4119 result(s) found for ""
U-20: Ässät - HIFK
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Kaaos kulisseissa
Kaaos kulisseissaFarssi teatterin tekemisen ihanuudesta ja kamaluudesta. Kun kirjoitat Googleen ”The funniest farce ever written” (suom. hauskin koskaan kirjoitettu farssi) saat hakutulokseksi Michael Fraynin vuonna 1982 kirjoittaman Noises off -komedian. Kouvolan Teatteriin näytelmä tulee nimellä Kaaos kulisseissa.Näytelmä kertoo teatteriryhmästä, joka epätoivon vimmalla koettaa saada esityskuntoon perinteistä ovifarssia. Milloin on hukassa repliikit ja rekvisiitat, milloin kokonainen näyttelijä. Eivätkä edes ovet aina toimi. Ohjaajan hermot ovat riekaleina sotkuisten ihmissuhteiden, temperamenttisen työyhteisön ja lähestyvän ensi-illan ristipaineessa.“Ja tämä kaikki on – hirvittävän hauskaa!” toteaa varsinaisen näytelmän ohjaaja Jukka Keinonen.“Jos teatterin tekeminen olisi niin kaoottista kuin tässä kuvataan, olisin jättänyt alan jo aikaa sitten. Samalla näytelmän ihmiset ovat tyyppeinä hyvin tunnistettavia ja rakastettavia. Kaaos kulisseissa on myös riemukas kuvaus työyhteisön erilaisista rooleista ja selviytymistaktiikoista.”Noises off on nähty suomalaisilla näyttämöillä vuosikymmenten varrella nimillä Ensimmäinen näytös, Ei ketään kotona, Saranat ja sardiinit, Tilanne päällään sekä Saako olla sardiini? Rakkaan lapsen nimilistaa täydentää Kouvolan Teatterin Kaaos kulisseissa, joka perustuu Mikko Koivusalon tuoreimpaan suomennokseen.Ensi-ilta 14.9.2024 suurella näyttämöllä.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Patriarkka
Tunteikas tarina sukupolvista, murroksesta ja unelmistaHeimo ja Virpi Harju viettävät eläkepäiviä Ranskan Normandiassa. Virpi nauttii puutarhan hoidosta. Heimo harrastaa shakin peluuta vailla täyttymystä. Muuttuvassa maailmantilanteessa Heimo kokee voimakkaan kutsun palata Suomeen. Virpin vastustuksesta huolimatta hän haluaa vielä löytää projektin, jossa voisi tehdä jotain maansa hyväksi.Patriarkka on tarina suurista ikäluokista, heidän lapsistaan, lasten lapsista ja maailmasta murroksen keskellä. Patriarkka kertoo rakastamisen ja tunteiden näyttämisen vaikeudesta ja samalla se on tarina välittämisestä ja toivosta. Se on koskettava teos sukupolvista, jotka etsivät suuntaa ja toisiaan. Sukupolvista, jotka unelmoivat paremmasta maailmasta.Suomen eturivin näytelmäkirjailijoihin kuuluvan Juha Jokelan älykäs ja huumorin täyteinen kieli on viiltävän tarkkaa. Samalla se piirtää lämpimän ja armollisen kuvan meistä ihmisistä. Nyt tämän useilla palkinnoilla palkitun tekijän teksti nähdään 16.11.2024 alkaen Kotkan Kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä. Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Joulushow
Joulushow Pian on taas se aika vuodesta, kun soihdut sammuu ja kaikki väki nukkuu. Tai siis, ei mikään sammu vaan kaikki väki juhlii! Joulushow saapuu jälleen uudistuneena revyypläjäyksenä Kouvolan Teatterin ohjelmistoon.Luvassa on siis sketsejä, naurua ja laulua – sekä paljon muuta yllätyksellistä ohjelmaa. Lupaamme vain sen, että hauskaa tulee olemaan ja ei-oota joudutaan myymään, joten muista varata lippusi ajoissa!Ensi-ilta 9.11.2024 suurella näyttämöllä.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Päiväkahvit Zen Cafén kanssa
La 23.11.2024 Tampere-taloTalossa Samuli Putro
Talossa Samuli Putro -festivaaliliput 49,90/59,90/69,90 €Päiväkahvit Zen Cafén kanssa -liput 5 € Klo 14–15, Maestro Keskustelutilaisuus: Päiväkahvit Zen Cafén kanssaKlo 16–16.45, Iso sali Keikka: Kitaran kanssa Klo 18–19, Iso sali Keikka: KvartetillaKlo 20–21.15, Iso sali Keikka: Suomen coolein trioYhdellä festivaalipulla pääsee kaikille kolmelle Ison salin keikalle. Päiväkahvit Zen Cafén kanssa -tilaisuuteen on myynnissä erillinen lipputuote, joka on tarjolla vain nopeimmille festivaalilipun ostaneille.Talossa Samuli Putro tuo omaäänisen artistin marraskuussa Tampere-taloonYksi Suomen rakastetuimmista artisteista, palkittu Samuli Putro valtaa Tampere-talon lauantaina 23.11.2024. Luvassa on erityislaatuinen Talossa Samuli Putro, yhden päivän festivaali, jolloin kuullaan kolme Putron keikkaa eri kokoonpanoilla sekä keskustelutilaisuus Zen Cafén kanssa.”Pyöriiköhän nyt vähän liian isot saappaat jaloissa, ajattelin kun Tampereelta soiteltiin. Ei kun ihan hyvin ne kuule istuvat, sieltä vakuuteltiin ja päätin uskoa asiantuntijoita. Yksinkertaisesti sanottuna, olen kamalan otettu siitä, että Tampere-talo halusi avata minulle tämän mahdollisuuden”, Samuli Putro kertoo.Talossa-festivaali on järjestetty Tampere-talossa vaihtuvien kunniavieraiden kanssa neljä kertaa aiemmin. Vuonna 2018 artistivieras oli rockmusiikin legenda Ismo Alanko, vuonna 2019 säveltäjä Kaija Saariaho, vuonna 2022 ruotsalaisartisti Eva Dahlgren ja vuonna 2023 valotaiteilija Mikki Kunttu. Jokainen festivaali on ollut artistinsa näköinen kokonaisuus. Vuoden 2024 Talossa Samuli Putro -festivaalilla on luvassa kolme Tampere-talon Ison salin keikkaa sekä keskustelutilaisuus Zen Café -yhtyeen kanssa Maestrossa. Yhtyettä haastattelee musiikkitoimittaja Ilkka Mattila.”Suosikkilajini on aina ollut se, että pystyisin kasvattamaan mahdollisimman intiimin tarinankerronnan sellaiseksi perseet ylös penkeiltä -hullutteluksi saman päivän aikana. Nyt kun mukana on vielä keskustelutilaisuuskin, niin voisin käyttää keikka-autoissa vuosia kiertänyttä lentävää lausetta: Skaala on mieletön.Toivon, että talon saan sisustettua vanhoilla taustakankailla tai julisteilla. Semmoisia melko rönttösiä keikkapukujakin mulla on kellarissa ainakin 20 vuoden takaa. Ehkä kannattaa käydä ensin vitriinikaupassa.Työnähän tämä tulee olemaan, noh, työteliäs. Laskin juuri, että täytyy osata ulkoa viitisenkymmentä biisiä. Baariin lankeamista vältän aikaisempana iltana. Lauantaiyönä aion sen sijaan pysäyttää egollani koko Hämeenkadun liikenteen. Ainakin unissani.”Tiesitkö, että tässä esityksessä voit nauttia virvokkeita katsomossa!Esityksessä on K18-alueena Ison salin aitiot A ja B. Aitioihin lipun ostanut voi viedä mukanaan katsomoon joko ennen esitystä tai väliajalla ostamansa juoman. Huomioithan, että anniskelukatsomon 18 vuoden ikäraja on ehdoton, joten alaikäiset eivät pääse katsomoon.Muutokset mahdollisia.Tuotanto Tampere-talo Oy ja Central Line Entertainment Oy
FI
86 views
Buy Ticket
Read More
Käärijä
Paidaton riehuja valloittaa Tullikamarin!
Alkuillasta nähdään ikärajaton keikka, johon myynnissä myös perhepaketteja. Myöhemmin illalla luvassa keikka vain aikuisille.Päiväkeikka on ikärajaton, tapahtumassa erillinen anniskelualue.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä.
****
Tutustu Tullikamarin turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Ilon aika
Arne LygreILON AIKAIlon aika kertoo nykyaikaisista parisuhteista - rakkaussuhteista, sisarusten välisestä kiintymyksestä, haastavasta vanhemmuudesta ja ystävyydestä. Se kertoo äideistä, tyttäristä, veljistä, naapureista, tutuista ja tuntemattomista ihmisistä, joiden elämät tänään kohtaavat toisensa.Äiti ja aikuinen tytär istuvat penkillä, joenvarressa, hautausmaan lähellä. He tapaavat pitkästä aikaa ja odottavat perheen poikaa, Akslea, joka liittyisi pian seuraan. Kun Aksle viimein saapuu, hänellä on uutinen. Hän on päättänyt jättää koko nykyisen elämänsä, kumppaninsa, kotikaupunkinsa, vanhempansa ja sisarensa. Hän on päättänyt kadota. Hän on pakannut tavaransa, hän ajaa pian tiehensä. Akslen lähdön jälkeen äiti lähtee tapaamaan Akslen elämänkumppania ymmärtääkseen paremmin poikansa ratkaisua. Äiti päättyy juhliin, tapaa tuntemattomia ihmisiä, ja hänen saamansa vastaukset yllättävät lopulta kaikki.Ilon aika on täysiä katsomoita Norjassa, Ruotsissa ja Ranskassa kerännyt leikkisä, toiveikas ja omaperäinen kuvaelma elämänvalinnoista ja pyrkimyksestä löytää yhteys muihin.Esityksen musiikin säveltää ja esittää livenä artisti Islaja.Rooleissa: Heidi Herala, Mitra Matouf, Rasmus Slätis, Rauno Ahonen, Jouko Klemettilä, Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääOhjaus: Tatu HämäläinenSuomennos: Ari-Pekka LahtiSävellys ja muusikko: IslajaLavastus, pukusuunnittelu ja valosuunnittelu: Chrisander BrunÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka Lahti
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Talossa Samuli Putro
La 23.11.2024 Tampere-taloTalossa Samuli Putro
Talossa Samuli Putro -festivaaliliput 49,90/59,90/69,90 €Päiväkahvit Zen Cafén kanssa -liput 5 € Klo 14–15, Maestro Keskustelutilaisuus: Päiväkahvit Zen Cafén kanssaKlo 16–16.45, Iso sali Keikka: Kitaran kanssa Klo 18–19, Iso sali Keikka: KvartetillaKlo 20–21.15, Iso sali Keikka: Suomen coolein trioYhdellä festivaalipulla pääsee kaikille kolmelle Ison salin keikalle. Päiväkahvit Zen Cafén kanssa -tilaisuuteen on myynnissä erillinen lipputuote, joka on tarjolla vain nopeimmille festivaalilipun ostaneille.Talossa Samuli Putro tuo omaäänisen artistin marraskuussa Tampere-taloonYksi Suomen rakastetuimmista artisteista, palkittu Samuli Putro valtaa Tampere-talon lauantaina 23.11.2024. Luvassa on erityislaatuinen Talossa Samuli Putro, yhden päivän festivaali, jolloin kuullaan kolme Putron keikkaa eri kokoonpanoilla sekä keskustelutilaisuus Zen Cafén kanssa.”Pyöriiköhän nyt vähän liian isot saappaat jaloissa, ajattelin kun Tampereelta soiteltiin. Ei kun ihan hyvin ne kuule istuvat, sieltä vakuuteltiin ja päätin uskoa asiantuntijoita. Yksinkertaisesti sanottuna, olen kamalan otettu siitä, että Tampere-talo halusi avata minulle tämän mahdollisuuden”, Samuli Putro kertoo.Talossa-festivaali on järjestetty Tampere-talossa vaihtuvien kunniavieraiden kanssa neljä kertaa aiemmin. Vuonna 2018 artistivieras oli rockmusiikin legenda Ismo Alanko, vuonna 2019 säveltäjä Kaija Saariaho, vuonna 2022 ruotsalaisartisti Eva Dahlgren ja vuonna 2023 valotaiteilija Mikki Kunttu. Jokainen festivaali on ollut artistinsa näköinen kokonaisuus. Vuoden 2024 Talossa Samuli Putro -festivaalilla on luvassa kolme Tampere-talon Ison salin keikkaa sekä keskustelutilaisuus Zen Café -yhtyeen kanssa Maestrossa. Yhtyettä haastattelee musiikkitoimittaja Ilkka Mattila.”Suosikkilajini on aina ollut se, että pystyisin kasvattamaan mahdollisimman intiimin tarinankerronnan sellaiseksi perseet ylös penkeiltä -hullutteluksi saman päivän aikana. Nyt kun mukana on vielä keskustelutilaisuuskin, niin voisin käyttää keikka-autoissa vuosia kiertänyttä lentävää lausetta: Skaala on mieletön.Toivon, että talon saan sisustettua vanhoilla taustakankailla tai julisteilla. Semmoisia melko rönttösiä keikkapukujakin mulla on kellarissa ainakin 20 vuoden takaa. Ehkä kannattaa käydä ensin vitriinikaupassa.Työnähän tämä tulee olemaan, noh, työteliäs. Laskin juuri, että täytyy osata ulkoa viitisenkymmentä biisiä. Baariin lankeamista vältän aikaisempana iltana. Lauantaiyönä aion sen sijaan pysäyttää egollani koko Hämeenkadun liikenteen. Ainakin unissani.”Tiesitkö, että tässä esityksessä voit nauttia virvokkeita katsomossa!Esityksessä on K18-alueena Ison salin aitiot A ja B. Aitioihin lipun ostanut voi viedä mukanaan katsomoon joko ennen esitystä tai väliajalla ostamansa juoman. Huomioithan, että anniskelukatsomon 18 vuoden ikäraja on ehdoton, joten alaikäiset eivät pääse katsomoon.Muutokset mahdollisia.Tuotanto Tampere-talo Oy ja Central Line Entertainment Oy
FI
107 views
Buy Ticket
Read More
Fanny ja Alexander
Järvenpään teatterin kellariteatterissa nähdään Ingmar Bergmanin osin omaelämäkerrallinen sukudraama Fanny ja Alexander. Tiivistunnelmaisen teoksen keskiössä on ruotsalainen Ekdahlin teatterisuku, jonka vaiheita kuvataan kasvavan lapsen silmin. Kiehtova Fanny ja Alexander on ylistys mielikuvituksen ja inhimillisen lämmön parantavalle voimalle uhkakuvien täyttämässä maailmassamme.Alkuperäisteos Ingmar BergmanDramatisointi Paavo WesterbergSovitus ja ohjaus Heini TolaSkenografia Ia EnsteräValosuunnittelu Mirkka SaariÄänisuunnittelu Salla MarkkanenSaattajaliput, ryhmäliput, pyörätuoliliput myynnissä vain teatterilla!
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
JYP - TPS
FI
30 views
Buy Ticket
Read More
Rajaton rakkaus
FI
25 views
Buy Ticket
Read More
MARS VS. VENUS? 2 - UUSINTAOTTELU
Supersuosittu Mars vs. Venus? saa vihdoin jatkoa! Yli kolme vuotta ja 30 000 katsojaa myöhemmin koomikkopariskunta Riku Suokas ja Johanna Tohni ovat valmiita uusintaotteluun.Kasvaneet lapset ja uudet perheenjäsenet on vedetty mukaan tähän uusperheen arkea ja keski-ikäistyvien koomikoiden parisuhdekiemuroita käsittelevään hulvattomaan stand up -esitykseen. Ja tietysti myös tällä kierroksella kisaillaan siitä, kummalla on vaikeampaa.Näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja Riku Suokas on stand up -komiikan pioneereja Suomessa. Teatterin lisäksi hän on työskennellyt menestyksekkäästi elokuva- ja TV-tuotannoissa. Johanna Tohni on entuudestaan tuttu esityksistä Mars vs. Venus? sekä Pop Fiction. Hän on esittänyt stand upia ympäri Suomen sekä esiintynyt Nelosen Stand Up! -ohjelmassa.Käsikirjoitus ja ohjaus Riku Suokas ja Johanna TohniNäyttämöllä Riku Suokas ja Johanna TohniK18Kesto noin 2 tuntia (sisältää väliajan)
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Huojuva Talo
Marraskuussa 2024 Ykspihlajan Työväen Näyttämö tuo lavalle Antti Mikkolan sovituksen Maria Jotunin klassikkoteoksesta ”Huojuva talo”. Teos pureutuu lähisuhdeväkivallan monikerroksisiin ilmiöihin ja mekanismeihin. ”Huojuva talo” tuo tämän ajankohtaisen ja kipeän aiheen näyttämölle, tarjoten yleisölle tilaisuuden näiden teemojen syvälliseen pohdintaan. Pahkamäen ohjauksen kautta haastetaan käsityksiä sukupuolirooleista ja katsojat asettuvat pohtimaan väkivallan sukupuolittuneisuutta ja sen taustalla olevia syitä.Näytelmä päättää ohjaaja Aku-Petteri Pahkamäen Ykspihlajan Työväen Näyttämölle ohjaamaa “Sukupuoli ja valta” -trilogiaa (Bernarda Alban talo 2019, Reviisori 2022), joka on tutkinut vallan dynamiikkaa ja sen vaikutuksia niin perheissä kuin yhteiskunnassa.
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Tuuli
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
ANKARA
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Vaikutus
VAIKUTUSSuomen kantaesitys 14.9.2024Kaksi nuorta vapaaehtoista osallistuu lääketutkimukseen. Sen aikana he rakastuvat vastoin kokeen sääntöjä. Ovatko heidän tunteensa aitoja vai testattavan masennuslääkkeen sivuvaikutus? Nuorten kielletty rakkaus pakottaa koetta valvovat lääkärit kipeiden eettisten kysymysten äärelle. Mitä rakkaus on? Onko se pelkkää dopamiinimyrskyä? Voiko ihmisen sisintä, ydintä, erottaa neurokemiasta? Ja annettiinko jommallekummalle lumelääkettä?Lucy Prebblen kirjoittama Vaikutus (The Effect) on monikerroksinen, viihdyttävä ja syvällinen näytelmä. Se kuvaa viisaasti ja empaattisesti sekä rakkauden pyörryttävää ihmettä että masennuksen kauhistuttavaa autiomaata.Lääkekokeessa toisiinsa hullaantuvia nuoria näyttelevät Roderick Kabanga ja Anna Böhm. Lääkäreinä, joiden menneisyydestä paljastuu yllättäviä yhteyksiä, nähdään Elsa Saisio ja Mikko Nousiainen.Kirjoittanut: Lucy PrebbleSuomentanut: Reita LounatvuoriOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Elsa Saisio, Mikko Nousiainen, Anna Böhm ja Roderick KabangaSkenografia: Anna SinkkonenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Lemminkäisen äiti

18 views
Buy Ticket
Read More
Tomi Salesvuo East Funk Attack, Ginger Evil
Tomi Salesvuo East Funk Attack + Ginger Evil yhteiskeikalla!
East Funk Attack ja Ginger Evil juhlistavat uusia albumeitaan yhteiskeikalla Kotkan Kairossa lauantaina 23.11. Kahden energisen bändin kattaus tuo Kairon iltaan liikettä ja säpinää joka ei jätä kyseltävää! Varaa lippusi ajoissa, tätä keikkaa ei kannata missata!
Tomi Salesvuo East Funk Attack julkaisee neljännen albumin lokakuun 4. päivä.
Useampaan kertaan euroopassa kiertänyt, kotimaan klubeilla sekä festareilla esiintynyt kymmenen vuotias East Funk Attack yhdistelee rock-funk vaikutteita energisellä asenteella ennakkoluulottomasti. Eclipse Music levy-yhtiön julkaisema tiivis Rock-Funk paketti saattelee yhtyeen laajalle kotimaankiertueelle joka soi pitkälle kevääseen asti! Esimakua uudenlevyn tunnelmasta on saatu jo julkaistuilta kahdelta singleltä ”Losing You” ja ”We Are The Party” joiden musiikkivideoista vastaa Joel Korhonen (Noise Media). palaute on ollut uudesta materiaalista ylistävää ja mm. Losing You -single nousi ilmestyessään Spotifyn New Music Friday listalle Suomessa. Uudella levyllä kuullaan vierailevina artisteina kitaristit Riku Rajamaa ja Erja Lyytinen, sekä Funk-artisti, laulaja-pasunisti Nils Landgren (Ruotsi) ja yhtyeen kanssa kiertueilla ja festivaaleilla esiintynyt laulaja Sami Pitkämö.
www.eastfunkattack.com
Suomalainen uusi rock sensaatio Ginger Evil tarjoaa rock kattauksen, jonka vaikutteet kumpuavat 90-luvun alternative rockin ilmaisusta. "Foo Fightersista Fleetwood Maciin" - näin bändi tiivistää musiikkityyliänsä. Tomi Julkunen ja Veli Palevaara (The Milestones) perustivat Ella Tepposen ja Toni Mustosen kanssa bändin, joka noteerattiin välittömästi kansainvälisillä musiikkimarkkinoilla. Frontiers Music Srl (TOTO, Journey, Whitesnake) kiinnitti bändin rosteriinsa ja julkaisee bändin debyyttialbumin loppuvuodesta 2024. Ensimmäinen single ja video "Rainmaker" ilmestyi 24. huhtikuuta ja keräsi heti valtavasti huomiota ympäri maailman.
www.gingerevilband.comLiput ovelta 20 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €.
***
Esteettömyys:
Ravintolassa on esteetön sisäänkäynti sekä WC-tilat. Esteetön sisäänkäynti sijaitsee ravintolan sisäpihan puolella. Tämän lisäksi ravintolan tiskeillä on käytössä palveluinduktiosilmukka.
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Niko Kivelä - Iso Riski 2
Niko Kivelä - Iso Riski 2Uusi kokoillan stand up-esitys.Yli 12000 lippua myynyt Niko Kivelän Iso Riski kiertue saa jatkoa! Nyt on mitattu missä suomalaisen yleisön sietoraja menee, joten on aika ottaa toinen riski.Heittäydy mukaan Nikon tarinoiden maailmaan ja ota taas riski nauraa sille kaikelle!Yksi Suomen valovoimaisin ja kovaäänisin Stand Up -koomikko Niko Kivelä lähtee kiertämään Suomea syksyllä 2024. Keikkoja kertyy tällä erää yli 30 kappaletta, Suomea kuljetaan etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Iso Riski 2 on stand up -soolo, jossa ei jarrutella eikä tyynnytellä. Tässä ei haasteta katsojaa vaan maailma.Suositusikäraja K-15.Tapahtuman järjestää Suomen Stand Up Club Oy
FI
117 views
Buy Ticket
Read More
Bilebändi Viivakoodi
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
Total Fight Night VIII
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Moottoriliiton JuhlaGaala 2024
Moottoriliiton juhlagaala 2024
Moottoriliiton kaudella 2024 menestyneet urheilijat ja kauden aikana muilla moottoriurheilun saroilla ansioituneet henkilöt palkitaan lauantaina 23.11.2024 Tampereella uudistuneessa hotelli Rosendahlissa!
Tunnelma hipoo kattoparruja, kun juhlistetaan mennyttä kisakautta ja palkitaan mestarit, tavataan kanssakilpailijat, kilpailujärjestäjät, vapaaehtoiset ja kaikki muuta ansioituneet tekijät, jotka ovat tehneet kaudesta 2024 onnistuneen.
Juhlahumua ja palkintojen jakojen tunnelmaa luvassa hotelli Rosendahlissa! Illan aikana tarjoillaan juhlava illallinen, jaetaan palkinnot ja vietetään säkenöivää moottoriurheilun juhlaa. Voit hankkia koko seurueesi illallisliput yhdellä tilauksella ja ilmoittaa koko seurueesi samalla kertaa. Pöydät ovat 8 hengen pöytiä.
Hankkiessasi illallislippuja, täytäthän kyselylomakkeelle seurueeseesi kuuluvien tiedot ja mahdolliset erityisruokavaliot. Näin voimme varautua seurueenne saapumiseen ja huomioida sen istumajärjestelyissä. Mikäli seurueesi jäsenet ostavat illallislippuja eri aikaan, kyselylomakkeella voi ilmoittaa pöytäseuruetoiveen. Moottoriliitto pidättää oikeuden illallispöytien istumajärjestykseen.
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Goresoerd (EST), Kuoleman Galleria, Filthy Crook
Virolainen GORESOERD ja kotimainen KUOLEMAN GALLERIA kiertävät yhdessä Suomessa marraskuussa.
Vuonna 2004 perustettu Goresoerd on nopeasti kehittynyt virolaisen extreme musiikin keihäänkärjeksi. Hektiset ja viihdyttävät live-esitykset ovat tasoittaneet yhtyeen tietä menestykseen. Yhtye on julkaissut kuusi albumia, joista uusin hiljattain julkaistu ”Inkvisiitor” kiteyttää yhtyeen autenttisen olemuksen ja esittelee kuulijoille hellittämätöntä raivoa ja voimaa. Goresoerd on vuosien saatossa lämmitellyt lauteita bändeille kuten Megadeth, Kreator, Amorphis, Brujeria, Sybreed, Insomnium ja ollut kiertueella mm. Stam1nan, Napalm Deathin ja Skalmöldin kanssa. Nyt yhtye saapuu Suomeen näyttämään, mitä marraskuinen pimeys todella tarkoittaa.
GORESOERD | Facebook | Instagram | YouTube | BandCamp
Kuoleman Galleria kertoo ihmisyyden pimeästä puolesta. Se on paikka, jossa toivon viimeisetkin rippeet on repäisty irti ja jäljellä on vain ammottava kuilu. Se, joka tuohon kuiluun uskaltaa hypätä, saattaa löytää sieltä yllättäviäkin sävyjä. Musiikin tunnelmaa vahvistavat musiikkivideot, karikatyyriset esiintymisasut ja tunnettujen taitajien tekemä synkkä kansitaide. Yhtyeen julkaisemat neljä levyä ovat sitoneet soittajat ja luomistyön tiukasti yhteen, löytäneet synkimmät kuuntelijat ja kasanneet ammattimaisen tuotantotiimin bändin ympärille. Julkaisujen myötä yhtye on kiertänyt keikkailemassa ympäri Suomea ja ulkomaita mm. Norjassa, Virossa, Bulgariassa, Romaniassa, Unkarissa ja Venäjällä. Yhtyeen uusin albumi Pedon Synty julkaistiin keväällä 2023.
KUOLEMAN GALLERIA | Facebook | Instagram | YouTube | BandCamp
Oulussa nähdään myös paikallinen vahvistus FILTHY CROOK.
Filthy Crook on viisihenkinen vuonna 2017 perustettu groovaava death metal bändi Oulusta. Bändin tyylille ei ole asetettu mitään tiukkoja raameja, mutta yhteisten mieltymysten vuoksi bändiin vaikuttavat voimakkaasti jätit kuten Lamb of God, Pantera & Death, mutta myös muiden genrejen soundeja ja fiilistä on yhdistelty mielen mukaan. Yhtyeen EP:t “From Filth to Filth” ja “Love Eternally” löytyvät kaikista merkittävistä suoratoistopalveluista.
FILTHY CROOK | Facebook | Instagram | YouTube
Järjestäjät ja yhteistyökumppanit:www.ragingcannon.fiwww.deathagency.fiwww.inverse.fiBloodstainedmetal.fiLiput ovelta 20 €, mikäli jäljellä.
Lipunhinta sisältää eteispalvelumaksun.
Avustaja ilmaiseksi, tapahtumapaikka on esteetön.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI: VIP VIIMEINEN Aitio
PMMP:N PALUUVUOSI HUIPENTUU VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEESEENTänä kesänä valtavaksi ilmiöksi noussut, vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP nousee suuren kysynnän vuoksi loppuvuodesta vielä viimeistä kertaa keikkalavoille. Viimeinen valitusvirsi -areenakiertue nähdään neljällä paikkakunnalla: Tampereella, Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Kiertue alkaa perjantaina 8. marraskuuta Nokia Arenalta ja päättyy lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Jäähalliin. Areenakiertueen lisäksi bändi esiintyy neljällä klubikeikalla. PMMP:n comeback-vuosi päättyy kahteen pieneen hyväntekeväisyyskeikkaan, jotka toteutetaan loppuvuodesta Miran ja Paulan kotipaikkakunnilla. Hyväntekeväisyyskeikoille ei ole myynnissä lippuja.Helsingin Olympiastadionilla nähdyt ainutlaatuiset Koko Show -spektaakkelit tarjosivat yleisölle ennennäkemättömän PMMP-shown ja sinetöivät bändin legendaarisen aseman 2000-luvun isoimpana yhtyeenä. Stadionin kaikkien aikojen myydyimmät kotimaisen artistin keikat keräsivät 85 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsivät vuolaasti ylistetyt esiintymiset Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa."On ollut ihanaa viettää tämä kesä PMMP-perheen kanssa. Kesän keikkojen vastaanotto on saanut meidän sydämet täyteen! Mutta myös keikat meni niin täyteen, että kun festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät keikoille nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme teidät siellä! Comeback-keikkojen koko kaari menee isosta ihan pieneen: Areenojen jälkeen tehdään klubikeikkoja pienissä musaklubeissa vain neljä, vähän kuin paluu yhtyeen alkuaikoihin. Tärkeää meille kuitenkin on lopettaa kahteen yksityiseen hyväntekeväisyyskeikkaan Turussa ja Kärsämäellä", PMMP kertoo.Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva yhtye on tunnettu muun muassa hiteistään Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP on tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.PMMP:Paula Vesala, lauluMira Luoti, lauluJuho Vehmanen, bassoMikko Virta, kitaraHeikki Kytölä, rummutPMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEPe 8.11. Tampere, Nokia ArenaPe 15.11. Oulu, OuluhalliLa 16.11. Turku, Gatorade CenterPe 22.11. Helsinki, Jäähalli (lisäkonsertti)La 23.11. Helsinki, JäähalliOvet klo 18.00 (Oulussa klo 17.30)Liput alk. 59,90€ + tilausmaksut (alk. 1,50€ www.lippu.fi)VIP-liput alk. 129,00€ + alv.
FI
9 views
Buy Ticket
Read More