4781 result(s) found for ""

Warmen, Luna Kills + support image
Warmen, Luna Kills + support
WARMEN SAWOHOUSE UNDERGROUNDIIN JOULUKUUSSA! Kosketinsoittaja Janne Wirmanin (Children of Bodom) sivuprojektina aikoinaan alkunsa saanut Warmen on uudistunut ja tehnyt komean paluun keikkalavoille. Yhtye on kasvanut uuden kokoonpanon ja muuttuneiden elämäntilanteiden myötä rankaksi, raivoisaksi ja nopeaksi metalliyhtyeeksi, jonka virtaviivaiset kappaleet koottiin 18.8.2023 ilmestyneeksi levyksi ”Here For None”. Myyntilistoille ja kriitikoiden suosikiksi nousseen albumin ja sitä seuranneiden hurmoksellisten keikkojen myötä Warmen on ottanut paikkansa kotimaan metalliyhtyeiden ehdottomassa eturivissä. Here For None -albumin kiertue kurvaa loppusuoralle ja joulukuussa yhtye esiintyy kotimaan parhailla liveklubeilla ennen koko kevään mittaista keikkataukoa. Warmen saapuu Kuopion Sawohouse Undergroundiin lauantaina 28.12.2024 mukanaan juuri uuden singlen julkaissut kuopiolainen metallisensaatio LUNA KILLS sekä myöhemmin julkaistava lämppäri. Kyseessä on tämän kokoonpanon ensimmäinen kokopitkä kaahaus Kuopiossa. Warmen on:Janne "Warman" Wirman – kosketinsoittimetPetri Lindroos – laulu, kitaraAntti "Warman" Wirman – kitaraJyri Helko – bassoSeppo Tarvainen – rummutLiput ovelta 33 €, mikäli jäljellä. Haluatko tulla illalliselle ennen keikkaa tai varata VIP -paikat Underground venuelta:Varaa ennakkoon info@sawohouse.fi tai puh. 010 3389490 Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Lempi image
Lempi
Minna Rytisalo - Miika Muranen - Sinikka SanelmaLEMPIOn vuosi 1944. Rovaniemen kauppalassa kaksostytöt Lempi ja Sisko elävät nuoruuttaan saksalaissotilaiden huomion keskellä. Oman rakkautensa sotilaiden joukosta löytänyt Sisko haastaa sisarensa vedonlyöntiin, jonka seurauksena Lempi rakastuu nuoreen Viljamiin ja tulee raskaaksi.Syttyy sota ja Lempi jää asumaan lappilaiseen syrjäkylään piikatyttö Ellin kanssa. Kun Viljami palaa kotiin rintamalta, Lempi on kadonnut. Kukaan ei tiedä, minne ja miksi. Lempiä, jonka ääniroolissa kuullaan Krista Kosonen, ei näytelmässä nähdä, vaan hänen elämäntarinansa avautuu Viljamin, Ellin ja Lempin kaksoissisaren Siskon kertoman pohjalta. Kuka Lempi todella oli? Mitä hänelle tapahtui?Voiko toista ihmistä koskaan nähdä kokonaan?Minna Rytisalon esikoisromaaniin pohjautuva Lempi on tiheätunnelmainen draama intohimosta, sattumasta ja rakkauden voimasta. Näytelmän ohjaa Miika Muranen, jonka edellistä ohjausta, Agatha Christien Hiirenloukkua esitettiin Arena-näyttämöllä ja suurella näyttämöllä täysille katsomoille 2023–2024.Rooleissa: Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääÄänirooleissa: Krista Kosonen, Risto Kaskilahti, Lenno Paalanen, Alvar Paloniemi, Pekka Huotari, Jouko Klemettilä, Miika Muranen, Santeri Kinnunen, Helena Haaranen, Leenamari UnhoAlkuperäisteos: Minna RytisaloOhjaus ja dramatisointi: Miika MuranenDramatisointi: Sinikka SanelmaLavastus-, projisointi- ja pukusuunnittelu: Reija HirvikoskiProjisointien toteutus: Mika HaaranenValosuunnittelu: Kari LeppäläSävellys ja äänisuunnittelu: Aleksi SauraNaamioinnin suunnittelu: Tuula KuittinenDramaturgi: Sanna Niemeläinen
Taru sormusten herrasta image
Taru sormusten herrasta
Tampereen Teatteri & Tampere-talo ylpeänä esittävät: Taru Sormusten herrasta™Tampereen Teatteri ja Tampere-talo kutsuvat sinut elämäsi seikkailuun, kun J. R. R. Tolkienin rakastettu klassikko Taru Sormusten herrasta™ saa maailman kantaesityksensä Tampere-talon Ison salin näyttämöllä 23. elokuuta 2024. Esityksiä on aikavälillä 22.8.2024–11.1.2025 yhteensä 33.Kesto n. 4 tuntia sisältäen kaksi väliaikaa. Teosta suositellaan kouluikäisestä ylöspäin. Esityskieli on suomi. Esityksessä käytetään voimakkaita valoefektejä ja teatterisavua.LiputPerusliput 89/79/69 €Eläkeläiset 85/75/65 €Opiskelijat ja alle 25-vuotiaat 79/69/59 €Työttömät 84/74/64 €Varauduthan esittämään alennuslippuun oikeuttavan todistuksen (esim. opiskelijakortti) Tampere-talon henkilökunnalle.Huomioithan, että pyörätuolipaikat on tarkoitettu ainoastaan henkilöille, jotka käyttävät pyörätuolia.Tampereen Teatterin Klubilaiset ja Tampere-talon kanta-asiakkaatPerusliput 85,50/75,50/65,50 €Eläkeläiset 84/74/64 €Opiskelijat ja alle 25-vuotiaat 75,50/65,50/55,50 €Tampereen Teatterin Klubilaisten erityishintaiset liput ovat ostettavissa ainoastaan Kulttuurimyymälä Aplodinlipunmyynnistä. Tampere-talon kanta-asiakkaiden erityishintaiset liput ovat ostettavissa ainoastaan Tampere-talon lipunmyynnistä.JoustoliputJoustoliput (valitsemasi lipputyyppi + 5 € joustomaksua) voi vaihtaa toiseen esitykseen vähintään viikkoa ennen alkuperäistä esityspäivää. Ilman joustolippua lipun vaihtomaksu on 10 €/lippu.Tracon-näytös pe 6.9.2024Anime- ja roolipelitapahtuma Tracon järjestetään Tampere-talossa viikonloppuna 6.–8.9.2024. Tapahtumaan osallistuvien on mahdollista ostaa tapahtumalippu, joka sisältää Taru Sormusten herrasta -näytöksen perjantaina 6. syyskuuta 2024 klo 18.Huomioithan, että kyseiseen näytökseen ei voi ostaa pelkkiä teatterilippuja, vaan lipun hintaan kuuluu aina joko perjantaipäivän tai koko viikonlopun sisäänpääsy Tracon-tapahtumaan. Hinnat ovat samat aikuisille, lapsille, opiskelijoille ja eläkeläisille.Taru Sormusten herrasta -lippu + Tracon-tapahtuman perjantailippu 84/94/104 €Taru Sormusten herrasta -lippu + Tracon-tapahtuman viikonloppulippu 109/119/129 €Ryhmäliput  Yli 10 hengen ryhmät voivat asioida suoraan Tampereen Teatterin tai Tampere-talon ryhmämyynnin kanssa. Myönnämme vähintään 30 hengen ryhmille tuntuvan ennakko-ostajan edun, kun lunastatte lippunne 31.12.2023 mennessä. Kysy meiltä lisätietoja!Tampereen Teatteri: myyntipalvelu@tampereenteatteri.fi tai puh. +358 10 346 2400 (ma–pe klo 9–16Tampere-talo: ryhmamyynti@tampere-talo.fi tai puh. +358 3 243 4501 (ma–pe klo 10–16)Taru Sormusten herrasta™Hobitit, haltiat, örkit, entit ja muut hahmot heräävät henkiin, kun englantilaisen J. R. R. Tolkienin eeppinen fantasiaseikkailu Taru Sormusten herrasta™ muuntuu näyttämölle täysin ennennäkemättömällä tavalla. Ainutlaatuisessa suurtuotannossa yhdistyvät ikimuistoinen teatteritaide, Tuomas Kantelisen teosta varten säveltämä ja Tampere Filharmonian tulkitsema musiikki sekä Sorin Sirkuksen hämmästyttävä sirkustaide.Tampereen Teatterin ja Tampere-talon tuottaman suurteoksen ohjaa Mikko Kanninen ja näyttämölle sovittaa Kersti Juvan suomennoksen pohjalta Sami Keski-Vähälä. Tampere Filharmoniaa johtaa Jonas Rannila. Päärooleissa loistavat mm. Ella Mettänen (Frodo), Antti Reini (Aragorn), Ville Majamaa (Gandalf) ja Risto Korhonen (Klonkku).Perustuu J. R. R. Tolkienin teokseen The Lord of the Rings™, jonka oikeudet on lisensoinut Middle-earth Enterprises. Teoksen esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.Tuotanto Tampereen Teatteri & Tampere-talo
MELO + D1 DANI image
MELO + D1 DANI
MELO + D1 DANI MÖSSÖLLÄ! MELO on oma genrensä, kuten merkittävät artistit usein ovat. Kulttimaisen suosion saavuttanut suomiräpin outolintu ei noudata alan polkuja, vaan antaa oman eksentrisen näkemyksensä valaista tietään. Kuuden albumin ja kahden EP:n laajuinen katalogi tarjoaa henkilökohtaiselta tuntuvan, mutta samaistuttavan matkan MELO:n moniin maailmoihin. Nerokkaat kappaleet vetävät kuulijaa samaan aikaan nostalgiaan ja tulevaisuuteen pitäen kuitenkin paikallaan tässä hetkessä. Kaiken kruunaa eeppinen tuotanto, joka loihtii synkimmistäkin biiseistä tanssittavia.Keikoillaan MELO on salaperäinen mutta energinen esiintyjä. Hän saa yleisön tuntemaan olevansa salaseurassa, jonne kaikki ovat tervetulleita.Instagram: https://www.instagram.com/meloplease/ Tiktok: https://www.tiktok.com/@macaronitimerz Spotify: https://spoti.fi/3xKSHCxMössö: Instagram | Facebook | X | YoutubeLiput ovelta 28 € Klubikatsomo-lippu (sisältää keikkalipun) - narikka sisältyy hintaan - paikka klubikatsomosta josta erinomainen näkyvyys lavalle, halutessasi istumapaikka - lippu vaihdetaan rannekkeeseen ⭐️ Aitiovaraukset keikalle tästä ⭐️ Z-YÖJUNA HELSINKIIN Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin. Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput! Tarkista juna-aikataulut täältä. Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten. Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla rajoitetusti
Stereo Terror image
Stereo Terror
Stereo Terror Warmen + Luna Kills -keikan jatkoilla Sawohouse Undergroundissa! Diskoa ja metallia yhdistelevä dj-duo Stereo Terror tanssittaa bilekansaa Sawohousessa! Energisistä bileistä tunnettu Stereo Terror tarjoilee kaikkea industrial metallista kliseisimpiin ysärihitteihin, joten Kuopion parhaimmat bailut on taattu. Tule tamppaamaan lattiaa matalaksi bileisiin! Stereo Terror -keikka alkaa välittömästi Warmen + Luna Kills -keikan jälkeen. Warmen + Luna Kills -keikan lipulla vapaa pääsy jatkokeikalle! Stereo Terror -lippu oikeuttaa sisäänpääsyyn klo 23:30 alkaen.Liput 15 €, mikäli jäljellä. *** Sawohouse Undergroundin pääsylippu toimii nyt myös matkalippuna! Pääsylippu toimii myös joukkoliikennelippunasi, jolla voit matkustaa Vilkun busseissa. Tapahtumalipun QR-koodi käy matkalippuna Kuopion seudun joukkoliikenne Vilkussa. Matkustusoikeus aktivoituu lippuusi tapahtumapäivänä 3 tuntia ennen tapahtuman ovien avaamista, ja sen voimassaolo päättyy 6 tuntia ovien avaamisen jälkeen. Matkalippu sisältää myös mahdollisuuden linja-auton vaihtoon. Tapahtumalippusi voi olla missä muodossa tahansa (esimerkiksi PDF-lippuna, mobiililippuna tai paperisena lippuna) saadaksesi matkustusoikeuden. ***Jallu VIP Jallu VIP-liput (K-18) tarjoavat ainutlaatuisen tavan kokea keikat Sawohouse Undergroundissa. Vip-lipulla pääset Undergroundiin sisään jonojen ohi, saat maksuttoman eteispalvelun ja VIP-tunnisteen, joka oikeuttaa pääsyn VIP-aitioon, jossa voit nauttia parhaista näkymistä lavalle koko tapahtuman ajan sekä ostaa juomat omalta VIP-alueen baaritiskiltä. VIP-alue sijaitsee esiintymislavan välittömässä läheisyydessä.Jallu Vippiin on saatavilla yksittäisiä paikkalippuja, neljän hengen VIP-pöytiä tai halutessasi koko VIP-alueen omaan käyttöösi. Huomiothan, että varmistaaksesi omalle seurueelle oman pöydän, tulee sinun ostaa pöytäpaikka (4 paikkaa). Yksittäisissä paikkalipuissa ei taata omaa pöytää, mutta oma istumapaikka on taattu ja se voi olla myös yhteispöydässä. VIP-lippu ei sisällä pääsylippua, ruokia tai juomia, vaan ne tulee ostaa erikseen. Lisäpalvelut (juomapaketit, drinkkiliput, ruokatarjoilut yms.) ovat ostettavissa ennakkoon Sawohousen myyntipalvelusta sähköpostilla info@sawohouse.fi , soittamalla puh. +358 103389490, tai paikan päältä illan VIP hostilta. Jallu VIP-paikka sisältää: sisäänpääsy jonon ohi, eteispalvelumaksun, istumapaikka VIP-aitiossa koko tapahtuman ajan, VIP-alueen oma baaritiski. Haluatko tulla illalliselle ennen keikkaa?Varaa ennakkoon info@sawohouse.fi tai puh. 010 3389490 VIP ei myynnissä tälle keikalle. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Asa image
Asa
Suomi-hiphopin runoilija Asa levyjulkkarikeikalle On The Rocksiin joulukuun lopussa! Runoilijan täytyy kirjoittaa kerran elämässään juhlat – juhlat elämälle ja elämän ihmeelle. Joulukuun 20. päivä julkaistava Asan 18. studioalbumi “Eteenpäin Elävä” on kunnianosoitus elämälle ja sitä juhlitaan On The Rocksissa 28.12. Levy on syntynyt vapaana rap-musiikille tyypillisestä biitistä ja luuppaamisesta. Kun vielä ylimääräinen tuotannollinen viilaus ja hinkkaus loistavat poissaolollaan, niin soittimet ja niiden orgaaninen sointi pääsevät nousemaan jalustalle. Paksuimmat kryptisyyden verhot on sanoituksissa vedetty sivuun ja Asa tyytyy avoimesti vähään. Avaruus takapihalla, kuu käy pöytälampusta. Voi olla että voivoi vastaukset eteen pimeästä ilmaantuaVoi olla että voivoi voidella valolla ja kirkastuaVoi olla että vastaan tulee suuri fyysinen seinäVoi olla että on yksi juhla tilaisuus meillä! Albumin kahdeksan raitaa ovat syntyneet yhteistyössä Antti Kivimäen, Teddy Sannemannin, Holzu Holopaisen sekä Erno Haukkalan kanssa. Teos on nauhoitettu huhtikuussa 2024 Persbölessä, Villa Vikanissa. --  Taitelijanimellä Avain uransa aloittaneella Matti Salolla oli aina oma painovoimansa, joka ohjasi omalle polulle. Klassikoksi muodostunut debyytti ”Punainen tiili” toi sosiaalista realismia ja poliittista paatosta Rähinän ulosantiin, mutta varsinainen läpimurto oman äänen, oman kielen ja oman maailman, löytymiseen oli Asa. Jo toinen Asan nimellä julkaistu levy ”Terveisiä kaaoksesta” esitteli vuonna 2006 oman sisäisen rytminsä tahtiin toimivan sanataitelijan, joka etsi luovan yhteistyön kautta myös omaa soundiaan. Yksi versio omasta soundista löytyi vuonna 2008 ilmestyneellä levyllä ”Loppuasukas”. Soundi ammensi eri kansanmusiikeista roisilla otteella ja toi Asalle sekä Emma- että Teosto-palkinnon. Vuonna 2024 Asa on taiteilijana itsenäinen sekä esteettisesti että oman levy-yhtiönsä ansiosta. On monta suuntaa johon lähteä, monta kotia jonne palata, monta ajatusta jota jahdata, sanoilla ja rytmeillä, soundeilla ja näyillä. On monta maailmaa, joita rakentaa. Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat Liput ovelta 23 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €. --- Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: www.rocks.fi/infoTurvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
costee image
costee
Alternatiivisen popin suunnannäyttäjä costee vakuuttaa tummanpuhuvalla, rosoisella ja pop-koukkuja täynnä olevalla musiikillaan. Tämä lahjakas laulaja-lauluntekijä tekee moderneja ja tarttuvia kappaleita, joiden inspiraationa on hänen oma elämänsä. costeen kappaleita on striimattu Spotifyssa huikeat yli 90 miljoonaa kertaa. Hän valmistelee parasta aikaa neljättä albumiaan. Toukokuussa 2019 tuplaplatinaa striimanneen debyyttialbuminsa Ehkä joskus tää viel naurattaa julkaissut costee nousi lyhyessä ajassa yhdeksi maamme mielenkiintoisimmista uusista artisteista. Debyyttialbumi pysyi Suomen virallisella albumilistalla yhteenä 71 viikkoa ja toi artistille Emma Gaalassa Vuoden Tulokas -ehdokkuuden. costee julkaisi platinaa striimanneen ja myöskin Emma-ehdokkuudella huomioidun toisen albuminsa Kaikki loppuu aina elokuussa 2020. Uusi levy meni suoraan virallisen albumilistan sijalle 2 ja siltä löytyy mm. singlet Satuta mua kunnolla, Kunnes kuollaan ja Taas sun kaa. costeen kolmas, platinaa striimannut albumi Kaikki vampyyrit ei juo verta julkaistiin syyskuussa 2022 ja se toi hänelle kaksi Emma-ehdokkuutta. costeen musiikki- ja lyriikkavideoita on katsottu Youtubessa huikeat yli 5 miljoonaa kertaa. Koko ikänsä musiikkia harrastanut laulaja-lauluntekijä on vakuuttava ja energinen live-esiintyjä, joka ei jätä yleisöä kylmäksi. Hän onkin saanut ympärilleen vahvan ja kannustavan fanijoukon ja hurmannut yleisöä omilla keikoillaan ympäri Suomea.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
Notkea Rotta Allstars image
Notkea Rotta Allstars
Itä-Helsinkiläinen kulttiyhtye Notkea Rotta palaa Tavastialle ALLSTARS kokoonpanollaan yli kymmenen vuoden tauon jälkeen! 2000-luvun alusta lähtien eeppisiä spektaakkeleita Urho Kekkosen Kadulla tulittanut yhtye keikkailee nykyään harvakseltaan, eikä tätä ainutlaatuista mahdollisuutta kannata nukkua! Bändi on julkaisemassa uutta musiikkia, jota tullaan keikalla kuulemaan vanhojen klassikoiden lisäksi … Tiedossa on siis Joulupyhien taatusti kuumimmat PÖHINÄT! Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Saavutettavuus Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta. Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Hildur image
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.