6525 result(s) found for ""

Peter Pan image
Peter Pan
Peter Pan Taaborin kesäteatterissa 2025Heinäkuussa Kapteeni Koukun merirosvolaiva rantautuu Taaborinvuorelle. Luvassa on loputtomasti seikkailua ja lumoa - ja vielä ripaus tähtipölyä!Koe kesän sykähdyttävin koko perheen teatterielämys, luonnonkauniissa Taaborin kesäteatterissa. Tervetuloa!Peter Pan on poika, joka ei koskaan halua kasvaa aikuiseksi. Eräänä päivänä hän tapaa kuitenkin Leenan, joka sisaruksineen hyppää Peterin mukaan Mikä-Mikä-Maan hurjia seikkailuja kohti! Seikkailun lomassa rohkeutta testataan ja nuorta sydäntä koetellaan. Mutta voiko Peter jättää lapsuuden taakseen ja astua aikuisuuden maailmaan?Tähtikaarti koostuu kesältä 2024 tutuista kasvoista sekä uusista lumoavista näyttelijöistä: Timo Lavikainen (Kapteeni Koukku), Krisse Salminen (Koukun sisko), Samuli Ainasvuori (Peter Pan), Amelie Blauberg (Helinä-keiju) ja muut vievät sinut mukanaan unenomaiseen Mikä-Mikä-Maan maailmaan, hetkeksi lapsuuden mielikuvitusmaailmaan irti arjen ja aikuisuuden todellisuudesta.Näytelmän ohjaa Taaborilla jo yli 15 vuotta kesäteatteria tehnyt elokuvaohjaaja Taavi Vartia (mm. Syke: särkynyt sydän, Rölli - ja Pertsa ja Kilu -elokuvat). Taaborin kesäteatteri on näiden vuosien aikana kerryttänyt mainetta takuulaadukkaana kesäteatterina, jonka näytelmien parissa viihtyvät sekä perheen nuorimmat että aikuisetkin. Yönäytös 2.8.20252.8.2025 Taaborinvuori muuntautuu Suomen tunnelmallisimmaksi ulkoilmateatteriksi. Peter Pan -yönäytös 2.8.2025 klo 21, liput 40€ + tilausmaksu. Liput ovat myynnissä, varaa paikkasi ainutkertaiseen iltaanNähdään Mikä-Mikä-Maassa - seikkailu jo odottaa!Peter Pan Taaborinvuorella 18.7.-8.8.2025Ohjaus: Taavi VartiaKäsikirjoitus: Taavi Vartia, Esa Silander (J.M. Barrien alkuperäishahmoihin pohjautuen)www.taaborinkesateatteri.fi***- Tilaisuuden kesto 2h, sis. 30min väliajan- Tila on esteetön. Teatteri sijaitsee mäen päällä, mutta autolla voi tuoda katsojan teatterialueelle. Auto tulee siirtää paikoitusalueelle esityksen ajaksi.
Asuntomessut Oulussa image
Asuntomessut Oulussa
Tervetuloa Asuntomessuille Ouluun 18.7.-17.8.2025Liput Asuntomessuille Ouluun myydään päiväkohtaisesti ja niitä on rajallisesti saatavilla. Suosittelemme siis lippujen hankkimista hyvissä ajoin ennakkoon! Tapahtuma on avoinna päivittäin ma-ke & pe-su klo 10.00–18.00, torstaisin klo 12.00–20.00.SaapuminenMessulippu sisältää matkustusoikeuden Oulun Seudun Liikenteen linja-autoissa. Matkustusoikeus on voimassa 24 tuntia ensimmäisestä leimauksesta. Bussissa lipunlukijalle voi näyttää joko printattua tai mobiililippua. Mikäli saavut omalla autolla, aseta navigaattoriin osoitteeksi Merivirrantie 7, Oulu (P1) tai Korjaamontie 4, Oulu (P2) ja seuraa parkkialueiden opasteita. Pysäköintialueelta on maksuton bussikuljetus messuportille. Esteetön pysäköinti sijaitsee osoitteessa Lipporannantie 4–6, Oulu. Lipporannantie 4-6 on oikea osoite myös takseille.Asuntomessujen sovellus ja virtuaaliset AsuntomessutOstamalla messulipun verkosta saat pääsykoodin myös Asuntomessujen sovellukseen, jossa pääset tutustumaan mm. messukotien virtuaaliesittelyihin sekä hyödyntämään messualueen interaktiivista karttapalvelua. Sovellus on ladattavissa ilmaiseksi Apple Storesta sekä Google Play Storesta.Lipun vaihtaminenOstettu lippu käy vain lippuun merkitylle päivälle. Vierailupäivän voi muuttaa 24 tuntia aikaisemmin Lippu.fi:n puhelinpalvelussa: 0600 900 900 (Puhelun hinta 2€/alk.min + mpm/pvm. Jonotuksesta peritään normaali puhelumaksu oman liittymäsopimuksen mukaisesti.). Huomioithan, ettei lippu ole henkilökohtainen, esteen sattuessa voit siis halutessasi luovuttaa lipun eteenpäin.Ryhmävierailuihin liittyen olethan yhteydessä asuntomessut@ouka.fiLue lisää tapahtumasta täältä.
Taylor Tomlinson: The Save Me Tour image
Taylor Tomlinson: The Save Me Tour
The New York Times opines, comedian and CBS After Midnight host Taylor Tomlinson “demonstrates tight joke writing, carefully honed act-outs and a ruthless appetite for laughs” in her second hour-long special, Look At You, now streaming on Netflix. With her third hour-long comedy special debuting on February 13 on Netflix, Have It All, New York Magazine adds, “Watching Tomlinson gives you the same comfort as a Swift concert or a Broadway show that’s been on for years. This is a professional. This performance will be ultra-produced. You do not need to be anxious,” and the Los Angeles Times observes, “Even when she’s navigating painful waters, she can’t help but find the humor… her wit and pinpoint delivery reveal both an incisive writer and also a talented actor.”A TIME100 honoree and Forbes’ 30 Under 30 star, Have It All follows two critically acclaimed specials including her debut, Quarter-Life Crisis that first premiered on Netflix in March of 2020. Her first hour-long special went on to be named “Best of 2020” by New York Times, Decider, Paste and earned unanimous critical praise with The Washington Post calling her “your favorite quarantine-watch” and Newsweek dubbing her “undeniably hilarious.” With appearances on The Late Show with Stephen Colbert, The Tonight Show Starring Jimmy Fallon, CBS Sunday Morning, Kelly Clarkson and more, the woman Mashable calls “whip-smart and spectacularly cynical”is currently preparing for her debut as a late night talk show host on January 16th premiere of the outrageously funny After Midnight on CBS.For more on Tomlinson including upcoming show dates when safe to resume touring, visit: ttomcomedy.com.Follow her on Facebook @TaylorTomlinsonComedy and on Instagram and Twitter @taylortomlinson.
Rakkauskirjeitä image
Rakkauskirjeitä
A.R. Gurney – Juha LehtolaRakkauskirjeitäRooleissa Seela Sella ja Esko RoineKäsikirjoitus A. R. GurneySuomennos Juha LehtolaAndrew ja Melissa ovat lapsuudenystäviä, jotka pitävät toisiinsa yhteyttä läpi vuosikymmenten kirjoittamalla kirjeitä. He elävät tahoillaan elämäänsä, rakentavat uraa ja parisuhteita, keski-ikäistyvät ja vanhenevat. Toisinaan jompikumpi ehdottaa tapaamista.Rakkauskirjeitä on kahden hengen näytelmä, jonka rooleissa nähdään nyt yhdet Suomen rakastetuimmista näyttelijöistä, Seela Sella ja Esko Roine. Tätä näytelmää ovat maailmalla aiemmin esittäneet lukuisat toinen toistaan kuuluisammat näyttelijät, mm. Elizabeth Taylor, Gerard Depardieu, Mia Farrow, Tom Hanks ja Mel Gibson.Näytelmän luonteeseen kuuluu, että sitä ei missään nimessä saa opetella ulkoa, vaan esitys tapahtuu hetkessä, tässä ja nyt. Luvassa ei ole pikkusievää muistelua tai kaihoisaa nostalgiaa, vaan kirjeenvaihto on aitoa ja elämänmakuista, räävitöntä ja hauskaa.Esityksen kesto on noin 2 h sisältäen väliajan.Näytelmän tekijänoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.--------------------Teatterilippu: 38 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)Eläkeläinen: 37 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)Ryhmälippu: 35 € (min. 20 hlöä, vain Hopealinjojen kautta)Huom! Oikea katsomolohko on anniskelukatsomo. Se on K-18. Anniskelukatsomossa voit nauttia alkoholijuomia myös esityksen aikana.Lipun hinta ei sisällä laivamatkaa saareen. Laivalippu on ostettava erikseen Hopealinjojen verkkokaupasta:https://www.hopealinjat.fi/palvelut/tampere-laukontori-viikinsaari/Teatterin asiakkaana voit ostaa edulliset teatterilaivaliput Viikinsaareen. Nämä liput käyvät vain yhdessä teatterilipun kanssa näytöspäivänä ennen näytöstä.Laivaan astuessasi sinut tulee esittää sekä teatteri- että laivalippu.Aikuinen ja eläkeläinen 10 € (norm. 15/12 €)Lapsi 3-12 v. 8 € (norm. 10 €)Ostathan laivalippusi hyvissä ajoin ennen esityspäivää.Laivamatka saareen kestää 20 minuuttia. Laivat lähtevät tasatunnein Tampereen keskustasta, Laukontorin satamasta klo 10 alkaen, paluulaivat Viikinsaaresta aina puolelta.Jos esitys alkaa klo 14, osta laivalippu viimeistään klo 13 laivaan. Laivalle tulee saapua 15 min. ennen lähtöaikaa.Viikinsaareen kannattaa kuitenkin saapua ajoissa. Saaressa on paljon tekemistä ja hyvät ravintolapalvelut.Kartanomenu 59 € (sis. palvelumaksun)Kartanomenu on kolmen ruokalajin ateria johon kuuluu alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Menun nauttimiseen kannattaa varata aikaa noin kaksi tuntia. Suosittelemme tekemään myös pöytävarauksen.p. 050 352 5505varaukset@ravintolaviikinsaari.fi------Viikonloppuisin tarjolla on myös Ravintola Viikinsaaren upea brunssi, joka täyttää vaativimmankin saarikävijän tarpeet. Brunssi 35 € aikuinen / 15 € lapsi (sis. palvelumaksun)Viikinsaaren brunssi menu: https://www.ravintolaviikinsaari.fi/brunssiTarjolla on lisäksi lipunoston yhteydessä seuraavat väliaikatarjoilut:Kahvi ja Viikinsaari -leivos 10,50 €Kahvi ja pulla 7,50 €Kahvi ja pasteija 7,50(hinnat sisältävät palvelumaksun)Ryhmämyynti yli 30 hengen ryhmät: asiakaspalvelu@hopealinja.fi, 010 422 5600
Van Gogh Alive image
Van Gogh Alive
Van Gogh Alive25.6.–17.8.2025Tampere-talo, SorsapuistosaliAukioloajatMa suljettuTi–pe 10–18La–su 10–17LiputSuosittelemme ostamaan näyttelyn liput ennakkoon verkosta. Näin vältät ylimääräisen odottelun paikan päällä Tampere-talon lipunmyynnissä. Etenkin ruuhkaisina päivinä lipunmyynnissämme saattaa olla jonoja. Valikoimassamme on kahdenlaisia lippuja. Jos tiedät jo nyt, minä päivänä haluat vierailla näyttelyssä, sinun kannattaa valita edullisempi päiväkohtainen lippu. Jos haluat vielä miettiä vierailupäivääsi, voit tehdä sen avoimen päivän lipulla. Lippuja myydään myös paikan päällä Tampere-talon lipunmyynnissä avoimen päivän lipun hinnalla.Voit viipyä näyttelyssä niin kauan kuin haluat. Näyttelyn kokemiseen kannattaa varata aikaa ainakin 1–2 tuntia. Kunkin vierailupäivän lipunmyynti loppuu tuntia ennen sulkemisaikaa. Näyttely sopii koko perheelle. Varauduthan esittämään alennushintaiseen lippuun oikeuttavan todistuksen (esim. opiskelija- tai eläkeläiskortti tai voimassa oleva todistus työttömyydestä) vahtimestarille lipuntarkastuksen yhteydessä. Alle 7-vuotiaat pääsevät näyttelyyn maksutta.Yli 10 hengen ryhmät voivat varata lippunsa laittamalla sähköpostia osoitteeseen ryhmamyynti@tampere-talo.fi tai soittaa puh. +358 3 243 4501 (ma–pe klo 10–16).Päiväkohtaiset liputPerusliput 22 €Lapset (7–16 v.), opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varus- ja siviilipalvelushenkilöt 19 €Perhelippu (2 aikuista ja 2–4 lasta) 65 €Alle 7-vuotiaat 0 € (erillistä lippua ei tarvita)Avoimen päivän liputPerusliput 24 €Lapset (7–16 v.), opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varus- ja siviilipalvelushenkilöt 21 €Perhelippu (2 aikuista ja 2–4 lasta) 70 €Alle 7-vuotiaat 0 € (erillistä lippua ei tarvita)Tee näin:1. Valitse haluamasi vierailupäivä tai avoimen päivän lippu.2. Valitse haluamasi määrä lipputuotteita ostoskoriin ja viimeistele ostokset.3. Lippu mobiililaitteessasi tai paperille tulostettuna voit vierailupäivänä siirtyä Tampere-talon pääaulan lipunmyynnin ohi suoraan näyttelyn sisäänkäynnille Sorsapuistosalin ovelle.Van Gogh Alive saapuu Suomeen – immersiivinen taide-elämys avautuu kesäkuussa Tampere-talossaTänä kesänä Tampere-talon kävijöillä on ainutlaatuinen tilaisuus tutustua hollantilaisen Vincent van Goghin (1853–1890) taiteeseen ja taiteilijan värikkääseen maailmaan. Van Gogh Alive on aisteja kutkutteleva koko perheen taide-elämys, jonka on luonut ja tuottanut australialainen Grande Experiences. Yksi maailman suosituimmista immersiivistä taide-elämyksistä on kiertänyt yli 100 kaupungissa, ja sen on nähnyt yli 9 miljoonaa vierailijaa. Nyt näyttely saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Kyseessä ei ole mikä tahansa taidenäyttely. Yli 3 000 kuvaa kattava elämys tarkastelee Vincent van Goghia tavalla, joka valtaa näyttelytilan seinät, pylväät, katon ja lattian. Teosten rinnalla kuullaan taiteilijan ajankuvaan sopivaa klassista musiikkia. Lisäksi kävijöillä on mahdollisuus tutustua van Goghin inspiraation lähteisiin ja elämään teosten rinnalla kulkevien valokuvien ja videoiden avulla. Moniaistillinen elämys jatkuu näyttelyn pop up -puodissa sekä Ravintola Tuhton puolella, jossa tarjolla on kolmen ruokalajin van Gogh -menu sekä taiteilijan inspiroima kahvila.“Vincent van Goghin mestariteosten immersiivinen näyttely tarjoaa kävijöille ainutlaatuisen kokemuksen. Saamme ikään kuin astua teosten sisään, sukeltaa yksityiskohtien keskelle ja tarkastella niitä uudesta perspektiivistä. Taiteilijan kiehtova maailma ja näyttelyn ainutlaatuinen toteutus hurmaavat kaikenikäiset kävijät’, kertoo Tampere-talon taiteellinen johtaja Suvi Leinonen.Saavutettavia taide-elämyksiäGrande Experiencesin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Bruce Peterson sai ajatuksen immersiivisestä taide-elämyksestä lapsiltaan. Italian-lomallaan australialaisperhe vieraili lukuisissa taidegallerioissa ja museoissa, joissa lapset kuitenkin valittivat tylsyydestä ja pyysivät isää sen sijaan ostamaan jäätelöä. Peterson perehtyi asiaan ja totesi, että perinteinen, staattinen museokokemus ei enää puhuttele kävijöitä toivotulla tavalla. Kaksi vuotta kestäneen kehitystyön jälkeen taidetta, teknologiaa, musiikkia ja tuoksuja yhdistävä Van Gogh Alive julkistettiin vuonna 2011. Näyttely hyödyntää Grande Experiencesin kehittämää SENSORY4™-järjestelmää, joka yhdistää monikanavaisen liikegrafiikan ja elokuvatason surround sound -äänentoistojärjestelmän. Teknologian avulla mikä tahansa näyttelytila voidaan muuntaa dynaamiseksi, informatiivisesti ja visuaalisesti säväyttäväksi elämykseksi.Tänä päivänä Grande Experiences on kansainvälisesti johtava tekijä immersiivisten kulttuurielämysten ideoinnissa, kehityksessä, tuotannossa. Vincent van Goghin taiteen lisäksi suosiota ovat saaneet muiden muassa Claude Monet’n, Salvador Dalín ja Leonardo da Vincin taide-elämyksiin pohjautuvat kiertävät näyttelyt, jotka ovat keränneet yhteensä yli 25 miljoonaa kävijää kuudessa maanosassa ja yli 200 kaupungissa.”Olemme iloisia, että ensiluokkainen taide-elämyksemme saapuu Suomeen. Globalisaation ja teknologiamme ansiosta voimme tehdä kulttuurielämyksistä entistä saavutettavampia suurelle yleisölle. Mikään ei toki voita alkuperäisen taideteoksen näkemistä omin silmin. Opetus tarvitsee kuitenkin tuekseen osallistumista, ja osallistuminen vaatii vuorostaan viihdyttävyyttä. Toivon mukaan vierailijamme oppivat samalla myös lisää taiteilijasta ja pyrkivät myöhemmin etsimään käsiinsä alkuperäiset teokset”, Bruce Peterson kertoo.”Etenkin nuoret jahtaavat uudenlaisia elämyksiä, joita voivat kokea ystäviensä kanssa sekä jakaa eteenpäin sosiaalisen median kautta. Monet kävijöistämme kokevat suurta mielihyvää siitä, että voivat olla paikoillaan ja nauttia joka aistillaan intensiivisistä ja kauniista kuvista ja äänistä, jotka vyöryvät heidän ylitseen”, Peterson jatkaa. Muutokset mahdollisia.Tuotanto Tampere-talo Oy
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia image
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia Eppujen, Juicen ja Hassisen koneen hiteilläMusikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä. Tuuliajolla -kiertue oli joukko rock-konsertteja Saimaan rantakaupungeissa, kun yhtyeet purjehtivat Heinävesi-nimisellä sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla-risteily tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi.Tarina saa alkunsa, kun maakuntalehden urheilutoimittaja Eino joutuu vastoin tahtoaan tekemään juttua rock-risteilystä musiikkitoimittajan sairastuttua. Miten Eino selviää tehtävästään, hän kun on juppi, inhoaa rock-musiikkia ja haluaa mennä aikaisin nukkumaan? Kiertueella Eino kohtaa mm. Juicen, Martti Syrjän ja Ismo Alangon. Einon matkaa rock-muusikoiden seurassa kuitenkin helpottaa ihana laivaemäntä Tia.Tuuliajolla -kiertueella seurataan suomalaisten rock-muusikoiden elämää ja keikkailua. Hulvaton laivamatka tehdään Suomen suvessa yhden viikon aikana. Einon juppimainen elämä ja arvomaailma mullistuvat laivamatkalla täydellisesti, eikä vähiten ihastuttavan laivaemännän ansiosta. Miten kiertueen manageri selviää rock-muusikoiden kanssa, entä laivan kapteeni? Mitä Eino ajattelee kohdatessaan Andy McCoyn, Armi Aavikon ja Dannyn? Musikaalissa kuullaan supersuosittujen Juicen, Hassisen Koneen ja Eppu Normaalin hittejä 80-luvun alusta.Rooleissa mm. Tatu Mönttinen, Elisa Lairikko/ Mirjam Paaso, Ilpo Kaikkonen, Jussi Ojanen, Timo Järvensivu, Kasperi Kinnunen/ Juha Kinnunen, Simo Stenman.Käsikirjoitus: Katariina LeinoOhjaus: Petri LairikkoPuvustus ja lavastus: Katariina LeinoRyhmämyynti vain myynti@musiikkiteatteri.fi ja 044-3466713
Kun Porvoo ei riitä image
Kun Porvoo ei riitä
Porvoon Kesäteatteri 2025, Musiikillinen kulissikomediaOhjelmatoimistoNAURATTAVA AVIOLIITTO, OSA 2. KUN PORVOO EI RIITÄAvioliitto 46 v. ja yhteinen työpaikka 36 v. kiihdyttävät vain tahtiaan. Ohjelmatoimisto Naurattavan Avioliiton ovet käyvät tiuhaan tahtiin ja puhelin soi milloin vaan. Onhan ohjelmatoimisto auki 24/7. Maailman ja Suomen huippuja, presidenttejä, politiikkoja, artisteja, imitaattoreita, näyttelijöitä, tanssijoita ja muuten vaan julkkiksia on tarjoamassa uusia, yllättäviä taitojaan. ”Tartsin Stand upia ja laulua, ”Teatteri-Jorma” ja Sonkajärven Elvis, imitaatiota, runonlausuntaa ja ties mitä. Kulissien takana avioliiton arki sotkeutuu kaikkeen. Soppa on valmis. Kaikki alkoi ja jatkuu siitä, KUN PORVOO EI RIITÄ.Näyttämöllä: Juha Laitila, Satu LaitilaMusiikki Tomi KoponenKäsikirjoitus: Juha LaitilaOhjaus: Päivi MäkinenTuotanto: Satu Laitila, Fast Move Oy, puh. 0400 787878 info@porvoonkesateatteri.fi KARTANO & KYLPYLÄHOTELLI HAIKKO, Haikkoontie 114, 06400 Porvoo, https://www.haikko.fiTeatterin katsomo Kartano & Kylpylähotellin Kongressikeskuksessa on ilmastoitu. Koko tilassa ravintoloineen on tarjoiluoikeudet, myös katsomoon. Väliaika- ja muut tarjoilut, saapuminen, teatteripaketit https://www.haikko.fi/yhteystiedot/saapumisohjeet https://www.haikko.fi/info/yhteystiedot/ puh. 0600 151 31 (arkipäivisin 8:30-17)Näytökset ti 15.07. - su 03.08.2025Esityksen kesto: n, 1,5 h väliajalla. Pidätämme oikeuden muutoksiinRyhmämyynti, erikoisjärjestelyt ja lisätiedot: Satu Laitila, tuottaja, Fast Move Oy, info@porvoonkesateatteri.fi, www.porvoonkesateatteri.fi, puh. 0400 787878Tapahtuman järjestäjä: Fast Move Oy / Porvoon KesäteatteriPÄÄSYLIPUT JA LIPUNMYYNTI: liput 33,00 € / 29,00 € sis. palvelupalkkion, www.lippu.fi ja R-Kioskit (+ tilausmaksut alk. 1,50 €), lippuja rajoitetusti myös teatterin ovelta tuntia ennen esityksen alkua info@porvoonkesateatteri.fi, puh. 0400 787878. Istuinpaikat ovat numeroimattomia.