4129 result(s) found for ""
KooKoo - HIFK
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI
PMMP:N PALUUVUOSI HUIPENTUU VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEESEENTänä kesänä valtavaksi ilmiöksi noussut, vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP nousee suuren kysynnän vuoksi loppuvuodesta vielä viimeistä kertaa keikkalavoille. Viimeinen valitusvirsi -areenakiertue nähdään neljällä paikkakunnalla: Tampereella, Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Kiertue alkaa perjantaina 8. marraskuuta Nokia Arenalta ja päättyy lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Jäähalliin. Areenakiertueen lisäksi bändi esiintyy neljällä klubikeikalla. PMMP:n comeback-vuosi päättyy kahteen pieneen hyväntekeväisyyskeikkaan, jotka toteutetaan loppuvuodesta Miran ja Paulan kotipaikkakunnilla. Hyväntekeväisyyskeikoille ei ole myynnissä lippuja.Helsingin Olympiastadionilla nähdyt ainutlaatuiset Koko Show -spektaakkelit tarjosivat yleisölle ennennäkemättömän PMMP-shown ja sinetöivät bändin legendaarisen aseman 2000-luvun isoimpana yhtyeenä. Stadionin kaikkien aikojen myydyimmät kotimaisen artistin keikat keräsivät 85 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsivät vuolaasti ylistetyt esiintymiset Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa."On ollut ihanaa viettää tämä kesä PMMP-perheen kanssa. Kesän keikkojen vastaanotto on saanut meidän sydämet täyteen! Mutta myös keikat meni niin täyteen, että kun festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät keikoille nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme teidät siellä! Comeback-keikkojen koko kaari menee isosta ihan pieneen: Areenojen jälkeen tehdään klubikeikkoja pienissä musaklubeissa vain neljä, vähän kuin paluu yhtyeen alkuaikoihin. Tärkeää meille kuitenkin on lopettaa kahteen yksityiseen hyväntekeväisyyskeikkaan Turussa ja Kärsämäellä", PMMP kertoo.Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva yhtye on tunnettu muun muassa hiteistään Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP on tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.PMMP:Paula Vesala, lauluMira Luoti, lauluJuho Vehmanen, bassoMikko Virta, kitaraHeikki Kytölä, rummutPMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEPe 8.11. Tampere, Nokia ArenaPe 15.11. Oulu, OuluhalliLa 16.11. Turku, Gatorade CenterPe 22.11. Helsinki, Jäähalli (lisäkonsertti)La 23.11. Helsinki, JäähalliOvet klo 18.00 (Oulussa klo 17.30)Liput alk. 59,90€ + tilausmaksut (alk. 1,50€ www.lippu.fi)VIP-liput alk. 129,00€ + alv.
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI: VIP VIIMEINEN Dinner & Show

Bee
Bee Piazzalla!
Facebook | InstagramEnnakkolipulla jonon ohi ennen klo 23.
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu.
Avustaja
pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla
lipulla: kylläTapahtumaan
on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla
on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla
on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa
on pyörätuolikoroke: osa
asiakastilasta on korotettuna
***
Sinulla on mahdollisuus varata Piazzan VIP-pöytä, joka sisältää:
- Sisäänpääsyn VIP-alueelle ja oman pöydän
- VIP-alueen omat ravintolapalvelut
- VIP-juomatarjoilun- jonon ohi pääsyn, huom. tapahtumalippu ei sisälly hintaan
Lisätiedot ja varaukset täältä.
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Maustetytöt
Maustetytöt on suomalaisen popin omintakeinen suunnannäyttäjä. Tarttuvat melodiat yhdistettynä arkirealistisiin sanoituksiin ovat vastustamaton yhdistelmä, jossa on kaikille jotain tuttua. Maustetyttöjen loppuunmyydyt keikat, kultalevyt ja Emmat ovat vakiinnuttaneet Maustetyttöjen aseman yhtenä Suomen suosituimmista yhtyeistä.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Showtime 22:00
Ovella peritään narikkamaksu 3 €.
Liput ovelta 28 €, jos jäljellä.
Varaa pöytä ja ruokaile ennen keikkaa!
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
DJ Ibusal
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
Jarkko Tamminen - Kuuleeko Hyvinkää? -imitaatioshow
Imitaattori Jarkko Tamminen lähtee syksyllä 2024 soolokiertueelle ympäri Suomea.Jarkko lähtee kiertämään Suomenmaata jo suosituksi tulleella konseptilla: päivitetyllä "Kuuleeko.."-esityksellään.Show koostuu sekä puhe- että lauluimitaatioista. Esityksessä Jarkko esittää yli 40 hahmoa. Lavalla nähdään ja kuullaan imitaatioita Kape Aihisesta Kaija Koohon, Pasi Rautiaisesta Stigiin ja Olli Jokisesta Käärijään. Myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa esityksessä nähtäviin hahmoihin toiveiden kautta. Illan aikana käydään läpi ajankohtaisia aiheita ja lisäksi kunkin kiertuepaikkakunnan paikallisuutiset saavat osansa, kun hahmot ottavat esille aina kullakin paikkakunnalla puhuttavia aiheita.Esityksessä Jarkko on lavalla yksin ja esityksessä käytetään vain pientä rekvisiittaa: lakkeja, peruukkeja ja takkeja. Lauluosuudet esitetään taustanauhojen kera. Esityksen sisältö on pääosin parhaita paloja Jarkon edelliskiertueiden jutuista, mutta mukaan mahtuu myös runsaasti uutta materiaalia.Ilta koostuu kahdesta noin 45min setistä, joiden välissä on väliaika.Esityksen kesto on siis 2h, sisältäen puolen tunnin mittaisen väliajan.Katso kiertuepaikkakunnat, liput ja lisätiedot osoitteesta: www.jarkkotamminen.com "
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Moorti - Anna-Mari Mårdin tarina
Elämänmakuinen tarina 1900-luvun alun Kiuruvedestä.
Haapakummun Anna-Mari, eli "Moorti", on kiuruvetinen kansanparantaja ja selvännäkijä, jonka luota haetaan apua monenlaiseen probleemaan.
Moorti "näkee" missä karannut lehmä tai kukkaro on, sekä keksii rohdot erilaisiin vaivoihin. Anna-Maria kunnioitetaan, mutta myös pelätään kylällä. Hänen luotaan haetaan apua kaukaakin, jopa Tukholmasta.Kun Kiuruvedelle saadaan vihdoin oma kunnanlääkäri Hulda Hakulinen, hän ei hyväksy Moortin toimintaa, sen enempää kuin Anna-Marin aviomies Heikkikään.Rakkaan pihlajansa juurella Anna-Mari pohtii levottomana. Mikä on paikkani maailmassa? Kuinka olla hyvä ihminen ja auttaa? Mitä ihmisen pitäisi tehdä kyvyillään?Hulluviiman 30-vuotisjuhlanäytelmässä esiin nousee hersyvä kavalkadi tunnistettavia hahmoja, maalaiselämän koko kirjo ilosta itkuun ja vakavasta vallattomaan. Sekä syvää henkistä etsintää omasta paikasta maailmassa.Moorti perustuu Anna-Mari Mårdista kerrottuihin tarinoihin ja aikalaislähteisiin. Näytelmän on käsikirjoittanut Anneli Hynninen. Esityksen ohjauksesta vastaa Topi Marin.Näytelmän kantaesitys on 15.11.2024 Kiuruveden kulttuuritalolla.Tervetuloa!
Instagram
***
Väliaikatarjoilut voi tilata ennakkoon Ravintola Iltalypsystä p. 040 182 4433Narikkamaksu 2 € käteisellä.
Kesto: 2h 20min (sis. väliajan)
Alle 5-vuotiaat ilmaiseksi.
***
Pyörätuolipaikat (A, B, C, D) sijaitsevat katsomon ensimmäisen rivin reunoilla.
ESTEETTÖMYYS:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: KYLLÄTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: KYLLÄTapahtumapaikalla on esteetön WC: KYLLÄTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: KYLLÄTapahtumassa on pyörätuolikoroke: EIPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: EI
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
"Mauri Takalon sävellyksiä ja Paula Koivuniemen lauluja"
Laulu- ja soitinyhtye Raahe, "Mauri Takalon sävellyksiä ja Paula Koivunimen lauluja"
Aika: pe 15.11.2024 klo 18.00Paikka: RaahesaliKesto: 2 - 2,5 tuntiaJärj. Raahen Seudun Perinnemusiikkiyhdistys ry
Kaikukortti:Tähän tilaisuuteen on mahdollista osallistua kaikukortilla. Pääsyliput myydään aikajärjestyksessä. Huomioitavaa on, että tilaisuudessa on kaikukorttikiintiö ja paikkoja rajoitetusti.Lisätietoja: www.kaikukortti.fi
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Benjamin
Määrätietoisesti kohti kotimaisen pop-kentän kärkeä etenevän Benjaminin musiikki on itsevarmempaa, energisempää ja popimpaa kuin koskaan. Uransa suurimmasta radiomenestyksestä parhaillaan nauttiva Benjamin kannustaa musiikillaan elämään anteeksipyytelemätöntä ja rohkeasti omannäköistä elämää. Diskovivahteisella pop-musiikillaan hurmaava, poikkeuksellisen lavakarisman omaava artisti villitsee yleisönsä hersyvällä lavashow’llaan.
Artistin suosituimpia singlejulkaisuja ovat muun muassa viraali-ilmiöksi kesällä 2022 räjähtänyt platinarajan rikkonut GAY, Uuden Musiikin Kilpailussa nähty kevään 2023 isoimpiin hitteihin lukeutuva platinarajan rikkonut Hoida mut ja yhdessä BESSin kanssa julkaistu single Paremmin ku kukaan muu, joka nousi Radiolistan kärkeen.
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä.
Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
IKUISESTI NUORI
Laura Voutilaisen joulualbumi Minun tähteni on vahvan laulamisen juhlaa. Laulut edustavat uudenlaista joulumusiikkia, jossa paikoin tykitellään menemään Harlemin sunnuntaijumalanpalvelusten malliin ja herkimmillään liitytään suomalaisille tuttuun haikeankauniiseen joulutunnelmaan. Vuonna 2019 julkaistu albumi keräsi kiitosta niin kuulijoilta ja kriitikoilta, ja muun muassa Helsingin Sanomat palkitsi levyn arviossaan viidellä tähdellä. Loppuvuodesta käynnistyvän kiertueen nimi onkin johdettu joulualbumin nimestä. Voutilainen esiintyy ympäri Suomen yhteensä yhdessätoista kirkossa yhdessä multi-instrumentalisti Veera Railion ja säveltäjä-muusikko Lasse Piiraisen kanssa. Piirainen vastasi myös Minun tähteni -albumin tuotannosta. Kiertueella rakastettuja joululauluja tullaan kuulemaan myös Voutilaisen albumin ulkopuolelta. “Minulle on henkilökohtaisesti tärkeää päästä esiintymään säännöllisesti kirkon hiljaisuuteen. Minun Tähteni -albumin mahtipontisuus kääntyy kirkoissa syvällisen kauniiksi musiikilliseksi matkaksi, kun kappaleet esitetään riisuttuina versioina kolmen upean muusikon voimin”, Laura Voutilainen kommentoi.”, Laura Voutilainen kommentoi.
FI
91 views
Buy Ticket
Read More
Jarkko Tamminen - Kuuleeko Lohja? -imitaatioshow
Imitaattori Jarkko Tamminen lähtee syksyllä 2024 soolokiertueelle ympäri Suomea.Jarkko lähtee kiertämään Suomenmaata jo suosituksi tulleella konseptilla: päivitetyllä "Kuuleeko.."-esityksellään.Show koostuu sekä puhe- että lauluimitaatioista. Esityksessä Jarkko esittää yli 40 hahmoa. Lavalla nähdään ja kuullaan imitaatioita Kape Aihisesta Kaija Koohon, Pasi Rautiaisesta Stigiin ja Olli Jokisesta Käärijään. Myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa esityksessä nähtäviin hahmoihin toiveiden kautta. Illan aikana käydään läpi ajankohtaisia aiheita ja lisäksi kunkin kiertuepaikkakunnan paikallisuutiset saavat osansa, kun hahmot ottavat esille aina kullakin paikkakunnalla puhuttavia aiheita.Esityksessä Jarkko on lavalla yksin ja esityksessä käytetään vain pientä rekvisiittaa: lakkeja, peruukkeja ja takkeja. Lauluosuudet esitetään taustanauhojen kera. Esityksen sisältö on pääosin parhaita paloja Jarkon edelliskiertueiden jutuista, mutta mukaan mahtuu myös runsaasti uutta materiaalia.Ilta koostuu kahdesta noin 45min setistä, joiden välissä on väliaika.Esityksen kesto on siis 2h, sisältäen puolen tunnin mittaisen väliajan.Katso kiertuepaikkakunnat, liput ja lisätiedot osoitteesta: www.jarkkotamminen.com "
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Ihmettä kaikki
FrenckellHUOM! Frenckell-näyttämö ei sijaitse teatteritalossa, vaan osoitteessa Frenckellinaukio 2. Frenckell-näyttämöllä on kaksi pyörätuolipaikkaa ja inva-wc. Pyörätuoliliput vain Teatterin lipunmyynnistä, Aplodista, p.010 346 2500, ma-pe klo 10-17, la klo 11-18Induktiosilmukka on käytössä Frenckell-näyttämön etupermannolla paikoilla 8-14, 21-30, 33-42, 47-56, 64-72IHMETTÄ KAIKKIAlkuperäisteos Juha ItkonenDramatisointi ja ohjaus Hilkka-Liisa IivanainenRooleissa mm. Toni Harjajärvi ja Ilona PukkilaKantaesitys 17.10.2024 Frenckell-näyttämölläPeruslippu 43/38/28 €Suomen rakastetuimpiin nykykirjailijoihin kuuluva Juha Itkonen kuvaa tarkkanäköisesti ja empaattisesti vanhemmuuden ristiriitaisuutta ja arjen keskellä tapahtuvia ihmeitä. Ihmettä kaikki on rehellinen ja kaunis kertomus vanhempana kasvamisesta, pelkojen voittamisesta ja rakkaudesta, joka pitää perheen yhdessä.Se on koskettava puheenvuoro läheisyyden merkityksestä ja tarpeesta löytää yhteys toiseen ihmiseen. Näytelmä on syntynyt kirjailija Juha Itkosen ja ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanaisen yhteistyönä. Se pohjautuu tekijöidensä omakohtaisiin kokemuksiin ja Itkosen vuonna 2018 julkaistuun romaaniin.
FI
85 views

84 views
Buy Ticket
Read More
Niko Kivelä - Iso Riski 2
Niko Kivelä - Iso Riski 2Uusi kokoillan stand up-esitys.Yli 12000 lippua myynyt Niko Kivelän Iso Riski kiertue saa jatkoa! Nyt on mitattu missä suomalaisen yleisön sietoraja menee, joten on aika ottaa toinen riski.Heittäydy mukaan Nikon tarinoiden maailmaan ja ota taas riski nauraa sille kaikelle!Yksi Suomen valovoimaisin ja kovaäänisin Stand Up -koomikko Niko Kivelä lähtee kiertämään Suomea syksyllä 2024. Keikkoja kertyy tällä erää yli 30 kappaletta, Suomea kuljetaan etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Iso Riski 2 on stand up -soolo, jossa ei jarrutella eikä tyynnytellä. Tässä ei haasteta katsojaa vaan maailma.Suositusikäraja K-15.Tapahtuman järjestää Suomen Stand Up Club Oy
FI
105 views
Buy Ticket
Read More
Pala palalta pois
FI
75 views
Buy Ticket
Read More
Pala palalta pois
FI
85 views
Buy Ticket
Read More
Tumppi Varonen & Problems
Tumppi Varonen & ProblemsLyhyesti sanottuna: Rock ja Punk eli PunkRock bändi. Jo vuodesta 1977, jolloin ilmestyi single Ei tää lama päähän käy.Tumppi Varonen on suomalaisen punkin peruskiviä. Ura Problemissa sekä Pelle Miljoonan yhtyeissä on jatkunut pian 50 vuotta. Esimerkiksi Tahdon rakastella sinua -hitissä liidiä lauloi juuri Tumppi.Virittäydy iltaan kuuntelemalla Katupoikien laulu, Mun tie, Älä äiti itke, Lanka palaa – Tumppi Varonen Problems-yhtyeineen on todella tikissä ja valmiina lataamaan energisen keikan!Lavalla:Tumppi Varonen, laulu (Pelle Miljoona 1980, Pelle Miljoona Oy, Rockers, United)Petri Peevo, kitara ja laulu (Flaming Sideburns, The Balls, Clifters)Kimmo Kosenius, rummut ja laulu (Woude, Doctor’s Special)Heikki Hiekkasalmi, basso (Automatic Eye)Show klo 22, ovet klo 21:30.
FI
61 views
Buy Ticket
Read More
Philomela 40
FI
108 views
Buy Ticket
Read More
Patriarkka, ensi-ilta
Tunteikas tarina sukupolvista, murroksesta ja unelmistaHeimo ja Virpi Harju viettävät eläkepäiviä Ranskan Normandiassa. Virpi nauttii puutarhan hoidosta. Heimo harrastaa shakin peluuta vailla täyttymystä. Muuttuvassa maailmantilanteessa Heimo kokee voimakkaan kutsun palata Suomeen. Virpin vastustuksesta huolimatta hän haluaa vielä löytää projektin, jossa voisi tehdä jotain maansa hyväksi.Patriarkka on tarina suurista ikäluokista, heidän lapsistaan, lasten lapsista ja maailmasta murroksen keskellä. Patriarkka kertoo rakastamisen ja tunteiden näyttämisen vaikeudesta ja samalla se on tarina välittämisestä ja toivosta. Se on koskettava teos sukupolvista, jotka etsivät suuntaa ja toisiaan. Sukupolvista, jotka unelmoivat paremmasta maailmasta.Suomen eturivin näytelmäkirjailijoihin kuuluvan Juha Jokelan älykäs ja huumorin täyteinen kieli on viiltävän tarkkaa. Samalla se piirtää lämpimän ja armollisen kuvan meistä ihmisistä. Nyt tämän useilla palkinnoilla palkitun tekijän teksti nähdään 16.11.2024 alkaen Kotkan Kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä. Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
NÄMÄ ONNEMME PÄIVÄT
Nämä onnemme päivät (These Halcyon Days)Suomen kantaesitys 10.9.2024 KellariteatterissaKoskettava näytelmä ystävyydestä ja elämänhalusta74-vuotias Séan istuu yksin hoivakodin viherhuoneessa, muistoihinsa uppoutuneena. Hänen synkän rauhansa keskeyttää 62-vuotias Patricia, elämäniloinen nainen, jolla on silmää komeille miehille. Arasti he alkavat keskustella toistensa kanssa elämästä ja menneistä kokemuksistaan, ja hiljalleen he lähentyvät toisiaan. Syvällisten puheenaiheiden, vitsailun ja kinastelun vuorotellessa heidän välilleen kehkeytyy odottamaton, lämmin ihmissuhde.Irlantilaisen Deirdre Kinahanin näytelmä on hauska, liikuttava ja nokkela kuvaus kahden varttuneen, elämää nähneen ihmisen kohtaamisesta. Henkilöiden vähitellen kehittyvä suhde ja heidän pikkuhiljaa paljastuvat elämäntarinansa pääsevät yllättämään niin katsojan kuin henkilöt itsensä. Näytelmän lohdullinen viesti on, että merkityksellisiä kokemuksia voi löytää silloinkin, kun oman elämän parhaat vuodet tuntuvat olevan jo takanapäin.Näytelmä on palkittu Edinburghin Fringe-teatterifestivaalin parhaan uuden näytelmän Fringe First -palkinnolla vuonna 2013. Irish Echo -lehti kutsui sitä “pieneksi ihmeeksi”, ja Evening Heraldin mukaan se “kutkuttaa nauruhermoja samalla kun se koskettaa sydänjuuria myöten”.Näytelmäkirjailija Deirdre Kinahan Suomennos Juha Siltanen Ohjaus Marc Gassot Pukusuunnittelu Inessa Tapola ja työryhmä Visuaalinen suunnittelu Teemu Nurmelin Äänisuunnittelu Kyösti Kallio Rooleissa Pentti Helin ja Minna Hokkanen
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Fanny ja Alexander
Järvenpään teatterin kellariteatterissa nähdään Ingmar Bergmanin osin omaelämäkerrallinen sukudraama Fanny ja Alexander. Tiivistunnelmaisen teoksen keskiössä on ruotsalainen Ekdahlin teatterisuku, jonka vaiheita kuvataan kasvavan lapsen silmin. Kiehtova Fanny ja Alexander on ylistys mielikuvituksen ja inhimillisen lämmön parantavalle voimalle uhkakuvien täyttämässä maailmassamme.Alkuperäisteos Ingmar BergmanDramatisointi Paavo WesterbergSovitus ja ohjaus Heini TolaSkenografia Ia EnsteräValosuunnittelu Mirkka SaariÄänisuunnittelu Salla MarkkanenSaattajaliput, ryhmäliput, pyörätuoliliput myynnissä vain teatterilla!
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Cyrille Aimée (FR/US) & UMO
UMO Helsinki Jazz Orchestra ja upea laulajatar Cyrille Aimée hurmaavat yhteisellä keikalla G Livelabissa marraskuussa!
Cyrille Aimée (s. 1988) on yksi sukupolvensa hehkutetuimmista ja seuratuimmista jazzlaulajista, jonka musiikki on sekoitus jazzia, soulia, poppia ja ranskalaista chansonia. Montreux'n ja Sarah Vaughanin laulukilpailujen voittaja sekä Grammy-ehdokas hurmaa taidokkaalla improvisaatiollaan, ilmiömäisellä scat-laulullaan ja pehmeällä äänellään. Aiméeta on verrattu Michael Jacksoniin, Sarah Vaughaniin ja Erykah Baduun, mutta lopulta hän on oma, ainutlaatuinen ilmiönsä. Broadway-näyttelijänäkin tunnettu Aimée ammentaa inspiraatiota ranskalais-dominikaanisista sukujuuristaan ja intohimoisesta suhteestaan gypsy jazziin.Konsertissa kuullaan Cyrille Aiméen musiikkia uusina, tätä konserttisarjaa varten sovitettuina big band -versioina. Konsertin johtaa Teemu Takanen, joka debytoi UMOn kapellimestarina.Teemu Takanen (s. 1984) on kapellimestari, säveltäjä, sovittaja ja saksofonisti, jota musiikin johtamisen ja soittamisen lisäksi työllistävät säännöllisesti erilaiset sävellystilaukset. Takanen on tehnyt yhteistyötä useiden suomalaisten kaupunginorkesterien, big bandien ja teatterien kanssa. Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi valmistunut innovatiivinen musiikin moniottelija on palkittu moninkertaisesti erilaisissa sävellys- ja sovituskilpailuissa. www.teemutakanen.comUMO Helsinki Jazz Orchestra on jazzin ja rytmimusiikin saralla ammattimaisesti toimiva orkesteri, joka esiintyy vuosittain noin sadassa konsertissa ja tapahtumassa. Vuodesta 1975 alkaen UMO Helsinki on julkaissut yli 60 albumia ja esiintynyt kotimaisten huippunimien lisäksi kansainvälisten jazztähtien kanssa. Orkesterin ohjelmisto ulottuu aina jazzista souliin ja klassiseen musiikkiin, yhdistäen yllätyksellisesti uutta ja vanhaa. www.umohelsinki.fiLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Konsertti on ikärajaton. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.Tapahtuma toteutetaan pääosin istumakatsomolla.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Arppa
ARPPAEnnen kaikkea energisistä, improvisaatioon perustuvista keikoistaan tunnettu Arppa yhtyeineen on yksi tämänhetkisen Suomi-indien kärkinimistä. Arpan ihastuttava musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa – oivaltavat, vilpittömät ja tarkkanäköisesti kuvatut tunnelmat liikkuvat Kokkolan Ykspihlajasta aina öisen Helsingin kautta Laila Kinnusen kanssa salakapakkaan heinäkuuhun ’58.Arpan yhtyeessä vaikuttavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä ja Okko Saastamoinen.Arpan suosio perustuu ahkeraan keikkailuun ja tiheään julkaisutahtiin. Arppa on haalinut ympärilleen taitavat ja valovoimaiset muusikot, minkä ansiosta hänen tunnelmallisten tekstiensä ympärille on rakentunut kaunis ja eheä äänimaailma. Luontevan vaivaton olemus ja yhtyeen esiintymisistä huokuva vilpitön riemu ei voi olla tempaamatta läsnäolijoita mukaansa.Omakustanteisen debyyttialbuminsa Laavalamppuja elokuussa 2020 julkaissut artisti on kiivennyt hirmuvauhdilla lupaavan artistilupauksen maineesta suoraan maamme ajankohtaisimpien ja rakastetuimpien nimien joukkoon. Arppa julkaisi toisen albuminsa Kinovalon alla syyskuussa 2021, jonka ensimmäisen painoksen LP:t myytiin loppuun kolmessa viikossa. Albumi vetosi niin yleisöön kuin kriitikoihinkin, ja albumilta irrotetut singlet nousivat kaikki valtakunnalliseen radiosoittoon. Levynjulkaisua seurasi kiertue, jonka keikat olivat pitkälti loppuunmyytyjä useilla paikkakunnilla. Sama vuosi toi artistille mukanaan neljä ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden tulokas, Vuoden rock, Kriitikoiden valinta, Vuoden artisti -yleisöäänestys) sekä 3. sijan Soundin Vuoden 2021 Parhaat albumit -yleisöäänestyksessä. Arppa yhtyeineen julkaisi kolmannen odotetun albuminsa Valeria 10.3.2023.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More