584 result(s) found for "Tampere"

Hovimäki image
Hovimäki
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!

KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA image
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA
Juho GröndahlKUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTAKantaesitys 17.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKaupunkimme legendoja ja teatterin taikaa!Tampere – tuo selkäpiitä karmivien tarinoiden kehto. Tummina kohoavat savupiiput ja ikuinen sumu. Kaiken nähnyt kaupunki, sen historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Menneen elämän ja kuoleman muistot näkyvät seinien luodinrei’issä, hautakivissä, museoksi muutetun kartanon autioissa makuuhuoneissa.Työväentalon näyttämöllä kaksi teatterin valomestaria valmistelee tulevaa ensi-iltaa myöhään illalla. Kello lyö kaksitoista. Onko tuolla joku? Mikä liikahti? Uskaltaako täällä ylipäänsä olla?Aavemaista tunnelmaa torjuakseen valomestarit alkavat kertoa toisilleen kummitusjuttuja. Teatterilla on omat haamunsa, mutta entä Finlaysonin tehdas? Pakkahuone? Milavida? Delfinaario? Ilta alkaa saada yhä eriskummallisempia piirteitä. Työn raskaan raatajat sukeltavat paitsi paikallishistorian outoihin kertomuksiin, myös oman itsensä ytimeen. Lopulta nimikkonäyttämöllään kuolemastaan asti kummitellut entinen teatterinjohtaja Eino Salmelainenkin pääsee puhumaan suunsa puhtaaksi.Kummitusjuttuja Tampereelta on kutkuttava tarina menneisyyden haamuista, työnteosta ja kuoleman kohtaamisesta. Se on nauruntäyteinen rakkauskirje teatterin maagiselle voimalle ja kaikille niille ajan kerrostumille, joista paikat ja ihmiset koostuvat.Esitystä suositellaan aikuisille sekä vähintään yläkouluikäisille nuorille.Käsikirjoitus Juho GröndahlDramaturgi Hanna SuutelaOhjaus Esa-Matti SmolanderLavastus Reeta TuoresmäkiPukusuunnittelu Marjaana MutanenValosuunnittelu Jaakko SirainenÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Samuli Muje, Hiski Vihertörmä, Eriikka VäliahdeLiput 42/40/20 €
Anneli Saaristo: La Dolce Diva -juhlakonsertti image
Anneli Saaristo: La Dolce Diva -juhlakonsertti
Anneli Saaristo juhlii kolminkertaisesti G Livelabissa marraskuussa! Upealla laulajattarella, Anneli Saaristolla on syytä kolminkertaiseen juhlaan vuonna 2024, sillä 75-vuotissyntymäpäivänsä ohella hän on ollut estradilla 55 vuotta. Lisäksi ikonisen La Dolce Vitan Euroviisuesityksestä tulee kuluneeksi 35 vuotta.Juhlakonsertti, joka kantaa nimeä La Dolce Diva, on Annelin musiikillinen lahja kuulijan avattavaksi. Luvassa on hersyvää huumoria, suuria tunteita, tarinoita ja unohtumattomia kappaleita koko Annelin pitkältä levytysuralta. Esityksessä kuullaan rakastetuimpia lauluja vuosien varrelta, kuten Evakon laulu, Appelsiinipuita aavikkoon, Sinun kanssasi, sinua ilman -ja luonnollisesti La Dolce Vita, joka vuoteen 2023 asti oli Suomen kaikkien aikojen menestynein suomen kielellä laulettu Euroviisukappale.Anneli Saaristoa säestää Eliina Mäkiranta Taal, pianoLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 25 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voihankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.Tapahtuma toteutetaan pääosin istumakatsomolla. Konsertin kesto runsas 2 tuntia väliaikoineen. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Jukka Nousiainen Trio + Amuri image
Jukka Nousiainen Trio + Amuri
Suosittu laulaja-lauluntekijä Jukka Nousiainen esiintyy G Livelabissa uudella triokokoonpanollaan."Pitkäaikainen yhtyeeni, kuusihenkinen Jukka Nousiainen & Kumpp. jäi kesän jälkeen tauolle, ja nyt soitetaan pelkistetymmin sähköisellä triolla. Sinin kanssa olen soittanut jo kymmenen vuotta ja Ninninkin olen tuntenut jo pitkään ja fanittanut hänen soittoa ja laulua Pintandwefallissa, Ninni Forever Bandissä ja Ristossa. Soitamme omanlaisiamme versioita vanhoista kappaleistani sekä uutta yhdessä työstettyä musaa", kertoo Jukka Nousiainen.Jukka Nousiainen - laulu ja kitaraSini Suvanto - rummut ja lauluNinni Luhtasaari - basso ja lauluIllan avaa tamperelainen yhtye Amuri, jonka muodostavat Kalevi Suopursu, Mikko Siltanen, Anna Pesonen ja Sebastian Krühn. Yhtyeen melodisessa musiikissa on sävyjä rockista, kantrista ja iskelmästä. Helmi Levyt julkaisi keväällä 2024 yhtyeen neljännen albumin nimeltä “Kun mä kotoa lähdin”. Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Ne Lintuizet image
Ne Lintuizet
Tamperelainen superyhtye nousee siivilleen! Ne Lintuizet on neljän lauluntekijän (Pekko Käppi, Kielo Kärkkäinen, Laura Moisio, Lauri Myllymäki) muodostama superyhtye, joka päivittää moniäänisen folkin 2020-luvun maailmaan. Vuonna 2024 perustetun yhtyeen silottelemattomassa ja herkässä yhteissoinnissa yhdistyvät iloisesti kulta-aikojen amerikkalainen folk, suomalaiset kansanlauluperinteet ja nueva canción. Kvartetti esittää sekä uutta musiikkia että uusia tulkintoja kunkin lauluntekijän tuotannosta. ”Perustimme bändin, jotta pääsisimme laulamaan yhdessä, sillä rakastamme kaikki moniäänistä laulua. Siinä on jotain erityistä inhimillistä voimaa”, yhtyeen jäsenet kertovat. ”Yhdessä laulaminen vaatii virittymistä yhteiseen tilaan, toisten kuuntelemista. Se on läsnäoloa ja dialogia, joka tuottaa yhteenkuuluvaisuuden tunteen. Juuri tässä hetkessä se tuntuu merkityksellistä ja innoittavalta.” Yhtyeen jäseniä yhdistää rakkaus elävään ja dynaamiseen lauluntekijämusiikkiin, mutta tuotannossaan kukin on lähestynyt ”folkia” vähän eri kulmasta. Pekko Käppi on sulauttanut kansanlauluperinteitä luovasti niin psykedeeliseen rokkiin kuin maailmanmusiikkiinkin. Kielo Kärkkäisen lauluissa folk ja jazz kohtaavat runollisen lyriikan. Laura Moision tuotannossa voi kuulla kaikuja modernimmasta indie folkista, ja Lauri Myllymäki on ammentanut lauluihinsa amerikkalaisesta 1960-70-lukujen lauluntekijämusiikista. Yhteentörmäys tuo esiin uusia ja yllättäviä puolia kustakin tekijästä.Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä. Lippujen varausaika 2 päivää. ***Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: kylläMuuta huomioitavaa: Lisätietoja esteettömyydestä https://www.kalevannavetta.fi/info/saavutettavuus
Tommy Emmanuel, CGP (AU) image
Tommy Emmanuel, CGP (AU)
IHAILTU TAITURIKITARISTI TOMMY EMMANUEL SUOMEENTäysille saleille Suomessa useita kertoja esiintynyt kitaristilegenda Tommy Emmanuel saapuu syksyn 2024 kiertueellaan Tampereelle ja Helsinkiin. Uniikista näppäilytekniikastaan tunnettu kitaristi esiintyy Tampere-talossa sekä Helsingin Kulttuuritalossa peräkkäisinä päivinä marraskuussa 2024. Konserttien lipunmyynti alkaa maanantaina 27. marraskuuta klo 10. Australialainen Tommy Emmanuel tunnetaan virtuoosimaisena akustisen kitaran mestarina, joka on hurmannut konserttisaleja eri puolilla maailmaa jo vuosikymmenten ajan. Uransa hän aloitti jo kuusivuotiaana kiertäessään Australiaa perheensä yhtyeessä. Kolmekymppisenä Emmanuel kolusi Euroopan stadioneita rock-kitaristina, ja 44-vuotiaana hänestä tuli yksi viidestä ihmisestä, jotka ovat saaneet musiikki-ikoni Chet Atkinsin myöntämän Certficied Guitar Player -arvonimen. Lukuisia arvostettuja palkintoja kerännyt Tommy Emmanuel soittaa vuosittain satoja loppuunmyytyjä keikkoja aina Sydneystä Nashvilleen ja Lontooseen.Tommy Emmanuel tunnetaan omaperäisestä, teknisesti mestarillisesta soittotyylistään, jossa yhdistyvät sekä rummut, basso, rytmi- ja soolokitarat että laulumelodiat. Hän ei kuitenkaan käytä loop-pedaaleja tai taustanauhoja, vaan musiikin luomiseen tarvitaan vain Tommy Emmanuel ja kymmenen sormea.Tommy Emmanuel on kerännyt valtavan ja uskollisen fanikunnan ympäri maailmaa. Teknisen virtuositeetin osalla muusiikko tunnetaan syvästä tunteellisuudesta, jonka voi aistia hänen soitostaan palavana intohimona jokaista sointua kohtaan. Konserteissa Emmanuelin vuorovaikutus yleisönsä kanssa on lämminhenkistä ja sen oloista kuin musiikkilegenda olisi jammailemassa ystävien kesken.Suomen-konsertit avaa kitaristi ja lauluntekijä Mike Dawes, joka tunnetaan eri tyylilajien yhdistelijänä ja akustisen kitaran taiturina.“Everybody wants to play with Tommy Emmanuel. At least the ones that can keep up with him. Nothing less than a phenomenon, the Australian acoustic fingerstyle guitarist communicates every note and complex pattern as if they are alive.” Tom Clarke, MAKING A SCENE MAGAZINE“There's the top guitarists in the world, and then there’s Tommy!” Barry Gibb (Bee Gees)“Tommy is my favorite acoustic guitarist in the world.” Phil Collen (Def Leppard)”Tommy Emmanuel, CGP (AU)+ Mike Dawes (UK)12.11.2024 Tampere-talo, Tampere, ovet klo 18.3013.11.2024 Kulttuuritalo, Helsinki, ovet klo 18.00LIPUT:Tampere-talo, TampereMyyntiin ma 27.11.2023 klo 10 Lippu.fi:ssäPalvelumaksuineen alkaen 49,90 € + tilausmaksu alk. 1,50€ (www.lippu.fi)Kulttuuritalo, HelsinkiMyyntiin ma 27.11.2023 klo 10 Lippu.fi:ssäPalvelumaksuineen alkaen 59,00 € + tilausmaksu alk. 1,50€ (www.lippu.fi)Tapahtumassa on myynnissä myös dynaamisesti hinnoiteltuja lippuja.
Tommy Emmanuel, CGP image
Tommy Emmanuel, CGP

Tamperelainen superyhtye nousee siivilleen!Ne Lintuizet on neljän lauluntekijän (Pekko Käppi, Kielo Kärkkäinen, Laura Moisio, Lauri Myllymäki) muodostama superyhtye, joka päivittää moniäänisen folkin 2020-luvun maailmaan. Vuonna 2024 perustetun yhtyeen silottelemattomassa ja herkässä yhteissoinnissa yhdistyvät iloisesti kulta-aikojen amerikkalainen folk, suomalaiset kansanlauluperinteet ja nueva canción. Kvartetti esittää sekä uutta musiikkia että uusia tulkintoja kunkin lauluntekijän tuotannosta.”Perustimme bändin, jotta pääsisimme laulamaan yhdessä, sillä rakastamme kaikki moniäänistä laulua. Siinä on jotain erityistä inhimillistä voimaa”, yhtyeen jäsenet kertovat. ”Yhdessä laulaminen vaatii virittymistä yhteiseen tilaan, toisten kuuntelemista. Se on läsnäoloa ja dialogia, joka tuottaa yhteenkuuluvaisuuden tunteen. Juuri tässä hetkessä se tuntuu merkityksellistä ja innoittavalta.”Yhtyeen jäseniä yhdistää rakkaus elävään ja dynaamiseen lauluntekijämusiikkiin, mutta tuotannossaan kukin on lähestynyt ”folkia” vähän eri kulmasta. Pekko Käppi on sulauttanut kansanlauluperinteitä luovasti niin psykedeeliseen rokkiin kuin maailmanmusiikkiinkin. Kielo Kärkkäisen lauluissa folk ja jazz kohtaavat runollisen lyriikan. Laura Moision tuotannossa voi kuulla kaikuja modernimmasta indie folkista, ja Lauri Myllymäki on ammentanut lauluihinsa amerikkalaisesta 1960-70-lukujen lauluntekijämusiikista.Konsertti on ikärajaton. FacebookInstagramTwitter
Fara + Langan Band image
Fara + Langan Band
Ainutlaatuinen skotlantilaisen musiikin ilta G Livelabissa tarjoaa yleisölle mahdollisuuden tutustua skotlantilaiseen kulttuuriin kahden huippukokoonpanon voimin.FARA on kotoisin Orkneyn saarilta Skotlannin pohjoisosista. Yhtye tuo lavalle energisen ja ainutlaatuisen skotlantilaisen viulutyylinsä ja upeat harmoniat. German Critics -palkinnon 2019 voittanut yhtye on esiintynyt monilla isoilla festivaaleilla. Heidän uusin albuminsa Energy Island kertoo Orkneystä ja sen roolista tuuli- ja vesivoiman tuottajana.FARA:Rory Matheson – pianoKristan Harvey - viulu, vokaalitJeana Leslie - viulu, vokaalitCatriona Price - viulu, vokaalitThe Langan Band on valloittanut kansainvälisen yleisön nopeatempoisella ja silti lempeällä harmonioiden, viulujen, akustisen basson, kitaran ja jalkaperkussioiden yhdistelmällä. Trio julkaisi kriitikoiden ylistämän albuminsa Plight O' Sheep 2023. Lewisin saarella äänitetty albumi on saanut vaikutteita Skotlannin kauneimmista maisemista.The Langan Band:Alastair Caplin - viuluJohn Langan – kitara / vokaalitDave Tunstall – kontrabasso Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 25 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Ne Lintuizet image
Ne Lintuizet
Tamperelainen superyhtye nousee siivilleen! Ne Lintuizet on neljän lauluntekijän (Pekko Käppi, Kielo Kärkkäinen, Laura Moisio, Lauri Myllymäki) muodostama superyhtye, joka päivittää moniäänisen folkin 2020-luvun maailmaan. Vuonna 2024 perustetun yhtyeen silottelemattomassa ja herkässä yhteissoinnissa yhdistyvät iloisesti kulta-aikojen amerikkalainen folk, suomalaiset kansanlauluperinteet ja nueva canción. Kvartetti esittää sekä uutta musiikkia että uusia tulkintoja kunkin lauluntekijän tuotannosta.”Perustimme bändin, jotta pääsisimme laulamaan yhdessä, sillä rakastamme kaikki moniäänistä laulua. Siinä on jotain erityistä inhimillistä voimaa”, yhtyeen jäsenet kertovat. ”Yhdessä laulaminen vaatii virittymistä yhteiseen tilaan, toisten kuuntelemista. Se on läsnäoloa ja dialogia, joka tuottaa yhteenkuuluvaisuuden tunteen. Juuri tässä hetkessä se tuntuu merkityksellistä ja innoittavalta.”Yhtyeen jäseniä yhdistää rakkaus elävään ja dynaamiseen lauluntekijämusiikkiin, mutta tuotannossaan kukin on lähestynyt ”folkia” vähän eri kulmasta. Pekko Käppi on sulauttanut kansanlauluperinteitä luovasti niin psykedeeliseen rokkiin kuin maailmanmusiikkiinkin. Kielo Kärkkäisen lauluissa folk ja jazz kohtaavat runollisen lyriikan. Laura Moision tuotannossa voi kuulla kaikuja modernimmasta indie folkista, ja Lauri Myllymäki on ammentanut lauluihinsa amerikkalaisesta 1960-70-lukujen lauluntekijämusiikista.Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Tapahtuma toteutetaan pääosin istumakatsomolla. Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 20 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Gatecreeper (USA), 200 Stab Wounds (USA), Enforced (USA) image
Gatecreeper (USA), 200 Stab Wounds (USA), Enforced (USA)
All Out Productions ylpeänä esittää: Gatecreeper (USA), 200 Stab Wounds (USA) & Enforced (USA) marraskuussa kolmelle keikalle Suomeen! Luvassa on amerikkalaisen death metallin ja crossover thrashin juhlaa kun yhteiskiertue saapuu Tampereelle. Gatecreeper (Nuclear Blast Records, USA) Arizonan ankarilta aroilta ponnistava Gatecreeper palaa pitkän odotuksen jälkeen Suomeen! Raakaa vanhan koulun energiaa, brutaaliutta, melodioita ja groovea kuolonmetallissaan yhdistelevä yhtye on tunnettu massiivisista live-esiintymisistään ja yhtye nähtiin viimeksi Helsingissä 2017 debyyttialbuminsa tiimoilta. Yhtye on pysynyt julkaisurintamalla aktiivisena ja Gatecreeper palaa Suomeen tänä vuonna Nuclear Blastin kautta julkaistavan kolmannen, 'Dark Superstition' albuminsa siivittämänä! Yhtye on kiertänyt maailmaa ahkerasti vuodesta toiseen ja nähty mm. Euroopan suurimpien metallifestarien lavoilla. Luvassa on siis timantin kovaa death metal -jyräystä! 200 Stab Wounds (Metal Blade Records, USA) Clevelandilainen 200 Stab Wounds on vuonna 2021 julkaistun debyyttialbuminsa, Slave to the Scalpel, myötä noussut nopeasti uuden death metal -aallon kirkkaimpaan kärkeen. Tämä kuolonmetallivoima saapuu nyt vihdoinkin ensimmäistä kertaa Suomeen. Kauan odotettu toinen täyspitkä on tulossa pian Metal Blade Recordsilta! Enforced (Century Media Records, USA) Illan avaa Virginialainen modernin crossover thrash -liikkeen eturintamassa vaikuttava Enforced. Thrash metallin nopeutta hardcoren aggressiivisuuteen yhdistelevä yhtye on live-esiintymisillään taattu korkean energian kokemus, joka nähdään niin ikään ensimmäistä kertaa Suomessa! Yhtyeen kolmas täyspitkä War Remains julkaistiin viime vuonna Century Media Recordsin kautta! Tämä on metallikiertue, jota et halua missata! Tapahtuman järjestää All Out Productions.www.allout.fiNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI - lisäkonsertti image
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI - lisäkonsertti
PMMP:N PALUUVUOSI HUIPENTUU VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEESEENTänä kesänä valtavaksi ilmiöksi noussut, vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP nousee suuren kysynnän vuoksi loppuvuodesta vielä viimeistä kertaa keikkalavoille. Viimeinen valitusvirsi -areenakiertue nähdään neljällä paikkakunnalla: Tampereella, Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Kiertue alkaa perjantaina 8. marraskuuta Nokia Arenalta ja päättyy lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Jäähalliin. Areenakiertueen lisäksi bändi esiintyy neljällä klubikeikalla. PMMP:n comeback-vuosi päättyy kahteen pieneen hyväntekeväisyyskeikkaan, jotka toteutetaan loppuvuodesta Miran ja Paulan kotipaikkakunnilla. Hyväntekeväisyyskeikoille ei ole myynnissä lippuja.Helsingin Olympiastadionilla nähdyt ainutlaatuiset Koko Show -spektaakkelit tarjosivat yleisölle ennennäkemättömän PMMP-shown ja sinetöivät bändin legendaarisen aseman 2000-luvun isoimpana yhtyeenä. Stadionin kaikkien aikojen myydyimmät kotimaisen artistin keikat keräsivät 85 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsivät vuolaasti ylistetyt esiintymiset Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa."On ollut ihanaa viettää tämä kesä PMMP-perheen kanssa. Kesän keikkojen vastaanotto on saanut meidän sydämet täyteen! Mutta myös keikat meni niin täyteen, että kun festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät keikoille nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme teidät siellä! Comeback-keikkojen koko kaari menee isosta ihan pieneen: Areenojen jälkeen tehdään klubikeikkoja pienissä musaklubeissa vain neljä, vähän kuin paluu yhtyeen alkuaikoihin. Tärkeää meille kuitenkin on lopettaa kahteen yksityiseen hyväntekeväisyyskeikkaan Turussa ja Kärsämäellä", PMMP kertoo.Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva yhtye on tunnettu muun muassa hiteistään Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP on tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.PMMP:Paula Vesala, lauluMira Luoti, lauluJuho Vehmanen, bassoMikko Virta, kitaraHeikki Kytölä, rummutPMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEPe 8.11. Tampere, Nokia ArenaPe 15.11. Oulu, OuluhalliLa 16.11. Turku, Gatorade CenterPe 22.11. Helsinki, Jäähalli (lisäkonsertti)La 23.11. Helsinki, JäähalliOvet klo 18.00 (Oulussa klo 17.30)Liput alk. 59,90€ + tilausmaksut (alk. 1,50€ www.lippu.fi)VIP-liput alk. 129,00€ + alv.
Cyrille Aimée & UMO Helsinki Jazz Orchestra image
Cyrille Aimée & UMO Helsinki Jazz Orchestra
Great Voices: Cyrille Aimée (FR/US) & UMO Helsinki Jazz OrchestraUMO Helsinki Jazz Orchestran suosittu Great Voices -sarja jatkuu upean laulajattaren vierailulla, kun Cyrille Aimée saapuu orkesterin solistiksi marraskuussa. Konsertit Helsingissä, Turussa ja Tampereella!Cyrille Aimée (s. 1988) on yksi sukupolvensa hehkutetuimmista ja seuratuimmista jazzlaulajista, jonka musiikki on sekoitus jazzia, soulia, poppia ja ranskalaista chansonia. Montreux'n ja Sarah Vaughanin laulukilpailujen voittaja sekä Grammy-ehdokas hurmaa taidokkaalla improvisaatiollaan, ilmiömäisellä scat-laulullaan ja pehmeällä äänellään. Aiméeta on verrattu Michael Jacksoniin, Sarah Vaughaniin ja Erykah Baduun, mutta lopulta hän on oma, ainutlaatuinen ilmiönsä. Broadway-näyttelijänäkin tunnettu Aimée ammentaa inspiraatiota ranskalais-dominikaanisista sukujuuristaan ja intohimoisesta suhteestaan gypsy jazziin.Konsertissa kuullaan Cyrille Aiméen musiikkia uusina, tätä konserttisarjaa varten sovitettuina big band -versioina. Konsertin johtaa Teemu Takanen, joka debytoi UMOn kapellimestarina.Kesto 2 h, sis. väliajan.Permanto K18 anniskelualue. Parveke S, ei anniskeluaTeemu Takanen (s. 1984) on kapellimestari, säveltäjä, sovittaja ja saksofonisti, jota musiikin johtamisen ja soittamisen lisäksi työllistävät säännöllisesti erilaiset sävellystilaukset. Takanen on tehnyt yhteistyötä useiden suomalaisten kaupunginorkesterien, big bandien ja teatterien kanssa. Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi valmistunut innovatiivinen musiikin moniottelija on palkittu moninkertaisesti erilaisissa sävellys- ja sovituskilpailuissa. www.teemutakanen.comUMO Helsinki Jazz Orchestra on jazzin ja rytmimusiikin saralla ammattimaisesti toimiva orkesteri, joka esiintyy vuosittain noin sadassa konsertissa ja tapahtumassa. Vuodesta 1975 alkaen UMO Helsinki on julkaissut yli 60 albumia ja esiintynyt kotimaisten huippunimien lisäksi kansainvälisten jazztähtien kanssa. Orkesterin ohjelmisto ulottuu aina jazzista souliin ja klassiseen musiikkiin, yhdistäen yllätyksellisesti uutta ja vanhaa. www.umohelsinki.fiVideoLevyupotus Kuva: Noé CugnySavoy-teatterin asiakkaille majoitukset Hotel Havenissa -30 % alennuksella päivän joustavasta hinnasta.ETUKOODI: SAVOYVaraa majoitus tästä
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI image
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI
PMMP:N PALUUVUOSI HUIPENTUU VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEESEENTänä kesänä valtavaksi ilmiöksi noussut, vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP nousee suuren kysynnän vuoksi loppuvuodesta vielä viimeistä kertaa keikkalavoille. Viimeinen valitusvirsi -areenakiertue nähdään neljällä paikkakunnalla: Tampereella, Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Kiertue alkaa perjantaina 8. marraskuuta Nokia Arenalta ja päättyy lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Jäähalliin. Areenakiertueen lisäksi bändi esiintyy neljällä klubikeikalla. PMMP:n comeback-vuosi päättyy kahteen pieneen hyväntekeväisyyskeikkaan, jotka toteutetaan loppuvuodesta Miran ja Paulan kotipaikkakunnilla. Hyväntekeväisyyskeikoille ei ole myynnissä lippuja.Helsingin Olympiastadionilla nähdyt ainutlaatuiset Koko Show -spektaakkelit tarjosivat yleisölle ennennäkemättömän PMMP-shown ja sinetöivät bändin legendaarisen aseman 2000-luvun isoimpana yhtyeenä. Stadionin kaikkien aikojen myydyimmät kotimaisen artistin keikat keräsivät 85 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsivät vuolaasti ylistetyt esiintymiset Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa."On ollut ihanaa viettää tämä kesä PMMP-perheen kanssa. Kesän keikkojen vastaanotto on saanut meidän sydämet täyteen! Mutta myös keikat meni niin täyteen, että kun festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät keikoille nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme teidät siellä! Comeback-keikkojen koko kaari menee isosta ihan pieneen: Areenojen jälkeen tehdään klubikeikkoja pienissä musaklubeissa vain neljä, vähän kuin paluu yhtyeen alkuaikoihin. Tärkeää meille kuitenkin on lopettaa kahteen yksityiseen hyväntekeväisyyskeikkaan Turussa ja Kärsämäellä", PMMP kertoo.Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva yhtye on tunnettu muun muassa hiteistään Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP on tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.PMMP:Paula Vesala, lauluMira Luoti, lauluJuho Vehmanen, bassoMikko Virta, kitaraHeikki Kytölä, rummutPMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEPe 8.11. Tampere, Nokia ArenaPe 15.11. Oulu, OuluhalliLa 16.11. Turku, Gatorade CenterPe 22.11. Helsinki, Jäähalli (lisäkonsertti)La 23.11. Helsinki, JäähalliOvet klo 18.00 (Oulussa klo 17.30)Liput alk. 59,90€ + tilausmaksut (alk. 1,50€ www.lippu.fi)VIP-liput alk. 129,00€ + alv.
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI: VIP VIIMEINEN Dinner & Show image
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI: VIP VIIMEINEN Dinner & Show

Ruissalo Amping, Orvokki image
Ruissalo Amping, Orvokki
RUISSALO AMPING Niin ihanan kovaa, ja niin kovin ihanaa. Tällä sloganilla itsensä usein esittelevä Ruissalo Amping on kaunista musiikkia Turusta. Tuoreen shoegaze-yhtyeen sointi on romanttista jylyä, ujoa laulua ja maailman ihanimman soittimen, sähkökitaran, kaikuun hukutettua pauhua. Ruissalo Amping julkaisi kiehtovan ja kehutun debyyttialbuminsa Tähtien suojatit Maan povella vuoden 2021 lopulla. Kesällä 2023 yhtye palasi julkaisutauolta suomenkielisellä coverilla HIM:in kappaleesta When Love and Death Embrace, joka julkaistiin nimellä Rakkaus kuolemassa elää. Toistaiseksi maltillisesti keikkaillut Amping on ehtinyt vakuuttaa liveyleisöä harvoilla, mutta tarkoin valituilla ja laadukkailla keikoillaan. Ruissalo Amping viimeistelee paraikaa toista albumiaan. Albumin julkaisee Svart Records. Turvan ja vapautumisen teemoille rakentuva levy vie kuulijansa entistä ruusuisempiin ja romanttisempiin maailmoihin, ollen yhtä aikaa sekä ulos- että sisäänpäinkääntyneempi kuin aiemmin. ORVOKKI Jos tunnetta on vaikea kuvailla, sen voi muuttaa musiikiksi. Orvokin musiikkiin voi upota ja se vie hetkeksi johonkin muualle - paikkaan, jonka voi kokea turvalliseksi. Turvallisessa paikassa epämääräinenkin vaikea tunne on helppo kohdata ja käsitellä. Kappaleissa epätavalliset rakenteet ja rytmilliset yllätykset kietoutuvat sähköisenä sykkiväksi uneksi. Luova Records julkaisi Orvokin debyyttialbumin Kasvotusten 24.11.2023. Helsingin Sanomien arviossa Ilkka Mattila antoi levylle 5 tähteä ja kehui albumia taiteellisilta ratkaisuiltaan rohkeaksi ja ajatuksella rakennetuksi kokonaisuudeksi. Laternassa Orvokki esiintyy soolona. Aikataulu:Orvokki klo 21Ruissalo Amping klo 22 Ennen keikkoja Laternassa Maailmanrakastaja-paneeli, johon myös Orvokki osallistuu. Paneeliin vapaa pääsy. Lue lisää: laterna.fi *** Tampereen vanhimpiin ravintoloihin kuuluvan Laternan tarina jatkuu! Laterna on Tampereen keskustassa vanhassa jugend-talossa sijaitseva iltaravintola, joka tarjoaa monipuolista ohjelmaa, ruokaa ja juomaa keskiviikosta lauantaihin. Laternan aukioloajat: ke-to klo 17-22, pe-la klo 17-00. Keittiö avoinna klo 17-23. Baari palvelee koko illan ajan. Liput tarkistetaan tuntia ennen keikan alkua. Ravintolassa on sekä istuma- että seisomapaikkoja. Lippu sisältää eteispalvelumaksun. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Ravintola sijaitsee toisessa kerroksessa. Hissin käyttö mahdollista etukäteen sovittaessa. Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaaasiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintola Laterna: laterna@laterna.fi / 040 040 5180