7494 result(s) found for ""

Sami Hedberg – 20v. -juhlakiertue image
Sami Hedberg – 20v. -juhlakiertue
Sami Hedbergin 20-vuotisjuhlakiertue suuntaa kesäteattereihin Vuonna 2005 Get up, stand up -kilpailun voitolla uransa räjähdysmäisesti aloittanut Sami Hedberg juhlistaa tänä vuonna 20-vuotista koomikon uraansa juhlakiertuein koko vuoden. Helsingin Aleksanterin teatterista maaliskuussa alkanut juhlakiertue saa jatkoa kesällä, kun Hedberg suuntaa kesäteattereihin ympäri Suomen. Juhlashow pitää sisällään sekä uusia juttuja että vanhoja klassikoita ja luvassa on mahdollisesti myös tarinoita vuosien varrelta. ”Stand up tuli elämään vähän puun takaa osallistuessani Get up, stand up -ohjelmaan vuonna 2005. Jäin koukkuun ensimmäisiin nauruihin ja sillä tiellä ollaan. Voiton kautta tuli itsevarma ja todella innostunut fiilis, joka sai haaveilemaan koko ajan enemmän ja isommin”, Hedberg kertoo uransa alusta. Sittemmin Hedberg on noussut itseoikeutetusti määrätietoisella työllä stand upin huipulle oman Hedberg Live -tuotantoyhtiönsä kautta, tuottaen tuhansia tapahtumia ympäri Suomen. Uran alkuvaiheen yksi isoimmista käännekohdista oli kun esiintyjästä tuli artisti ja ensimmäinen täysin oma Kokovartalomies-show näki päivänvalon. Show päätyi lopulta dvd:lle (2009) ja laajentui menestyskiertueiksi. Sittemmin uran kohokohtiin ovat lukeutuneet muun muassa loppuunmyyty Hartwall Areena vuonna 2013, edelleen Guinnessin ennätystenkirjoissa oleva, 365 keikkaa vuoden aikana sisällään pitänyt 365-kiertue vuonna 2015 sekä Tampereen Nokia Arenan ensimmäinen stand up -keikka 2023. Stand upin myötä Hedbergin uralle on tullut myös elokuvia ja televisio-sarjoja (mm. Luokkakokous-elokuvat, Masked Singer-voitto), mutta Sami näkee itsensä jatkossakin stand up -lavoilla. ”Olen aina nähnyt itseni lavalla 70-vuotiaana eli vähän enemmän kuin toiset 20 vuotta on vielä luvassa”, Sami valottaa tulevaisuuttaan.Esityksen kesto 2 h sis. väliaika Ovet avataan 30 min ennen esityksen alkua. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla.
Ilves - VPS image
Ilves - VPS
Tapahtumainfo-Alennusryhmäläiset (opiskelija, eläkeläinen, varusmies) saavat -20 % alennuksen kausikorteista ja -20 % alennuksen yksittäisistä ottelulipuista.Varauduthan esittämään alennukseen oikeuttavan virallisen kortin lipunluvun yhteydessä.- Alle 7-vuotiaat pääsevät aikuisen kanssa ilmaiseksi sylipaikalle.- Avustajalipun voi lunastaa Lippupisteen myyntipisteistä EU:n myöntämää vammaiskorttia näyttämällä. Kortissa tulee olla A-merkintä. Avustajaliput ovat käytössä vain Veikkausliiga-otteluissa. Avustettavan ollessa alle 7-vuotias, avustettavalle on ostettava vähintään nuorisolippu katsomoon.- Pyörätuoliasiakkaan saattaja/avustaja pääsee sisään pyörätuoliasiakkaan lipulla. Omaa lippua ei vaadita.Kannattajakatsomot- Ilveksen kannattajakatsomo sijaitsee stadionin Eteläpäädyssä – katsomot C2 (K18) ja C3.Kyseiset lohkot ovat seisomakatsomoja.- Vierasjoukkueen kannattajat sijaitsevat Itäkatsomossa – katsomot B6-B7.Anniskelukatsomot- Ilveksen otteluissa K18-anniskelukatsomoita ovat A4, A6, A7 | B1,B2 | C1, C2.Junnupääty -Stadionin Pohjoispääty on varattu Ilves-junioreille ja perheille.Katsomolohkot D3, D4 ja D5 ovat numeroittamia paikkoja, joihin juniorit voivat ottelukohtaisesti lunastaa lippunsa ja junioreiden vanhemmat saavat ostettua kausikortin.Veikausliigan yleiset ehdot: https://www.veikkausliiga.com/veikkausliiga/ehdotJalkapallo-otteluiden käyttäytymisohjeet: https://www.palloliitto.fi/yleiset-katsojaohjeet/Tammelan stadionille Nyssen kyydissä Ilveksen kaikki Tammelan stadionilla pelattavienVeikkausliigan otteluiden liput ja kausikortit sisältävät matkaoikeuden Nysse-liikenteessä.Ottelulipun matkustusoikeus on voimassa ottelupäivänä.Matkustusoikeus alkaa 3 tuntia ennen ottelun alkua ja päättyy 5 tuntia ottelun aloitusajankohdan jälkeen. Matkustusoikeus pitää vahvistaa näyttämällä pääsylipun viiva- tai QR-koodia lippulaitteella jokaisella matkalla, erillistä Nysse-lippua ei tarvita.Lipulla voi matkustaa Nysse-liikenteen busseissa ja ratikoissa (Tampereella, Kangasalla, Lempäälässä, Nokialla, Orivedellä, Pirkkalassa, Ylöjärvellä ja Vesilahdessa)VR:n lähi- ja kaukojunaliikenteessä yhteysväleillä Nokia/Lempäälä/Orivesi/Tesoma–Tampere Valkeakosken Nysse-liikenteessä, jossa on käytössä Nyssen lippujärjestelmä.Lisätiedot: nysse.fi/tapahtumalippu
Vuojoen Ananaa image
Vuojoen Ananaa
Kuivalahden kesäteatteri on Eurajoen kuivalahdella meren rannassa sijaitseva harrastajateatteri. Tämän kesän näytelmämme on kantaesitys:Käsikirjoitus: Antti Hopia                                                     Ohjaus: Tomi AaltoNäytelmän esitysoikeuksia valvoo : Nordic Drama CornerTyylilajiltaan englantilaisen farssin tukalien tapahtumien vyöry käynnistyy Vuojoen kartanon orangeriassa kesken ylioppilaskuvien ottamisen. Ylioppilastyttöjen villitys on ottaa kahdet ylioppilaskuvat; toinen sukulaisille ja toinen rohkeampi sulholle. Kesken kuvausten raskas ruususeinä kaatuu ja kuvattavan tytön juhla-asu jää kaatuneen seinän alle. Lisäksi kuvaaja on väittänyt vaimolleen, joka on vastuussa orangeriasta, olevansa Tampereella. Paikalle saapuu myös turisti, poikaystävä ja muita henkilöitä. Nokkelilta tuntuvat peittely-yritykset saavat tilanteet vain enemmän sekaisin. Ja mikä kumma on Vuojoen Ananaa?Näytelmän ennakkonäytös 25.6.25 (erillinen hinta) ja ensi-ilta 26.6. 25.Paikkoja teatterissa 430. Lippukaupan lipunmyynti päättyy vuorokautta ennen kyseistä näytöstä. Sen jälkeen lippuvaraukset vain puhelimitse p. 050 558 1128.Näytelmän kesto on väliaikoineen noin kaksi tuntia. Katsomomme on katettu, joten yleisö ei näytelmän aikana pääse kastumaan. Alueella on WC tilat, erikseen myös INVA WC. Puffetista voi ostaa kahvia ja munkkeja, sekä karamelliä, jäätelöä ja makkaraa. Toivomme käteismaksua. Liikuntaesteiset ja avustajat huom. lippuvaraukset puhelimitse.
Leavings-Orkesteri & Timo Rautiainen image
Leavings-Orkesteri & Timo Rautiainen
Leevi and the Leavingsin klassikot raikaavat heinähelteillä Laukon puistossa, kun alkuperäinen Leavings-Orkesteri saapuu Pyhäjärven rantamaisemiin. Solistiksi mikin varteen asettuu Timo Rautiainen. Muistojen kesäillassa Gösta Sundqvistin rakastetut kappaleet soivat mahdollisimman alkuperäisinä sovituksina. Laukon puistossa näet ja koet suosikkiartistisi ainutlaatuisissa puitteissa. Laukon Kesän keikat ja palvelut on räätälöity aikuiselle yleisölle. Mukavasti alkuiltaan sijoittuvien puistokeikkojen lomassa nautit herkullisista tarjoiluista, lumoavasta taiteesta ja kiehtovasta historiasta. Vuosittain vaihtuvat mittavat nykytaidenäyttelyt sisältyvät ennakkolipun hintaan. Laukon kartano sijaitsee Pyhäjärven rannalla 40 km Tampereen eteläpuolella. Ajoaika Helsingistä, Turusta ja Porista on alle 2 tuntia. Kartanolla on ilmaiset pysäköintialueet ja venesatama. Keikkalaivat ja -bussit löydät verkkosivuiltamme. Laukon kartano FacebookLaukon kartano InstagramNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Lippu vaihdetaan rannekkeeseen. Rannekkeita vaihdetaan klo 12 alkaen kartanon lippukassoilla. Keikkalippu sisältää pääsylipun Laukon suureen taidekesään.  Ovet näyttelyihin, ravintolaan, kahvilaan, puotiin ja terassille avautuvat klo 12. Paikat ovat numeroimattomia seisoma- ja istumapaikkoja. Liput ovelta, jos jäljellä. Alle 18-vuotiaat ainoastaan huoltajan seurassa. Alle 6-vuotiaat ilmaiseksi. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläLisätietoja esteetömyydestä: Ravintola, kahvila, puoti ja puisto ovat esteettömiä. Näyttelytilat ovat portaiden takia esteellisiä. Lisätietoa tapahtumaan saapuville: Saapumis- ja pysäköinti-info: Mittavat ilmaiset pysäköintialueet. Muista saapua vähintään 1 tunti ennen tapahtuman alkua, jotta ehdit rauhassa siirtyä keikkapuistoon. Ei julkista liikennettä, mutta eri puolilta Suomea saapuu keikkabusseja. Lisäksi pääsee Hopealinjojen laivalla Tampereelta. Lisätietoja verkkosivuilta. Näyttelyinfo: ennakkolippuun sisältyy näyttelylippu, jolla pääsee klo 12-18 tutustumaan Laukon Kesän lukuisiin taidenäyttelyihin. Ravintolapalvelut: Laukon kartanon pihapiirissä suosittu kesäravintola ja kahvila terasseineen. Keikkapuistossa mittavat anniskeluoikeuksilla varustetut terassit, joilta löytyy juomien lisäksi pientä syötävää. Keikkapuisto: yli tuhat vapaamuotoista (ei katettua) istumapaikkaa, ei omia juomia, piknikviltit ja retkituolit sallittuja, sadesäällä varustaudu sadetakilla. Lapset: alle 18-vuotiaat voivat osallistua huoltajan seurassa. Ethän tuo pieniä lapsia puistoterasseille tai lavan eteen seisomakatsomoon. (Klikkaamalla kuvaa saat sen suurennettua)
Juice Leskinen - Musta aurinko nousee image
Juice Leskinen - Musta aurinko nousee
JUICE LESKINEN - Musta aurinko nouseeJuice Leskinen (1950–2006) oli suomalaisen musiikin ja lyriikan mestari, jonka tuotanto jätti pysyvän jäljen maamme kulttuuriin. Hän oli verbaalinerona tunnettu lauluntekijä, runoilija ja taiteilija, joka kuvasi suomalaista sielunmaisemaa ainutlaatuisella tavalla – huumorin, ironian ja syvällisen elämänviisauden keinoin. Hänen hittinsä, kuten Viidestoista yö ja Musta aurinko nousee, resonoivat yhä vuosikymmenien jälkeen.JUICE LESKINEN - Musta aurinko nousee -musiikkinäytelmä herättää Juicen eloon.Juice on kyllästynyt dialyysihoitoihin ja päättänyt jättää hyvästit niin hoidoille kuin elämällekin. Huolestuneiden läheisten ympäröimänä hän sukeltaa muistojen syövereihin: seikkailuihin, ilojen ja surujen lauluihin, elämän virtoihin, jotka tekivät hänestä yhden Suomen rakastetuimmista taiteilijoista. Tämä musiikkinäytelmä on tinkimätön matka taiteilijana olemisen taiteeseen – hurttia huumoria ja ironiaa unohtamatta.Näytelmä pohjautuu Heikki Vihisen kahteen aiempaan käsikirjoitukseen ja tuo Leskisen elämän näyttämölle sykähdyttävällä tavalla rakstetuimpien kappaleiden säestämänä. Juicena loistaa Otto Kanerva, joka on aiemminkin herättänyt tämän kulttihahmon henkiin. Ohjauksesta vastaa käsikirjoittaja Heikki Vihinen, joka syventää teosta Leskisen monivivahteisen persoonan ja tuotannon kautta.Juicen musiikki elää – tule mukaan kokemaan hänen matkansa!Näytökset Pirilän tapatumapuistossa:9.7.202510.7.202511.7.202512.7.2025