3978 result(s) found for ""
SJK - KuPS
Musiikkimuseo Fame - päivälippu. Musiikkimuseo Fame esittelee modernilla tavalla Suomen musiikkihistoriaa sinfonioista suomiräppiin ja kansanmusiikista metalliin. Päänäyttelyssä ovat esillä Suomen musiikin kunniagalleriaan valitut musiikin legendat eri musiikkigenreistä. Teknologiset innovaatiot tekevät museokäynnistä interaktiivisen elämyksen. Museossa on esillä satojen artistien ja musiikintekijöiden tarinoita, musiikkivideoita ja kappaleita. Museossa pääsee laulamaan virtuaalikaraokea, johtamaan orkesteria ja tanssimaan. Musiikkimuseo Famen lisäksi tiloistamme löytyy museokauppa sekä erinomaisen suomalaisen ruoan herkuilla varustettu Ravintola Fame. Ravintola Famessa on tarjolla kylmiä ja kuumia juotavia, pieniä suolaisia ja makeita, arkisin lounasbuffet, à la carte lista, sunnuntaibrunssi sekä muun muassa ryhmille illallismenu vaihtoehtoja.
FI
62 views
Buy Ticket
Read More
2024 NFE Messulippu - Lauantai
Nordic Fitness Expo 2024 messujen päivälippu sunnuntai
Nordic Fitness Expo järjestetään 5.–6. lokakuuta Lahden Messukeskuksessa. Vuodesta 1996 järjestetty tapahtuma kerää taas koko fitnessväen yhteen viikonlopuksi.
Näe Fitness SM, kaikki päivän muut kilpailut, tapahtumat ja messut yhdellä lipulla.
Tule kokemaan fitness elämyksiä ja kannustamaan suosikkejasi!
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Zarah L.
Hans Peter Gansnerin näytelmä ZARAH L. kertoo ruotsalaisen Sarah Leanderin elämästä. Ikääntyneen taiteilijan kartanoon tulee suomalainen pianisti, jonka kanssa on tarkoitus esiintyä vielä kerran. Leander alkaa muistella vanhempiaan, natsi-Saksaa, Hitleriä, Göbbelsia ja Suomen vierailujaan. Olihan Leander suomalaisille todellinen maailmantähti. Esityksessä tulkitaan tunnettuja 30-luvun slagereita.
Sarah Leander – Tiina Weckström
pianisti – Janne Viitaniemi
Kesto: 1 h 40 min (sis. väliajan)
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Speden Naisen logiikka
Samppanjan lailla poreileva retrokomedia Speden Naisen logiikka sukeltaa Hugon ja Valman avioliiton syövereihin, jossa naisen logiikalla pohditaan mm. passikuvan tarpeellisuutta, tutkanpaljastimia, Neuvostoliiton kanssa tehtävää idänkauppaa ja nouseeko pakkanen vai laskeeko se ja tietysti mikä on tasauspyörästö.
Siinä menossa on miehen ymmärryspuoli koetuksella, voiko naisen logiikka muuttaa maailmaa? Se selviää katsomalla.
Naisen logiikka -retrokomedia pohjautuu Spede Pasasen kirjoittamiin sketseihin ja nyt se nähdään juonellisena komediana.
Rooleissa: Ville Virkkunen ja Jane Hölsö
Teksti: Spede PasanenNumeroimattomat istumapaikat.
Kesto 1h 30min (sis.väliajan)
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Club for Five
Club for Five - hyväntekeväisyyskirkkokonsertti on akustinen vokaalimusiikin hetki, jossa kuulija kuljetetaan hiljentymään ja viihtymään yhtyeen musiikin parissa.
Konsertti sisältää suomalaisille rakkaita virsiä sekä muita tunnelmallisia lauluja yhtyeen uran varrelta. Taidokas viisikko kuljettaa kuulijaa läpi erilaisten tunnelmien ja musiikin tyylilajien.
Club for Five on Suomen tunnetuimpia a cappella -yhtyeitä ja saavuttanut suurta suosiota myös ulkomailla. Yhtye on julkaissut 13 studioalbumia, joista 6 on myynyt kultaa.
Hyväntekeväisyyskonsertin järjestää Pyhän Lazaruksen Ritarikunnan Pyhän Ristin Komentajakunta. Konsertin tuotto kohdennetaan lyhentämättömänä Tampereen ev. lut. seurakuntien Mummon Kammarin ikäihmiset ja nuoret yhdistävään ystävätoimintaan sekä MIELI ry Sastamalan Tukitalo kautta Sekaisin Chat -palvelun kautta nuorten pahoinvoinnin ehkäisyyn.Kesto 75 min
Numeroimattomat istumapaikat
Esteeettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Tampere Filharmonia
Mitä ovat rytmit ilman rajoja? Kuuden virtuoosin kokoonpano, musiikkia neljältä vuosisadalta ja kolmelta mantereelta. Herkullisia hittejä, mieleen painuvia melodioita. Eurooppalaista taidemusiikkia Albinonin barokkikonsertosta Arbanin muunnelmiin; amerikkalaista tunnelmointia Gershwinin, Clarken ja Percichettin jäljittelemättömillä tyyleillä; Astor Piazzollan tulinen tango ja Tom Jobimin samettinen bossa nova. Tätä kaikkea on G Livelabin Rytmit ilman rajoja.Ohjelma:Tomaso Albinoni: Oboekonsertto d-molli op. 9 nro 2Antonín Dvořák: Jousikvintetto nro 2 G-duuri op. 77, I Allegro con fuocoJean-Babtiste Arban (sov. Xiang Guo): Theme and Variations from V. Bellini’s "Norma"Astor Piazzolla: Fuga Y MisterioHerbert Lincoln Clarke: The DebutanteVincent Persichetti: The Hollow MenGeorge Gershwin: Someone to Watch Over Me (sov. Huw Morgan)Antonio Carlos (Tom) Jobim: Chega De Saudade (sov. Zhihan Xu)Esiintyjät:Xiang Guo, trumpettiMaría García, viuluTatevik Ayazyan, viuluAnni Tiainen-Hammo, alttoviuluReinis Birznieks, selloJuha Kleemola, kontrabassoOhjelman kesto yht. noin 75 min. Konsertissa on väliaika.
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
80s Rocks Party 2024
Syksyn kovimmat kasarirockbileet On the Rocksissa lokakuussa!
80's Rocks Party 2024Cover Attack & Taage LaihoBadCase feat. Erkki SeppänenClassic Rock Disco: DJ Punis
BadCase soittaa parhaat kasarirockcoverit loistavien vieraiden kanssa, mukana tällä kertaa mm. laulaja Erkki Seppänen (Kypck, Made in Iron, ex-Dreamtale jne...) ja Steve Vainkin kanssa soittanut rumpali Toni Paananen. Myös yllätysvieraita luvassa.
Cover Attack & Taage Laiho vetävät 80-luvun parhaat hevihitit hienoina versioina ja upeasti tulkittuina.
Illan levymusiikista ennen ja jälkeen live-esiintyjien vastaa DJ Punis, joka tykittelee kaikki hienoimmat rockklassikot!Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 18 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Sentenced -ilta
Suuren suosion saanut Sentenced-aiheinen kirja- ja musiikkitapahtuma saapuu Kuopioon 5.10. Sawohouse Undergroundiin. Luvassa on niin Sentencedin kappaleiden uusia akustisia sovituksia kuin kahden cover-bändin keikka illan päätteeksi. Paikalla on myös keväällä julkaistun elämäkerran Melankolian mestari - Miika Tenkula kirjoittaja Nefertiti Malaty.
Acoustenced soittaa Sentencedin kappaleita akustisina versioina kahden kitaran voimin, luoden näin uudenlaisia sovituksia alkuperäisistä Sentencedin kappaleista. Acoustenced pyrkii välittämään Sentencedin musiikin tunnelmaa ja sisältöä akustisen ja intiimin esitystyylin kautta.
Mourning Wood on Pohjolan melankoliasta syntynyt kokoonpano, joka koostuu musiikkialan ammattilaisista. Myös oman tuotannon kanssa kunnostautunut Mourning Wood tarjoaa viimeisen päälle autenttisen Sentenced-elämyksen rautaisen ammattimaisella otteella. Tunnelma keikoilla on kauniin haikea kuten asiaan kuuluu.
Elinkautinen on tamperelaislähtöinen Sentencedille omistautunut tribuuttibändi, joka esittää biisejä läpi yhtyeen diskografian sopivalla yhdistelmällä katkeruutta ja iloa. Elinkautinen tarjoilee rouheaa ja jykevää Senari-tulkintaa saaden tunnelman kattoon.
Nefertiti Malaty on kirjoittanut elämäkerran Melankolian mestari (Like kustannus). Kirja on tehty yhteistyössä Sentenced-yhtyeen jäsenten ja Miika Tenkulan perheen kanssa. Tilaisuudessa on mahdollista ostaa kirja ja saada se halutessaan omistuskirjoituksella.
Maaliskuussa 2024 julkaistu kirja kertoo kitaristin koskettavan tarinan lapsuudesta aina ennenaikaiseen kuolemaan saakka. Kirjaa on toivottu pitkään, sillä vielä vuosikymmenten jälkeenkin Sentenced nauttii fanien intohimoista arvostusta, ja Miika Tenkulan maine virtuoosimaisena kitaristina kasvaa entisestään.
Showtime: 20.00 Kirjailijan haastattelu ja yleisökysymyksiä21.00 Acoustenced 22.00 Elinkautinen23.00 Mourning WoodLiput ovelta 20 €, mikäli jäljellä.
Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 19:00.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Niko Kivelä - Iso Riski 2
Niko Kivelä - Iso Riski 2Uusi kokoillan stand up-esitys.Yli 12000 lippua myynyt Niko Kivelän Iso Riski kiertue saa jatkoa! Nyt on mitattu missä suomalaisen yleisön sietoraja menee, joten on aika ottaa toinen riski.Heittäydy mukaan Nikon tarinoiden maailmaan ja ota taas riski nauraa sille kaikelle!Yksi Suomen valovoimaisin ja kovaäänisin Stand Up -koomikko Niko Kivelä lähtee kiertämään Suomea syksyllä 2024. Keikkoja kertyy tällä erää yli 30 kappaletta, Suomea kuljetaan etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Iso Riski 2 on stand up -soolo, jossa ei jarrutella eikä tyynnytellä. Tässä ei haasteta katsojaa vaan maailma.Suositusikäraja K-15.Tapahtuman järjestää Suomen Stand Up Club Oy5.10.2024 - Showtime 19:00 - Kesto noin 2h (sis.väliajan)
FI
125 views
Buy Ticket
Read More
DJ Orion
DJ Orion juhlakiertueella Kerubissa lokakuussa!
Yli 15 vuotta YleX:n perjantai-illoissa ilahduttanut kotimaisen klubimusiikin ikoni DJ Orion saapuu juhlakiertueensa myötä Joensuun ikoniseen Kerubiin lauantain 5. lokakuuta. Luvassa on turboahdettu kuuden tunnin eksklusiivinen paketti perjantai-iltojen suurimpia klassikoita höystettynä tämän hetken isoimmilla klubiraidoilla.
Ensimmäiset DJ Orionin 15-vuotista radiouraa ja yli 25 vuoden DJ-taivalta juhlistaneet Orion 15-juhlat Helsingin Tiivistämöllä varattiin loppuun 75 sekunnissa. Nyt kolmelle paikkakunnalle, Ouluun, Tampereelle ja Joensuuhun saapuva kiertue kokoaa yhteen perjantai-iltojen huikean kuulijayhteisön ja tuo livenä koettavaksi perjantailähetysten radioenergian.Esityksen kesto: 6h
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään narikkamaksu 3 €.
Kerubin kantiskortilla ennakkolipuista 2 euron alennus. Alennusliput (rajoitettu erä) myynnissä ainoastaan Tiketissä. Kerubin voimassaoleva kantiskortti on näytettävä sisääntulon yhteydessä. Kerubin mobiilikantiskortin saat hankittua osoitteesta kantis.kerubi.fi
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Lisätietoja esteettömyydestä Kerubin nettisivuilla.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Pienoisooppera - Donizetti: Rita
Donizettin komediallinen ooppera: "Rita" on suomessa harvinainen teos, ja se sai
ensi-iltansa Pariisissa vuonna 1860.
Donizetti ei valitettavasti ehtinyt tätä esitystä näkemään, sillä hän siirtyi ajasta
iäisyyteen jo vuonna 1848.
Libreton on kirjoittanut alunperin Gustave Vaez, mutta ohjaaja Juulia Tapola on
modernisoinut teoksen tekstejä käännöksessään.
Ooppera koostuu musiikkinumeroista, jotka on liitetty yhteen puhedialogin avuin.
Tapahtumapaikka sijoittuu tyrannisoivan ja herjoja huutelevan "Ritan"
"kalakauppaan", jossa vaimo (Rita) viettää aikaansa pelokkaan ja epävarman
miehensä (Peppe) kanssa.
Pariskunnan arki kuitenkin mullistuu, kun Ritan entinen mereen hukkuneeksi
julistettu mies (Gaspar) yhtäkkiä ilmestyy kuvioihin.
Gaspar onkin todellisuudessa lähtenyt pompottelevaa ja väkivaltaista vaimoaan (Rita)
karkuun Kanadaan; palaten nyt hakemaan kuolintodistusta luultuaan Ritan kuolleen
tulipalossa.
Gaspar huomaa kuitenkin Ritan voivan hyvin (valitettavasti), päättäen heti lähteä
karkuun. Vaikka uimalla.
Peppe kuitenkin näkee tämän mahdollisuutena päästä Ritasta eroon, onhan Gaspar
hänen virallinen miehensä.
Kaverukset päätyvät pelaamaan herrasmiesmäisesti korttipelin, jonka häviäjälle
lankeaa kyseenalainen pesti jatkaa Ritan miehenä.
Kesto 1 h 30 min, ei väliaikaa
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Eloilta: Mikko Harju
MIKKO HARJU
Mikko Harju on laulaja-lauluntekijä, jolla on poikkeuksellinen kyky koskettaa kuulijoita voimakkailla teoksillaan ja läsnäolollaan. Omakustanneartistina uransa aloittanut Mikko on sanoittanut ja säveltänyt suurimman osan lauluistaan itse. Toukokuussa 2018 julkaistun Sinä olet elämä -debyyttialbumin kappaleet ovat nousseet isoiksi ilmiöiksi kuulijoiden keskuudessa. Jopa niin, että niiden innoittamana on otettu sadoittain tatuointeja.
Kaksi Emma-ehdokkuutta saaneen Mikko Harjun esikoisalbumi on ylittänyt platinarajan ja siltä löytyvät muun muassa tuplaplatinaa striimaneet hitit Mä olen tässä, Taivas ei oo rajana sekä Sinä riität.
Mikko Harjun tulevalta kakkosalbumilta on tähän mennessä julkaistu muun muassa singlet Timantti, Anna mennä lennä ja Meidän puolella. Anna mennä lennä soi myös tiuhaan vuoden 2022 talviolympialaisissa.Eteispalvelumaksu sisältyy lipun hintaan.
Liput ovelta 26 €
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: eiTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@merisarkka.fi
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Seinäjoen Voimistelijoiden syyskatselmus
Seinäjoen Voimistelijoiden syyskatselmus Nurmohallilla!
Syyskatselmuksessa valmennusryhmät esittävät kauden kilpaohjelmansa. Tämä on loistava tilaisuus nähdä seuran kaikkien kahdeksan eri voimistelulajin kirjo. Tervetuloa ihastelemaan upeita esityksiä!
Lue lisää täältä. Alle 2-vuotiaat ilmaiseksi.
Ovet avataan 45 min ennen ohjelman alkua.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Jarkko Tamminen - Kuuleeko Kuhmo?
Imitaattori Jarkko Tamminen lähtee syksyllä 2024 soolokiertueelle ympäri Suomea.Jarkko lähtee kiertämään Suomenmaata jo suosituksi tulleella konseptilla: päivitetyllä "Kuuleeko.."-esityksellään.Show koostuu sekä puhe- että lauluimitaatioista. Esityksessä Jarkko esittää yli 40 hahmoa. Lavalla nähdään ja kuullaan imitaatioita Kape Aihisesta Kaija Koohon, Pasi Rautiaisesta Stigiin ja Olli Jokisesta Käärijään. Myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa esityksessä nähtäviin hahmoihin toiveiden kautta. Illan aikana käydään läpi ajankohtaisia aiheita ja lisäksi kunkin kiertuepaikkakunnan paikallisuutiset saavat osansa, kun hahmot ottavat esille aina kullakin paikkakunnalla puhuttavia aiheita.Esityksessä Jarkko on lavalla yksin ja esityksessä käytetään vain pientä rekvisiittaa: lakkeja, peruukkeja ja takkeja. Lauluosuudet esitetään taustanauhojen kera. Esityksen sisältö on pääosin parhaita paloja Jarkon edelliskiertueiden jutuista, mutta mukaan mahtuu myös runsaasti uutta materiaalia.Ilta koostuu kahdesta noin 45min setistä, joiden välissä on väliaika.Esityksen kesto on siis 2h, sisältäen puolen tunnin mittaisen väliajan.Katso kiertuepaikkakunnat, liput ja lisätiedot osoitteesta: www.jarkkotamminen.com "
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Ranskalainen pyjama
Ranskalainen pyjamaHulvaton ja vauhdikas naurupommi!Ranskalainen pyjama on Marc Camolettin kirjoittama menestysfarssi. Alkuperäiseltä nimeltään Pyjama pour six -näytelmää on Suomessa esitetty myös nimillä Älä pukeudu päivälliselle ja Lainalakanat. Rauman teatterissa näytelmästä nähdään täysin uusi, Aino Piirolan suomentama versio.Pariisin lähistöllä sijaitsevaan huvilaan sijoittuva tarina sisältää klassisen farssin tapaan runsaasti yllätyksiä, väärinkäsityksiä ja intohimoa. Tämä hillitön ihmissuhdesoppa saa niin roolihahmojen kuin katsojienkin päät pyörälle!
FI
69 views
Buy Ticket
Read More
Sirkus Finlandia - HELSINKI
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
VIIVI
VIIVI Tavastialle lokakuussa!
Emma Gaalassa vuoden tulokkaana 2022 palkittu VIIVI on lyhyessä ajassa raivannut tiensä suomalaisen pop-kentän kärkeen. Artistin musiikin ytimessä on väkevä ja erottuva laulutulkinta, vahvan tarttumapinnan omaavat tekstit ja mahtipontiset kertosäkeet. Suursuosiota niin suoratoistopalveluissa kuin radiolistoilla nauttiva VIIVI tunnetaan muun muassa jättihiteistään Lääke, USA ja Hyväuskoinen, jotka löytyvät artistin tuplaplatinarajan ylittäneeltä Parisuhdehautausmaa-debyyttialbumilta. VIIVIn menestystarina näkyi 2023 vahvasti radiolistalla artistin noustessa JVG:n kanssa julkaistulla Mitä näil korteil saa? ja Robin Packalenin kanssa duetoidulla Ihana kipu -kappaleilla listan 1. sijalle. Kolminkertaisen platinarajan rikkonut Ihana kipu debytoi myös singlelistan ykkösenä ja rikkoi vuosikymmenen päiväkohtaisen striimiennätyksen.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Mansikkapaikka
Sofi OksanenMansikkapaikkaTrillerimäinen draamaSofi Oksasen odotettu uutuusnäytelmä kantaesitetään Kansallisteatterissa maaliskuussa 2024. Mansikkapaikka on pelottavan ajankohtainen, trillerimäisten käänteiden draama, jossa ihmiset ajautuvat vihamielisen ideologian pelinappuloiksi.Suomalaisopiskelija Ville on joutunut hoitoon psykiatrian klinikalle vieraassa maassa.Samaan aikaan keskisuomalaisella luonnonmarjatilalla on paljastunut törkeä ulkomaalaisten marjanpoimijoiden hyväksikäyttötapaus. Villen poliisisisko Alina alkaa tutkia skandaalia, joka uhkaa tahrata maineen myös mansikkatilaa isännöivältä Keijolta, Villen ja Alinan isältä. Asiat mutkistuvat, kun kukaan ei näytä tietävän, missä Ville on. Alina ryhtyy selvittämään veljensä katoamista.Keijo on vakuuttunut, ettei hänen yrityksensä ole tehnyt mitään väärää. Jokin tuntuu kuitenkin olevan pahasti vialla. Ehkä oma maa ei olekaan mansikkaa? Ehkä vastoinkäymisten syyt ovat lähempänä kuin Keijo tai Alina kykenevät näkemään?Sofi Oksasen kirjoittama Mansikkapaikka kohdistaa katseen siihen järkyttävän syvään kuiluun, joka on jakanut maailman kahteen keskenään vihamieliseen leiriin. Globaalin maailman pimeät voimat eivät toimi vain jossakin epämääräisessä kaukaisuudessa, vaan meidän keskuudessamme. Ja siinä pelissä ovat panoksena perustavat arvot ‒ vapaus ja ihmisoikeudet.Sofi Oksanen on maailmanluokan kirjailija, jonka uuden näytelmän kantaesitys on odotettu kulttuuritapaus. Oksasen kirjoittaman uutuusdraaman ohjaa Mika Myllyaho. Edellisen kerran Myllyaho ohjasi Oksaselta Puhdistus-näytelmän (2007), josta tuli valtava menestys niin teatteriesityksenä kuin romaanina. Oksasen tuotannosta on Kansallisteatterissa aiemmin kantaesitetty myös teokset Kertomuksia keittiöstä (2011) ja Kun kyyhkyset katosivat (2013). Oksaselta on vastikään ilmestynyt tietokirja Samaan virtaan, Putinin sota naisia vastaan (2023, Like).Kantaesitys Suurella näyttämöllä 6.3.2024TyöryhmäRooleissa Wanda Dubiel, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Pirjo Luoma-aho, Wenla Reimaluoto, Janne Reinikainen ja Otto RokkaOhjaus Mika MyllyahoKäsikirjoitus Sofi Oksanen Lavastussuunnittelu Eliisa Rintanen ja Mika Myllyaho Pukusuunnittelu Auli Turtiainen Musiikki Samuli Laiho Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Äänisuunnittelu Grégory Maisse Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
FI
71 views
Buy Ticket
Read More
Miesflunssa
MIESFLUNSSAKomedia vakavista aiheistaMiesflunssa on kamala tauti. Se sisältää paljon draamaa, tragediaa ja komiikkaa, eli koko elämän kirjon. Useita "mitä?" -kysymyksiä, useampia "mitä hittoa?" -kysymyksiä ja eniten "miten tässä nyt näin kävi?" -kysymyksiä. Onko miesflunssa myytti vai fakta? Mitä keski-ikäisen miehen päässä tapahtuu, kun hän huomaa olevansa Motonetin sijaan jättimarketin Bona-hyllyllä? Mitä tapahtuu, kun kontrolli katoaa ja elämänhallinta valuu käsistä? Miten hahmottaa omaa identiteettiään, kun joskus pelkkä kalsarien pesu tuntuu ylivoimaiselta? Ilari Johansson ja Mika Räinä tarjoilevat stand upia ja teatteria sekoittaen lämpimästi, hauskasti ja kaikkia ihmisoletettuja ymmärtäen miehen "sairauskertomuksen" ja miesflunssan todellisia syntysyitä. Miesflunssa haastaa katsojan päättämään, montako viivaa testitikkuun tulee. Esityksen ohjaa Kalle Lamberg.Kesto: n. 2 h 15 min (sis. väliajan)
FI
90 views
Buy Ticket
Read More
Ilon aika
Arne LygreILON AIKAIlon aika kertoo nykyaikaisista parisuhteista - rakkaussuhteista, sisarusten välisestä kiintymyksestä, haastavasta vanhemmuudesta ja ystävyydestä. Se kertoo äideistä, tyttäristä, veljistä, naapureista, tutuista ja tuntemattomista ihmisistä, joiden elämät tänään kohtaavat toisensa.Äiti ja aikuinen tytär istuvat penkillä, joenvarressa, hautausmaan lähellä. He tapaavat pitkästä aikaa ja odottavat perheen poikaa, Akslea, joka liittyisi pian seuraan. Kun Aksle viimein saapuu, hänellä on uutinen. Hän on päättänyt jättää koko nykyisen elämänsä, kumppaninsa, kotikaupunkinsa, vanhempansa ja sisarensa. Hän on päättänyt kadota. Hän on pakannut tavaransa, hän ajaa pian tiehensä. Akslen lähdön jälkeen äiti lähtee tapaamaan Akslen elämänkumppania ymmärtääkseen paremmin poikansa ratkaisua. Äiti päättyy juhliin, tapaa tuntemattomia ihmisiä, ja hänen saamansa vastaukset yllättävät lopulta kaikki.Ilon aika on täysiä katsomoita Norjassa, Ruotsissa ja Ranskassa kerännyt leikkisä, toiveikas ja omaperäinen kuvaelma elämänvalinnoista ja pyrkimyksestä löytää yhteys muihin.Esityksen musiikin säveltää ja esittää livenä artisti Islaja.Rooleissa: Heidi Herala, Mitra Matouf, Rasmus Slätis, Rauno Ahonen, Jouko Klemettilä, Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääOhjaus: Tatu HämäläinenSuomennos: Ari-Pekka LahtiSävellys ja muusikko: IslajaLavastus, pukusuunnittelu ja valosuunnittelu: Chrisander BrunÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka Lahti
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Varjoja paratiisissa
Aki Kaurismäki – Jarno KuosaVarjoja paratiisissaTarina onnen etsimisestä ja arjen kauneudestaVarjoja paratiisissa perustuu Aki Kaurismäen samannimiseen elokuvaan vuodelta 1986. Se on sydämellinen ja yllätyksellinen rakkaustarina, jonka kantaesityksen Oulun teatteriin ohjaa ja dramatisoi Jarno Kuosa.Näytelmä kertoo roskakuski Nikanderista ja kaupankassalla työskentelevästä Ilonasta, jotka kohtaavat toisensa ja rakastuvat. Varjoja paratiisissa on vilpitön ja voimakas tarina hyväsydämisistä ihmisistä varjojen keskellä. Se näyttää arjen ja vaatimattoman elämän kauneuden.”Kaurismäen maailmassa minua viehättävät hänen tarkka kykynsä kuvata arkea ja tunnistettavia ihmisen toiveita ja haluja sekä sitä, mitä ihmiset elämältä odottavat. Hän kuvaa näitä lempeästi ja lämpimästi hymyillen huumorin kautta unohtamatta elämän syvempää ja tummempaa pohjavirettä, joka tekee tietynlaisia surunkyllästämää kauneutta tarinoihin”, ohjaaja Jarno Kuosa kertoo.”Maailma on kaunis ja hyvä elää silleJolla on aikaa ja tilaa unelmilleJa mielen vapaus, ja mielen vapaus”Vexi SalmiJarno KuosaJarno Kuosa (s.1979) on helsinkiläinen ohjaaja, joka valmistui Teatterikorkeakoulun ohjauksen koulutusohjelmasta 2011. Kuosa on ohjannut lukuisissa teattereissa ympäri Suomea. Tämän lisäksi hän on ohjannut useita audiodraamoja Ylen radioteatterissa, ja hänet on palkittu muun muassa pohjoismaisella draamapalkinnolla. Kuosan ohjaustöissä näkyy ihmisläheinen ja huumorilla höystetty näyttämötodellisuus, joka on audiovisuaalisesti näyttävää ja kaunista.Ensi-ilta la 2.3.2024Suuri näyttämöKesto 2 tuntia 20 minuuttia sisältäen väliajanLiput A-kategoria 39 € / 36 € / 20 € ja B-kategoria 37 € / 34 € / 20 €Ikäsuositus 7 vuottaOhjaus ja sovitus: Jarno KuosaAlkuperäiselokuva: Aki KaurismäkiLavastus ja valosuunnittelu: Jukka KyllönenPukusuunnittelu: Pasi RäbinäÄänisuunnittelu: Antti LindholmMaskeeraus- ja kampaussuunnittelu: Eija JuutistenahoROOLEISSAHenri HalkolaElina KorhonenPentti KorhonenJoose MikkonenTimo PesonenMerja PietiläAnnina RokkaAsta SveholmHenri TuominenTuula Väänänen
FI
76 views
Buy Ticket
Read More
Pauli Hanhiniemi
Yhtyeistä Kolmas Nainen, Pauli Hanhiniemen Perunateatteri ja Hehkumo tuttu karismaattinen esiintyjä Pauli Hanhiniemi tuo Rekolan Kinon lavalle akustisen trion, josta ei osaamista puutu! Basisti Ville Rauhala on yksi Suomen työllistetyimmistä ja monipuolisimmista jazzmuusikoista, jolta taittuu myös muut tyylilajit (Jukka Perko, Jukka Eskola, Piirpauke). Maija Ruuskanen on paitsi taitava pianisti ja laulaja, myös tunnettu näyttämöteosten säveltäjä (Suomen Kansallisteatteri, Teatteri Metamorfoosi, Musiikkiteatteri Kapsäkki).
Hanhiniemi-Rauhala-Ruuskanen on jo muutamaan otteeseen todettu mainioksi trioksi. He käsittelevät ensinmainitun tuotantoa niin, että se kuulostaa ihan musiikilta!
Odotettavissa on intiimi ja lämminhenkinen konsertti, jossa yhtyeen akustinen instrumentointi ja stemmalaulanta luo upean soinnin Hanhiniemen legendaariselle laulutuotannolle.
Kokoonpano:Pauli Hanhiniemi - laulu & kitaraVille Rauhala - kontrabasso & lauluMaija Ruuskanen - piano & lauluEsteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@remy.fi / puh. 0409015181
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Pohjolan äänet – Northern Voices
Pohjolan äänet – Northern Voices tarjoaa harvinaislaatuisen
tilaisuuden kuulla kolmea suomalaista huippukuoroa samassa konsertissa!
Akademiska Damkören Lyran, Mieskuoro Euga ja Sibelius-lukion kamarikuoro tuovat
Helsingin Temppeliaukion kirkkoon sekä pohjoismaisia että ranskalaisia tunnelmia,
jotka vievät kuulijan niin menneeseen kesään kuin tulevaan syksyyn.Esiintyjät:
Akademiska Damkören Lyran, johtaa Riku Laurikka
Mieskuoro Euga, johtaa Visa Yrjölä
Sibelius-lukion kamarikuoro, johtaa Maija Laurinsilta
Konsertti on osa Pohjoismaisen kuoronjohtajaseminaarin
ohjelmaa, joka järjestetään Helsingissä 4.–6.10.2024.
Konsertin kesto n. 60–70 min.
Liput: 30 € / 15 € (opiskelijat, työttömät,
varusmiehet, lapset)ennakkoon tai ovelta (mieluiten
korttimaksu). 0–6-vuotiaat veloituksetta. Käsiohjelma sisältyy hintaan.Ennakkoliput Evention lippukaupastaLisätietoja:NettisivutFacebook-tapahtuma
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
HIETALAHTI SOI: The Purcell Project
THE PURCELL PROJECT(Contemporary - jazz - English - baroque)Often described as England's greatest composer, Henry Purcell’s music serves as a fulcrum for a new collaborative project that arises from a common interest in poetry, sound colours and melody, and the continuum of musical language from the late Renaissance, from folk to modern jazz.The brainchild of vocalist Annimaria Rinne, and under the direction of composers David Gordon (UK) and Tero Saarti, The Purcell Project assembles a special line-up to serve this unusual musical synthesis, consisting of the cream of Finnish jazz players together with players of instruments from Purcell’s time.THE PURCELL PROJECTUsein Englannin suurimmaksi säveltäjäksi luonnehditun Henry Purcellin musiikki toimii tukipisteenä uudelle yhteistyöprojektille, joka syntyy yhteisestä kiinnostuksesta runouteen, ääniväreihin ja melodiaan sekä musiikillisen kielen jatkumoon, myöhäisrenessanssin ja folkin kautta moderniin jazziin.Laulaja Annimaria Rinteen ideoima ja säveltäjien David Gordonin (UK) ja Tero Saartin johdolla toimiva The Purcell Project kokoaa tätä epätavallista musiikillista synteesiä palvelemaan erikoiskokoonpanon, joka koostuu sekä suomalaisista eturivin jazz-muusikoista että Purcellin ajan instrumenttien soittajista.David Gordon piano ja cembaloTero Saarti trumpetti ja flyygelitorviAnnimaria Rinne lauluJarmo Julkunen kitara ja kielisoittimetVille Herrala bassoRami Eskelinen rummut
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
DJ Orion
Yli 15 vuotta YleX:n perjantai-illoissa ilahduttanut kotimaisen klubimusiikin ikoni DJ Orion saapuu juhlakiertueensa myötä Joensuun ikoniseen Kerubiin lauantain 5. lokakuuta. Luvassa on turboahdettu kuuden tunnin eksklusiivinen paketti perjantai-iltojen suurimpia klassikoita höystettynä tämän hetken isoimmilla klubiraidoilla. Liput ennakkoon Lippupisteeltä 20 €. Liput ovelta 23 €.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Ritari Siniparta
Yksi murha on rikos, miljoona sankaruutta. Numerot pyhittävät. Ritari Siniparta (engl. Monsieur Verdoux) kertoo suuren laman seurauksena työttömäksi jäävästä pankkivirkailija Henri Verdoux´sta (Seppo Kaisanlahti). Hän pyrkii kekseliäästi elättämään itsensä ja perheensä viettelemällä varakkaita naisia ja huijaamalla heidän omaisuutensa. Näytelmän teemat ovat sekä ajattomia että äärimmäisen ajankohtaisia. Teos on kuvaus kyynisyyden ja katkeruuden tuhoavasta voimasta sekä epätoivon synnyttämästä väkivallasta. Teos sijoittuu pörssikeinottelun ja itsekkyyden aikaan ja on väistämättä myös yltiökapitalismin kritiikki. Ritari Siniparta on merkittävä elokuva Chaplinin uralla. Vuonna 1947 valmistunut teos oli Chaplinin ensimmäinen elokuva, jossa hän ei esiintynyt legendaarisessa Kulkuri-hahmossaan. Elokuvaa on pidetty eräänä Chaplinin uran hienoimmista teoksista. Käsikirjoitus: Charles Chaplin Ohjaus ja dramatisointi: Juha Luukkonen Lavastus: Juho Lindström Puvustus: Noora Salmi Näyttelijät: Seppo Kaisanlahti, Volter Putro, Jussi Johnsson, Anna-Kaisa Makkonen, Samuli Punkka, Netta Salonsaari, Noora Koski, Sanna Kemppainen, Jisook Kim Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 7.9. klo 16, Suurella näyttämöllä Kesto 2 h 20 min Rikosdraama
FI
11 views
Buy Ticket
Read More