7699 result(s) found for ""

Dark River Festival 2025 image
Dark River Festival 2025
METSÄN SIIMEKSESSÄ RAIKAAVA DARK RIVER FESTIVAL ON TUTKITUSTI SUOMEN KOTOISIN METALLIFESTARI Jo kaksikymmentä vuotta metsän siimeksessä juhlittu Dark River Festival järjestetään jälleen ensi vuonna – tällä kertaa ensimmäistä kertaa jo Heinäkuun puolella! Juuri sopivan kokoinen, Suomen omaehtoisin ja persoonallisin pieni suuri Metallifestivaali Dark River Festival tulee jälleen, ja se järjestetään Kotkassa 10.-12.7.2025, ja aiemmasta poiketen jo Heinäkuun puolivälissä! Ensimmäiset ensi vuoden esiintyjät julkistetaan pikapuoliin, mutta vanhasta muistista lupaamme jälleen toteuttaa sen, mistä olemme ympäri maailman tunnettu, eli suomen kesän yleisöystävällisimmät Metallifestarit! Vuosi toisensa jälkeen yleisöennätyksiään rikkova ja värikylläisellä artistikattauksellaan ihastuttava tapahtuma kutsuu jälleen raskaan musiikin ystävät Honkalan metsiin viettämään maan lämminhenkisimpiä raskasmetallijuhlia. Tapahtuma jatkaa kehitystään ja maltillista kasvuaan, kuitenkaan menettämättä tippaakaan lämminhenkisyydestään. 86% kävijäkyselyymme vastanneista erittäin todennäköisesti suosittelisi tapahtumaa ystäville tai tuttaville. 79% vastanneista uskoo aivan tai melko varmasti tulevansa tapahtumaan myös ensi vuonna. Dark River Festival kerää vuosi toisena jälkeen kiitosta lämpimästä tunnelmastaan, idyllisestä lokaatiostaan, mielenkiintoisesta esiintyjäkattauksestaan sekä yleisöystävällisistä puitteistaan. ”Rivereistä” on muodostunut vuosittainen traditio jo usealle tuhannelle Metallimusiikin suurkuluttajalle! Osta nyt äärimmäisen rajoitun erän Blind Bird -lippu erikoishintaan! More Than Metal!Varausaika 2 päivää. Lipun ostaneiden asiakkaiden tiedot kerätään ja luovutetaan järjestäjälle myöhempää ohjeistamista ja tiedottamista varten.
Suunnistuksen MM 2025: Pitkä matka image
Suunnistuksen MM 2025: Pitkä matka
Suunnistuksen maailmanmestaruuskilpailut 2025 järjestetään Kuopiossa 7.-12.7.2025. Tervetuloa seuraamaan kilpailuja, kannustamaan urheilijoita ja kokemaan kisatunnelmaa Kuopioon Neulamäen ja Puijon kisakeskuksiin!MM-kilpailutKeskimatka 9.7. klo 14-18 NeulaniemiPitkä matka 10.7. klo 10:30-18 NeulaniemiViesti 12.7. klo 13-17 PuijoKisatunnelman kokee parhaimmillaan kilpailukeskuksissa. Vaikka suunnistajat kilpailevat metsän siimeksessä, yleisön on helppo seurata kisan etenemistä kilpailuareenan isoilta näytöiltä, joiden kautta välitetään kuvaa metsästä ja näytetään suunnistajien kulkua gps-seurannan avulla. Selostus auttaa lajin ulkopuolistakin ymmärtämään kilpailun tapahtumia. Maalialue sijaitsee areenalla, joten suunnistajien kannustaminen on helppoa. Joskus loppusuoran puristus voi ratkaista mitalin – yleisön kannustusta tarvitaan siis!Kilpailuareenalla on myös mahdollista ruokailla, tehdä ostoksia ja tutustua näytteilleasettajien kojuihin. Yleisöä odotetaan paikalle sankoin joukoin, joten suuren urheilujuhlan tuntua tuskin tulee puuttumaan.Suosittelemme saapumaan tapahtumapaikoille jalan, polkupyörällä tai julkisia kulkuneuvoja käyttäen. Pysäköintipaikkoja on rajoitetusti. Molemmat kilpailukeskukset sijaitsevat vain muutaman kilometrin päässä Kuopion torilta.ilpailukeskuksissa on rajallinen määrä istumapaikkoja. Emme pysty varmistamaan esteetöntä pääsyä kilpailukeskuksiin.Fin5-suunnistusviikon osallistujat pääsevät kilpailukeskuksiin maksutta näyttämällä kilpailunumeroaan.
Suomipop Festivaali Oulu 2025 image
Suomipop Festivaali Oulu 2025
SUOMIPOP FESTIVAALEILLE UUSIA ARTISTEJA – TAPAHTUMIEN PÄIVÄKOHTAINEN OHJELMA JULKI Oulussa järjestettävät Suomipop Festivaalit julkaisevat lisää ohjelmistoa kesän 2025 tapahtumiin. Samalla julkaistaan myös tapahtumaviikonloppujen päiväkohtaiset esiintyjäjaot molemmille paikkakunnille. Uusina julkaisuina ovat mm. popkuningatar Kaija Koo, viime vuonna 15-vuotisjuhliaan viettänyt rapkollektiivi Gasellit, Melankolisten laulujen klubi-kiertueella Suomea tänä keväänä kiertävä Ellinoora sekä suomen kovimpiin livebändeihin kuuluva Roope Salminen ja Koirat. Heistä Kaija Koo ja Roope Salminen & Koirat nähdään Oulussa perjantaina Ellinooran ja Gasellit lauantaina. Oulun uusia julkaisuja ovat festivaalilla torstaina esiintyvä suomiräpin suurmies, viime syksynä kehutun EK2-albuminsa julkaissut Elastinen, perjantaina tapahtumassa nähtävät Vain Elämää –ohjelman uusimmalla kaudella valloittanut Ilta sekä upeista tulkinnoista ja koskettavista kappaleistaan tuttu Suvi Teräsniska sekä lauantain ohjelman kruunaavat suomirocklegendat Eppu Normaali ja Ismo Alanko. Oulun ohjelma tulee täydentymään vielä kahdella artistilla myöhemmin kevään aikana. Aiemmin festivaaleille on julkaistu jo Suomen suosituin rockyhtye Haloo Helsinki!, viime kesänä paluun festarilavoille tehnyt Jenni Vartiainen, Kohti sydänpeltoja -jättihitistään tuttu Vesterinen Yhtyeineen sekä energinen ja vauhdikas Portion Boys. Muita aiempia julkaisuja ovat laulaja-lauluntekijä Arttu Wiskari, popsensaatio Mirella, viimeistä kesää ennen tauolle jäämistään kiertävä ABREU, monipuolinen muusikko ja musiikintekijä Mariska, Viimeisiä Sanoja ja Sä puhuit enkeleistä -kappaleistaan tuttu Bee sekä valloittava viihdyttäjä STIG. Torstaina nähdään Haloo Helsinki!, Mirella ja Mariska, perjantaina Vesterinen yhtyeineen, Portion Boys ja ABREU sekä lauantaina Jenni Vartiainen, Arttu Wiskari, Bee ja Stig. 7. kertaa järjestettävän Oulun lipunmyynti on edennyt hyvää vauhtia. Viime vuonna Jyväskylän ja Oulun festivaalit keräsivät tapahtumiin yhteensä 47 000 kävijää. ESIINTYJÄT TORSTAI 10.7: Haloo Helsinki!, Elastinen, Mirella, Mariska, TBA, TBA PERJANTAI 11.7: Kaija Koo, Vesterinen Yhtyeineen, Portion Boys, ABREU, Suvi Teräsniska, Ilta, Roope Salminen & Koirat LAUANTAI 12.7: Eppu Normaali, Jenni Vartiainen, Ellinoora, Gasellit, Arttu Wiskari, Ismo Alanko, Bee, STIG Facebook | Instagram | @suomipopfestivaali | #suomipopfestivaaliLippujen varausaika 2 päivää.Pääsyliput vaihdetaan rannekkeeseen. VIP-LIPPU: Suomipop Festivaali tarjoaa VIP-vieraille artistien lisäksi yllätyksiä, elämyksellisyyttä ja pientä arjen luksusta festivaalivierailuun. VIP-paketti sisältää: VIP-passin ja rannekkeenOma check-in palvelupiste tapahtuman sisäänkäynnillä, sekä maksuton narikkapalveluSisäänpääsyn festivaalialueelle VIP-kaistoja pitkinPääsyn VIP-alueelle, josta hyvät näkymät molemmille esiintymislavoille sekä omaa erikoisohjelmaaVIP-alueen omat ravintolapalvelut sekä wc’tVIP-hostit vastaamassa viihtyvyydestäsi VIP-alueellaHerkullisen VIP-menun (yksi ruokailu per päivä) Huomioithan, että VIP-lippua ei voi maksaa kulttuurieduilla. Avustajat VIP-alueillaAvustajaa tarvitseva vip-asiakas voi tuoda avustajan mukanaan VIP-alueelle maksutta. Avustaja saa tällöin avustajarannekkeen, jolla liikkua avustettavan asiakkaan kanssa alueella. Avustajaranneke ei oikeuta ruokailuun, mutta sen voi ostaa erikseen paikan päällä. SAAVUTETTAVUUSAvustaja pääsee aina tapahtumaan veloituksetta, mutta avustettavan on ostettava pääsylippu. Myynnissä oleva ”Pyörätuoli + avustaja” -lippu on tarkoitettu vain pyörätuolia käyttävälle asiakkaalle. ”Asiakas + avustaja” -lippu on tarkoitettu kaikille sellaisille asiakkaille, jotka tarvitsevat avustajaa päivittäiseen toimintaansa. Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten. TURVALLISEMPI TILAOstamalla lipun sitoudut turvallisemman tilan periaatteisiimme. Lue lisää Nelonen Media Liven nettisivuilta!
Ilmasta rahaa image
Ilmasta rahaa
Ilmasta rahaaIlmasta rahaa (Cash on delivery) on Michael Cooneyn hulvaton farssi, josta ei puutu väärinymmärryksiä ja valkoisia valheita.Mikko Laine (Eppu Salminen) on jäänyt työttömäksi ja koska palkkaa ei enää tule, niin rahaa tarvitsee saada hinnalla millä hyvänsä. Mikon hämmästykseksi sosiaaliviranomaisilta on tarjolla kaiken maailman avustuksia ja niitä tuntuu saavan varsin helposti. Keksityille henkilöille maksetaan tolkuttomia tukia ja rahat päätyvät Mikon taskuihin.Kaikki tuntuu menevän mallikkaasti, kunnes yhtenä päivänä Kelan tarkastaja Jantunen (Heidi Kiviharju) saapuu yllättäen tarkastuskäynnille. Tukalasta tilanteesta irti pyristelevä Mikko vetää keittämäänsä soppaan mukaan ystävänsä Otto Pellin (Janne Kataja). Ja ennen kuin tämä riemukas karuselli pysähtyy, on soppaa hämmentämässä nähty myös hautausurakoitsija, seksuaaliterapeutti ja monta muuta hervottoman hauskaa hahmoa.Päärooleissa hauskuuttavat Janne Kataja ja Eppu Salminen.Muissakin rooleissa näemme maamme eturivin koomikoita: Tom Lindholm, Petra Karjalainen, Jere Riihinen, Heidi Kiviharju, Aku Sajakorpi, Tuire Salenius, Maija Siljander sekä Idalilja Raipia.Ohjaus on Panu Raipian.Esityksen kesto on noin 2 h 10 min sis. väliajan.Hinnat:Peruslippu 44 €Eläkeläinen 42 €Opiskelija/lapsi 36 €Työtön 39 €Ryhmä min. 20 lippua 41 €Ryhmä min. 50 lippua 40 €Ryhmä min. 100 lippua 39 €Ryhmä min. 150 lippua 38 €Ryhmä min. 300 lippua 37 €Show & Dinner min. 20 lippua 75 €Show & Dinner min. 50 lippua 72 €Show & Paella min. 20 lippua 56 €Show & Paella min. 50 lippua 55 €SHOW & DINNERTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Ruokailuun varataan aikaa n. 1,5 h. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille.Ruokajuomiksi voi tilata esim. 2 kaatoa viiniä per henkilö. Ruokajuomat laskutetaan jälkikäteen käytön mukaan. Erityisruokavaliot voi ilmoittaa meille vahvistuksen yhteydessä ja myös kasvisvaihtoehto on saatavilla pyydettäessä.SHOW & PAELLATeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia komediagrillin herkullisen kanapaellan ennen tai jälkeen esityksen. Ruokailuun varataan aikaa n. 1,5 h. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Paella-paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Ruokajuomiksi voi tilata esim. 2 kaatoa viiniä per henkilö. Ruokajuomat laskutetaan jälkikäteen käytön mukaan. Erityisruokavaliot voi ilmoittaa meille vahvistuksen yhteydessä ja myös kasvisvaihtoehto on saatavilla pyydettäessä.Jos haluatte tarjoilut (ei alkoholijuomat) samalle laskulle lippujen kanssa, niin tarjoilutilauksen voi tehdä varauksen vahvistusvaiheessa Lipputoimistomme kautta.VÄLIAIKATARJOILUTVäliaikatarjoilut tai muut tarjoilut esityksen yhteyteen voi tilata lippuvahvistuksen yhteydessä Lipputoimistostamme.Tai ne voi tilata viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä puh. 0207 288 388 tai suoraan verkkokaupasta www.juhlatalonpalvelut.fiYLEISINFO KATETUSSA ULKOILMAKATSOMOSSAHUOM! Katsomolohkot A, B, G JA H ovat anniskelualuetta eli K18!Tarkoittaa, että ko. katsomoihin saa ottaa mukaan Ravintolastamme ostetun minkä tahansa juoman. Muihin katsomon osiin saa ottaa mukaan alkoholittomat juomat.