4141 result(s) found for ""

Karri Koira image
Karri Koira
Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Karri Koira julkaisi 24. toukokuuta toisen albuminsa Aina ja aina. Kyseessä on huikeaa livesuosiota nauttivan Karri Koiran ensimmäinen pitkäsoitto 12 vuoteen. Aina ja aina -albumi sisältää taatun tanssittavan soundin lisäksi myös uusia musiikillista ilmaisua monipuolistavia orgaanisempia sävyjä. Biisit ovat saaneet inspiraationsa isoista Karri Koiraa koskettavista teemoista, kuten ystävyys, rakkaus ja läheiset. Albumi sisältää 10 kappaletta ml. kesähitin Suoraan sydämeen, koskettavan nimikkokappaleen Aina ja aina sekä tanssilattioille kutsuvan I Love U:n. “Kesti kauan löytää oikealta tuntuva suunta ja ajatus siitä millaista musiikkia haluan seuraavaksi tehdä. Lopulta uteliaisuuden ja tutkimisen kautta löytyi paljon uusia sävyjä sekä tunnelmia ja fiiliksiä, joita mun musiikissa ei ole aiemmin kuultu. Herkempiä ja pehmeämpiä värejä. Nyt tuntuu, että tästä tuli juuri sellainen albumi jonka halusin tehdä.”, Karri Koira kuvailee. Tuotannosta vastaavat Biniyam ja Karri Koira, mukanaan liuta huipputuottajia kuten Veikka Erkola, Aleksi Asiala, Fractious Frank, Väinö Karjalainen ja Aaro630. Albumilla kuullaan myös useita huippumuusikoita, kuten Jukka Perko, Mirella Roininen, Riku Rajamaa, Pekka Nisu, SHRTY ja Ossi Maristo. Karri Koiran platinaa myynyt debyyttialbumi K.O.I.R.A. (2012) on noussut vuosien saatossa yhä uusia yleisöjä koskettavaksi klassikoksi.Liput ovelta 32 €, mikäli jäljellä. Sawohouse Underground VIP-pöytä Sawohouse Undergroundiin voi tehdä pöytävarauksia kaikkiin keikkailtoihin. Vietätpä polttareita, pikkujouluja, synttäreitä tai asiakasiltaa tai muuten vaan haluat nauttia korkeatasoisesta palvelusta, niin VIP-pöytä tekee illanvietostasi nautinnollisen helppoa! VIP-pöytävaraukseen sisältyy oma pöytä seurueellenne, sisäänpääsy jonon ohi, eteispalvelumaksu sekä yksi pullollinen kuohuvaa valmiiksi jäähdytettynä per pöytä. VIP-alueella on oma baaritiski, joka on vain vippiläisten käytettävissä. Tiskiltä voi tilata juomat tai pyytää virvokkeet pöytiin tarjoiltuna, joten seurueesi voi keskittyä hauskanpitoon. Varaa pöytä seurueellesi ja vietä naurettavan hauska ilta! VIP-pöytä on varattavissa vain Tiketin kautta. Pöytään mahtuu maksimissaan 6 henkilöä. Jos haluat varata useamman pöydän, niin valikoi haluamasi määrä pöytä ostoskoriin. Pöytiä on saatavilla 4 kpl. Huom! Keikkaliput eivät kuulu VIP-pöydän hintaan, joten ne ovat ostettava erikseen iltakohtaisesti. Sisäänpääsy on jonon ohi ja saapuessanne Sawohouselle teidät ohjataan pöytäänne. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Ilon aika image
Ilon aika
Arne LygreILON AIKAIlon aika kertoo nykyaikaisista parisuhteista - rakkaussuhteista, sisarusten välisestä kiintymyksestä, haastavasta vanhemmuudesta ja ystävyydestä. Se kertoo äideistä, tyttäristä, veljistä, naapureista, tutuista ja tuntemattomista ihmisistä, joiden elämät tänään kohtaavat toisensa.Äiti ja aikuinen tytär istuvat penkillä, joenvarressa, hautausmaan lähellä. He tapaavat pitkästä aikaa ja odottavat perheen poikaa, Akslea, joka liittyisi pian seuraan. Kun Aksle viimein saapuu, hänellä on uutinen. Hän on päättänyt jättää koko nykyisen elämänsä, kumppaninsa, kotikaupunkinsa, vanhempansa ja sisarensa. Hän on päättänyt kadota. Hän on pakannut tavaransa, hän ajaa pian tiehensä. Akslen lähdön jälkeen äiti lähtee tapaamaan Akslen elämänkumppania ymmärtääkseen paremmin poikansa ratkaisua. Äiti päättyy juhliin, tapaa tuntemattomia ihmisiä, ja hänen saamansa vastaukset yllättävät lopulta kaikki.Ilon aika on täysiä katsomoita Norjassa, Ruotsissa ja Ranskassa kerännyt leikkisä, toiveikas ja omaperäinen kuvaelma elämänvalinnoista ja pyrkimyksestä löytää yhteys muihin.Esityksen musiikin säveltää ja esittää livenä artisti Islaja.Rooleissa: Heidi Herala, Mitra Matouf, Rasmus Slätis, Rauno Ahonen, Jouko Klemettilä, Vappu Nalbantoglu, Ursula Salo, Sauli SuonpääOhjaus: Tatu HämäläinenSuomennos: Ari-Pekka LahtiSävellys ja muusikko: IslajaLavastus, pukusuunnittelu ja valosuunnittelu: Chrisander BrunÄänisuunnittelu: Eero NiemiNaamioinnin suunnittelu: Jutta KainulainenDramaturgi: Ari-Pekka Lahti
Arppa image
Arppa
ARPPAEnnen kaikkea energisistä, improvisaatioon perustuvista keikoistaan tunnettu Arppa yhtyeineen on yksi tämänhetkisen Suomi-indien kärkinimistä. Arpan ihastuttava musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa – oivaltavat, vilpittömät ja tarkkanäköisesti kuvatut tunnelmat liikkuvat Kokkolan Ykspihlajasta aina öisen Helsingin kautta Laila Kinnusen kanssa salakapakkaan heinäkuuhun ’58.Arpan yhtyeessä vaikuttavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä ja Okko Saastamoinen.Arpan suosio perustuu ahkeraan keikkailuun ja tiheään julkaisutahtiin. Arppa on haalinut ympärilleen taitavat ja valovoimaiset muusikot, minkä ansiosta hänen tunnelmallisten tekstiensä ympärille on rakentunut kaunis ja eheä äänimaailma. Luontevan vaivaton olemus ja yhtyeen esiintymisistä huokuva vilpitön riemu ei voi olla tempaamatta läsnäolijoita mukaansa.Omakustanteisen debyyttialbuminsa Laavalamppuja elokuussa 2020 julkaissut artisti on kiivennyt hirmuvauhdilla lupaavan artistilupauksen maineesta suoraan maamme ajankohtaisimpien ja rakastetuimpien nimien joukkoon. Arppa julkaisi toisen albuminsa Kinovalon alla syyskuussa 2021, jonka ensimmäisen painoksen LP:t myytiin loppuun kolmessa viikossa. Albumi vetosi niin yleisöön kuin kriitikoihinkin, ja albumilta irrotetut singlet nousivat kaikki valtakunnalliseen radiosoittoon. Levynjulkaisua seurasi kiertue, jonka keikat olivat pitkälti loppuunmyytyjä useilla paikkakunnilla. Sama vuosi toi artistille mukanaan neljä ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden tulokas, Vuoden rock, Kriitikoiden valinta, Vuoden artisti -yleisöäänestys) sekä 3. sijan Soundin Vuoden 2021 Parhaat albumit -yleisöäänestyksessä. Arppa yhtyeineen julkaisi kolmannen odotetun albuminsa Valeria 10.3.2023.
Lauluja rikosrekisteristä image
Lauluja rikosrekisteristä
FacebookJulia Korkman Lauluja rikosrekisteristä Lauluja rikosrekisteristä – ja kevyt kosketus oikeuspsykologiaan. Laulaja ja oikeuspsykologi Julia Korkman esiintyy yhtyeensä kanssa Lauluja Rikosrekisteristä -konsertissaan Konsertti on yhdistelmä luennosta ja konsertista, ja kokonaisuuden kesto on noin 180 minuuttia väliajalla. Sisällöllisesti konsertti vie kuulijan faktojen ja musiikin kautta rikosten maailmaan; mm. vääriin tunnustuksiin, läheisväkivaltaan ja oikeusmurhiin. Puheenvuoroissa käsitellään esimerkiksi rikollisuudelle altistavia tekijöitä, muistin epäluotettavuutta todistajien lausunnoissa ja nähdään, miten vääristyneitä ajatuksia läheisväkivalta voi saada aikaan. Musiikki on uudelleen sovitettuja ja tulkittuja kappaleita eri genreistä. Korkman siirtyy saumattomasti asiantuntijaroolista laulajaksi, kun konsertissa kuultavat faktaosuudet nostavat esille mielenkiintoisia ja ajankohtaisia rikoksia ja uutisia aiheesta. Tule kuulemaan, miten koko kansalle mediasta tuttuja aiheita käsitellään tieteen ja taiteen näkökulmasta. Julia Korkman - laulu, puheenvuorot Aki Hauru - kitara, sovitukset Teemu Mattsson - trumpetti, piano Joakim “Jusu” Berghäll - saksofoni, rummut Robi de Godzinsky - kontrabasso, sousafoni Esim. kappaleita: Here’s to you (Morricone & Baes) It’s alright with me (Porter) Every breath you take (The Police) Ikäsuositus K15.Esityksen kesto 3 h, sisältää väliajan Liput sisältävät lipunmyynnin palvelumaksun:27,50 € peruslippu22,50 € opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, siviilipalvelus- ja varushenkilöt Julia Korkman Music | Oikeuspsykologi ja laulaja https://www.facebook.com/profi... Järj. Raahen kulttuuripalvelut