4229 result(s) found for ""
Viikate: Hiljainen kiertue
Viikate julkaisee Korttitalo -singlen perjantaina 31.5. Kappale on ensimmäinen lohkeama marraskuussa ilmestyvältä yhtyeen viidenneltätoista albumilta. Siitepölyhuiskun varresta tavoitettu solisti Kaarle Viikate kommentoi aihetta seuraavasti:”Korttitalo edustaa uuden albumin ilmavampaa ja menevämpää antia, kuin rautalankahattaran nauttimista goottilaisen karusellin pyörteissä. Pääpaino levyllä tulee kuitenkin olemaan hiljaisemmissa, hitaammissa ja kauniisti raahaavissa lauluissa. Tästä syystä marraskuun ensimmäinen päivä julkaistava albumi onkin nimeltään ”Hiljainen”.Toinen syy hiljaisempaan tunnelmaan on se, että nyt albumikiertue voi ensi kertaa jalkautua paikkoihin, joissa saa luvalla soittaa maltillisilla desibeleillä mutta antaumuksella. Luvassa on musiikkia niin teatterimiljöissä kuin konserttisaleissa sekä intiimeissä klubeissa. Samalla settilistaan saadaan ujutettua kappaleita, joita ei Viikatteen historiassa ole aiemmin esitetty livenä. Toisin sanoen största möjliga tysnad to the max!”Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
KWAN K-18
KWAN SOITTAA YHDEN HARVOISTA SYKSYN KLUBIKEIKOISTA PE 22.11. LOGOMON TEATROSSA!Marikon ja Tidjânin vuonna 2000 perustama Kwan nousi lyhyessä ajassa suursuosioon. Kwan julkaisi neljä studioalbumia, jotka poikivat yhtyeelle tuplaplatinalevyn, platinalevyn ja kultalevyn, sekä neljä Emma-palkintoa. Muun muassa Tainted Love, Shine, Unconditional Love ja Late -hiteistään tunnettu Kwan on saavuttanut Suomen virallisella listalla seitsemän Top 3 -sijaa. Suomen lisäksi yhtye keikkaili myös maailmalla, ja saavutti menestystä erityisesti Kreikassa. Vuonna 2008 yhtye ilmoitti jäävänsä luovalle tauolle, jonka jälkeen yhtyettä ei ole nähty esiintymislavoilla vuoden 2009 Euroviisukarsintoja ja Ylen vuoden 2014 We Want More -ohjelmaan liittynyttä esiintymistä lukuun ottamatta. Vuonna 2024 yhtye palasi lavoille alkuperäiskokoonpanossaan menestykseksi osoittautuneilla kesäfestivaaleilla, ja syksyllä heidät nähdään odotetuilla klubikeikoilla. Logomon Teatrossa Kwan esiintyy perjantaina 22.11.2024.
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI: VIP VIIMEINEN Aitio - lisäkonsertti
PMMP:N PALUUVUOSI HUIPENTUU VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEESEENTänä kesänä valtavaksi ilmiöksi noussut, vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP nousee suuren kysynnän vuoksi loppuvuodesta vielä viimeistä kertaa keikkalavoille. Viimeinen valitusvirsi -areenakiertue nähdään neljällä paikkakunnalla: Tampereella, Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Kiertue alkaa perjantaina 8. marraskuuta Nokia Arenalta ja päättyy lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Jäähalliin. Areenakiertueen lisäksi bändi esiintyy neljällä klubikeikalla. PMMP:n comeback-vuosi päättyy kahteen pieneen hyväntekeväisyyskeikkaan, jotka toteutetaan loppuvuodesta Miran ja Paulan kotipaikkakunnilla. Hyväntekeväisyyskeikoille ei ole myynnissä lippuja.Helsingin Olympiastadionilla nähdyt ainutlaatuiset Koko Show -spektaakkelit tarjosivat yleisölle ennennäkemättömän PMMP-shown ja sinetöivät bändin legendaarisen aseman 2000-luvun isoimpana yhtyeenä. Stadionin kaikkien aikojen myydyimmät kotimaisen artistin keikat keräsivät 85 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsivät vuolaasti ylistetyt esiintymiset Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa."On ollut ihanaa viettää tämä kesä PMMP-perheen kanssa. Kesän keikkojen vastaanotto on saanut meidän sydämet täyteen! Mutta myös keikat meni niin täyteen, että kun festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät keikoille nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme teidät siellä! Comeback-keikkojen koko kaari menee isosta ihan pieneen: Areenojen jälkeen tehdään klubikeikkoja pienissä musaklubeissa vain neljä, vähän kuin paluu yhtyeen alkuaikoihin. Tärkeää meille kuitenkin on lopettaa kahteen yksityiseen hyväntekeväisyyskeikkaan Turussa ja Kärsämäellä", PMMP kertoo.Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva yhtye on tunnettu muun muassa hiteistään Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP on tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.PMMP:Paula Vesala, lauluMira Luoti, lauluJuho Vehmanen, bassoMikko Virta, kitaraHeikki Kytölä, rummutPMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEPe 8.11. Tampere, Nokia ArenaPe 15.11. Oulu, OuluhalliLa 16.11. Turku, Gatorade CenterPe 22.11. Helsinki, Jäähalli (lisäkonsertti)La 23.11. Helsinki, JäähalliOvet klo 18.00 (Oulussa klo 17.30)Liput alk. 59,90€ + tilausmaksut (alk. 1,50€ www.lippu.fi)VIP-liput alk. 129,00€ + alv.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Sami Hedberg: He’s Back
Sami Hedberg: He’s Back -stand up kiertue
Sami Hedberg
päättää keikkataukonsa marraskuussa ja lähtee He’s Back -nimeä
kantavalle kiertueelle. Esiintymispaikkoina toimivat tällä kertaa
tuhansien henkien salien sijaan pienemmät klubit ja teatterit. Hedberg
on kirjoittanut taukonsa aikana runsaasti uutta materiaalia. Syksyn
kiertueella yleisöllä on mahdollisuus päästä kuulemaan ensi kertaa näitä
tulevia klassikoita.
"Odotan innolla, että pääsen taas
esiintymään. Aivot on saatu hyvään tilaan tauon aikana ja on ollut aikaa
miettiä uusia juttuja ja uusia kulmia. Fiilistelen edelleen paljon
pienempiä saleja, joissa on intiimimpi tunnelma, joten on erittäin
hienoa päästä pitkästä aikaa kiertämään myös niitä”, Hedberg intoilee
tulevaa kiertuetta.
He’s Back -kiertue starttaa Jyväskylän Ilokivestä 6. marraskuuta ja kestää aina joulukuun puoleenväliin saakkaJos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää.
Rivillä 14 irtotuolit.
Ovet avataan 30 min ennen esityksen alkua.
Kesto 2h sisältäen väliajan.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Marie Antoinette
David AdjmiMARIE ANTOINETTE Ohjaus Taava Hakala– Aikansa suurin superjulkkis, joka tiputettiin jalustaltaan kovaa ja kolinalla. ”Katkaiskaa sen akan kaula!” David Adjmin näytelmä Marie Antoinette kertoo nuoresta Ranskan kuningattaresta, joka on hurjien ristipaineiden puristuksessa. Samaan aikaan kun monarkia vaatii kruununperillistä, joka ei vain ota syntyäkseen, on Ranskan poliittinen tilanne kuumentunut. Vallankumous lähestyy vääjäämättä ja kuninkaalliset halutaan mestata.Marie Antoinette oli aikansa suuri julkkis ja muodin edelläkävijä. Hänen tyyliään ihailtiin ja matkittiin. Hän oli estoton, valloittava ja hyvin naiivi nuori nainen.Kaupunginteatterin näyttämöllä nähdään anarkistista epookkidraamaa, johon on lisätty street dance -koreografiaa eli tiedossa on mukaansatempaavaa menoa ja aitoa ihmetystä. Versaillesin hovi ei ole koskaan näyttänyt tältä ja vallankumous saa katsojan niskakarvat pystyyn. Suurella näyttämöllä keikaroi ja meuhkaa suuri ensemble; kaikki näyttelijät, uudet kiinnitetyt kasvot sekä Savonian tanssinopettajaopiskelijat. Nimiroolissa nähdään upea Lotta Vaattovaara.Tervetuloa vallankumoukseen!
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Eva Louhivuori
Eva Louhivuoren Kaikki kauniit sanat -levynjulkaisukiertue Korjaamolla 22.11.2024!
Upeaääninen monilahjakkuus Eva Louhivuori julkaisee soolo-uransa debyyttialbumin syksyllä ja lähtee kiertueelle uuden bändinsä kanssa. "Kaikki kauniit sanat" -levyn julkaisee Playground Music. Albumilta on julkaistu jo singlet Ruusu ja Ilmaa.Aiemmin Eva + Manu -yhtyeestä sekä SuomiLOVE-ohjelmasta tuttu artisti ammentaa soolourallaan popmusiikista, folkista, rockista ja iskelmästä. Musiikissa kuuluu melankolia ja draama. Louhivuori säveltää, sanoittaa, tuottaa ja myös soittaa pääosan kappaleistaan itse.Bändissä soittavat Eva Louhivuori (laulu, koskettimet, kitarat), (Hilkka Louhivuori (koskettimet, kitara, taustalaulu) sekä Siiri Partanen (rummut, taustalaulu).”En voi sanoin kuvailla kuinka paljon odotan tämän albumin julkaisua ja kiertuetta! Oon aina vannonut livemusiikin nimeen ja oon onnekas että sain näin hienot soittajat mun bändiin! Me suunnitellaan ja luodaan syksyn livekokonaisuus yhdessä Hilkan ja Siirin kanssa. Odotan eniten yleisön kohtaamista ja vuorovaikutusta heidän kanssaan. Tunteiden laajaa skaalaa, jota meidän keikoilla saa kokea. Uusia kohtaamisia, ystävyyksiä, reissaamista tien päällä ja tietenkin sitä, että pääsen esittämään mun albumia ja kertomaan nämä tarinat jotka albumille on valikoitunut. Kaikki kauniit sanat -albumin tekeminen on kestänyt hyvin pitkään ja ajoittain pomppuinen matka sen kanssa on ollut jokaisen mutkan ja onnistumisen arvoista. Sen kautta olen tutustunut uudelleen itseeni ja maailmaan ympärilläni” Eva kertoo tulevasta kiertueestaan.Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella.
Lippujen varausaika 2 päivää.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläLisätiedot: www.korjaamo.fi
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Pohjolan Portit
Urho – HurmePohjolan PortitMitä me voisimme oppia itsestämme, jos uskaltaisimme kohdata itsemme juuri sellaisena kuin olemme? Olisiko mahdollista elää todemmin, vahvemmin ja vilpittömämmin? Kati Urhon monologisarjan neljäs itsenäinen osa, Pohjolan Portit, kuljettaa katsojaa huumorin ja herkkyyden kautta kohti uusia oivalluksia ja kokemuksia tässä hetkessä, juuri nyt.Monologisarjan ensimmäinen osa, Shakespearesta Kalevalaan (2019), käsitteli rakkauden, rikkauden, vallan ja ahneuden tematiikkaa, toinen osa, Louhi – nainen, mutta ihminen (2021) muutoksen voimaa ja kolmas osa, Pienen ihmisen asialla (2022), aitouden ja rehellisyyden ilmenemistä jokapäiväisessä elämässä. Kolmas osa toimi samalla Kati Urhon 20-vuotistaiteilijajuhlavuoden päänäytelmänä.Neljäs osa, Pohjolan Portit, porautuu vielä syvemmälle ihmiselämän moninaiseen virtaan. Niihin tarinoihin, joita kerromme itsellemme, joihin uskomme ja joista voimme myös päästää irti. Mitä tapahtuisikaan, jos antaisimme oman intuitiomme johdatella meitä kohti syvempiä kokemuksia? Näytelmän taustamateriaalina ja viitekehyksenä toimii suomalainen mytologia, shamanismi, intuitiivinen laulu sekä Villinaisen käsite.Kati Urho on Lontoosta valmistunut pitkän linjan teatterin ammattilainen. Immersiivisen teatteriesityksen ohjauksesta vastaa teatteripedagogi Laura Hurme.Teksti: Kati UrhoOhjaus ja äänimaisema: Laura HurmeNäyttämöllä: Kati Urho (esiintyjä), Laura Hurme (muusikko)Lavastus ja puvustus: TyöryhmäGraafinen ilme: Laura HurmeTukemassa: Turun Teatterisäätiö
Kati Urho
www.sirkusteatteriaura.com
Facebook
InstagramNumeroimattomat istumapaikat.
Kesto noin 1 h, ei väliaikaa. Kieli suomi.
Esitykset: Pe 22.11. klo 19.00La 23.11. klo 19.00Su 24.11. klo 15.00Pe 29.11. klo 19.00La 30.11. klo 19.00Su 01.12. klo 15.00
Lipunmyynti ovelta aukeaa puoli tuntia ennen näytösten alkua. Teatterisalin ovet aukeaa noin 5 min ennen esitystä.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: ei
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: ei
Tapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: ei
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä: Sirkus & Teatteriyhdistys Aura Company ry, sirkusteatteriaura@gmail.com, 045 78317422
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI: VIP VIIMEINEN Buffet & Show K-18 - lisäkonsertti
PMMP:N PALUUVUOSI HUIPENTUU VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEESEENTänä kesänä valtavaksi ilmiöksi noussut, vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP nousee suuren kysynnän vuoksi loppuvuodesta vielä viimeistä kertaa keikkalavoille. Viimeinen valitusvirsi -areenakiertue nähdään neljällä paikkakunnalla: Tampereella, Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Kiertue alkaa perjantaina 8. marraskuuta Nokia Arenalta ja päättyy lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Jäähalliin. Areenakiertueen lisäksi bändi esiintyy neljällä klubikeikalla. PMMP:n comeback-vuosi päättyy kahteen pieneen hyväntekeväisyyskeikkaan, jotka toteutetaan loppuvuodesta Miran ja Paulan kotipaikkakunnilla. Hyväntekeväisyyskeikoille ei ole myynnissä lippuja.Helsingin Olympiastadionilla nähdyt ainutlaatuiset Koko Show -spektaakkelit tarjosivat yleisölle ennennäkemättömän PMMP-shown ja sinetöivät bändin legendaarisen aseman 2000-luvun isoimpana yhtyeenä. Stadionin kaikkien aikojen myydyimmät kotimaisen artistin keikat keräsivät 85 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsivät vuolaasti ylistetyt esiintymiset Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa."On ollut ihanaa viettää tämä kesä PMMP-perheen kanssa. Kesän keikkojen vastaanotto on saanut meidän sydämet täyteen! Mutta myös keikat meni niin täyteen, että kun festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät keikoille nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme teidät siellä! Comeback-keikkojen koko kaari menee isosta ihan pieneen: Areenojen jälkeen tehdään klubikeikkoja pienissä musaklubeissa vain neljä, vähän kuin paluu yhtyeen alkuaikoihin. Tärkeää meille kuitenkin on lopettaa kahteen yksityiseen hyväntekeväisyyskeikkaan Turussa ja Kärsämäellä", PMMP kertoo.Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva yhtye on tunnettu muun muassa hiteistään Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP on tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.PMMP:Paula Vesala, lauluMira Luoti, lauluJuho Vehmanen, bassoMikko Virta, kitaraHeikki Kytölä, rummutPMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEPe 8.11. Tampere, Nokia ArenaPe 15.11. Oulu, OuluhalliLa 16.11. Turku, Gatorade CenterPe 22.11. Helsinki, Jäähalli (lisäkonsertti)La 23.11. Helsinki, JäähalliOvet klo 18.00 (Oulussa klo 17.30)Liput alk. 59,90€ + tilausmaksut (alk. 1,50€ www.lippu.fi)VIP-liput alk. 129,00€ + alv.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Fanny ja Alexander
Järvenpään teatterin kellariteatterissa nähdään Ingmar Bergmanin osin omaelämäkerrallinen sukudraama Fanny ja Alexander. Tiivistunnelmaisen teoksen keskiössä on ruotsalainen Ekdahlin teatterisuku, jonka vaiheita kuvataan kasvavan lapsen silmin. Kiehtova Fanny ja Alexander on ylistys mielikuvituksen ja inhimillisen lämmön parantavalle voimalle uhkakuvien täyttämässä maailmassamme.Alkuperäisteos Ingmar BergmanDramatisointi Paavo WesterbergSovitus ja ohjaus Heini TolaSkenografia Ia EnsteräValosuunnittelu Mirkka SaariÄänisuunnittelu Salla MarkkanenSaattajaliput, ryhmäliput, pyörätuoliliput myynnissä vain teatterilla!
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Litku Klemetti
Litku Klemetti on lauluntekijä Sanna Klemetin rohkea alter ego, sekä 2015 perustettu ja kahdesti Emma-palkittu yhtye. Litku Klemetti teki läpimurtonsa 2017 hittilevyllään Juna Kainuuseen. Syksyllä 2024 julkaistaan yhtyeen kahdeksas albumi, jonka tiimoilta yhtye kiertää jälleen Suomea.
Tuhansia albumeita myyneen ja miljoonia kuunteluita suoratoistopalveluissa keränneen Litku Klemetin musiikki on omaehtoista, hauskaa ja koskettavaa. Kriitikoiden ja yleisön rakastaman Litkun keikoilla käyvät niin musadiggarit kuin heidän mutsitkin.Showtime 21:00Suisto avoinna klo 16-02
Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Mikko Alatalo
Mikko Alatalo - Maalaispojasta 50 vuotta -juhlakiertue Pirilä-salissa Kempeleessä!Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta Mikko Alatalon debyyttialbumista "Maalaispoika oon". Levystä ja sen nimikkokappaleesta käynnistyi taiteilijan pitkä sooloura, joka kattaa satoja levytettyjä laulua. Maalaispojasta 50 vuotta -kiertueella kuullaan debyyttilevyn kappaleita pitkästä aikaa livenä, jonka lisäksi ohjelmistoon kuuluu myös Manserokin helmiä ja Pohjoisen lauluja taiteilijan uran alkuvuosilta. Konsertit ovat kaiken kaikkiaan läpileikkauksia Mikon urasta - myöhempiä hittejä unohtamatta."'Maalaispoika oon' on kuulunut tietysti aina keikkaohjelmistooni, mutta osa levyn biiseistä on jäänyt pienemmälle huomiolle. Tämän juhlakiertueen puitteissa on hienoa päästä tulkitsemaan myös niitä, kuten muitakin urani alkuvuosien kappaleita. Tämä levyhän toimi ikään kuin esinäytöksenä maaseudun autioitumista kuvaaviin Siirtomaa-Suomen lauluihin, jotka ovat urani pääteoksia", Alatalo kertoo.Mikko Alatalo on yksi maamme merkittävimmistä viihdetaiteilijoista. Hiljattain 73 vuotta täyttäneen musiikkineuvoksen mittava ura käsittää 700 levytettyä kappaletta, joista 600 on kirjoitettu yhdessä Harri Rinteen kanssa. Lisäksi takana on yli 6000 heitettyä keikkaa ja yli 50 julkaistua albumia. Viime vuosina taiteilija on palkittu mm. Iskelmä-Finlandialla, Suomi-palkinnolla ja nähty Vain elämää -ohjelmassa.Luvassa on naurua ja muistoja, hyvin tunteellinen ja koskettava ilta. Mikkoa säestää oma poika, Hauli Brosin ja Coitus Int 50 Revival -bändin kitaristi Kalle Alatalo. Tervetuloa ikimuistoiseen ikuisen maalaispojan konserttiin!
Mikko Alatalo Ovella lipunmyynti klo 17:00 alkaen, jos jäljellä. Saliin pääsee noin klo 17:45. Tulethan tapahtumaan ajoissa. Ovet suljetaan klo 18:00.
Tapahtumassa on väliaika.
Paikat ovat numeroimattomia istumapaikkoja.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: avustajalle tulostuu asiakas + avustaja -lipun kanssa oma lippuTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: ei
Mikäli tulee kysyttävää esteettömyydestä, voit olla yhteydessä kirjasto@kempele.fi.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Melancholy Mass Festival 2024
Melancholy Mass Festival saapuu jälleen entistä melankolisempana!
Viime vuonna loppuunmyyty Melancholy Mass Festival järjestetään tänä vuonna kolmatta kertaa. Tunnelmallinen ja voimakas musiikki valtaa Ääniwallin perjantaina 22. marraskuuta. Tapahtuman pääesiintyjinä toimii peräti kolme yhtyettä, jotka edustavat melankolisen metallin eri suuntauksia: suomalaisen melankolian ruumiillistuma Kaunis Kuolematon, Tanskan murskaava blackgaze-taituri MØL sekä herkkiä ja kauniin kylmiä äänimaisemia maalaileva KAUAN. Näiden lisäksi illoissa nähdään myös nousevia kotimaisia yhtyeitä: melankoliaa ja raa’an tummaa pakanametallia kauniisti yhdistelevä Vermilia sekä tuore tekninen blackened death metal -yhtye Omnivortex.
Ääniwalli FacebookLiput ovelta, mikäli jäljellä.
Room 1 & Room 1+1
Ovella peritään security fee 3,50 €.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Sami Hedberg: He’s Back
Sami Hedberg: He’s Back -stand up kiertue
Lisäkeikka suuren kysynnän vuoksi!
Sami Hedberg
päättää keikkataukonsa marraskuussa ja lähtee He’s Back -nimeä
kantavalle kiertueelle. Esiintymispaikkoina toimivat tällä kertaa
tuhansien henkien salien sijaan pienemmät klubit ja teatterit. Hedberg
on kirjoittanut taukonsa aikana runsaasti uutta materiaalia. Syksyn
kiertueella yleisöllä on mahdollisuus päästä kuulemaan ensi kertaa näitä
tulevia klassikoita.
"Odotan innolla, että pääsen taas
esiintymään. Aivot on saatu hyvään tilaan tauon aikana ja on ollut aikaa
miettiä uusia juttuja ja uusia kulmia. Fiilistelen edelleen paljon
pienempiä saleja, joissa on intiimimpi tunnelma, joten on erittäin
hienoa päästä pitkästä aikaa kiertämään myös niitä”, Hedberg intoilee
tulevaa kiertuetta.
He’s Back -kiertue starttaa Jyväskylän Ilokivestä 6. marraskuuta ja kestää aina joulukuun puoleenväliin saakkaJos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää.
Rivillä 14 irtotuolit.
Ovet avataan 30 min ennen esityksen alkua.
Kesto 2h sisältäen väliajan.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Vaimoni, Casanova
Vaimoni, Casanova -esityksessä on pieni, nouseva katsomo myös näyttämöllä. Asiakas voi halutessaan valita paikat joko normikatsomosta tai näyttämöllä olevasta katsomosta.HUOM! Frenckell-näyttämö ei sijaitse teatteritalossa, vaan osoitteessa Frenckellinaukio 2. Frenckell-näyttämöllä on kaksi pyörätuolipaikkaa ja inva-wc. Pyörätuoliliput vain Teatterin lipunmyynnistä, Aplodista, p.010 346 2500, ma-pe klo 10-17, la klo 11-18Induktiosilmukka on käytössä Frenckell-näyttämön etupermannolla paikoilla 8-14, 21-30, 33-42, 47-56, 64-72Vaimoni, CasanovaKirjoittanut Leea KlemolaOhjannut Antti MikkolaRooleissa Mari Turunen, Matti Hakulinen, Lari Halme, Kai Vaine, Katriina LilienkampfPeruslippu 43/38/28 €Vaimoni, Casanova on kertomus Jukka Merenmiehen vaimon, 60-vuotiaan näyttelijä Kyllikki Lallan työhönpaluusta Casanova-näytelmän harjoituksiin pitkän sairasloman ja seksuaalisten häirintäsyytteiden jälkeen.Vaimoni, Casanova on näytelmä rakkaudenkaipuusta ja kivusta, sekä tuhoon tuomitusta yrityksestä pysyä kohtuudessa ja hyvässä käytöksessä. Se on eroottinen komedia loppuun kulutetusta valloittajan naamiosta, jonka läpi jo kuultavat kantajansa epävarmat, nälkäiset, avuttomat ja yksinjäämistä pelkäävät kuolevaiset kasvot.
FI
88 views
Buy Ticket
Read More
Jussi Jaakonaho K18
Jussi Jaakonaho, kitaristi-tuottaja monen suomalaisen huippuartistin taustalta (mm. Ismo Alanko, Jonna Tervomaa, Chisu), astuu esiin oman musiikkinsa kanssa. Musiikin, joka on kuin hieno, nerokkaalla dialogilla varustettu elokuva yllättävistä kohtaamisista, sattumista ja ihmisten välisestä kommunikaatiosta, ilman maantieteellisiä rajoitteita. Vuonna 2017 häneltä ilmestyi ensimmäinen instrumentaalinen albumi Ghost Riot, joka sai innostuneen vastaanoton Yhdysvaltoja myöten. Myös maaliskuussa 2024 julkaistu Build on tekijänsä näköinen, mutta mukana on syvällisempää musiikillista ja henkilökohtaista päivitystä, kuin Jaakonahon monimuotoisella, tyylilajeja jazzista trance-beatin kautta groove-rytmeihin suruttomasti yhdistelleellä debyytillä. Build eroaa Suomessa vallitsevan "instumentaali-ilmiön" muista ajankohtaisista julkaisuista (mm. Pekka Laine & The Enchanted, Tinyhawk & Bizzarro, The Shubie Brothers, jonka riveissä Jaakonaho itse myös soittaa) myös modernilla otteellaan – biiseissä on toki kuultavissa kumarruksia artistille läheisiin genreihin, mutta varsinainen retroilu loistaa raikkaasti poissaolollaan.Livekokoonpanossa Jaakonahon lisäksi soittavat mestarimuusikot Jarno T. Karjalainen - basso, Juha Kuoppala - koskettimet, Jaakko Murros - kitara ja Niko Votkin - rummut.---Jere Ijäs ja Monacon työväen palloilijat on tuore suomalainen super-trio, jossa pelaavat Anssi Nykänen, Tom Nyman ja Jere Ijäs. Yhtyeen ensimmäiset keikat ovat saaneet hullaantuneen vastaanoton rouhealla ja musikaalisella bändisoinnillaan sekä biisit toistuvaa radiosoittoa esim. Radio Suomessa.----Keikka järjestetään seisovalla katsomolla, mutta nopeimmille on muutamia pöytäryhmiä tuoleineen. Keikalla on anniskelu ja se on K18.Illan aikataulu:18 Cafe Bar Luola auki19 Keikat alkaa
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Pariisin Kevät
PARIISIN KEVÄT KIERTUEELLE UUDEN ALBUMIN JULKAISUN MYÖTÄ
Pariisin Kevät palaa yli neljän vuoden mittaiseksi venyneeltä levytystauoltaan, kun yhtyeen kahdeksas studioalbumi Sun yö on pian täällä ilmestyy perjantaina 24.5.2024.
Arto Tuunelan mukaan albumia tehdessä tuntui tärkeältä löytää tasapaino siinä, miten uudistua ja samalla säilyttää Pariisin Kevään ydin. Yhtye halusi tälläkin kertaa tehdä kokonaisvaltaisen albumikokonaisuuden, ei vain kokoelmaa yksittäisiä lauluja.
“Mun biisit on joskus valmiimpia, joskus ihan raakileita, jotka Artturi osaa viedä tuotanto- ja sovitusmielessä suuntiin, joita mä en koskaan tulis ajatelleeksi. Meidän yhteistyö on myös siltä kannalta hedelmällistä, että parhaimmillaan prosessissa löytyy jotain ihan uutta. Se vaatii usein paljon aikaa, koska me ei tahdota tehdä keskinkertaista ja ennalta-arvattavaa. Toivon, että lopputuloksena on musiikkia, joka kestää aikaa, eikä tunnu liian kertakäyttöiseltä tai liian tyrkyttävältä, muttei myöskään itsetarkoituksellisen vaikealta”, Tuunela pohtii.
Yhtye kiertää albumin julkaisun myötä kattavasti festarikesän lisäksi loka-marraskuussa klubeja ja areenoita ympäri Suomen.
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään narikkamaksu 3 €.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Kaseva: Eilen - tänään 50 vuotta -kiertue
KasevaEILEN - TÄNÄÄN 50 VUOTTA -KIERTUEKaseva on legendaarinen suomalainen pop rock -yhtye, joka tunnetaan herkästä musiikistaan ja stemmalaulustaan. Yhtyeen lukuisat hitit (Mari, Vanha mies, Tyhjää, Striptease tanssija, Pena, Kun maailma elää jne.) ovat osa kansallista muistiamme alkaen jo vuodesta 1974 lähtien.Kasevan klassikkobiisit elävät edelleen ja bändin arvokas herkkyys sekä karisma ovat vain kasvaneet vuosien saatossa. Kuulijakunta ulottuu jo kolmanteen sukupolveen.Kasevan paluuta on odotettu ja vuoden 2023 paluukiertue oli sekä arvostelu- että yleisömenestys.Tarina sai jatkoa keväällä 2024 alkaneen 50-vuotisjuhlakiertueen myötä. Nyt syksyllä tämä sukupolvikokemukseksi muodostunut ja kiitelty juhlakiertue saapuu konserttisaleihin.Kaseva on:Matti Mikkonen, laulu ja kitaraJouko Järvinen, basso ja lauluNils Jokela, rummutTommi Kekoni, kitara ja laulu.
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Jukka K. - I'm BACK! (K-18)
Jukka K. - I´m BACK!Eläkkeet on peruttu ja syksyllä on jälleen täysi rähinä päällä Riihimäen Teatterissa, kun Jukka K. tanssijoineen täyttää teatterin lavan hulvattomalla showmeiningillä! Luvassa iloista showtykitystä tuttuun Jukka K. -tyyliin kun käydään läpi viimeaikojen kuumimmat viihdevillitykset ja ilmiöt. Unohtamatta tietenkään klassikoita eli lavalla myös Kaija, Riitta ja Paula!!! Kymmeniä hahmoja kotosuomesta ja maailmalta. Tässä takuuvarma piristys syksyyn ja ehdottomasti päräyttävin pikkujouluohjelma! Kesto: n. 1h 45minLiput: 40/36/32€
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Vauhti Kiihtyy -pikkujoulut Hyvinkää - VIP-liput K-18
Vauhti Kiihtyy Pikkujoulut Hyvinkään Villatehtaalla lauantaina perjantaina 22.11.!Suosituista kesäfestivaaleistaan tunnettu Vauhti Kiihtyy järjestää bileet nyt myös vuoden pimeimpään aikaan. Villatehtaalla perjantaina 22. marraskuuta järjestettävien Vauhti Kiihtyy Pikkujoulujen tunnelman takaajiksi on buukattu kolme takuuvarmaa tunnelmannostattajaa. Mukana ovat Kaija Koo, Erika Vikman ja Dingo.Useassa suomalaiskaupungissa jo muutaman vuoden menestyksellä järjestetyt Vauhti Kiihtyy -festivaalit tarjoavat nyt bileet myös talven keskelle. Vauhti Kiihtyy Pikkujoulut järjestetään Villatehtaalla perjantaina 22. marraskuuta. Ovet aukeavat VIP-lippulaisille jo klo 17.00, jolloin tarjolla on lipun hintaan kuuluva buffet-pöytä. Peruslipun ostajille ovet aukeavat klo 19.00 ja juhlat jatkuvat aina aamukahteen saakka.Vauhti Kiihtyy Pikkujouluissa esiintyy yhteensä kolme eturivin artistia, joista jokainen osaa laittaa juhlat pystyyn. Mukana ovat Kaija Koo, Erika Vikman ja Dingo.Täysi-ikäisille suunnatun tapahtuman lipunmyynti käynnistyy 4.9. Saatavilla on peruslipun lisäksi myös houkuttelevan hintainen kaverilippu sekä ruokailun sisältävä VIP-lippu.- Meininki Vauhti Kiihtyy -festareilla on ollut niin hyvä ja saamamme palaute positiivista, että halusimme järjestää bileet myös talvella. Idea näissä pikkujouluissa on se, että pääsee hyviin bileisiin vaikka tulisi yksin, kaksin tai vaikka firmaporukan kanssa. Tervetuloa!, sanoo Rauhala Eventsin Marko Savolainen. Vauhti Kiihtyy Pikkujoulut järjestää Vauhti Kiihtyy -festivaalienkin takaa tunnettu Rauhala Events Oy. Ensimmäiset Vauhti Kiihtyy -festivaalit järjestettiin onnistuneesti kesällä 2023 sekä Oulussa että Tampereella. Kummassakin kaupungissa festivaali keräsi noin 15 000 kävijää. Tänä kesänä Vauhti Kiihtyy -festivaali on jo ehditty järjestää Vantaalla, Turussa ja Oulussa ja Tampereella, jossa festivaali keräsi 32 500 kävijää.VAUHTI KIIHTYY PIKKUJOULUTHYVINKÄÄ VillatehdasPe 22.11.2024K-18Esiintyjät: Kaija Koo, Erika Vikman, DingoLiput:Peruslippu 29,90€Kaverilippu (oikeuttaa sisäänpääsyyn kahdelle henkilölle) 50€Sisäänpääsy klo 19.00, ilta jatkuu klo 02.00 saakkaVIP-lippu 49,90€VIP Kaverilippu (oikeuttaa sisäänpääsyyn ja ruokailuun kahdelle henkilölle) 90€Sisäänpääsy klo 17.00, ruokailu klo 17.00-19-00, ilta jatkuu klo 02.00 saakkaPyörätuoliasiakas voi ostaa tavallisen lipun. Saattaja pääsee veloituksetta saatettavan seurassa, saattajakortti esitettävä ovella.VIPissä myös saattajalle sisältyy ruokailu.Pääsylippua ei vaihdeta rannekkeeseen. Lipulla pääsee sisään vain kerran illan aikana.VIP-lippuun sisältyvä buffet:Lämpimät:Jouluinen nyhtöpossu (M, G)Kardemummabroiler (M, G)Kermaperunat (L, G)Siirappiset uunijuurekset (V, M, G)Kylmät:Rosolli (V, M, G)Omena-kvinoa salaatti (V, M, G)Fenkoli-fetasalaatti (L, G)Mausteista punakaalia (V, M, G)Paahdetut porkkanat (V, M, G)Vihreä salaatti (V, M, G)Pinkki punaherukka-sinappikastike (V, M, G)Vegaani:Jouluista nyhtökauraa (V, M, G)Jälkiruoka:Kahvi/teePiparijuustokakku (L)Järjestäjä: Rauhala Events
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Arppa
ARPPAEnnen kaikkea energisistä, improvisaatioon perustuvista keikoistaan tunnettu Arppa yhtyeineen on yksi tämänhetkisen Suomi-indien kärkinimistä. Arpan ihastuttava musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa – oivaltavat, vilpittömät ja tarkkanäköisesti kuvatut tunnelmat liikkuvat Kokkolan Ykspihlajasta aina öisen Helsingin kautta Laila Kinnusen kanssa salakapakkaan heinäkuuhun ’58.Arpan yhtyeessä vaikuttavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä ja Okko Saastamoinen.Arpan suosio perustuu ahkeraan keikkailuun ja tiheään julkaisutahtiin. Arppa on haalinut ympärilleen taitavat ja valovoimaiset muusikot, minkä ansiosta hänen tunnelmallisten tekstiensä ympärille on rakentunut kaunis ja eheä äänimaailma. Luontevan vaivaton olemus ja yhtyeen esiintymisistä huokuva vilpitön riemu ei voi olla tempaamatta läsnäolijoita mukaansa.Omakustanteisen debyyttialbuminsa Laavalamppuja elokuussa 2020 julkaissut artisti on kiivennyt hirmuvauhdilla lupaavan artistilupauksen maineesta suoraan maamme ajankohtaisimpien ja rakastetuimpien nimien joukkoon. Arppa julkaisi toisen albuminsa Kinovalon alla syyskuussa 2021, jonka ensimmäisen painoksen LP:t myytiin loppuun kolmessa viikossa. Albumi vetosi niin yleisöön kuin kriitikoihinkin, ja albumilta irrotetut singlet nousivat kaikki valtakunnalliseen radiosoittoon. Levynjulkaisua seurasi kiertue, jonka keikat olivat pitkälti loppuunmyytyjä useilla paikkakunnilla. Sama vuosi toi artistille mukanaan neljä ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden tulokas, Vuoden rock, Kriitikoiden valinta, Vuoden artisti -yleisöäänestys) sekä 3. sijan Soundin Vuoden 2021 Parhaat albumit -yleisöäänestyksessä. Arppa yhtyeineen julkaisi kolmannen odotetun albuminsa Valeria 10.3.2023.
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Stratovarius
Nyt on todellinen ”Musta timantti” talossa
Yksi Suomen menestyneimmistä yhtyeistä on myynyt maailmalla äänitteitä lähemmäs 3 miljoonaa kappaletta - Hattu Päästä! Stratovarius on kiertänyt maailmalla vuosia ja heidän uskolliset faninsa ympäri maailmaa matkaavat bändin perässä tunnollisesti. Varmista paikka syksyn metallisimpiin bileisiin. Tästä illasta tullaan puhumaan vielä pitkään.
***
Hotelli AlavusFacebookLippujen varausaika 2 päivää.
Narikkamaksu 2 €.
Showtime noin 22:00 ja jatkot perinteisesti alakerrassa klo 04:30 saakka.
Huonevaraukset www.hotellialavus.fi.Sauna- ja karaokeloungevaraukset numerosta p. 010 770 7003 tai hotellialavus@tuuri.fi.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Rotten Sound, Massgrav
ROTTEN SOUNDAlunperin Vaasasta tuleva ROTTEN SOUND on takonut 31 vuotta armotonta grindiään ympäriinsä, ilman minkäänlaista aietta rauhouttua tai hidastaa tahtiaan. Viimeisin albumi "Apocalypse" toi livekeikkoihin aivan uutta energiaa ja yhtye palaa Etelä-Suomen keikkalavoille raivokkampana kuin koskaan.Lukuisat kiertueet, festarit, albumit, EPt ja klubikeikat ovat hieneet ROTTEN SOUNDISTA timantin, joka laittaa lähikortteleiden autohälyttimet soimaan ja pakottaa pitit äärimmäisiin nopeuksiin.Rotten Sound | BandcampMASSGRAV (SWE)Ruotsalainen MASSGRAV on soittanut rokilla terästettyä ylinopeaa hardcorea 25 vuotta. Heitä rakastetaan, arvostetaan ja joskus jopa pelätään kansainvällisessä hardcore-punk-skenessä. Ranskalaisen juuston tapaan kypsynyt - tosin ilman yhtä pahoja hajuhaittoja - MASSGRAV on tykittää vihaista, mutta melodista kaaostaan vailla armoa.MASSGRAV on saastuttanut haltioituneita yleisöjä ympäri maailmaa niskoja kurittavalla vauhdilla 24-karaatin esiintymisillään. Yhtye tarjoaa ilmaisen mielentilatutkimuksen kaikille, jotka voivat vastutaa heidän lavakarismaa - kunhan he muistavat tuoda oman vasaran mukanaan.Massgrav | BandcampLiput ovelta 22 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään security fee 3,90 €.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Esteetön sisäänpääsy Kuudennelle Linjalle tapahtuu Hämeentien puoleisesta sisäänkäynnistä. Tarkka osoite on Hämeentie 13 B (n. 50 metriä Siltasesta Hakaniemen suuntaan). Ovesta pystyy liikkumaan pyörätuolilla suoraan sisään ilman käännöksiä. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Vauhti Kiihtyy -pikkujoulut Hyvinkää - Perusliput K-18
Vauhti Kiihtyy Pikkujoulut Hyvinkään Villatehtaalla lauantaina perjantaina 22.11.!Suosituista kesäfestivaaleistaan tunnettu Vauhti Kiihtyy järjestää bileet nyt myös vuoden pimeimpään aikaan. Villatehtaalla perjantaina 22. marraskuuta järjestettävien Vauhti Kiihtyy Pikkujoulujen tunnelman takaajiksi on buukattu kolme takuuvarmaa tunnelmannostattajaa. Mukana ovat Kaija Koo, Erika Vikman ja Dingo.Useassa suomalaiskaupungissa jo muutaman vuoden menestyksellä järjestetyt Vauhti Kiihtyy -festivaalit tarjoavat nyt bileet myös talven keskelle. Vauhti Kiihtyy Pikkujoulut järjestetään Villatehtaalla perjantaina 22. marraskuuta. Ovet aukeavat VIP-lippulaisille jo klo 17.00, jolloin tarjolla on lipun hintaan kuuluva buffet-pöytä. Peruslipun ostajille ovet aukeavat klo 19.00 ja juhlat jatkuvat aina aamukahteen saakka.Vauhti Kiihtyy Pikkujouluissa esiintyy yhteensä kolme eturivin artistia, joista jokainen osaa laittaa juhlat pystyyn. Mukana ovat Kaija Koo, Erika Vikman ja Dingo.Täysi-ikäisille suunnatun tapahtuman lipunmyynti käynnistyy 4.9. Saatavilla on peruslipun lisäksi myös houkuttelevan hintainen kaverilippu sekä ruokailun sisältävä VIP-lippu.- Meininki Vauhti Kiihtyy -festareilla on ollut niin hyvä ja saamamme palaute positiivista, että halusimme järjestää bileet myös talvella. Idea näissä pikkujouluissa on se, että pääsee hyviin bileisiin vaikka tulisi yksin, kaksin tai vaikka firmaporukan kanssa. Tervetuloa!, sanoo Rauhala Eventsin Marko Savolainen. Vauhti Kiihtyy Pikkujoulut järjestää Vauhti Kiihtyy -festivaalienkin takaa tunnettu Rauhala Events Oy. Ensimmäiset Vauhti Kiihtyy -festivaalit järjestettiin onnistuneesti kesällä 2023 sekä Oulussa että Tampereella. Kummassakin kaupungissa festivaali keräsi noin 15 000 kävijää. Tänä kesänä Vauhti Kiihtyy -festivaali on jo ehditty järjestää Vantaalla, Turussa ja Oulussa ja Tampereella, jossa festivaali keräsi 32 500 kävijää.VAUHTI KIIHTYY PIKKUJOULUTHYVINKÄÄ VillatehdasPe 22.11.2024K-18Esiintyjät: Kaija Koo, Erika Vikman, DingoLiput:Peruslippu 29,90€Kaverilippu (oikeuttaa sisäänpääsyyn kahdelle henkilölle) 50€Sisäänpääsy klo 19.00, ilta jatkuu klo 02.00 saakkaVIP-lippu 49,90€VIP Kaverilippu (oikeuttaa sisäänpääsyyn ja ruokailuun kahdelle henkilölle) 90€Sisäänpääsy klo 17.00, ruokailu klo 17.00-19-00, ilta jatkuu klo 02.00 saakkaPyörätuoliasiakas voi ostaa tavallisen lipun. Saattaja pääsee veloituksetta saatettavan seurassa, saattajakortti esitettävä ovella.VIPissä myös saattajalle sisältyy ruokailu.Pääsylippua ei vaihdeta rannekkeeseen. Lipulla pääsee sisään vain kerran illan aikana.VIP-lippuun sisältyvä buffet:Lämpimät:Jouluinen nyhtöpossu (M, G)Kardemummabroiler (M, G)Kermaperunat (L, G)Siirappiset uunijuurekset (V, M, G)Kylmät:Rosolli (V, M, G)Omena-kvinoa salaatti (V, M, G)Fenkoli-fetasalaatti (L, G)Mausteista punakaalia (V, M, G)Paahdetut porkkanat (V, M, G)Vihreä salaatti (V, M, G)Pinkki punaherukka-sinappikastike (V, M, G)Vegaani:Jouluista nyhtökauraa (V, M, G)Jälkiruoka:Kahvi/teePiparijuustokakku (L)Järjestäjä: Rauhala Events
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Nukkekodin jälkeen – Ibsenin pään sisään
Henrik Ibsenin Nukkekoti. Täydellinen draama suurennuslasin alle!Huijaus, kiristys, lainat, lumeavioliitto, naisen asema, miehen rooli. Nukkekoti on yksi parhaimmista kirjoitetuita tragedioista ja ansaitsee 1800-luvulta päivittämistä kaikilla mahdollisilla teatterin tekemisen muodoilla!Vantaan Näyttämön opetusteatterina toteutettu "Nukkekodin jälkeen" tutkii tämän klassikkoteoksen teemoja syventyen niihin uusin työryhmän tarjoamin tavoin. Opetusteatterin työryhmä on sukeltanut Ibsenin pään sisään ja pureskelee näytelmän teemat pala palalta yleisölle tarjoiltaviksi. Lopputuloksena on näytelmällinen tutkielma Ibsenin klassikkoteoksesta.Nukkekoti ja sen teemat ovat ikuisia ja haastavat katsojat pohtimaan yhteiskunnallisia muutoksia viimeisen vuosisadan aikana. "Nukkekodin jälkeen" antaa katsojalle hienon mahdollisuuden kurkistaa Ibsenin teemoihin rikkaalla ja uudella tavalla.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Mikael Gabriel
MIKAEL GABRIEL
Mikael Gabriel on yksi Suomen suosituimmista ja valovoimaisimmista artisteista. Artisti tunnetaan pitkäkestoisen ja monipuolisen musiikkiuransa lisäksi erityisesti vakuuttavasta live-esiintymisestään ja lavakarismastaan.
Mikael Gabriel on julkaissut pitkän uransa aikana yhteensä seitsemän menestyksekästä albumia, joista viimeisin on vuoden 2022 lopussa ulos tullut Big Steppa. Suoratoistopalveluissa Mikael Gabrielin kappaleita on kuunneltu yli 250 miljoonaa kertaa ja hän on noussut lukuisia kertoja Spotifyn listaykköseksi. Artistin uran isoimpia hittikappaleita ovat muun muassa Kipua, Älä herätä mua unesta, Riippumatto ja Ykspuolista rakkautta. Mikael Gabriel myös voittanut Emma Gaalassa kahdesti Vuoden musiikkivideo -palkinnon ja kerran Vuoden miessolisti -palkinnon. Maaliskuussa 2019 WSOY julkaisi Mikael Gabrielista Anton Vanha-Majamaan ja Laura Frimanin kirjoittaman kirjan Alasti.
Tervetuloa unohtumattomiin bileisiin Merisärkän Areenalle!Lippujen varausaika 2 päivää.
Eteispalvelumaksu sisältyy lipun hintaan.
Liput ovelta 29€, mikäli jäljellä.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: ei
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: ei
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: ei
Tapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: ei
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä , info@merisarkka.fi
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Kuolema Niilillä
KUOLEMA NIILILLÄMurder on the Nile by Agatha ChristieKirjailija: Agatha ChristieSuomennos: Aino Piirola (2022)Ohjaus: Pekka Laasonen (vier.)Lavastussuunnittelu: Oskari Löytönen (vier.)Pukusuunnittelu: Tiina ValkamaValosuunnittelu: Timo Alhanen (vier.)Äänisuunnittelu: Jukka KouhiaKampausten suunnittelu ja peruukit: Peppi PennanenMaskeerauksen suunnittelu: Eija Juhola-Al-JubooriEsitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyJännitysnäytelmä KUOLEMA NIILILLÄ pohjautuu Agatha Christien vuonna 1937 kirjoittamaan menestysromaaniin ja teos nähdään nyt ensimmäistä kertaa suomeksi teatterin lavalla! Tarinassa turisteille suunnattu idyllinen lomamatka Egyptin Niilillä seilaavalla jokilaivalla muuttuu äkkiä todelliseksi murhaajajahdiksi, kun erään pariskunnan häämatkalla alkaa tapahtua yllättäviä asioita. Nopeat ja arvaamattomat käänteet saavat katsojan pään pyörälle aina viimeiseen loppuratkaisuun saakka!
FI
87 views
Buy Ticket
Read More
EINI
Yes Sir, alkaa polttaa - discokuningatar Einin ura käynnistyi jo vuonna 1977 ja suosio on kovempi kuin koskaan.Hotelli Alavuden pikkujouluillassa tanssitaan siis discopallojen välkkeessä aamuun asti. Jatkot alakerrassa klo 04.30 saakka.
Hotelli AlavusFacebookLippujen varausaika 2 päivää.
Liput ovelta 28 €, jos jäljellä.
Narikkamaksu 2 €.
Showtime noin 23:00 ja jatkot perinteisesti alakerrassa klo 04:30 saakka.
Huonevaraukset www.hotellialavus.fi.Sauna- ja karaokeloungevaraukset numerosta p. 010 770 7003 tai hotellialavus@tuuri.fi.
Show & dinner -liput:Sis. buffetin klo 19-21, lipun ja jatkot discossa vain myyntipalvelusta ennakkovarauksella p. 010 770 7013,myyntipalvelu@tuuri.fi.