4210 result(s) found for ""

Lala Salama, Ruissalo Amping image
Lala Salama, Ruissalo Amping
INDIEROCK-YHTYE LALA SALAMA SYYSKIERTUEELLE Kotimaisen vaihtoehtomusiikin kiinnostavimpiin nykynimiin lukeutuva Lala Salama kiertää Suomea syksyllä. Odotettua debyyttialbumiaan parhaillaan viimeistelevä helsinkiläisyhtye nähdään perjantaina 27. syyskuuta Turun Dynamossa, josta matka jatkuu heti seuraavana päivänä Jyväskylän Jyrockiin. Lokakuun puolella riehakkaista keikoistaan tunnettu kolmikko esiintyy Helsingin Bar Loosessa, Lahden Torvessa ja Tampereen Bar Kotelossa. Klubikeikkojen lipunmyynti käynnistyy esiintymispaikkojen lipunmyyntikanavissa torstaina 8. elokuuta klo 9. Indierockin, punkin, dreampopin ja shoegazen välimaastossa seikkailevan Lala Salaman singlet kuten Aurinko sulattaa mun pään ja Summer Love ovat soineet taajaan muun muassa Radio Helsingin taajuuksilla. Maamme suurimmilla festivaaleilla sekä myös hiljattain Flogging Mollyn lämppärinä hurmannut trio on kerännyt mainetta erinomaisena liveyhtyeenä kasvattaen alati uutta kuulijakuntaa myös Ruotsin puolella. Aikataulu:20.30 ovet21.00 Ruissalo Amping22.00 Lala SalamaJos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €. Liput ovella 14 €, mikäli jäljellä. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@barloose.com Bar Loosessa noudetaan turvallisemman tilan periaatteita: barloose.com/turvallinen-tila/ NO NAZIS! NO BULLSHIT!
Brian, Keidas image
Brian, Keidas
Indie-iltamat On The Rocksissa lokakuussa, lauteilla Brian ja Keidas Kovana keikkabändinä tunnettu Brian on viime vuosina julkaissut musiikkia tiukkaan tahtiin. Kolmas albumi Ei tunnu kipua enää julkaistiin keväällä 2024, alle vuosi edellisen levyn jälkeen. Kata Laakson ja Miro Palokallion duon tavaramerkiksi muodostuneet tappavan tarttuvat melodiat ja nokkelat näennäisen naivistiset tekstit nakutellaan uusissa kappaleissa kohdilleen varmemmin kuin koskaan. Keikoilla kokoonpanon täydentävät Miron rumpaliveli Aarni Palokallio ja vaihtuva valikoima maamme eturivin basisteja sekä joskus myös vierailevia rumpaleita. Uudeksi Kasevaksi tituleerattu kitararockin sateenkaaren alla lämmittelevä Keidas luottaa ihmisiin ja rakastaa kitarasooloja. Viime kesänä toisen albuminsa "Papiljottipojan paluu" julkaissut yhtye ponnistaa Helsingistä ja pitää hauskaa keikoilla. Keväällä 2024 Keidas työstää uutta julkaisua, josta luvassa maistiaisia myös tulevilla keikoilla.Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat Liput ovelta 18 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €. --- Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
FRÖKEN JULIE image
FRÖKEN JULIE
FRÖKEN JULIE (suom. Neiti Julie)Tarina sijoittuu juhannusyöhön 1800-luvun lopussa. Julie, kreivin tytär, on päättänyt viettää juhannusta palvelusväen kanssa, kun Julien isä on matkoilla. Palvelusväen keittiössä Julie tapaa isänsä palvelijan Jeanin sekä talon keittäjän Kristinin.Julien ja Jeanin välinen viaton flirtti johtaa kohtalokkaaseen viettelyleikkiin. Syntyy valtataistelu sekä sukupuolten että sosiaalisten statuksien suhteen. Kummallakinon valta-asema toiseen nähden. Julie ja Jean tempautuvat rajattomaan draamaan rakkautta, vihaa, pakkomieltä ja etenkin himoa tuntien. Vallitsevassa yhteiskuntajärjestelmässä seuraukset ovat katastrofaaliset. Alhaisen sosiaalisen asemansa vuoksi, Jeanin kihlattu Kristin joutuu tyytymään tilanteeseen. Hänen näkökulmansa on oleellinen kerronnassa, sosiaalisten normien ja niiden välttämättömyyden todentamiseksi.Fröken Julie (1888), yksi August Strindbergin eniten esitetyistä tragedioista, esitetään alkuperäispainoksena leikkisyydellä ja fyysisyydellä kehystettynä. Näyttelijät saavat olla keskiössä. Esitys ammentaa inspiraationsa ajasta, jolloin näytelmä on kirjoitettu (vuonna 1888), mutta tarkastelee valtarakenteita, sekä sosiaalista asemaa että sukupuolta, modernin linssin kautta. Esitys nostaa esiin ihmisten välisen, eri syistä rakentuvan, epätasa-arvon ja sen absurdiuden. Osoittaen kuinka tämä vanhentunut järjestys sukupuolten välillä vallitsee tänäkin päivänä sekä käyden dialogia tämän päivän suomalaisessakin yhteiskunnassa kasvavien luokkaerojen kanssa.
Annika Nord, Armi Harmio image
Annika Nord, Armi Harmio
ANNIKA NORD JA ARMI HARMIO SAAPUVAT SEMIFINALIIN LOKAKUUSSA!  ANNIKA NORD Annika Nord on keltaista rakastava reissu nainen, joka kirjoittaa lauluja yhteisen ajan arvokkuudesta, valoista ja varjoista. Vuoden mittaan julkaistut singlet huipentuvat syyskuussa 2024 julkaistavaan albumiin. Usein biisien aiheet tulevat mieleen, kun istuu autossa ja ihastelee vaihtuvia maisemia. Taianomainen kokoonpano värittää Annikan ja kitaran luomat tarinat lopulliseen loistoonsa. ARMI HARMIO Indie-iskelmän säkenöivä tulokas Armi Harmio kertoo musiikissaan elämänmakuisia tarinoita harmeista ja unelmista. Livenä tunnelma leijailee eri tunnetilasta toiseen laulajan hämyisen utuäänen siivittämänä. SEMIFINALIN turvallisuusohje Semifinalissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Liput ovelta 14€, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Jokeri Pokeri Box DeLuxe -show image
Jokeri Pokeri Box DeLuxe -show
Jokeri pokeri Box - DeLuxe SHOWLasten ja aikuisten legendaarinen kestosuosikki ja TV:stä tuttu maailmanmestari-taikuri Simo Aalto juhlii 45-vuotista uraansa esiintyvänä taiteilijana. Simo ja avustajavaimonsa Kirsti juhlivat merkkipaalua Jokeri Pokeri Box DeLuxe Show -kiertueella ympäri Suomen.Uudessa iloisessa showssa on ihmeteltävää koko perheelle. Simo tarjoilee maailman parhaita taikatemppuja ryyditettynä hyväntuulisella lavashowlla. Mukana ovat tietenkin Simon ja Kirstin kivat eläinkaverit Erkki-kani ja Paloma-kyyhkynen. Ja toki lapset saavat auttaa taikuria kiperissä tilanteissa. Kaksikon mukaansatempaava esiintyminen takaa, että taikapölyn vaikutus säilyy pitkään, mieli virkistyy ja arjen pyöritys unohtuu. Sanalla sanoen luvassa on laadukasta estradiviihdettä kaiken ikäisille!Simo iloitsee kiertueesta: “On todella hienoa lähteä 45-vuotisjuhlakiertueelle, kun salit täyttyvät joka puolella Suomea. On suuri ilo, että voin viihdyttää jo kolmatta sukupolvea taikuudella.Hienoa, että voin tuoda iloa ihmisille tässä maailmantilanteessa. Lapsissa kasvaa tulevaisuus ja siksi on niin tärkeää antaa juuri heille kokemus live-esityksen taiasta. Uskon, että lapsena koettu elämys kantaa läpi koko elämän. Ja nythän juuri tämä näkyykin meidän kiertueella: 90-luvun lapset ja heidän vanhempansa, nyt jo mummut ja papat, tuovat nyt omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan katsomaan Jokeri Pokeri Boxia!www.taikurisimoaalto.comAlle 2-vuotiaat pääsevät maksutta sylissä.
Hovimäki S-Etunäytös image
Hovimäki S-Etunäytös
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
Mikko Joensuu image
Mikko Joensuu
Mikko Joensuu on hehkutettu laulaja-lauluntekijä, jonka tuorein albumi Long Ark ilmestyi seitsemän vuoden tauon jälkeen tammikuussa 2024. Kymmenen kappaletta sisältävä 82-minuuttinen albumi on kerännyt ylistystä ulkomaita myöden. Albumin helmikuinen julkaisukonsertti Helsingin Musiikkitalolla oli loppuunmyyty. “Long Ark -teema tarkoittaa minulle kahta asiaa; ihmisen tietoisuuden isoa kaarta tai venettä, jossa jokainen ihminen voi pienen hetken olla tietoisena olentona ja käydä läpi yhteyttä ja merkitystä ja omaa olemassaoloansa.” – Mikko Joensuu Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa Saavutettavuus Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta. Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Gustavo Santaolalla - Ronroco Tour - Mastercard Preferred image
Gustavo Santaolalla - Ronroco Tour - Mastercard Preferred
Oscar-voittaja Gustavo Santaolalla konsertoi syksyllä HelsingissäKaksi Oscaria elokuvien “Brokeback Mountain” ja “Babel” musiikista voittanut ja pitkän uran tehnyt argentiinalaissäveltäjä Gustavo Santaolalla saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen ja esiintyy Helsingin Kulttuuritalossa torstaina 10. lokakuuta 2024. Konsertin pääsyliput ovat myynnissä lippu.fissä torstaina 28. maaliskuuta klo 10.Gustavo Santaolalla on argentiinalainen muusikko, säveltäjä ja tuottaja, jolla on takanaan yli puolen vuosisadan mittainen ura. Santaolalla oli 1960- ja 1970-luvuilla mukana argentiinalaisissa Arco Iris - ja Soluna-yhtyeissä, ja myöhemmin Los Angelesiin muutettuaan hänestä tuli haluttu tuottaja, jonka yhteistyökumppaneihin on vuosien varrella kuulunut latinalaisamerikkalaisen musiikin keskeisiä nimiä, kuten Café Tacvba, Julieta Venegas, Leon Gieco ja Juanes. Santaolalla on myös argentiinalaista tangoa elektroniseen musiikkiin yhdistäneen Bajofondon perustajajäsenen.Kenties laajimmin Santaolalla tunnetaan ikonisen elokuvamusiikin säveltäjänä. Hän voitti Oscarin peräkkäisinä vuosina 2005 ja 2006 sävellettyään musiikin elokuviin “Brokeback Mountain” ja “Babel”. Lisäksi Santaolalla on säveltänyt musiikin muun muassa elokuviin “Amores Perros”, “21 grammaa” ja “Moottoripyöräpäiväkirja”. Suurta suosiota nauttii myös musiikki, jonka Santaolalla on säveltänyt huippusuosituun “The Last of Us” -videopeliin sekä sen jatko-osaan ja pelisarjan pohjalta adaptoituun HBO-televisiosarjaan.Santaolalla tunnetaan vavahduttavan tunnelmallisesta musiikistaan, jonka vaikutteet tulevat Etelä-Amerikan kulttuurista ja erityisesti Andien vuorilta. Sikäläisessä musiikissa on keskeisessä roolissa kymmenkielinen, kooltaan ukulelea muistuttava ronroco-soitin. Instrumentin omaleimainen sointi toi tärkeän säväyksensä Santaolallan “Ronroco”-albumille (1998), joka keräsi ilmestyessään kansainvälistä huomiota ja jonka vaikutteet kuuluvat vahvasti Santaolallan myöhemmissä teoksissa.Syksyn Ronroco-juhlakiertueellaan Santaolalla esiintyy kuusihenkisen, multi-instrumentalisteista kootun yhtyeensä kanssa. Luvassa on otteita “Ronroco”-albumilta mutta myös niitä lukuisia kuolemattomia sävellyksiä, jotka ovat syntyneet Santaolallan sävelkynästä albumia seuranneen neljännesvuosisadan aikana.KONSERTTI:Gustavo Santaolalla (AR)Ronroco-juhlakiertueKulttuuritalo, HelsinkiTo 10.10.2024Ovet klo 18:30LIPUT:Palvelumaksuineen alkaen 44 € (+ tilausmaksu alk. 1,50€ www.lippu.fi)Myynnissä lippu.fissä to 28.3. klo 10Ikäraja: -S-/K-18Ostorajoitus 10 lippua / asiakasMastercard-ennakkomyynti on käynnissä ma 25.3. klo 10:00 - ke 27.3. klo 10. Mastercard-kortinhaltijoilla on pääsy tapahtuman ennakkomyyntiin ja varattujen lippujen kiintiöön. Lue lisää osoitteessa www.priceless.com/music
Lemminkäisen äiti image
Lemminkäisen äiti
Anna Krogeruksen uusi kotimainen kantanäytelmä Lemminkäisen äiti on näytelmä ihmisistä, jotka pakenevat. Kuka sotaa, kuka kodin mykkää ilmapiiriä, kuka tulevaisuuden synkkiä näkymiä, kuka omaa riittämättömyyden tunnettaan tai kuoleman hipaisua. Lemminkäisen äiti kertoo heistä, jotka eivät pakovauhdissa enää pysy. Heistä, jotka tekonivelistä ja ihoa nuorentavista voiteista huolimatta, kummallista kyllä, vanhenevat ja kuolevat. Heistä, jotka menivät rikki liian suurten vaatimusten paineesta tai sodan sirpaleista jo aivan liian nuorina. Heistä jotka vielä juoksevat mutta eivät enää voi olla kuulematta oman sisimpänsä kuiskauksia. Lemminkäisen äiti on tragikoominen triptyykki, joka ensin irvailee arkisen ahdinkomme kustannuksella häpeämättömästi ja sitten pakottaa pysähtymään ja kysymään kysymykset, jotka mieluummin hukuttaisimme lempparisarjan uuteen tuotantokauteen. Pysähtyminen on kivuliasta. Erityisesti jos pysäyttää täydestä vauhdista päin seinää. Joskus muuta vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole. Kanta-esitys Ryhmäteatterissa 4.10.2024 Käsikirjoitus: Anna Krogerus Ohjaus: Eki Vuori Rooleissa: Minna Suuronen, Santtu Karvonen, Marja-Leena Kouki, Aapo Salonen ja Nana Saijets Lavastussuunnittelu: Janne Siltavuori Valosuunnittelu: Ville Mäkelä Videosuunnittelu: Mika Haaranen Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen Pukusuunnittelu: Ninja Pasanen Maskeeraussuunnittelu: Ia Luhtanen
Giacomo Turra image
Giacomo Turra
Jazzfunkin tulikuuma nimi, kitaravirtuoosi Giacomo Turra lokakuussa Korjaamolle! Helsingin Korjaamolla tarjotaan 10. lokakuuta herkkua kaikille uuden koulukunnan jazzfunkin ystäville. Jos pidät Cory Wongin, Vulfpeckin, Cory Henryn ja Dirty Loopsin kaltaisten suosikkinimien musiikista, kolahtaa makuhermoosi todennäköisesti myös Giacomo Turra! Pääsyliput italialaiskitaristin konserttiin ovat myynnissä nyt Tiketissä. Giacomo Turra on noussut parin viime vuoden kuluessa yhdeksi internetin puhutuimmista kitaristeista. Hän on esitellyt virtuoosimaisia taitojaan sosiaalisen median videoilla, jotka ovat keränneet isoja katselumääriä ja tehneet rytmimusiikin diggareille tutuksi nuoren kyvyn, jonka vahvasti groove-pitoisessa musiikissa yhdistyvät funkin, soulin ja jazzin vaikutteet. Vuonna 2021 Giacomo Turra keräsi huomiota “The Groove Sessions” -julkaisullaan, jolla hän teki yhteistyötä tunnettujen muusikoiden kanssa eri puolilta maailmaa. Tuotannossaan Turra kanavoi rytmimusiikin vaikutteita tavalla, jossa lyövät kättä tuore ote sekä kunnioitus menneiden vuosikymmenten historiankirjoitusta kohtaan. Jazzfunkin legendoista lähellä Giacomo Turran sydäntä ovat muun muassa Stevie Wonder, Herbie Hancock ja George Benson, jonka lämmittelijänä hän juuri esiintyi Kalifornian Napassa. Giacomo Turra on vakiinnuttamassa asemaansa myös keikkarintamalla. Viime keväänä hän teki loppuunmydyn Euroopan-kiertueen, ja kesällä 2024 artisti kiersi Yhdysvaltoja viiden viikon ajan. On syytä olettaa ja povata, että tämä on vasta alku pitkälle ja menestyksekkäälle uralle. Giacomo Turra esiintyy yhtyeineen Korjaamon Vaunusalissa torstaina 10.10.2024. Pääsyliput konserttiin ovat myynnissä nyt Tiketissä. Liput ovelta 29 €, jos jäljellä. Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella.
NÄMÄ ONNEMME PÄIVÄT image
NÄMÄ ONNEMME PÄIVÄT
Nämä onnemme päivät (These Halcyon Days)Suomen kantaesitys 10.9.2024 KellariteatterissaKoskettava näytelmä ystävyydestä ja elämänhalusta74-vuotias Séan istuu yksin hoivakodin viherhuoneessa, muistoihinsa uppoutuneena. Hänen synkän rauhansa keskeyttää 62-vuotias Patricia, elämäniloinen nainen, jolla on silmää komeille miehille. Arasti he alkavat keskustella toistensa kanssa elämästä ja menneistä kokemuksistaan, ja hiljalleen he lähentyvät toisiaan. Syvällisten puheenaiheiden, vitsailun ja kinastelun vuorotellessa heidän välilleen kehkeytyy odottamaton, lämmin ihmissuhde.Irlantilaisen Deirdre Kinahanin näytelmä on hauska, liikuttava ja nokkela kuvaus kahden varttuneen, elämää nähneen ihmisen kohtaamisesta. Henkilöiden vähitellen kehittyvä suhde ja heidän pikkuhiljaa paljastuvat elämäntarinansa pääsevät yllättämään niin katsojan kuin henkilöt itsensä. Näytelmän lohdullinen viesti on, että merkityksellisiä kokemuksia voi löytää silloinkin, kun oman elämän parhaat vuodet tuntuvat olevan jo takanapäin.Näytelmä on palkittu Edinburghin Fringe-teatterifestivaalin parhaan uuden näytelmän Fringe First -palkinnolla vuonna 2013. Irish Echo -lehti kutsui sitä “pieneksi ihmeeksi”, ja Evening Heraldin mukaan se “kutkuttaa nauruhermoja samalla kun se koskettaa sydänjuuria myöten”.Näytelmäkirjailija Deirdre Kinahan Suomennos Juha Siltanen Ohjaus Marc Gassot Pukusuunnittelu Inessa Tapola ja työryhmä Visuaalinen suunnittelu Teemu Nurmelin Äänisuunnittelu Kyösti Kallio Rooleissa Pentti Helin ja Minna Hokkanen
Hovimäki image
Hovimäki
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
Smalltime Players: Edu Kettunen, Mika Kuokkanen, Johanna  & Mikko Iivanainen image
Smalltime Players: Edu Kettunen, Mika Kuokkanen, Johanna & Mikko Iivanainen
SMALLTIME PLAYERS: EDU KETTUNEN - MIKA KUOKKANEN - JOHANNA IIVANAINEN & MIKKO IIVANAINEN -LEVYNJULKAISUKIERTUE 2024Kotimaisen juurimusiikin sanansaattajat Edu Kettunen, Mika Kuokkanen sekä Johanna ja Mikko Iivanainen tarjoilevat herkkiä tulkintoja ja elämänmakuisia tarinoita konserttisalikiertueellaan syys-lokakuussa 2024. Kiertueella juhlistetaan syksyllä julkaistavaa Smalltime Players -yhtyeen uutta albumia.Olohuonemaisessa konsertissa nämä neljä esittävät uuden levynsä tuotantoa, tunnetuimpia kappaleitaan ja valikoituja lainakappaleita. Luvassa on tyylikäs ja tiheätunnelmainen ilta, josta ei tunnetta ja sävyjä puutu. Edu Kettusen ja Mika Kuokkasen vuosia kestänyt musiikillisen yhteistyön tuloksena kuullaan hienosti yhteensoivaa laulua ja sävykästä säestystä. Johanna ja Mikko Iivanaisen musiikista välittyy läsnäolo, rakkaus musiikkiin ja yhdessä tekemiseen.Suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden ehdottomaan eliittiin kuuluva Edu Kettunen ei esittelyjä kaipaa. Hänen monista klassikko-kappaleistaan on tullut lähes kansanlauluja, jotka periytyvät sukupolvelta toiselle. Edu on kappaleissaan ja tulkinnoissaan onnistunut nitomaan omaperäisen taitavasti yhteen suomen kielen, suomalaisen mielenmaiseman sekä anglo-amerikkalaisen musiikin perinteen.Mika Kuokkanen on tuttu laulaja-kitaristi Hoedown-yhtyeen lisäksi muun muassa J. Karjalaisen Lännen-Jukka -kokoonpanosta ja yhteistyöstään Ninni Poijärven kanssa. Mika on tehnyt kappaleita omien levyjensä ja Hoedown-yhtyeen lisäksi esimerkiksi Eero Raittiselle, Sami Saarelle ja Emma Salokoskelle.Useilla musiikkialan palkinnoilla palkittu, SuomiLOVE-ohjelmasta koko kansalle tutuksi tullut ja upeana tulkitsijana tunnettu Johanna Iivanainen on julkaissut kolme soolo-albumia (Kadotaan uneen, Mustarastas laulaa ja Broken river) ja ollut mukana yli 50:llä levytyksellä. Mikko Iivanainen on monista kokoonpanoista tuttu monipuolinen kitarataiteilija. Johannan ja Mikon duon ohella hänet tunnetaan hyvin myös loistavana jazz-kitaristina mm. Nordic Trinity Trio-kokoonpanossa. Taiteilija on julkaissut kolme soolo-albumia, joista viimeisin Lullaby For Lost Souls julkaistiin vuonna 2023.Kokoonpano:Edu Kettunen - laulu, kitara & perkussiotMika Kuokkanen, - laulu & kitaraJohanna Iivanainen, - laulu & pianoMikko Iivanainen - kitara & taustalaulu