3956 result(s) found for ""
IPK - JoKP
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Jukka Takalo & Jokivarren orkesteri
Aknestik-solisti Jukka Takalo bändinsä kanssa levyjulkkarikeikalla On The Rocksissa marraskuussa
Jukka Takalon uuden Jokivarren orkesteri -yhtyeen albumi "Jokivarsien laulut" tuo laulaja-lauluntekijän lähelle sinua. Aknestik-yhtyeestä ja monista muista kokoonpanoista (Vastarannan orkesteri, Kajakkiorkesteri, Maakinen Mysteeri Trio, Jäinen joki...) tuttu Takalo aktivoituu bändikeikoille uuden albuminsa myötä. Jukka Takalo & Jokivarren orkesteri lupaa esittää klassikoita koko Takalon uran varrelta.
Syksyllä 2024 Jukka Takalo palaa tarttuvien kertosäkeiden ja sähkökitaroiden maailmaan. Jokivarsien laulut -albumi tarjoaa tunteellista suomirockia isolla kauhalla annosteltuna. Teemoiltaan levy käsittelee ihmisen ja luonnon suhdetta ja pohtii, miten yksilö voi löytää tasapainon ympäröivän maailman kanssa.
Levyltä on jo irrotettu kolme singleä. Eeppinen ja soljuva Joki rakastaa jokaista soutajaa ilmestyi vuosi sitten, "maailmanlopun kesähitti" Ding dong julkaistiin kesäkuun alussa ja globaalin rakkauden iätön tarina Piia ja Johnny saatiin elokuun toisella viikolla. Heinäkuussa Takalo tarjosi YouTube-maistiaisena kappaleen Merikosken paluu, jolla I.K. Inhan vanhat valokuvat ja artistin näkemys Suomen koskien ennallistamisen tärkeydestä loksahtivat yhteen.
Jokivarsien laulut on vuoden 2018 Vaarojen laulut -levyn aloittaneen albumitrilogian toinen osa, jolla joki vie kuulijan luontevasti kohti merta. Jukka Takalo rakastaa jokaista soutajaa!Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 23 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Nypykät
NYPYKÄT ON VIHDOIN TÄÄLLÄ!Tää on hyvä juttu – mikä juttu tää on?
Vuonna 1991 kansan huulille noussut kansanmusiikki/rockyhtye Nypykät on tehnyt vahvan paluun keikkarintamalle.
Yli 30 vuotta sitten kaikki lauloivat ja jorasivat Lastenlaulua sekä Kanuunarallia. Jälkimmäisen kappaleen mukaan nimetty debyyttialbumi kulki kaupasta kotiin kuuliaisesti.
Vuodet eivät ole säästäneet ketään, mutta latausta löytyy. Nypykät palasi estradille vuoden 2024 alussa Folklandia-risteilyllä. Keikka oli jymymenestys. Lapikas hakkasi lattiaa aivan kuin ennen vanhaan. Tullikamarin Klubilla bändi nähdään pikkujoulukauden sydämessä, torstaina 28.11.!Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä.
Lipun hinta ovien auettua 28 €.
****
Tutustu Tullikamarin turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
Tokela
Rytmiklubin Kuopioon saapuu Melrosesta, Munsonsista, Slippersistä ja monesta muusta kokoonpanosta tuttu laulaja-kitaristi Tokela!
Viime keväänä kolmella klubi-illalla startannut Maxim Rytmiklubi saa
syyskaudella toivottua jatkoa. Ennen joulua Maximilla on luvassa neljä
klubi-iltaa.Kerran kuussa torstai-iltaisin järjestettävää RytmiKlubia isännöi Maxim Rytmiklubi HouseBand, jonka vetovastuussa ovat Jarkka Rissanen ja Dave Forestfield. Rytmiklubin kolmantena seremoniamestarina toimii Olavi Rytkönen.Maxim
Rytmiklubi on aivan kaikille avoin keikkaformaatti, mihinkään klubiin
ei tarvitse liittyä eikä muitakaan kommervenkkejä musanautinnon
hidasteena ole, päinvastoin.
Kuopion kauppatorin pohjoiskulmassa, Haapaniemenkadulla sijaitsevan
Maxim-ravintolan Rytmiklubit avaavat ovensa klo 16, josta alkaen iltaa
starttaillaan aulabaarissa.Klo 20 salin puolella Rytmiklubi
Houseband tai muu paikallinen kokoonpano soittaa yhden setin, tauon
jälkeen illan vieraileva artisti esiintyy Housebandin kanssa. Luvassa on
monenlaisia musiikillisia yllätyksiä ja koukkauksia tutun ja totutun
ulkopuolelle. Maxim Rytmiklubi tarjoaa maksimaalisia juurimusiikin
rytmielämyksiä bluesista rhythm &bluesin kautta rock´n rolliin!Maxim avautuu klo 16:00, ovet saliin avataan klo 19:00.
Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Jonsjooel, Erki Pärnoja
Joonsjoel, Erki Pärnoja Telakalla!Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Esteettömyydestä voi olla etukäteen yhteydessä ravintolan yleiseen numeroon 03 2250700.
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Jarkko Tamminen - Kuuleeko Oulu?
Imitaattori Jarkko Tamminen lähtee syksyllä 2024 soolokiertueelle ympäri Suomea.Jarkko lähtee kiertämään Suomenmaata jo suosituksi tulleella konseptilla: päivitetyllä "Kuuleeko.."-esityksellään.Show koostuu sekä puhe- että lauluimitaatioista. Esityksessä Jarkko esittää yli 40 hahmoa. Lavalla nähdään ja kuullaan imitaatioita Kape Aihisesta Kaija Koohon, Pasi Rautiaisesta Stigiin ja Olli Jokisesta Käärijään. Myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa esityksessä nähtäviin hahmoihin toiveiden kautta. Illan aikana käydään läpi ajankohtaisia aiheita ja lisäksi kunkin kiertuepaikkakunnan paikallisuutiset saavat osansa, kun hahmot ottavat esille aina kullakin paikkakunnalla puhuttavia aiheita.Esityksessä Jarkko on lavalla yksin ja esityksessä käytetään vain pientä rekvisiittaa: lakkeja, peruukkeja ja takkeja. Lauluosuudet esitetään taustanauhojen kera. Esityksen sisältö on pääosin parhaita paloja Jarkon edelliskiertueiden jutuista, mutta mukaan mahtuu myös runsaasti uutta materiaalia.Ilta koostuu kahdesta noin 45min setistä, joiden välissä on väliaika.Esityksen kesto on siis 2h, sisältäen puolen tunnin mittaisen väliajan.Katso kiertuepaikkakunnat, liput ja lisätiedot osoitteesta: www.jarkkotamminen.com "
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Ihmettä kaikki
FrenckellHUOM! Frenckell-näyttämö ei sijaitse teatteritalossa, vaan osoitteessa Frenckellinaukio 2. Frenckell-näyttämöllä on kaksi pyörätuolipaikkaa ja inva-wc. Pyörätuoliliput vain Teatterin lipunmyynnistä, Aplodista, p.010 346 2500, ma-pe klo 10-17, la klo 11-18Induktiosilmukka on käytössä Frenckell-näyttämön etupermannolla paikoilla 8-14, 21-30, 33-42, 47-56, 64-72IHMETTÄ KAIKKIAlkuperäisteos Juha ItkonenDramatisointi ja ohjaus Hilkka-Liisa IivanainenRooleissa mm. Toni Harjajärvi ja Ilona PukkilaKantaesitys 17.10.2024 Frenckell-näyttämölläPeruslippu 43/38/28 €Suomen rakastetuimpiin nykykirjailijoihin kuuluva Juha Itkonen kuvaa tarkkanäköisesti ja empaattisesti vanhemmuuden ristiriitaisuutta ja arjen keskellä tapahtuvia ihmeitä. Ihmettä kaikki on rehellinen ja kaunis kertomus vanhempana kasvamisesta, pelkojen voittamisesta ja rakkaudesta, joka pitää perheen yhdessä.Se on koskettava puheenvuoro läheisyyden merkityksestä ja tarpeesta löytää yhteys toiseen ihmiseen. Näytelmä on syntynyt kirjailija Juha Itkosen ja ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanaisen yhteistyönä. Se pohjautuu tekijöidensä omakohtaisiin kokemuksiin ja Itkosen vuonna 2018 julkaistuun romaaniin.
FI
83 views
Buy Ticket
Read More
Tumppi Varonen
Tumppi Varonen on pitkän linjan eturivin rockmuusikko. Hänet tunnetaan mm. Pelle Miljoonan eri aikakauden yhtyeistä. Näistä yhtenä tunnetuimmista Pelle Miljoona Oy, jonka Moottoritie on kuuma -levyllä kokoonpanoon kuuluivat Andy McCoy, Sami Yaffa ja Ari Taskinen.
Soolokeikkojen ohjelmistoon kuuluvat mm. Katupoikien laulu, Tahdon rakastella sinua, Lanka palaa, Kengitäppä poika sekä monet muut kappaleet, joista artisti tunnetaan. Setissä on mukana myös fiilikseen sopivia lainakappaleita, jotka ovat osaltaan muovanneet Tumpin musiikillista maailmankuvaa.
Tumpilta ilmestyi 2023 viimeisin soololevy nimeltään Näillä mennään.Liput ovelta 25 €, jos jäljellä.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä (Sami Salovaara, 0500 547 632, sami.jazzbar@gmail.com)Muuta huomioitavaa: Katutasosta portaikko alakerran esiintymistilaan.
FI
78 views
Buy Ticket
Read More
Hovimäki
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
FI
82 views
Buy Ticket
Read More
Niko Kivelä - Iso Riski 2
Niko Kivelä - Iso Riski 2Uusi kokoillan stand up-esitys.Yli 12000 lippua myynyt Niko Kivelän Iso Riski kiertue saa jatkoa! Nyt on mitattu missä suomalaisen yleisön sietoraja menee, joten on aika ottaa toinen riski.Heittäydy mukaan Nikon tarinoiden maailmaan ja ota taas riski nauraa sille kaikelle!Yksi Suomen valovoimaisin ja kovaäänisin Stand Up -koomikko Niko Kivelä lähtee kiertämään Suomea syksyllä 2024. Keikkoja kertyy tällä erää yli 30 kappaletta, Suomea kuljetaan etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Iso Riski 2 on stand up -soolo, jossa ei jarrutella eikä tyynnytellä. Tässä ei haasteta katsojaa vaan maailma.Suositusikäraja K-15.Tapahtuman järjestää Suomen Stand Up Club Oy
FI
112 views
Buy Ticket
Read More
Kuolema Niilillä
KUOLEMA NIILILLÄMurder on the Nile by Agatha ChristieKirjailija: Agatha ChristieSuomennos: Aino Piirola (2022)Ohjaus: Pekka Laasonen (vier.)Lavastussuunnittelu: Oskari Löytönen (vier.)Pukusuunnittelu: Tiina ValkamaValosuunnittelu: Timo Alhanen (vier.)Äänisuunnittelu: Jukka KouhiaKampausten suunnittelu ja peruukit: Peppi PennanenMaskeerauksen suunnittelu: Eija Juhola-Al-JubooriEsitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyJännitysnäytelmä KUOLEMA NIILILLÄ pohjautuu Agatha Christien vuonna 1937 kirjoittamaan menestysromaaniin ja teos nähdään nyt ensimmäistä kertaa suomeksi teatterin lavalla! Tarinassa turisteille suunnattu idyllinen lomamatka Egyptin Niilillä seilaavalla jokilaivalla muuttuu äkkiä todelliseksi murhaajajahdiksi, kun erään pariskunnan häämatkalla alkaa tapahtua yllättäviä asioita. Nopeat ja arvaamattomat käänteet saavat katsojan pään pyörälle aina viimeiseen loppuratkaisuun saakka!
FI
75 views
Buy Ticket
Read More
Thelma ja Loviisa
Monumenttien laaksossaThelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen - aina kaukaiseen Arizonaan asti.Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat. Luvassa on katkeransuloinen tragikomedia, monumentaalinen kostoilottelu, pyro-ooppera ja eloonjäämisnäytelmä. Se on surutyö, kutsuhuuto ja slide-kitaralta kuulostava feministinen western aivan kaikille, jotka ovat joskus saaneet elämältä turpiinsa. Thelma ja Loviisa monumenttien laaksossa on saanut innoituksensa legendaarisesta Ridley Scottin 1991 ohjaamasta ja Callie Khourin käsikirjoittamasta Thelma ja Louise- elokuvasta. Näytelmän kirjoittaa sekä ohjaa useita menestysteoksia tehnyt, teatterikorkeakoulun ohjaajantyön entinen lehtori Minna Harjuniemi, joka ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatteriin. KANTAESITYS 12.10.2024 SUURI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Minna Harjuniemi LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Eija Nurminen ROOLEISSA Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenne Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin
FI
78 views
Buy Ticket
Read More
Orlando
Kuinka monta minuutta sisälläni onkaan Aatelisnuorukainen Orlando lähtee etsimään itseään halki vuosisatojen, rakastaa niin ihmisiä kuin runouttakin, pettyy niin ihmisiin kuin runouteenkin, löytää itsensä kaukaisilta mailta ja tutuilta kotikonnuilta, aina uudestaan tutun tammipuun syleilystä. Orlando on fantastinen teatterileikki, Peer Gyntmäinen kohtalonmatka ja ajaton nostalgiatrippi siihen mikä ei muutu: ihminen. ENSI-ILTA 9.10. 2024 PIENI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Tommi Kainulainen LAVASTUS – JA PUKUSUUNNITTELU Tiina Hauta-aho VALOSUUNNITTELU Harri Peltonen ÄÄNISUUNNITTELU Tatu Virtamo NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Anu Reijonen ROOLEISSA Tomi Enbuska, Laura Huhtamaa, Mikko Jurkka, Vilma Kinnunen, Aurora Manninen, Lumikki Väinämö ja Miikka Wallin
FI
69 views
Buy Ticket
Read More
Ranskalainen pyjama
Ranskalainen pyjamaHulvaton ja vauhdikas naurupommi!Ranskalainen pyjama on Marc Camolettin kirjoittama menestysfarssi. Alkuperäiseltä nimeltään Pyjama pour six -näytelmää on Suomessa esitetty myös nimillä Älä pukeudu päivälliselle ja Lainalakanat. Rauman teatterissa näytelmästä nähdään täysin uusi, Aino Piirolan suomentama versio.Pariisin lähistöllä sijaitsevaan huvilaan sijoittuva tarina sisältää klassisen farssin tapaan runsaasti yllätyksiä, väärinkäsityksiä ja intohimoa. Tämä hillitön ihmissuhdesoppa saa niin roolihahmojen kuin katsojienkin päät pyörälle!
FI
74 views
Buy Ticket
Read More
SHOWHAT TURBOSHOW 2.0 K18
FI
77 views
Buy Ticket
Read More
Kuka pelkää Virginia Woolfia?
Kuka pelkää Virginia Woolfia on riemukkaan raivokas klassikko ja hurja ihmissuhdemittelö, jossa kahden eri-ikäisen pariskunnan huolettomasti alkanut yöllinen kohtaaminen etenee vääjäämättä keskelle myrskyn silmää.
Yön pikkutunteina, nuorten vieraidensa edessä, keski-ikäinen pariskunta George ja Martha aloittavat raivokkaan parisuhdemittelön, jonka pyörteissä myös nuoripari Nick ja Honey riisutaan vääjäämättä rooleistaan. Ja kun aamu sarastaa, ei kukaan heistä kävele uuteen päivään ennallaan.Näytelmäkirjailija Edward Albee palkittiin näytelmästä Tony-palkinnolla vuonna -63, ja Elisabeth Taylor sekä Sandy Dennis rooleistaan Oscareilla vuonna -66 tehdyssä maineikkaassa elokuvaversiossa.Näytelmä on voimakas, pureva ja koskettava kuvaus pitkän liiton monista puolista. Se on myös erinomainen esimerkki Albeen terävästä ja nokkelasta dialogista, joka haastaa, yllättää, huvittaa ja herkistää, ja kuvaa syvällisesti ihmisyyden ja parisuhteen monia ulottuvuuksia. Edward Albeen Kuka pelkää Virginia Woolfia? Kotkan Kaupunginteatterissa Naapurinäyttämöllä 7.9.2024 alkaen. Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
NÄMÄ ONNEMME PÄIVÄT
Nämä onnemme päivät (These Halcyon Days)Suomen kantaesitys 10.9.2024 KellariteatterissaKoskettava näytelmä ystävyydestä ja elämänhalusta74-vuotias Séan istuu yksin hoivakodin viherhuoneessa, muistoihinsa uppoutuneena. Hänen synkän rauhansa keskeyttää 62-vuotias Patricia, elämäniloinen nainen, jolla on silmää komeille miehille. Arasti he alkavat keskustella toistensa kanssa elämästä ja menneistä kokemuksistaan, ja hiljalleen he lähentyvät toisiaan. Syvällisten puheenaiheiden, vitsailun ja kinastelun vuorotellessa heidän välilleen kehkeytyy odottamaton, lämmin ihmissuhde.Irlantilaisen Deirdre Kinahanin näytelmä on hauska, liikuttava ja nokkela kuvaus kahden varttuneen, elämää nähneen ihmisen kohtaamisesta. Henkilöiden vähitellen kehittyvä suhde ja heidän pikkuhiljaa paljastuvat elämäntarinansa pääsevät yllättämään niin katsojan kuin henkilöt itsensä. Näytelmän lohdullinen viesti on, että merkityksellisiä kokemuksia voi löytää silloinkin, kun oman elämän parhaat vuodet tuntuvat olevan jo takanapäin.Näytelmä on palkittu Edinburghin Fringe-teatterifestivaalin parhaan uuden näytelmän Fringe First -palkinnolla vuonna 2013. Irish Echo -lehti kutsui sitä “pieneksi ihmeeksi”, ja Evening Heraldin mukaan se “kutkuttaa nauruhermoja samalla kun se koskettaa sydänjuuria myöten”.Näytelmäkirjailija Deirdre Kinahan Suomennos Juha Siltanen Ohjaus Marc Gassot Pukusuunnittelu Inessa Tapola ja työryhmä Visuaalinen suunnittelu Teemu Nurmelin Äänisuunnittelu Kyösti Kallio Rooleissa Pentti Helin ja Minna Hokkanen
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Arppa @ Kuhmo-talo
ARPPAEnnen kaikkea energisistä, improvisaatioon perustuvista keikoistaan tunnettu Arppa yhtyeineen on yksi tämänhetkisen Suomi-indien kärkinimistä. Arpan ihastuttava musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa – oivaltavat, vilpittömät ja tarkkanäköisesti kuvatut tunnelmat liikkuvat Kokkolan Ykspihlajasta aina öisen Helsingin kautta Laila Kinnusen kanssa salakapakkaan heinäkuuhun ’58.Arpan yhtyeessä vaikuttavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä ja Okko Saastamoinen.Arpan suosio perustuu ahkeraan keikkailuun ja tiheään julkaisutahtiin. Arppa on haalinut ympärilleen taitavat ja valovoimaiset muusikot, minkä ansiosta hänen tunnelmallisten tekstiensä ympärille on rakentunut kaunis ja eheä äänimaailma. Luontevan vaivaton olemus ja yhtyeen esiintymisistä huokuva vilpitön riemu ei voi olla tempaamatta läsnäolijoita mukaansa.Omakustanteisen debyyttialbuminsa Laavalamppuja elokuussa 2020 julkaissut artisti on kiivennyt hirmuvauhdilla lupaavan artistilupauksen maineesta suoraan maamme ajankohtaisimpien ja rakastetuimpien nimien joukkoon. Arppa julkaisi toisen albuminsa Kinovalon alla syyskuussa 2021, jonka ensimmäisen painoksen LP:t myytiin loppuun kolmessa viikossa. Albumi vetosi niin yleisöön kuin kriitikoihinkin, ja albumilta irrotetut singlet nousivat kaikki valtakunnalliseen radiosoittoon. Levynjulkaisua seurasi kiertue, jonka keikat olivat pitkälti loppuunmyytyjä useilla paikkakunnilla. Sama vuosi toi artistille mukanaan neljä ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden tulokas, Vuoden rock, Kriitikoiden valinta, Vuoden artisti -yleisöäänestys) sekä 3. sijan Soundin Vuoden 2021 Parhaat albumit -yleisöäänestyksessä. Arppa yhtyeineen julkaisi kolmannen odotetun albuminsa Valeria 10.3.2023.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Marie Antoinette
David AdjmiMARIE ANTOINETTE Ohjaus Taava Hakala– Aikansa suurin superjulkkis, joka tiputettiin jalustaltaan kovaa ja kolinalla. ”Katkaiskaa sen akan kaula!” David Adjmin näytelmä Marie Antoinette kertoo nuoresta Ranskan kuningattaresta, joka on hurjien ristipaineiden puristuksessa. Samaan aikaan kun monarkia vaatii kruununperillistä, joka ei vain ota syntyäkseen, on Ranskan poliittinen tilanne kuumentunut. Vallankumous lähestyy vääjäämättä ja kuninkaalliset halutaan mestata.Marie Antoinette oli aikansa suuri julkkis ja muodin edelläkävijä. Hänen tyyliään ihailtiin ja matkittiin. Hän oli estoton, valloittava ja hyvin naiivi nuori nainen.Kaupunginteatterin näyttämöllä nähdään anarkistista epookkidraamaa, johon on lisätty street dance -koreografiaa eli tiedossa on mukaansatempaavaa menoa ja aitoa ihmetystä. Versaillesin hovi ei ole koskaan näyttänyt tältä ja vallankumous saa katsojan niskakarvat pystyyn. Suurella näyttämöllä keikaroi ja meuhkaa suuri ensemble; kaikki näyttelijät, uudet kiinnitetyt kasvot sekä Savonian tanssinopettajaopiskelijat. Nimiroolissa nähdään upea Lotta Vaattovaara.Tervetuloa vallankumoukseen!
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Ilon aika
Arne LygreILON AIKAIlon aika kertoo nykyaikaisista parisuhteista - rakkaussuhteista, sisarusten välisestä kiintymyksestä, haastavasta vanhemmuudesta ja ystävyydestä. Se kertoo äideistä, tyttäristä, veljistä, naapureista, tutuista ja tuntemattomista ihmisistä, joiden elämät tänään kohtaavat toisensa.Äiti ja aikuinen tytär istuvat penkillä, joenvarressa, hautausmaan lähellä. He tapaavat pitkästä aikaa ja odottavat perheen poikaa, Akslea, joka liittyisi pian seuraan. Kun Aksle viimein saapuu, hänellä on uutinen. Hän on päättänyt jättää koko nykyisen elämänsä, kumppaninsa, kotikaupunkinsa, vanhempansa ja sisarensa. Hän on päättänyt kadota. Hän on pakannut tavaransa, hän ajaa pian tiehensä. Akslen lähdön jälkeen äiti lähtee tapaamaan Akslen elämänkumppania ymmärtääkseen paremmin poikansa ratkaisua. Äiti päättyy juhliin, tapaa tuntemattomia ihmisiä, ja hänen saamansa vastaukset yllättävät lopulta kaikki.Ilon aika on täysiä katsomoita Norjassa, Ruotsissa ja Ranskassa kerännyt leikkisä, toiveikas ja omaperäinen kuvaelma elämänvalinnoista ja pyrkimyksestä löytää yhteys muihin.Esityksen musiikin säveltää ja esittää livenä artisti Islaja.Rooleissa: Heidi Herala, Mitra Matouf, Rasmus Slätis, Rauno Ahonen, Jouko Klemettilä, Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääOhjaus: Tatu HämäläinenSuomennos: Ari-Pekka LahtiSävellys ja muusikko: IslajaLavastus, pukusuunnittelu ja valosuunnittelu: Chrisander BrunÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka Lahti
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Joulushow
Joulushow Pian on taas se aika vuodesta, kun soihdut sammuu ja kaikki väki nukkuu. Tai siis, ei mikään sammu vaan kaikki väki juhlii! Joulushow saapuu jälleen uudistuneena revyypläjäyksenä Kouvolan Teatterin ohjelmistoon.Luvassa on siis sketsejä, naurua ja laulua – sekä paljon muuta yllätyksellistä ohjelmaa. Lupaamme vain sen, että hauskaa tulee olemaan ja ei-oota joudutaan myymään, joten muista varata lippusi ajoissa!Ensi-ilta 9.11.2024 suurella näyttämöllä.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Joulushow
Joulushow Pian on taas se aika vuodesta, kun soihdut sammuu ja kaikki väki nukkuu. Tai siis, ei mikään sammu vaan kaikki väki juhlii! Joulushow saapuu jälleen uudistuneena revyypläjäyksenä Kouvolan Teatterin ohjelmistoon.Luvassa on siis sketsejä, naurua ja laulua – sekä paljon muuta yllätyksellistä ohjelmaa. Lupaamme vain sen, että hauskaa tulee olemaan ja ei-oota joudutaan myymään, joten muista varata lippusi ajoissa!Ensi-ilta 9.11.2024 suurella näyttämöllä.
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Exän uus ja vanha
Hervoton parisuhdekomedia! Nelikymppiset Jari (Samuli Punkka) ja Terhi (Netta Salonsaari) ovat eronneet puoli vuotta sitten. Välit on saatu kohtuullisen asialliseen kuntoon ja lasten vuoroasumiset sekä muut käytännön asiat on saatu sujumaan. Sitten tipahtaa pommi: Jari on tuomassa uuden naisystävänsä kylään. Terhi odottaa vieraita sekalaisin tuntein, koska on käynyt ilmi, että Jarilla ja tämän uudella heilalla on 20 vuoden ikäero. Onneksi Terhin henkiseksi tueksi saapuu ystävätär Hille. Kaikki ei tietenkään suju kuten on suunniteltu, eikä todellakaan ole sitä miltä näyttää… Yllätyksiä ja nauruhermoja kutkuttavia käänteitä vilisevän farssin on käsikirjoittanut muun muassa Kumman kaa TV-sarjasta tuttu Minna Koskela. Käsikirjoitus: Minna Koskela Ohjaus: Katja Krohn Lavastus ja puvustus: Mimmi Resman Näyttelijät: Sanna Kemppainen, Noora Koski, Samuli Punkka, Netta Salonsaari, Aino Sirje Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 9.11. klo 16 Suurella näyttämöllä Kesto 2 h
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Varietee Show
Cabaret Moulin Rougen malliinTule viettämään glamourin täyteinen ilta, jossa pääset aikamatkalle salakapakan tunnelmiin! Ikimuistoisessa show’ssa yhdistyvät sirkus- ja burleskitaiteilijoiden sekä tanssijoiden esitykset.Esiintyjät:Olivia RougeShow’n tuottajanakin toimiva Olivia Rouge on aloittanut uransa vuonna 2008. Hän onkin yksi ensimmäisistä Suomi-burleskin uuden aallon tekijöistä. Olivia on esiintyjänä monipuolinen: häneltä luonnistuvat tyylilajit klassisesta kauhuun. Hän muokkaa esitykset aina omaan tyyliinsä sopivaksi cocktailiksi. Olivia on nähty esiintymässä aina Las Vegasista Lapin paukkupakkasiin asti. Esiintymisen lisäksi Olivia tuottaa muitakin tapahtumia Olivia Rouge Entertainmentin alla, ohjaa erilaisia burleskitunteja ja valmistaa esiintymisasuja. Valmistaudu huumaantumaan ammatti-showgirl-glamourista!Arona ShowgirlsRaikas, viimeistelty, hekumallinen. Arona Showgirls on kauan kaivattu, salonkikelpoinen ja sähäkkä showgirl-ryhmä, johon kuuluu viisi upeaa tanssin ammattilaista. Kimallusta ja kaunista liikettä yhdistettynä kutkuttavaan karismaan sekä entisajan Hollywoodin henkeen mielettömän upeissa asuissa! Your favourite showgirls!Simon LlewellynSirkusartisti Simon Llewellyn on esiintynyt yli 25 vuotta yli 20 eri maassa! Hänen yleisönään ovat istuneet niin Englannin kuninkaalliset, Euroopan cabaret-yleisö, kuin Jordanian pakolaisleirin lapsetkin. Pilke silmäkulmassa ja viikset vinossa hän hurmaa hassuudellaan! ”Ei tapahtumaa liian pientä, ei yleisöä liian suurta!”Laura TikkaSirkustaiteilija Laura Tikka on työskennellyt niin sirkuksessa, varieteessa, teatteriproduktioissa kuin suurissa ilma-akrobatiaesityksissäkin viimeisten 25 vuoden ajan. Hänen suurimmat meriittinsä ovat osallistuminen Lontoon Millennium Dome -esitykseen ja Sveitsin Cyclope-ulkoilmaspektaakkelin taiteellinen luominen ja esittäminen. Viimeisten kuuden vuoden aikana hän on esiintymisen lisäksi kehittänyt itseään sirkusesitysten ohjaajana ja sirkusteknisenä asiantuntijana.Nana VioletTampereen tumma kaunotar Nana Violet on näyttävä esiintyjä, joka leikittelee esityksissään suurilla kankailla, taiteilee tanssilla ja viettelee viuhkoilla. Yhdeksän vuoden burleskitaipaleensa aikana hän on ehtinyt esiintyä ympäri Suomea niin soolona, Vermillion Dames kuin Arona Showgirls -ryhmien riveissäkin! Viehkeän liikkumisen ja flirtin täyttämän lavakarsimansa kanssa Nana saa lavan kuumenemaan niin pienissä kuin suurissakin kekkereissä!Ava GalacticaAva Galactica on kosmisen hurmaava burleskitaiteilija, joka tunnetaan lumoavan yllättävistä esityksistään ja räiskyvästä lavaenergiastaan. Ava vangitsee yleisön kuin yleisön kepeällä keimailullaan, ilmaisuvoimallaan ja eleganssillaan.Lady ClapbackLady Clapback on ilmeikäs tunteiden tulkitsija Tampereelta. Hän on esiintynyt drag- ja burleskilavoilla ympäri Suomea vuodesta 2016. Lady Clapback seilaa esityksissään hulvattomasta camp-henkisestä huumorista puhuttelevampaan ja kokeilevaan taiteelliseen suuntaan. Lavalla voi siis tapahtua aivan mitä tahansa!
Petra-Miisa
Tamperelainen Petra-Miisa on monipuolinen ja kokenut tulkitsija, joka toimii illan aikana juontajana ja sulostuttaa meitä myös upealla äänellään musisoiden!K.CompanyK.Company tarjoilee upeita elämyksiä korkeissa koroissa! Ryhmän säkenöivät asut ja koreografiat valloittavat sydämet ja vievät mukanaan toiseen ulottuvuuteen, jossa saa vain nauttia. Lavalla nähdään kimallusta, vauhtia ja energiaa vailla vertaa.Amber Blaster & Koko DavaiShown tärkeimmät työntekijät ovat tietenkin Stage kittenit, jotka pitävät huolen lavan siisteydestä ja esiintyjien kallisarvoisista asuista. Tänä iltana lavalla häärivät Amber Blaster ja Koko Davai.Tuotanto: Olivia Rouge Entertainment ja Kangasala-talo
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Ihan pienet luut
IHAN PIENET LUUTKantaesitys 16.11.2024Ihan pienet luut on rosoisen kaunis riemunkiljahdus itsetunnolle ja sen rakentumiselle. Se sijoittuu 1980–1990-luvuille, tunnustuksellisten päiväkirjamerkintöjen aikaan. Se sukeltaa ikuiseen iltapäivään, Fii-deodorantin ja hajukumien tuoksuun, fataalin häpeän kokemukseen ja seksuaalisen uteliaisuuden heräämiseen.Esityksen pääkallopaikkana toimii Tytön huone, jonka suojissa kasvetaan ihmisiksi. Sinne ei aikuisten katse ulotu. Sen maailma on hempeän vaaleanpunainen ja viiltävän vaarallinen. Ihan pienet luut kertoo tyttöjen kokemasta syyllisyydestä, näkymättömyydestä sekä eräästä ystävyydestä. Se kysyy, mitä tapahtuisi, jos uskaltaisimme lausua ääneen suuret salaisuutemme. Millaisen ihmisen kohtaisimme, jos katsoisimme itseämme hellyydellä? Entä jos se häpeällisin asia onkin lopulta se, joka meitä eniten yhdistää?Tyttöjen rooleissa nähdään Pihla Penttinen ja Hanna Vahtikari, jotka ovat kirjoittaneet näytelmän yhdessä ohjaaja Ria Katajan kanssa.Kirjoittaneet: Ria Kataja, Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariOhjannut: Ria KatajaNäyttämöllä: Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariLavastus: Annukka PykäläinenPukusuunnittelu: Riitta RöpelinenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
Musiikin sävellys: Marzi Nyman
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Fucking Åmål
Ujo ja outona pidetty Agnes ihastuu koulun suosituimpaan bilettäjä Eliniin. Paineet ovat kovat kaikilla. Pikkukaupungin ja koulumaailman ahtaat lokerot räjähtelevät, kun Åmålin nuoret etsivät identiteettiään ja yksinäisyyden vastalääkettä – yhteyttä toiseen ihmiseen.Piilotetut tunteet ja pelot nousevat pintaan, kun kaikki haluavat sekä tulla omaksi itsekseen että kuulua joukkoon. Miten lähestyä ihastustaan paljastamatta tunteitaan ja menettämättä kasvojaan?Esitys pohjautuu Lukas Moodyssonin 1990-luvun menestyselokuvaan Fucking Åmål, joka oli aikansa sukupolvikokemus. Kajaanin kaupunginteatterin oman ensemblen lisäksi Fucking Åmålissa näyttämöllä nähdään myös nuoria teatterialan opiskelijoita.Käsikirjoitus Lukas MoodyssonSovitus Asta HonkamaaOhjaus Kiia LaineSkenografia Annukka MäntynenValosuunnittelu Henri PyyÄänisuunnittelu Sinikka IsoniemiVideosuunnittelu Topi LindhNäyttämölläMilla Kuikka, Satu Turunen, Vera Veiskola, Jose ViitalaHellin Karoliina Saastamoinen (Turun taideakatemia)Jalmari Pajunen (Tampereen yliopiston Näty)Alueteatterin kiertueohjelmistossaKesto noin 1 t 10 minSuosittelemme yli 13-vuotiaille.Esitysoikeudet Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner Oy
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Semmarit
SEMMARIT - MAMMARIT -Anniversary Tour
Semmarit - Mammarit-klubikiertueella 35-vuotisjuhlan kunniaksi
Musiikkimaailman outolintu, valloittavan omalaatuisista
live-esiintymisistään tunnettu Semmarit juhlistaa kypsän aikuismaiseen
35 vuoden ikään yltänyttä taivaltaan monin tavoin. Mammarit-kiertueella kuullaan ja nähdään aivan uutta
semmarituotantoa, uudistuneita versioita vanhemmista kappaleista sekä
varmasti myös takuuvarmoja, tuttuja semmarihittejäkin
aivan sellaisenaan. Kiertueella julkaistaan myös Semmareiden uusi
pitkäsoittoalbumi.
Semmarit on luonut urallaan satoja omia lauluja, pyörittänyt omaa
tv-sarjaansa ja esiintynyt ympäri maailman; sekä Kiinan muuri että
Hollywood on nähty. Silti bändillä ei ole pienintäkään kiinnostusta
nostaa jalkaa kaasupolkimelta. Juhlavuosi saa jatkoa
konserttisalikiertueen
merkeissä keväällä 2025, jolloin Semmarit esiintyy maan johtavissa
konserttitaloissa.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään narikkamaksu 3 €.
21:00 Ovet22:00 Show23:00 Kellarissa K30-Disko, keikkalipulla vapaa pääsy
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Kurjet
Tiina Puumalainen ‒ Hanna SuutelaKurjetHe elivät kirjoittaakseen (ja kirjoittivat elääkseen)Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kurjet kertoo satumaisen tarinan Helmi ja Aune Krohnista sekä Aino Kallaksesta ‒ lahjakkaista, rohkeista ja periksiantamattomista kirjailijasisaruksista.Helmi Krohn, sisaruksista vanhin, on voimakastahtoinen kirjallisuusnainen, joka kiinnostuu spiritualismista. Aino Kallas, keskimmäinen sisko, on kuuluisa kirjailija sekä kohuttu ja kansainvälinen seurapiiri-ihminen. Sisarussarjan nuorin, Aune Krohn, kirjailija hänkin, on ottanut hoitaakseen sisarusten masennukseen sairastuneen Minna-äidin ammentaen voimaa hengellisyydestä.Eletään 1930-luvun Suomessa. Sisaruksia yhdistää kirjoittaminen. He kirjoittavat ammatikseen ja kutsumuksesta, kääntävät ja toimittavat henkensä pitimiksi, kamppailevat köyhyyttä vastaan, joka vaanii koko ajan kulman takana.Kaarle-veljensä kuoleman myötä sisaret kokoontuvat pitkästä aikaa. Paikalla ovat myös säveltäjäveli Ilmari Krohn kirjailijavaimonsa Hilja Haahden kanssa sekä Helmin entinen aviomies, professori ja valtiomies E. N. Setälä.Seurue luennoi ja viisastelee toisilleen kuin vanhoina hyvinä aikoina, kunnes käy kuten aina, ja joku alkaa muistella menneitä. Puheeksi tulee Kiiskilän hovi. Tarunhohtoinen sukukartano Viipurinlahdella on sisarusten lapsuuden paratiisi, joka katoaa heidän elämästään yhtä nopeasti ja traagisesti kuin heidän isänsä Julius Krohn, suomalaisen kulttuurin merkkihenkilö.Vaikka yhteys lapsuuteen on kadonnut, ovat särkyneen idyllin sirpaleet yhä läsnä sisarusten elämässä: muistoina, totuutena ja tarinoina. Kukin on löytänyt yksilöllisen tiensä, mutta millä ehdoilla? Mikä tässä elämässä toteutuu, mikä jää toteutumatta?Kiehtova tarina valottaa Krohnin suvun kirjailijanaisten vaiheitaTiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kurjet kertoo kauniin ja kiehtovan tarinan Krohnin laajaan sivistyssukuun kuuluvista kirjailijasisaruksista. He olivat lahjakkaita ja rohkeita, periksiantamattomia ja itseoppineita naisia, jotka tekivät valtavan työn suomalaisen kulttuurin puolesta.Tutkimuskirjallisuudesta inspiroitunut teos muistuttaa, kuinka tärkeitä inhimillisiä perusarvoja sivistys ja kulttuuri ovat kaikkina aikoina luodessaan valoa pimeyden keskelle.Kurjet-esityksen ohjaa Tiina Puumalainen, ja sen lavastaa Teppo Järvinen. Puumalaisen ja Järvisen perustama The Wild Company -teatterikollektiivi tunnetaan kokonaisvaltaisesta näyttämöestetiikastaan.“Miksi kurjet lentävät?Koska ne voivat.Koska ne haluavat.Koska ne osaavat.”Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 14.2.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Katariina Kaitue, Esa-Matti Long, Pirjo Määttä, Harri Nousiainen, Nicke Lignell ja Paula SiimesOhjaus Tiina Puumalainen Käsikirjoitus Tiina Puumalainen ja Hanna Suutela Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen Pukusuunnittelu Heli Hynynen Valosuunnittelu Kare Markkola Musiikki Joakim Berghäll Äänisuunnittelu Jani Peltola Naamioinnin suunnittelu Jari Kettunen
FI
15 views
Buy Ticket
Read More