4210 result(s) found for ""

Mokoma image
Mokoma
Mokoma on Lappeenrannasta lähtöisin oleva, suomenkielistä metallia esittävä yhtye. Mokoman perusti Marko Annala sooloprojektinaan jouluna 1996. Nimensä yhtye otti Annalan entisen tyttöystävän karjalaisen isoäidin ”voi siuta mokomaa” -hokemasta. Bändin nousujohteinen suosio alkoi vuonna 2003 Kurimus-albumia edeltäneestä singlejulkaisusta Takatalvi, joka esitteli yhtyeen uuden, aiempaa raskaamman tyylin. Tyylinvaihdoksen myötä yhtye on todennut tekevänsä nyt musiikkia, joka todellisuudessa on heille sydäntä lähellä. Vuonna 2003 Mokoma perusti julkaisukanavakseen oman Sakara Records -levy-yhtiön, joka on sittemmin laajentanut toimintaansa myös muihin yhtyeisiin (muun muassa Stam1na, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus ja Jarkko Martikainen). Mokoma on uransa aikana julkaissut yhteensä 11 sähkökokoonpanolla soitettua albumia ja 2 akustista levyä sekä lukuisia singlejä sekä EP:itä. Yhtyeen albumeista viisi (Sydänjuuret, Kuoleman Laulukunnaat, Luihin ja ytimiin, 180 astetta, Elävien kirjoihin) on myynyt kultaa. Vuodesta 2006 lähtien kaikki Mokoman pitkäsoitot ovat nousseet julkaisunsa jälkeen virallisen listan paalupaikalle. Näiden lisäksi myös Viides vuodenaika -EP sekä Mokoma -DVD ovat myyneet kultaa ja vieneet ykköspaikat virallisilla myyntilistoilla. Yhteensä Mokoman äänitteitä on myyty kaiken kaikkiaan lähes 200 000 kappaletta. Mokoma on: Marko Annala (laulu) Tuomo Saikkonen (kitara) Santtu Hämäläinen (basso) Janne Hyrkäs (rummut) Kuisma Aalto (kitara)Liput ovelta 37,50 €, mikäli jäljellä. Olaf Burger Olaf Burger + ranskalaiset (L, G), tarjolla keikkailtoina 20.00-21.15. Osta ruokailu House of Olafin keikan yhteyteen joko lipunoston yhteydessä tai erikseen täältä.
Sexteto Viento image
Sexteto Viento
Sexteto Viento on argentiinalaiseen tangoon erikoistunut yhtye, joka soittaa sekä tanssittavaa tangoa Kultakauden (n. 1928 – 1958) tyyliin että uudempaa konserttitangoa. Yhtyeen ohjelmistossa kuullaan niin Astor Piazzollan Tango nuevo -sävellyksiä kuin tanssijoiden rakastamia perinteisiä tangoja, valsseja ja milongojakin. Kaikki esitettävät kappaleet ovat yhtyeen oman sovittajan käsialaa ja pyrkivät olemaan mahdollisimman uskollisia esikuvilleen, aidoille argentiinalaisille tangotulkinnoille. 15.11. Sexteto Viento esittää yhden setin konserttitangoa ja tangolauluja sekä kaksi settiä perinteistä tanssittavaa tangoa. Illan aikana yleisöllä on mahdollisuus nähdä aitoa argentiinalaista tangoa tanssittuna,  kun Tango Alegría ry:n aktivistit astuvat tanssiparketille. Nimi Sexteto Viento viittaa puhallinsoittimiin, jotka tuovat soittoon väriä ja vaihtelevuutta. Tarvittaessa ne toimivat myös ilmaisuvoimaisina soolosoittimina. Yhtyeen laulusolistina toimii Anneli Pasanen, jonka tie on johtanut suomalaisesta iskelmästä ranskalaisen chansonin kautta argentiinalaiseen tangoon. Sitä hän on opiskellut Buenos Airesissa argentiinalaisen laulunopettajan johdolla. Yhtye on soittanut argentiinalaista tangoa vaihtelevina kokoonpanoina syksystä 2015 ja esiintynyt konserteissa ja argentiinalaisen tangon tanssiaisissa eri puolilla Suomea. Yhtyeen kokoonpano on seuraava: Katja Kankaanpää, viuluAnna-Elina Lavaste, huiluMaxime Laffitte, klarinettiHeikki Valkonen, bandoneon ja sovituksetLeena Toivanen, pianoKiira Siikavirta, kontrabassoAnneli Pasanen, laulu Ovet saliin avataan klo 18:00, showtime klo 19:00, tanssit klo 20:15Maxim aukeaa klo 15:00, ovet saliin avataan klo 18:00. Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä. Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 15:00. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi
Cleaning Women image
Cleaning Women
Cleaning Women on ainutlaatuinen itsetehdyillä soittimilla operoiva yhtye, joka muodostuu kolmesta siivoojarobotista (CW01, CW03, CW04). Yhtye on toiminut samalla kokoonpanolla jo 25 vuoden ajan, jona aikana se on hämmästyttänyt yleisöä ympäri Tellusta, yli 600:n keikan verran soittaen ainakin 25:ssä maassa. Yhtye on tehnyt neljä albumia, 3D-varjovisuaalikeikkoja ja muita erikoisprojekteja, elokuvamusiikkia ja lukuisia kehuttuja mykkäelokuvasäestyksiä, joita se on esittänyt livenä mm. Bolognan vanhan kaupungin keskustorilla, Paradisossa Amsterdamissa ja Telluriden elokuvajuhlilla Coloradossa Yhdysvalloissa. Viimeisin hyppy elokuvamusiikin puolelle oli yhtyeen tekemä alkuperäismusiikki italialaisen Alice Rohrwacherin 38-minuuttiseen lyhytelokuvaan The Pupils, joka valittiin lyhytelokuvakategorian Oscar-ehdokkaaksi 2023. Tällä hetkellä yhtye valmistelee viidettä albumiaan. Omaperäisen musiikin lisäksi Cleaning Women on tunnettu myös vaihtoehtoisista instrumenttivalinnoistaan. Yhtyeen soundin peruspalikkoina toimivat itserakennetut instrumentit ja kotitalouksista tutut esineet, joita on modifioitu musiikillisiin tarpeisiin. Materiaali on usein peräisin roskalavoilta tai pelastettu päätymästä sinne. Vuosien saatossa yhtyeen instrumenttiperhe on laajentunut, sisältäen alkuperäisen mikitetyn pyykinkuivaustelineen lisäksi lukuisia erilaisia kieli- ja rytmisoittimia. Vaikka lähtökohta on avantgardistinen ja kokeellinen, lopputulos on yhdistelmä taidokasta soittimenhallintaa, uniikkeja äänimaisemia ja melodista sekä rytmillisesti rikasta musiikkia, jota voisi kuvailla vaikkapa yhdistelmänä elokuvallista sci-fi länkkäriä ja kipinöivää roskalavadiskoa. Yhdessä yhtyeen yhtenäisen tummanpuhuvan ulkoasun ja muun visuaalisuuden kanssa kokonaisuus välittyy tehokkaimmin nimenomaan keikalla. Illan aikataulu: Klo 18 Café Bar Luola aukeaa Klo 19 Cleaning Women Konsertti järjestetään istuvalla katsomolla. Kesto 1 h 30 min.
Suistamon Sähkö image
Suistamon Sähkö
Suistamon Sähkö on riehakasta reivimeininkiä, syntetisaattorin surinaa, räppijulistusta ja neuvostovalmisteista paljepeliä suosiva genrehybridi. Yhtyeen primitiivisen alkuvoimainen rytmimaailma liikkuu ennakkoluulottomasti etnoteknon ja hiphopin maailmoissa tuottaen yleisölleen vallatonta ja kokeellista tanssimusiikkia. Suistamon Sähkö on julkaissut kolme kokopitkää albumia: debyytti Suistamon Sähkö 2015, Etkot, pectopah ja etnoteknoa 2018, sekä viimeisin Varokaa! Hengenvaara keväällä 2021. Yhtye on intohimoisen musiikin tekemisen lisäksi panostanut myös laadukkaisiin musiikkivideoihinsa, joita on kertynyt vuosien varrella jo kymmenkunta kappaletta. Suistamon Sähkö on energisoivalla, lantionpohjassa tuntuvalla hiphop- ja etnotekno-tykitykseksellään levittänyt yhteisöllistävän liikkumisen ilosanomaa Suomen keikkalavojen lisäksi myös kansainvälisille areenoille mm. Saksaan, Ranskaan, Norjaan ja Venäjälle.Suistamon Sähkön yksi tähtihetkistä tapahtui alkuvuodesta 2022, kun yhtye pyydettiin mukaan TinyDesk meets globalFEST -videosarjaan. Yhtye on toimintansa aikana herättänyt kansainvälistä kiinnostusta ja saanut showcase-kutsuja mm. Folk Alliance International New Orleans, USA, Tallinn Music Week, Viro ja Eurosonic Gröningen, Hollanti. Yhtyeen Kutsu-musiikkivideo voitti Oulun musiikkivideofestivaalin pääpalkinnon ja sai parhaan musiikkivideon Emma-ehdokkuuden vuonna 2021.Showtime 21:00Suisto avoinna klo 16-02 Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
Sepikka image
Sepikka
SEPIKKA: VÄHÄN KUITENKIN RAKKAUDELLA – VIIMEISET KEIKAT ENNEN KEIKKATAUKOA Ylistäviä arvioita toisella albumillaan kerännyt Sepikka keikkailee Turun Nirvanassa 15.11. Illan avaa dreampop-uutuus Lohtu. Sepikka-artistinimen takana on 2021 julkaistun debyyttialbuminsa myötä lukuisia palkintoja ja ehdokkuuksia kahminut Joni Seppänen. Artistin omaleimaisessa maailmassa samaistutaan eläimiin, ylistetään ystävyyttä ja tehdään tarkkanäköisiä havaintoja ihmisistä ja ajastamme. Vahvana pohjavireenä on turhautuminen yhteiskunnan tehokkuusajatteluun ja luonnon hyväksikäyttämiseen.Sepikan debyyttialbumi En kestä kylmää lailla ahvenen (2021) palkittiin Indie Awards -gaalassa vuoden albumina, minkä lisäksi Soundi-lehti valitsi Sepikan vuoden tulokkaaksi ja Emma-gaalastakin irtosi kaksi ehdokkuutta. Debyytti oli lisäksi ehdolla arvostetun pohjoismaisen Nordic Music Prizen saajaksi. Sepikka julkaisi odotetun toisen studioalbuminsa ”Ei koskaan rakkaudella” helmikuussa 2024, joka sai osakseen ylistäviä arvioita. Lohtu on helsinkiläinen dream- ja lohtupop-yhtye. Bändin musiikkion rajua ja pehmeää, ja siinä yhdistyvät kaihoisat sanoitukset ja lohdulliset melodiat. Lohtu on ääniä ja viestejä ympäristöstä ja kaupungista, yksinäisyydestä ja yhdessäolosta. Esikois-EP:nsä Talvipuutarha toukokuussa 2024 julkaissut yhtye on herättänyt paljon kiinnostusta eri medioissa, joissa yhtyettä on suositeltu seuraamaan tiukasti tulevat vuodet. Yhtyeen jäsenet ovat tuttuja myös mm. yhtyeistä The Scenes, Rohkeat kuvat, Cyril Awakens ja Get In. Lohtu on halaus sielulle. Sepikka Lohtu --- Nirvana Bar & Live ClubFacebookInstagramLiput ovelta 15 €, mikäli jäljellä.
Gatecreeper (USA), 200 Stab Wounds (USA), Enforced (USA) image
Gatecreeper (USA), 200 Stab Wounds (USA), Enforced (USA)
All Out Productions ylpeänä esittää: Gatecreeper (USA), 200 Stab Wounds (USA) & Enforced (USA) marraskuussa kolmelle keikalle Suomeen! Luvassa on amerikkalaisen death metallin ja crossover thrashin juhlaa kun yhteiskiertue saapuu Helsinkiin. Gatecreeper (Nuclear Blast Records, USA) Arizonan ankarilta aroilta ponnistava Gatecreeper palaa pitkän odotuksen jälkeen Suomeen! Raakaa vanhan koulun energiaa, brutaaliutta, melodioita ja groovea kuolonmetallissaan yhdistelevä yhtye on tunnettu massiivisista live-esiintymisistään ja yhtye nähtiin viimeksi Helsingissä 2017 debyyttialbuminsa tiimoilta. Yhtye on pysynyt julkaisurintamalla aktiivisena ja Gatecreeper palaa Suomeen tänä vuonna Nuclear Blastin kautta julkaistavan kolmannen, 'Dark Superstition' albuminsa siivittämänä! Yhtye on kiertänyt maailmaa ahkerasti vuodesta toiseen ja nähty mm. Euroopan suurimpien metallifestarien lavoilla. Luvassa on siis timantin kovaa death metal -jyräystä! 200 Stab Wounds (Metal Blade Records, USA) Clevelandilainen 200 Stab Wounds on vuonna 2021 julkaistun debyyttialbuminsa, Slave to the Scalpel, myötä noussut nopeasti uuden death metal -aallon kirkkaimpaan kärkeen. Tämä kuolonmetallivoima saapuu nyt vihdoinkin ensimmäistä kertaa Suomeen. Kauan odotettu toinen täyspitkä on tulossa pian Metal Blade Recordsilta! Enforced (Century Media Records, USA) Illan avaa Virginialainen modernin crossover thrash -liikkeen eturintamassa vaikuttava Enforced. Thrash metallin nopeutta hardcoren aggressiivisuuteen yhdistelevä yhtye on live-esiintymisillään taattu korkean energian kokemus, joka nähdään niin ikään ensimmäistä kertaa Suomessa! Yhtyeen kolmas täyspitkä War Remains julkaistiin viime vuonna Century Media Recordsin kautta! Tämä on metallikiertue, jota et halua missata! Tapahtuman järjestää All Out Productions.www.allout.fiOvella peritään security fee 3,50 € Liput ovelta 35 €, jos jäljellä.
Evelina image
Evelina
Evelina on yksi kotimaisen pop-musiikin kärkinimistä, joka tunnetaan muun muassa listahiteistään Tornado, Hitaasti ja Kylmii Väreitä. Turkulaislähtöisen laulaja-lauluntekijän julkaisuihin lukeutuvat huippusuositut albumit ”24K” (2016), ”SOS” (2019) sekä ”III” (2020), jotka ovat keränneet yhteensä yli 240 miljoonaa kuuntelua. Nimensä mukainen, kolmannen ja neljännen albumin välinen musiikkiprojekti ”3½” -EP, esittelee artistin vahvaa hiphop- ja r&b-osaamista. Uransa aikana yhteensä kymmenen Emma-ehdokkuutta kerännyt ja Vuoden naissolistina palkitun Evelinan live-esiintyminen tuottaa kuulijoille kylmii väreitä. Aidot tunteet, herkät sanoitukset ja huolellisesti hiottu show on elämys, aina klubilta stadionille. Musiikissaan Evelina yhdistelee taitavasti niin pop-, hiphop- kuin r&b-tyylejä ja on saavuttanut taakseen uskollisen fanijoukon. Yleisöä puhuttelevat lyriikat, taidokas tulkinta ja karismaattinen lavaesiintyminen ovat vahvoja tekijöitä artistin suosion takana. Evelinan sanoitukset inspiroituvat hänen omasta elämästään ja niihin on kuulijoiden helppo samaistua. Aitous puhuttelee, melodiat tarttuvat. Evelina julkaisi kesällä 2023 paljon odotetun neljännen albuminsa ”Pehmee”. Albumin julkaisun myötä Evelina päätti yli vuoden kestäneen keikkataukonsa ja kiersi loppuvuonna 17 kaupunkia ja yli 20 keikkaa sisältävällä ”Pehmee Tourilla”. Albumilla kuullaan Suomen Spotify-listan kärkikymmenikköön noussut Onnellinen (feat. Nelli Matula), joka on uudelleenversiointi Olavi Uusivirran On niin helppo olla onnellinen -klassikkohitistä. Albumilta löytyy tämän lisäksi muun muassa tanssilattialle kuulijan houkutteleva Kyynelii, hempeän romanttinen, rakastumisen tunteen täydellisesti vallitseva Sydän sulaa sekä samaistuttavasti yhdistelmän vastanpohjasta kouraisevasta rakkaudesta sekä luopumisen pelosta kertova Ikinä koskaan.Lippu vaihdetaan rannekkeeseen. Liput ovelta 28 € Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: jani.vallineva@sok.fiLisätietoja esteettömyydestä: Tapahtuma on toisessa kerroksessa, ei hissiä. *** Tapahtuma on siirtynyt. Alkuperäiselle päivämäärälle 2.8.2024 ostetut liput käyvät tapahtumaan sellaisinaan. Mikäli uusi ajankohta ei sovi, voit palauttaa liput verkkosivuiltamme löytyvällä lomakkeella www.tiketti.fi/palautalippuja 15.9.2024 mennessä.
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA image
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA
Juho GröndahlKUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTAKantaesitys 17.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKaupunkimme legendoja ja teatterin taikaa!Tampere – tuo selkäpiitä karmivien tarinoiden kehto. Tummina kohoavat savupiiput ja ikuinen sumu. Kaiken nähnyt kaupunki, sen historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Menneen elämän ja kuoleman muistot näkyvät seinien luodinrei’issä, hautakivissä, museoksi muutetun kartanon autioissa makuuhuoneissa.Työväentalon näyttämöllä kaksi teatterin valomestaria valmistelee tulevaa ensi-iltaa myöhään illalla. Kello lyö kaksitoista. Onko tuolla joku? Mikä liikahti? Uskaltaako täällä ylipäänsä olla?Aavemaista tunnelmaa torjuakseen valomestarit alkavat kertoa toisilleen kummitusjuttuja. Teatterilla on omat haamunsa, mutta entä Finlaysonin tehdas? Pakkahuone? Milavida? Delfinaario? Ilta alkaa saada yhä eriskummallisempia piirteitä. Työn raskaan raatajat sukeltavat paitsi paikallishistorian outoihin kertomuksiin, myös oman itsensä ytimeen. Lopulta nimikkonäyttämöllään kuolemastaan asti kummitellut entinen teatterinjohtaja Eino Salmelainenkin pääsee puhumaan suunsa puhtaaksi.Kummitusjuttuja Tampereelta on kutkuttava tarina menneisyyden haamuista, työnteosta ja kuoleman kohtaamisesta. Se on nauruntäyteinen rakkauskirje teatterin maagiselle voimalle ja kaikille niille ajan kerrostumille, joista paikat ja ihmiset koostuvat.Esitystä suositellaan aikuisille sekä vähintään yläkouluikäisille nuorille.Käsikirjoitus Juho GröndahlDramaturgi Hanna SuutelaOhjaus Esa-Matti SmolanderLavastus Reeta TuoresmäkiPukusuunnittelu Marjaana MutanenValosuunnittelu Jaakko SirainenÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Samuli Muje, Hiski Vihertörmä, Eriikka VäliahdeLiput 42/40/20 €
Laura  OP image
Laura OP
Laura  Mikä on sinun unelmiesi hinta? Harri on paiskinut koko ikänsä rakennusalan töitä kohoten apupojasta menestyväksi yrittäjäksi.  Huipulla kilpailu on kuitenkin kovaa, ja ison rahan bisneksessä lakikirja on usein vain tiellä.    Stressi ja unettomuus painavat Harria, eikä tilannetta helpota, kun yllätysvierailulle saapuu mies menneisyydestä perimään saataviaan.  Harrin vaimo Reetta on ollut miehensä tukena ja kumppanina jo viisitoista vuotta, mutta Harrin todellinen intohimon kohde on hänen nuoruutensa rakastettu Laura.  Haaskatuiksi kokemiensa vuosien paino harteillaan Harri haluaa repäistä itsensä irti vanhoista kuvioista, kääntää elämässään uuden sivun, kokea jotain todellista.  Todellisuudessa on kuitenkin valuvika: se on arvaamaton. Pasi Lampelan uutuusdraama Laura on tiukasti etenevä, terävien käänteiden näytelmä vastuusta, häpeästä ja syyllisyydestä. Se kysyy, mikä on unelmiemme ja elämänvalintojemme hinta. Näytelmä on enemmän kuin perinteinen kolmiodraama; se kasvaa peilikuvaksi nykyajan rikkinäisen ihmisen jatkuvasti kasvavista paineista niin työelämässä kuin ihmissuhteissa. Onko se, mitä luulemme onnen täyttymykseksi, lopulta suurta harhaa? Jyväskylän kaupunginteatterin ja Kansallisteatterin yhteistuotantoa tähdittävät valovoimaiset näyttelijät molemmista teattereista. Kantaesitys Jyväskylän kaupunginteatterissa 31.10.2024 klo 19 Ensi-ilta Kansallisteatterissa keväällä 2025 Ohjaus ja käsikirjoitus Pasi Lampela Lavastussuunnittelu Markus Tsokkinen Pukusuunnittelu Tellervo Syrjäkari (JKT) Valosuunnittelu Japo Granlund (JKT) Äänisuunnittelu Juuso Voltti (vier.) Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Niina Vattulainen Rooleissa Maria Kuusiluoma (SKT), Hannu Lintukoski (JKT), Esa-Matti Long (SKT), Piia Mannisenmäki (JKT) ja Jukka-Pekka Mikkonen (JKT) Ensi-ilta 31.10.2024 klo 19 Paviljongin suurella näyttämöllä Liput peruslippu 35 €   eläkeläiset 33 €  alennuslippu 25 € Ikäsuositus 12+ 
Pariisin Kevät image
Pariisin Kevät
PARIISIN KEVÄT JULKAISEE UUDEN ALBUMIN JA SAAPUU RYTMIKORJAAMOLLE PERJANTAINA 15.11.2024 Pariisin Kevät palaa yli neljän vuoden mittaiseksi venyneeltä levytystauoltaan, kun yhtyeen kahdeksas studioalbumi Sun yö on pian täällä ilmestyy perjantaina 24.5.2024. Arto Tuunelan mukaan albumia tehdessä tuntui tärkeältä löytää tasapaino siinä, miten uudistua ja samalla säilyttää Pariisin Kevään ydin. Yhtye halusi tälläkin kertaa tehdä kokonaisvaltaisen albumikokonaisuuden, ei vain kokoelmaa yksittäisiä lauluja. “Mun biisit on joskus valmiimpia, joskus ihan raakileita, jotka Artturi osaa viedä tuotanto- ja sovitusmielessä suuntiin, joita mä en koskaan tulis ajatelleeksi. Meidän yhteistyö on myös siltä kannalta hedelmällistä, että parhaimmillaan prosessissa löytyy jotain ihan uutta. Se vaatii usein paljon aikaa, koska me ei tahdota tehdä keskinkertaista ja ennalta-arvattavaa. Toivon, että lopputuloksena on musiikkia, joka kestää aikaa, eikä tunnu liian kertakäyttöiseltä tai liian tyrkyttävältä, muttei myöskään itsetarkoituksellisen vaikealta”, Tuunela pohtii. Syysrundillaan Pariisin Kevät laskeutuu Rytmikorjaamolle perjantaina 15.11.2024. Liput tulevat myyntiin maanantaina 27.5.2024 klo 9:00.Liput ovelta 32 €, mikäli jäljellä.Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläMuuta huomioitavaa: Kulkureitit tiloissamme ovat esteettömiä. Pyörätuoliasiakkaat ohjataan normaaleissa keikkailloissa pyörätuolikorokkeelle. Numeroimattomissa istumakonserteissa paikan saa vapaasti valita. *** Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta Etelä-Pohjanmaalta. Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen. Osallistu Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla!
Antti Autio image
Antti Autio
Antti Autio Painotalolla! Antti Autio on yksi Suomen rakastetuimmista uuden polven laulaja-lauluntekijöistä. Autio soittaa yhtyeensä kanssa raikkaaseen ja vahvaan laululyriikkaan sekä polveilevaan kitarointiin pohjautuvaa suomenkielistä musiikkia. Voimakkaat ja vilpittömät kappaleet kaipuusta ja rakkaudesta ovat lumonneet kuulijat ympäri Suomen. Ahkerasti keikkailevan artistin intensiiviset ja tunnelmalliset konsertit ovatkin useasti myyneet loppuun. Autiolla on poikkeuksellinen kyky vangita kuuntelija tilaan, jossa ajantaju sumenee. Aution kehutut pitkäsoitot Minä tuon mukanani sateet (2017), Pihalla tuulee taas (2019) ja Kaikki talot huojuu (2022) ovat vakiinnuttaneet artistin aseman Suomen musiikkikentällä. Autiolla on hurmaava taito onnistua maalaamaan esiin kuulijoiden tunteita hienovaraisen lohdullisesti. Pehmeyden ja tunnelmallisuuden sidosaineena toimii häkellyttävä intensiivisen rohkea voima ja määrätietoisuus. Ensisilmäyksellä anti voi vaikuttaa kepeän helpolta, mutta kun tarkemmin kuuntelee, etenkin lyyrinen ilmaisu on täynnä painavaa kuultavaa. Ahkerasti keikkaileva yhtye on kiertänyt Suomessa jo sadoissa eri tapahtumissa ja venueissa – usein loppuunmyydyille yleisöille. Aution kappaleita on kuunneltu Spotifyssa jo yli 15 miljoonaa kertaa. Kriitikoiden arvostuksen osakseen saaneen artistin teoksia on noteerattu laajalti eri medioissa toistuvan ylistävään sävyyn. Käy tutustumassa Äänekosken kulttuuritoimen Facebook-sivuun!Ovet avautuvat klo 18:00. Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä. Paikat ovat numeroimattomia istumapaikkoja. Kaikilla Äänekosken 9-luokkalaisilla vapaa pääsy. Ennakkoilmoittautuminen osoitteeseen kulttuuri@aanekoski.fiKonsertti kuuluu Seniorikortin konserttitarjontaan. Ennakkoilmoittautuminen osoitteeseen kulttuuri@aanekoski.fi ** Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Hildur image
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.