4865 result(s) found for ""

Näytelmä joka menee pieleen
Henry Lewis, Henry Shields ja Jonathan SayerNÄYTELMÄ JOKA MENEE PIELEENEnsi-ilta la 8.2.2025 Minna-näyttämölläPohjois-Savon Polytekninen draamaseura on vihdoinkin löytänyt ohjelmistoon heidän vahvuuksiinsa sopivan näytelmän, 'Murha Havershamin kartanossa'. Kaikki on valmista, ja ensi-ilta voi alkaa. Mutta kaikki, joka voi mennä pieleen, TODELLAKIN menee pieleen. Draamaseuran sinnikkäät ja nokkelat amatöörinäyttelijät tekevät kuitenkin kaikkensa, jotta ensi-illasta selvitään kunnialla - tai ainakin hengissä.'The Play That Goes Wrong' on Lontoon Westendissä pisimpään pyörinyt komedia. Oliver-palkitun komedian on Lontoossa nähnyt kymmenessä vuodessa jo 1658707 katsojaa.Näytelmä sai alkunsa näyttelijäopiskelijoiden (Henry Lewis, Henry Shields ja Jonathan Sayer) alun perin pubiin tekemästä murhakomediasta. Se kirjoitettiin teatterikoulun lopputyöksi, mutta suosion myötä se päätyi Iso-Britannian kiertueelle ja Westendiin. Sittemmin sitä on esitetty menestyksekkäästi yli kolmessakymmenessä maassa ja nyt vihdoin Pohjois-Savon Kuopiossa.'Näytelmä joka menee pieleen' on fyysisen komedian, tarkan ajoituksen ja näyttelijäntyön juhlaa.
FI
44 views
Buy Ticket
Read More

Kultalampi, II ennakko
KultalampiSydämellinen draamakomedia!Norman (Ilmari Saarelainen) ja Ethel (Mona Lehtola) ovat jälleen saapuneet huvilalleen Kultalammelle kesän viettoon. Kaikki on lähes entisellään, mutta Normanin reistaileva muisti on pikkuhiljaa alkanut vaikuttaa pariskunnan elämänlaatuun.Normanin ja Ethelin tytär saapuu miesystävänsä kanssa Kultalammelle juhlistamaan Normanin 80-vuotispäiviä. Samalla he tutustuvat myös tyttärensä uuden puolison 13- vuotiaaseen poikaan, joka jääkin muutamaksi viikoksi Normanin ja Ethelin seuraksi.Kultalampi on lämmin, inhimillinen ja koskettava tarina perheestä, pitkästä parisuhteesta, väistämättömästä muutoksesta ja sen hyväksymisestä.Alkuperäiseltä nimeltään On Golden Pond -näytelmä sai ensi-iltansa Broadwaylla vuonna 1979. Huikean menestykset myötä näytelmää on sen jälkeen esitetty ympäri maailman. Elokuvaversio valmistui vuonna 1981 ja päärooleissa nähtiin Henry Fonda, Katharine Hepburn ja Jane Fonda. Klassikkoasemaan noussut elokuva on palkittu kolmella Oscarilla, kolmella Golden Globella sekä Bafta-palkinnolla.KÄSIKIRJOITUSErnest ThompsonSUOMENNOSArto af HällströmOHJAUSOtto KanervaLAVASTUSOskari LöytönenPUKUSUUNNITTELULaura LipiäinenKAMPAUKSET, PERUUKIT JA MASKEERAUSTuula Kupiainen-KoivistoROOLEISSAIlmari SaarelainenMona LehtolaRaisa SorriJani KoskinenJuha KulmalaSisu-Werner NieminenESITYSOIKEUDETTeaterförlag Arvid Englind Ab
FI
29 views
Buy Ticket
Read More

Iikka Kivi - Erityinen luontosuhde K-18
Iikka Kivi - Erityinen luontosuhdeIlmapiirin kiristyessä ja jakolinjojen syventyessä on tärkeää muistaa, että yksi asia on meille kaikille yhteinen: Suomen luonto.Koomikko Iikka Kiven stand up -soolonäytös Erityinen luontosuhde herättelee suomalaisia kokemaan, vaalimaan ja suojelemaan omaa suhdettaan luontoon sekä kysyy, miten karhunkaatajien kansan jälkeläisistä tuli valkoposkihanhista stressaantuvia sähköskuuttaajia.Hyväntuulisen piikikkäässä esityksessä esiintyy laaja joukko suomalaisia otuksia hupenevista hömötiaisista roimasti runsastuvaan kesämökkeilijäkantaan. Vaikka aihe on vakava ja luonnon tila huono, esitys ei keskity saarnaamiseen tai syyllistämissormen heilutteluun, vaan pyrkii ennen kaikkea innostamaan, löytämään ratkaisuja ja kannustamaan ihmisiä löytämään oman suhteensa luontoon.Iikka Kiven loppuunmyydyille katsomoille esitetty soolo "Spede on kuollut" nähtiin vuonna 2019. Uutta sooloa onkin odotettu kuin kevätmuuttajia takatalven keskellä!
FI
45 views
Buy Ticket
Read More

Herra Ylppö K-18
FI
22 views
Buy Ticket
Read More

Metallica S&M Tribute Show w/ Orchestra
METALLICA S&M TRIBUTE SHOW orkesterin säestyksellä – ensimmäistä kertaa Suomessa!Jos olet todellinen METALLICA-fani ja rakastat rockia – tätä et voi jättää väliin!Ainutlaatuinen show, jossa huipputason rock-yhtye Orion (Saksa) sekä orkesteri herättävät henkiin METALLICAn legendaarisen live-albumin “S&M” – alkuperäistä kunnioittaen. Tämä ikoninen tupla-albumi, joka äänitettiin San Franciscon sinfoniaorkesterin kanssa, julkaistiin jo vuonna 1999 – mutta sen taika elää vahvana yhä tänäkin päivänä!Ehkä juuri siksi ‘METALLICA orkesterin säestyksellä’ -tribuuttishow on valloittanut yleisöt ympäri maailmaa. Henkeäsalpaava show, järisyttävä äänimaailma ja klassisten sekä rock-muusikoiden mestarillinen yhteissoitto takaavat unohtumattoman elämyksen – tämä konsertti on koettava itse!11.09.2025 – Seinäjoki12.09.2025 – Oulu13.09.2025 – Jyväskylä14.09.2025 – Helsinki15.09.2025 – TampereLukemattomat ylistävät palautteet ja innostuneet arvostelut ovat jo täyttäneet median. Tämä ainutlaatuinen spektaakkeli jättää yleisöön unohtumattoman vaikutuksen – tässä muutamia kommentteja:“Mieletöntä. Upeaa. Lumoavaa. Sanat eivät riitä kuvaamaan tätä konserttia ja sitä tunnetta, jonka se herätti. Se, mitä muusikot tekivät lavalla, oli täysin ainutlaatuista!”“Vavahduttava soitto ja sykähdyttävä laulu veivät täysin toiseen maailmaan – maailmaan, jossa olin vain minä ja musiikki. Hetkeen ei mahtunut mitään muuta, ja sydämeni löi sen tahdissa. Halusin huutaa ja itkeä yhtä aikaa.”“Uskomaton kontrasti vangitsee katsojan. Haluaisin päästä orkesterimuusikoiden pään sisälle – miten tämä on mahdollista?!”“Jos sanon, että tämä oli mahtavaa – se ei edes riitä kuvaamaan sitä!”METALLICA S&M TRIBUTE SHOW orkesterin säestyksellä täyttää konserttisalit ympäri maailmaa ja on saanut loistavia arvosteluja niin kriitikoilta, musiikkitoimittajilta kuin vannoutuneilta rock-faneilta.AINUTLAATUINEN SHOW, JOKA ON KOETTAVA ITSE!Klassinen ja moderni yhdistyvät, luoden lumoavan, mystisen kokonaisuuden, joka tempaa yleisön mukaansa.“Raskas metallimusiikki orkesterin käsittelyssä – se on jotakin täysin ainutlaatuista. Orkesteri tuo metalliin ylevyyttä, ja metalli antaa orkesterille voimaa. Kulttuurien vuoropuhelu synnyttää aina jotain uutta – ja samalla se järisyttää koko tajuntaa.”Tämä fanin kommentti kuvaa täydellisesti tätä uskomatonta show’ta, joka täytyy kokea itse!Konsertin kesto on noin 1 h 50 min
FI
0 views
Buy Ticket
Read More

Ismo Leikola - Ajatusleikki K-18
ISMO LEIKOLA - AjatusleikkiNyt olisi tarjolla uusi matka Ismon kanssa hänen omaperäiseen maailmaansa, jossa näet niin arkiset asiat kuin oudot ilmiötkin ihan uudesta vinkkelistä. Luvassa yllättävää käännettä käänteen perään, terävää sanailua ja ennen kaikkea hervotonta naurua.Ismo Leikola, tuo Suomen lahja suurelle maailmalle, saapuu kotimaahan vain piipahduksen verran vuonna 2025. Kiertueen kruunaa megakokoinen show Tampereen Nokia Arenalla! Seuraavan kerran mies nähdään Suomessa vasta kaukaisessa tulevaisuudessa…Keikkoja on Suomessa huomattavasti vähemmän kuin aiemmin, joten annettakoon loppuunmyyntivaroitus.Vikkelyyttä suositellaan.
FI
21 views
Buy Ticket
Read More

Ilmavoimien Big Band: Pepe sings Nat King Cole
AALTO III – Ilmavoimien Big Band & Pepe Willberg: Pepe sings Nat King ColeIlmavoimien Big Band vie AALTO III -konsertissaan kuulijat viihdemusiikin tähtitaivaalle, kun lavalle nousee suomalaisen musiikin ikoni Pepe Willberg.Nat King Cole on yksi viihdemusiikin suurimmista legendoista – hänen samettinen äänensä ja ajattomat kappaleensa ovat hurmanneet kuulijoita jo vuosikymmenien ajan ympäri maailmaa. Nyt nämä ikivihreät sävelet saavat uuden elämän Pepe Willbergin ja Ilmavoimien Big Bandin käsittelyssä.Luvassa on herkkiä balladeja, sykähdyttävää romantiikkaa sekä rytmikästä energiaa, jotka kuljettavat kuulijat kultaisen jazz- ja viihdemusiikin aikakauden tähtihetkiin.Pepe Sings Nat King Cole on nostalginen matka unohtumattoman musiikin äärelle, joka täyttää sydämet lämmöllä ja nostattaa hymyn huulille. PEPE WILLBERGPepe Willbergin musiikillinen ura on ollut huikea. Menestys alkoi jo 1960 –luvulla ja on jatkunut yhtäjaksoisesti yli 60 vuotta. Kiertueita bändien kanssa 60-70-luvuilla toteutettiin myös Skandinaviassa ja Saksassa. Pepe on uransa aikana säveltänyt musiikkia itselleen ja muille artisteille sekä menestynyt hyvin monenlaisissa sävellyskilpailuissa vuosien varrella. Pepe itse kuvaa toimineensa viime vuosina “pinnan alla”, mutta Pepe & Saimaa -levyn valtava menestys nosti hänet uudelleen suomalaisten tietoisuuteen.Pepe Willberg on saanut urallaan useita tunnustuspalkintoja, viimeisimpinä Iskelmä Finlandia 2011, Kultalevy 2014 sekä Emma –gaalassa 2015 kokonaista kolme pystiä: Vuoden miessolisti, Vuoden rock-albumi ja Kriitikoiden valinta. Pepe & Saimaa -albumi sai osakseen myös kansainvälistä tunnustusta brittiläisen musiikkilehti MOJO:n valittua albumin vuonna 2014 vuoden levyksi. Pepe Willbergin elämästä ja urasta kertova PEPE-dokumenttielokuva tuli valkokankaille lokakuussa 2024. Pepe vietti vuonna 2016 50-vuotistaiteilijavuottaan ja 70v- syntymäpäiviään.Ilmavoimien Big Band: Ilmavoimien Big Band on viihde- ja rytmimusiikkiin erikoistunut sotilassoittokunta, joka on tuottanut omaa viihteellistä AALTO-konserttisarjaa Jyväskylässä jo vuodesta 2008. Konserttisarjan solisteina on kuultu sekä koti- että ulkomaisia jazz- ja viihdemaailman tähtiä. Sarjan konsertteja on vähitellen pyritty viemään kotikaupungin lisäksi myös muualle Suomea.
FI
50 views
Buy Ticket
Read More

YLPEYS & ENNAKKOLUULO* (* TAVALLAAN)
Isobel McArthurYlpeys & ennakkoluulo* (*tavallaan)Ei mitään siistiä AusteniaSuomen kantaesitys 9.9.2025 Eino Salmelaisen näyttämölläMiltä Jane Austenin rakastetuin tarina näyttää, jos sen kertoo sivukeittiössä herrasväen suhdekiemuroista keskenään supiseva palvelusväki? Tähän kysymykseen vastaa Isobel McArthurin vauhdikas romaanisovitus, joka ylsi jättimenestykseen Lontoossa, voittaen himotun Olivier-palkinnon – West Endin teatterimaailman Oscarin – vuoden parhaana ensi-iltana. Nyt tähän musiikkiteatterileikkiin päästään sukeltamaan Suomessa!Kaikki Austenin klassikon tutut roolit jakautuvat viidelle upealle naisnäyttelijälle. He pääsevät revittelemään niin palvelijoiden kuin yläluokkaisten päähenkilöiden rooleja. Tampereella Darcyn legendaarinen kartano ja Lady Catherinen ylevä eleganssi saavat kunnon ravistelun, kun näyttämöllä hurvitellaan mm. Aikakoneen, Nylon Beatin ja Kaija Koon tahtiin. Odotettavissa kesytöntä naisenergiaa!Kukapa ei haluaisi heittäytyä romantiikan pyörteisiin ja larpata 1800-luvun viktoriaanista tunnelmaa? Palveluskunta halusi ja niin haluamme mekin. Tervetuloa juhlimaan!”Tämä on balladi duunareille, siistijöille ja kaikille palveluammateissa raataville”, sanoo esityksen ohjaaja Laura Mattila.Käsikirjoitus Jane Austenia mukaillen Isobel McArthurSuomennos Myy LohiOhjaus Laura MattilaKoreografia Jenni NikolajeffMusiikin tuotanto ja score-musiikin sävellys Pekka SiistonenPukusuunnittelu Marjaana MutanenLavastussuunnittelu Alisha DavidowValosuunnittelu Kyösti KallioÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Kristiina Hakovirta, Emmi Kaislakari, Eriikka Väliahde, Karoliina Vanne, Maija RissanenLiput 55/53/50 €Koululaisryhmät opettajan johdolla 30 €
FI
37 views
Buy Ticket
Read More

Maria Ylipää & Emma Salokoski
Maria Ylipää & Emma Salokoski: Musiikkia Kauniita piikkejä & Omani uni -albumeiltaMonipuoliset, palkitut ja arvostetut artistit Maria Ylipää ja Emma Salokoski yhdistävät voimansa yhteisellä konserttikiertueella syksyllä 2025! Useista eri yhteyksistä tutut artistit esittävät laulujaan yhteisiltä Omani uni ja Kauniita piikkejä -albumeilta huippubändin säestämänä.Maria Ylipää on suomalainen laulaja ja näyttelijä, joka tunnetaan monipuolisesta ja voimakkaasta äänestään sekä kyvystään tulkita erilaisia musiikkityylejä. Musiikin lisäksi Maria tunnetaan televisiosarjoista, elokuvista ja teatterilavoilta ja merkittävistä musiikkiteatterirooleistaan. Hänen poikkeuksellisuutensa on perustunut aina vahvaan lavakarismaan ja kykyyn yhdistää perinteisiä musiikkityylejä nykyaikaisiin elementteihin. Ylipään musiikissa kuuluu rohkea ja omaperäinen lähestymistapa, joka on vanginnut monien kuuntelijoiden sydämet.Tänä keväänä Tähdet, tähdet -ohjelmassa mukana oleva Emma Salokoski on yksi maamme työllistetyimpiä naisartisteja. Hän on tullut tunnetuksi sekä sooloartistina että osana Emma Salokoski Ensemble -yhtyettään. Emman musiikissa vahva rytminen pohja yhdistyy kuulaaseen ja tunnistettavaan laulusoundiin. Salokoski on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisella musiikkikentällä ja nauttii laajaa arvostusta sekä kriitikoiden, että yleisön keskuudessa.Artistien yhteisiin lauluihin pohjautuva kiertue syksyllä 2025 on ensimmäinen laajamittainen kiertue, jossa laulajat ja yhtye pääsevät esiintymään ympäri Suomen koko levytyskokoonpanossaan. Syksyn kiertueella yhtyeessä soittavat:Maria Ylipää, lauluEmma Salokoski, lauluTuomo Dahlblom, kitaraAntti Lötjönen, bassoOlavi Louhivuori, rummutMaija Linkola, viuluElina Viitsaari, viuluLotta Poijärvi, alttoviuluMarkus Hohti, selloEsityksen kesto on n. 1 t 50 min, sisältäen väliajan.
FI
29 views
Buy Ticket
Read More

The Rasmus
TAPAHTUMAN JULKINEN MYYNTI ALKAA PERJANTAINA 25.10.2024 KLO 11:00
***
THE RASMUS – REST IN PIECES
It is often said that the best bands are the ones which keep surprising you time and time again, in the most thrilling of ways. This is something Finnish rockers The Rasmus have been doing since their major label debut and a creative responsibility they take great pride in. If you’ve listened to any of their albums, you’ll be able to hear a kaleidoscopic collage of heavy guitars against futuristic electronics, as well as pop hooks that can find their way into the heart of any kind of music fan. As a direct result, they’ve become one of Finland’s greatest musical exports, selling millions of records worldwide and winning award after award.
But this year, they’re upping the ante and releasing their most commanding music to date in the form of new single Rest In Pieces, set for release on October 25. It’s irresistibly heavy, dark and melodic – marking the start of the next chapter in their sonic evolution with a sense of fearless bravado and world-conquering intensity. “I guess it’s kind of a new sound for us,” ponders founding frontman Lauri Ylönen. “We’ve done heavy things in the past, I remember the second album had songs with hard riffing. So it’s not completely new, but it’s definitely a fresh take on The Rasmus... especially compared to what we’ve done more recently.”
The roots of the song come from a place of betrayal and anger, which explains why the lyrics could be considered Ylönen’s most hard-hitting and direct to date. As he rightly points out, some of the best art comes from the challenges life can throw at us – provided the emotions are processed and channelled through more positive avenues. If art imitates life, it should be every bit as unpredictable...
“This all started very organically,” he continues. “The story behind the music is that I was betrayed by a friend. I was sad and pissed off at the same time. I wanted to channel my frustration into the music and create what I call a ‘fuck you song’ for revenge. That’s usually the best thing for any artist or creator to do in that situation. You take the emotion and turn it into something powerful. There’s an impulse that comes through and you find the strength to capture it in the form of music to make art. It might seem negative at first, but I wanted this song to also feel empowering to anyone who hears it. There’s that uplifting thing that we do. I would say Rest In Pieces is very positive in amongst all the intensity.”
The new track also marks a new partnership with American label Better Noise outside the Nordic and Baltic territories overseen by Playground Music. Currently representing heavyweights like Five Finger Death Punch and Asking Alexandria, having led successful campaigns with Mötley Crüe and Papa Roach in the past, it’s the perfect new home for their new music. The label also introduced the group (completed by bassist Eero Heinonen, drummer Aki Hakala and guitarist Emppu Suhonen) to acclaimed producer Joseph McQueen [As I Lay Dying, Bad Wolves] in order to help them explore and experiment in new creative directions. The initial tracking had been done with Alex Mattson in Helsinki, the mastermind behind Blind Channel’s 100 million-plus streams, and with McQueen on board, they had the recipe for something truly spectacular. “He’s known for producing really cool bands, mostly American ones,” smiles the frontman. “It was very inspiring to work with new blood, so to speak. Here was someone who lived and breathed this kind of music. It was a perfect match.”
The new music will be supported by a world tour, with The Rasmus bringing an unforgettable stage show to their devoted audiences around the world. “It’s been a while since we went on tour, so we’re really excited to be heading out all over the world in 2025,” continues Ylönen. “It’s shaping up to be a massive tour and there’s more dates to come. We can’t wait to hang out with our fans. It’s going to be fun to see them again, we’re like family.”
As for what to expect from album number eleven, all we can say is watch this space.
“Rest In Pieces is a promise of what’s to come, for sure!” adds the frontman. “It represents our new sound... it’s shaping up to be the heaviest and darkest album of our career to date!”Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 35 €.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
77 views
Buy Ticket
Read More

Yllätysvieras
YLLÄTYSVIERASPeter (Aimo Räsänen) ja Debbie (Petra Ahola) ovat juhlistamassa 20-vuotista avioliittoaan risteilyllä ja samalla nauttivat irtiotosta kiukuttelevista teineistään. Laivalla he tutustuvat Elsaan (Satu Silvo), joka ystävällisyydestään huolimatta huokuu jotakin hämmentävää ja outoa. Yhteystiedot vaihdetaan, sillä olisihan se kai mukava nähdä toistekin.Kotona ”puhtoisessa lähiössä” Elsa ilmestyy yllättäen Peterin ja Debbien kotiovelle. Vaikka onkin ilmaantunut todisteita Elsaan liittyvistä, hiuksia nostattavista kauheuksista, heidän hyvä luontonsa estää häätämästä vierasta, sillä joskus suoraan sanominen on vain liian epäkohteliasta.Muun muassa TV-sarja Uuden Sherlockin kirjoittajana tunnetun Steven Moffatin uutuuskomedia kuvaa hulvattomasti ihmisten loputonta kohteliaisuutta ja hyväntahtoisuutta. Panu Raipian ohjaamassa yllätyksiä vilisevässä ilottelussa nähdään muissa rooleissa mm. Idalilja Raipia, Jere Riihinen ja Aku SajakorpiKesto n. 2 h 10 min. sis. väliajanKÄSIKIRJOITUS Steven MoffatSUOMENNOS Reita LounatvuoriOHJAUS Panu RaipiaLAVASTUS Oskari LöytönenPUKUSUUNNITTELU Kaisa SavolainenHinnatPeruslippu 46,50 €Eläkeläinen 44,50 €Opiskelija/lapsi 38,50 €Työtön 41,50 €Ryhmä min. 20 lippua 43,50 €Ryhmä min. 50 lippua 42,50 €Show & Dinner min. 20 lippua 77,50 €Show & Dinner min. 50 lippua 74,50 €VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Show & Dinner Teatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen.Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Paketit ovat saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.Kaikille avoimet Show & Dinner -lauantaitHerkullinen ja runsas noutopöytämme on katettuna myös yksittäisille katsojillemme valikoituina lauantai-esityspäivinä. Seisovan pöydän antimista voi tuolloin nauttia päivä- ja iltaesitysten välissä.Ruokailun voi lisätä jo ostetun teatterilipun yhteyteen myös jälkeenpäin. Lisätiedot ja varaukset Lipputoimistostamme, puh. 0207 288 388 / liput@komediateatteri.fi.Paketin hinta on esityskohtainen ja sisältää esityksen lipun, ruokailun ja vaatesäilytyksen. Pelkän noutopöydän osuus erikseen ostettuna on 33 €.Kaikille avoimet Show & Dinner -lauantait löytyvät täältä.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!Joustolippu Viiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua.Vaihtomaksu ilman joustoa 10€/lippu.RyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388.Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
FI
45 views
Buy Ticket
Read More

Aurinkolinna
30.11.2024 pääsemme pitkästä aikaa viettämään Lahden Historiallisen museon perinteistä Adventti alkaa kartanosta-tapahtumaa ja avaamaan museon joulusesonkia! Tapahtuma leviää kartanon kauniisiin tiloihin koko päiväksi 11-16.Tapahtumapäivänä kartano täyttyy jouluisesta ohjelmasta, josta löytyy jotakin niin lapselle kuin aikuisellekin. Toisen kerroksen August Fellman-salissa soi jouluinen musiikki ja salongissa tuoksuu kahvi.Lisäksi kartanolla voi tehdä jouluisia lahjaostoksia paikallisilta käsityöläisiltä ja hankkia herkkuja joulupöytään.Perheen nuorimmaiset voivat myös lähettää kirjeen joulupukille salongista löytyvän postilaatikon välityksellä. Kartanon tontut toimittavat ne oikeaan osoitteeseen.Olemme iloisia voidessamme käynnistää näitä kartanon remonttia edeltäneitä perinteitä uudelleen,” sanoo amanuenssi Sini Ojala. Adventti alkaa kartanosta on jo pitkään ollut pidetty tapahtuma ja tänä vuonna uskomme sen olevan entistäkin parempi.”Tapahtuma on ilmainen, mutta Hyvä paikka -päänäyttelyyn pääsystä peritään museon normaali pääsymaksu. Kartanon väki toivottaa teidät lämpimästi tervetulleiksi avaamaan joulukautta Lahden Historiallisella museolla!
FI
131 views
Buy Ticket
Read More

Suomen historian jännät naiset
SUOMEN HISTORIAN JÄNNÄT NAISETTila omapäisille naisille!Musiikkiteatteriesitys heistä, jotka eivät sopineet aikansa muottiin.Fyysisellä näyttelijäntyöllä, Antti Ainolan valloittavilla sävellyksillä ja menneisyyden merkillisyyksillä höystetty fragmentaarinen musiikkiteatteriteos perustuu Maria Petterssonin samannimiseen kirjaan. Nuppu Ervastin ohjaama ja yhdessä esiintyjien kanssa dramatisoima esitys marssittaa näyttämölle liudan ihania, kamalia, naurattavia ja hämmentäviä välähdyksiä historian omapäisten naisten elämästä.Kujeileva kahdeksanhenkinen ensemble sekä livebändi kuljettavat katsojan vauhdikkaasti aikakaudesta, tunnelmasta ja tarinasta toiseen. Tervetuloa kurkistamaan aitojen ja kiinnostavien mutta historian unohtamien naisten kohtaloihin!Kantaesitys sai ensi-iltansa Turun ylioppilasteatterilla tammikuussa 2024 ja sitä esitettiin loppuunmyydyille katsomoille. Keväällä 2024 Turun Teatterikerho palkitsi Antti Ainolan esitykseen säveltämästään musiikista Nuoren Taiteilijan Kannustuspalkinnolla. Nyt Suomen historian jännät naiset valtaavat Sopukan ja ottavat oman tilansa myös Turun Kaupunginteatterissa!
FI
38 views
Buy Ticket
Read More

VAPAUDEN YLISTYS
FI
41 views
Buy Ticket
Read More

Edu Kettunen - 45 vuotta myöhemmin
Edu Kettunen - 45 vuotta myöhemmin pe 12.9.2025 klo 19 Kaukametsän saliKesto 2 h (sis. väliajan)Liput:33 €/kaikkiHinnat sis. palvelumaksun.-------------------------------EDU KETTUNEN - 45 vuotta myöhemminVuonna 2025 Edu juhlistaa 45-vuotista uraansa levyttävänä artistina. Ura starttasi Broadcast yhtyeen riveissä, mutta suuremmalle yleisölle hän on tullut tutuksi suomenkielisellä tuotannollaan: Lentäjän poika, Retki meren rantaan, Kone älä hyydy, Taivaansininen BMW, Autioilla rannoille, jne. Juhla-kiertueella kuullaan näitä ja monia muita lauluja 45:n vuoden varrelta.Kaukametsän salissa HUOMIO !KAIKUKORTTI käy vain Kajaani Infosta noudettaessa!Pyörätuolipaikat sijaitsevat rivien 1-6 molemmissa päädyissä. Näin ollen saattajapaikat otetaan heti ko. pyörätuolipaikan läheisyydestä.Konsertin täyttyessä loput myymättä jääneet pyörätuolipaikat myydään irtotuoleina (näkyvät vapaina myynnissä).Ravintola on avoinna väliajallisissa konserteissa tunti ennen konserttia sekä väliajalla. Konserttien väliaikatarjoiluista vastaa Hotel Kajanus. Väliaikatarjoilut voi tilata ennakkoon lomakkeellaLipunmyyntiKajaani Info (osoitteessa Pohjolankatu 13)kts. maksuvälineet ja aukioloajat täältä: https://www.kajaani.fi/infoLipunmyynti tilaisuuksiin tuntia ennen esitystä myös ovella, jos lippuja jää.Lippuja myyvät myös Suomen muut Lippupisteen myyntipisteet, Lippupisteen verkkokauppa osoitteessa www.lippu.fi ja R-kioskit.Varaukset: Lippupiste, puh. 0600 900 900 (2 € min+ + mpm/pvm)Varatut liput on lunastettava Kajaani Infosta tai Lippupisteen toimipaikoista 14 päivän kuluessa varauksesta.
FI
63 views
Buy Ticket
Read More

Oliver Twist
OLIVER TWIST ensi-ilta Frenckell-näyttämöllä ke 10.9.2025Charles Dickensin vauhdikas tarina vie tarunhohtoiseen Englantiin.Viihdyttävä klassikkotulkinta kutsuu teatteriin kaikkia, jotka janoavat seikkailua, suuria tunteita ja yltäkylläistä menneen ajan Englannin tunnelmaa.Oliver Twist on terävä-älyinen ja levoton nuori mies, joka on kasvanut ankarassa köyhäintalossa tuntematta vanhempiaan. Eräänä päivänä Oliverin mitta täyttyy, ja hän karkaa Lontoon hämyisille kujille.Pian uudet tuttavuudet, Nancy, Taskuniekka ja Pomo, uhkaavat viedä Oliverin mukaansa alamaailmaan. Varakas ja yksinäinen Herra Brownlow yrittää pelastaa nuoren miehen, mutta Oliver katoaa jäljettömiin.Mikä on Oliverin todellinen tarina? Miksi hän on kuin tuli, joka vetää huomion puoleensa?Oliver Twist jatkaa Tampereen Teatterin suosittuja Dickens-näytelmiä. Edellinen Dickens-klassikko, Saiturin joulu, oli teatterin ohjelmistossa ennätykselliset 12 vuotta.Suosittelemme näytelmää aikuisille ja yli 10-vuotiaille lapsille.Charles Dickensin romaanin ja Aila Lavasteen näytelmän pohjalta sovittanut Hilkka-Liisa IivanainenOhjaus Hilkka-Liisa IivanainenLavastus- ja pukusuunnittelu Mikko SaastamoinenValosuunnittelu Raimo SalmiÄänisuunnittelu Antti PuumalainenKoreografi Chris WhittakerKampausten ja maskien suunnittelu Kirsi RintalaRooleissa Arttu Soilumo, Elisa Piispanen, Arttu Ratinen, Lasse Viitamäki, Tommi Raitolehto
FI
59 views
Buy Ticket
Read More

Lauantain toivotut
Lauantain toivotut - Vuosikymmenten rakkaimmat laulut on hyväntuulinen romanttisten melodioiden konsertti.Tenori Jyrki Anttila laulaa mm. kappaleet Niin paljon kuuluu rakkauteen, Be my love, Con te partiro, Delilah, Muistathan kai, Rakastaa voi monta kertaa sekä sikermän Kipparikvartetin parhaista. Konserttia säestävät pianisti Anu Kosonen ja harmonikkataiteilija Petri Ikkelä. Konserttikokonaisuus juhlistaa osaltaan OperArt Jyrki Anttila Oy:n 20-vuotisjuhlavuotta!
FI
35 views
Buy Ticket
Read More

Oskari Itävuori
Kalajoen Hiekkasärkkäin merellisistä maisemista ponnahtava Oskari Itävuori tekee tarttuvaa ja melodista kotimaista musaa genrerajoja kaihtamatta. Laulujen tekstit kertovat rehellistä kieltä suomalaisen ihmisen elämän käänteistä. Oskari Itävuori syntyi palavasta halusta tehdä tuoretta ja koukuttavaa musiikkia rennolla, mutta kunnianhimoisella otteella. Tavoitteena onkin jättää oma jälkensä suomalaisen musiikin äänimaisemaan.Mukavasti huomiota ja radiosoittoa saanut debyyttisingle Elviira ilmestyi aprillipäivänä 1. Huhtikuuta 2022, josta julkaistiin myös näyttävä musiikkivideo. Heinäkuussa 2024 ilmestynyt, 'Polttarit' elokuvaan tehty kappale 'Sydämen Puolikas' on yhtyeen kahdeksas single. Ensimmäinen pitkäsoitto on tarkoitus julkaista keväällä 2025.Oskari Itävuori yhtyeen muodostavatLaulu Joni Östberg, Rummut Niko Niemelä, Basso Georgi "Zore" Dikanarov, Kitara Ville Palin, Koskettimet Antti Roslander
FI
53 views
Buy Ticket
Read More

HELENE
FI
31 views
Buy Ticket
Read More

Jotuni
Anneli Kanto ‒ Heini TolaJotuniTarina huojuvan talon asukkaistaAnneli Kannon ja Heini Tolan tuore draama Jotuni kertoo Maria Jotunista, aikansa kohukirjailijasta ja hänen myrskyisestä avioliitostaan.On lahjakas nainen, joka osaa ja uskaltaa kirjoittaa suoraan, mitä ajattelee.On nainen, joka haluaa rakkautta, mutta ei avioliittoa.On kaksi vahvatahtoista ihmistä, myrkyllinen avioliitto, sairaalloista mustasukkaisuutta, rakkaudettomuutta ja väkivaltaa.On kulttuurikoti, jonka kulissien takana viruvat vankeina niin lapset kuin aikuiset.On kirjailija, joka vannoo, ettei koskaan kirjoita elämästään.On elämä, joka pakottaa kirjoittamaan.On rehellisen raadollinen romaani, joka on vähällä joutua unholan yöhön.On tarina, jota kuolemakaan ei saa vaikenemaan.Maria Jotunin (1880–1943) tunnetuimmat näytelmät tulkittiin aikoinaan kevyiksi komedioiksi, mutta kirjailija itse piti niitä purevina satiireina naisen asemasta, vallankäytöstä, julmuudesta, tekopyhyydestä ja loputtomasta ahneudesta. Kansallisteatterissa esitetty Tohvelisankarin rouva (1924) herätti niin suuren skandaalin, että koko teatterin olemassaolo joutui vaakalaudalle.Näytelmä perustuu historiallisiin tosiasioihinMaria Jotunin ja hänen aviomiehensä, kirjallisuudentutkija Viljo Tarkiaisen (1879–1951) vaikea avioliitto on pysynyt puheenaiheena aina siitä lähtien, kun Jotunin postuumisti julkaistu Huojuva talo (1963) aiheutti kirjallisen sensaation.Anneli Kannon ja Heini Tolan yhteistyönä syntynyt Jotuni on koskettava kuvaus taiteilijan kivisestä tiestä ja onnettomasta perheestä. Faktoista ammentava, mutta fiktioksi kirjoitettu Jotuni ei rakentele kohteistaan kultaisia patsaita palvottaviksi, vaan näyttää ihmisen kokonaisuudessaan: hyvässä ja pahassa, herkkänä, kauniina ja katkerana.Ohjaaja-dramaturgi Heini Tola on tehnyt vaikuttavan uran suomalaisen teatterin parissa. Menestyksekkään ohjaajanuransa ohella Tola on toiminut Teatteri Avoimien Ovien pitkäaikaisena johtajana. Kirjailija Anneli Kannon laajaan tuotantoon kuuluu niin historiallisia romaaneja, näytelmiä kuin lasten- ja nuortenkirjojakin. Hänen proosateoksistaan on dramatisoitu kiitettyjä teatteriesityksiä. Kannon ja Tolan yhteisyönä ovat aiemmin syntyneet muun muassa näytelmät Erottaja 1917‒18 (2017), Pala palalta pois ‒ Äiti, Tytär ja Alzheimer (2015) sekä Fredrika R. (2007), jotka kaikki esitettiin Teatteri Avoimissa Ovissa.Jotunin nimiroolissa esiintyy Sari Puumalainen, ja Tarkiaisen roolin esittää Antti Pääkkönen. Pariskunnan lapsina nähdään Ilja Peltonen ja Heikki Pitkänen sekä perheen palvelijana vieraileva näyttelijä Anna Airola.Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 10.9.2025TyöryhmäRooleissa Anna Airola, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Sari Puumalainen ja Antti PääkkönenMuusikko Salla MarkkanenOhjaus Heini Tola Lavastussuunnittelu Katri Rentto Pukusuunnittelu Tarja Simone Musiikki Salla Markkanen Koreografinen konsultaatio Marjo Kuusela Valosuunnittelu Kare Markkola Videosuunnittelu Paula Lehtonen Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
FI
28 views
Buy Ticket
Read More

Kaaos
KAAOSSuuren suosion saavuttanut Kaaos palaa ohjelmistoon!Kaaos on näytelmä kolmesta ystävästä yhteiskunnan paineissa. Opettaja Sofia, terapeutti Julia ja toimittaja Emmi yrittävät parhaansa mukaan selviytyä työ- ja yksityiselämänsä ristiaallokossa. Naiset rakastuvat, riitelevät, eroavat ja taistelevat arvojensa puolesta. He tasapainoilevat arjen ruuhkavuosissa oman mielenrauhansa kustannuksella. Kun yöunet jäävät vähiin ja asiat uhkaavat kasaantua, harmonian ja kaaoksen maailmat alkavat liukua toisiaan kohti. Muutosten keskellä on yksi asia, joka ei horju tiukoissakaan tilanteissa, ystävyys. Se on vankkaa ja pysyvää, vaikka elämä ympärillä tuntuu olevan yhtä myllerrystä.Mika Myllyahon kirjoittama tragikomedia kuvaa tarkkanäköisesti tätä aikaa ja sen vaatimuksia. Näytelmän teemat ovat tunnistettavia, kaoottisuudessaan huvittavia, mutta myös syvältä riipaisevia.Karnevalistisen näytelmän kaikista 17 roolista vastaa virtuoosimaisesti työryhmän näyttelijäkolmikko.Käsikirjoitus Mika MyllyahoOhjaus Tapani KalliomäkiLavastus, pukusuunnittelu, valosuunnittelu Tiina Hauta-ahoÄänisuunnittelu Jukka VierimaaProjisoinnit, videot Jussi VirkkiNaamiointisuunnittelu Kati KeronenRooleissa Laura Huhtamaa, Anna Pitkämäki ja Liisa VuoriValokuva Antti SepponenEsityksen kesto 2h 10 min, sisältää väliajanEnsi-ilta 30.8.2022 Lahden kaupunginteatteri, kantaesitys 16.2.2008 Ryhmäteatteri, Helsinki
FI
53 views
Buy Ticket
Read More

Stand Up #Uusilonkka
#uusilonkka -stand up - ainutlaatuinen tilaisuus nauttia huimaan
nousukiitoon lähteneen seniorikoomikon oivaltavista vitseistä. Lavalla
71-vuotiaan Tiinan lisäksi koomikko Antti Akonniemi, molemmat Vuoden Stand Up
Tulokas -kisan finalisteja eri vuosilta.
Kesto 1 h 45 min sis. väliajan.
Tervetuloa Ravintola Kairoon nauramaan ja nauttimaan!Pubi palvelee janoista kansaa ennen tapahtumaa viimeistään kello 16:00 alkaen. Katso tarkemmat aukioloaika tiedot osoitteesta www.ravintolakairo.fi
Aika: Ovet saliin klo 18:00Showtime 19:00
Liput ovelta 34 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €.
***
Esteettömyys:
Ravintolassa on esteetön sisäänkäynti sekä WC-tilat. Esteetön sisäänkäynti sijaitsee ravintolan sisäpihan puolella. Tämän lisäksi ravintolan tiskeillä on käytössä palveluinduktiosilmukka.
FI
0 views
Buy Ticket
Read More

Culture Pass
Culture Pass - TOP 3 kohdetta Rovaniemellä. Sisältää: • Arktikum pääsylippu • Kulttuuritalo Korundi pääsylippu • Tiedekeskus Pilke pääsylippu Culture Pass on henkilökohtainen ja voimassa 7 päivää. Tarkistathan aukioloajat: www.korundi.fi www.arktikum.fi www.tiedekeskus-pilke.fi
FI
57 views
Buy Ticket
Read More

Karjalainen juttu
Tervetuloa mukaan Kuohasten suvun kotiseutumatkalle!Joonaksen syntymäpäiville saapuvat hänen aikuiset lapsensa, lapsenlapsensa ja se yksi sukuun naitu. Kun selviää, että Joonaksen muisti on alkanut hapertua, päättää koko suku lähteä vielä kerran Joonaksen lapsuudenkotiin rajantakaiseen Karjalaan.Karjalainen juttu kuvaa lämminhenkisesti evakkouden ylisukupolvisia vaikutuksia. Yhdelle rakkain on toiselle taakka, ja kolmannelle vain etäinen muisto. Sukupolvien törmätessä menetetyllä maalla Kuohaset toivovat tien olevan edes vähän paremmassa kunnossa – ettei jäätäisi taas samaan mutkaan jumiin.Käsikirjoitus ja ohjaus: Tuomo RämöLavastus ja puvustus: Samuli HallaNäyttelijät: Seppo Kaisanlahti, Sanna Kemppainen, Jarno Kolehmainen, Noora Koski, Leena Nuora, Samuli Punkka, Volter Putro, Netta Salonsaari ja Saara Östman.2 h 20 minDraamakomediaSuuri näyttämöEnsi-ilta 6.9.2025 klo 16
FI
24 views
Buy Ticket
Read More