427 result(s) found for ""

Turmion Kätilöt image
Turmion Kätilöt
Pääsiäissunnuntaina 2025 Turmion Kätilöt Rytmikorjaamolla Viime vuonna menestyksekkään Omen X -albuminsa julkaissut Turmion Kätilöt laittaa lisää vettä myllyyn ja julkaisee uuden Reset-albuminsa 25. lokakuuta. Tuleva albumi lupailee entistä jyrkempää menoa. Reset on mitä oivallisin nimi tulevalle kokonaisuudelle, sillä matkaan on tarttunut rohkeutta yhdistellä rajuja musiikillisia ja sanoituksellisia näkökulmia. Levyn myötä Turmion Kätilöt kiertää Suomea syksyllä ja talvella. Livenä uuden levyn metallidiskon pyörteet ja uudet nyanssit ovat ihan omaa luokkaansa! "Voisin sanoa, että Reset on meidän aikaisempien albumiemme äpärälapsi, joka on höystetty uusilla mausteilla. Siinä on samassa paketissa kaikki mitä voisit haluta Kätilöiltä ja vielä enemmän. Jos meidän pitäisi päättää mitkä uudet biisit esitetään livenä, soittaisimme mieluusti koko albumin!", MC Raaka Pee sanoo.Liput ovelta 33 €, mikäli jäljellä.Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläMuuta huomioitavaa: Kulkureitit tiloissamme ovat esteettömiä. Pyörätuoliasiakkaat ohjataan normaaleissa keikkailloissa pyörätuolikorokkeelle. Numeroimattomissa istumakonserteissa paikan saa vapaasti valita. *** Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta Etelä-Pohjanmaalta. Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen. Osallistu Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla!
Hovimäki / S-Etu image
Hovimäki / S-Etu
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
Hovimäki / TN image
Hovimäki / TN

Hevisaurus Jurahevimusikaali image
Hevisaurus Jurahevimusikaali
Koko perheen Hevisaurus JurahevimusikaaliTempaudu mukaan hauskaan ja jännittävään seikkailuun! Hevisaurus -bändi kiertää taikakeikkabussilla ympäri maailmaa ja tapaa matkalla mitä ihmeellisimpiä otuksia.Mutta mitä ihmettä? Jokuhan yrittää selvästi hankaloittaa Hevisauruksien maailmankiertuetta. Kuka pihisti Komppi Mompin rumpukapulat? Ja missä ihmeessä on Muffi Puffin lempipähkinä? Mihin katosi Herra Hevisauruksen sävelkorva? Onko mahdollista, että mukaan on eksynyt ilkikurinen salamatkustaja, jolla on näppinsä pelissä? Ratkaiseeko Herra Hevisaurus ystävineen tämänkin arvoituksen? Ukulipöllöllä on ainakin suurtakin suurempi salaisuus kerrottavanaan.Varmaa on, että tässä ratkiriemukkaassa Jurahevimusikaalissa viihtyy koko perhe. Maailmankiertueella löydetään uusia ystäviä, kuullaan hittibiisejä ja uusia kappaleita. Jurahevimusikaali saa ensi-iltansa keväällä 2025. Räyh!Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämön valloittaa neljän dinosauruksen ja yhden lohikäärmeen muodostama koko perheen suosikkiyhtye Hevisaurus. Bändi syntyi vuonna 2009 ajatuksesta tehdä laadukasta hevimusiikkia lapsille ja lapsenmielisille. Räyhäkäs juraheviyhtye on julkaissut kahdeksan studioalbumia ja palkittu kaksi kertaa parhaan lastenmusiikkilevyn Emmalla. Kysymyksessä on pitkän tauon jälkeen yhtyeen odotettu ja toivottu kahdeksas musikaali yhdessä Suomen Komediateatterin kanssa.Esityksen kesto noin 55 minuuttia (ei väliaikaa)Ikäsuositus 4-100+Näyttämöllä Olavi Tikka (Herra Hevisaurus), Ville Siuruainen (Komppi Momppi), Maija Heikkilä (Milli Pilli), Kimmo Nissinen (Riffi Raffi), Vesa Kuhlman (Muffi Puffi), Kiti Kokkonen, Ella Pyhältö ja Tatu Siivonen.
Mariska image
Mariska
Mariska on julkaissut uuden kappaleen Likimain perjantaina 20.9. Single enteilee keväällä 2025 julkaistavaa kymmenettä albumia. Jos haluat tietää, miten lauluteksti kirjoitetaan, kuuntele Mariskan uusi single Likimain. Kappale on monitasoinen taidonnäyte kesällä 2024 sekä Iskelmä-Finlandialla että Junnu Vainio -palkinnolla tunnustetun Mariskan kynästä. Lämminsointista poppia ja iskelmää, kevyttä mutta koskettavaa ihmisyyttä, älyä ja kieliposkea yhdistelevä biisi on artistin keväällä ilmestyvän kymmenennen albumin avaussingle.  ”Oon jo pitkään halunnut löytää reseptiä syyllisyydenpoistoon ja nyt Likimain myötä koen ratkaisseeni ainakin osittain ongelman: suurpiirteisyys synnit huuhtoo”, Mariska kertoo. Laulaja-lauluntekijä Mariskan yli kaksikymmentä vuotta kestänyt ura suomalaisen musiikin kentällä on ollut menestyksekäs. Palkittu artisti tunnetaan muun muassa hittikappaleista Kukkurukuu, Liekki, Minä liityin sinuun ja Terveisin Doris. Monipuolinen tekstitaituri on myös julkaissut runoteoksia, toiminut kääntäjänä ja ansioitunut useiden muiden artistien megahittien sanoittajana.Liput ovelta 37 €, jos jäljellä. Haluatko tulla illalliselle ennen keikkaa tai varata VIP -paikat Underground venuelta:Varaa ennakkoon info@sawohouse.fi tai puh. 010 3389490 Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Hildur image
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.