668 result(s) found for ""

Forever Young - Ikuisesti nuori
Forever YoungTulevaisuudessa, viidenkymmenen vuoden päästä, Kotkan teatteri on muutettu säästösyistä vanhainkodiksi. Sen asukkaina on yhdeksänkymppisiä näyttämökonkareita, joilla ei esiintymishimo ole silti laantunut hetkeksikään, vaikka spagaatti ei enää onnistuisikaan.Hoitajan poistuttua, entiset starat räjäyttävät tunnelman kattoon.Ja itseasiassa hoitajakin on kuuluisan näyttelijän lapsenlapsi, joten eihän se omena kauas puusta pudonnutkaan…Esitys pohtii, onko näyttelijöillä tai taiteilijoilla parasta ennen päivämäärää vai saako intohimoaan toteuttaa vielä vuosienkin jälkeen.
Millaista on hoitokodin arki? Voisiko se olla näin hurmaavan hullua!Näyttelijäporukan estradi täyttyy nostalgisista, herkistä sekä hurjista muisteloista, parhaista biiseistä ja vanhojen menestysnäytelmien huippukohtien verestämisestä.
FI
46 views
Buy Ticket
Read More

Joulushow
Joulusauna lämpenee, kun täysin uusi Joulushow heittää löylyä suurella näyttämöllä – ja suurella kauhalla! Pestään pois kuluneen vuoden synnit ja vihdotaan pikkujoulukauteen vauhtia.Ajankohtaista, räväkkää ja ennen kaikkea hauskaa. Pian myydään taas ei-oota, joten varmista paikkasi nyt todistetusti joulunajan parhaasta showsta!Ensi-ilta 13.11.2025 suurella näyttämöllä.
FI
59 views
Buy Ticket
Read More

Armi Aavikko - siinä välissä olin elossa
Musiikkinäytelmä valovoimaisesta viihdetaiteilijastaVuonna 1977 Suomen kansa hurmaantui 18-vuotiaasta Miss Suomesta, Armi Aavikosta. Viihdemaailman kulissien takana odotti kuitenkin synkempi todellisuus.Musiikkinäytelmä Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa avaa valovoimaisen viihdetaiteilijan elämän käänteitä, matkaa lukiolaistytöstä tanssilavojen valokeilaan ja armottomaan viihdeteollisuuteen.Armi Aavikko syntyi syyskuussa 1958 ja kuoli tammikuussa 2002. Siinä välissä hän oli elossa.Joel Härkösen ohjaama esitys pureutuu Armin herkän ja luonnollisen persoonan, lahjakkuuden ja tähteyden ohella kysymykseen siitä, millaisen tarinan me haluamme kertoa Armista tänä päivänä. 1970- ja 1980-luvun tunnelmaa huokuva musiikkinäytelmä tarjoaa ikimuistoisen elämyksen live-bändin ja solistien säestämänä.Näytelmä pohjautuu Kati Kaartisen kuunnelmakäsikirjoitukseen, joka tuotettiin Yleisradion kuunnelmasarjana radiossa ja Yle Areenassa vuonna 2021.Armin roolissa hurmaa Milla Kuikka ja Dannyn roolissa Jukka Peltola.Alkuperäisteksti Kati KaartinenNäyttämösovitus Martta JylhäOhjaus Joel HärkönenKapellimestari Valtteri Veiskola-PääkkönenLavastus Markku HernetkoskiPukusuunnittelu Tiina SiltalaValosuunnittelu Jukka LaukkanenÄänisuunnittelu Juho LukinmaaVideosuunnittelu Topi LindhNäyttämöllä Perttu Hallikainen, Antti Hovilainen, Janne Kinnunen, Milla Kuikka, Karoliina Niskanen, Heikki Petteri Nousiainen, Jukka Peltola, Satu Turunen ja Vera VeiskolaOrkesteri KAO KonservatorioEsitysoikeudet Näytelmäkulma - Nordic Drama Corner OyKesto noin 2 tuntia 30 min, sisältää väliajan.Osa esityksistä tekstitetään englanniksi.Some of the performances are subtitled in English.27.9. klo 1310.10. klo 1829.11. klo 1330.12. klo 1310.1. klo 1321.2. klo 1321.3. klo 1330.4. klo 1313.5. klo 13
FI
53 views
Buy Ticket
Read More

Kato mua kun mä puhun sulle
Maailma näyttämölle -hanke marssittaa suomalaisteattereihin harvemmin kuultujen alkuperäiskielten näytelmäkäännöksiä. Kato mua kun mä puhun sulle on alun perin norjankielinen, Monika Isakstuenin kirjoittama teos mahdottomista keskusteluista aikuisen ja lapsen välillä. Teoksessa nuoren lapsen äiti ajautuu väsyneenä ajan vietäväksi; yön tunteina pieni poika herää ja kasvaa välillä aikuiseksi, mutta nuortuu seuraavassa hetkessä uudestaan lapseksi. Seksuaalisuus, sukupuoli ja perhesuhteet sekoittuvat nolostuttavaksi sekoitukseksi.Tämän eurooppalaisen nykydraaman tekijätiimi on sama kuin palkitussa, syksyllä 2023 esitetyssä Keuhkot-näytelmässä. Näyttämöllä ovat Hegy Tuusvuori ja Markus Virtanen, ohjauksesta vastaa Perttu Leinonen.Teos sisältää rajua kielenkäyttöä, eikä sitä suositella alle 16-vuotiaille.Ensi-ilta Ahti-näyttämöllä 12.11.2025Liput 35/33/25 €
FI
47 views
Buy Ticket
Read More

Seitsemän veljestä
Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on moderni ja raikkaan radikaali kirja. Siinä seitsemän syrjäytynyttä nuorta vetäytyy kymmeneksi vuodeksi luonnontilaiseen metsään opiskelemaan sekä lukutaitoa että yhteiskunnan lukutaitoa. Kertomuksen muoto on nerokas. Mikään ei ole seitsikolle helppoa, joten he epäonnistuvat jatkuvasti. Kriisiä seuraa kiihkeä kriisikokous, jossa ideoidaan korjausliike, joka päättyy uuteen katastrofiin. Ja taas on palaverin paikka. Veljekset ovat kuin ihmiskunta pienoiskoossa. Toisiinsa tukeutuen he selviävät kuin ihmeen kaupalla hengissä ja tolkuissaan kertomuksen tasapainoiseen loppuun. Juha Hurmeen sovitus ja ohjaus ei modernisoi Aleksis Kiven visiota, koska se olisi turhaa ja typerää; Seitsemän veljestä on ajatonta maailmankirjallisuutta. Kiven sanoituksella siis edetään tässä hurjassa seikkailukomediassa. Käytössä on toki Hurmeen uusi "suomennos", jossa Kiven 155 vuotta vanhaa kieltä on taiten huollettu nykysuomen suuntaan alkuperäistä sointia hukkaamatta. Ensi-ilta 14.11.2025 Liput 40/38/27 €
FI
43 views
Buy Ticket
Read More

Kulttuuritalo Martinuksen lahjakortit
Kulttuuritalo Martinuksen lahjakortti on vaihdettavissa mihin tahansa Kulttuuritalo Martinuksen konserttiin tai tapahtumaan. Lahjakortti on voimassa yhden (1) vuoden ostopäivästä, ja käy maksuvälineenä Lippupisteen palvelupisteissä (ei R-kioskilla eikä nettikaupassa). Lahjakortin arvoa ei voida hyvittää sen voimassaolon päätyttyä. Lahjakortteja voi ostaa seuraaville summillle: Lahjakortti 20€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 21€ Lahjakortti 50€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 51€ Lahjakortti 80€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 81€ Lahjakortti 100€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 101€ Lahjakortti 150€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 151€ Lahjakortti 200€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 201€(Palvelumaksu 1€ / lahjakortti)
FI
68 views
Buy Ticket
Read More

Näyttelykeskus WeeGee Lahjakortti
Tervetuloa WeeGeelle!WeeGee toimii professori Aarno Ruusuvuoren (1925-1992) suunnittelemassa entisessä Weilin&Göösin kirjapainotalossa Tapiolassa.Näyttelykeskuksessa on kaksi museota: EMMA – Espoon modernin taiteen museo ja Espoon kaupunginmuseo KAMU. Lisäksi nähtävillä on Mauri Kunnaksen työtä ja elämää esittelevä Mauri Kunnas -näyttely. WeeGeessä toimii myös museokauppa EMMA Shop ja Cafe WeeGee. WeeGeen takapihalla on arkkitehti Matti Suurosen suunnittelema Futuro-talo, joka on avoinna yleisölle toukokuun puolesta välistä syyskuun puoleen väliin.WeeGee tarjoaa kävijöilleen inspiraatioita ja elämyksiä ympäri vuoden!Myynnissä olevat WeeGeen lippulahjakortit (valitse lahjakortteja ostaessasi oikean arvoinen lahjakortti lahjan saajan mukaan):Yli 29-vuotiaat 20 €Alennusryhmät 10 €Alennettu 10 €:n hinta koskee kaikkia alle 29-vuotiaita, opiskelijoita, eläkeläisiä, siviilipalvelus- ja varushenkilöitä, opettajia ja työttömiä.Lipun voi aina ostaa myös suoraan lipunmyynnistä ilman ennakkovarausta.Maksuton sisäänpääsy alle 18-vuotiaille, sota- ja rintamaveteraaneille, lotille, sotainvalideille, kriisinhallintaveteraaneille, henkilökohtaisille avustajille, ICOM-kortin haltijoille sekä tuntia valmisteleville opettajille, joilla voimassa oleva ryhmävaraus. Maksuton sisäänpääsy myös Museokortilla, Kaikukortilla, Helsinki-kortilla ja Pressikortilla. Maksuttomat liput saat WeeGeen lipunmyynnistä.Lipunmyynti ja sisäänpääsy päättyy puoli tuntia ennen näyttelykeskuksen sulkeutumista. Reput, isot laukut, sateenvarjot, vesipullot sekä paksut ja märät takit tulee jättää säilytykseen.Lippu.fi verkkokaupasta ja myyntipisteistä ostettu lahjakorttilippu vaihdetaan päiväkohtaiseen lippuun Näyttelykeskus WeeGeen lipunmyynnissä. Lahjakortti on voimassa vuoden ostopäivästä.AukioloajatTi, la, su klo 11–17Ke, to, pe klo 11–19Perjantaisin ilmainen sisäänpääsy klo 15–19.Lisätietoa: Tule meille | Espoon kaupunki
FI
69 views
Buy Ticket
Read More

SINFONIA LAHDEN LAHJALIPPU 2025
Lahjalippu oikeuttaa yhteen konserttilippuun. Lahjalippu vaihdetaan konserttikohtaiseen paikkalippuun joko konserttien ovimyynnissä Sibeliustalossa tai Lippu.fi:n Sibeliustalon myyntipisteessä.Mikäli konserttilippu on arvoltaan enemmän kuin lahjalipun arvo, maksussa voi käyttää lahjalipun arvon.Lahjalippua ei voi vaihtaa rahaksi.Voimassa Sinfonia Lahden vuoden 2025 konsertteihin. Tutustu konsertteihin sinfonialahti.fi.Lipun hintaan lisätään Lippu.fi:n toimitusmaksu toimitustavasta riippuen sekä tilausmaksu alk. 1,50 €.
FI
66 views
Buy Ticket
Read More

Mikkelin Teatterin lahjakortti
Lahjakortin arvo 20€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 22,60€Lahjakortin arvo 30€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 33,60€Lahjakortin arvo 40€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 44,10€Lahjakortin arvo 50€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 54,60€Lahjakortin arvo 60€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 64,60€Lahjakortin arvo 80€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 84,60€Lahjakortin arvo 90€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 94,60€Lahjakortin arvo 100€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 104,60€Lahjakortti on voimassa vuoden ostopäivästä.Lahjakortti ei käy maksuvälineenä R-kioskilla eikä verkkokaupassa.
FI
84 views
Buy Ticket
Read More

Riihimäen Teatterin lahjakortti
Myyntipistelahjakortin voi käyttää Riihimäen Teatterin lippuihin joko teatterin omassa lipunmyynnissä tai Lippu.fi myyntipisteissä (ei kuitenkaan R-kioskeilla, eikä verkkokaupassa)Lahjakortin arvo 30€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 33,60€Lahjakortin arvo 50€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 54,60€Lahjakortin arvo 60€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 64,50€Lahjakortin arvo 70€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 74,50€Lahjakortin arvo 80€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 84,50€Lahjakortin arvo 100€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 104,60€Lahjakortin arvo 150€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 154,60€Lahjakortin arvo 200€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 204,60€Lahjakortti on voimassa yhden (1) vuoden ostopäivästä.
FI
103 views
Buy Ticket
Read More

Joensuun kaupunginteatterin lahjakortti
Käy maksuvälineenä pääsylippuun Joensuun Kaupunginteatterissa, Carelicumin palvelupisteessä sekä Lippu.fi myyntipisteissä. Ei käy maksuvälineenä R-kioskeilla eikä verkkokaupassa.Lahjakortti on voimassa yhden (1) vuoden ostopäivästä.Lahjakortin arvo 20€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 22,60€Lahjakortin arvo 40€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 44,10€Lahjakortin arvo 50€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 54,60€Lahjakortin arvo 70€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 74,60€Lahjakortin arvo 100€, lahjakortin hinta palvelumaksuineen 104,60€
FI
79 views
Buy Ticket
Read More

Savoy-teatterin lahjakortti
Anna lahjaksi elämys Savoy-teatterissa!Lahjakortilla voi ostaa lippuja Savoy-teatterin tilaisuuksiin jotka ovat myynnissä Lippupisteen kautta. Lahjakortti on käytettävissä Savoy-teatterin omassa lippumyymälässä tai Lippupisteen myyntipisteissä kautta maan (ei kuitenkaan R-kioskilla).Lahjakortti on voimassa kaksi (2) vuottaLahjakortteja voi ostaa seuraaville summille:Lahjakortti 10 €, lahjakortin hinta Lippupisteen kautta palvelumaksuineen 11,00 €Lahjakortti 20 €, lahjakortin hinta Lippupisteen kautta palvelumaksuineen 22,50 €Lahjakortti 30 €, lahjakortin hinta Lippupisteen kautta palvelumaksuineen 33,50 €Lahjakortti 40 €, lahjakortin hinta Lippupisteen kautta palvelumaksuineen 43,50 €Lahjakortti 50 €, lahjakortin hinta Lippupisteen kautta palvelumaksuineen 55,00 €Lahjakortti 60 €, lahjakortin hinta Lippupisteen kautta palvelumaksuineen 65,00 €Lahjakortti 70 €, lahjakortin hinta Lippupisteen kautta palvelumaksuineen 75,00 €Lahjakortti 80 €, lahjakortin hinta Lippupisteen kautta palvelumaksuineen 85,00 €Lahjakortti 90 €, lahjakortin hinta Lippupisteen kautta palvelumaksuineen 95,00 €Lahjakortti 100 €, lahjakortin hinta Lippupisteen kautta palvelumaksuineen 105,00 €Lahjakortti 120 €, lahjakortin hinta Lippupisteen kautta palvelumaksuineen 125,00 €Lahjakortti 130 €, lahjakortin hinta Lippupisteen kautta palvelumaksuineen 135,00 €Lahjakortti 150 €, lahjakortin hinta Lippupisteen kautta palvelumaksuineen 155,00 €Lahjakortti 200 €, lahjakortin hinta Lippupisteen kautta palvelumaksuineen 205,00 €
FI
84 views
Buy Ticket
Read More

Suomen Komediateatterin lahjakortti
Anna lahjaksi elämys Suomen Komediateatterissa.Lahjakortti on voimassa 1 vuoden ostopäivästä.Lahjakortti vaihdetaan Suomen Komediateatterin esityslippuihin Suomen Komediateatterin lipunmyynnissä ja Lippupisteen myyntipisteillä. Lahjakortti ei käy maksuvälineenä R-kioskeilla eikä verkkokaupassa.Ota yhteys: teatteri@suomenkomediateatteri.fi.
FI
64 views
Buy Ticket
Read More

Turun Kaupunginteatterin lahjakortti
Ilahduta ystävääsi, muista läheistäsi, yllätä iloisesti – teatteri on elämys.Turun Kaupunginteatterin lahjakortilla voi lunastaa lippuja kaikkiin Kaupunginteatterin esityksiin. Ohjelmistostamme löydät teatterin lisäksi musiikkia, taikuutta ja komiikkaa, koko perheen seikkailuita unohtamatta. Monipuolisen valikoimamme ansiosta lahjakortti on oivallisin lahja kenen tahansa juhlapäivään.Lahjakortin voi käyttää Turun Kaupunginteatterin lippuihin talon omassa lippukaupassa tai Lippupisteen myyntipisteissä (ei kuitenkaan R-kioskilla). Lahjakortti on voimassa vuoden ostopäivästä.Lahjakortteja voi ostaa seuraaville summille:Lahjakortti 5 €Lahjakortti 10 €Lahjakortti 20 €Lahjakortti 30 €Lahjakortti 40 €Lahjakortti 50 €Lahjakortti 60 €Lahjakortti 70 €Lahjakortti 80 €Lahjakortti 90 €Lahjakortti 100 €
FI
83 views
Buy Ticket
Read More

Turun Konserttitalon lahjakortti
Anna lahjaksi musiikkielämys.Turun konserttitalon lahjakortilla voi lunastaa lippuja kaikkiin Turun filharmonisen orkesterin ja Turun konserttitalon esityksiin. Ohjelmistosta löytyy musiikkia jokaiseen makuun sinfoniakonserteista lastenkonsertteihin ja viihdekonsertteihin. Monipuolisesta ohjelmistosta jokainen musiikinystävä löytää elämyksiä.Lahjakortti on voimassa vuoden ostopäivästä. Lahjakortti käy maksuvälineenä kaikissa Lippupisteen täyden palvelun toimipaikoissa sekä Konserttitalon lipunmyynnissä.Lahjakortteja voi ostaa seuraaville summille:Lahjakortti 10 EUR (Hinta palvelumaksuineen 10,50)Lahjakortti 20 EUR (Hinta palvelumaksuineen 22,50)Lahjakortti 30 EUR (Hinta palvelumaksuineen 33,00)Lahjakortti 40 EUR (Hinta palvelumaksuineen 43,00)Lahjakortti 50 EUR (Hinta palvelumaksuineen 53,00)Lahjakortti 60 EUR (Hinta palvelumaksuineen 63,00)Lahjakortti 70 EUR (Hinta palvelumaksuineen 73,00)Lahjakortti 80 EUR (Hinta palvelumaksuineen 83,00)Lahjakortti 90 EUR (Hinta palvelumaksuineen 93,00)Lahjakortti 100 EUR (Hinta palvelumaksuineen 103,50)
FI
67 views
Buy Ticket
Read More

AVIOLIITTO ON IKUISTA
FI
46 views
Buy Ticket
Read More

Rouva C. viim. esitys
Minna RytisaloRouva C.Ensi-ilta ke 5.2.2025 Maria-näyttämölläRouva C kertoo Minna Johanssonin tarinan nuoresta tyttärestä opiskelijaksi, ystäväksi, vaimoksi; Rouva C:ksi, äidiksi ja kirjailijaksi asti. Millaisia käännekohtia Minnan elämässä oli? Miten hän luovi erilaisissa rooleissa, jotka tuntuvat ahtailta, kapeilta eikä omilta? Minnan täytyi tehdä tilaa! Rouva C tekee sukelluksen sinne mitä tunnetun kivipatsaan takana mahdollisesti oli: herkkyyttä, kipuja, kasvuja, riemuja ja intoa.Esitys perustuu Minna Rytisalon Rouva C -romaanin pohjalta tehtyyn näyttämöversioon, joka pohjaa Minna Canthin elämään. Näytelmä keskittyy Minnan elämän ajanjaksoon ennen hänen uraansa yhteiskunnallisena vaikuttajana ja kirjailijana. Mikä oli Minnaa ajava voima?
FI
45 views
Buy Ticket
Read More

Joulushow
Joulusauna lämpenee, kun täysin uusi Joulushow heittää löylyä suurella näyttämöllä – ja suurella kauhalla! Pestään pois kuluneen vuoden synnit ja vihdotaan pikkujoulukauteen vauhtia.Ajankohtaista, räväkkää ja ennen kaikkea hauskaa. Pian myydään taas ei-oota, joten varmista paikkasi nyt todistetusti joulunajan parhaasta showsta!Ensi-ilta 13.11.2025 suurella näyttämöllä.
FI
59 views
Buy Ticket
Read More

Culture Pass
Culture Pass - TOP 3 kohdetta Rovaniemellä. Sisältää: • Arktikum pääsylippu • Kulttuuritalo Korundi pääsylippu • Tiedekeskus Pilke pääsylippu Culture Pass on henkilökohtainen ja voimassa 7 päivää. Tarkistathan aukioloajat: www.korundi.fi www.arktikum.fi www.tiedekeskus-pilke.fi
FI
55 views
Buy Ticket
Read More

9 to 5 - HOMMAT HOITUU! musikaali
Dolly Partonin menestyselokuvaan perustuva hillitön, vauhdikas ja mukaansatempaava Broadway-musikaali hurmaa Lappeenrannan kaupunginteatterissa!9 to 5 -Hommat hoituu! on tarina kolmen naisen yllättävästä ystävyydestä ja siitä, miten lopulta kaikki on heille mahdollista – jopa konservatiivisessa, miesten hallitsemassa bisnesmaailmassa. Violet, Judy ja Doralee ovat kollegoita toimistossa, jota hallitsee ääliömäinen johtaja Hart. Kun naiset saavat tarpeekseen pomonsa toiminnasta, he yhdistävät voimansa ja nousevat vastarintaan. Tämä musikaali näyttää miten hommat hoituu, kun naiset ottavat ohjat käsiinsä – tietenkin huumoria, vauhtia ja vaarallisia tilanteita unohtamatta!Myynti ryhmille 11.11. alkaen ja yksittäisille lipunostajille 4.12. alkaen.
FI
49 views
Buy Ticket
Read More

Olympiastadionin torni - avoin lippu
Olympiastadionin torniOlympiastadionin torni on omaleimainen tunnus koko maailman stadioneiden joukossa ja yksi tunnetuimmista rakennelmista ja vierailukohteista Helsingissä ja Suomessa. 72 metriä korkea Olympiastadionin torni on yksi parhaista paikoista ihailla koko Helsingin kaupunkimaisemaa.Tornilipun voi käyttää itse valittuna ajankohtana ja se on voimassa 31.12.2025 asti. Stadionin ja tornin aukioloajat kannattaa tarkistaa: www.stadion.fiAikuiset 7,50 €Lapset ja nuoret 7-16 v. 4,50 € (alle 7-vuotiaat maksutta maksavan aikuisen kanssa)
FI
96 views
Buy Ticket
Read More

KÄRPÄSET
Sirkku PeltolaKÄRPÄSET Aika menee ohi, veli ei Kantaesitys 23.1.2025 Eino Salmelaisen näyttämölläÄidin hautajaisissa veljekset kohtaavat. Puhuvat toistensa ohi, koska kaukaa ei osu. Kärpäsen veljeksiä yhdistävät lapsuuden leikit ja muistot, mutta aikuisena elämä on kulkenut tyystin erilaisia polkuja. Enää ei malta pullakahvillekaan jäädä, vaikka Kalevi tinkaa.Kalevin tyytyväinen todellisuus eläköityneenä bussikuskina ja pienyrittäjänä tarkoittaa pieniä ympyröitä mutta loputtomasti aikaa. Maurin maailma taas täyttyy kiireestä ja kansainvälisestä menestyksestä; huoleton se ei kuitenkaan ole, sillä oopperatähdellä ja startup-sijoittajalla on paljon menetettävää.Sirkku Peltolan uusin näytelmä on merkityksellinen tarina toisensa löytävistä veljeksistä sekä siitä, mikä elämässä todella on arvokasta. Virtuoosinäyttelijät tulkitsevat häkellyttävän tarkasti ihmisen luontoa ja olemusta – tällaisia me olemme.Tule katsomaan sympaattista, empaattista ja yllättävää teosta, johon sydämellinen komiikka hiipii lattialankkujen välistä!“Sä olet Kalevi raskas. Uuvuttava. Todella uuvuttava.”Näytelmäkirjailija ja ohjaus Sirkku PeltolaLavastus- ja pukusuunnittelu Pirjo Liiri-MajavaKoreografia Reetta-Kaisa IlesValosuunnittelu TJ MäkinenÄänisuunnittelu Kyösti KallioRooleissa Aimo Räsänen, Martti Suosalo, Petra Ahola
FI
50 views
Buy Ticket
Read More

Merimaailma Sea Life / Lahjakortti
Tutustu uskomattomaan vedenalaiseen maailmaan SEA LIFE Helsingissä! Tapaa upeita olentoja mustekaloista piraijoihin ja haista merihevosiin! Aloita seikkailusi sademetsän syvyyksistä ennen kuin matkustat tropiikin kautta valtamerialueelle! Pääset kastamaan kätesi elämysaltaaseemme, osallistumaan ruokintatuokioihimme ja tutkimaan merilaboratoriotamme. Muista myös ladata Sea Scan -sovelluksemme, joka parantaa vierailukokemustasi entisestään. Vuoden aikana järjestämme useita jännittäviä tapahtumia, tarkista ajankohtaiset tiedot verkkosivuiltamme!Myynnissä olevat Sea Life -lippulahjakortit (valitse lahjakortteja ostaessasi oikean arvoinen lahjakortti lahjan saajan mukaan):23,00 € - oikeuttaa sisäänpääsyyn yhdelle aikuiselle18,00 € - oikeuttaa sisäänpääsyyn yhdelle lapselle 2-14 v.SEA LIFE -lahjakorttia ei ole sidottu tiettyyn päivämäärään, vaan se on voimassa vuoden jokaisena päivänä. Lahjakortti on voimassa vuoden ostopäivästä. Lahjakorteilla voi maksaa vain sisäänpääsyn, se ei käy maksuksi myymälöissä.Sea Life on suljettu ainoastaan 24.-25.12.Ei myyntiä R-kioskeilla.Lisätietoja:www.sealife.fi
FI
0 views
Buy Ticket
Read More

Jukka Puotila Show
Hekotusta ja tyylikkäitä iskuja vyön ylle ja alle.Jukka Puotilan lisäksi lavalla nähdään kymmeniä erilaisia henkilöhahmoja. Puotila loihtii näyttämölle katsojien iloksi perinteisiä hahmoja, mutta myös monia tämän hetken kuumia nimiä pintajulkkiksista poliitikkoihin.Kesto: noin 2 h sisältäen väliajanIkäraja: Ei rajoitustaHinnat ja muut lisätiedot: https://www.komediateatteri.fi/ohjelmisto/3595920/jukka-puotila-show**VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä puh. 0207 288 388 tai www.juhlatalonpalvelut.fi.Show&dinnerTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterista ja JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua. Vaihtomaksu norm. 10 € / lippuRyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta p. 0207 288 388. Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
FI
44 views
Buy Ticket
Read More

Yllätysvieras
YLLÄTYSVIERASPeter (Aimo Räsänen) ja Debbie (Petra Ahola) ovat juhlistamassa 20-vuotista avioliittoaan risteilyllä ja samalla nauttivat irtiotosta kiukuttelevista teineistään. Laivalla he tutustuvat Elsaan (Satu Silvo), joka ystävällisyydestään huolimatta huokuu jotakin hämmentävää ja outoa. Yhteystiedot vaihdetaan, sillä olisihan se kai mukava nähdä toistekin.Kotona ”puhtoisessa lähiössä” Elsa ilmestyy yllättäen Peterin ja Debbien kotiovelle. Vaikka onkin ilmaantunut todisteita Elsaan liittyvistä, hiuksia nostattavista kauheuksista, heidän hyvä luontonsa estää häätämästä vierasta, sillä joskus suoraan sanominen on vain liian epäkohteliasta.Muun muassa TV-sarja Uuden Sherlockin kirjoittajana tunnetun Steven Moffatin uutuuskomedia kuvaa hulvattomasti ihmisten loputonta kohteliaisuutta ja hyväntahtoisuutta. Panu Raipian ohjaamassa yllätyksiä vilisevässä ilottelussa nähdään muissa rooleissa mm. Idalilja Raipia, Jere Riihinen ja Aku SajakorpiKesto n. 2 h 10 min. sis. väliajanKÄSIKIRJOITUS Steven MoffatSUOMENNOS Reita LounatvuoriOHJAUS Panu RaipiaLAVASTUS Oskari LöytönenPUKUSUUNNITTELU Kaisa SavolainenHinnatPeruslippu 46,50 €Eläkeläinen 44,50 €Opiskelija/lapsi 38,50 €Työtön 41,50 €Ryhmä min. 20 lippua 43,50 €Ryhmä min. 50 lippua 42,50 €Show & Dinner min. 20 lippua 77,50 €Show & Dinner min. 50 lippua 74,50 €VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Show & Dinner Teatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen.Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Paketit ovat saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.Kaikille avoimet Show & Dinner -lauantaitHerkullinen ja runsas noutopöytämme on katettuna myös yksittäisille katsojillemme valikoituina lauantai-esityspäivinä. Seisovan pöydän antimista voi tuolloin nauttia päivä- ja iltaesitysten välissä.Ruokailun voi lisätä jo ostetun teatterilipun yhteyteen myös jälkeenpäin. Lisätiedot ja varaukset Lipputoimistostamme, puh. 0207 288 388 / liput@komediateatteri.fi.Paketin hinta on esityskohtainen ja sisältää esityksen lipun, ruokailun ja vaatesäilytyksen. Pelkän noutopöydän osuus erikseen ostettuna on 33 €.Kaikille avoimet Show & Dinner -lauantait löytyvät täältä.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!Joustolippu Viiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua.Vaihtomaksu ilman joustoa 10€/lippu.RyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388.Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
FI
48 views
Buy Ticket
Read More

ROMEO OCH JULIA
ROMEO OCH JULIARomeo ja Julia ovat rajun rakkauden vallassa. He haluavat saada äänensä kuuluviin, vanhemmistaan poikkeavan. He toimivat impulsiivisesti, elävät hetkessä. Nuoret etsivät yhteenkuuluvuutta maailmassa, jossa peritty perheriita ja polarisaatio myrkyttää heidät - kohtalokkain seurauksin.Tekstitetään suomeksi.Subtitles in English.
FI
35 views
Buy Ticket
Read More

Sarjahurmaajat
SARJAHURMAAJAT(Ladykillers)Kirjoittanut Graham LinehanSuomennos Aino PiirolaOhjaus Heta HaanperäRooleissa Lari Halme, Tanjalotta Räikkä, Ville Majamaa, Risto Korhonen, Toni Harjajärvi, Matti Hakulinen, Jukka Leisti, Eeva HakulinenEnsi-ilta 15.10.2025 Frenckell-näyttämöllä
FI
54 views
Buy Ticket
Read More

Päällikkö
PÄÄLLIKKÖKorruptiota kulisseissaTilaisuus tekee varkaan vaikka poliisista, siitähän meillä on kokemusta Suomessakin. Pasi Lampelan uutuusnäytelmä vie alamaailmaan, jossa velka on aina maksettava.Kalle Hammar on kunnianhimoinen huumepoliisi, jolle korkea taso on tärkeää myös yksityiselämän puolella. Mutta amerikkalainen unelma veneineen ja kesämökkeineen vaatii fyrkkaa ja poliisin resursseista sen kuin leikataan. Kilpailu KRP:n kanssakin kiristyy. Poliisityössä Hammarin kautta kulkee kasoittain rahaa ja huumeita ja kontaktit alamaailmaan syntyvät ikään kuin luonnostaan. Rahahuolet painavat, ja aivan käden ulottuvissa odottaisi rikollisen helppo ratkaisu niihin. Mihin päällikkö on valmis pitääkseen yllä kulissinsa?"Suomessa ollaan kovin auktoriteettiuskovaisia, mutta onhan täälläkin korruptiota, se vain pysyy pääosin pinnan alla. Korruptio ja vallan väärinkäyttö on aina ollut työssäni keskeinen teema. Päällikön inspiraationa toimi tietenkin lähivuosien Aarnio-keissi." - Pasi LampelaKirjailija-ohjaaja Pasi Lampela on ohjannut viime vuosina Turun Kaupunginteatteriin menestyskomedia Don Juanin 2019 sekä Kunnia-draaman 2022. Uudessa tositapahtumien inspiroimassa näytelmässään hän halusi miettiä, mitä mediahuomiota saaneiden rikosvyyhtien takaa voi löytyä. Rikosdraaman pääosissa nähdään mm. Sami Lalou ja Antti Reini.
FI
30 views
Buy Ticket
Read More