6765 result(s) found for ""

Ilmasta rahaa image
Ilmasta rahaa
Ilmasta rahaaIlmasta rahaa (Cash on delivery) on Michael Cooneyn hulvaton farssi, josta ei puutu väärinymmärryksiä ja valkoisia valheita.Mikko Laine (Eppu Salminen) on jäänyt työttömäksi ja koska palkkaa ei enää tule, niin rahaa tarvitsee saada hinnalla millä hyvänsä. Mikon hämmästykseksi sosiaaliviranomaisilta on tarjolla kaiken maailman avustuksia ja niitä tuntuu saavan varsin helposti. Keksityille henkilöille maksetaan tolkuttomia tukia ja rahat päätyvät Mikon taskuihin.Kaikki tuntuu menevän mallikkaasti, kunnes yhtenä päivänä Kelan tarkastaja Jantunen (Heidi Kiviharju) saapuu yllättäen tarkastuskäynnille. Tukalasta tilanteesta irti pyristelevä Mikko vetää keittämäänsä soppaan mukaan ystävänsä Otto Pellin (Janne Kataja). Ja ennen kuin tämä riemukas karuselli pysähtyy, on soppaa hämmentämässä nähty myös hautausurakoitsija, seksuaaliterapeutti ja monta muuta hervottoman hauskaa hahmoa.Päärooleissa hauskuuttavat Janne Kataja ja Eppu Salminen.Muissakin rooleissa näemme maamme eturivin koomikoita: Tom Lindholm, Petra Karjalainen, Jere Riihinen, Heidi Kiviharju, Aku Sajakorpi, Tuire Salenius, Maija Siljander sekä Idalilja Raipia.Ohjaus on Panu Raipian.Esityksen kesto on noin 2 h 10 min sis. väliajan.Hinnat:Peruslippu 44 €Eläkeläinen 42 €Opiskelija/lapsi 36 €Työtön 39 €Ryhmä min. 20 lippua 41 €Ryhmä min. 50 lippua 40 €Ryhmä min. 100 lippua 39 €Ryhmä min. 150 lippua 38 €Ryhmä min. 300 lippua 37 €Show & Dinner min. 20 lippua 75 €Show & Dinner min. 50 lippua 72 €Show & Paella min. 20 lippua 56 €Show & Paella min. 50 lippua 55 €SHOW & DINNERTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Ruokailuun varataan aikaa n. 1,5 h. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille.Ruokajuomiksi voi tilata esim. 2 kaatoa viiniä per henkilö. Ruokajuomat laskutetaan jälkikäteen käytön mukaan. Erityisruokavaliot voi ilmoittaa meille vahvistuksen yhteydessä ja myös kasvisvaihtoehto on saatavilla pyydettäessä.SHOW & PAELLATeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia komediagrillin herkullisen kanapaellan ennen tai jälkeen esityksen. Ruokailuun varataan aikaa n. 1,5 h. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Paella-paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Ruokajuomiksi voi tilata esim. 2 kaatoa viiniä per henkilö. Ruokajuomat laskutetaan jälkikäteen käytön mukaan. Erityisruokavaliot voi ilmoittaa meille vahvistuksen yhteydessä ja myös kasvisvaihtoehto on saatavilla pyydettäessä.Jos haluatte tarjoilut (ei alkoholijuomat) samalle laskulle lippujen kanssa, niin tarjoilutilauksen voi tehdä varauksen vahvistusvaiheessa Lipputoimistomme kautta.VÄLIAIKATARJOILUTVäliaikatarjoilut tai muut tarjoilut esityksen yhteyteen voi tilata lippuvahvistuksen yhteydessä Lipputoimistostamme.Tai ne voi tilata viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä puh. 0207 288 388 tai suoraan verkkokaupasta www.juhlatalonpalvelut.fiYLEISINFO KATETUSSA ULKOILMAKATSOMOSSAHUOM! Katsomolohkot A, B, G JA H ovat anniskelualuetta eli K18!Tarkoittaa, että ko. katsomoihin saa ottaa mukaan Ravintolastamme ostetun minkä tahansa juoman. Muihin katsomon osiin saa ottaa mukaan alkoholittomat juomat.
Tuiki tuiki tähtönen -musiikkinäytelmä image
Tuiki tuiki tähtönen -musiikkinäytelmä
Iloinen ja humoristinen Tuiki tuiki tähtönen -musiikkinäytelmä saa ensi-iltansa kesällä 2025!Tuiki tuiki tähtönen on musiikkinäytelmä, joka kertoo aivan tavallisesta Kaisasta, joka haaveilee jonain päivänä olevansa suuri iskelmätähti. Ja mitään aavistamatta hän lausuu taikasanat: "Tuiki tuiki tähtönen!"Taika toimii ja paikalle ilmestyy yllättäen rillipäinen Taika-Mikko, universumin taitavin tähtien tekijä. Hänellä on mukanaan kaksi apuria Erkki "Iso-E" Lipsanen ja Paula "Pikku-P" Mäntyniemi. He auttavat, säätävät ja säheltävät ja eipä kaukana ole, että he saisivat koko Suomen iskelmätaivaan tähtikartan totaalisen sekaisin.Näytelmää värittävät tunnettujen iskelmätaivaan tähtien tarinat ja hahmot sekä hauskimmat ajatukset siitä mitä iskelmätähdistä olisi tullut ilman tähteyttä. Mitä esimerkiksi tekisivät tänä päivänä Matti ja Teppo ja olisiko koko kansan Tapsasta tullut vaikkapa varastomies?Tämä iloinen musiikkinäytelmä sisältää rouheaa huumoria, oikeita tähtikohtaloita, fiktiivisiä olettamuksia, mukaansatempaavan juonen sekä parhaat iskelmät kautta aikojen.Musiikkinäytelmää tähdittävät Charlotta Saari, Petri Hervanto, Anitta Mattila ja Jarno Kokko.Säestyksestä vastaa Ibiscus-orkesteri, kapellimestarinaan Rami Loukola.Käsikirjoitus Katja KarisukkiOhjaus Ville-Veikko ValtanenTuotanto GramofoniTervetuloa nauttimaan – tervetuloa viihtymään. Tämä nauruhermoja kutkutteleva musiikillinen iloittelu ei jätä ketään kylmäksi.Ovet: 30min ennen esitystä.Kesto: 2h, sis. väliajan 30min
Lottalehto image
Lottalehto
Lottalehto on Satu Rämön ja Satu Kontisen lumoava lastenkirja, josta Panu Raipia on dramatisoinut uutuusnäytelmän koko perheelle.Serkukset Satu ja Saga viettävät kesää Lauttasaaren Lottalehdossa vaarinsa ränsistyneellä kesämajalla.Vaari on kuitenkin oudon hiljainen ja heti ensimmäisenä yönä maja joutuu ilkivallan kohteeksi.Tytöt päättävät ryhtyä selvittämään, mistä oikein on kyse. Mikä vaarin mieltä painaa ja kuka häiritsee Lottalehdon rauhaa.Ohjaus Heidi Kiviharju.Kesto on noin 1 h 30 min väliaikoineenHinnat:Peruslippu 25,50 €Lastenlippu 22,50 €Perhelippu 21,50 € (min. 4 hlöä)Ryhmä 20 hlö 20,50 €Ryhmä 50 hlö 19,50 €Koululaisnäytökset arkipäivien aamupäiväesitykset koululais- ja lapsiryhmät 11 €VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Pyörätuolipaikat Saliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua.Vaihtomaksu ilman joustoa 8 € / lippu.RyhmätKoululaisryhmien sekä muiden ryhmien lippuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta puh. 0207 288 388.
Kun Porvoo ei riitä image
Kun Porvoo ei riitä
Porvoon Kesäteatteri 2025, Musiikillinen kulissikomediaOhjelmatoimistoNAURATTAVA AVIOLIITTO, OSA 2. KUN PORVOO EI RIITÄAvioliitto 46 v. ja yhteinen työpaikka 36 v. kiihdyttävät vain tahtiaan. Ohjelmatoimisto Naurattavan Avioliiton ovet käyvät tiuhaan tahtiin ja puhelin soi milloin vaan. Onhan ohjelmatoimisto auki 24/7. Maailman ja Suomen huippuja, presidenttejä, politiikkoja, artisteja, imitaattoreita, näyttelijöitä, tanssijoita ja muuten vaan julkkiksia on tarjoamassa uusia, yllättäviä taitojaan. ”Tartsin Stand upia ja laulua, ”Teatteri-Jorma” ja Sonkajärven Elvis, imitaatiota, runonlausuntaa ja ties mitä. Kulissien takana avioliiton arki sotkeutuu kaikkeen. Soppa on valmis. Kaikki alkoi ja jatkuu siitä, KUN PORVOO EI RIITÄ.Näyttämöllä: Juha Laitila, Satu LaitilaMusiikki Tomi KoponenKäsikirjoitus: Juha LaitilaOhjaus: Päivi MäkinenTuotanto: Satu Laitila, Fast Move Oy, puh. 0400 787878 info@porvoonkesateatteri.fi KARTANO & KYLPYLÄHOTELLI HAIKKO, Haikkoontie 114, 06400 Porvoo, https://www.haikko.fiTeatterin katsomo Kartano & Kylpylähotellin Kongressikeskuksessa on ilmastoitu. Koko tilassa ravintoloineen on tarjoiluoikeudet, myös katsomoon. Väliaika- ja muut tarjoilut, saapuminen, teatteripaketit https://www.haikko.fi/yhteystiedot/saapumisohjeet https://www.haikko.fi/info/yhteystiedot/ puh. 0600 151 31 (arkipäivisin 8:30-17)Näytökset ti 15.07. - su 03.08.2025Esityksen kesto: n, 1,5 h väliajalla. Pidätämme oikeuden muutoksiinRyhmämyynti, erikoisjärjestelyt ja lisätiedot: Satu Laitila, tuottaja, Fast Move Oy, info@porvoonkesateatteri.fi, www.porvoonkesateatteri.fi, puh. 0400 787878Tapahtuman järjestäjä: Fast Move Oy / Porvoon KesäteatteriPÄÄSYLIPUT JA LIPUNMYYNTI: liput 33,00 € / 29,00 € sis. palvelupalkkion, www.lippu.fi ja R-Kioskit (+ tilausmaksut alk. 1,50 €), lippuja rajoitetusti myös teatterin ovelta tuntia ennen esityksen alkua info@porvoonkesateatteri.fi, puh. 0400 787878. Istuinpaikat ovat numeroimattomia.
KOMIAT & Albert Salminen Trio image
KOMIAT & Albert Salminen Trio
Heinäkuussa Rönnin lavalle nousee tämän hetken kuumimpiin tanssiorkestereihin lukeutuva Komiat. Riehakas meininki, haitarin poljento ja suoraviivainen soitto ovat tehneet Komioista yhden Suomen suosituimmista iskelmäyhtyeistä. Bändin keikat ovat tunnettuja välittömästä ja iloisesta tunnelmastaan, joka tempaa kuulijan mukaansa ja tanssittaa kansaa. Menossa mukana myös loistava Albert Salminen Trio!Ennen tansseja on mahdollisuus osallistua Baarista parketille tanssikurssille klo 18.30-19.30, aiheena foksi. Ohjaajina toimivat loistavat lavatanssin Suomen mestari Johanna Rajala sekä tanssinopettaja Pasi Pesonen. Tanssikurssin hinta 10€, maksetaan kahvioon.Tanssi-illan isäntänä toimii Unkilan tila, joten upea ilta luvassa! ronninlava.comFacebookInstagramLiput ovelta 25 €. Myynnissä rajattu määrä. Lippujen varausaika 2 päivää. Tapahtuma on ikärajaton. Alle 15- vuotiaat pääsevät veloituksetta sisään huoltajan seurassa. Erikseen rajattu anniskelualue K-18. Ravintolan ohessa narikka, jossa vapaaehtoinen maksu. Autolla tuleville nurmiparkki noin 200 metriä Rönnistä Oriveden suuntaan. Liput vaihdetaan rannekkeisiin. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: ei Esteettömät wc-tilat sijaitsevat erillisessä ulkorakennuksessa.
Backas Kesäteatteri Badding-musikaali image
Backas Kesäteatteri Badding-musikaali
Kesällä Backas Kesäteatterissa nähdään jälleen upea musikaali, kun näyttämölle nousee Suomalaisen rockin legendasta kertova Badding- musikaali PARATIISIMyynnissä on teatterilippujen lisäksi myös Show & Dinner -paketteja. Eläkeläislippuja on tarjolla kahteen päivänäytökseen. Show & Dinner -paketit sisältävät sekä ruokailun Kartanolla, että upean näytöksen kesäteatteria. Kartano ja Puimala sijaitsevat noin 200 metrin päässä toisistaan, Kartano on mäen päällä ja rakennusten välillä on soratie. Tarkempia tietoja teatterista sekä herkullisen kesäbuffetin menun löydät ravintolan omilta sivuilta Teatterista nautitaan Tapahtumakeskus Puimalan katetuissa tiloissa ja katsojia ilahduttavat myös ilmainen pysäköintimahdollisuus, hyvät kulkuyhdet sekä a-oikeudet katsomossa. Puimalaan ovet avautuvat klo 17.30 eli 1,5 tuntia ennen näytöstä. Myynnissä juotavaa ja pientä purtavaa. Ennakkoon varattavat väliaikatarjoilut tulevat myyntiin kevään aikana. Päivänäytöksissä Puimalan ovet avautuvat klo 13.00 ja kahviosta voi ostaa pientä syötävää sekä juotavaa. Päivänäytöksiin ei ole myytävänä Show & Dinner- paketteja.Kysy myös mahdollisuutta yksityisnäytökseen myynti@ravintolabackas.fi. Kesäteatterin yksityisnäytös soveltuu hienosti suuremmille yritysryhmille. Puimalassa on paikkoja usealle sadalle.Rauli Badding Somerjoki on suomalaisen rockin kiistaton kuningas, todellinen legenda. Hänet tunnetaan miehenä, joka pohjusti suomirockin. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat Fiilaten ja höyläten, Ja rokki soi, Paratiisi, Ikkunaprinsessa, Tähdet tähdet, Pilvet karkaa, niin minäkin ja Laivat. Rauli Somerjoki syntyi 1947 Somerolla ja kuoli 1987 Helsingissä, vain 39-vuotiaana. Musikaali kertoo Baddingin elämäntarinan; hän vietti lapsuutensa vaatimattomissa oloissa, mutta teki läpimurron rockin kuninkaaksi 70-luvun alussa. Hänen elämäänsä varjostivat esiintymispelko ja runsas alkoholinkäyttö. Badding teki uuden nousun suureen suosioon 80-luvun alussa, ja hänen taustayhtyeenään vaikutti silloin Agents. Musikaalissa käydään läpi Baddingin vaiherikas elämä aina kuolemaan asti. Musikaalin muita keskeisiä henkilöitä ovat Raulin äiti, sisaret, M.A. Numminen, Topi Sorsakoski, Muska Babitzin, Timo Kojo ja Baddingin suurin esikuva, Elvis Presley.Pääosassa Baddinginä nähdään Kimmo Numminen. Suuri yleisö tietää karismaattisen Kimmo Nummisen Kalevauva.fi duon toisena jäsenenä. Kimmo tavoittaa upeasti Baddingin olemuksen, sekä vivahteikkaan ja herkän laulutavan tulkinnoissaan.Teatterin aikataulu iltanäytöksissäklo 17.00 Show & Dinner- ruokailu Kartanollaklo 17.30 Puimalan ovet aukiklo 19.00 Showtimen. klo 20.00 Väliaika (n. 30 min)n. klo 22.00 Teatteri päättyyTorstain 31.7.2025 ja 7.8.2025 päivänäytöksien aikatauluklo 13.00 Puimalan ovet aukiklo 14.00 Showtimen. klo 15.00 Väliaika (n. 30min)n. klo 17.00 Teatteri päättyyPidätämme oikeuden aikataulumuutoksiin.
NORDIS LIVE: PORTION BOYS K-18 / -S- image
NORDIS LIVE: PORTION BOYS K-18 / -S-
Helsinkiin uusi keikkapaikka kesällä 2025 –Nordis Live avaa ovensaHelsingin ydinkeskustaan saadaan ensi kesänä uutta säpinää, kun uusi ulkoilmakeikkapaikka Nordis Live aloittaa toimintansa juhannuksena 2025. Helsingin jäähallin etupihalla sijaitsevalla Nordis Livellä tullaan järjestämään yli kolmekymmentä tapahtumaa tulevana kesänä. Ensimmäiset kesän konsertit on nyt julkaistu. 3000 ihmistä vetävällä Nordis Livellä tullaan näkemään mm. Kaija Koo, Käärijä, Michael Monroe, Samuli Edelmann ja Marcus & Martinus (NO).Helsinki saa tulevana kesänä uuden ison ulkoilmakeikkapaikan, kun jäähallin etupihalla sijaitseva Nordis Live aloittaa toimintansa. Keskeisellä paikalla sijaitseva uusi urbaani tapahtumapaikka tarjoaa kotimaisen musiikin huippujen ja kansainvälisten tähtien konsertteja. Keikkapaikan puitteet ovat kohdallaan: jäähallin pihalle rakentuu iso lava tekniikoineen ja screeneineen, saniteettitilat löytyvät jäähallin sisätiloista. Ruoka- ja juomatarjoilusta sekä livemusiikista voi nauttia suurella ulkoilmaterassilla. Keikkapaikka on esteetön ja sinne mahtuu 3000 vierasta.Nordis Liven takana ovat kokeneet tapahtuma-alan toimijat Prodisco yhteistyössä Red Events Restaurants Oy:n ja Helsingin jäähallin kanssa. Ensimmäisenä toimintavuotena Nordis Liven keikat jatkuvat syyskuulle.-Olemme jo jonkin aikaa haarukoineet uutta keikkapaikkaa Helsinkiin. Haussa on ollut paikka, johon on helppo tulla ja johon saa rakennettua toimivat puitteet. Helsingin jäähallin etupihalla järjestettävässä Nordis Livessä kaikki palaset tuntuivat loksahtavan kauniisti paikalleen. Odotamme tulevaa kautta jo innolla, sanoo mm. suosituista Vauhti Kiihtyy! -tapahtumista tunnettu Prodiscon Marko Savolainen.- Hienoa saada Nordiksen alue viimein näin kokonaisvaltaiseen tapahtumakäyttöön. Odotamme innolla tulevaa kesää ja uskomme, että yleisö löytää tämän urbaanin livemusiikin keitaan sekä sen monipuolisen ruoka- ja juomatarjonnan, sanoo Helsingin jäähallin tapahtumapäällikkö Kimmo OinonenNordis Livellä tullaan sen ensimmäisenä toimintavuotena järjestämään yli kolmekymmentä keikkaa, joista ensimmäiset on nyt julkistettu. Lisää konsertteja julkistetaan tammikuussa. Katso jo julkistetut keikat alta.NORDIS LIVE 2025 JULKISTETUT KEIKATLa 5.7.** klo 20.00 KasevaTo 10.7.** klo 19.00 Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden vangit ja klo 20.30 PopedaPe 11.7. ** klo 20.30 Käärijä (saatavana sekä K18 että sallittuja lippuja)La 12.7.** klo 19.30 Oku Luukkainen ja klo 21.00 Pasi ja AnssiTo 17.7.** klo 19.00 Honey B. & T-Bones ja klo 20.30 SF BluesPe 25.7.** klo 19.30 Ahti ja klo 21.00 Hugo (saatavana sekä K18 että sallittuja lippuja)To 24.7.** klo 20.30 Portion Boys (saatavana sekä K18 että sallittuja lippuja)La 26.7.** klo 19.00 Stig ja klo 20.30 Neon 2Pe 1.8.** klo 20.30 Samuli EdelmannLa 16.8.** klo 19.00 The 69 Eyes ja klo 20.30 Michael MonroeTo 21.8.** klo 20.30 Leavings-Orkesteri solistinaan Timo RautiainenLa 23.8.** klo 20.30 Marcus & Martinus (saatavana sekä K18 että sallittuja lippuja)Ke 27.8.** klo 20.30 Kaija Koowww.nordislive.fiTervetuloa kokemaan Nordis Liven taikaa!NORDIS LIVENordenskiöldinkatu 11-13 / Helsingin jäähallin edustaOvet aukeavat: klo 18.00Ikäraja: K 18 ( jos ei erillistä mainintaa keikan yhteydessä)Priority K-18 sisältää:- oma sisäänkäynti alueelle- suora näkyvyys lavalle omalta terassilta- priority passi ja kaulanauha- oma baari priority-alueella- saniteettitilat sisällä- pientä suolaista naposteltavaa buffasta
Työväen Musiikkitapahtuma 2025 image
Työväen Musiikkitapahtuma 2025
Lämminhenkinen festivaali keskellä kaupunkia PÄÄKONSERTIT JÄRJESTETÄÄN PERJANTAINA 25.7. JA LAUANTAINA 26.7. Työväen Musiikkitapahtuman lavoille nousevat muun muassa kotimaiset luottoartistit Ismo Alanko, Olavi Uusivirta, punkrockia soittava Aino & Hajonneet, juuri uuden suomenkielisen albumin pitkästä aikaa julkaissut Robin Packalen, uusimmalta Vain Elämää kaudelta tuttu Ilta ja kantaaottavia lauluja esittävä laulaja-lauluntekijä Samae Koskinen. Festivaalin Salakapakassa lauantaina järjestettävässä Kansan Sivistysrahaston 70-vuotisjuhlakonsertissa esiintyy 100-vuotias Dallapé-orkesteri solisteinaan Juha Hostikka ja Maria Lund. Dallapé julkaisee juhlavuotensa kunniaksi uuden albumin helmikuussa 2025. Musiikin lisäksi tapahtumassa järjestetään useita yhteiskunnallisia, ajankohtaisia keskustelutilaisuuksia, sekä lastenkulttuuria Sananvapauden ilmaislavalla. Kirjaslammen tanssilavalla puolestaan järjestetään Musaritanssit joihin pääsee tapahtumarannekkeella. Nuorempaa yleisöä huomioidaan rap-musiikilla. Festivaalitunnelmasta pääsee edelleen nauttimaan myös Myllysaaren museon edustalla olevalle nurmialueelle. Facebook Instagram Youtube Liittolipuissa ostorajoitus 1 / asiakas. Liput vaihdetaan rannekkeisiin. Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kyllä
Lähtisitkö - Musiikkikomedia image
Lähtisitkö - Musiikkikomedia
LÄHTISITKÖ musiikkikomedia valloittaa Lappajärven kesäteatterissa kesällä 2025!Pinky Ponky Productions Oy:n tuottama näytelmä tekee kunniaa Pave Maijasen hiteille. Esitystä rytmittävät Pave Maijasen tunnetut kappaleet kuten "Lähtisitkö", "Elämän nälkä" ja "Jano". “Pave Maijanen on yksi merkittävimmistä musiikin tekijöistä Suomessa ja hänen hittiensä sanat ja melodiat saavat monen sydämen sykkimään nostalgisissa tunnelmissa. Olemme erittäin iloisia siitä, että saamme esittää niin tutun musiikkitaiteilijan loistavia biisejä kesän näytelmässä”, kertoo Sami Hintsanen, Pinky Ponky Productionsin käsikirjoittaja.Lappajärven kesäteatterin näyttämöllä nähdään huikea kattaus tunnettuja suomalaisia näyttelijöitä! Heikki Ranta on tunnettu TV- ja elokuva töistään (mm. Napapiirin sankarit, Putous, Pohjoisen tähti). Lisäksi Heikki on näytellyt mm. Kirkaa Helsingin kaupunginteatterin musikaalissa. Vuokko Hovatta on pitkän linjan näyttelijä ja muusikko. Vuokko on tuttu niin Helsingin kaupunginteatterin ja Kansallisteatterin lavoilta, kuin myös Ultra Bra yhtyeen solistina. Jani Karvinen on Kansallisteatterin vakituinen näyttelijä joka palkittiin 2023 vuoden parhaana teatterinäyttelijänä. Aino Sirje on tuttu Lappeenrannan kaupunginteatterista. Sofia Arasolan on voinut bongata vaikka Rantabaari -sarjassa tai Turun kaupunginteatterin lavalla. Ville Pusa on palkittu muusikko ja näyttelijä, joka on ollut monessa mukana.Miten exät ja nyxät selviävät yhteisestä juhannuksesta? Montako salaisuutta tulee julki, ennen kuin koko kokko on kokonaan hiipunut?Tule mukaan kesän iloisimpaan komediaan. Lauletaan ja nauretaan yhdessä!Esitykset Lappajärven kesäteatterissa 9.7.-24.7. 2025. Lipunmyynti lippu.fi tai Lappajärven kesäteatterin lipunmyynti info@lappajarvenkesateatteri.fi / 050-3508351.
Raahen Rantajatsit 2025 image
Raahen Rantajatsit 2025
Ulkoilmafestivaalin tapahtumat sijoittuvat meren rantaan ja sen läheisyyteen Vanhassa Raahessa. Ohjelma on ajassa kiinni ja painottuu jazzin kokeilevaan puoleen. Festivaalin järjestää Rajatsi ry. Passit ja päiväliput:Festivaalipassi To-La alk. 90 €Päivälippu Perjantai alk. 50 €Päivälippu Lauantai alk. 50 €Ruiskuhuonepassi To-La alk. 60 € OHJELMA Torstai 24.7. Ruiskuhuone (alk. 25 €)21:00 Lampen22:30 Neon Puutarha Perjantai 25.7. Langin Kauppahuone (alk. 15 €): Avataan myyntiin myöhemmin16:00 TBA Raahen Teatterin kesälava (alk. 30 €)18:00 Kadi Vija Key Summer Project19:30 Superposition Ruiskuhuone (alk. 32 € / portilta 35 €):21:00 DJ Bunuel22:00 Equally Stupid23:30 Punomo Lauantai 26.7. Seikkailukonsertti klo 11 (vapaa pääsy) Raahen Teatterin kesälava (vapaa pääsy)14:00 Helmi Antila Quartet Raahen Teatterin kesälava (alk. 30 €)17:00 Aurora Hentunen Quintet18:30 NoSax NoClar Ruiskuhuone (alk. 32 € / portilta 35 €):20:00 DJ Bunuel21:30 Maja Mannila Trio23:00 Tinyhawk & Bizzarro00:30 Jamit / house band Koko ohjelma ja tarkempaa tietoa: https://rantajatsit.fi Festivaalipassi sisältää kaikki Teatterin, Ruiskuhuoneen ja Langin kauppahuoneen konsertit to-la.Perjantain päivälippu sisältää kaikki Teatterin, Ruiskuhuoneen ja Langin kauppahuoneen perjantain konsertitLauantain päivälippu sisältää kaikki Teatterin ja Ruiskuhuoneen lauantain konsertit. Ruiskuhuoneen konsertit K-18, Raahen Teatterin ja Langin konsertit ikärajattomia.Alle 12-vuotiaat aikuisen seurassa maksutta kaikkiin ikärajattomiin konsertteihin, jos konsertti ei ole loppuunmyyty. Lipunmyynti loppuu Tiketissä 2 h ennen jokaisen konsertin alkua. Liput vaihdetaan rannekkeiksi. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta.
Saimaa image
Saimaa
Hurmoksellisena livebändinä tunnettu Saimaa saapuu ensimmäistä kertaa Tampereen seudulle maan kauneimpaan keikkapuistoon. Huippumuusikoista koostuvan Saimaan seikkailu musiikin parissa on vapautunutta ja rajoittamatonta. Matti Mikkolan kipparoima yhtye ammentaa vaikutteita niin rockista, progesta, folkista kuin iskelmästäkin. Kuluneen vuoden aikana Saimaa on julkaissut kaksi kriitikoiden ylistämää viiden tähden albumia. Sähköisten keikkojen keskiössä ovat loistavat laulajat: Liisa Anastasiadis, Nelli Saarikoski, Unna Kortehisto ja Kimmo Härmä. Laukon puistossa näet ja koet suosikkiartistisi ainutlaatuisissa puitteissa. Laukon Kesän keikat ja palvelut on räätälöity aikuiselle yleisölle. Mukavasti alkuiltaan sijoittuvien puistokeikkojen lomassa nautit herkullisista tarjoiluista, lumoavasta taiteesta ja kiehtovasta historiasta. Vuosittain vaihtuvat mittavat nykytaidenäyttelyt sisältyvät ennakkolipun hintaan. Laukon kartano sijaitsee Pyhäjärven rannalla 40 km Tampereen eteläpuolella. Ajoaika Helsingistä, Turusta ja Porista on alle 2 tuntia. Kartanolla on ilmaiset pysäköintialueet ja venesatama. Keikkalaivat ja -bussit löydät verkkosivuiltamme. Laukon kartano FacebookLaukon kartano InstagramNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Lippu vaihdetaan rannekkeeseen. Rannekkeita vaihdetaan klo 12 alkaen kartanon lippukassoilla. Keikkalippu sisältää pääsylipun Laukon suureen taidekesään.  Ovet näyttelyihin, ravintolaan, kahvilaan, puotiin ja terassille avautuvat klo 12. Paikat ovat numeroimattomia seisoma- ja istumapaikkoja. Liput ovelta, jos jäljellä. Alle 18-vuotiaat ainoastaan huoltajan seurassa. Alle 6-vuotiaat ilmaiseksi. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläLisätietoja esteetömyydestä: Ravintola, kahvila, puoti ja puisto ovat esteettömiä. Näyttelytilat ovat portaiden takia esteellisiä. Lisätietoa tapahtumaan saapuville: Saapumis- ja pysäköinti-info: Mittavat ilmaiset pysäköintialueet. Muista saapua vähintään 1 tunti ennen tapahtuman alkua, jotta ehdit rauhassa siirtyä keikkapuistoon. Ei julkista liikennettä, mutta eri puolilta Suomea saapuu keikkabusseja. Lisäksi pääsee Hopealinjojen laivalla Tampereelta. Lisätietoja verkkosivuilta. Näyttelyinfo: ennakkolippuun sisältyy näyttelylippu, jolla pääsee klo 12-18 tutustumaan Laukon Kesän lukuisiin taidenäyttelyihin. Ravintolapalvelut: Laukon kartanon pihapiirissä suosittu kesäravintola ja kahvila terasseineen. Keikkapuistossa mittavat anniskeluoikeuksilla varustetut terassit, joilta löytyy juomien lisäksi pientä syötävää. Keikkapuisto: yli tuhat vapaamuotoista (ei katettua) istumapaikkaa, ei omia juomia, piknikviltit ja retkituolit sallittuja, sadesäällä varustaudu sadetakilla. Lapset: alle 18-vuotiaat voivat osallistua huoltajan seurassa. Ethän tuo pieniä lapsia puistoterasseille tai lavan eteen seisomakatsomoon. (Klikkaamalla kuvaa saat sen suurennettua)
ONEVIOLIN image
ONEVIOLIN
ONEVIOLIN on suomalainen viulisti, joka ylittää eri musiikkityylien rajoja maailmanlaajuisesti uniikilla konseptilla. ONEVIOLIN tekee cover-versioita tunnetuista hiteistä käyttäen vain yhdellä viululla tuotettuja ääniä. Näin ollen kaikki rummuista melodiaan on tehty vain ja ainoastaan artistin viululla. Hänen julkaisemat videot ovat nousseetsosiaalisessa mediassa valtavaan suosioon ja ovat keränneet kymmeniä miljoonia katselukertoja.Hänen debyyttialbuminsa ONE ilmestyi loppuvuodesta 2022. Tuplalevyllä kuullaan kymmenen suomalaista ja kymmenen kansainvälistä kappaletta, joissa matkataan aina kylmiä väreitä herättävästä Finlandiasta viimevuosien isoimpiin radio- ja striimi-hitteihin. Kuten ONEVIOLINin keikoilla, myös levyllä kaikki äänet on ammennettu vain yhdestä viulustasyntyvillä äänillä. Yksittäisellä kappaleella voikin soida samanaikaisesti jopa satoja eri viuluraitoja. Uusi albumi on ilmestynyt huhtikuussa 2025.ONEVIOLIN on viime vuosien aikana ihastuttanut yleisöä myös Talent Suomi -ohjelmassa, jossa hän ylsi finaalin kärkinelikkoon keväällä 2020. JVG:n kanssa hänet on nähty esiintymässä mm. loppuunmyytyjen Ruisrockin jaBlockfestin lavoilla sen jälkeen, kun hänen versionsa duon Frisbee-hitistä paisui viraaliksi. Vaasalaislähtöinen ONEVIOLIN,oikealta nimeltään Pekka Niemi, on hankkinut kannuksensa opiskelemalla viulunsoittoa yhdessä maailman arvostetuimmista yliopistoista, Lontoon Royal College of Musicissa.
Peter Pan image
Peter Pan
Peter Pan Taaborin kesäteatterissa 2025Heinäkuussa Kapteeni Koukun merirosvolaiva rantautuu Taaborinvuorelle. Luvassa on loputtomasti seikkailua ja lumoa - ja vielä ripaus tähtipölyä!Koe kesän sykähdyttävin koko perheen teatterielämys, luonnonkauniissa Taaborin kesäteatterissa. Tervetuloa!Peter Pan on poika, joka ei koskaan halua kasvaa aikuiseksi. Eräänä päivänä hän tapaa kuitenkin Leenan, joka sisaruksineen hyppää Peterin mukaan Mikä-Mikä-Maan hurjia seikkailuja kohti! Seikkailun lomassa rohkeutta testataan ja nuorta sydäntä koetellaan. Mutta voiko Peter jättää lapsuuden taakseen ja astua aikuisuuden maailmaan?Tähtikaarti koostuu kesältä 2024 tutuista kasvoista sekä uusista lumoavista näyttelijöistä: Timo Lavikainen (Kapteeni Koukku), Krisse Salminen (Koukun sisko), Samuli Ainasvuori (Peter Pan), Amelie Blauberg (Helinä-keiju) ja muut vievät sinut mukanaan unenomaiseen Mikä-Mikä-Maan maailmaan, hetkeksi lapsuuden mielikuvitusmaailmaan irti arjen ja aikuisuuden todellisuudesta.Näytelmän ohjaa Taaborilla jo yli 15 vuotta kesäteatteria tehnyt elokuvaohjaaja Taavi Vartia (mm. Syke: särkynyt sydän, Rölli - ja Pertsa ja Kilu -elokuvat). Taaborin kesäteatteri on näiden vuosien aikana kerryttänyt mainetta takuulaadukkaana kesäteatterina, jonka näytelmien parissa viihtyvät sekä perheen nuorimmat että aikuisetkin. Yönäytös 2.8.20252.8.2025 Taaborinvuori muuntautuu Suomen tunnelmallisimmaksi ulkoilmateatteriksi. Peter Pan -yönäytös 2.8.2025 klo 21, liput 40€ + tilausmaksu. Liput ovat myynnissä, varaa paikkasi ainutkertaiseen iltaanNähdään Mikä-Mikä-Maassa - seikkailu jo odottaa!Peter Pan Taaborinvuorella 18.7.-8.8.2025Ohjaus: Taavi VartiaKäsikirjoitus: Taavi Vartia, Esa Silander (J.M. Barrien alkuperäishahmoihin pohjautuen)www.taaborinkesateatteri.fi***- Tilaisuuden kesto 2h, sis. 30min väliajan- Tila on esteetön. Teatteri sijaitsee mäen päällä, mutta autolla voi tuoda katsojan teatterialueelle. Auto tulee siirtää paikoitusalueelle esityksen ajaksi.