- faneille juuri ennen MM-kisojen alkua, sanoo Suomen Darts-liiton toiminnanjohtaja Veijo Viinikka, joka on voittanut useita Suomen mestaruuksia dartsissa sekä edustanut Suomea lukuisissa kansainvälisissä darts-turnauksissa.Helsingin jäähalliSu 1.12. 2024 klo 18.30 ( ovet klo 17.00)Heittäjät:Michael Van GerwenLuke HumphriesGerwyn PriceSimon Whitlock+ neljä myöhemmin julkistettavaa suomalaisheittäjääOtteluliput:Hinnat nousevissa katsomoissa alkaen 39,90€Permantoliput (istumapaikat 12 hengen pöydissä) alkaen 99,90€Vip-liput hinnat alkaen: 259,90 €Vip / Meet&Greet -lippu sisältää:- meet & greet valitun pelaajan tai tuomarin kanssa ennen peliä- kaulanauhan ja vip-passin- parhaat istumapaikat pöydissä lavan edessä- pientä suolaista naposteltavaaK18, paitsi katsomot B2, B3 , B4Permanto K-18Järjestäjä: Gramopop Oy ja Biljardikauppa.fiPromoottorit: Marko Riihelä ja Jussi TyrkköLisätiedot ja haastattelupyynnöt:Nora Norrlin / Liekki Promotionnora.norrlin@liekkipromotion.com, 040 846 0116www.dartscup.fi
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
Väylä
VÄYLÄRosa Liksomin kiitettyyn ja palkittuun romaaniin perustuva Väylä kuvaa sodan mullistaman maailman pienen ihmisen näkökulmasta. Se on rujonkaunis kasvukertomus, jossa metsän polut ovat yhtä tärkeitä kuin pommikoneiden kumu. Se on vuoden mittainen tarina siitä miltä tuntuu jättää kotinsa. Ja palata takaisin.Näytelmä kertoo Lapin sodan ajasta, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat hylkäämään kotinsa. Keskiössä on nuori tyttö, jonka pitää saattaa kotitilansa karja suojaan länteen. Väylän toiselle puolelle. Jossain siellä pitäisi olla myös tytön äiti.Teoksen ohjaaja ja sovittaja Tuomo Rämö on tehnyt urallaan lukuisia vaativia näyttämösovituksia. Rämön Lappeenrannan kaupunginteatteriin tekemä ohjaus ja sovitus Viimeinen Atlantis nähtiin Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa vuonna 2023. Samana vuonna esitys voitti myös vuoden esityksen Thalia-palkinnon.“Olima selvihneet tähän pisteeseen asti. Eessä oli pakko olla jotaki parempaa.”Kirjailija: Rosa LiksomDramatisointi ja ohjaus: Tuomo RämöLavastus: Kaisa NivaPukusuunnittelu: Elina VaskoRooleissa: Sirpa Filppa (vier.), Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme, Antti Kyllönen ja Helena PuskaKantaesitys 18.9.2024 Kemin Teatteri
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Palaye Royale - Death or Glory
LASVEGASILAINEN PALAYE ROYALE PALAA JOULUKUUSSA HELSINKIINTeatraalisen, rajoja rikkovan ja kokeilevan glamrock- ja art punk-soundin tavaramerkikseen ottanut Palaye Royale palaa Helsinkiin! Viime vuonna kahtena iltana loppuunmyydyllä Tavastia-klubilla ihastuttanut yhdysvaltalaisbändi nousee Death or Glory -kiertueellaan Kulttuuritalon lavalle maanantaina 2.12.2024. Liput keikalle tulevat myyntiin keskiviikkona 24.7. klo 11 Lippu.fissä.Mahtipontisen dramaattinen Palaye Royale on saavuttanut energisillä live-esiintymisillään omistautuneen ja lähes kultinomaisen fanikunnan. Adrenaliinintäyteinen, räikeä ja karismaattinen Palaye Royale on esiintynyt loppuunmyydyillä keikoilla ja festarilavoilla ympäri maailmaa. Jokaiseen bändin show’hun sisältyy jännittävä arvaamattomuuden elementti, kun Palaye Royale tuo vertaansa vailla olevan rocksirkuksensa kaupunkiin.Tänä kesänä Joensuun Ilosaarirockissakin ihastuttaneen kolmihenkisen yhtyeen jäsenet ovat veljekset Remington Leith (laulu), Sebastian Danzig (kitara) ja Emerson Barrett (rummut). Yhtye julkaisi viimeisimmän kokopitkän albuminsa Fever Dream lokakuussa 2022.Kulttuuritalolle illan saapuvat avaamaan Palaye Royalen mukana Euroopan ja Iso-Britannian kiertueella kiertävät yhdysvaltalaiset I See Stars ja Huddy.KEIKKA: Palaye Royale (US): Death or Glory+ support: I See Stars (US), Huddy (US) ma 2.12.2024 Kulttuuritalo, HelsinkiOvet klo 17:30, ikäraja -S- / K-18LIPUT: Myyntiin ke 24.7.2024 klo 11Liput palvelumaksuineen alk. 38 € + tilausmaksu alk. 1,50 € (www.lippu.fi)
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Palaye Royale - Death or Glory - Mastercard Preferred
LASVEGASILAINEN PALAYE ROYALE PALAA JOULUKUUSSA HELSINKIINTeatraalisen, rajoja rikkovan ja kokeilevan glamrock- ja art punk-soundin tavaramerkikseen ottanut Palaye Royale palaa Helsinkiin! Viime vuonna kahtena iltana loppuunmyydyllä Tavastia-klubilla ihastuttanut yhdysvaltalaisbändi nousee Death or Glory -kiertueellaan Kulttuuritalon lavalle maanantaina 2.12.2024. Liput keikalle tulevat myyntiin keskiviikkona 24.7. klo 11 Lippu.fissä.Mahtipontisen dramaattinen Palaye Royale on saavuttanut energisillä live-esiintymisillään omistautuneen ja lähes kultinomaisen fanikunnan. Adrenaliinintäyteinen, räikeä ja karismaattinen Palaye Royale on esiintynyt loppuunmyydyillä keikoilla ja festarilavoilla ympäri maailmaa. Jokaiseen bändin show’hun sisältyy jännittävä arvaamattomuuden elementti, kun Palaye Royale tuo vertaansa vailla olevan rocksirkuksensa kaupunkiin.Tänä kesänä Joensuun Ilosaarirockissakin ihastuttaneen kolmihenkisen yhtyeen jäsenet ovat veljekset Remington Leith (laulu), Sebastian Danzig (kitara) ja Emerson Barrett (rummut). Yhtye julkaisi viimeisimmän kokopitkän albuminsa Fever Dream lokakuussa 2022.Kulttuuritalolle illan saapuvat avaamaan Palaye Royalen mukana Euroopan ja Iso-Britannian kiertueella kiertävät yhdysvaltalaiset I See Stars ja Huddy.KEIKKA: Palaye Royale (US): Death or Glory+ support: I See Stars (US), Huddy (US) ma 2.12.2024 Kulttuuritalo, HelsinkiOvet klo 17:30, ikäraja -S- / K-18LIPUT: Myyntiin ke 24.7.2024 klo 11Liput palvelumaksuineen alk. 38 € + tilausmaksu alk. 1,50 € (www.lippu.fi)
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Rajaton rakkaus (PN)
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
JUHA TAPIO: Joulu 2024
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Soulful Christmas -kiertue
Jepa Lambertin Soulful Christmas -joulukonserttikiertue tulee jälleen
Jepa Lambert lähtee toistamiseen suositulle joulukonserttikiertueelle. Viime vuonna ensimmäistä kertaa omalle kiertueelle lähteneen Lambertin joulukonsertit vetivät kirkkoja täyteen kautta maan. Konsertissa kuullaan sielukkaita joululauluja painottaen afroamerikkalaista gospel-ohjelmistoa.Monista TV-ohjelmista tuttu pinkkitukkainen soul-laulaja tunnetaan monipuolisesta sekä vahvasta tulkinnastaan. Suomen Adeleksikin tituleerattu laulaja esittää lämminhenkisessä konsertissaan suomen- ja englanninkielisiä joululauluja. Lambertia vahvistaa kiertueella gospeljuuret omaavat huippumuusikot pianisti Maria Ilmoniemi ja kitaristi Lasse Sakara. Helsingissä, Espoossa, Turussa, Tampereella, Lahdessa ja Tuusulassa mukana on myös Lambertin johtama Sounds of Mercy -gospelkuoro.Viime vuonna uskalsin lähteä ensimmäistä kertaa soolokiertueelle ja se oli ihanaa! En ole koskaan saanut niin paljon lämmintä palautetta ja rakkautta kuin silloin. Tämä rohkaisi minua lähtemään uudestaan tien päälle ja vielä vähän isommalla kokoonpanolla. Joulun viesti on rakkaus, rauha ja armollisuus toisia sekä itseämme kohtaan. Sitä haluan laulullani välittää ja uskon että meidän konsertit eivät jätä ketään kylmäksi, vaan tuovat voimaa talven pimeisiin hetkiin. -Lambert kommentoi tulevaa
Jepa Lambert on aloittanut laulu-uransa jo nuorena gospelmusiikin parissa. Hänellä on pitkä ja monipuolinen kokemus solistina, taustalaulajana, vocal coachina sekä ääninäyttelijänä monissa TV-ohjelmissa ja konserteissa kautta maan. Moni tunteekin Lambertin TV:stä mm. Elämäni Biisi, The Voice of Finland, Tähdet Tähdet sekä Toivesäveliä -ohjelmista.
Jepa Lambert on laulanut lukuisien kansainvälisten ykkösrivin artistien kanssa, kuten gospel-legendojen Andrae Crouch ja Russ Taff sekä soul- ja hip-hop tähtien Cory Henry, Jacob Collier, Snoop Dogg ja Cee Lo Green. Kotimaassa Lambert on noussut viime aikoina lavalle mm. Mestarit Areenalla -kiertueella Kaija Koon, Ellinooran, Vesalan ja Jenni Vartiaisen kanssa. Lisäksi Lambert on kiertänyt Vesterinen Yhtyeineen -kokoonpanon jäsenenä sekä tulkinnut solistina eri orkestereiden kanssa.
Jepa Lambertin oma gospelkuoro Sounds of Mercy on 25-henkinen, vuonna 2021 perustettu kuoro pääkaupunkiseudulta. Korkeatasoinen musiikin ammattilaisista sekä pitkän linjan gospel-lauluharrastajista muodostunut Sounds of Mercy on esiintynyt mm. Iltan ja Mikko & Jukka Leppilammen taustalla. Lisäksi kuoro on nähty TV-ohjelmissa kuten Putous (MTV) ja Riemulaulut (YLE). Kuoro on julkaissut omaa musiikkituotantoakin.
Kiertueen tuottaa Ohjelmatoimisto Kristalli.
Soulful Christmas -joulukiertue 20242.12. Turku, Mikaelinkirkko feat. Sounds of Mercy3.12. Jyväskylä, Taulumäen kirkko4.12. Kuopio, Alavan kirkko7.12 Tuusula, kirkko feat. Sounds of Mercy9.12. Espoo, Tuomiokirkko feat. Sounds of Mercy10.12. Joensuu, Joensuun kirkko11.12. Lappeenranta, Lauritsalan kirkko12.12. Lahti, Ristinkirkko feat. Sounds of Mercy16.12. Rovaniemi, kirkko18.12. Vaasa, Vaasan kirkko19.12. Seinäjoki, Törnävän kirkko20.12. Tampere, Messukylän kirkko feat. Sounds of Mercy21.12. Helsinki, Paavalin kirkko feat. Sounds of MercyEsteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Ranskalainen pyjama
Ranskalainen pyjamaHulvaton ja vauhdikas naurupommi!Ranskalainen pyjama on Marc Camolettin kirjoittama menestysfarssi. Alkuperäiseltä nimeltään Pyjama pour six -näytelmää on Suomessa esitetty myös nimillä Älä pukeudu päivälliselle ja Lainalakanat. Rauman teatterissa näytelmästä nähdään täysin uusi, Aino Piirolan suomentama versio.Pariisin lähistöllä sijaitsevaan huvilaan sijoittuva tarina sisältää klassisen farssin tapaan runsaasti yllätyksiä, väärinkäsityksiä ja intohimoa. Tämä hillitön ihmissuhdesoppa saa niin roolihahmojen kuin katsojienkin päät pyörälle!
FI
73 views
Buy Ticket
Read More
Århundradets kärlekssaga
Ikoninen runoteos nyt näyttämöllä!Minttu Mustakallio vie meidät matkalle Märta Tikkasen maailmaan kiehtovalla uudelleentulkinnalla ikonisesta runoromaanista. Näytelmässä näyttelijä Minttu saapuu monologin harjoituksiin. Hänen yllätyksekseen ohjaaja on kutsunut paikalle myös koeyleisöä. Ohjaaja itse loistaa poissaolollaan, ja pian Minttu alkaa saamaan mitä omituisimpia ohjeita tekstiviestein.Tikkasen klassikko, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1978, on ajaton ja suorasukainen kuvaus vaikeasta suhteesta. Se on vaikuttava tarina, jossa toinen osapuoli joutuu tukijan roolin, kun toinen taas sortuu riippuvuuden ikeeseen. Nainen ilmaisee tunteitaan, käsittelee valtaa ja riippuvuutta, valheita ja julmuutta - ja pitää itsensä elossa näin.Runokokoelman ovat dramatisoineet Aino Pennanen ja Riikka Oksanen.Tekstitys:Esitys tekstitetään suomeksi ja ruotsiksi Subtitle Mobile-mobiilisovelluksen kautta. Sovelluksen voit ladata App Storesta tai Google Playsta nimellä Subtitle Mobile. Suosittelemme, että lataat sovelluksen puhelimeesi etukäteen. Näytöksen aikana voit sovelluksen ladattuasi seurata tekstitystä omalta puhelimeltasi. Jokaisella esityksellä on oma koodinsa joka syötetään sovellukseen ennen esitystä. Voit myös lainata tekstityslaitteen maksutta henkilökunnalta.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Ihan pienet luut
IHAN PIENET LUUTKantaesitys 16.11.2024Ihan pienet luut on rosoisen kaunis riemunkiljahdus itsetunnolle ja sen rakentumiselle. Se sijoittuu 1980–1990-luvuille, tunnustuksellisten päiväkirjamerkintöjen aikaan. Se sukeltaa ikuiseen iltapäivään, Fii-deodorantin ja hajukumien tuoksuun, fataalin häpeän kokemukseen ja seksuaalisen uteliaisuuden heräämiseen.Esityksen pääkallopaikkana toimii Tytön huone, jonka suojissa kasvetaan ihmisiksi. Sinne ei aikuisten katse ulotu. Sen maailma on hempeän vaaleanpunainen ja viiltävän vaarallinen. Ihan pienet luut kertoo tyttöjen kokemasta syyllisyydestä, näkymättömyydestä sekä eräästä ystävyydestä. Se kysyy, mitä tapahtuisi, jos uskaltaisimme lausua ääneen suuret salaisuutemme. Millaisen ihmisen kohtaisimme, jos katsoisimme itseämme hellyydellä? Entä jos se häpeällisin asia onkin lopulta se, joka meitä eniten yhdistää?Tyttöjen rooleissa nähdään Pihla Penttinen ja Hanna Vahtikari, jotka ovat kirjoittaneet näytelmän yhdessä ohjaaja Ria Katajan kanssa.Kirjoittaneet: Ria Kataja, Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariOhjannut: Ria KatajaNäyttämöllä: Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariLavastus: Annukka PykäläinenPukusuunnittelu: Riitta RöpelinenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
Musiikin sävellys: Marzi Nyman
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Kurjet
Tiina Puumalainen ‒ Hanna SuutelaKurjetHe elivät kirjoittaakseen (ja kirjoittivat elääkseen)Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kurjet kertoo satumaisen tarinan Helmi ja Aune Krohnista sekä Aino Kallaksesta ‒ lahjakkaista, rohkeista ja periksiantamattomista kirjailijasisaruksista.Helmi Krohn, sisaruksista vanhin, on voimakastahtoinen kirjallisuusnainen, joka kiinnostuu spiritualismista. Aino Kallas, keskimmäinen sisko, on kuuluisa kirjailija sekä kohuttu ja kansainvälinen seurapiiri-ihminen. Sisarussarjan nuorin, Aune Krohn, kirjailija hänkin, on ottanut hoitaakseen sisarusten masennukseen sairastuneen Minna-äidin ammentaen voimaa hengellisyydestä.Eletään 1930-luvun Suomessa. Sisaruksia yhdistää kirjoittaminen. He kirjoittavat ammatikseen ja kutsumuksesta, kääntävät ja toimittavat henkensä pitimiksi, kamppailevat köyhyyttä vastaan, joka vaanii koko ajan kulman takana.Kaarle-veljensä kuoleman myötä sisaret kokoontuvat pitkästä aikaa. Paikalla ovat myös säveltäjäveli Ilmari Krohn kirjailijavaimonsa Hilja Haahden kanssa sekä Helmin entinen aviomies, professori ja valtiomies E. N. Setälä.Seurue luennoi ja viisastelee toisilleen kuin vanhoina hyvinä aikoina, kunnes käy kuten aina, ja joku alkaa muistella menneitä. Puheeksi tulee Kiiskilän hovi. Tarunhohtoinen sukukartano Viipurinlahdella on sisarusten lapsuuden paratiisi, joka katoaa heidän elämästään yhtä nopeasti ja traagisesti kuin heidän isänsä Julius Krohn, suomalaisen kulttuurin merkkihenkilö.Vaikka yhteys lapsuuteen on kadonnut, ovat särkyneen idyllin sirpaleet yhä läsnä sisarusten elämässä: muistoina, totuutena ja tarinoina. Kukin on löytänyt yksilöllisen tiensä, mutta millä ehdoilla? Mikä tässä elämässä toteutuu, mikä jää toteutumatta?Kiehtova tarina valottaa Krohnin suvun kirjailijanaisten vaiheitaTiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kurjet kertoo kauniin ja kiehtovan tarinan Krohnin laajaan sivistyssukuun kuuluvista kirjailijasisaruksista. He olivat lahjakkaita ja rohkeita, periksiantamattomia ja itseoppineita naisia, jotka tekivät valtavan työn suomalaisen kulttuurin puolesta.Tutkimuskirjallisuudesta inspiroitunut teos muistuttaa, kuinka tärkeitä inhimillisiä perusarvoja sivistys ja kulttuuri ovat kaikkina aikoina luodessaan valoa pimeyden keskelle.Kurjet-esityksen ohjaa Tiina Puumalainen, ja sen lavastaa Teppo Järvinen. Puumalaisen ja Järvisen perustama The Wild Company -teatterikollektiivi tunnetaan kokonaisvaltaisesta näyttämöestetiikastaan.“Miksi kurjet lentävät?Koska ne voivat.Koska ne haluavat.Koska ne osaavat.”Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 14.2.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Katariina Kaitue, Esa-Matti Long, Pirjo Määttä, Harri Nousiainen, Nicke Lignell ja Paula SiimesOhjaus Tiina Puumalainen Käsikirjoitus Tiina Puumalainen ja Hanna Suutela Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen Pukusuunnittelu Heli Hynynen Valosuunnittelu Kare Markkola Musiikki Joakim Berghäll Äänisuunnittelu Jani Peltola Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen
FI
22 views
Buy Ticket
Read More