4117 result(s) found for ""
Kirsin kunnailla ja kannoilla
la 23.11.2024 klo 15 Kirsin kunnailla ja kannoillaKirsi Kunnaksen runoja sekä sävellyksiä teksteihinIhana soiva, vuorovaikutuksellinen runokonsertti Kirsi Kunnaksen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.Hänen runojaan luetaan säestyksen siivittämänä, lasten kanssa jutellaan teksteistä. Keksitään yhdessä myös upouusia lauluja runojen hahmoista; mitä kuuluu Herra Piipoolle nykyään, entäpä Jansmakko Sammakolle? Kuulemme myös uusia lauluja Duo Keksinnön säveltäminä Kissa Krumeluusta, Kattiloista ja perunoista, Villeistä ratsastajista ja kuinka sika kävi parturissa. Laulaa ja heilua saa halutessaan.Esiintyjinä Duo Keksintö eli osallistavan musiikintekemisen ja lastenkulttuurin ammattilaiset Isa-Eerika Lehto ja Johanna Viksten. Isa-Eerika on musiikkiteatterin ammattilainen, Pikku Kakkosen Moltona tunnettu, Johannan yhtyeitä on myös esiintynyt Pikku Kakkosessa, lauluja on mennyt koululaulukirjoihin, Ipanapa-albumeille sekä nimiartisteille.
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Kaivohauki
jotkut sanoo, että se oli yksinäinen tyttö, joka ei halunnut enää asua ihmisten maailmassa, vaan halus muuttaa aaltojen alle Kaivohauki on spoken word -teos luontosuhteen ja sukupuolen yhteen kietoutumisesta transnaisen kehossa. Teoksen lähtökohtana on transition jälkeen herännyt halu löytää luontosuhde uudelleen – löytää uudenlainen, uusi luontosuhde. Se on tekijänsä tavoin herkkä, erikoisesti polveileva, paikoitellen hauska ja aika usein jossain, missä voi löytää aliseen. Teos sisältää puhetta transnaisen kehosuhteesta, kehonormeista ja kehojen kontrollista, sekä kehon koosta ja painosta. Pihla Lehtinen on tutkijataustainen queer taiteentekijä, joka työskentelee liveroolipelien ja sanataiteen parissa. Hän käsittelee teoksissaan toistuvana teemana toiseutta. Vuonna 2022 valmistunut Kaivohauki on Lehtisen ensimmäinen pitkä esitystaiteen teos. Lavalla: Pihla Lehtinen Käsikirjoitus: Pihla Lehtinen Dramaturgia ja ohjaus: Juuso Kekkonen Lavastus: Tonja Goldblatt Yhteistyössä: Suomen Kulttuurirahasto
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Sami Hedberg: He’s Back
Sami Hedberg: He’s Back -stand up kiertue
Sami Hedberg
päättää keikkataukonsa marraskuussa ja lähtee He’s Back -nimeä
kantavalle kiertueelle. Esiintymispaikkoina toimivat tällä kertaa
tuhansien henkien salien sijaan pienemmät klubit ja teatterit. Hedberg
on kirjoittanut taukonsa aikana runsaasti uutta materiaalia. Syksyn
kiertueella yleisöllä on mahdollisuus päästä kuulemaan ensi kertaa näitä
tulevia klassikoita.
"Odotan innolla, että pääsen taas
esiintymään. Aivot on saatu hyvään tilaan tauon aikana ja on ollut aikaa
miettiä uusia juttuja ja uusia kulmia. Fiilistelen edelleen paljon
pienempiä saleja, joissa on intiimimpi tunnelma, joten on erittäin
hienoa päästä pitkästä aikaa kiertämään myös niitä”, Hedberg intoilee
tulevaa kiertuetta.
He’s Back -kiertue starttaa Jyväskylän Ilokivestä 6. marraskuuta ja kestää aina joulukuun puoleenväliin saakka.Jos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää.
Ovet avataan 30 min ennen esityksen alkua.
Kesto 2h sisältäen väliajan.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
U-20: Ässät - HIFK
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Rajaton rakkaus
FI
25 views
Buy Ticket
Read More
Popeda
Popeda Mössöllä!
Popedan alkuperäisen solistin Pate Mustajärven jättäydyttyä yhtyeestä, laulajan paikalle astuu kansainvälistä uraa tehnyt rock-laulaja Olli Herman.
Möysä: Instagram | Facebook | X | Youtube
Liput ovelta 38 €
Klubikatsomo-lippu (sisältää keikkalipun) - narikka sisältyy hintaan - paikka klubikatsomosta josta erinomainen näkyvyys lavalle, halutessasi istumapaikka - lippu vaihdetaan rannekkeeseen
⭐️ Aitiovaraukset keikalle tästä ⭐️
Z-YÖJUNA HELSINKIIN
Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin.
Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput!
Tarkista juna-aikataulut täältä.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten.
Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla rajoitetusti.
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Isac Elliot
Isac Elliot Tavastialle marraskuussa!
Vuonna 2013 debyyttisinglensä New Way Home julkaissut Isac Elliot on nuoresta iästään huolimatta tehnyt jo pitkän ja vakuuttavan uran. Suomen suosituimpiin pop-tähtiin lukeutuvan Isac Elliotin kappaleet nousevat kerta toisensa jälkeen Spotifyn kärkisijoille ja niitä on kuunneltu suoratoistopalveluissa yhteensä lähes 400 miljoonaa kertaa. Lukuisten, menestyneiden englanninkielisten julkaisujensa jälkeen artisti julkaisi ensimmäisen suomenkielisen albuminsa Kävi Miten Kävi kesällä 2023, ja se nousi suoraan julkaisustaan virallisen albumilistan ykköseksi. Albumilta löytyvät muun muassa nelinkertaista platinaa striimanneet jättihitit 20min ja Makso Mitä Makso.
Isac Elliotin toistaiseksi viimeinen englanninkielinen albumi FAITH oli kultaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa heti julkaisupäivänä. Emma-palkittu artisti on voittanut lukuisia MTV Music Awards -palkintoja ja Kävi Miten Kävi -albumi huomioitiin viime Emma Gaalassa Vuoden pop -ehdokkuudella.
Kunnianhimoinen Elliot on tehnyt uransa aikana vaikuttavan määrän yhteistyötä Suomen isoimpien artistien kanssa. Artistin kappaleilla ovat vierailleet muun muassa JVG, SANNI, Sexmane, Cledos, Costi ja ibe. Ruotsia toisena äidinkielenään puhuva artisti on tehnyt yhteistyötä myös ruotsalaisräppäri 1.Cuzin kanssa.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
EINI
Yes Sir, alkaa polttaa - discokuningatar Einin ura käynnistyi jo vuonna 1977 ja suosio on kovempi kuin koskaan.Hotelli Alavuden pikkujouluillassa tanssitaan siis discopallojen välkkeessä aamuun asti. Jatkot alakerrassa klo 04.30 saakka.
Hotelli AlavusFacebookLippujen varausaika 2 päivää.
Liput ovelta 28 €, jos jäljellä.
Narikkamaksu 2 €.
Showtime noin 23:00 ja jatkot perinteisesti alakerrassa klo 04:30 saakka.
Huonevaraukset www.hotellialavus.fi.Sauna- ja karaokeloungevaraukset numerosta p. 010 770 7003 tai hotellialavus@tuuri.fi.
Show & dinner -liput:Sis. buffetin klo 19-21, lipun ja jatkot discossa vain myyntipalvelusta ennakkovarauksella p. 010 770 7013,myyntipalvelu@tuuri.fi.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Ladies First Big Band - Soul and Swing
Ladies
First Big Band tarjoilee Lobbyn intiimiin tunnelmaan solahtavan kattauksen soulin sävyjä, mehevää swingiä sekä harvemmin keikoilla kuultuja instrumentaaliherkkuja. Orkesterin solisteina loistavat sykähdyttävän upea Rose-Marie Backström sekä hurmaavan charmantti
Tatu Oikarinen ja kokonaisuuden viimeistelevät taitavat taustalaulajat Susanna Eronen ja Sini Heinilä.
Ladies
First Big Band, lähes kokonaan naisenergiasta koostuva big band, joka viihdyttää ja nostattaa korkkarit kattoon. Ladies First Big Band on iso, tehokas ja mehukas! Bändi on parhaimmillaan tanssivan yleisön edessä ja encoret ovat keikoilla enemmän sääntö kuin
poikkeus. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@lobbymyyrmaki.fi / 0505543666.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Klamydia
KLAMYDIA ESIINTYY Z-ONESSA, VARKAUDESSA!
Z-One Varkaus FacebookLiput ovelta 25 €Eteispalvelumaksu 2,50 €.Liput vaihdetaan rannekkeeseen.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintola Z-One / Pub O'Harry's: 0458511172
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
JYP - TPS
FI
30 views
Buy Ticket
Read More
VON HERTZEN BROTHERS
VON HERTZEN BROTHERS
Von Hertzen Brothers julkaisee syksyllä 2024 uuden albumin ja esiintyy Lahden Finlandia-klubilla lauantaina 23.11. Veljesten Mikko, Kie ja Jonne von Hertzenin johtamaan kokoonpanoon kuuluvat lisäksi rumpali Sami Kuoppamäki ja multi-instrumentalisti Markus Pajakkala. Hurmoksellisista livekeikoistaan tunnettu bändi on uransa aikana julkaissut kahdeksan pitkäsoittoa, kokoelman ja livelevyn, sekä keikkaillut laajasti myös ulkomailla. Von Hertzen Brothersin viimeisin studioalbumi ”Red Alert in the Blue Forest” ilmestyi keväällä 2022 ja livealbumi ”Live at Tavastia” helmikuussa 2024.
FI
25 views
Buy Ticket
Read More
MNTTT: Menetetyt 10v-juhlakeikka
MNTTT: Menetetyt 10v-juhlakeikka Kuudes Linjalla 22.11.
Eevil Stöön ja Aztran muodostama MNTTT juhlistaa 10 vuotta täyttävää Menetetyt-albumiaan Kuudes Linjalla perjantaina 22. marraskuuta. Keikan liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.
Elokuussa 2014 julkaistu Menetetyt nousi ilmestymisviikollaan Suomen virallisen listan ykköseksi. Albumilla Stöö ja Aztra seikkailevat kulississa, joka lainaa estetiikkansa Iron Maidenin 1980-luvun kansilta ja Misfitsin kauhupunkilta, hautausmailta, avaruudesta ja pyramideistä.
Albumin biisit Menetetyt, Bela Lugosi ja Mystinen julkaistiin myös musiikkivideoina.
Ovella peritään security fee 3,90 €.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Esteetön sisäänpääsy Kuudennelle Linjalle tapahtuu Hämeentien puoleisesta sisäänkäynnistä. Tarkka osoite on Hämeentie 13 B (n. 50 metriä Siltasesta Hakaniemen suuntaan). Ovesta pystyy liikkumaan pyörätuolilla suoraan sisään ilman käännöksiä. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Lähiöbotox, Gray State
Lähiöbotox esiintyy On The Rocksissa lauantaina 23. marraskuuta! Illan avaa hardcorea tahkova Gray State.
Lähiöbotoxin Afrikan matkasta kertova 6-osainen African Metal Tour-dokkarisarja ja uusimmat singlet ”Ei Toivoa” ja ”Lähiömaksu” ovat tasoittaneet yhtyeen tietä katujyrän lailla. Parhaillaan uutta musiikkia viimeistelevä yhtye on yhtä kuin Luyeye ”Seksikäs-Suklaa” Konssi (laulu), Hanad Hassan (laulu), Harto Haukkaluoma ja Juho Rantanen (kitarat), Samuli Peurala (basso) sekä Lauri Ojala (rummut). Itä-Helsingin Roihupellossa vuonna 2018 perustettu Lähiöbotox puhutteli laajasti maamme metallikansaa syksyllä 2020 julkaistulla debyyttialbumillaan ”Rikkinäinen Suomi” ja kakkosalbumi ”Itä-Metal” (2022) vei yhtyeen lähes kaikille merkittäville rockfestivaaleille. Lähiöbotox on noussut yhdeksi metallimusiikin seuratuimmista yhtyeistä, ja se on noteerattu muun muassa Vuoden metalli ja Vuoden tulokas -Emma-ehdokkuuksilla.Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 27 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Stam1na + Turmion Kätilöt
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Stadin Gimmat - HPK
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Olga
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Tuuli
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Lemminkäisen äiti
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
ANKARA
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Lempi
Minna Rytisalo - Miika Muranen - Sinikka SanelmaLEMPIOn vuosi 1944. Rovaniemen kauppalassa kaksostytöt Lempi ja Sisko elävät nuoruuttaan saksalaissotilaiden huomion keskellä. Oman rakkautensa sotilaiden joukosta löytänyt Sisko haastaa sisarensa vedonlyöntiin, jonka seurauksena Lempi rakastuu nuoreen Viljamiin ja tulee raskaaksi.Syttyy sota ja Lempi jää asumaan lappilaiseen syrjäkylään piikatyttö Ellin kanssa. Kun Viljami palaa kotiin rintamalta, Lempi on kadonnut. Kukaan ei tiedä, minne ja miksi. Lempiä, jonka ääniroolissa kuullaan Krista Kosonen, ei näytelmässä nähdä, vaan hänen elämäntarinansa avautuu Viljamin, Ellin ja Lempin kaksoissisaren Siskon kertoman pohjalta. Kuka Lempi todella oli? Mitä hänelle tapahtui?Voiko toista ihmistä koskaan nähdä kokonaan?Minna Rytisalon esikoisromaaniin pohjautuva Lempi on tiheätunnelmainen draama intohimosta, sattumasta ja rakkauden voimasta. Näytelmän ohjaa Miika Muranen, jonka edellistä ohjausta, Agatha Christien Hiirenloukkua esitettiin Arena-näyttämöllä ja suurella näyttämöllä täysille katsomoille 2023–2024.Rooleissa: Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääÄänirooleissa: Krista Kosonen, Risto Kaskilahti, Lenno Paalanen, Alvar Paloniemi, Pekka Huotari, Jouko Klemettilä, Miika Muranen, Santeri Kinnunen, Helena Haaranen, Leenamari UnhoAlkuperäisteos: Minna RytisaloOhjaus ja dramatisointi: Miika MuranenDramatisointi: Sinikka SanelmaLavastus-, projisointi- ja pukusuunnittelu: Reija HirvikoskiProjisointien toteutus: Mika HaaranenValosuunnittelu: Kari LeppäläSävellys ja äänisuunnittelu: Aleksi SauraNaamioinnin suunnittelu: Tuula KuittinenDramaturgi: Sanna Niemeläinen
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Nukkekodin jälkeen – Ibsenin pään sisään
Henrik Ibsenin Nukkekoti. Täydellinen draama suurennuslasin alle!Huijaus, kiristys, lainat, lumeavioliitto, naisen asema, miehen rooli. Nukkekoti on yksi parhaimmista kirjoitetuita tragedioista ja ansaitsee 1800-luvulta päivittämistä kaikilla mahdollisilla teatterin tekemisen muodoilla!Vantaan Näyttämön opetusteatterina toteutettu "Nukkekodin jälkeen" tutkii tämän klassikkoteoksen teemoja syventyen niihin uusin työryhmän tarjoamin tavoin. Opetusteatterin työryhmä on sukeltanut Ibsenin pään sisään ja pureskelee näytelmän teemat pala palalta yleisölle tarjoiltaviksi. Lopputuloksena on näytelmällinen tutkielma Ibsenin klassikkoteoksesta.Nukkekoti ja sen teemat ovat ikuisia ja haastavat katsojat pohtimaan yhteiskunnallisia muutoksia viimeisen vuosisadan aikana. "Nukkekodin jälkeen" antaa katsojalle hienon mahdollisuuden kurkistaa Ibsenin teemoihin rikkaalla ja uudella tavalla.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More