1808 result(s) found for ""
The Pineapple Thief + special guest K-18
Viime vuosikymmenten merkittävimpien progressiivisen rockin yhtyeiden joukkoon lukeutuva The Pineapple Thief konsertoi Suomessa kahdesti keväällä. Perjantaina 11. huhtikuuta Tampereen Tavara-asemalla ja lauantaina 12. huhtikuuta Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla nähtävä brittiyhtye esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa loppuunmyydyille saleille keväällä 2022.Laulaja-lauluntekijä Bruce Soordin johtama The Pineapple Thief hemmottelee suomalaisia uudella musiikilla. Iso-Britannian albumilistoilla menestynyt vuoden 2024 ”It Leads To This” -albumi saa loppuvuodesta seurakseen ”Last To Run” EP:n. Reilut 20 minuuttia kellottavan uuden CD-julkaisun kappalemateriaali on alunperin kirjoitettu samoissa sessioissa edeltäjänsä kanssa. Täyspitkältä levyltä pois jätetyt laulut ovat kuitenkin sittemmin kehittyneet ja kasvaneet omanlaisekseen kokonaisuudeksi, yhtyeen primus motor Bruce Soord kommentoi:“We had some difficult decisions to make when deciding on the final track listing for It Leads To This. The songs on this EP are based on songs and ideas from those sessions but they have since evolved way beyond what we would have imagined at the time. We are delighted with the result – it really seems capture a different mood and sound”Vuonna 1999 Yeovilissa perustettu The Pineapple Thief on julkaissut mittavan uransa aikana pitkälle toistakymmentä albumia, kuusi EP:tä sekä lukuisia livejulkaisuja. Proggressiivisen rockin rajoja jatkuvasti urallaan venyttänyt yhtye on uransa aikana kasvattanut uskollisen ja intohimoisen faniyhteisön. Laulaja-kitaristi Bruce Soordin, basisti Jon Sykesin, kosketinsoittaja Steve Kitchin ja rumpali Gavin Harrisonin muodostama livekokoonpano vie yleisöt vangitsevalle matkalle läpi The Pineapple Thiefin laajan katalogin.THE PINEAPPLE THIEF + special guestLa 12.4.2025 Vanha Ylioppilastalo, HelsinkiLiput alk. 38,50€, ovelta 42€K-18Lipun hinta ei sisällä mahdollista eteispalvelumaksua 4€.
FI
33 views
Buy Ticket
Read More
Live is Life: LITKU KLEMETTI K-18
Litku Klemetti on lauluntekijä Sanna Klemetin rohkea alter ego, sekä 2015 perustettu ja kahdesti Emma-palkittu yhtye. Litku Klemetti teki läpimurtonsa 2017 hittilevyllään Juna Kainuuseen. 2022 syksyllä julkaistiin Litku Klemetin seitsemäs albumi Asiatonta oleskelua, jonka Soundin kriitikot valitsivat vuoden suomalaiseksi albumiksi. Tuhansia albumeita myyneen ja miljoonia kuunteluita suoratoistopalveluissa keränneen Litku Klemetin musiikki on omaehtoista, hauskaa ja koskettavaa. Kriitikoiden ja yleisön rakastaman Litkun keikoilla käyvät niin musadiggarit kuin heidän mutsitkin.
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
Tumppi Varonen & Problems
Tumppi Varosen luotsaama Problems-yhtye tunnetaan yhtenä suomalaisen punkrockin pioneereista. Yhtyeen debyyttialbumi julkaistiin vuonna 1980 ja sisältää Problemsin tunnetuimmaksi kappaleeksi nousseen ”Katupoikien laulun.”
Yhtye perustettiin jo vuonna 1977 ja ensimmäinen single ”Ei tää lama päähän käy” julkaistiin heti seuraavana vuonna. Tuolloin kokoonpanoon kuuluivat Tumppi Varonen (laulu, basso), Ari Taskinen (kitara) sekä Jallu Salkamo (rummut). Yhtye on hyvä levyltä kuultuna, mutta parhaimmillaan livenä. Klassikoita riittää: Katupoikien laulu, Raitsikka oot, Ei tää lama päähän käy, Mä haluun mennä, Rotta, Ei mulla oo elämää varten kaavaa ja Mun tie. Ari Taskisen muistoa kunnioittaen settiin on otettu mukaan myös kappaleet: Tahdon rakastella sinua, Lanka palaa ja Älä äiti itke.
Kotisivut - Hotelli AlavusFacebook - Hotelli AlavusLippujen varausaika 2 päivää.
Liput myös ovelta.
Narikkamaksu 2 €.
Showtime noin 23:00 ja jatkot perinteisesti alakerrassa klo 04:30 saakka.
Huonevaraukset www.hotellialavus.fi.Sauna- ja karaokeloungevaraukset numerosta p. 010 770 7003 tai hotellialavus@tuuri.fi.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
KOLME MUSKETTISOTURIA
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Macbeth
William ShakespeareMACBETHHornaan sopusointu, valta ahneudelle Vallanhimo, petollisuus, hulluus ja kuolema. Kas siinä aineksia ankaraan oppituntiimme ihmisyydestä. Shakespearen klassikko kirkastaa ihmisyyden nurjat puolet näyttämölle voimalla, joka tuntuu sisuskaluissa vielä vuosisatojen jälkeenkin. Kuninkaaksi halajavan Macbethin ja häntä juonissaan kiihkeästi kannustavan Lady Macbethin verinen tarina paljastaa, kuinka vähän tarvitaan siihen, että ihminen on valmis uhraamaan koko arvokkuutensa ja moraalinsa."Jos vallantahto vääristyy vallanhimoksi, se alkaa väistämättä rappeuttaa kantajaansa. Macbethissa pyrin paisuttamaan tuon ilmiön kuvauksen äärimmilleen, jopa tarantinomaisiin mittasuhteisiin joissa ironia, kauhu ja koomisuus alkavat lyödä kättä todellisuuden kanssa."- ohjaaja Kari HeiskanenKlassikko, joka on nähtäväWilliam Shakespearen skottilainen näytelmä 1600-luvulta saa tuoretta virtaa Kari Heiskasen ohjauksena. Luvassa on synkkää lunastusta, kun Macbeth alkaa uskoa ennustukseen, jonka mukaan hän voisi nousta kuninkaaksi. Povaus saa miehen luisumaan petokseen, josta ei enää peräännytä. Eero Aho tekee Macbethin roolissa näyttävän paluun Turkuun Hamletin ja Don Juanin suosion jälkeen. Häntä rikokseen usuttavana vaimona nähdään Riitta Salminen.
FI
26 views
Buy Ticket
Read More
Happoradio
Happoradio marraskuussa Leikarissa!Liput vaihdetaan rannekkeisiin ovella.
Liput ovelta 38 €, mikäli jäljellä.
Lipunhinta sisältää eteispalvelumaksun.
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä: info@hotellileikari.com
FI
44 views
Buy Ticket
Read More
Macbeth
William ShakespeareMACBETHHornaan sopusointu, valta ahneudelle Vallanhimo, petollisuus, hulluus ja kuolema. Kas siinä aineksia ankaraan oppituntiimme ihmisyydestä. Shakespearen klassikko kirkastaa ihmisyyden nurjat puolet näyttämölle voimalla, joka tuntuu sisuskaluissa vielä vuosisatojen jälkeenkin. Kuninkaaksi halajavan Macbethin ja häntä juonissaan kiihkeästi kannustavan Lady Macbethin verinen tarina paljastaa, kuinka vähän tarvitaan siihen, että ihminen on valmis uhraamaan koko arvokkuutensa ja moraalinsa."Jos vallantahto vääristyy vallanhimoksi, se alkaa väistämättä rappeuttaa kantajaansa. Macbethissa pyrin paisuttamaan tuon ilmiön kuvauksen äärimmilleen, jopa tarantinomaisiin mittasuhteisiin joissa ironia, kauhu ja koomisuus alkavat lyödä kättä todellisuuden kanssa."- ohjaaja Kari HeiskanenKlassikko, joka on nähtäväWilliam Shakespearen skottilainen näytelmä 1600-luvulta saa tuoretta virtaa Kari Heiskasen ohjauksena. Luvassa on synkkää lunastusta, kun Macbeth alkaa uskoa ennustukseen, jonka mukaan hän voisi nousta kuninkaaksi. Povaus saa miehen luisumaan petokseen, josta ei enää peräännytä. Eero Aho tekee Macbethin roolissa näyttävän paluun Turkuun Hamletin ja Don Juanin suosion jälkeen. Häntä rikokseen usuttavana vaimona nähdään Riitta Salminen.
FI
26 views
Buy Ticket
Read More
J. Karjalainen
J. Karjalainen Sawohouse Undergroundissa!Liput ovelta 45 €, mikäli jäljellä.
***
Sawohouse Undergroundin pääsylippu toimii nyt myös matkalippuna!
Pääsylippu toimii myös joukkoliikennelippunasi, jolla voit matkustaa Vilkun busseissa.
Tapahtumalipun QR-koodi käy matkalippuna Kuopion seudun
joukkoliikenne Vilkussa. Matkustusoikeus aktivoituu lippuusi
tapahtumapäivänä 3 tuntia ennen tapahtuman ovien avaamista, ja sen
voimassaolo päättyy 6 tuntia ovien avaamisen jälkeen. Matkalippu
sisältää myös mahdollisuuden linja-auton vaihtoon.
Tapahtumalippusi voi olla missä muodossa tahansa (esimerkiksi
PDF-lippuna, mobiililippuna tai paperisena lippuna) saadaksesi
matkustusoikeuden.
***Jallu VIP
Jallu VIP-liput (K-18) tarjoavat ainutlaatuisen
tavan kokea keikat Sawohouse Undergroundissa. Vip-lipulla pääset
Undergroundiin sisään jonojen ohi, saat maksuttoman eteispalvelun ja
VIP-tunnisteen, joka oikeuttaa pääsyn VIP-aitioon, jossa voit nauttia
parhaista näkymistä lavalle koko tapahtuman ajan sekä ostaa juomat
omalta VIP-alueen baaritiskiltä. VIP-alue sijaitsee esiintymislavan
välittömässä läheisyydessä.Jallu Vippiin on saatavilla yksittäisiä paikkalippuja, neljän hengen VIP-pöytiä
tai halutessasi koko VIP-alueen omaan käyttöösi. Huomiothan, että
varmistaaksesi omalle seurueelle oman pöydän, tulee sinun ostaa
pöytäpaikka (4 paikkaa). Yksittäisissä paikkalipuissa ei taata omaa
pöytää, mutta oma istumapaikka on taattu ja se voi olla myös yhteispöydässä.
VIP-lippu ei sisällä pääsylippua, ruokia tai juomia, vaan ne tulee ostaa erikseen.
Lisäpalvelut (juomapaketit, drinkkiliput, ruokatarjoilut yms.) ovat
ostettavissa ennakkoon Sawohousen myyntipalvelusta sähköpostilla info@sawohouse.fi , soittamalla puh. +358 103389490, tai paikan päältä illan VIP hostilta.
Jallu VIP-paikka sisältää: sisäänpääsy jonon ohi, eteispalvelumaksun, istumapaikka VIP-aitiossa koko tapahtuman ajan, VIP-alueen oma baaritiski.
Haluatko tulla illalliselle ennen keikkaa?Varaa ennakkoon info@sawohouse.fi tai puh. 010 3389490
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Juurihoito (ensi-ilta)
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Dark Tranquillity (SWE), Moonspell (PRT), Hiraes (GER)
Göteborgmetallin kantaisä Dark Tranquillity keväällä Suomeen!
Ruotsalaisbändin kanssa saapuvat myös portugalilainen Moonspell ja saksalainen Hiraes.
Melodista death metal -paahtoa vuodesta 1989 tarjonnut Dark Tranquillity julkaisi elokuussa kolmannentoista albuminsa Endtime Signals. Huhtikuussa 2025 bändi kiertää tuoreen musiikkinsa kanssa uudistuneena Suomea: laulaja Mikael Stanne joukkoineen nähdään 8.-12.4. Turussa, Tampereella, Vaasassa, Kuopiossa ja Helsingissä.
Dark Tranquillity ja Mikael Stanne pitävät göteborgmetallin ensimmäistä aaltoa yhä vahvasti hengissä. Viime vuonna 50 vuotta täyttänyt Stanne kiinnittää yhtyeensä tiukasti kiinni nykypäivään.
– Endtime Signalsilla on 12 vaikuttavaa biisiä sisäänpäin kääntyneistä sieluista, ihmisten itsekkäistä motiiveista ja keinoista kiilata pimeyden voimien sekaan. Dark Tranquillity ymmärtää "lopun enteet”, mutta kääntää ne vaikuttavaksi tunnelmaksi, Stanne miettii.
Dark Tranquillityn seurana Suomessa huhtikuussa kiertävät Portugalin tumma metallisti, monelle suomalaiselle tuttu ja rakas Moonspell ja saksalainen, vuonna 2020 perustettu melodinen death metal -tykki Hiraes.Ovella peritään security fee 3,90 €
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
Juha Tapio
Juha Tapio ja Klubit 2025 on livemusiikin ilotulitus keväällä!
Juha Tapio nähdään keväällä KLUBIT 2025
-nimeä kantavalla kiertueella ympäri Suomen klubeja. KLUBIT 2025
-kiertueen ajatus on kiertää Suomenmaa ja soittaa niissä paikoissa missä
elävä musiikki soi tänä päivänä mukaan lukien ne legendaarisimmat
keikkapaikat, joissa rokki on raikunut jo vuosikymmenien ajan. Juha
Tapio on bändinsä kanssa tehnyt biisilistan lukuisista hiteistään,
luvassa on intensiivinen ja hiukan arvaamatonkin keikka!
“Mahtavaa päästä soittamaan yhtyeeni eli rakkaiden
ystävieni kanssa hitikkäitä sekä illasta toiseen muuntuvia keikkoja.
Tarkoitus on tulittaa lähietäisyydeltä suoraan sydämiin. Elävä musiikki
elävälle yleisölle on joka ilta meille rajaton riemu, nyt sitä on
luvassa!”Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
Asiakkaana olevan henkilön avustaja pääsee tapahtumaan asiakkaan kanssa samalla lipulla.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Hevisaurus Jurahevimusikaali
Koko perheen Hevisaurus JurahevimusikaaliTempaudu mukaan hauskaan ja jännittävään seikkailuun! Hevisaurus -bändi kiertää taikakeikkabussilla ympäri maailmaa ja tapaa matkalla mitä ihmeellisimpiä otuksia.Mutta mitä ihmettä? Jokuhan yrittää selvästi hankaloittaa Hevisauruksien maailmankiertuetta. Kuka pihisti Komppi Mompin rumpukapulat? Ja missä ihmeessä on Muffi Puffin lempipähkinä? Mihin katosi Herra Hevisauruksen sävelkorva? Onko mahdollista, että mukaan on eksynyt ilkikurinen salamatkustaja, jolla on näppinsä pelissä? Ratkaiseeko Herra Hevisaurus ystävineen tämänkin arvoituksen? Ukulipöllöllä on ainakin suurtakin suurempi salaisuus kerrottavanaan.Varmaa on, että tässä ratkiriemukkaassa Jurahevimusikaalissa viihtyy koko perhe. Maailmankiertueella löydetään uusia ystäviä, kuullaan hittibiisejä ja uusia kappaleita. Jurahevimusikaali saa ensi-iltansa keväällä 2025. Räyh!Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämön valloittaa neljän dinosauruksen ja yhden lohikäärmeen muodostama koko perheen suosikkiyhtye Hevisaurus. Bändi syntyi vuonna 2009 ajatuksesta tehdä laadukasta hevimusiikkia lapsille ja lapsenmielisille. Räyhäkäs juraheviyhtye on julkaissut kahdeksan studioalbumia ja palkittu kaksi kertaa parhaan lastenmusiikkilevyn Emmalla. Kysymyksessä on pitkän tauon jälkeen yhtyeen odotettu ja toivottu kahdeksas musikaali yhdessä Suomen Komediateatterin kanssa.Esityksen kesto noin 55 minuuttia (ei väliaikaa)Ikäsuositus 4-100+Näyttämöllä Olavi Tikka (Herra Hevisaurus), Ville Siuruainen (Komppi Momppi), Maija Heikkilä (Milli Pilli), Kimmo Nissinen (Riffi Raffi), Vesa Kuhlman (Muffi Puffi), Kiti Kokkonen, Ella Pyhältö ja Tatu Siivonen.
FI
24 views
Buy Ticket
Read More
Samuli Putro: Kansan parissa
Samuli Putro: Kansan parissa
"On kotoisaa lähteä keikoille maakuntiin katsomaan, miltä muu Suomi näyttää. Kansan parissa -kiertueelle on kerätty kaupunkeja ja keikkapaikkoja, joissa olen käynyt harvemmin tai en koskaan. Tämä on ensimmäinen, intiimi soolokiertue vuosiin. Laulut - niin vanhat kuin julkaisemattomatkin - tulette kuulemaan pelkistettyinä ja raakoina. Sellaisina minkälaisiksi ne aluksi tein. Tervetuloa, odotan teitä jo."Tapahtuma toteutetaan pääosin istumakatsomolla, salissa on myös seisomapaikkoja.
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Maija Vilkkumaa (Ikärajaton)
MAIJA VILKKUMAA VIIMEISELLE KLUBIKIERTUEELLE ENNEN TAUKOA
Viime viikolla täpötäyden Nokia Arenan energisellä keikallaan lumonnut suomirockin kuningatar Maija Vilkkumaa lähtee bändeineen pitkästä aikaa mittavalle klubikiertueelle. Kiertue starttaa tammikuussa Nokialta, ja päättyy huhtikuussa Helsingin Tavastialle Se ei olekaan niin -albumin 20v. juhlakeikalle. Liput kevään 2025 Klubit! -kiertueelle ovat nyt myynnissä.
On ihanaa päästä hikisiin ja kiihkeisiin rockklubeihin. Niistä olen lähtenyt ja niihin aina palaan. Siellä, yleisön sylissä, on kotini, Maija intoilee.
Klubit! -kiertueen jälkeen Maija Vilkkumaa jää ainakin vuoden mittaiselle tauolle keikkalavoilta.
”Olen kiertänyt monta vuotta putkeen. Se on ollut ihanaa, mutta nyt on aika vetäytyä luolaan, eli työhuoneeseen ja hotellihuoneisiin ja asuntoihin ympäri maailmaa, valmistamaan uutta levyä,” Maija kertoo.
Maija Vilkkumaa on Suomen rakastetuimpia lauluntekijöitä ja esiintyjiä. Hänet on palkittu mm. merkittävälle sanoittajalle annettavalla Juha Vainio -palkinnolla, Teosto-palkinnolla sekä lukuisilla Emma-palkinnoilla. Hänen laulunsa, kuten Satumaa-tango, Ingalsin Laura, Ei, Lottovoitto ja Viimeinen elämä ovat nousseet hiteiksi jo neljällä vuosikymmenellä. Live-esiintyjänä Vilkkumaa ja hänen energinen ja tyylikäs yhtyeensä ovat vertaansa vailla.
Saavutettavuus
Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta Tavastian sivuilta! Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.
Eteispalvelu
Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä.
Turvallisuus ohjeTavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi!
YmpäristölippuYmpäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Lue lisätietoja Luonnonperintösäätiön sivuilta! Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 38 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
Tomi Haustola: Ystävyysottelu
”Ystävyysottelu – siellä, missä vitsit iskevät kuin moukari ja nauru raikaa pitkälle kuin ennätysheitto”
Tomi Haustolan upouusi ja ennennäkemätön stand up
-show tuo lavalle aina vähintään yhden koomikon – ja se on vasta alkua.
Tomin uudistuneiden stand up juttujen lisäksi estradilla nähdään myös
lupaavia tulokkaita sekä paikallinen sankari, joka auttaa Tomia
tajuamaan, miksi juuri sinun kotikaupungistasi löytyy kaikki elämän
hienoudet. Ja kaikki tietenkin huumorin linssien läpi!
Ystävyysottelu tuo mukanaan jotain spesiaalia: perinteisen stand up
-juttujen lisäksi koomikot mittelevät keskenään roastauksen taidossa ja
taivaalta sataa odottamattomia, mutta sitäkin hauskempia hetkiä. Tämä ei
ole perinteinen stand up -ilta – tämä on huumorin kokonaiskilpailu,
joka naurattaa niin tosikkoja kuin vilkkusilmiäkin.
"Tavoitteena on pakata yhteen kaikki hauska, mitä me koomikot ja
yleisö saamme yhdessä aikaan. Jokainen show on ainutlaatuinen oma
seikkailunsa", Tomi tiivistää hymyssä suin.
https://www.haustolacomedy.com
Esityksen kesto 1h 45min sis. väliajan.
Esteettömyys:Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla. Tapahtumapaikalla on esteetön WC.Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Thelma ja Loviisa
Monumenttien laaksossaThelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen - aina kaukaiseen Arizonaan asti.Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat. Luvassa on katkeransuloinen tragikomedia, monumentaalinen kostoilottelu, pyro-ooppera ja eloonjäämisnäytelmä. Se on surutyö, kutsuhuuto ja slide-kitaralta kuulostava feministinen western aivan kaikille, jotka ovat joskus saaneet elämältä turpiinsa. Thelma ja Loviisa monumenttien laaksossa on saanut innoituksensa legendaarisesta Ridley Scottin 1991 ohjaamasta ja Callie Khourin käsikirjoittamasta Thelma ja Louise- elokuvasta. Näytelmän kirjoittaa sekä ohjaa useita menestysteoksia tehnyt, teatterikorkeakoulun ohjaajantyön entinen lehtori Minna Harjuniemi, joka ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatteriin. KANTAESITYS 12.10.2024 SUURI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Minna Harjuniemi LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Eija Nurminen ROOLEISSA Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenne Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Saa rumiakin tanssittaa
Saa rumiakin tanssittaa – Siiri Angerkosken opissaEnsi-ilta 4.3.2025, esitykset 4.3.–10.5.2025Siiri Angerkoski on suomalaisen elokuvamaailman legenda. Hän näytteli elämänsä aikana ennätysmäärän elokuvarooleja: yli sadalla roolilla Angerkoski jätti Taunon ja Ansan kauas taakseen. Hän koki elämänsä aikana niin suomifilmin nousun ja tuhon kuin kansakunnan suuret mullistukset. Suomalaisten mielissä Siiri on ikuisesti tuikeailmeinen, kaulinta heiluttava Justiina, mutta koomikon roolin taakse kätkeytyi myös katkeria kyyneleitä ja hartaita haaveita. Vaikka sanavalmis, ronski Angerkoski tehtaili sivuosia kuin liukuhihnalta, hän ei koskaan lakannut toivomasta sitä ”kunnon roolia”. Sitä roolia, jossa saisi kerrankin näyttää kykynsä ja tulla nähdyksi kokonaisena ihmisenä.Näyttelijä Pinja Hahtolan monet muistavat menestysmonologistaan Eino Leinon eksät ja tässä uudessa teoksessaan hän sukeltaa suomifilmin suurnaisen mukana aikamatkalle kotimaisen elokuvan kulta-aikaan. Aikaan, jossa kamera rakasti nuoruutta ja kauneutta, eikä heinälatoromantiikkaan pirttihirmut mahdu.Käsikirjoitus Pinja HahtolaOhjaus Olka HorilaRooleissa Pinja HahtolaLavastus ja puvustus Olka Horila ja työryhmäÄänisuunnittelu Kari PaukolaValosuunnittelu Jere KolehmainenTarpeisto Karita Fallström-AutioVideosuunnittelu Jere Kolehmainen ja Pinja HahtolaGraafinen suunnittelu Susanna ZographosTuotanto Riihimäen Teatteri ja Teatteri Avoimet OvetSuurin osa näytännöistä on anniskelunäytäntöjä K18, joissa lasin saa viedä saliin. Ikärajattomia näytäntöjä ovat to 13.3. klo 19, pe 14.3. klo 14, to 3.4. klo 19, pe 4.4, klo 14, pe 11.4. klo 14 ja pe 2.5. klo 14.Näytännöissä, joiden yhteydessä on Tekijät tutuiksi – tai Näytelmä tutuksi -esittelyt (n. 20 min), on korotetut lippuhinnat. Lipun hintaan sisältyy käsiohjelma (norm. 4 €).
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
IKINÄ + Awake Again
Awake Again on nelihenkinen vaihtoehtometalliyhtye, joka musiikissaan yhdistelee pelottomasti metallia, post-hardcorea, sekä pop-elementtejä. Live-esiintymisissään bändi maustaa tarttuvia kappaleitaan ylitsepursuavalla energialla ja villillä esiintymisellä. Keikkalavoja yhtye on ehtinyt jo kiertää uransa aikana roimasti ja takana on jo muun muassa Ruisrock, sekä Saksan Wacken Open Air Festival osana Wacken Metal Battle -kisan finaalia.
Yhtyeen debyyttialbumi No Matter How The World Turns julkaistiin vuonna 2022 ja se sai osakseen erinomaisia arvioita kotimaisissa musiikkimedioissa.
“Yhtye on vuosien saatossa hitsautunut tiiviiksi paketiksi, joka yhdistelee upealla tavalla lumoavia melodioita, alkukantaista raivokkuutta, sekä koskettavaa kauneuttakin.”-Imperiumi, 9.5.2022
Kaikkiaan yhtyeen musiikkia on kuunneltu suoratoistopalveluissa jo yli kuusi miljoonaa kertaa. Keväällä 2024 yhtye julkaisi uuden EP:n, joka kantaa nimeä A PROMISE OF BETTER DAYS.
Metalliyhtye IKINÄ on tunnettu valloittavista ja korkeaenergisistä live-esiintymisistään. Modernia metallia tulkitseva yhtye on sukeltanut kohti metallisinta ydintään ja soi brutaalimpana kuin koskaan.
IKINÄn muodostaa kouvolalaissyntyiset sisarukset Tuuli Paju, Santeri Paju ja saman kaupungin kasvatit Katariina Sorsa ja Samuli Suokas. Oululainen Aake Lämsä liittyi joukkoon 2020. IKINÄ on julkaissut kolme pitkäsoittoa IKINÄ (2023), Millenniaalin itsehoito-opas epävarmaan aikuisuuteen (2019, Sakara Records) ja Samoista soluista (2017, Sakara Records), esiintynyt lukuisten omien klubikeikkojen lisäksi mm. Provinssissa ja Nummirockissa sekä lämmitellyt lauteita mm. Soilworkin, Mokoman ja Stam1nan kiertueilla.Liput ovelta 17 €, jos jäljellä.
Showtime 21:00Suisto avoinna klo 16-02
Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
Köpi Kallio: Huono Suoritus
Köpi Kallio tekee keväällä 2025 oman stand up -shownsa. Sen nimi on Huono suoritus.Huono suoritus on särmikäs summaus kolmekymppisen radio- ja tv-tähden tähänastisesta elämästä ja parhaista stand up -jutuista. Tässä esityksessä mustaa huumoria huokuvat ja paikoin kohtuuttomuuksiin yltyvät vitsit saavat lisäpotkua Köpille itselleen tapahtuneesta pysäyttävästä tarinasta.Mitä tarvitaan, että ihminen pysähtyy, lopettaa oman elämänsä suorittamisen ja keskittyy nauttimaan hetkestä? Siihen tarvitaan Köpi Kallion Huono suoritus.Jokaisen shown alussa Huonon suorituksen “virallisena valvojana” ja erikoisvieraana esiintyy Kovan viikon ilta -ohjelmasta tuttu stand up -koomikko Jukka Lindström.
https://www.tuntematonkoomikko.com/huonosuoritusNumeroimattomat istumapaikat.
Liput ovelta 35 €, jos jäljellä.
Esteettömyys:Villa
Ranan esteetön sisäänkäynti porrashissiä tarvitseville on kaupungin
puoleisesta ovesta. Porrashissin lavakoko on 800x1000mm ja painoraja
250kg. Pyydämme hissiä tarvitsevia ilmoittamaan saapumisesta etukäteen
osoitteeseen info@komediapaja.fi. Avustaja pääsee ilmaiseksi samalla lipulla avustettavan kanssa.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Eikä yksikään pelastunut
Agatha ChristieEikä yksikään pelastunutEikä yksikään pelastunut on hyytävä suljetun tilan mysteeri. Tehokas, hyvin rakennettu ja perinteinen jännitysnäytelmä on Agatha Christietä parhaimmillaan.Agatha Christien klassikkodekkari Eikä yksikään pelastunut vie Devonin rannikolle Soldier Islandille, jonne kymmenen ihmistä on saanut kutsun. Kun seurue saapuu paikalle, ilmenee, että isäntäpari ei ole vielä saapunut. Takan reunalta löytyy vanha loru kymmenestä sotilaspojasta sekä kymmenen sotilaspatsasta.Lorussa jokainen sotilaspoika kuolee, yksi kerrallaan. Pian käynnistyy äänilevy, jossa jokaista vierasta ja talon palvelijoita syytetään murhista.Sitten seurueen jäseniä alkaa kuolla.Jokaisen kuolemantapauksen yhteydessä häviää yksi kymmenestä posliinisesta sotilaspoikapatsaasta.Kunnes jäljellä ei ole yhtäkään.Karmivan kiehtova dekkari tarjoaa intensiivisen parituntisen Arena-näyttämöllä, joka on todistanut paikkansa jännitysnäytelmien ykkösnäyttämönä. Arena-näyttämön intiimissä tunnelmassa nautittiin supersuosittu Agatha Christien Hiirenloukku syksyllä 2023.Rooleissa: Anna Ackerman, Jesse Gyllenbögel, Heidi Herala, Pekka Huotari, Juha Jokela, Santeri Kinnunen, Jouko Klemettilä, Pertti Koivula, Jari Pehkonen Kaisa Torkkel, Mikko VirtanenKirjailija: Agatha ChristieSuomentaja: Aino PiirolaOhjaus: Sakari HokkanenLavastus: Katariina KirjavainenPukusuunnittelu: Elina KolehmainenValosuunnittelu: Petteri HeiskanenSävellys ja äänisuunnittelu: Aleksi SauraNaamioinnin suunnittelu: Jaana NykänenDramaturgi: Sanna Niemeläinen
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Disco Pigs
Possu ja Kisu ovat syntyneet samassa sairaalassa, samana päivänä ja kasvaneet erottamattomina ystävyksinä ikävystyttävässä Slaughter Cityssä. He ovat rakentaneet oman valtakuntansa nuhjuisen kaupungin kaduille – villin, vaarallisen ja vapaan. Possun ja Kisun elämä on loputonta juhlaa, yleistä hengailua ja sattumanvaraisia väkivallantekoja maailmassa, jossa he hallitsevat kuin kuningas ja kuningatar. Possu on Kisu ja Kisu on Possu - kaikki muut voivat painua helvettiin.Mutta kun Possun ja Kisun 17-vuotissyntymäpäivä lähestyy, heidän ikuiseksi sovittu ystävyytensä alkaa pala palalta murentua. Possun tunteet muuttuvat entistä hallitsemattomammiksi ja Kisu alkaa etsiä elämältään jotain muuta – jotain, mikä uhkaa erottaa heidät lopullisesti.Irlantilaisen Enda Walshin mestarillinen Disco Pigs on sykähdyttävä, jokaiseen inhimilliseen tunteeseen iskevä ja riipivä kasvutarina rakkauden rajoista, nuoruuden ehdottomuudesta ja näköalattomuudesta, jonka seurauksista maksaa lopulta aina koko yhteiskunta.Ohjaus, lavastus Lauri MaijalaPukusuunnittelu työryhmäValosuunnittelu Jyri SuominenÄänisuunnittelu Tatu VirtamoNaamiointisuunnittelu Anu ReijonenRooleissa Vilma Kinnunen, Miikka WallinEnsi-ilta 19.2.2025Esityskieli suomi. Ikäsuositus 14 v.Esityksen kesto ilmoitetaan lähempänä ensi-iltaa.Mainoskuva Tommi Mattila
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Jossain pohjoisessa
John CarianiJossain pohjoisessaEräänä kylmänä, kirkkaana perjantai-iltana keskellä talvea, pienen pohjoisen kylän asukkaat törmäävät rakkauteen mitä merkillisimmillä tavoilla. Rakkautta löydetään, menetetään ja takavarikoidaan, sydämiä särjetään ja kootaan jälleen, kun lempi leimahtaa maagisessa pakkasyössä! Revontulten hehkussa kohtaamme tavallisia, työtä tekeviä ihmisiä, jotka ihmettelevät elämää rakkauden edessä. Pienistä tarinoista, pienessä kylässä, kasvaa sisintä pakahduttava näytelmä, joka jää lämmittämään sydäntä pitkäksi aikaa. Jossain pohjoisessa on muodoltaan kuin novellikokoelma, lyhyitä komediallisia episodeja ihmissuhteista, rakkaudesta ja sattuman ihmeellisestä voimasta. Pohjoiseen kyläyhteisöön sijoittuva, rakkaudellinen ja lämminhenkinen kokoillan näytelmä tuo eteemme kohtaamisia revontulten alla. John Carianin lämmin ihmissuhdekomedia Jossain pohjoisessa on episodimainen näytelmä rakkaudesta ja sattumasta eräässä pohjoisessa pikkukylässä. Sitä on Yhdysvalloissa esitetty jo yli 2500 produktion verran, tehden siitä yhden uuden vuosituhannen esitetyimmistä näytelmistä.Ensi-ilta 15.3.2025Kemin TeatteriKäsikirjoitus John CarianiSuomennos Tommi KainulainenOhjaus Petri JäärniLavastus Kaisa NivaPuvustus Elina VaskoRooleissa Olli Halttu, Suvi Hurme, Antti Kyllönen ja Helena Puska
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Jossain pohjoisessa
John CarianiJossain pohjoisessaEräänä kylmänä, kirkkaana perjantai-iltana keskellä talvea, pienen pohjoisen kylän asukkaat törmäävät rakkauteen mitä merkillisimmillä tavoilla. Rakkautta löydetään, menetetään ja takavarikoidaan, sydämiä särjetään ja kootaan jälleen, kun lempi leimahtaa maagisessa pakkasyössä! Revontulten hehkussa kohtaamme tavallisia, työtä tekeviä ihmisiä, jotka ihmettelevät elämää rakkauden edessä. Pienistä tarinoista, pienessä kylässä, kasvaa sisintä pakahduttava näytelmä, joka jää lämmittämään sydäntä pitkäksi aikaa. Jossain pohjoisessa on muodoltaan kuin novellikokoelma, lyhyitä komediallisia episodeja ihmissuhteista, rakkaudesta ja sattuman ihmeellisestä voimasta. Pohjoiseen kyläyhteisöön sijoittuva, rakkaudellinen ja lämminhenkinen kokoillan näytelmä tuo eteemme kohtaamisia revontulten alla. John Carianin lämmin ihmissuhdekomedia Jossain pohjoisessa on episodimainen näytelmä rakkaudesta ja sattumasta eräässä pohjoisessa pikkukylässä. Sitä on Yhdysvalloissa esitetty jo yli 2500 produktion verran, tehden siitä yhden uuden vuosituhannen esitetyimmistä näytelmistä.Ensi-ilta 15.3.2025Kemin TeatteriKäsikirjoitus John CarianiSuomennos Tommi KainulainenOhjaus Petri JäärniLavastus Kaisa NivaPuvustus Elina VaskoRooleissa Olli Halttu, Suvi Hurme, Antti Kyllönen ja Helena Puska
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Roope Salminen & Koirat
Roope Salminen & Koirat Himoksella!Lippujen varausaika 2 päivää.
Liput ovelta, jos jäljellä.
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 2 €.Esteettömyys:Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläAvustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Keisarikunta-tribuutti | Konsta Puron orkesteri
Tervetuloa mukaan musiikilliselle aikamatkalle 1950-luvun satamakaupungin sykkeeseen, jossa maailmalta tullut jazz-musiikki nostaa päätään! Konsta Puro ja hänen orkesterinsa vievät sinut syvälle Kotkan musiikkiperinteeseen ja elokuvan Keisarikunta tunnelmaan. Tämä ainutlaatuinen konsertti tuo esiin kotkalaisten muusikoiden tarinat ja jazzin perinteen, joka on jättänyt jälkensä kotkalaiseen kulttuuriin.
Konsertissa kuullaan Keisarikunta -elokuvan ikonista soundtrack-musiikkia, niin vanhoja klassikoita kuin modernimpiakin teoksia, kuten Minnie the Moocher, Drum Boogie, Nature Boy ja Ei oltu niin kuin muut.... Kyseinen elokuva ja sen musiikki on toiminut lähtölaukauksena kotkalaisen Puron musiikkiuralle. Merkityksellinen kokonaisuus niin Konstalle kuin kotkalaiselle yleisölle pääsee nyt esiin hänen oman orkesterinsa käsissä.
Tämä on ainutkertainen mahdollisuus kokea Keisarikunta -elokuvan musiikki tällä kokoonpanolla Ravintola Kairossa – älä jää paitsi tästä unohtumattomasta illasta, jossa historia, jazz ja elokuvan musiikki yhdistyvät täydellisesti!
Lavalla:
Tuomas Salminen, lauluKamilla Kavala, lauluMiika Aukio, pianoLuukas Viskari, kitaraJussi Hovilainen, bassoKonsta Puro, rummutTaneli Mikkola, trumpettiElmeri Karjalainen, tenorisaksofoniLeevi Koivunoro, pasuunaAapo Räsänen, klarinettiPubi palvelee janoista kansaa ennen tapahtumaa viimeistään kello 16:00 alkaen. Katso tarkemmat aukioloaika tiedot osoitteesta www.ravintolakairo.fi
Ovet saliin klo 18:00
Kesto n. 2 h väliajalla.
Liput ovelta 36 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €.
***
Esteettömyys:
Ravintolassa on esteetön sisäänkäynti sekä WC-tilat. Esteetön sisäänkäynti sijaitsee ravintolan sisäpihan puolella. Tämän lisäksi ravintolan tiskeillä on käytössä palveluinduktiosilmukka.
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
Jazz & Etno: MäSä Duo
FI
11 views
Buy Ticket
Read More