4229 result(s) found for ""
Ninni Poijärvi
Ninni
Poijärvi on Espoossa syntynyt ja kasvanut valovoimainen lauluntekijä ja sielukas tulkitsija, joka on julkaissut neljä sooloalbumia.
Poijärvi tunnetaan Hoedown-yhtyeen riveistä sekä lukuisien samanhenkisten artistien taustalta. Hän on ollut perustamassa Club for Five -lauluyhteyttä ja esiintynyt sen riveissä vuoteen 2005 saakka.
Herkkä
ja säkenöivä, pitkän uran tehnyt lauluntekijä Ninni Poijärvi tekee syksyllä vain muutaman konsertin 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Lobbyssa on luvassa uuden soololevyn julkaisu sekä 50-vuotisjuhlakeikka. Lokakuussa julkaistavan soololevyn kappaleita Poijärvi
esittää akustisella kokoonpanolla.
Kuohuviinitasting
Pikkujoulukautta
juhlistetaan laadukkaiden kuohuviinien parissa. Maistelua johdattaa sommelier, joka on valinnut juhlakauteen sopivan valikoiman pientuottajien laadukkaita kuohuvia. Tastingiin sisältyy viiden kuohuviinin maisteluvalikoima ammattilaisen opastuksella. Tastingin
jälkeen tarjolla konserttielämys Ninni Poijärven musiikin parissa.
Ovet tastingiin klo 18:30Tasting klo 19:00Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@lobbymyyrmaki.fi / 0505543666.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Conservative Military Image, The Boasters, Forced Humility
Conservative Military Image marraskuussa Bar Looseen!
Kovassa nosteessa oleva amerikkalainen Oi! -vaikutteinen hardcore-yhtye Conservative Military Image nähdään marraskuussa keikalla Helsingin Bar Loosessa. Keikka on osa yhtyeen Euroopan kiertuetta, joka vie bändin muun muassa Revolution Calling Festivaalille.
Yhtyeen viimeisin julkaisu No Squares In Our Circle -EP, joka julkaistiin kesäkuussa hardcore levy-yhtiö Trible B Recordsin kautta.
Illan lämmittelybändeinä lavalla nousevat The Boasters sekä Forced Humility.
Conservative Military Image (USA)
InstagramYoutube
The Boasters
Facebook
Forced Humility
mendekudiskak.bandcamp.comJos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
Liput ovella 25 €, mikäli jäljellä.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@barloose.com
Bar Loosessa noudetaan turvallisemman tilan periaatteita: barloose.com/turvallinen-tila/
NO NAZIS! NO BULLSHIT!
FI
24 views
Buy Ticket
Read More
Apulanta
APULANTA SEINÄJOEN RYTMIKORJAAMOLLA 22.11.2024
Suomen suosituin rockyhtye Apulanta tekee syksyllä kattavan Oire jostakin -nimisen kiertueen uuden, marraskuussa julkaistavan ep:n tiimoilta. Lukuisista hiteistä tunnettu Apulanta julkaisi viimeisimmän, platinaa myyneen albumin Sielun kaltainen tuote syksyllä 2022 ja bändi valloitti tämän kesän festarilavat pääesiintyjän roolissa. Yhtyeeltä on luvassa uutta musiikkia myös myöhemmin ensi vuonna, joten fanien kannattaa olla kuulolla. Ennen syksyn kiertuetta Apulanta nousee lokakuussa kaksi kertaa loppuunmyydyn Nokia Arenan lavalle Sinfonia Lahden kanssa.Liput ovelta 53 €, mikäli jäljellä.Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläMuuta
huomioitavaa: Kulkureitit tiloissamme ovat esteettömiä.
Pyörätuoliasiakkaat ohjataan normaaleissa keikkailloissa
pyörätuolikorokkeelle. Numeroimattomissa istumakonserteissa paikan saa
vapaasti valita.
***
Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja
Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on
etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta
Etelä-Pohjanmaalta.
Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen.
Osallistu Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla!
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
BESS
Bess House of Olafissa 22.11.2024!
Huippusuosion kotimaisella musiikkikentällä saavuttanut nelinkertainen Emma-voittaja BESS on helsinkiläinen artisti ja pop-tähti, joka debytoi vuonna 2017. Elektronista musiikkia ja housea pop-musiikissaan yhdistelevä artisti tunnetaan erityisesti rouheasta laulusoundistaan, lukuisista hiteistään sekä hurmoksellisesta keikkasuosiostaan.
Viimeistään vuoden 2022 UMK-kilpailun myötä koko kansan nimeksi noussut BESS on julkaissut urallaan kaksi albumia. Loppuvuonna 2019 julkaistu debyyttialbumi BESS on myynyt platinaa ja keväällä 2023 julkaistu KÄDET YLÖS tuplaplatinaa. Yhteensä artistin tuotantoa on kuunneltu jo yli 110 miljoonaa kertaa. BESSin tunnetuimpia kappaleita ovat ennätyksiä rikkoneen UMK2022-kisabiisi Ram pam pamin lisäksi muun muassa kolminkertaista platinaa striimannut Tempo, sekä Sammumaton, joka on vuoden 2023 kolmanneksi soitetuin kappale Suomen radioissa. BESS on neljän Emma-pystin lisäksi palkittu myös Iskelmä Gaalassa Vuoden naisartistina ja Suomen Musiikkikustantajat ry:n Vuoden läpimurto -tunnustuksella.Liput ovelta 37,50 €, mikäli jäljellä.
Olaf Burger
Olaf Burger + ranskalaiset
(L, G), tarjolla keikkailtoina klo 20:00-21:15. Osta ruokailu House of
Olafin keikan yhteyteen joko lipunoston yhteydessä tai erikseen täältä.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Pala palalta pois
FI
88 views
Buy Ticket
Read More
Vaimoni on toista maata
Gilles DyrekVAIMONI ON TOISTA MAATANokkela ja vauhdikas farssikomedia täynnä väärinkäsityksiä Häitään suunnittelevat Janne ja Helena kutsuvat ystävänsä Riston ja hänen uuden tyttöystävänsä Veeran kylään. Veera on suuttunut Ristolle ajomatkan aikana eikä suostu puhumaan. Isäntäpari alkaa epäilemään Ristolle mököttävää Veeraa ulkomaalaiseksi ja väärinkäsitysten suma on valmis. Seuraa koko illan mittainen sekaannusten vyöry, jossa koetukselle joutuu niin parisuhteiden kestävyys, lähihistorian tuntemus kuin ennakkoluulotkin. Ranskalaisen Gilles Dyrekin kirjoittama Vaimoni on toista maata on suosittu farssikomedia, joka tarjoaa hykerryttävän hersyvät naurut parhaaseen pikkujouluaikaan.Rooleissa Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme ja Antti Kyllönen.Käsikirjoitus Gilles DyrekSuomennos Reita LounatvuoriOhjaus Petri JäärniLavastus Kaisa NivaPukusuunnittelu Elina VaskoEsitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner OyEnsi-ilta 12.10.2024 Kemin Teatterissa
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Brooklyn Sound: Sara Bee
Brooklyn Sound jatkuu Semifinalissa syksyllä!
Brooklyn Sound -klubisarja nostaa esiin kiinnostavia, nousevia suomalaisia artisteja ja yhtyeitä eri musiikkigenreistä. Tapahtumapaikkana toimii uusien kykyjen ponnahduslautana tunnettu Semifinal(Urho Kekkosen katu 4-6). Tapahtumat toteutetaan yhteistyössä Brooklyn Breweryn sekä Tavastia-klubin kanssa. Ikäraja tapahtumissa on K-18.
SARA BEE
Sara Bee on 24-vuotias karismaattinen artistilupaus, joka nostettiin YleX Läpimurto 2024 -listalle. Artisti yhdistelee sujuvasti räppiä, r’n’b:tä ja poppia suurella sydämellä ja musiikissa kuuluu artistin juuret Algeriasta ja Suomesta. Soundimaailmassa voi kuulla kaikuja myös 2000-luvun alusta, joka onkin musiikillisesti Saran suosikkiaikakausi. Teksteillään Sara haluaa nostattaa kuulijan fiilistä ja itsetuntoa huippuihin.Sara Bee julkaisi helmikuussa 2024 singlen Loyal, joka nousi heti julkaisun jälkeen Spotifyn Top 50 -listan sijalle 24 ja ilmiöityi TikTokissa jo ennen julkaisua.
***
Suomessa Brooklyn Brewery on ollut Sinebrychoffin kumppani jo vuodesta 2006. Pohjoismaiden vanhin panimo on toteuttanut Brooklyn Sound -konseptia vuosien varrella aiemminkin hyvällä menestyksellä. Brooklyn Sound -tapahtumia on järjestetty myös USA:ssaja Iso-Britanniassa.
SEMIFINALIN turvallisuusohje
Semifinalissa on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Liput ovelta 15€, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
Ne Lintuizet
Tamperelainen superyhtye Ne Lintuizet Tubassa 22.11.2024!
Ne Lintuizet on neljän lauluntekijän (Pekko Käppi, Kielo Kärkkäinen, Laura Moisio, Lauri Myllymäki) muodostama superyhtye, joka päivittää moniäänisen folkin 2020-luvun maailmaan. Vuonna 2024 perustetun yhtyeen silottelemattomassa ja herkässä yhteissoinnissa yhdistyvät iloisesti kulta-aikojen amerikkalainen folk, suomalaiset kansanlauluperinteet ja nueva canción. Kvartetti esittää sekä uutta musiikkia että uusia tulkintoja kunkin lauluntekijän tuotannosta.
”Perustimme bändin, jotta pääsisimme laulamaan yhdessä, sillä rakastamme kaikki moniäänistä laulua. Siinä on jotain erityistä inhimillistä voimaa”, yhtyeen jäsenet kertovat. ”Yhdessä laulaminen vaatii virittymistä yhteiseen tilaan, toisten kuuntelemista. Se on läsnäoloa ja dialogia, joka tuottaa yhteenkuuluvaisuuden tunteen. Juuri tässä hetkessä se tuntuu merkityksellistä ja innoittavalta.”
Yhtyeen jäseniä yhdistää rakkaus elävään ja dynaamiseen lauluntekijämusiikkiin, mutta tuotannossaan kukin on lähestynyt ”folkia” vähän eri kulmasta. Pekko Käppi on sulauttanut kansanlauluperinteitä luovasti niin psykedeeliseen rokkiin kuin maailmanmusiikkiinkin. Kielo Kärkkäisen lauluissa folk ja jazz kohtaavat runollisen lyriikan. Laura Moision tuotannossa voi kuulla kaikuja modernimmasta indie folkista, ja Lauri Myllymäki on ammentanut lauluihinsa amerikkalaisesta 1960-70-lukujen lauluntekijämusiikista. Yhteentörmäys tuo esiin uusia ja yllättäviä puolia kustakin tekijästä.
Tervetuloa todistamaan, kun Ne Lintuizet nousee siivilleen.Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
Lippujen varausaika 2 päivää.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Hovimäki
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
FI
86 views
Buy Ticket
Read More
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI: VIP VIIMEINEN Lounge - lisäkonsertti
PMMP:N PALUUVUOSI HUIPENTUU VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEESEENTänä kesänä valtavaksi ilmiöksi noussut, vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP nousee suuren kysynnän vuoksi loppuvuodesta vielä viimeistä kertaa keikkalavoille. Viimeinen valitusvirsi -areenakiertue nähdään neljällä paikkakunnalla: Tampereella, Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Kiertue alkaa perjantaina 8. marraskuuta Nokia Arenalta ja päättyy lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Jäähalliin. Areenakiertueen lisäksi bändi esiintyy neljällä klubikeikalla. PMMP:n comeback-vuosi päättyy kahteen pieneen hyväntekeväisyyskeikkaan, jotka toteutetaan loppuvuodesta Miran ja Paulan kotipaikkakunnilla. Hyväntekeväisyyskeikoille ei ole myynnissä lippuja.Helsingin Olympiastadionilla nähdyt ainutlaatuiset Koko Show -spektaakkelit tarjosivat yleisölle ennennäkemättömän PMMP-shown ja sinetöivät bändin legendaarisen aseman 2000-luvun isoimpana yhtyeenä. Stadionin kaikkien aikojen myydyimmät kotimaisen artistin keikat keräsivät 85 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsivät vuolaasti ylistetyt esiintymiset Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa."On ollut ihanaa viettää tämä kesä PMMP-perheen kanssa. Kesän keikkojen vastaanotto on saanut meidän sydämet täyteen! Mutta myös keikat meni niin täyteen, että kun festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät keikoille nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme teidät siellä! Comeback-keikkojen koko kaari menee isosta ihan pieneen: Areenojen jälkeen tehdään klubikeikkoja pienissä musaklubeissa vain neljä, vähän kuin paluu yhtyeen alkuaikoihin. Tärkeää meille kuitenkin on lopettaa kahteen yksityiseen hyväntekeväisyyskeikkaan Turussa ja Kärsämäellä", PMMP kertoo.Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva yhtye on tunnettu muun muassa hiteistään Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP on tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.PMMP:Paula Vesala, lauluMira Luoti, lauluJuho Vehmanen, bassoMikko Virta, kitaraHeikki Kytölä, rummutPMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEPe 8.11. Tampere, Nokia ArenaPe 15.11. Oulu, OuluhalliLa 16.11. Turku, Gatorade CenterPe 22.11. Helsinki, Jäähalli (lisäkonsertti)La 23.11. Helsinki, JäähalliOvet klo 18.00 (Oulussa klo 17.30)Liput alk. 59,90€ + tilausmaksut (alk. 1,50€ www.lippu.fi)VIP-liput alk. 129,00€ + alv.
FI
2 views
Buy Ticket
Read More
Thelma ja Loviisa
Monumenttien laaksossaThelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen - aina kaukaiseen Arizonaan asti.Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat. Luvassa on katkeransuloinen tragikomedia, monumentaalinen kostoilottelu, pyro-ooppera ja eloonjäämisnäytelmä. Se on surutyö, kutsuhuuto ja slide-kitaralta kuulostava feministinen western aivan kaikille, jotka ovat joskus saaneet elämältä turpiinsa. Thelma ja Loviisa monumenttien laaksossa on saanut innoituksensa legendaarisesta Ridley Scottin 1991 ohjaamasta ja Callie Khourin käsikirjoittamasta Thelma ja Louise- elokuvasta. Näytelmän kirjoittaa sekä ohjaa useita menestysteoksia tehnyt, teatterikorkeakoulun ohjaajantyön entinen lehtori Minna Harjuniemi, joka ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatteriin. KANTAESITYS 12.10.2024 SUURI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Minna Harjuniemi LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Eija Nurminen ROOLEISSA Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenne Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin
FI
82 views
Buy Ticket
Read More
Niko Kivelä - Iso Riski 2
Niko Kivelä - Iso Riski 2Uusi kokoillan stand up-esitys.Yli 12000 lippua myynyt Niko Kivelän Iso Riski kiertue saa jatkoa! Nyt on mitattu missä suomalaisen yleisön sietoraja menee, joten on aika ottaa toinen riski.Heittäydy mukaan Nikon tarinoiden maailmaan ja ota taas riski nauraa sille kaikelle!Yksi Suomen valovoimaisin ja kovaäänisin Stand Up -koomikko Niko Kivelä lähtee kiertämään Suomea syksyllä 2024. Keikkoja kertyy tällä erää yli 30 kappaletta, Suomea kuljetaan etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Iso Riski 2 on stand up -soolo, jossa ei jarrutella eikä tyynnytellä. Tässä ei haasteta katsojaa vaan maailma.Suositusikäraja K-15.Tapahtuman järjestää Suomen Stand Up Club Oy
FI
124 views
Buy Ticket
Read More
Orlando
Kuinka monta minuutta sisälläni onkaan Aatelisnuorukainen Orlando lähtee etsimään itseään halki vuosisatojen, rakastaa niin ihmisiä kuin runouttakin, pettyy niin ihmisiin kuin runouteenkin, löytää itsensä kaukaisilta mailta ja tutuilta kotikonnuilta, aina uudestaan tutun tammipuun syleilystä. Orlando on fantastinen teatterileikki, Peer Gyntmäinen kohtalonmatka ja ajaton nostalgiatrippi siihen mikä ei muutu: ihminen. ENSI-ILTA 9.10. 2024 PIENI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Tommi Kainulainen LAVASTUS – JA PUKUSUUNNITTELU Tiina Hauta-aho VALOSUUNNITTELU Harri Peltonen ÄÄNISUUNNITTELU Tatu Virtamo NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Anu Reijonen ROOLEISSA Tomi Enbuska, Laura Huhtamaa, Mikko Jurkka, Vilma Kinnunen, Aurora Manninen, Lumikki Väinämö ja Miikka Wallin
FI
75 views
Buy Ticket
Read More
Loistojuttu!
FI
77 views
Buy Ticket
Read More
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA
Juho GröndahlKUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTAKantaesitys 17.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKaupunkimme legendoja ja teatterin taikaa!Tampere – tuo selkäpiitä karmivien tarinoiden kehto. Tummina kohoavat savupiiput ja ikuinen sumu. Kaiken nähnyt kaupunki, sen historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Menneen elämän ja kuoleman muistot näkyvät seinien luodinrei’issä, hautakivissä, museoksi muutetun kartanon autioissa makuuhuoneissa.Työväentalon näyttämöllä kaksi teatterin valomestaria valmistelee tulevaa ensi-iltaa myöhään illalla. Kello lyö kaksitoista. Onko tuolla joku? Mikä liikahti? Uskaltaako täällä ylipäänsä olla?Aavemaista tunnelmaa torjuakseen valomestarit alkavat kertoa toisilleen kummitusjuttuja. Teatterilla on omat haamunsa, mutta entä Finlaysonin tehdas? Pakkahuone? Milavida? Delfinaario? Ilta alkaa saada yhä eriskummallisempia piirteitä. Työn raskaan raatajat sukeltavat paitsi paikallishistorian outoihin kertomuksiin, myös oman itsensä ytimeen. Lopulta nimikkonäyttämöllään kuolemastaan asti kummitellut entinen teatterinjohtaja Eino Salmelainenkin pääsee puhumaan suunsa puhtaaksi.Kummitusjuttuja Tampereelta on kutkuttava tarina menneisyyden haamuista, työnteosta ja kuoleman kohtaamisesta. Se on nauruntäyteinen rakkauskirje teatterin maagiselle voimalle ja kaikille niille ajan kerrostumille, joista paikat ja ihmiset koostuvat.Esitystä suositellaan aikuisille sekä vähintään yläkouluikäisille nuorille.Käsikirjoitus Juho GröndahlDramaturgi Hanna SuutelaOhjaus Esa-Matti SmolanderLavastus Reeta TuoresmäkiPukusuunnittelu Marjaana MutanenValosuunnittelu Jaakko SirainenÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Samuli Muje, Hiski Vihertörmä, Eriikka VäliahdeLiput 42/40/20 €
FI
80 views
Buy Ticket
Read More
U-20: Ässät - TPS
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Johanna Kurkela - Joulun Lauluja 2024
JOHANNA KURKELA - JOULUN LAULUJA 2024
Herkistä kappaleistaan tunnettu Johanna Kurkela palaa lavoille sooloartistina kuuden vuoden tauon jälkeen. ”Joulun Lauluja 2024” -konserttikiertue tuo Kurkelan tunnelmallisiin vanhoihin kirkkoihin ympäri Suomen. Konserteissa kuullaan niin suomen – kuin englanninkielisiäkin jouluklassikoita, sekä muutamia ”Joulun Lauluja” -albumin kappaleita.
Rakastettu ”Joulun Lauluja” -albumi julkaistiin vuonna 2013, jonka myötä Kurkela teki muutaman menestyksekkään samannimisen joulukiertueen. Viimeisin hänen omalla nimellään tehty kiertue on vuoden 2018 "Gemini", joka oli yhteiskiertue Altamullan Road -parin Johanna Iivanaisen kanssa. Altamullan Road -yhtyeen lisäksi Kurkelaa on viime vuosina kuultu yhtyeissä Auri ja Eye of Melian.
Joulun Lauluja 2024” -kiertueella Kurkelan lisäksi esiintyvät hänen veljensä Timo Kurkela, sekä Englannista kotoisin oleva multi-instrumentalisti Troy Donockley.
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Pikkujoulu Piknik
Pikkujoulu Piknik
Pikkujoulu Piknik täyttää 10 vuotta, ja juhlan kunniaksi luvassa on jotain aivan erityistä! Pikkujoulu Piknik Goes 90's & Beyond on spektaakkeli, joka vie nostalgiselle aikamatkalle viime vuosikymmenten suurten hittien pariin.
Tervetuloa nauttimaan ja tanssimaan, kun lavalle nousevat Haddaway (What Is Love), kaksinkertainen Grammy-voittaja Mohombi, eurodance-ikonit Basic Element ja Da Buzz, sekä kotimaiset energiapommit Chorale ja 90’s Fin Cover Boyz & Girlz! Illan juontaa ja tahdit takaa Tuottaja Jääskeläinen.
Älä jää paitsi vuoden kuumimmista pikkujoulubileistä – hanki lippusi nyt ja varmista paikkasi ainutlaatuisessa juhlaillassa!
LISÄTIEDOT: piknik.fi
Esiintyjät:
Haddaway
Mohombi
Basic Element
Da Buzz
Chorale
90’s Fin Cover Boyz & Girlz
DJ / juontaja:
Tuottaja Jääskeläinen
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Kaivohauki
jotkut sanoo, että se oli yksinäinen tyttö, joka ei halunnut enää asua ihmisten maailmassa, vaan halus muuttaa aaltojen alle Kaivohauki on spoken word -teos luontosuhteen ja sukupuolen yhteen kietoutumisesta transnaisen kehossa. Teoksen lähtökohtana on transition jälkeen herännyt halu löytää luontosuhde uudelleen – löytää uudenlainen, uusi luontosuhde. Se on tekijänsä tavoin herkkä, erikoisesti polveileva, paikoitellen hauska ja aika usein jossain, missä voi löytää aliseen. Teos sisältää puhetta transnaisen kehosuhteesta, kehonormeista ja kehojen kontrollista, sekä kehon koosta ja painosta. Pihla Lehtinen on tutkijataustainen queer taiteentekijä, joka työskentelee liveroolipelien ja sanataiteen parissa. Hän käsittelee teoksissaan toistuvana teemana toiseutta. Vuonna 2022 valmistunut Kaivohauki on Lehtisen ensimmäinen pitkä esitystaiteen teos. Lavalla: Pihla Lehtinen Käsikirjoitus: Pihla Lehtinen Dramaturgia ja ohjaus: Juuso Kekkonen Lavastus: Tonja Goldblatt Yhteistyössä: Suomen Kulttuurirahasto
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Kalle Pylvänäinen, Jukka Rasila & Ville Keskilä
Lisää saikkua, Kiitos! Osa 2
Lisää Saikkua, kiitos! on huippusuositun Saikkua, kiitos! - trilogian toinen osa. Esityssarjan ensimmäinen osa, Saikkua, kiitos! OSA 1. on kerännyt yli 250 000 katsojaa ja sitä on esitetty yli 500 kertaa. Jatko-osassa meno vaan paranee ja vauhti kiihtyy.Jälleen kilpaillaan lääkäreiden SM- mestaruudesta ja mitenköhän lääkäri liittyy 80-vuotta täyttävän anopin syntymäpäivälahjaan?Paljon on siis uutta ja tutkimatonta materiaalia. Miten muuten voisi ollakaan? Toki mukana on myös Ismo Leikolan jatko-osaan tekemät ratkiriemukkaat laulut, joissa mm. ylistetään tiukoilla olevia sairaanhoitajia.Lavalla sama kolmikko, Jukka Rasila, Ville Keskilä ja Kalle Pylvänäinen. Tervetuloa!
Liput (sis. palvelumaksun):- 27 € huhti-toukokuun ennakkolippu- 32 € peruslippu (1.6.2024 alkaen)- 29 €, opiskelija, eläkeläinen, työtön, varusnainen ja -mies (1.6.2024 alkaen)
Vammaisavustajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnissä.www.vammaiskortti.fiTilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)
Kesto: noin 2 h 10 min, sis. väliajan.
Iltamat.fi
Järj. Onnellinen Mies Oy
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Superpikkujoulut 2024: Happoradio ja Viivi
Vesileppis Areenan Superpikkujouluissa 2024 lavalle nousevat Happoradio ja Viivi!
AIKATAULUKlo 19:30 ovetKlo 20:30 ViiviKlo 22:00 Happoradio
Järjestäjä pidättää oikeuden aikataulujen muutoksiin
Majoitus- ja pikkujoulupaketit: sales@vesileppis.fi tai 0291700170Liput ovelta 39 €, mikäli jäljellä.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kyllä
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Turmion Kätilöt, Stereo Terror
Turmion Kätilöt Heinolan Tukkijätkässä!
Turmion Kätilöt julkaisee Reset-albuminsa 25. lokakuuta ja juhlii ympäri Suomea!
Viime vuonna menestyksekkään Omen X -albuminsa julkaissut Turmion Kätilöt laittaa lisää vettä myllyyn ja julkaisee uuden Reset-albuminsa 25. lokakuuta. Tuleva albumi lupailee entistä jyrkempää menoa.
Reset on mitä oivallisin nimi tulevalle kokonaisuudelle, sillä matkaan on tarttunut rohkeutta yhdistellä rajuja musiikillisia ja sanoituksellisia näkökulmia. Levyn myötä Turmion Kätilöt kiertää Suomea syksyllä ja talvella. Livenä uuden levyn metallidiskon pyörteet ja uudet nyanssit ovat ihan omaa luokkaansa!"Voisin sanoa, että Reset on meidän aikaisempien albumiemme äpärälapsi, joka on höystetty uusilla mausteilla. Siinä on samassa paketissa kaikki mitä voisit haluta Kätilöiltä ja vielä enemmän. Jos meidän pitäisi päättää mitkä uudet biisit esitetään livenä, soittaisimme mieluusti koko albumin!", MC Raaka Pee sanoo.VIP Paketti sisältää liput 10 henkilölle, sisäänpääsyn jonon ohi, naulakkopalvelut, oman vip tilan, oman baaritiskin ja alkumaljat.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Fredi Lilius: MÄNOCHPAUS
MÄNOCHPAUS - EN STANDUPSHOW OM ATT MEDELÅDRAS Fredrik “Fredi” Lilius är en 52-årig komiker från Tammerfors som märker att livet plötsligt förändras.. Eller är det nåt annat? “Dålig sömn, är jag sjuk? Litar inte på mig själv… Men jag e ju snygg! Eller… ?” Att vara familjens Lejonkung och en vägledare för hemmets yngsta liksom den ansvarstagande kollegan och plötsligt inte tro på sig själv ställer mycket på sin spets. Lilius show tar en titt på den konstiga förändringen som händer i många mäns liv när 50-års stolpen passeras. Detta är inte ett måste att se, men det hjälper dig nog om du redan känner att du börjar bli intresserad av släktutredning, och har ingen aning om var den tanken kom ifrån.Verkosta vain suoria ostoja, puhelinpalvelussa varausaika 2 päivää.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Popeda, paluu Tyykikylään
Marraskuussa jyrähtää! Legendaarinen Manserokin kivijalka Popeda palaa Tyykikylän Feeniks-halliin perjantaina 22.11 klo 21. Mukana tietenkin uusi upea solisti Olli Herman!Ovet klo 18.00.Ravintolatiloissa ikäraja 18 vuotta, lattiatasolla ei ikärajaa.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Fredagar på Sibbe: Topias Tiheäsalo
Topias Tiheäsalo – SkeletonsTopias Tiheäsalo, sähkökitaraTopias Tiheäsalo soittaa versioita sävellyksistä, joita hän itse kutsuu ”free jazz -balladeiksi”. Mukana keikoilla kulkee valikoima kappaleita, joiden säveltäjänimet vaihtelevat John Coltranesta Duke Ellingtoniin ja Don Cherrystä Albert Ayleriin. Sävellysten olemuksen hän pyrkii löytämään karsimalla ja pelkistämällä: näin syntyy liki luurankomaisia tulkintoja, jotka kuitenkin elävät vahvasti hetkessä. Lisäksi Tiheäsalo soittaa omia sävellyksiään, mutta pääpaino on aina hyvin vapaassa raamissa syntyvässä improvisaatiossa. Keskiössä on sointi, soundi, atmosfääri, myös hetkelliset hiljaisuudet. Äänet syttyvät, soivat – ja kuolevat pois.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Tältä kohtaa Aila
Tältä kohtaa AilaTeatteri Avoimet Ovet ja työryhmä tuovat yhteistuotantona syksyllä 2024 näyttämölle kirjailija Aila Meriluodon (1924–2019) elämän.Yhdeksällä vuosikymmenellä kirjoittaneen Meriluodon elämässä riittää ammennettavaa; hänen laaja tuotantonsa sisältää useita runokokoelmia, romaaneja ja päiväkirjoja. Tältä kohtaa Aila kertoo Aila Meriluodon dramaattisesta elämästä, jota värittivät monet vastoinkäymiset. Näytelmässä käsitellään Ailan erikoisia miessuhteita, suhdetta vanhempiin, ahdasmieliseen yhteiskuntaan ja kirjoittamisen vapauttavaan voimaan. Se on myös matka häpeästä häpeämättömyyteen, sillä Aila suhtautuu elämäänsä lämpimästi, teräväkatseisesti ja huumorilla. Eletty kohdataan raikkaasti ja kuvia kumartamatta. Ailan roolissa nähdään Teatteri Avoimien Ovien rakastettu luottonäyttelijä Ella Pyhältö.Ohjaus ja käsikirjoitus Virpi Haatainen.Suurin osa näytännöistä on anniskelunäytäntöjä K18, joissa lasin saa viedä saliin. Ikärajattomia näytäntöjä ovat pe 13.9. klo 14, pe 8.11. klo 14, ti 12.11. klo 19 ja pe 29.11. klo 14.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Antti Autio
Antti Aution syksyn ainoa Tampereen keikka Olympiassa 22.11.2024!
Antti Autio on yksi Suomen rakastetuimmista uuden polven laulaja-lauluntekijöistä. Autio soittaa yhtyeensä kanssa raikkaaseen ja vahvaan laululyriikkaan sekä polveilevaan kitarointiin pohjautuvaa suomenkielistä musiikkia. Voimakkaat ja vilpittömät kappaleet kaipuusta ja rakkaudesta ovat lumonneet kuulijat ympäri Suomen. Ahkerasti keikkailevan artistin intensiiviset ja tunnelmalliset konsertit ovatkin useasti myyneet loppuun. Autiolla on poikkeuksellinen kyky vangita kuuntelija tilaan, jossa ajantaju sumenee.
Aution kehutut pitkäsoitot Minä tuon mukanani sateet (2017), Pihalla tuulee taas (2019) ja Kaikki talot huojuu (2022) ovat vakiinnuttaneet artistin aseman Suomen musiikkikentällä. Autiolla on hurmaava taito onnistua maalaamaan esiin kuulijoiden tunteita hienovaraisen lohdullisesti. Pehmeyden ja tunnelmallisuuden sidosaineena toimii häkellyttävä intensiivisen rohkea voima ja määrätietoisuus. Ensisilmäyksellä anti voi vaikuttaa kepeän helpolta, mutta kun tarkemmin kuuntelee, etenkin lyyrinen ilmaisu on täynnä painavaa kuultavaa.
Ahkerasti keikkaileva yhtye on kiertänyt Suomessa jo sadoissa eri tapahtumissa ja venueissa – usein loppuunmyydyille yleisöille. Aution kappaleita on kuunneltu Spotifyssa jo yli 15 miljoonaa kertaa. Kriitikoiden arvostuksen osakseen saaneen artistin teoksia on noteerattu laajalti eri medioissa toistuvan ylistävään sävyyn.
Suomen rakastetuimpiin laulaja-lauluntekijöihin kuuluvan Antti Aution neljäs studiolevy Täällä sinua kaivataan julkaistiin 9.2.2024.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä.
Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
FI
21 views
Buy Ticket
Read More