4129 result(s) found for ""
NOKIA ARENAN AITIOT: PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI
PMMP:N PALUUVUOSI HUIPENTUU VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEESEENTänä kesänä valtavaksi ilmiöksi noussut, vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP nousee suuren kysynnän vuoksi loppuvuodesta vielä viimeistä kertaa keikkalavoille. Viimeinen valitusvirsi -areenakiertue nähdään neljällä paikkakunnalla: Tampereella, Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Kiertue alkaa perjantaina 8. marraskuuta Nokia Arenalta ja päättyy lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Jäähalliin. Areenakiertueen lisäksi bändi esiintyy neljällä klubikeikalla. PMMP:n comeback-vuosi päättyy kahteen pieneen hyväntekeväisyyskeikkaan, jotka toteutetaan loppuvuodesta Miran ja Paulan kotipaikkakunnilla. Hyväntekeväisyyskeikoille ei ole myynnissä lippuja.Helsingin Olympiastadionilla nähdyt ainutlaatuiset Koko Show -spektaakkelit tarjosivat yleisölle ennennäkemättömän PMMP-shown ja sinetöivät bändin legendaarisen aseman 2000-luvun isoimpana yhtyeenä. Stadionin kaikkien aikojen myydyimmät kotimaisen artistin keikat keräsivät 85 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsivät vuolaasti ylistetyt esiintymiset Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa."On ollut ihanaa viettää tämä kesä PMMP-perheen kanssa. Kesän keikkojen vastaanotto on saanut meidän sydämet täyteen! Mutta myös keikat meni niin täyteen, että kun festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät keikoille nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme teidät siellä! Comeback-keikkojen koko kaari menee isosta ihan pieneen: Areenojen jälkeen tehdään klubikeikkoja pienissä musaklubeissa vain neljä, vähän kuin paluu yhtyeen alkuaikoihin. Tärkeää meille kuitenkin on lopettaa kahteen yksityiseen hyväntekeväisyyskeikkaan Turussa ja Kärsämäellä", PMMP kertoo.Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva yhtye on tunnettu muun muassa hiteistään Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP on tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.PMMP:Paula Vesala, lauluMira Luoti, lauluJuho Vehmanen, bassoMikko Virta, kitaraHeikki Kytölä, rummutPMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEPe 8.11. Tampere, Nokia ArenaPe 15.11. Oulu, OuluhalliLa 16.11. Turku, Gatorade CenterPe 22.11. Helsinki, Jäähalli (lisäkonsertti)La 23.11. Helsinki, JäähalliOvet klo 18.00 (Oulussa klo 17.30)Liput alk. 59,90€ + tilausmaksut (alk. 1,50€ www.lippu.fi)VIP-liput alk. 129,00€ + alv.
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
Rautavaara - ihminen ja ikoni
Rautavaara kertoo Tapio Rautavaaran elämäntarinan köyhästä, isättömästä työläispojasta rakastetuksi
muusikoksi, olympiavoittajaksi ja koko kansan sankariksi.TyöryhmäKäsikirjoitus: Timo RuuskanenOhjaus ja dramaturginen apu: Olka HorilaValosuunnittelu: Jukka KuronenÄänisuunnittelu: Kari PaukolaTarpeisto: Karita Fallström-AutioTuotanto: Riihimäen Teatteri, Teatteri Avoimet Ovet ja Timo RuuskanenKesto n. 1 h 50 min, sis. väliajan 20 min
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Olga
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Vaimoni, Casanova
Vaimoni, Casanova -esityksessä on pieni, nouseva katsomo myös näyttämöllä. Asiakas voi halutessaan valita paikat joko normikatsomosta tai näyttämöllä olevasta katsomosta.HUOM! Frenckell-näyttämö ei sijaitse teatteritalossa, vaan osoitteessa Frenckellinaukio 2. Frenckell-näyttämöllä on kaksi pyörätuolipaikkaa ja inva-wc. Pyörätuoliliput vain Teatterin lipunmyynnistä, Aplodista, p.010 346 2500, ma-pe klo 10-17, la klo 11-18Induktiosilmukka on käytössä Frenckell-näyttämön etupermannolla paikoilla 8-14, 21-30, 33-42, 47-56, 64-72Vaimoni, CasanovaKirjoittanut Leea KlemolaOhjannut Antti MikkolaRooleissa Mari Turunen, Matti Hakulinen, Lari Halme, Kai Vaine, Katriina LilienkampfPeruslippu 43/38/28 €Vaimoni, Casanova on kertomus Jukka Merenmiehen vaimon, 60-vuotiaan näyttelijä Kyllikki Lallan työhönpaluusta Casanova-näytelmän harjoituksiin pitkän sairasloman ja seksuaalisten häirintäsyytteiden jälkeen.Vaimoni, Casanova on näytelmä rakkaudenkaipuusta ja kivusta, sekä tuhoon tuomitusta yrityksestä pysyä kohtuudessa ja hyvässä käytöksessä. Se on eroottinen komedia loppuun kulutetusta valloittajan naamiosta, jonka läpi jo kuultavat kantajansa epävarmat, nälkäiset, avuttomat ja yksinjäämistä pelkäävät kuolevaiset kasvot.
FI
88 views
Buy Ticket
Read More
Rautavaara - ihminen ja ikoni
Rautavaara kertoo Tapio Rautavaaran elämäntarinan köyhästä, isättömästä työläispojasta rakastetuksi
muusikoksi, olympiavoittajaksi ja koko kansan sankariksi.TyöryhmäKäsikirjoitus: Timo RuuskanenOhjaus ja dramaturginen apu: Olka HorilaValosuunnittelu: Jukka KuronenÄänisuunnittelu: Kari PaukolaTarpeisto: Karita Fallström-AutioTuotanto: Riihimäen Teatteri, Teatteri Avoimet Ovet ja Timo RuuskanenKesto n. 1 h 50 min, sis. väliajan 20 min
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Exän uus ja vanha ENSI-ILTA
Hervoton parisuhdekomedia! Nelikymppiset Jari (Samuli Punkka) ja Terhi (Netta Salonsaari) ovat eronneet puoli vuotta sitten. Välit on saatu kohtuullisen asialliseen kuntoon ja lasten vuoroasumiset sekä muut käytännön asiat on saatu sujumaan. Sitten tipahtaa pommi: Jari on tuomassa uuden naisystävänsä kylään. Terhi odottaa vieraita sekalaisin tuntein, koska on käynyt ilmi, että Jarilla ja tämän uudella heilalla on 20 vuoden ikäero. Onneksi Terhin henkiseksi tueksi saapuu ystävätär Hille. Kaikki ei tietenkään suju kuten on suunniteltu, eikä todellakaan ole sitä miltä näyttää… Yllätyksiä ja nauruhermoja kutkuttavia käänteitä vilisevän farssin on käsikirjoittanut muun muassa Kumman kaa TV-sarjasta tuttu Minna Koskela. Käsikirjoitus: Minna Koskela Ohjaus: Katja Krohn Lavastus ja puvustus: Mimmi Resman Näyttelijät: Sanna Kemppainen, Noora Koski, Samuli Punkka, Netta Salonsaari, Aino Sirje Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 9.11. klo 16 Suurella näyttämöllä Kesto 2 h
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Äitiä ikävä/ S- Etuesitys
Äitiä ikävä on henkilökohtainen ja herkkä, riipaisevan kaunis muistelmateos, jossa Huovinen palaa lapsuutensa maisemiin ja 34-vuotiaana kuolleen äitinsä muistoon. Kaipauksen taival on pitkä. Nyt Huovinen on 79-vuotias, ja hänellä on yhä äitiä ikävä. Voiko äidin löytää uudelleen, ja jos voi, helpottaako ikävä koskaan?
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Tältä kohtaa Aila TEKIJÄT TUTUIKSI
Tältä kohtaa AilaTeatteri Avoimet Ovet ja työryhmä tuovat yhteistuotantona syksyllä 2024 näyttämölle kirjailija Aila Meriluodon (1924–2019) elämän.Yhdeksällä vuosikymmenellä kirjoittaneen Meriluodon elämässä riittää ammennettavaa; hänen laaja tuotantonsa sisältää useita runokokoelmia, romaaneja ja päiväkirjoja. Tältä kohtaa Aila kertoo Aila Meriluodon dramaattisesta elämästä, jota värittivät monet vastoinkäymiset. Näytelmässä käsitellään Ailan erikoisia miessuhteita, suhdetta vanhempiin, ahdasmieliseen yhteiskuntaan ja kirjoittamisen vapauttavaan voimaan. Se on myös matka häpeästä häpeämättömyyteen, sillä Aila suhtautuu elämäänsä lämpimästi, teräväkatseisesti ja huumorilla. Eletty kohdataan raikkaasti ja kuvia kumartamatta. Ailan roolissa nähdään Teatteri Avoimien Ovien rakastettu luottonäyttelijä Ella Pyhältö.Ohjaus ja käsikirjoitus Virpi Haatainen.Suurin osa näytännöistä on anniskelunäytäntöjä K18, joissa lasin saa viedä saliin. Ikärajattomia näytäntöjä ovat pe 13.9. klo 14, pe 8.11. klo 14, ti 12.11. klo 19 ja pe 29.11. klo 14.
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Jarkko Tamminen - Kuuleeko Kangasala? -imitaatioshow
Imitaattori Jarkko Tamminen lähtee syksyllä 2024 soolokiertueelle ympäri Suomea.Jarkko lähtee kiertämään Suomenmaata jo suosituksi tulleella konseptilla: päivitetyllä "Kuuleeko.."-esityksellään.Show koostuu sekä puhe- että lauluimitaatioista. Esityksessä Jarkko esittää yli 40 hahmoa. Lavalla nähdään ja kuullaan imitaatioita Kape Aihisesta Kaija Koohon, Pasi Rautiaisesta Stigiin ja Olli Jokisesta Käärijään. Myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa esityksessä nähtäviin hahmoihin toiveiden kautta. Illan aikana käydään läpi ajankohtaisia aiheita ja lisäksi kunkin kiertuepaikkakunnan paikallisuutiset saavat osansa, kun hahmot ottavat esille aina kullakin paikkakunnalla puhuttavia aiheita.Esityksessä Jarkko on lavalla yksin ja esityksessä käytetään vain pientä rekvisiittaa: lakkeja, peruukkeja ja takkeja. Lauluosuudet esitetään taustanauhojen kera. Esityksen sisältö on pääosin parhaita paloja Jarkon edelliskiertueiden jutuista, mutta mukaan mahtuu myös runsaasti uutta materiaalia.Ilta koostuu kahdesta noin 45min setistä, joiden välissä on väliaika.Esityksen kesto on siis 2h, sisältäen puolen tunnin mittaisen väliajan.Katso kiertuepaikkakunnat, liput ja lisätiedot osoitteesta: www.jarkkotamminen.com "
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
NÄMÄ ONNEMME PÄIVÄT
Nämä onnemme päivät (These Halcyon Days)Suomen kantaesitys 10.9.2024 KellariteatterissaKoskettava näytelmä ystävyydestä ja elämänhalusta74-vuotias Séan istuu yksin hoivakodin viherhuoneessa, muistoihinsa uppoutuneena. Hänen synkän rauhansa keskeyttää 62-vuotias Patricia, elämäniloinen nainen, jolla on silmää komeille miehille. Arasti he alkavat keskustella toistensa kanssa elämästä ja menneistä kokemuksistaan, ja hiljalleen he lähentyvät toisiaan. Syvällisten puheenaiheiden, vitsailun ja kinastelun vuorotellessa heidän välilleen kehkeytyy odottamaton, lämmin ihmissuhde.Irlantilaisen Deirdre Kinahanin näytelmä on hauska, liikuttava ja nokkela kuvaus kahden varttuneen, elämää nähneen ihmisen kohtaamisesta. Henkilöiden vähitellen kehittyvä suhde ja heidän pikkuhiljaa paljastuvat elämäntarinansa pääsevät yllättämään niin katsojan kuin henkilöt itsensä. Näytelmän lohdullinen viesti on, että merkityksellisiä kokemuksia voi löytää silloinkin, kun oman elämän parhaat vuodet tuntuvat olevan jo takanapäin.Näytelmä on palkittu Edinburghin Fringe-teatterifestivaalin parhaan uuden näytelmän Fringe First -palkinnolla vuonna 2013. Irish Echo -lehti kutsui sitä “pieneksi ihmeeksi”, ja Evening Heraldin mukaan se “kutkuttaa nauruhermoja samalla kun se koskettaa sydänjuuria myöten”.Näytelmäkirjailija Deirdre Kinahan Suomennos Juha Siltanen Ohjaus Marc Gassot Pukusuunnittelu Inessa Tapola ja työryhmä Visuaalinen suunnittelu Teemu Nurmelin Äänisuunnittelu Kyösti Kallio Rooleissa Pentti Helin ja Minna Hokkanen
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Kuka pelkää Virginia Woolfia?
Kuka pelkää Virginia Woolfia on riemukkaan raivokas klassikko ja hurja ihmissuhdemittelö, jossa kahden eri-ikäisen pariskunnan huolettomasti alkanut yöllinen kohtaaminen etenee vääjäämättä keskelle myrskyn silmää.
Yön pikkutunteina, nuorten vieraidensa edessä, keski-ikäinen pariskunta George ja Martha aloittavat raivokkaan parisuhdemittelön, jonka pyörteissä myös nuoripari Nick ja Honey riisutaan vääjäämättä rooleistaan. Ja kun aamu sarastaa, ei kukaan heistä kävele uuteen päivään ennallaan.Näytelmäkirjailija Edward Albee palkittiin näytelmästä Tony-palkinnolla vuonna -63, ja Elisabeth Taylor sekä Sandy Dennis rooleistaan Oscareilla vuonna -66 tehdyssä maineikkaassa elokuvaversiossa.Näytelmä on voimakas, pureva ja koskettava kuvaus pitkän liiton monista puolista. Se on myös erinomainen esimerkki Albeen terävästä ja nokkelasta dialogista, joka haastaa, yllättää, huvittaa ja herkistää, ja kuvaa syvällisesti ihmisyyden ja parisuhteen monia ulottuvuuksia. Edward Albeen Kuka pelkää Virginia Woolfia? Kotkan Kaupunginteatterissa Naapurinäyttämöllä 7.9.2024 alkaen. Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Ranskalainen pyjama
Ranskalainen pyjamaHulvaton ja vauhdikas naurupommi!Ranskalainen pyjama on Marc Camolettin kirjoittama menestysfarssi. Alkuperäiseltä nimeltään Pyjama pour six -näytelmää on Suomessa esitetty myös nimillä Älä pukeudu päivälliselle ja Lainalakanat. Rauman teatterissa näytelmästä nähdään täysin uusi, Aino Piirolan suomentama versio.Pariisin lähistöllä sijaitsevaan huvilaan sijoittuva tarina sisältää klassisen farssin tapaan runsaasti yllätyksiä, väärinkäsityksiä ja intohimoa. Tämä hillitön ihmissuhdesoppa saa niin roolihahmojen kuin katsojienkin päät pyörälle!
FI
72 views
Buy Ticket
Read More
Spekti
Spekti (Samuli Huhtala) on helsinkiläinen hiphop-artisti, jonka lyriikat eivät jätä kuulijaa kylmäksi. Ennen soolouraansa Suomen hauskimmaksikin MC:ksi tituleerattu Spekti punnersi yleisön tietoisuuteen nyrjähtäneestä huumorista tunnetussa Trilogia-kokoonpanossa.
Spektin uusin platina-albumi Rakas Spektistan julkaistiin syksyllä 2019 ja se sisältää muun muassa tuplaplatina-hitin Juna (feat. Tasis) (2017), platinaa striimanneen Forza Italian (2018) ja kulta-singlet Pitkä Perjantai (2019) ja Ennen Ku Mä Delaan (2019). Tuorein single Don Quijote (feat. Nelli) julkaistiin maaliskuussa 2021.
Hotelli AlavusFacebookLippujen varausaika 2 päivää.
Liput ovelta 22 €, jos jäljellä.
Narikkamaksu 2 €.
Showtime noin 24:00 ja jatkot perinteisesti alakerrassa klo 04:00 saakka.
Huonevaraukset www.hotellialavus.fi.Sauna- ja karaokeloungevaraukset numerosta p. 010 770 7003 tai hotellialavus@tuuri.fi.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Lempi Elo
Lempi Elo esiintyy soolona Tuballa 9.11.2024!
Lempi Elon musiikki huokuu folkia, jazzia, avantgardistista arvaamattomuutta sekä progressiivista väriloistoa. Aamukahveista havumetsämaisemiin, päivännoususta illankajoon, Elo elää ja kirjoittaa tarinoita maailmasta, jossa kierrymme yhteyden ja yksinäisyyden salaisuuksiin. Irroittelunhaluisen yhtyeen lausuessa melodiat tututkin paikat tuntuvat vierailta.
Lempi Elo julkaisi vuonna 2023 bändikollektiivinsa debyytin, Huojuvat puut, jonka laulujen on kuvailtu olevan jatkumoa Liekin ja Scandinavian Music Groupin kaltaisten klassikkoartistien värittämiin laulukirjoihin. Elon suusta ei laulut lopu ja kollektiivi julkaisee jo vuoden 2024 lopulla toisen pitkäsoittonsa, joka näyttää yhtyeestä kepeämmän puolen.
“Vaikka laulut puhuttelevat etenkin pienillä eleillään, on mahdotonta olla myötäelämättä osaamisensa laajuuteen havahtuneen kollektiivin riemua.” - Soundi
Tervetuloa keikalle!Liput ovelta 13 €, mikäli jäljellä.
Lippujen varausaika 2 päivää.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA
Juho GröndahlKUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTAKantaesitys 17.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKaupunkimme legendoja ja teatterin taikaa!Tampere – tuo selkäpiitä karmivien tarinoiden kehto. Tummina kohoavat savupiiput ja ikuinen sumu. Kaiken nähnyt kaupunki, sen historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Menneen elämän ja kuoleman muistot näkyvät seinien luodinrei’issä, hautakivissä, museoksi muutetun kartanon autioissa makuuhuoneissa.Työväentalon näyttämöllä kaksi teatterin valomestaria valmistelee tulevaa ensi-iltaa myöhään illalla. Kello lyö kaksitoista. Onko tuolla joku? Mikä liikahti? Uskaltaako täällä ylipäänsä olla?Aavemaista tunnelmaa torjuakseen valomestarit alkavat kertoa toisilleen kummitusjuttuja. Teatterilla on omat haamunsa, mutta entä Finlaysonin tehdas? Pakkahuone? Milavida? Delfinaario? Ilta alkaa saada yhä eriskummallisempia piirteitä. Työn raskaan raatajat sukeltavat paitsi paikallishistorian outoihin kertomuksiin, myös oman itsensä ytimeen. Lopulta nimikkonäyttämöllään kuolemastaan asti kummitellut entinen teatterinjohtaja Eino Salmelainenkin pääsee puhumaan suunsa puhtaaksi.Kummitusjuttuja Tampereelta on kutkuttava tarina menneisyyden haamuista, työnteosta ja kuoleman kohtaamisesta. Se on nauruntäyteinen rakkauskirje teatterin maagiselle voimalle ja kaikille niille ajan kerrostumille, joista paikat ja ihmiset koostuvat.Esitystä suositellaan aikuisille sekä vähintään yläkouluikäisille nuorille.Käsikirjoitus Juho GröndahlDramaturgi Hanna SuutelaOhjaus Esa-Matti SmolanderLavastus Reeta TuoresmäkiPukusuunnittelu Marjaana MutanenValosuunnittelu Jaakko SirainenÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Samuli Muje, Hiski Vihertörmä, Eriikka VäliahdeLiput 42/40/20 €
FI
74 views
Buy Ticket
Read More
THE 69 EYES @ Kantakrouvi Oulu
Goottirockin klassikko The 69 Eyes kiertää maata ja maailmaa loppuvuodesta Devils -albuminsa 20-vuotisjuhlan merkeissä. Devils oli yhtyeen kansainvälinen läpimurto ja se nousi myös Suomen albumilistan kärkeen. Jo yli 30 vuotta samalla kokoonpanolla kiertänyt The 69 Eyes nähdään nyt uransa ensimmäisellä klassikkoalbumikiertueellaan.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Honey B & T-Bones
Honey B & T-BonesSuomalaisen rytmimusiikin klassikko Honey B & T-Bones on laadullisesti varma – ja silti aina sopivasti yllättävä. Psykedeeliset värit tyrskyävät yhteen deltabluesin, funkin ja garagerockin kanssa. Tuloksena persoonallista ja ajassa elävää musiikkia.Vuodet eivät ole kuluttaneet vaan jalostaneet. Keskisuomalaisen Pentti Ronkanen kirjoitti live-arviossaan (KS 10/10-22):"Honey B & T-Bones on nyt 40-vuotiaana ehdottomasti parhaassa vedossaan. Intensiteetti on huikea, komppi ryskää energisenä ja Aija Puurtisen persoonallisen laulun rinnalla kulkee Esa Kuloniemen kitarataituruus sekä mieletön soundivalikoima. Rakkaudella vaalittu perheyhtye on tyylien hurmaavana sekoituksena ainutlaatuinen maailmassa.”Honey B & T-Bones palaa TTT-Klubille täydellä kvartetilla. Tervetuloa rytmimusiikin juhlaan!Aija ”Honey B” Puurtinen, laulu, kosketinsoittimet ja bassoEsa Kuloniemi, kitarat, lauluPekka Rajamäki, basso, kakkoskitara ja lauluMooses Kuloniemi, rummut, lauluShow klo 22, ovet klo 21:30.
FI
53 views
Buy Ticket
Read More
Väylä
VÄYLÄRosa Liksomin kiitettyyn ja palkittuun romaaniin perustuva Väylä kuvaa sodan mullistaman maailman pienen ihmisen näkökulmasta. Se on rujonkaunis kasvukertomus, jossa metsän polut ovat yhtä tärkeitä kuin pommikoneiden kumu. Se on vuoden mittainen tarina siitä miltä tuntuu jättää kotinsa. Ja palata takaisin.Näytelmä kertoo Lapin sodan ajasta, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat hylkäämään kotinsa. Keskiössä on nuori tyttö, jonka pitää saattaa kotitilansa karja suojaan länteen. Väylän toiselle puolelle. Jossain siellä pitäisi olla myös tytön äiti.Teoksen ohjaaja ja sovittaja Tuomo Rämö on tehnyt urallaan lukuisia vaativia näyttämösovituksia. Rämön Lappeenrannan kaupunginteatteriin tekemä ohjaus ja sovitus Viimeinen Atlantis nähtiin Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa vuonna 2023. Samana vuonna esitys voitti myös vuoden esityksen Thalia-palkinnon.“Olima selvihneet tähän pisteeseen asti. Eessä oli pakko olla jotaki parempaa.”Kirjailija: Rosa LiksomDramatisointi ja ohjaus: Tuomo RämöLavastus: Kaisa NivaPukusuunnittelu: Elina VaskoRooleissa: Sirpa Filppa (vier.), Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme, Antti Kyllönen ja Helena PuskaKantaesitys 18.9.2024 Kemin Teatteri
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
ShoWhat Turboshow 2.0
ShoWhat Turboshow 2.0 Feat. StepUp DancersShoWhatin 25-vuotisjuhlien kunniaksi rakennettu, katsojansa villinnyt Turbojuhlashow, palaa syksyllä 2024 Aleksanterin teatteriin. Suomen drag-viihteen kuninkaalliset, Osku Heiskanen ja Jarkko Valtee, lupaavat show’n, joka viihdyttää ja kiihdyttää kovempaa kuin koskaan.Tarjolla on illan täydeltä tähtisadetta, kun lavalla nousevat heidän legendaarisimmat hahmonsa sekä uudet, yllättävät ja valloittavat tuttavuudet. Oskun ja Jarkon rinnalla lavalla nähdään myös ShoWhatin omat, karismaattiset ja timantinkovat tanssijat, Antton Laine, Lasse Muuronen, Pasi Mäkelä ja Jari Peltola.Unohda arjen harmaus ja syksyn pimeys, anna itsellesi lupa nauttia ja säihkyä, ja tule kimaltamaan kilpaa ShoWhatin kanssa!Esityksen kesto noin 2 h, sisältäen väliajan. Suositellaan yli 12-vuotiaille.
ShoWhat - The fabulous return of drag queens.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
PIPPENDORFIN KIRJAVAT KUMMITUKSET
PIPPENDORFIN KIRJAVAT KUMMITUKSET
Tassulan torilla kummittelee keskellä kirkasta päivää.
Tassulassa tapahtuu! Drakkulan Vaarin postipaketit menevät sekaisin ja Wattikuski Igorin kebabrulla parempiin suihin, kun Pippendorfin kartanon Harmaa rouva yllättää parivaljakon yön hämärissä.
Tästä lähtee kummitusbongarikaksikon matka kummittelun hauskaan ja yllättävään maailmaan. Pippendorfin kartanon ullakolla he kohtaavat Luuranko-Leon, Mäkisen Papan Mörön ja muita iloisen värikkäitä haamuhahmoja.
Pippendorfin kirjavat kummitukset perustuu Mauri Kunnaksen samannimiseen kirjaan.
Tarttuvan musiikin ja hersyvän huumorin paketti lähtee kiertämään ja on tilattavissa ympäri Suomea tammikuusta 2024.
Mauri ja Tarja Kunnaksen alkuperäisteoksesta dramatisoinut Sami Rannila.
OHJAUS: Sami Rannila
ROOLEISSA: Nestori Kyyrä ja Kalle Tulander
LAVASTUS: Niina Suvitie
PUVUSTUS: Kaarina Kopola
TARPEISTO JA NUKET: Nanna Mäkinen
MASKISUUNNITTELU: Minna Pilvinen
MUSIIKKI: Kari Mäkiranta
Lavastuksen ja tekstiilien tuotantoon ovat osallistuneet nuorten työpaja Fendarin nuoret.
Tapahtuman ajankohta: la 9.11.2024 klo 14
Esiintymispaikka: Puusepän Verstas, Sibeliustalo, Lahti
Ovet auki: 13
Tapahtuman kesto: n. 45 MIN
Ikäraja: sopii yli 3 vuotiaille
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Haloo Helsinki!
Paljon toivottu ja kaivattu Haloo Helsinki! saapuu Rytmikorjaamolle 9.11.2024!
Haloo Helsinki! on vuonna 2006 perustettu yhtye, joka on julkaissut 7 albumia, joita on myyty yhteensä yli 300 000 kappaletta. Yhtyeen kappaleita on kuunneltu striimauspalveluissa lähes 400 miljoonaa kertaa ja musiikkivideoita katsottu yli 140 miljoonaa kertaa. Saavutuksiin kuuluu lisäksi mm. 10 Emma-palkintoa, 14 radiolistan ykkössingleä sekä yli 750 keikkaa. Yhtyeen hitteihin kuuluvat mm. ”Reiviluola”, ”Piilotan mun kyyneleet”, ”Tulikärpäset”, ”Lady Domina”, ”Beibi”, ”Hulluuden Highway”, ”Maailman toisella puolen”, ”Kaksi ihmistä”, ”Tuntematon” ja ”Kuussa tuulee”.
Vuonna 2021 julkaistu uusin albumi ”Älä pelkää elämää” nosti yhtyeen suositummaksi kuin koskaan. Yli kaksivuotinen albumikiertue vei yhtyeen mm. ensimmäisenä kotimaisena yhtyeenä Olympiastadionille, Jäähallikiertueelle ja kymmenille festivaalikeikoille. Kiertue päättyi ainutlaatuiseen syksyn 2023 Tavastian keikkakokonaisuuteen, jonka kaikki 11 keikkaa olivat loppuunmyytyjä. Kiertueen jälkeen Haloo Helsinki! vetäytyi studion uumeniin äänittämään tulevaa kahdeksatta albumiaan. Liput ovelta 43 €, mikäli jäljellä.Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläMuuta
huomioitavaa: Kulkureitit tiloissamme ovat esteettömiä.
Pyörätuoliasiakkaat ohjataan normaaleissa keikkailloissa
pyörätuolikorokkeelle. Numeroimattomissa istumakonserteissa paikan saa
vapaasti valita.
***
Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja
Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on
etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta
Etelä-Pohjanmaalta.
Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen.
Osallistu Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla!
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
A.K.A. (Toiselta nimeltään)
A.K.A. (Toiselta nimeltään)Suomen kantaesitys 28.9.2024A.K.A. (Toiselta nimeltään) on vimmainen nuoren miehen monologi. Se on rakkaustarina, joka käsittelee tarkasti ja yllättävästi syrjäytymistä, rasismia ja rakenteellista ulossulkemista. Carlos (16) ja Claudia (15) tapaavat internetissä. Carlos on adoptoitu ulkomailta lapsena. Claudia kuuluu kantaväestöön. Mutta sillä ei ole nuorille merkitystä. He rakastavat toisiaan.Vaan yhtäkkiä kaikki järkkyy: Claudian perhe tekee Carlosista rikosilmoituksen.Nuorukainen joutuu oikeuteen ja kohtaamaan taustansa: oikeudessa hän onkin Ibrahim, aikuinen, jota syytetään alaikäisen raiskauksesta.Argentiinalaisen Daniel J. Meyerin näytelmä käsittelee vaikeita teemoja kevyesti ja syvällisesti. Se kysyy: kuka päättää keitä me olemme? Me itse vai muut ihmiset?Carlosin roolissa nähdään Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi valmistuva Carlos Orjuela, joka on suomalaisen ja kolumbialaisen kulttuurin kasvatti. Monologi on osa Suomen Kulttuurirahaston Maailma näyttämölle -hanketta ja se on yhteistuotanto Lappeenrannan kaupunginteatterin kanssa.Kirjoittanut: Daniel. J. MeyerSuomentanut: Lumi EronenOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Carlos OrjuelaSkenografia: Mimmi ReismanValosuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Popeda
Popeda marraskuussa Leikarissa!Liput vaihdetaan rannekkeisiin ovella.
Liput ovelta 40 €, mikäli jäljellä.
Lipunhinta ei sisällä eteispalvelumaksua.
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä: info@hotellileikari.com
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Joulushow
Joulushow Pian on taas se aika vuodesta, kun soihdut sammuu ja kaikki väki nukkuu. Tai siis, ei mikään sammu vaan kaikki väki juhlii! Joulushow saapuu jälleen uudistuneena revyypläjäyksenä Kouvolan Teatterin ohjelmistoon.Luvassa on siis sketsejä, naurua ja laulua – sekä paljon muuta yllätyksellistä ohjelmaa. Lupaamme vain sen, että hauskaa tulee olemaan ja ei-oota joudutaan myymään, joten muista varata lippusi ajoissa!Ensi-ilta 9.11.2024 suurella näyttämöllä.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
ShoWhat Turboshow 2.0
ShoWhat Turboshow 2.0 Feat. StepUp DancersShoWhatin 25-vuotisjuhlien kunniaksi rakennettu, katsojansa villinnyt Turbojuhlashow, palaa syksyllä 2024 Aleksanterin teatteriin. Suomen drag-viihteen kuninkaalliset, Osku Heiskanen ja Jarkko Valtee, lupaavat show’n, joka viihdyttää ja kiihdyttää kovempaa kuin koskaan.Tarjolla on illan täydeltä tähtisadetta, kun lavalla nousevat heidän legendaarisimmat hahmonsa sekä uudet, yllättävät ja valloittavat tuttavuudet. Oskun ja Jarkon rinnalla lavalla nähdään myös ShoWhatin omat, karismaattiset ja timantinkovat tanssijat, Antton Laine, Lasse Muuronen, Pasi Mäkelä ja Jari Peltola.Unohda arjen harmaus ja syksyn pimeys, anna itsellesi lupa nauttia ja säihkyä, ja tule kimaltamaan kilpaa ShoWhatin kanssa!Esityksen kesto noin 2 h, sisältäen väliajan. Suositellaan yli 12-vuotiaille.
ShoWhat - The fabulous return of drag queens.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More