4129 result(s) found for ""
Kotiteollisuus
Lappeenrantalainen Kotiteollisuus on yksi suomalaisen raskaan rokin arvostetuimmista yhtyeistä. Kotiteollisuus voitti parhaan hard rock-metalli -albumin Emman vuonna 2004 läpimurtoalbumillaan Helvetistä itään. Siitä pitäen lähestulkoon jokainen yhtyeen uusi albumi on noussut Suomen virallisen albumilistan kärkeen. Kotiteollisuus on koko uransa ajan keikkaillut ahkerasti muun muassa festareilla ja kiertueilla.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Sexteto Viento
Sexteto Viento on argentiinalaiseen tangoon erikoistunut yhtye, joka soittaa sekä tanssittavaa tangoa Kultakauden (n. 1928 – 1958) tyyliin että uudempaa konserttitangoa. Yhtyeen ohjelmistossa kuullaan niin Astor Piazzollan Tango nuevo -sävellyksiä kuin tanssijoiden rakastamia perinteisiä tangoja, valsseja ja milongojakin. Kaikki esitettävät kappaleet ovat yhtyeen oman sovittajan käsialaa ja pyrkivät olemaan mahdollisimman uskollisia esikuvilleen, aidoille argentiinalaisille tangotulkinnoille.
15.11. Sexteto Viento esittää yhden setin konserttitangoa ja tangolauluja sekä kaksi settiä perinteistä tanssittavaa tangoa. Illan aikana yleisöllä on mahdollisuus nähdä aitoa argentiinalaista tangoa tanssittuna, kun Tango Alegría ry:n aktivistit astuvat tanssiparketille.
Nimi Sexteto Viento viittaa puhallinsoittimiin, jotka tuovat soittoon väriä ja vaihtelevuutta. Tarvittaessa ne toimivat myös ilmaisuvoimaisina soolosoittimina. Yhtyeen laulusolistina toimii Anneli Pasanen, jonka tie on johtanut suomalaisesta iskelmästä ranskalaisen chansonin kautta argentiinalaiseen tangoon. Sitä hän on opiskellut Buenos Airesissa argentiinalaisen laulunopettajan johdolla.
Yhtye on soittanut argentiinalaista tangoa vaihtelevina kokoonpanoina syksystä 2015 ja esiintynyt konserteissa ja argentiinalaisen tangon tanssiaisissa eri puolilla Suomea.
Yhtyeen kokoonpano on seuraava:
Katja Kankaanpää, viuluAnna-Elina Lavaste, huiluMaxime Laffitte, klarinettiHeikki Valkonen, bandoneon ja sovituksetLeena Toivanen, pianoKiira Siikavirta, kontrabassoAnneli Pasanen, laulu
Ovet saliin avataan klo 18:00, showtime klo 19:00, tanssit klo 20:15Maxim aukeaa klo 15:00, ovet saliin avataan klo 18:00.
Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 15:00.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Naurava Tukkijätkä stand up -klubi
Syksyn viimeisimmät naurut tarjoillaan Naurava Tukkijätkä klubilla Jussi Lankosken ohjaksissa! Hänen kanssa lavalle nousevat Jack Murda, Leena Kuitunen, Amanda Hiekkataipale ja illan päättää Orimattilan lahja Tommi Tuominen, joka on TV:stä tuttu. (Nelosen stand up, Komediaklubi)Liput ovelta 15 €
Kesto n. 2 h sisältäen tauon
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Klamydia
Klamydia ei esittelyjä kaipaa!
Möysä: Instagram | Facebook | X | Youtube
Liput ovelta 35 €
Klubikatsomo-lippu (sisältää keikkalipun) - narikka sisältyy hintaan - paikka klubikatsomosta josta erinomainen näkyvyys lavalle, halutessasi istumapaikka - lippu vaihdetaan rannekkeeseen
⭐️ Aitiovaraukset keikalle tästä ⭐️
Z-YÖJUNA HELSINKIIN
Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin.
Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput!
Tarkista juna-aikataulut täältä.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten.
Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla rajoitetusti.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Himanes, Pykimät, No Ei!, Kalle Grotenfelt
Perjantaina 15.11.2024. Kivijalan stagella nähdään melkoinen kattaus, kun Himanes, Pykimät, No ei! ja Kalle Grotenfelt tuovat intoa, voimaa ja energiaa keskelle synkintä marraskuuta. Punkkia, rokkia ja jotain sinnepäin neljän kokoonpanon voimin ravintola Kivijalassa - Tule, näe ja totea!
Showtime: 20:00 ->Liput ovelta 15 €, mikäli jäljellä.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Mokoma
Mokoma on Lappeenrannasta lähtöisin oleva, suomenkielistä
metallia esittävä yhtye. Mokoman perusti Marko Annala sooloprojektinaan
jouluna 1996. Nimensä yhtye otti Annalan entisen tyttöystävän karjalaisen isoäidin ”voi
siuta mokomaa” -hokemasta. Bändin nousujohteinen suosio alkoi vuonna 2003 Kurimus-albumia
edeltäneestä singlejulkaisusta Takatalvi,
joka esitteli yhtyeen
uuden, aiempaa raskaamman tyylin. Tyylinvaihdoksen myötä yhtye on
todennut tekevänsä nyt musiikkia, joka todellisuudessa on heille sydäntä
lähellä. Vuonna 2003 Mokoma perusti julkaisukanavakseen oman Sakara
Records -levy-yhtiön, joka on sittemmin laajentanut toimintaansa myös muihin yhtyeisiin (muun muassa Stam1na,
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus ja Jarkko Martikainen).
Mokoma on uransa aikana julkaissut yhteensä 11 sähkökokoonpanolla
soitettua albumia ja 2 akustista levyä sekä lukuisia singlejä sekä
EP:itä. Yhtyeen albumeista viisi (Sydänjuuret,
Kuoleman Laulukunnaat, Luihin ja ytimiin, 180 astetta, Elävien kirjoihin)
on myynyt kultaa. Vuodesta 2006 lähtien kaikki Mokoman pitkäsoitot ovat
nousseet julkaisunsa jälkeen virallisen listan paalupaikalle. Näiden
lisäksi myös Viides
vuodenaika -EP sekä Mokoma -DVD
ovat myyneet kultaa ja vieneet ykköspaikat virallisilla
myyntilistoilla. Yhteensä Mokoman äänitteitä on myyty kaiken kaikkiaan
lähes 200 000 kappaletta.
Mokoma on:
Marko Annala (laulu)
Tuomo Saikkonen (kitara)
Santtu Hämäläinen (basso)
Janne Hyrkäs (rummut)
Kuisma Aalto (kitara)Liput ovelta 37,50 €, mikäli jäljellä.
Olaf Burger
Olaf Burger + ranskalaiset
(L, G), tarjolla keikkailtoina 20.00-21.15. Osta ruokailu House of
Olafin keikan yhteyteen joko lipunoston yhteydessä tai erikseen täältä.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Ismo Alanko Yksin
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Viivi
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Koko kansan Firman Pikkujoulut: Pikkujoulu-VIP Perjantai
Koko kansan Firman Pikkujoulut: Pikkujoulu-VIP Perjantai
Koko kansan Firman Pikkujouluissa tullaan näkemään suosittuja kotimaisia esiintyjiä. Perjantaina 15. marraskuuta estradille nousevat Erika Vikman, Arttu Wiskari ja Ressu Redford. Lauantaina 16.11. vuoronsa saavat Bess, Pate Mustajärvi ja Pete Parkkonen. Keikkataukojen väliaika-DJ:nä tapahtumassa nähdään sekä perjantaina että lauantaina ihastuttava DJ Amanda Harkimo.
Turun Messukeskuksessa järjestetään perjantaista lauantaihin 15.-16.11. uusi tapahtuma Koko kansan Firman Pikkujoulut. Messukeskus luo pikkujoulujuhlille erinomaiset puitteet ja tilat tullaan somistamaan luomaan upeaa pikkujoulutunnelmaa. Artistit on tarkoin valittu pikkujoulujuhliin sopiviksi ja niin perjantaina kuin lauantainakin estradilla nähdään kolme hienoa kotimaista esiintyjää. Heidän lisäkseen molempina iltoina DJ Amanda Harkimo pitää tunnelmaa yllä artistien vaihtojen aikana. Paikalle voi tulla juhlimaan yrityksen henkilökunnan kanssa tai vaikka ystävien kesken. Pääasia on, että pikkujoulukausi avataan juhlavasti ja pikkujouluperinteitä kunnioittaen. Tapahtuman järjestää United Festivals Oy.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Koko kansan Firman Pikkujoulut: Perjantai
Koko kansan Firman Pikkujoulut: Perjantai
Koko kansan Firman Pikkujouluissa tullaan näkemään suosittuja kotimaisia esiintyjiä. Perjantaina 15. marraskuuta estradille nousevat Erika Vikman, Arttu Wiskari ja Ressu Redford. Lauantaina 16.11. vuoronsa saavat Bess, Pate Mustajärvi ja Pete Parkkonen. Keikkataukojen väliaika-DJ:nä tapahtumassa nähdään sekä perjantaina että lauantaina ihastuttava DJ Amanda Harkimo.
Turun Messukeskuksessa järjestetään perjantaista lauantaihin 15.-16.11. uusi tapahtuma Koko kansan Firman Pikkujoulut. Messukeskus luo pikkujoulujuhlille erinomaiset puitteet ja tilat tullaan somistamaan luomaan upeaa pikkujoulutunnelmaa. Artistit on tarkoin valittu pikkujoulujuhliin sopiviksi ja niin perjantaina kuin lauantainakin estradilla nähdään kolme hienoa kotimaista esiintyjää. Heidän lisäkseen molempina iltoina DJ Amanda Harkimo pitää tunnelmaa yllä artistien vaihtojen aikana. Paikalle voi tulla juhlimaan yrityksen henkilökunnan kanssa tai vaikka ystävien kesken. Pääasia on, että pikkujoulukausi avataan juhlavasti ja pikkujouluperinteitä kunnioittaen. Tapahtuman järjestää United Festivals Oy.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Koko kansan Firman Pikkujoulut: 2 Päivää
Koko kansan Firman Pikkujoulut: 2 Päivää
Koko kansan Firman Pikkujouluissa tullaan näkemään suosittuja kotimaisia esiintyjiä. Perjantaina 15. marraskuuta estradille nousevat Erika Vikman, Arttu Wiskari ja Ressu Redford. Lauantaina 16.11. vuoronsa saavat Bess, Pate Mustajärvi ja Pete Parkkonen. Keikkataukojen väliaika-DJ:nä tapahtumassa nähdään sekä perjantaina että lauantaina ihastuttava DJ Amanda Harkimo.
Turun Messukeskuksessa järjestetään perjantaista lauantaihin 15.-16.11. uusi tapahtuma Koko kansan Firman Pikkujoulut. Messukeskus luo pikkujoulujuhlille erinomaiset puitteet ja tilat tullaan somistamaan luomaan upeaa pikkujoulutunnelmaa. Artistit on tarkoin valittu pikkujoulujuhliin sopiviksi ja niin perjantaina kuin lauantainakin estradilla nähdään kolme hienoa kotimaista esiintyjää. Heidän lisäkseen molempina iltoina DJ Amanda Harkimo pitää tunnelmaa yllä artistien vaihtojen aikana. Paikalle voi tulla juhlimaan yrityksen henkilökunnan kanssa tai vaikka ystävien kesken. Pääasia on, että pikkujoulukausi avataan juhlavasti ja pikkujouluperinteitä kunnioittaen. Tapahtuman järjestää United Festivals Oy.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Lemminkäisen äiti
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Late Night by Flamingo Spa - OKU LUUKKAINEN
Perjantai 15.11. Late Night by Flamingo Spa
Tule mukaan svengaavaan Late Night by Flamingo Spa tapahtumaan, jossa tunnelma kohoaa huipputason musiikin ja vesielementtien yhdistelmästä! Tämä tapahtuma on täynnä rytmiä, hauskanpitoa ja unohtumattomia hetkiä – oletko valmis sukeltamaan mukaan?
Tapahtuma järjestetään allasalueella sekä Aikuisten kylpylän saunamaailmassa, jossa pukeudutaan uima-asuun.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
ISOJOULU 2024
ISOJOULU 2024
Korkkarit kattoon Isojoulu on taas täällä. Satakunnan isoimmat pikkujoulut juhlitaan jo yhdeksättä kertaa ja tänäkin vuonna vahvalla kotimaisella kattauksella. Illan kuningattarena pikkujoulukansaa hallitsee paljon toivottu Kaija Koo sekä Suomirockin ikoni Neljä Ruusua.
Ensimmäisenä kotimaisena naissooloartistina Helsingin Olympiastadionin valloittanut ja samalla suomalaisen livemusiikin historiaa tehnyt Kaija Koo on yksi Suomen menestyneimmistä artisteista. Hänen pitkän uransa aikana kertynyt yleisö koostuu niin nuorista kuin vanhemmistakin kuulijoista, jotka ovat seuranneet artistin uraa alusta asti. Suomalaisen popmusiikin kuningatar Kaija Koo on myynyt urallaan yli puoli miljoonaa albumia, voittanut ainoana artistina Emma Gaalassa kolme kertaa Vuoden naissolisti palkinnon, ollut mukana kahdella supersuositulla Vain Elämää -kaudella ja julkaissut useita sukupolvikokemuksiksi muodostuneita hittikappaleita.
Yli neljäkymmentä vuotta toiminut Neljä Ruusua nauttii edelleen jättimäisestä suosiosta, tästä osoituksena oli kevään 2024 Akustinen Unelma-kiertue, joka oli järjestäen loppuunmyyty. Sellaiset hitit kuin Poplaulajan vapaapäivä, Juppihippipunkkari ja Valuva taivas ovat piirtyneet kotimaisen populaarimusiikin kaanoniin.
Artistikattauksen täydentää porilainen, 12-henkinen biletehdas, Julle Kallio Big Boogie. Luvassa on käsikirjoitettu spektaakkeli, jossa asut vaihtuvat ja torvet kiiltävät iloisen musiikin kupliessa boogiejunan jokaisessa vaunussa, ensimmäisestä viimeiseen.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
LOPPUKEVENNYS
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
KASEVA: EILEN - TÄNÄÄN 50 VUOTTA -KIERTUE
KasevaEILEN - TÄNÄÄN 50 VUOTTA -KIERTUEKaseva on legendaarinen suomalainen pop rock -yhtye, joka tunnetaan herkästä musiikistaan ja stemmalaulustaan. Yhtyeen lukuisat hitit (Mari, Vanha mies, Tyhjää, Striptease tanssija, Pena, Kun maailma elää jne.) ovat osa kansallista muistiamme alkaen jo vuodesta 1974 lähtien.Kasevan klassikkobiisit elävät edelleen ja bändin arvokas herkkyys sekä karisma ovat vain kasvaneet vuosien saatossa. Kuulijakunta ulottuu jo kolmanteen sukupolveen.Kasevan paluuta on odotettu ja vuoden 2023 paluukiertue oli sekä arvostelu- että yleisömenestys.Tarina sai jatkoa keväällä 2024 alkaneen 50-vuotisjuhlakiertueen myötä. Nyt syksyllä tämä sukupolvikokemukseksi muodostunut ja kiitelty juhlakiertue saapuu konserttisaleihin.Kaseva on:Matti Mikkonen, laulu ja kitaraJouko Järvinen, basso ja lauluNils Jokela, rummutTommi Kekoni, kitara ja laulu.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Eva Louhivuori
KAIKKI KAUNIIT SANAT -LEVYNJULKAISUKIERTUE jalkautuu Kairoon!
Upeaääninen monilahjakkuus Eva Louhivuori julkaisee soolo-uransa debyyttialbumin syksyllä ja lähtee kiertueelle uuden bändinsä kanssa. "Kaikki kauniit sanat" -levyn julkaisee Playground Music. Albumilta on julkaistu jo singlet Ruusu ja Ilmaa.
Aiemmin Eva + Manu -yhtyeestä sekä SuomiLOVE-ohjelmasta tuttu artisti ammentaa soolourallaan popmusiikista, folkista, rockista ja iskelmästä. Musiikissa kuuluu melankolia ja draama. Louhivuori säveltää, sanoittaa, tuottaa ja myös soittaa pääosan kappaleistaan itse.Liput ovelta 22 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €.
***
Esteettömyys:
Ravintolassa on esteetön sisäänkäynti sekä WC-tilat. Esteetön sisäänkäynti sijaitsee ravintolan sisäpihan puolella. Tämän lisäksi ravintolan tiskeillä on käytössä palveluinduktiosilmukka.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Northflip, Tallari, Junna
Rahvaanmusiikin kerho 25-vuotisjuhlaklubi Telakalla!
Northflip, Tallari, JunnaEsteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Esteettömyydestä voi olla etukäteen yhteydessä ravintolan yleiseen numeroon 03 2250700.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Popeda
Popedan alkuperäisen solistin Pate Mustajärven jättäydyttyä yhtyeestä, laulajan paikalle on astunut kansainvälistä uraa tehnyt rock-laulaja Olli Herman.
Yhtye kiersi kesän festivaalilavoja kesän ajan ja nyt nähdään viimein myös Sawohouse Underground klubilla!Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.
Haluatko tulla illalliselle ennen keikkaa tai varata VIP -paikat Underground venuelta:Varaa ennakkoon info@sawohouse.fi tai puh. 010 3389490
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Grand Prix Finlandia Trophy Helsinki - Friday
Finlandia Trophy Helsinki nähdään suurempana kuin koskaan!Maailman kirkkaimmat taitoluistelutähdet valloittavat Helsingin Jäähallin 15.–17. marraskuuta, kun Suomessa järjestetään historian neljäs Grand Prix -sarjan osakilpailu.Taitoluistelun Grand Prix on kuuden kansainvälisen huipputason kilpailun sarja. Osakilpailut luistellaan suurimmissa taitoluistelumaissa eri puolilla maailmaa. Urheilijat taistelevat kilpailuissa paikoista joulukuussa luisteltavaan Grand Prix finaaliin. Sarjaan kutsutaan edellisen kevään MM-kilpailuiden parhaat luistelijat.Finlandia Trophyssa kentälle liukuvat pariluistelun hallitsevat maailmanmestarit sekä naisten, miesten ja jäätanssin MM-hopeamitalistit. Mukana on myös yleisön rakastama Loena Hendrickx sekä monet muut tähdet. Kotiyleisölle jännitystä tarjoaa Juulia Turkkilan ja Matthias Versluisin kamppailu GP-mitalista.Lisätietoja:finlandiatrophy.comLapset alle 4v. sylissä veloituksetta. Mikäli lapsi tarvitsee oman istumapaikan, hänelle tulee ostaa lastenlippu.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Huora
Punkrock-yhtye Huora esiintyy Kuopion Maximissa perjantaina 15.marraskuuta. Alkuvuodesta uuden albumin ”Neljä Huolenaikaa” julkaissut bändi on keikkaillut vuoden aikana kattavasti ympäri Suomea niin festivaaleilla kuin klubeillakin.
Levy on järjestyksessään yhtyeen neljäs pitkäsoitto ja sen julkaisijana toimi Sakara Records (mm. Mokoma, Stam1na). Tarttuvilla biiseillä ja energisellä livemeiningillä läpimurron tehneen yhtyeen muodostavat laulaja Anni Lötjönen, kitaristi Paavo Pekkonen, basisti Ere Manninen ja rumpali Saku Sahlstedt. Loppuvuoden keikkojen jälkeen yhtye vetäytyy keikkatauolle.
Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 16:00.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Awake Again + Beyond Awareness
Keväällä uuden EP:n julkaissut Awake Again on nelihenkinen vaihtoehtometalliyhtye, joka live-esiintymisissään maustaa tarttuvia kappaleitaan ylitsepursuavalla energialla ja villillä esiintymisellä. Keikkalavoja yhtye on ehtinyt jo kiertää uransa aikana roimasti.
Bändi saapuu Poriin pitkästä aikaa yhdessä kivenkovan Beyond Awarenessin kanssa. Omaleimaisella visiollaan Beyond Awareness rakentaa modernin metalcoren reseptiä, joka kokoaa kuulijoita kaikista raskaamman metallin alagenreistä. Yhdessä bändit luovat iltaan uniikin metallimayhemin.Liput ovelta 15€, jos jäljellä.
Esteettömyystiedot:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, ota yhteys etukäteen sähköpostitse osoitteeseen: info@monttu.live
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
IKINÄ, Horizon Ignited
Valloittavista ja korkeaenergisistä live-esiintymisistään tunnettu IKINÄ esiintyy On The Rocksissa marraskuuta. Illan avaa melodisen death metalin synkkä, sitkeä ja energinen sydän Horizon Ignited. Liput keikalle ennakkomyynnissä nyt Tiketissä!
Modernia metallia tulkitseva IKINÄ on sukeltanut kohti metallisinta ydintään ja soi brutaalimpana kuin koskaan.Yhtyeen muodostaa kouvolalaissyntyiset sisarukset Tuuli Paju, Santeri Paju ja saman kaupungin kasvatit Katariina Sorsa ja Samuli Suokas. Oululainen Aake Lämsä liittyi joukkoon 2020. IKINÄ on julkaissut kolme pitkäsoittoa IKINÄ (2023), Millenniaalin itsehoito-opas epävarmaan aikuisuuteen (2019, Sakara Records) ja Samoista soluista (2017, Sakara Records), esiintynyt lukuisten omien klubikeikkojen lisäksi mm. Provinssissa ja Nummirockissa sekä lämmitellyt lauteita mm. Soilworkin, Mokoman ja Stam1nan kiertueilla.
Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 18 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Retronauts
Retronauts
tulee jälleen!Retronauts on toistakymmentä vuotta toiminut aikuisten miesten bändi, joka tarjoilee mahtiannoksen isojen rock-areenoiden sähköä pimeään maraaskuuhun!
Retronautsin
keikat ovat matkoja aikaan, jolloin rock oli isoa, hiukset pitkiä, asenne kohdallaan eikä autotunea käytetty! Tarjolla ei ole kuluneita listaykkösiä vaan ikonisia biisejä elämää suuremmilta bändeiltä, kuten Genesis, Rush, ELO, The Police, Kansas ja Huey Lewis.
"Long hair is a state of mind!"Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@lobbymyyrmaki.fi / 0505543666.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More