4035 result(s) found for ""
Ilon aika
Arne LygreILON AIKAIlon aika kertoo nykyaikaisista parisuhteista - rakkaussuhteista, sisarusten välisestä kiintymyksestä, haastavasta vanhemmuudesta ja ystävyydestä. Se kertoo äideistä, tyttäristä, veljistä, naapureista, tutuista ja tuntemattomista ihmisistä, joiden elämät tänään kohtaavat toisensa.Äiti ja aikuinen tytär istuvat penkillä, joenvarressa, hautausmaan lähellä. He tapaavat pitkästä aikaa ja odottavat perheen poikaa, Akslea, joka liittyisi pian seuraan. Kun Aksle viimein saapuu, hänellä on uutinen. Hän on päättänyt jättää koko nykyisen elämänsä, kumppaninsa, kotikaupunkinsa, vanhempansa ja sisarensa. Hän on päättänyt kadota. Hän on pakannut tavaransa, hän ajaa pian tiehensä. Akslen lähdön jälkeen äiti lähtee tapaamaan Akslen elämänkumppania ymmärtääkseen paremmin poikansa ratkaisua. Äiti päättyy juhliin, tapaa tuntemattomia ihmisiä, ja hänen saamansa vastaukset yllättävät lopulta kaikki.Ilon aika on täysiä katsomoita Norjassa, Ruotsissa ja Ranskassa kerännyt leikkisä, toiveikas ja omaperäinen kuvaelma elämänvalinnoista ja pyrkimyksestä löytää yhteys muihin.Esityksen musiikin säveltää ja esittää livenä artisti Islaja.Rooleissa: Heidi Herala, Mitra Matouf, Rasmus Slätis, Rauno Ahonen, Jouko Klemettilä, Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääOhjaus: Tatu HämäläinenSuomennos: Ari-Pekka LahtiSävellys ja muusikko: IslajaLavastus, pukusuunnittelu ja valosuunnittelu: Chrisander BrunÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka Lahti
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
JUKOKLUBI: Kielo Kärkkäinen ja Liila Jokelin
Illan aloittaa teatteritaiteilija ja laulaja-lauluntekijä Liila Jokelin, jonka rosoisissa laulelmissa yhdistyvät eri musiikkityylit melankolisesta folkista bluesiin, rockiin ja slaavilaistunnelmiin. JukoKlubilla Jokelin esiintyy duona veljensä Jantso Jokelinin kanssa.
Helmi Levyt julkaisi marraskuussa 2019 Jokelinin esikoisalbumin ”Kaamos on huono esileikki”. Keväällä 2023 ilmestynyt toinen albumi ‘’Saapuu sankarina kevät’’ on matka kohti toivoa ja kuulaampia maisemia. Ne löytyvät lopulta saman hämärän takaa, joka ajoi kertojan matkalleen.
Kielo Kärkkäinen on lumoava laulaja ja lauluntekijä, jonka syvä ja monivivahteinen ääni kutkuttelee ihmisyyden syvimpiä sopukoita. Teatterimuusikoksi opiskellut Kärkkäinen on työskennellyt paljon myös teatterin parissa, mikä tuntuu läsnäolossa ja ilmaisuvoimassa lavalla.
Neljän folk/jazz-sooloalbumin, kahden Belize-yhtyeen espanjankielisen albumin ja lukuisten äänitevierailuiden takaamalla taituruudella Kärkkäinen saa punottua lauluunsa sellaista intensiteettiä, joka vangitsee yleisön aloilleen kuuntelemaan.
Kärkkäisen upeasti soiva yhtye (Matti Salo, kitara; Mirva Ormin, basso, viulu, laulu; Simo Laihonen, rummut) on ilmavasti Kielon lauluja tulkitseva ja moniin musiikinlajeihin taipuva orkesteri, joka antaa laulujen virrata vapaasti mutta määrätietoisesti.
JukoKlubilla bändit ja artistit aloittavat soittonsa ohjelmistossa ilmoitetulla kellonlyömällä. Huomioithan, että saliin ei pääse enää keikan alettua.
Musiikista nautitaan istumakatsomossa ilman häiriötekijöitä.
JukoKlubien keikat ovat ikärajattomia.
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Kaaos kulisseissa
Kaaos kulisseissaFarssi teatterin tekemisen ihanuudesta ja kamaluudesta. Kun kirjoitat Googleen ”The funniest farce ever written” (suom. hauskin koskaan kirjoitettu farssi) saat hakutulokseksi Michael Fraynin vuonna 1982 kirjoittaman Noises off -komedian. Kouvolan Teatteriin näytelmä tulee nimellä Kaaos kulisseissa.Näytelmä kertoo teatteriryhmästä, joka epätoivon vimmalla koettaa saada esityskuntoon perinteistä ovifarssia. Milloin on hukassa repliikit ja rekvisiitat, milloin kokonainen näyttelijä. Eivätkä edes ovet aina toimi. Ohjaajan hermot ovat riekaleina sotkuisten ihmissuhteiden, temperamenttisen työyhteisön ja lähestyvän ensi-illan ristipaineessa.“Ja tämä kaikki on – hirvittävän hauskaa!” toteaa varsinaisen näytelmän ohjaaja Jukka Keinonen.“Jos teatterin tekeminen olisi niin kaoottista kuin tässä kuvataan, olisin jättänyt alan jo aikaa sitten. Samalla näytelmän ihmiset ovat tyyppeinä hyvin tunnistettavia ja rakastettavia. Kaaos kulisseissa on myös riemukas kuvaus työyhteisön erilaisista rooleista ja selviytymistaktiikoista.”Noises off on nähty suomalaisilla näyttämöillä vuosikymmenten varrella nimillä Ensimmäinen näytös, Ei ketään kotona, Saranat ja sardiinit, Tilanne päällään sekä Saako olla sardiini? Rakkaan lapsen nimilistaa täydentää Kouvolan Teatterin Kaaos kulisseissa, joka perustuu Mikko Koivusalon tuoreimpaan suomennokseen.Ensi-ilta 14.9.2024 suurella näyttämöllä.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Ritari Siniparta
Yksi murha on rikos, miljoona sankaruutta. Numerot pyhittävät. Ritari Siniparta (engl. Monsieur Verdoux) kertoo suuren laman seurauksena työttömäksi jäävästä pankkivirkailija Henri Verdoux´sta (Seppo Kaisanlahti). Hän pyrkii kekseliäästi elättämään itsensä ja perheensä viettelemällä varakkaita naisia ja huijaamalla heidän omaisuutensa. Näytelmän teemat ovat sekä ajattomia että äärimmäisen ajankohtaisia. Teos on kuvaus kyynisyyden ja katkeruuden tuhoavasta voimasta sekä epätoivon synnyttämästä väkivallasta. Teos sijoittuu pörssikeinottelun ja itsekkyyden aikaan ja on väistämättä myös yltiökapitalismin kritiikki. Ritari Siniparta on merkittävä elokuva Chaplinin uralla. Vuonna 1947 valmistunut teos oli Chaplinin ensimmäinen elokuva, jossa hän ei esiintynyt legendaarisessa Kulkuri-hahmossaan. Elokuvaa on pidetty eräänä Chaplinin uran hienoimmista teoksista. Käsikirjoitus: Charles Chaplin Ohjaus ja dramatisointi: Juha Luukkonen Lavastus: Juho Lindström Puvustus: Noora Salmi Näyttelijät: Seppo Kaisanlahti, Volter Putro, Jussi Johnsson, Anna-Kaisa Makkonen, Samuli Punkka, Netta Salonsaari, Noora Koski, Sanna Kemppainen, Jisook Kim Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 7.9. klo 16, Suurella näyttämöllä Kesto 2 h 20 min Rikosdraama
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Tyttö ja varis
Tyttö ja Varis on pieni suuri tarina odottamattomasta ystävyydestä. Se kertoo ihmisistä, joiden ohi niin helposti kävelemme ja joiden ongelmat eivät kosketa meitä. Näytelmä muistuttaa, että näidenkin ihmisten ympärillä on äidit ja lapset ja elämänkokoiset kysymykset siitä, miten elämää täällä eletään.Sirkku Peltolan nerokas ja tarkka dialogi valottaa eri ikäisten ja eri taustoista tulevien ihmisten ajatuksia kirkkaasti ja lämpimällä huumorilla höystettynä. Henkilöt ovat omalla tavallaan kadottaneet elämänsä kompassin ja kaipaavat kipeästi pelastamista. Siihen tarvitaan aina toista ihmistä.Käsikirjoitus: Sirkku PeltolaOhjaus: Markus JärvenpääLavastus: Samuli HallaPuvustus: Päivi Hanttu-LindströmNäyttelijät: Leena Nuora, Helka-Maria Kinnunen, Aino Sirje, Eppu PastinenEsitysoikeudet: Agency NorthEnsi-ilta 21.9. klo 16, Pienellä näyttämöllä Kesto 2h 10min Kotimainen draama
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
A.K.A. (Toiselta nimeltään) - ensi-ilta
A.K.A. (Toiselta nimeltään)Suomen kantaesitys 28.9.2024A.K.A. (Toiselta nimeltään) on vimmainen nuoren miehen monologi. Se on rakkaustarina, joka käsittelee tarkasti ja yllättävästi syrjäytymistä, rasismia ja rakenteellista ulossulkemista. Carlos (16) ja Claudia (15) tapaavat internetissä. Carlos on adoptoitu ulkomailta lapsena. Claudia kuuluu kantaväestöön. Mutta sillä ei ole nuorille merkitystä. He rakastavat toisiaan.Vaan yhtäkkiä kaikki järkkyy: Claudian perhe tekee Carlosista rikosilmoituksen.Nuorukainen joutuu oikeuteen ja kohtaamaan taustansa: oikeudessa hän onkin Ibrahim, aikuinen, jota syytetään alaikäisen raiskauksesta.Argentiinalaisen Daniel J. Meyerin näytelmä käsittelee vaikeita teemoja kevyesti ja syvällisesti. Se kysyy: kuka päättää keitä me olemme? Me itse vai muut ihmiset?Carlosin roolissa nähdään Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi valmistuva Carlos Orjuela, joka on suomalaisen ja kolumbialaisen kulttuurin kasvatti. Monologi on osa Suomen Kulttuurirahaston Maailma näyttämölle -hanketta ja se on yhteistuotanto Lappeenrannan kaupunginteatterin kanssa.Kirjoittanut: Daniel. J. MeyerSuomentanut: Lumi EronenOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Carlos OrjuelaSkenografia: Mimmi ReismanValosuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Mato Valtonen & Jore Marjaranta Band + Melrose
50 vuotta Rock and Rollia, ja se saa riittää!Tänä vuonna Mato Valtosella tulee täyteen 50 vuotta muusikkona. Rock-tähden ura alkoi 1974 perustetussa Sleepy Sleepers -yhtyeessä, jossa artisti muuntautui roudarsta bändin keulakuvaksi. Sleeppareiden lisäksi herra on vaikuttanut mm. Leningrad Comboysissa, Bad Boys Clubissa, Four Amigosissa, Mulkvistissa, Pietarinkadun Oilers Bandissa, The Joulupukit -yhtyeissä.Edelleen aktiivisena keikkakoneena toimii vuodesta 2017 keikkoja tehnyt Mato Valtonen & Jore Marjaranta Band. Tämä viisihenkinen tiukka bändi soittelee nostalgiahengessä biisejä niin Madon kuin Jorenkin historiasta, Haaveiden kaatamisesta, Puna-armeija muisteloiden kautta Kuka Mitä Hähhiin. Madon ja Joren yhteinen sävel löytyi aikanaan Leningrad Cowboysin riveissä, joissa tötterötukkaiset rokkarit kiersivät ympäri maailmaa jopa puna-armeijan kuoron kera.Mato Valtonen & Jore Marjaranta Band tekee viimeiset keikkansa tämän vuoden aikana. Koko bändi lupaa vetää, kuin viimeistä päivää ja laittaa viimeisen kerran "tyrät rytkymään"!Legendaarisen konsertti-illan avaa rockbändi Melrose, joka on musiikissaan yhdistänyt perusrockia rockabillyyn ja rock´n´rolliin. Vuonna 1986 Melrosen debyyttilevy ja sen jättihitti Rich Little Bitch nostivat Melrosen hetkellisesti Suomen suosituimpien yhtyeiden joukkoon. Sen jälkeen trio on julkaissut kuusi keskenään varsin erilaista studiolevyä, ja kiertänyt Suomea jatkuvalla syötöllä. Edelleen kovassa iskussa oleva Melrose on myös onnistunut vaikeimmassa: sillä on taskussaan kaikki rock’n’roll-kliseet ilman, että se olisi itse muuttunut väsähtäneeksi kliseeksi. Se on lopulta aika harvinainen saavutus yli 40-vuotiaalta yhtyeeltä.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Edu Kettunen, Mika Kuokkanen, Johanna Iivanainen & Mikko Iivanainen
Edu Kettunen, Mika Kuokkanen, Johanna Iivanainen & Mikko Iivanainen
Kotimaisen juurimusiikin sanansaattajat Edu Kettunen, Mika Kuokkanen sekä Johanna ja Mikko Iivanainen muodostavat Smalltime Players -yhtyeen. Lauluntekijät tarjoilevat herkkiä tulkintoja ja elämänmakuisia tarinoita konserttisalikiertueellaan syys-lokakuussa 2024 ympäri Suomen. Kiertueella juhlistetaan syksyllä julkaistavaa yhteisen yhtyeen uutta albumia.
Olohuonemaisessa konsertissa nämä neljä esittävät uuden levynsä tuotantoa, tunnetuimpia kappaleitaan ja valikoituja lainakappaleita. Luvassa on tyylikäs ja tiheätunnelmainen ilta, josta ei tunnetta ja sävyjä puutu. Edu Kettusen ja Mika Kuokkasen vuosia kestänyt musiikillisen yhteistyön tuloksena kuullaan hienosti yhteensoivaa laulua ja sävykästä säestystä. Johanna ja Mikko Iivanaisen musiikista välittyy läsnäolo, rakkaus musiikkiin ja yhdessä tekemiseen.
Suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden ehdottomaan eliittiin kuuluva Edu Kettunen ei esittelyjä kaipaa. Hänen monista klassikko-kappaleistaan on tullut lähes kansanlauluja, jotka periytyvät sukupolvelta toiselle. Edu on kappaleissaan ja tulkinnoissaan onnistunut nitomaan omaperäisen taitavasti yhteen suomen kielen, suomalaisen mielenmaiseman sekä anglo-amerikkalaisen musiikin perinteen.
Mika Kuokkanen on tuttu laulaja-kitaristi Hoedown-yhtyeen lisäksi muun muassa J. Karjalaisen Lännen-Jukka -kokoonpanosta ja yhteistyöstään Ninni Poijärven kanssa. Mika on tehnyt kappaleita omien levyjensä ja Hoedown-yhtyeen lisäksi esimerkiksi Eero Raittiselle, Sami Saarelle ja Emma Salokoskelle.
Useilla musiikkialan palkinnoilla palkittu, SuomiLOVE-ohjelmasta koko kansalle tutuksi tullut ja upeana tulkitsijana tunnettu Johanna Iivanainen on julkaissut kolme soolo-albumia (Kadotaan uneen, Mustarastas laulaa ja Broken river) ja ollut mukana yli 50:llä levytyksellä.
Mikko Iivanainen on monista kokoonpanoista tuttu monipuolinen kitarataiteilija. Johannan ja Mikon duon ohella hänet tunnetaan hyvin myös loistavana jazz-kitaristina mm. Nordic Trinity Trio -kokoonpanossa. Taiteilija on julkaissut kolme soolo-albumia, joista viimeisin Lullaby For Lost Souls julkaistiin vuonna 2023.
Kokoonpano:Edu Kettunen – laulu, kitara & perkussiotMika Kuokkanen, – laulu & kitaraJohanna Iivanainen, – laulu & pianoMikko Iivanainen – kitara & taustalauluLiput ovelta, mikäli jäljellä.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Kohina
Kohina
Kohina on näyttelijän ja äänisuunnittelijan toimittama esitys varjoista, heijastuksista ja kaiken turhuudesta.
Kohinassa, Matti, 36, odottaa risteyksessä. Tavallinen päivä. Surullinen ja ihmeellinen.
Matti on viemässä kääröä perille.
Esitys sisältää hiljaisia ja kovia ääniä sekä huumoria.
Työryhmä
Näyttelijä Samuli Niittymäki
Äänisuunnittelija Tatu Nenonen
Lipunmyynti teatterilla aukeaa tuntia ennen näytöksen alkamista.
Numeroimattomat paikat.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkastetaan ovella.
Esteettömyys:
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä,pyörätuolipaikan
ostajaa pyydetään ilmoittamaan Teatteri Takomoon
(takomo@teatteritakomo.fi), jotta paikka voidaan varata. Avustajalle
tulee ostaa oma lippu.Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Joska Josafat
Konsertissa pääset sukeltamaan Joska Josafatin inspiroivaan luovuuteen, kuullen ennakkomaistiaisia sekä tulevalta albumilta, joka pohjautuu Uuno Kailaksen runoihin, että vuoden sisällä julkaistavalta albumilta, joka sisältää hänen omia sanoituksiaan. Viimeksi mainitulta albumilta on julkaistu neljä singleä digipalveluissa.Sydämellisesti tervetuloa mukaan sielukkaalle musiikkimatkalle Joska Josafatin ja hänen upean yhtyeensä lumoavaan maailmaan!Kesto 1 h 30 min
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Kreivitär Amalien draamakierros
Hurmaavan kreivitär Amalien esitys jatkuu!Aleksanterin teatterin perustajan, kreivi Nikolai Adlerbergin puoliso kreivitär Amalie kierrättää yleisöä tunnin ajan Aleksanterin teatterissa ja kertoo niin rakkaasta teatteristaan kuin ihmeellisestaä elämästään Saksassa, Venäjällä ja Suomessa.Kreivitär Amalie oli poikkeuksellisen kaunis ja hänestä maalattu kuva on yksi niistä 36:sta, jotka Ludwig I tilasi Kaunotargalleriaansa. Amalie hurmasi ihmiset ympärillään. Hänestä ja hänelle kirjoitti runoja mm. nuori diplomaatti ja tuleva kuuluisuus F. Tjutchev eikä hän ollut yhdentekevä keisari Nikolai I:llekään, joka lahjoitti Amalielle arvokkaan turkin. Amalien kuva on esillä myös Mustion Linnassa. Teatterikierroksella kuulet miksi.Amalien roolissa Anastasia Trizna.“Aivan kertakaikkisen upea esitys. Faktaa erittäin viihdyttävässä muodossa. Ihastuttava nuori naisnäyttelijä, joka osasi hyvin ottaa yleisönsä. Pisteenä iin päällä hänen äärimmäisen kaunis soittonsa ja laulunsa.”“…ihastuttava, ammattitaitoinen ja jollain tapaa hellyyttävä... Varhaisteinitkin jaksoivat kuunnella historiantunnin näin mielenkiintoisesti esitettynä ja pitivät draamakierrosta hyvänä ideana.”Kesto noin 1 h 15 min.Kierros ei valitettavasti sovi liikuntarajoitteisille
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Väylä
VÄYLÄRosa Liksomin kiitettyyn ja palkittuun romaaniin perustuva Väylä kuvaa sodan mullistaman maailman pienen ihmisen näkökulmasta. Se on rujonkaunis kasvukertomus, jossa metsän polut ovat yhtä tärkeitä kuin pommikoneiden kumu. Se on vuoden mittainen tarina siitä miltä tuntuu jättää kotinsa. Ja palata takaisin.Näytelmä kertoo Lapin sodan ajasta, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat hylkäämään kotinsa. Keskiössä on nuori tyttö, jonka pitää saattaa kotitilansa karja suojaan länteen. Väylän toiselle puolelle. Jossain siellä pitäisi olla myös tytön äiti.Teoksen ohjaaja ja sovittaja Tuomo Rämö on tehnyt urallaan lukuisia vaativia näyttämösovituksia. Rämön Lappeenrannan kaupunginteatteriin tekemä ohjaus ja sovitus Viimeinen Atlantis nähtiin Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa vuonna 2023. Samana vuonna esitys voitti myös vuoden esityksen Thalia-palkinnon.“Olima selvihneet tähän pisteeseen asti. Eessä oli pakko olla jotaki parempaa.”Kirjailija: Rosa LiksomDramatisointi ja ohjaus: Tuomo RämöLavastus: Kaisa NivaPukusuunnittelu: Elina VaskoRooleissa: Sirpa Filppa (vier.), Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme, Antti Kyllönen ja Helena PuskaKantaesitys 18.9.2024 Kemin Teatteri
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
PIENI ORJATAR - ooppera
PIENI ORJATAR Den lilla slafvinnanOpera BOX ja Satakunnan musiikkijuhlat tekevät historiaa ja tuo vihdoin Helsinkiin ensimmäisen suomalaisen säveltämän oopperan, joka täyttää tänä vuonna 200 vuotta.Pieni orjatar on suomalaisen Bernhard Henrik Crusellin säveltämä ooppera, joka sai kantaesityksensä Tukholmassa vuonna 1824. Se on romanttinen ooppera, joka perustuu Tuhannen ja yhden satuun Ali Baba ja 40 rosvoa.Opera BOX toteuttaa tämän teoksen kaksikielisenä, laulut ruotsiksi ja puhetekstit suomeksi.Ohjaus Ville Saukkonen, kapellimestari Solveig Lindroos, lavastus ja puvustus Maria Antman, koreografi Katriina Kantola, näyttämöllä: Johanna Takalo, Ami Walsh, Gabriel Kivivuori, Ville Salonen, Juha Hostikka, Hannu Niemelä, Rolf Broman, mieskuoro, kamariorkesteri Ariadne, Hanketta tukee Svenska kulturfonden.Kesto noin 2 h 15 min, sisältäen väliajan.Kaksikielinen, laulut ruotsiksi ja puhetekstit suomeksi.Ikäsuositus yli 6-vuotiaille.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
YUP INSTRUMENTAL K-18
YUP INSTRUMENTAL KIERTÄÄ SUOMEA ALKUSYKSYSTÄOmintakeisella tyylillään kotimaista musiikkikenttää möyhivä YUP Instrumental juhlistaa olemassaoloaan mittavalla Suomen-kiertueella ensi syksynä. Cyclus 1 -nimeä kantavan kiertueen jo aiemmin julkistettu avauskeikka nähdään Tavastialla perjantaina 23. elokuuta, josta matka jatkuu Hämeenlinnan Suisto-klubille heti seuraavana iltana. Yhteensä 12 kaupunkia kattava keikkaputki huipentuu Turun Logomon Teatroon lauantaina 28. syyskuuta. Lipunmyynti on käynnissä kunkin esiintymispaikan omissa lipunmyyntikanavissa.”Mikäpä on mukavampaa kuin päästä tutulla porukalla esittämään uutta musiikkia ja ehkäpä hieman muistelemaan menneitäkin”, fiilistelee esiintymislavoille paluuta odottavan yhtyeen säveltäjä - basisti Valtteri Tynkkynen. ”Hihkuimme ilosta saadessamme kuulla levynjulkaisukiertueen ulottuvan Suomen eri kolkkiin peräti kahdentoista paikkakunnan verran. Eeppinen syksy tiedossa, nähdään pian keikoilla!”, jatkaa kitaristi Jussi Hyyrynen. Kahden edellämainitun lisäksi YUP Instrumentalissa vaikuttavat Janne Mannonen (rummut) ja Petri Tiainen (kosketinsoittimet).YUP Instrumentalin juuri ilmestynyt Opus 1 -albumi on saanut innostuneen vastaanoton. Progressiivisia juuriaan pidäkkeettömästi punkilla, jazzilla ja kansanmusiikkisävyillä maustava kokoonpano kutoo runsaat musiikilliset vaikutteensa yhteen tunnistettavaksi YUP-soundiksi. Suomirockin historiassa paikkansa sementoinut yhtye vaikutti aktiiviaikanaan vuosina 1987 - 2009 merkittävästi maamme musiikilliseen ilmastoon kunnianhimoisella sekä ilmaisuvoimaisella tuotannollaan, jonka perintö elää rikkaana nykykokoonpanon musiikissa.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Didier Boxing Event 2
Didier Boxing Event 2Tervetuloa vuoden kuumimpaan nyrkkeilytapahtumaan, joka yhdistää huippu-urheilun, julkkikset ja upean viihdeohjelman! Tämä ilta lupaa olla unohtumaton, täynnä jännitystä, taitoa ja viihdettä.Päivämäärä ja paikka: 28.9.2024, Cocks-Areena RiihimäkiOttelijat:MAIN EVENT: Aleksi Nurminen vs Theo Kolehmainen –Riihimäen kotisankari Aleksi Nurminen tulee kohtaamaan Pohjoismaiden mestarin Theo Kolehmaisen. Tässä ottelussa BMF-vyö linjallaCO-MAIN EVENT: Magamed Gadiev vs Ramin Amirkhani -Suomen puhutuimpien ottelijoiden kohtaaminen kehässä, missä panoksena maine ja kunnia.Matias Petäistö - TV:stä tuttu. Entinen Suomen erikoisjoukkojen operaattori tulee testaamaan vesiä nyrkkeilyyn!Jesse Liikanen - Somepersoona ja Didier veteraani tulee kohtaamaan Petäistön.Nyrkkeilyn Pohjoismaiden mestari Lorik Haliti tulee kohtaamaan nälkäisen Ilkka Leppäsen.Artistikattaus:AverageKidLuke - Suomen yksi puhutuimpia artisteja.Muut artistit tullaan julkaisemaan myöhemmin!Yllätysvieraat:Tapahtumassa nähdään useita yllätysvieraita.Molybros - Kaikkien tuntema duo toimii illan co-hosteina.Illan Host: Yannick Yamajako - Kokenut juontaja toimii tapahtuman isäntänä, tuoden ammattitaitonsa ja charminsa lavalle. Yannick on ääninäytellyt mm. Disney-elokuvassa "Toive".Tämä tapahtuma yhdistää urheilun, viihteen ja yllätyksellisyyden ainutlaatuisella tavalla. Olipa sitten nyrkkeilyfani tai musiikin ystävä, ilta tarjoaa elämyksen kaikille. Nähdään kehässä!Lisätietoa Instagramissa @didier.boxing
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Verstas Goes Kustom Kulture 2024
Tervetuloa nauttimaan Kustom kulturetaiteen monista muodoista!
Tule tapaamaan taiteilijoita ja nauttimaan hyvästä tunnelmasta, herkullisesta ruuasta ja upeasta musiikista!
Tänä vuonna tapahtumaan saapuu myös ulkomaalaisia taitelijoita. Tapahtuma on auki kokopäivän klo 15 alkaen. Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi sisään ennen klo 18. Sen jälkeen K-18.
Alkuillasta truba AA Canman viihdyttää Verstaan salissa. Iltabileissä huikeat At`s Roots & Ramblin ja massiivinen 10 hengen SlowGang puhallinsoittimineen pistää sukatkin pyörimään tanssilattialla!!
Satakunnan ainutlaatuisin syystapahtuma!
Tervetuloa!Liput ovelta, mikäli jäljellä.
Tapahtuma on auki kokopäivän klo 15 alkaen. Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi sisään ennen klo 18. Sen jälkeen K-18.
Bussilippu sisältää meno-paluun. Bussikuljetuksen aikataulu:
Lähtö Porista Havanan edestä klo 18.00Ulvila Friitalan pysäkki noin 18.15Nakkilan tori 18.30 Verstas 18.40Paluukyyti lähtee noin 01.30Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kyllä
Muuta huomioitavaa: Konehalliin ja Verstaalle on esteetön pääsy, vain yksi kynnys.
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Harri Höglund 0400 668 079
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
OHI ON @ Tavastia-klubi
AbiEvents järjestää viralliset OHI-ON bileet Helsingin Tavastialla lauantaina 28.9.2024
Ovet aukeavat kello 23.30 ja juhlat kestävät kello 04:00 saakka! Musiikista vastaa meidän huippu DJ!Varmista paikkasi ostamalla lippu jo ennakkoon, sillä tapahtuma on myynyt loppuun joka vuosi!
Sisään ainoastaan Tiketistä ostetulla lipulla.
Olennaista tietoa illasta:Pukukoodi: Dress to impressIkäraja: 18+ (kuvallinen henkilötodistus)Narikkamaksu (3,50 €) ei sisälly valmiiksi Tiketin lipun hintaanVIP-lippu sisältää oman jonon.
Kaikki tarkemmat aikataulu infot ja kysymykset tapahtumasta löytyy instagramista: @abieventsfi
Rakkaudella,
AbiEvents❤️
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
JYP - HPK
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Kiekko-Espoo - KalPa
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Disco Inferno, Heavy Metal Revolution, Hittiorkesteri Aimo
Heavy Metal Revolution on showbändi, joka kaahaa täysillä läpi kasarihevi-hittejä. AC/DC, Bon Jovi, Europe, Guns 'n Roses, Iron Maiden, Mötley Crüe, Scorpions, ym. aikansa megabändit pääsevät käsittelyyn. Näissä bileissä pörrötukat, spandexit, shifonkihuivit ja niittivyöt ovat kuuminta hottia! Aikakone käyntiin ja aivot narikkaan, nyt lähdetään aikamatkalle 80-luvun Glam Rock, Hard Rock ja Heavy Metal -hittien maailmaan!
Hittiorkesteri Aimo! Mitä olisi bileet ilman Äidin pikkupoikaa tai paljonko on seitsemän kertaa seitsemän?Tekikö Levoton Tuhkimo itsestään marttyyrin vai ajeleeko se tandemilla? Reetu, Danny, Vicky ja koko Kansan Tapsa… Kuka enää malttaa pysyä paikoillansa? Hittiorkesteri Aimo täyttää tanssilattian tutuilla suomalaisilla HITEILLÄ 70-luvulta tähän päivään!
Disco Inferno ei ole tavallinen bilebändi.Se on huikea show täynnä huumoria ja flirttiä. Bändi on tuhma ja härski, juuri sellainen josta äidit varoittavat tyttäriään. Kuumassa ja sykkivässä show:ssa käsitellään vuosikymmenten discohitit uuden vuosituhannen otteella, roisilla huumorilla ja pikkutuhmalla vivahteella maustettuna. Bändin discorock-asenne jyrää eteenpäin biisistä toiseen nokkelasti sovitetuissa sikermissä, joissa käsittelyyn ovat päässeet kaikki suuret bändit ABBA:sta Metallican ja ZZ Topin kautta Lady Gagaan.Tämän showbändin asusteet, tanssiliikkeet, valoshow ja lavastus konfettisuihkuineen takaavat, että yleisöllä on yhtä paljon nähtävää kuin kuultavaakin! Show’n tärkein elementti on huumori, eikä sitä pysty nauramatta katsomaan! Sopii myös tosikoille! Jos räpäytät silmiäsi, saatat menettää jotain!
Aikataulut:Disco Inferno 20:45 // HMR 22:00 // Hittiorkesteri Aimo 23:15
Möysä: Instagram | Facebook | X | YoutubeLiput ovelta 22 €
Klubikatsomo-lippu (sisältää keikkalipun) - narikka sisältyy hintaan - paikka klubikatsomosta josta erinomainen näkyvyys lavalle, halutessasi istumapaikka - lippu vaihdetaan rannekkeeseen
⭐️ Aitiovaraukset keikalle tästä ⭐️
Z-YÖJUNA HELSINKIIN
Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin.
Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput!
Tarkista juna-aikataulut täältä.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten.
Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla rajoitetusti.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Iron Country Sisters
Iron Country Sistersin Grace-albumin levynjulkaisukeikka juhlitaan koko bändin voimin On the Rocksissa syyskuussa!
Iron Country Sisters julkaisee toisen kokopitkän albuminsa syyskuussa 2024. Grace-levyn kappaleet käsittelevät mm. luopumista, ystävyyttä ja yhteiskunnan odotuksista vapautumista. Albumi soi juurevana ja raikkaana, ja sillä vuorottelevat pelkistetyt tunnelmat sekä runsaampi bändisoitto.
”Olemme tällä levyllä hitsautuneet bändisoiton osalta tiiviimmin yhteen ja tavoitelleet lämmintä ja välitöntä tunnelmaa. Temaattisesti ihmissuhteiden käsittelyyn on tullut lisää ulottuvuuksia romanttisen rakkauden lisäksi. Iän myötä on alkanut hahmottaa myös elämän rajallisuutta ja siitä vääjäämättä seuraavaa luopumista. Onko se sitten kasvua vai ei, mutta muiden odotusten täyttämiselle ja varjoelämälle annetaan muutamassa biisissä piut paut”, bändin biisintekijä Julia Rautamaa kuvailee.
Iron Country Sisters on helsinkiläinen kolmen siskoksen perustama bändi, jonka englanninkielisessä musiikissa kaikuu perinteisen ja modernin americanan vaikutus. Bändin omaleimainen soundi nojaa vahvaan tulkintaan ja sielukkaisiin kolmiäänisiin lauluharmonioihin, jotka ovat hioutuneet lapsesta asti yhdessä laulamisen tuloksena. Siskosten persoonalliset lauluäänet soivat yhdessä upeasti jokaisen toimiessa vuorollaan myös solistina.
Yhtye on uransa aikana kiertänyt Suomen merkittävimmillä klubeilla ja festareilla kuten Provinssissa, Tavastialla, Tampereen Klubilla, Rytmikorjaamolla, Lutakossa, Huvila-teltassa ja Möysän Essolla. Yhtye on myös kiertänyt Ruotsissa ja lämmitellyt mm. The Posiesia, Yolaa ja Steve ’n’ Seagullsia.
Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 23 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Improholistit VS Teatteriryhmä SHHH!
Itä-Suomen Improkäräjät: Improholistit VS Teatteriryhmä SHHH!
Joensuuhun hyökätään!
Savonlinnalainen teatteritaiteen lainsuojattomista koostuva Teatteriryhmä SHHH! matkaa yli maakuntarajojen aikomuksenaan improta joensuulaiset suohon. Näitä armottomia bandiitteja vastaan asettuu joensuulainen Improholistit -ryhmä, joka on valmis heittäytymään hetken vietäväksi suojellakseen kotikaupunkiaan. Ken selviää taistelusta voittajana? Ken joutuu nielemään tappionsa ja astelemaan viimeiselle tuomiolle, jossa armoa ei tunneta? Kaikki tämä ratkaistaan Itä-Suomen Improkäräjillä Joensuun Näyttämöllä lauantaina 28. syyskuuta 2024.
Tervetuloa syksyn hauskimpaan improvisaatiomittelöön!
Mikä on Improkäräjät?
Improkäräjät on leikkimielinen improvisaatiomittelö, jossa joukkueet kilpailevat vaihtuvien improtaitoja koettelevien lajien parissa, ja jokaisen kierroksen päätteeksi yleisö pääsee äänestämään, kumpi joukkueista suoriutui paremmin. Illan lopuksi eniten pisteitä kerännyt joukkue selviytyy voittajana, kun taas hävinnyt joukkue astelee tappion runtelemana viimeiselle tuomiolle. Esityksessä mitään ei ole ennalta käsikirjoitettu, eikä kukaan näyttelijöistä tiedä mitä tulee tapahtumaan, saatika minkälaisten lajien parissa illan aikana kilpaillaan. Tunnelma pysyy jännittävänä esityksen loppuun asti!
Improkäräjät on aikaisemmin nähty ainoastaan livestream -toteutuksena vuosina 2021 ja 2022, mutta nyt ensimmäistä kertaa ikinä kamppaillaan liveyleisön edessä!
Numeroimattomat istumapaikat
Esityksen kesto noin 2h sisältäen väliajan.
NÄYTTÄMÖ-teatteri ei ole esteetön. Matkalla on rappuset, henkilökunta auttaa tarpeen vaatiessa. Avustaja ilmaiseksi.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Ida Paul & Kalle Lindroth
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Rajaton rakkaus (peeässä)
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
SEPPO HOVI Musiikkia ja Tarinoita
Seppo Hovi on suosittu ja viihdyttävä esiintyjä pianolla musisoiden ja kiinnostavien tarinoiden kertoja. Seppo Hovin tie musiikin ammattilaiseksi alkoi Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolta. Dannyn, Kirkan ja Katri Helenan säestysbändien sekä opettajavuosien jälkeen hän jäi freelanceriksi. Televisio teki persoonan tutuksi mm. Tenavatähti, Seppo Hovin seurassa sekä Bumsibum- ohjelmien myötä ja niistä tuli palkintoina myös useita Venloja ja Koura- kunniakirja. Lipun hintaan sisältyy kahvitarjoilu.
Loimifest RyFacebookEsityksen kesto 1h 15 min.
Avustaja veloituksetta. Esteetön pääsy ja wc. Pyörätuoliasiakkaan oltava etukäteen yhteydessä: Loimifest Ry p. 040 640 200
FI
9 views
Buy Ticket
Read More