2970 result(s) found for ""

Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia image
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia Eppujen, Juicen ja Hassisen koneen hiteilläMusikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä, johon osallistuivat idean isä Juice, Eppu Normaali ja Hassisen kone. Tuuliajolla -kiertue oli joukko rock-konsertteja Saimaan rantakaupungeissa, kun yhtyeet purjehtivat Heinävesi-nimisellä sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla-risteily tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi.Tarina saa alkunsa, kun maakuntalehden urheilutoimittaja Eino joutuu vastoin tahtoaan tekemään juttua rock-risteilystä musiikkitoimittajan sairastuttua. Miten Eino selviää tehtävästään, hän kun on juppi, inhoaa rock-musiikkia ja haluaa mennä aikaisin nukkumaan? Kiertueella Eino kohtaa mm. Juicen, Martti Syrjän ja Ismo Alangon. Einon matkaa rock-muusikoiden seurassa kuitenkin helpottaa ihana laivaemäntä Tia.Tuuliajolla -kiertueella seurataan suomalaisten rock-muusikoiden elämää ja keikkailua. Hulvaton laivamatka tehdään Suomen suvessa yhden viikon aikana. Einon juppimainen elämä ja arvomaailma mullistuvat laivamatkalla täydellisesti, eikä vähiten ihastuttavan laivaemännän ansiosta. Miten kiertueen manageri selviää rock-muusikoiden kanssa, entä laivan kapteeni? Mitä Eino ajattelee kohdatessaan Andy McCoyn, Armi Aavikon ja Dannyn? Musikaalissa kuullaan supersuosittujen Juicen, Hassisen Koneen ja Eppu Normaalin hittejä 80-luvun alusta.Rooleissa mm. Tatu Mönttinen, Elisa Lairikko/ Mirjam Paaso, Ilpo Kaikkonen, Jussi Ojanen, Timo Järvensivu, Kasperi Kinnunen/ Juha Kinnunen, Simo Stenman.
Linda Lampenius - Pop-kuningattaren paluu image
Linda Lampenius - Pop-kuningattaren paluu
Koko Suomen kansan rakastama viulisti Linda Lampenius tekee vihdoin näyttävän paluun pop-musiikin pariin. Lindan uusi ja kauan odotettu pop-show pitää sisällään niin Lindan omaa tuotantoa kuin kotimaisia- ja kansainvälisiä covereita akustisella ja sähköviululla esitettynä. Lampeniuksen popalbumi Linda Lampenius julkaistiin vuonna 1997, ja se nousi Suomen virallisen albumilistan sijalle 8. Vaikka albumi julkaistiin vain Suomessa, Lampeniuksen single "Violator/Toccata and Fugue" sai kansainvälistä huomiota. Muun muassa Daily Record kirjoitti uudesta "sensaatiosta", joka oli The Sunday Timesin mukaan "nauttinut suuresta suosiosta Skandinaviassa eloisalla versiollaan Toccata and Fuguesta". Lampenius on esittänyt musiikkia popalbumiltaan Suomessa ja ulkomailla, muun muassa Sporting Clubilla Monacossa sekä televisioiduissa esiintymisissään Royal Albert Hallissa Lontoossa ja Playboy Mansionissa Los Angelesissa. Linda Lampenius - Pop-kuningattaren paluu -konsertti aiheuttaa jälleen saman Linda-huuman, jonka viulisti sai aikaiseksi 90-luvulla ympäri maailmaa. Keikalla kuullaan muun muassa Lindan kolme jättihittiä, jotka keräsivät Baywatch-tv-sarjan kautta yli miljardiyleisön. Lisäksi Linda tulkitsee muun muassa isoimmat Bond-tunnarit potpurina, Kuuma-yhtyeen jättihitin sekä Pete Parkkosen Kohta sataa -kappaleen. Tätä elämystä et halua missata! Lavalla nähdään niin savua kuin huippuluokan tanssishow.
Best of Saikkua, kiitos! image
Best of Saikkua, kiitos!
Kaikkien kolmen osan parhaat palat yhden illan aikana.Nyt tulee Best of Saikkua kiitos! Kaikkien kolmen osan parhaat palat yhden illan aikana. Silkkaa naurutykitystä! Eikä unohdeta Ismo Leikolan lauluja, niistäkin tietenkin parhaat mukana!Jukka Rasila, Ville Keskilä ja Kalle Pylvänäinen.Kesto: noin 1 h 40 min sis. väliajanIkäraja: Ei rajoitustaHinnat ja muut lisätiedot: https://www.komediateatteri.fi/ohjelmisto/3599801/best-of-saikkua-kiitos**VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä puh. 0207 288 388 tai www.juhlatalonpalvelut.fi.Show&dinnerTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterista ja JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua. Vaihtomaksu norm. 10 € / lippuRyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta p. 0207 288 388. Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
Angels in America image
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valosuunnittelu Ville Virtanen Videosuunnittelu Ville Virtanen ja Linda Wallgren Musiikki Joonas Outakoski ja Stina Koistinen Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi, näyttämöruumiillinen ajattelu Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
Eripariterapiaa  K18 image
Eripariterapiaa K18
EripariterapiaaMusiikki-iloitteluEripariterapia on musiikilla höystetty farssahtava komedia, jossa liikutaan railakkaasti parisuhteen ja elämän peruskysymysten äärellä.Käsikirjoituksen ovat tehneet Johanna Kokko ja Teijo Eloranta, jotka myös näyttelevät kaikki roolit.Musiikista vastaa Janne Viitaniemi.Pariskunta Heli ja Kaarlo ovat parisuhdeterapeuttejaHeillä on vastaanotto samassa osoitteessa. Yhteiselo on kulkenut tasaisen tappavasti beigen ja ruskean sävyissä kohta kaksikymmentä vuotta, eikä nuoruuden kipinästä ole jäljellä kuin haalistunut muisto.Eräänä tavallisena päivänä heidän elämänsä kuitenkin suistuu raiteiltaan, eikä siltä tieltä ole paluuta. Molemmat terapeutit saavat nimittäin vastaanotoilleen poikkeuksellisen kiinnostavat asiakkaat, unelmiensa ihmiset, jotka saavat heistä esiin aivan uusia puolia. Heli ja Kaarlo ajautuvat lopulta villiin pyöritykseen, jossa ei ole enää varmaa kuka terapoi ja ketä, onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella vai pitääkö kuitenkaan lähteä merta edemmäs kalaan? Entä, kuka tilasi pitsan?Kesto n. 1 h 30 min sis. väliajanHinnat Peruslippu, pöytäpaikka 36 €Peruslippu, etukatsomon tuolipaikka 32 €Opiskelija, pöytäpaikka 28 €Opiskelija, etukatsomon tuolipaikka 24 €Ryhmä min. 20 lippua Pöytäpaikka 33 €Ryhmä min. 20 lippua Etukatsomon tuolipaikka 29 €Ryhmä min. 50 lippua Pöytäpaikka 32 €Ryhmä min. 50 lippua Etukatsomon tuolipaikka 28 €Show & Dinner min. 20 lippua Pöytäpaikka 67 €Show & Dinner min. 50 lippua Pöytäpaikka 64 €Ovet Ravintolateatteriin avataan n. 1 h ennen esitystä.Ravintolateatterissa on sekä numeroimattomia etukatsomon tuolipaikkoja, että salin takaosan pöytäpaikkoja. Kaikki paikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Pöytäpaikoille on mahdollista tilata tarjoilut etukäteen valmiiksi osoitteessa www.juhlatalonpalvelut.fi ja niistä voi nauttia esityksen aikana. Tarjoilutilauksen tehneille nimetään pöytäpaikat.Baari avoinna ennen esitystä ja väliajalla.VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.Show&dinnerTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterista ja Aplodista.JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua. Vaihtomaksu norm. 10 € / lippu
Ronja Ryövärintytär image
Ronja Ryövärintytär
Ronja Ryövärintytär- koko perheen seikkailunäytelmäRonja Ryövärintytär on upeasti visualisoitu ja ihmeellinen seikkailukertomus kaiken voittavasta ystävyydestä ja rohkeudesta.Eräänä unohtumattomana ukkosyönä, kun salama halkaisee ryöväreiden linnan kahtia, syntyy Matiakselle ja Loviisalle tytär, Ronja, josta on määrä tulla uusi ryöväripäällikkö.Mutta elämä linnassa mullistuu, kun kahtia haljenneen linnan toiselle puolelle muuttaa kilpaileva rosvojoukko. Syntyy valtataistelu, jossa riitapukarit erottaa toisistaan syvä ”Helvetinkuilu”. Tämän kuilun vastakkaisilla puolilla kohtaavat toisensa Ronja ja Birk, eri ryövärisukujen lapset, jotka ystävystyttyään huomaavat selviytyvänsä vaikeuksista parhaiten yhdessä. He tapaavat toisiaan vanhemmiltaan salassa, metsissä, joissa villihevoset laiduntavat niityillä ja maahiset ja pönthiittiset tanssivat kuutamossa. He oppivat yhdessä, kuinka hallita pelkoansa ja kuinka selvitä yön yli syksyisessä metsässä.Mutta kuinka tehdä sovinto oman perheensä kanssa? Miten lopettaa riita ryövärijoukkojen välillä ja kuinka selvitä taivaalla liitelevistä, pelottavista syöjättäristä?Ja ennen kaikkea, kuinka luoda omannäköisensä elämä kadottamatta kaikkein tärkeintä eli iloa ja vapautta, niin että pystyy Ronjan lailla huutamaan kauas metsään kantavan - riemukkaan keväthuudon!Rooleissa koko teatterin näyttelijäkunta ja Outokummun Riverian tanssikoulutuksen opiskelijoitaAlkuperäisteos Astrid LindgrenSovitus Annina EnckellSuomennos Tarja Joona, Jari Mäntyvaara ja Tuovi PajuOhjaus Tuomo AittaLavastus- ja pukusuunnittelu Kaisu KoponenEnsi-ilta 30.4.2025Suuri näyttämöLiput alkaen 26 e perushinta, 24 e eläkeläinen, 15 e lapsi, opiskelija, työtön, varusmies ja siviilipalvelusvelvollinen, perhelippu 60 e (max 4 henkilöä) Yksityisnäytäntö teatterissa 2.670 euroa (max 267 henkilöä)Kestoarvio noin 2 t 20 min, sisältäen väliajanIkäsuositus noin 6-vuotiaasta ylöspäin, yläikärajaa ei oleEsitysoikeudet Näytelmäkulma - Nordic Drama Corner OyJoensuun Taiteilijaseuran näyttely Keväthuuto! suuren näyttämön yleisölämpiössä kevätnäytäntökauden esitysten aikana, vapaa pääsyMuutokset mahdollisia
Von Hertzen Brothers image
Von Hertzen Brothers
Von Hertzen Brothers palaa G Livelabiin akustisen erikoiskiertueensa merkeissä! Maamme musiikkikentän ykkösnimien joukkoon asemansa sementoinut Von Hertzen Brothers käynnistää Suomea halkovan Acoustic Vol. 2 -kiertueensa syyskuussa. Yhteensä 13 paikkakuntaa kattavalla erikoiskiertueella kuullaan rakastetun yhtyeen monipuolista tuotantoa uudessa valossa. Settilista tarjoaa tuoreita akustisia sovituksia yhtyeen tunnetuimmista hiteistä sekä harvemmin yleisölle esitettyjä yllätyksiä. Intiimiä keikkakokemusta rikastuttavat kappaleiden taustoja syventävät tarinat. Veljesten Mikko, Kie ja Jonne von Hertzenin lisäksi kokoonpanossa vaikuttaa myös multi-instrumentalisti Markus Pajakkala. Von Hertzen Brothersin ensimmäisen kerran syksyllä 2023 toteutunut, ylisanoja kerännyt akustinen kiertue oli lähes kaikilla paikkakunnilla loppuunmyyty. ”Akustisille keikoille valitsemme mukaan myös harvemmin esitettyjä, ehkä paremmin konserttisaleihin kuin rokkiklubeille sopivia VHB-kappaleita vuosien varrelta. Tällä kertaa painotamme valintoja, jotka eivät olleet mukana vuoden 2023 kiertueen setissä. Tarinoimme myös syntyjä syviä biisien taustoista – siitä jäi viimeksi erityisen hauska ja yhteisöllinen fiilis”, kertoo kitaristi Kie von Hertzen. Mikko von Hertzen täydentää: ”Meidän tapauksessa acoustic tarkoittaa sitä, että soitetaan laajemmalla instrumentaatiolla kuin yleensä – mutta täydellä fiiliksellä. Se on varmaa, että pyllyt tahtoo nousta penkistä sekä lavalla että yleisössä!” Von Hertzen Brothers on uransa aikana julkaissut yhdeksän studioalbumia, kokoelmalevyn ja livealbumin sekä keikkaillut aktiivisesti niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Yhtyeen uusin albumi In Murmuration ilmestyi marraskuussa 2024. Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Katsomo: Pääosin seisomapaikat *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiTila on esteetön parvea lukuun ottamatta. Voit olla yhteydessä etukäteen henkilökuntaamme, niin osaamme varata teille parhaan mahdollisen paikan: ravintola.tampere@livelaboratorio.fi.
Costee image
Costee
UMK:SSA KILPAILEVA COSTEE KATTAVALLE KLUBIKIERTUEELLE SYKSYLLÄ 2025 Alternatiivisen popin suunnannäyttäjä sekä UMK:ssa keväällä mukana kilpaileva costee lähtee omalle Cult of costee nimeä kantavalle kiertueelleen syksyllä 2025. Kiertue alkaa syyskuun lopussa Helsingin Tavastialta ja päättyy marraskuussa Kouvolan Pato Areenalle kattaen yhteensä 12 Suomen kaupunkia. Liput syksyn Cult of costee -klubikiertueelle tulevat myyntiin keskiviikkona 22.1. klo 10. Costee on seitsemän vuotisen soolouransa aikana saavuttanut yli 100 miljoonaa striimiä, julkaissut kolme menestysalbumia ja tehnyt loppuunmyytyjä keikkoja, viimeisimpänä syksyllä 2024 Helsingin Tavastialla ja Jyväskylän Lutakossa. Costee on lahjakas laulaja-lauluntekijä, joka pyrkii olemaan mahdollisimman rehellinen taiteessaan - hänen kappaleensa käsittelevät tunteita avoimesti, mikä kuuluu myös artistin UMK-biisillä Sekaisin. Se nousi julkaisunsa jälkeen Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden listan toiseksi, joka on costeen toistaiseksi korkein sijoitus. Uuden musiikin kilpailun lisäksi artisti valmistelee parasta aikaa neljättä albumiaan, joka julkaistaan ennen kiertueen alkua. Möysä: Instagram | Facebook | X | YoutubeLiput ovelta 28€ Klubikatsomo-lippu (sisältää keikkalipun) - narikka sisältyy hintaan - paikka klubikatsomosta josta erinomainen näkyvyys lavalle, halutessasi istumapaikka - lippu vaihdetaan rannekkeeseen ⭐️ Aitiovaraukset keikalle tästä ⭐️ Z-YÖJUNA HELSINKIIN Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin. Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput! Tarkista juna-aikataulut täältä. Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten. Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla rajoitetusti
Kiljupunkkarityttö image
Kiljupunkkarityttö
KILJUPUNKKARITYTTÖKERTOO MUSATERAPEUTTI MINNASTA JA SEN MIEHESTÄ MOSISTA!!! Musiikkiterapeutti Minna on 45-v ja kriisissä. Päätä hajottaa vastuu terapia-asiakkaista, jotka eivät ota vastuuta edes itsestään. Erityisen turhauttavan istunnon jälkeen Minna tajuaa ongelman ytimen: mä en oo ankee terapiatäti, mä oon makee kiljupunkkarityttö!Minna lähtee kaljalle fiilistelemään nuoruuttaan 90-luvun Porvoossa, jossa kasvoi repaleisessa perheessä punkin ja kiljun voimalla. Valinta pakottaa aviomies Mosin lähtemään kesken töistä lasta hakemaan. Tilanne ei kuitenkaan herätä Minnaa, vaan hän uhriutuu ja juo lisää, etsii syyllisiä valinnoilleen perheenjäsenistään ja matkaa kohti nuoruutensa unelmaa: Lahden kaupunkia ja sen legendaarista Kasisalia, todellista luxusmestaa, jonka lavalla ja studiossa nuoret lahjakkuudet toteuttivat itseään vastuullisten ja turvallisten aikuisten tuella.   Lauri Vennosen kirjoittama ja ohjaama näytelmä fokusoi vastuun ja vallan suhteeseen: joilla valta on, olkoon vastuukin, niin omassa elämässä, perheessä kuin yhteiskunnassakin. Mitä jos ongelma onkin se, että meistä moni olisi mieluummin makee kiljupunkkarityttö kuin vastuullinen ja turvallinen aikuinen?  Terveen reipashenkisessä esityksessä Lahden kaupunginteatteri on mylvivä punkkarilauma musiikkiterapia-asiakkaita, perheenjäseniä ja ysäriteini-idoleita, mutta myös nyky-yhteiskunnan vastuunkantajia ja vallankäyttäjiä, heitä joilta meillä on todellakin oikeus odottaa vastuunkantoa.   Mukana myös livemusaa Lahdessa 90-luvulla vaikuttaneilta bändeiltä!Kantaesitys 15.10.2025 pienellä näyttämölläKäsikirjoitus ja ohjaus Lauri VennonenLavastus ja pukusuunnittelu Minna VälimäkiValosuunnittelu Harri PeltonenÄänisuunnittelu Jukka VierimaaNaamiointisuunnittelu Eija NurminenRooleissa Annukka Blomberg, Tomi Enbuska, Laura Huhtamaa, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka, Vilma Kinnunen, Deogracias Masomi, Mikko Pörhölä sekä muusikko Juha RäsänenKesto ilmoitetaan lähempänä ensi-iltaa.Esitysoikeudet Agency North Mainoskuva Antti Sepponen
All Female Panel: Paljastuksia Stand Up Show K18 image
All Female Panel: Paljastuksia Stand Up Show K18
All Female Panel – Paljastuksia (K18)All Female Panel on Suomen kuumin stand up -kollektiivi, jonka koomikot ovat niittäneet mainetta komediaklubien ja -festivaalien lisäksi myös tv:ssä, teatterissa ja radiossa, sekä esiintyjinä että kirjoittajina. Paljastuksia stand up -show räjäyttää jälleen kerran kannat kattoon Tampereen Komediateatterilla ja muijain jutut sen kun paranee joka vuosi!Paljastuksia stand up -show'ssa tarjolla on stand upin lisäksi All Female Panelin oma "anonyymi rippituoli", eli lukollinen salaisuuksien laatikko, johon kaikki halukkaat katsojat saavat käydä nimettöminä livauttamassa synkimmät, herkullisimmat ja noloimmat salaisuutensa ja niistä mehukkaimmat käsitellään koomikoiden toimesta lavalla!Yleisö saa stand upin lisäksi sekä kuulla että paljastaa salaisuuksia, joita All Female Panelin koomikot Johanna Tohni, Helena Pöllänen ja Saana Peltola ruotivat livauttaen sekaan myös omat salaisuutensa!Tämä hykerryttävä paljastusten ilta on sekä tirskistelijöiden unelma että salaisuuksia rinnan alla hautovien helpotus! Tule ja koe molemmat!Kesto: Kesto: n. 2h sis. väliajanIkäraja: K18Hinnat ja muut lisätiedot: https://www.komediateatteri.fi/ohjelmisto/3365339/all-female-panelOvet ravintolateatteriin avataan n. 30 min ennen esitystä.Ravintolateatterissa on sekä numeroimattomia etukatsomon tuolipaikkoja, että salin takaosan pöytäpaikkoja. Kaikki paikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Pöytäpaikoille on mahdollista tilata tarjoilut etukäteen valmiiksi osoitteessa www.juhlatalonpalvelut.fi ja niistä voi nauttia esityksen aikana. Tarjoilutilauksen tehneille nimetään pöytäpaikat.Baari avoinna ennen esitystä ja väliajalla.VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.Show&dinnerTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterista ja Aplodista.JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua. Vaihtomaksu norm. 10 € / lippu
Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset image
Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset
Tiina Puumalainen ‒ Hanna SuutelaKaarlo Bergbomin kootut kärsimyksetHuwi-näytelmäKurjet-menestysesityksen tekijöiden Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan historiallinen draamakomedia Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset sukeltaa suomenkielisen teatterin kiehtoviin varhaisvaiheisiin. Historiallinen komedia kertoo Kansallisteatterin ensimmäisestä ensi-illasta avajaisvuonna 1902.Suuri päivä on koittava huhtikuussa 1902: suomenkielisen sivistyksen kulmakivi, Suomalainen Teatteri, saa vihdoin oman rakennuksen! Avajaisjuhlan aattona ovat valmistelut tosin vielä pahasti kesken niin ohjelmiston kuin teatteritalon osalta.Teatterinjohtajat Kaarlo ja Emilie Bergbom saavat kaiken kukkuraksi tietoonsa, että painoasiain ylihallituksen virkamies on saapumassa tarkastuskäynnille. Tämä tietää ongelmia, sillä virkaintoisten byrokraattien kanssa ei pelleillä. Jos lupaa ei saada sensuuriviranomaisilta, ei uhkana ole vain avajaistilaisuuden peruminen, vaan vaakalaudalla on koko teatterin tulevaisuus. Asia päätetään salata henkilökunnalta, joten pian sen tietävät kaikki.Näin viihdyttävää esitystä suomalaisesta teatterihistoriasta et ole ennen nähnyt!Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset on hilpeänhaikea ylistyslaulu teatterille ja suomenkieliselle kulttuurille. Musiikkia, visuaalista teatteria ja koreografiaa mielikuvitukselliseksi spektaakkeliksi yhdistävä esitys marssittaa näyttämölle enemmän tai vähemmän tunnettuja historian merkkihenkilöitä, jotka taistelivat sivistyksen puolesta sortokauden Suomen vihamielisessä ilmapiirissä.Tutkimuskirjallisuudesta inspiroitunut mutta fantasian siivin lentävä näyttämöteos kohdistaa valokeilan niin arkkidiiva Ida Aalbergiin ja näyttelijä-pedagogi Kaarola Avellaniin kuin myös jokapaikanhöylä Jalmari Finneen ja vapaaherra Sebastian Gripenbergiin. Erityisen puheenvuoron saa taustalle jättäytynyt, mutta vaikuttajana olennainen Emilie Bergbom. Luvassa on näyttelijäntyön riemujuhlaa ja kenties kaikkien aikojen viihdyttävin esitys suomalaisesta teatterihistoriasta.Tiina Puumalaisen ohjaaman esityksen lavastuksen on suunnitellut Teppo Järvinen. Puumalaisen ja Järvisen perustama The Wild Company -teatterikollektiivi on tunnettu ja tunnustettu kokonaisvaltaisesta näyttämöestetiikastaan.Kantaesitys Suurella näyttämöllä 2.4.2025TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Maria Kuusiluoma, Linnea Leino, Petri Liski, Esa-Matti Long, Harri Nousiainen, Sari Puumalainen, Carl-Kristian Rundman, Paula Siimes, Timo Tuominen ja Juha VarisMuusikko Joakim BerghällOhjaus Tiina Puumalainen Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen Pukusuunnittelu Heli Hynynen Musiikki Joakim Berghäll Valosuunnittelu Kalle Ropponen Äänisuunnittelu Esa Mattila Koreografia Osku Heiskanen Naamioinnin suunnittelu Anna Pelkonen
YLPEYS & ENNAKKOLUULO* (* TAVALLAAN) image
YLPEYS & ENNAKKOLUULO* (* TAVALLAAN)
Isobel McArthurYlpeys & ennakkoluulo* (*tavallaan)Ei mitään siistiä AusteniaSuomen kantaesitys 9.9.2025 Eino Salmelaisen näyttämölläMiltä Jane Austenin rakastetuin tarina näyttää, jos sen kertoo sivukeittiössä herrasväen suhdekiemuroista keskenään supiseva palvelusväki? Tähän kysymykseen vastaa Isobel McArthurin vauhdikas romaanisovitus, joka ylsi jättimenestykseen Lontoossa, voittaen himotun Olivier-palkinnon – West Endin teatterimaailman Oscarin – vuoden parhaana ensi-iltana. Nyt tähän musiikkiteatterileikkiin päästään sukeltamaan Suomessa!Kaikki Austenin klassikon tutut roolit jakautuvat viidelle upealle naisnäyttelijälle. He pääsevät revittelemään niin palvelijoiden kuin yläluokkaisten päähenkilöiden rooleja. Tampereella Darcyn legendaarinen kartano ja Lady Catherinen ylevä eleganssi saavat kunnon ravistelun, kun näyttämöllä hurvitellaan mm. Aikakoneen, Nylon Beatin ja Kaija Koon tahtiin. Odotettavissa kesytöntä naisenergiaa!Kukapa ei haluaisi heittäytyä romantiikan pyörteisiin ja larpata 1800-luvun viktoriaanista tunnelmaa? Palveluskunta halusi ja niin haluamme mekin. Tervetuloa juhlimaan!”Tämä on balladi duunareille, siistijöille ja kaikille palveluammateissa raataville”, sanoo esityksen ohjaaja Laura Mattila.Käsikirjoitus Jane Austenia mukaillen Isobel McArthurSuomennos Myy LohiOhjaus Laura MattilaKoreografia Jenni NikolajeffMusiikin tuotanto ja score-musiikin sävellys Pekka SiistonenPukusuunnittelu Marjaana MutanenLavastussuunnittelu Alisha DavidowValosuunnittelu Kyösti KallioÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Kristiina Hakovirta, Emmi Kaislakari, Eriikka Väliahde, Karoliina Vanne, Maija RissanenLiput 55/53/50 €Koululaisryhmät opettajan johdolla 30 €
Jotuni image
Jotuni
Anneli Kanto ‒ Heini TolaJotuniTarina huojuvan talon asukkaistaAnneli Kannon ja Heini Tolan tuore draama Jotuni kertoo Maria Jotunista, aikansa kohukirjailijasta ja hänen myrskyisestä avioliitostaan.On lahjakas nainen, joka osaa ja uskaltaa kirjoittaa suoraan, mitä ajattelee.On nainen, joka haluaa rakkautta, mutta ei avioliittoa.On kaksi vahvatahtoista ihmistä, myrkyllinen avioliitto, sairaalloista mustasukkaisuutta, rakkaudettomuutta ja väkivaltaa.On kulttuurikoti, jonka kulissien takana viruvat vankeina niin lapset kuin aikuiset.On kirjailija, joka vannoo, ettei koskaan kirjoita elämästään.On elämä, joka pakottaa kirjoittamaan.On rehellisen raadollinen romaani, joka on vähällä joutua unholan yöhön.On tarina, jota kuolemakaan ei saa vaikenemaan.Maria Jotunin (1880–1943) tunnetuimmat näytelmät tulkittiin aikoinaan kevyiksi komedioiksi, mutta kirjailija itse piti niitä purevina satiireina naisen asemasta, vallankäytöstä, julmuudesta, tekopyhyydestä ja loputtomasta ahneudesta. Kansallisteatterissa esitetty Tohvelisankarin rouva (1924) herätti niin suuren skandaalin, että koko teatterin olemassaolo joutui vaakalaudalle.Näytelmä perustuu historiallisiin tosiasioihinMaria Jotunin ja hänen aviomiehensä, kirjallisuudentutkija Viljo Tarkiaisen (1879–1951) vaikea avioliitto on pysynyt puheenaiheena aina siitä lähtien, kun Jotunin postuumisti julkaistu Huojuva talo (1963) aiheutti kirjallisen sensaation.Anneli Kannon ja Heini Tolan yhteistyönä syntynyt Jotuni on koskettava kuvaus taiteilijan kivisestä tiestä ja onnettomasta perheestä. Faktoista ammentava, mutta fiktioksi kirjoitettu Jotuni ei rakentele kohteistaan kultaisia patsaita palvottaviksi, vaan näyttää ihmisen kokonaisuudessaan: hyvässä ja pahassa, herkkänä, kauniina ja katkerana.Ohjaaja-dramaturgi Heini Tola on tehnyt vaikuttavan uran suomalaisen teatterin parissa. Menestyksekkään ohjaajanuransa ohella Tola on toiminut Teatteri Avoimien Ovien pitkäaikaisena johtajana. Kirjailija Anneli Kannon laajaan tuotantoon kuuluu niin historiallisia romaaneja, näytelmiä kuin lasten- ja nuortenkirjojakin. Hänen proosateoksistaan on dramatisoitu kiitettyjä teatteriesityksiä. Kannon ja Tolan yhteisyönä ovat aiemmin syntyneet muun muassa näytelmät Erottaja 1917‒18 (2017), Pala palalta pois ‒ Äiti, Tytär ja Alzheimer (2015) sekä Fredrika R. (2007), jotka kaikki esitettiin Teatteri Avoimissa Ovissa.Jotunin nimiroolissa esiintyy Sari Puumalainen, ja Tarkiaisen roolin esittää Antti Pääkkönen. Pariskunnan lapsina nähdään Ilja Peltonen ja Heikki Pitkänen sekä perheen palvelijana vieraileva näyttelijä Anna Airola.Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 10.9.2025TyöryhmäRooleissa Anna Airola, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Sari Puumalainen ja Antti PääkkönenMuusikko Salla MarkkanenOhjaus Heini Tola Lavastussuunnittelu Katri Rentto Pukusuunnittelu Tarja Simone Musiikki Salla Markkanen Koreografinen konsultaatio Marjo Kuusela Valosuunnittelu Kare Markkola Videosuunnittelu Paula Lehtonen Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi