7699 result(s) found for ""

Rodeo
FI
90 views
Buy Ticket
Read More

CoolHead Live: Eclipse (SWE) + Shiraz Lane
Ruotsin hard rock -ylpeys Eclipse saapuu Helsinkiin viiden vuoden odotuksen jälkeen!
Ruotsalaisen melodisen hard rockin suurimpiin nimiin lukeutuva Eclipse esiintyy osana CoolHead Live -ulkokeikkasarjaa Helsingin Viikissä torstaina 10. heinäkuuta. Lavalle nousee lisäksi pääkaupunkiseudun rock-eliittiin lukeutuva Shiraz Lane!
Äärimmäisen tarttuvasta ja energisestä hard rock -musiikistaan tunnettu tukholmalaisyhtye Eclipse on vuosien ajan tuutannut lukuisia radiohittejä, kuten ’Runaways’, ’Roses On Your Grave’ sekä ’Viva La Victoria’. Vuosina 2023-24 yhtye julkaisi ’Megalomanium’-tuplalevyn, jonka myötä tehdyt kiertueet eivät koskaan saavuttaneet Suomen kamaraa – kunnes nyt! Keikka CoolHead Brew -pienpanimon pihassa on bändin ensimmäinen Suomessa vuoden 2022 jälkeen – ja Helsingissä sitten alkuvuoden 2020.
Ennen Eclipseä lavalle nousee tänä keväänä julkaisukantaan palannut Shiraz Lane! Muun muassa Iso-Britannian lavoja kesällä kiertävä yhtye soittaa CoolHead Livessä ensimmäisen Helsingin keikkansa pitkään aikaan – ja uutta musiikkia esittäen.
Illan avaava yhtye julkaistaan myöhemmin.
Heinäkuussa 2025 jo viidettä kertaa järjestettävä CoolHead Live -konserttisarja tuo Helsingin Viikin luonnonsuojelualueen kupeeseen kaksiviikkoisen musiikin, auringonpaisteen, pienpanimo-oluen ja ruoan juhlan. Trooppisen puutarha Gardenian uniikkiin ympäristöön kohoavalla, jopa toistatuhatta henkeä vetävällä tapahtuma-alueella nähdään heinäkuussa monipuolinen sekoitus kotimaisia ja ulkomaisia artisteja. Loput CoolHead Liven ohjelmasta julkaistaan kevään aikana. Konsertit järjestää Gardenian tiloissa majaansa pitävä helsinkiläinen CoolHead Brew -pienpanimo yhteistyössä ohjelmatoimisto Nahka Agencyn kanssa. Aikataulu:
18.00 Ovet18.30 TBA19.30 Shiraz Lane20.45 ECLIPSE
Liput ovelta 40 €, mikäli jäljellä.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla.Tapahtumapaikalla on esteetön WC.Pyörätuolipaikat ovat amfiteatterimaisen pihan korkeimmassa kohdassa, joten hyvä näkyvyys on konsertissa taattu. Otathan yhteyttä henkilökuntaan, mikäli et löydä hyvää paikkaa.
FI
42 views
Buy Ticket
Read More

Dark River Festival 2025
METSÄN SIIMEKSESSÄ RAIKAAVA DARK RIVER FESTIVAL ON TUTKITUSTI SUOMEN KOTOISIN METALLIFESTARI
Jo kaksikymmentä vuotta metsän siimeksessä juhlittu Dark River Festival järjestetään jälleen ensi vuonna – tällä kertaa ensimmäistä kertaa jo Heinäkuun puolella!
Juuri sopivan kokoinen, Suomen omaehtoisin ja persoonallisin pieni suuri Metallifestivaali Dark River Festival tulee jälleen, ja se järjestetään Kotkassa 10.-12.7.2025, ja aiemmasta poiketen jo Heinäkuun puolivälissä!
Ensimmäiset ensi vuoden esiintyjät julkistetaan pikapuoliin, mutta vanhasta muistista lupaamme jälleen toteuttaa sen, mistä olemme ympäri maailman tunnettu, eli suomen kesän yleisöystävällisimmät Metallifestarit!
Vuosi toisensa jälkeen yleisöennätyksiään rikkova ja värikylläisellä artistikattauksellaan ihastuttava tapahtuma kutsuu jälleen raskaan musiikin ystävät Honkalan metsiin viettämään maan lämminhenkisimpiä raskasmetallijuhlia. Tapahtuma jatkaa kehitystään ja maltillista kasvuaan, kuitenkaan menettämättä tippaakaan lämminhenkisyydestään.
86% kävijäkyselyymme vastanneista erittäin todennäköisesti suosittelisi tapahtumaa ystäville tai tuttaville. 79% vastanneista uskoo aivan tai melko varmasti tulevansa tapahtumaan myös ensi vuonna.
Dark River Festival kerää vuosi toisena jälkeen kiitosta lämpimästä tunnelmastaan, idyllisestä lokaatiostaan, mielenkiintoisesta esiintyjäkattauksestaan sekä yleisöystävällisistä puitteistaan. ”Rivereistä” on muodostunut vuosittainen traditio jo usealle tuhannelle Metallimusiikin suurkuluttajalle!
Osta nyt äärimmäisen rajoitun erän Blind Bird -lippu erikoishintaan! More Than Metal!Varausaika 2 päivää.
Lipun ostaneiden asiakkaiden tiedot kerätään ja luovutetaan järjestäjälle myöhempää ohjeistamista ja tiedottamista varten.
FI
123 views
Buy Ticket
Read More

Hulvaton Elokuvan Historia
Mustion Linnan kesäteatteri 28.6.-3.8.2025Hulvaton Elokuvan HistoriaKäsikirjoitus Mika Eirtovaara, Ville Majamaa ja Risto KorhonenOhjaaja Mika EirtovaaraLavalla Teemu Aromaa & Hannes SuominenStand up -koomikko Mika Eirtovaaran junailema Hulvaton Elokuvan Historia on kesän hauskin huumoripläjäys! Se tuo elokuvahistorian parhaimmat jatunnetuimmat teokset lavalle kahden suvereenin näyttelijän toimesta.Teemu Aromaa ja Hannes Suominen tarjoavat unohtumattoman ilotulituksen, joka uppoaa kuin kuuma veitsi voihin kaikkiin elokuvan ja komedian ystäviin. Esityksessä käydään läpi elokuvan historian huippuhetket Lumiéren veljeksistä Salaviinanpolttajiin, Sherlock Holmesista Hollywood-klassikoihin. Mukana on aimo tukku poistettuja kohtauksia, vaihtoehtoisia loppuja ja ennennäkemättömiä kyseenalaisia ratkaisuja.
FI
83 views
Buy Ticket
Read More

Narvan Markkinat
Tervahaudan lempeän lämmön mukana markkina-alueen kojujen sekaan leijailee tervantuoksua. Historiallisessa kulkueessa näet pirkanmaalaista elämää kivikaudelta nykypäivään. Iida pyykkää, joku keittelee valurautapadassa saippuaa. Lasten alueella pääsee värkkäämään, puukko, saha ja vasara tulevat käyttöön. Välipalaksi uunituoretta rievää ja nokipannukahvia, tuliaisiksi aitoa hautatervaa. Iltaisin vielä lavatansseissa jalalla koreasti ja yöpalaksi peuraburgeri.
Tätä on maankuulut Narvan Markkinat!
Facebook | Instagram: narvanmarkkinat | YouTube: narvanmarkkinatLippujen varausaika 2 päivää. Lipunmyynti ja lippujen tarkastus
alkaa pääportilla puoli tuntia ennen ohjelman alkamista. Markkinapassit
vaihdetaan rannekkeisiin. Päivä- ja iltalipulla voi
poistua ja saapua alueelle useamman kerran saman päivän/illan aikana,
kun hakee lipunmyynnistä leiman käteen.
Lipputyypit: Markkinapassi - oikeuttaa sisäänpääsyn kaikkiin tilaisuuksiin jokaisena markkinapäivänä. Päivälippu - oikeuttaa sisäänpääsyn yhtenä markkinapäivänä (ei sisällä iltaohjelmaa)Lasten päivälippu (7-17v.) - oikeuttaa sisäänpääsyn yhtenä markkinapäivänä (ei sisällä iltaohjelmaa)Alle 7v. pääsevät tapahtumaan ilmaiseksi
Iltalippu - oikeuttaa sisäänpääsyn yhteen iltatilaisuuteenLasten päivälippu (7-17v.) - oikeuttaa sisäänpääsyn yhteen iltatilaisuuteen
Kaikkiin lippuihin sisältyy pysäköinti.
Alkoholijuomien ja koirien tuominen markkina-alueelle on kielletty.
FI
37 views
Buy Ticket
Read More

VIP 1 PV - TORSTAI K-18 - SEINÄJOEN TANGOMARKKINAT 2025
Tangokatu / Vip To-La 10.-12.7.2025.Tangokadulla tanssitaan ja lauletaan kolme päivää Tango-ja Iskelmätaivaan kirkkaimpien tähtien kanssa. Tangokadulta löydät loistavan livemusiikin lisäksi laadukasta ruokaa ja juomaa. Satumaateltasta löytyy myös 600m2 tanssilattiaa innokkaimmille tanssijoille. Vip-alue on rajattu päälavan viereen ja sieltä pääsee väljemmin seuraamaan lempiartistien esiintymisiä. Vip-alueelta löydät myös rauhallisemman Lounge -teltan jos haluat istua iltaa ystäviesi tai yhteistyökumppaniesi kanssa. Lounge -teltassa myös esiintyjiä joka päivä vain Vip -asiakkaille. Myös maittavaa Vip-ruokaa on tarjolla loistavassa Tango & Juurella PopUp -ravintolassa unohtamatta loistavia juomia! Huom! Vip -lipulla pääsy myös Tanssitaloon (Uimahalli-Urheilutalo).Laulukilpailun Finaali Lauantai 12.7.2025 klo 19.00”Tangomarkkinoiden Laulukilpailun Finaali kisataan Tango Areenassa. Jälleen etsitään uusia Kuninkaallisia. Tule seuraamaan jännittävää Finaalia jossa kruunataan vuoden 2025 Tangokuningatar ja Tangokuningas.
FI
62 views
Buy Ticket
Read More

Yhtenä iltana
Lähihoitajana työskentelevä Laura lähtee etsimään juuriaan ja päätyy asumaan taloyhtiöön, joka on täynnä toinen toistaan erikoisempia persoonia. Löytääkö Laura isänsä, päästäänkö talkoisiin valittavasta sinappimerkistä yksimielisyyteen ja kuinka monta taloyhtiön kokousta kuukaudessa on liikaa? Selviääkö Lauralle miksi lapset leikkivät juuri tämän taloyhtiön pihassa, vaikka muilla pihoilla olisi enemmän keinuja ja miksi yksi lapsista näyttää niin surulliselta? Entä kuka on tuo nuori mies, joka tulee usein vastaan mekko päällään ja miksi taloyhtiön puheenjohtaja on aina pihalla kyttäämässä muiden tekemisiä?Jokaisella meistä on omat huolemme ja joskus niiden läpi on vaikeaa nähdä toisten tarpeita. Vastaus elämän haasteisiin saattaakin löytyä yllättävän läheltä, kun uskaltaa hymyillä roskakatoksen reunalla vastaan tulevalle naapurille ja kuunnella mitä tällä on sydämellään. Raikas uusi kesäkomedia ja Riihivuoren kesäteatterin upeissa maisemissa nähtävä Yhtenä iltana kertoo Lauran ja hänen uusien naapureidensa tarinan siitä, että omituisuuksistaan huolimatta, lopulta "kaikki tahtoo rakastaa". Musiikkina kuullaan Hectorin rakastetuimpia lauluja. Käsikirjoitus ja ohjaus: Tiina IisalaKoreografia: Sanaz HassaniRooleissa mm. Mikko Maasola ja Anneli Karppinen
FI
95 views
Buy Ticket
Read More

Gösta Sundqvistin parhaat Billnäsin ruukilla
Minja Koski, Mikael Saari & Lumos-kvartetti julkaisivat syksyllä 2024 Göstan parhaat -albumin, jossa kokoonpano esittää Leevi and the Leavingsin rakastettua tuotantoa sovitettuna jousikvartetille, kahdelle laululle kitaralle ja huilulle.
Billnäsin ruukin konsertissa kuullaan muun muassa kappaleet Rin tin tin, Pohjoisen taivaan alla, Teuvo ja monta muuta iki-ihanaa Gösta Sundqvistin säveltämää klassikkoa.
Minja Koski on laulaja-lauluntekijä ja näyttelijä, joka julkaisee omaa musiikkiaan artistinimellä M. Viiden julkaistun albumin myötä on sadellut ylistäviä arvioita, vuoden paras kotimainen albumi, ehdokkuudet Emma- ja Teosto-palkinnoissa sekä keikkoja tärkeimmillä kotimaisilla festivaaleilla. Koski on vieraillut laulajana useissa projekteissa ja säveltänyt musiikkia myös teatterin tarpeisiin.
Mikael Saari on muusikko ja näyttelijä, joka nousi suuremman yleisön tietoisuuteen Uuden Musiikin Kilpailu -ohjelman kautta, jossa hän kilpaili itse kirjoittamallaan kappaleella On It Goes. Kyseinen kappale löytyy Saaren The Grand Letdown -debyyttialbumilta, joka ilmestyi keväällä 2016. Saari toimii aktiivisesti musiikin ja teatterin parissa.
Lumos-kvartetti on jousien mahdollisuuksia esittelevä ystävien muodostama jousikvartetti. Yhtyeen monipuolinen ohjelmisto koostuu Niklas Hagmarkin taidokkaista ja persoonallisista sovituksista. Lumosta on kuultu nimekkäiden artistien riveissä ja levyillä, mm. Saimaa, Ellips, Pepe Willberg, Pyhimys, Laura Närhi. Lumoksessa soittavat Annukka Nevalainen-Lius, Sirkku Hilanko, Anette Grevberg ja Niklas Hagmark.
Keikan local act eli lämppäri on Museorekisteri.
Billnäsin ruukki
Billnäsin ruukin venue on keikkakesän kiinnostavimpia:
rosoinen ja historiallinen teollisuushalli kauniissa ruukkikylässä joen
äärellä.
Keikat nähdään Isossa pajassa, joka on historiallinen 1700-luvun teollisuussali – sade ei siis tapahtumaa haittaa. Billnäs
sijaitsee Länsi-Uudellamaan ruukkialueella kauniissa jokilaaksossa.
Matkaa esimerkiksi Helsingistä on tasan tunti. Myös junat pysähtyvät
lähellä, Karjaalla.Aiemmin Billnäs tunnettiin työkaluista ja
kalusteista, nykyään uniikeista palveluistaan. Ruukkikylässä on
hotelli, ravintoloita, suklaatehdas ja kahviloita.Hotelli- ja ravintolapalvelut ja muut kesäaktiviteetit kannattaa varata ajoissa: www.billnas.fi
Billnäsin ruukki: Instagram | Facebook
Istuva katsomo.
Alueella on hotelli- ja ravintolapalveluita. Isoissa tapahtumissa juomaa ja ruokaa saa useammasta pisteestä. Taksin varaaminen ennalta on suositeltavaa.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
53 views
Buy Ticket
Read More

Näytelmä joka menee pieleen
Innokas harrastajateatteriryhmä on vihdoin löytänyt voimavaroilleen sopivan näytelmän, kunnon brittiläisen murhamysteerin. Roolitus on täydellinen, lavasteet ja rekvisiitta verrattomat. Kaikki on valmista, ensi-ilta saa tulla! Mutta. Kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen. Poskettoman kaaoksen keskellä urheat amatöörinäyttelijät joutuvat käyttämään kaiken taitonsa ja sinnikkyytensä – ja yleisö ulvoo naurusta!Näytelmä joka menee pieleen sai aikoinaan alkunsa brittiläisten näyttelijäopiskelijoiden pubiin tekemästä hupikomediasta. Nyt se on ylistetty ja huippupalkintoja kerännyt Lontoon-hitti.Pyörätuoliliput ostettavissa vain suoraan Heinolan kesäteatterista (03 849 3606, kulttuuritoimisto@heinola.fi).
FI
130 views
Buy Ticket
Read More

Crazy Drivers - RAAHE
FI
34 views
Buy Ticket
Read More

Suunnistuksen MM 2025: Pitkä matka
Suunnistuksen maailmanmestaruuskilpailut 2025 järjestetään Kuopiossa 7.-12.7.2025. Tervetuloa seuraamaan kilpailuja, kannustamaan urheilijoita ja kokemaan kisatunnelmaa Kuopioon Neulamäen ja Puijon kisakeskuksiin!MM-kilpailutKeskimatka 9.7. klo 14-18 NeulaniemiPitkä matka 10.7. klo 10:30-18 NeulaniemiViesti 12.7. klo 13-17 PuijoKisatunnelman kokee parhaimmillaan kilpailukeskuksissa. Vaikka suunnistajat kilpailevat metsän siimeksessä, yleisön on helppo seurata kisan etenemistä kilpailuareenan isoilta näytöiltä, joiden kautta välitetään kuvaa metsästä ja näytetään suunnistajien kulkua gps-seurannan avulla. Selostus auttaa lajin ulkopuolistakin ymmärtämään kilpailun tapahtumia. Maalialue sijaitsee areenalla, joten suunnistajien kannustaminen on helppoa. Joskus loppusuoran puristus voi ratkaista mitalin – yleisön kannustusta tarvitaan siis!Kilpailuareenalla on myös mahdollista ruokailla, tehdä ostoksia ja tutustua näytteilleasettajien kojuihin. Yleisöä odotetaan paikalle sankoin joukoin, joten suuren urheilujuhlan tuntua tuskin tulee puuttumaan.Suosittelemme saapumaan tapahtumapaikoille jalan, polkupyörällä tai julkisia kulkuneuvoja käyttäen. Pysäköintipaikkoja on rajoitetusti. Molemmat kilpailukeskukset sijaitsevat vain muutaman kilometrin päässä Kuopion torilta.ilpailukeskuksissa on rajallinen määrä istumapaikkoja. Emme pysty varmistamaan esteetöntä pääsyä kilpailukeskuksiin.Fin5-suunnistusviikon osallistujat pääsevät kilpailukeskuksiin maksutta näyttämällä kilpailunumeroaan.
FI
79 views
Buy Ticket
Read More

SUOMIPOP FESTIVAALI OULU - 3 PÄIVÄÄ VIP K-18
Suomipop Festivaali 10.-12.7.2025 Jyväskylässä ja Oulussa - Liput myynnissä nyt!Kotimaisen musiikin suurjuhla Suomipop Festari rantautuu kahteen kaupunkiin heinäkuussa! Lavalle molemmissa kaupungeissa nousevat mm. Haloo Helsinki!, Jenni Vartiainen, Vesterinen Yhtyeineen, Portion Boys, Arttu Wiskari, ABREU, Mariska, Bee sekä STIG. Lisää artisteja sekä muuta festariohjelmaa julkaistaan talven aikana!Suosittelemme hankkimaan festariliput mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, saat ne edullisemmin. Lippujen hinnat nousevat tapahtuman lähestyessä. Mitä aikaisemmassa vaiheessa ne ostat, sitä edullisemmalla ne saat! Erityisesti VIP-liput on aikaisempina vuosina myyty nopeasti loppuun.
FI
57 views
Buy Ticket
Read More

Leiri N:o 5
Elämänmakuinen kurkistus palaan lähes vaiettua paikallishistoriaaKesäteatterimme on ilostuttanut katsojia jo lähes 50 vuotta ja erityisesti teatterin alkutaipaleella esitykset käsittelivät paimiolaisuutta. Paimio700-juhlavuotena palaamme juurille ja kesäteatterissa nähdään avoimella käsikirjoitushaulla valikoitunut, Paimiossa vuosina 1945-1946 sijainneeseen internointileiriin sijoittuva musiikkinäytelmä Leiri N:o 5. Synkistä lähtökohdista huolimatta näytelmä on täynnä toivoa ja huumoriakin – leirillä rakastutaan, karataan ja laulaen kuljetaan kohti valoisampaa tulevaisuutta. Käsikirjoittaja-ohjaajana toimii Pekka Saaristo, säveltäjänä ja lauluvalmentajana Outi Ollila ja kapellimestarina Juho Paltta.
FI
45 views
Buy Ticket
Read More

RAPARPERITAIVAS
RAPARPERITAIVASKesäilta Göstan ja Leavingsin kanssaGösta Sundqvist on todellinen suomirockin suurmies, joka on jättänyt pysyvän jäljen suomalaiseen sielunmaisemaan. Raparperitavas on syväluotaus Göstan elämään ja musiikkiin. Esityksessä Gösta kertoo elämästään, nuoruudestaan, jalkapallosta, kappaleiden synnystä, ja maailman menosta – kaikki tämä göstamaisella huumorilla höystettynä. Illan mittaan hän tapaa monia ystäviään, ja myös hänen laulujensa hauskat henkilöt heräävät eloon.Esityksessä kuullaan kaikki Leevi and the Leavingsin suurimmat hitit, joten mahtavia kappaleita ja hulvatonta huumoria ei esityksestä puutu.Pääosassa huikea laulaja Voice of Finland – finalisti AJ Keskinen. Muissa rooleissa mm. useista musikaaleista tuttu Elisa Lairikko ja TV:stä tuttu Petri Lairikko, sekä muusikko Simo Stenman ym. Käsikirjoitus Katariina Leino.Ryhmämyynti sekä avustajaliput: myynti@musiikkiteatteri.fi / 044-3466713.
FI
27 views
Buy Ticket
Read More

Sininen uni
Tapio Parkkisen toivottu menestysnäytelmä tekee paluun 16 vuoden jälkeen Nokian kesäteatteriin!Sininen uni on elämänmakuinen ja koskettava tarina koko kansan rakastamasta nokialaisesta, Tapio Rautavaarasta. Rautavaaran unohtumattomat laulut kuljettavat katsojat matkalle Tapsan lapsuudesta urheiluareenoille ja lopulta musiikki- ja elokuvatähteyteen.Näytelmä vie katsojat nostalgisiin tunnelmiin, aivan kuten kesällä 2007 ja 2008, jolloin Sinisen unen näki yhteensä 20 000 katsojaa. Kesällä 2025 tämä lämminhenkinen klassikko tekee näyttävän ja toivotun paluun uudistettuna versiona kesäteatterimme kauniin luonnon helmassa. Näytelmän ohjauksesta vastaa Rami Saarijärvi, joka on sovittanut teoksen uudelleen yhdessä Tapio Parkkisen kanssa, mutta säilyttäen sen alkuperäisen tunnelman.Näytelmän musiikit sovittaa lahjakas teatterimuusikko ja harmonikkataiteilija Aleksi Laukkonen, ja lavastuksesta vastaa pitkän uran teatterissamme tehnyt lavastajamestari Tapio Huilla.25-henkinen, taitava ja energinen näyttelijäjoukkomme tuo Tapsan tarinan elävästi näyttämölle huumoria unohtamatta – juuri niin kuin hän sen itse kertoisi.4-14 -vuotiaat lasten lipulla
Avustaja EU:n Vammaiskortilla veloituksetta, lippu varattava teatterin toimistosta puh. 0503468464 tai 0503475102
FI
61 views
Buy Ticket
Read More

Suomipop Festivaali Oulu 2025
SUOMIPOP FESTIVAALEILLE UUSIA ARTISTEJA – TAPAHTUMIEN PÄIVÄKOHTAINEN OHJELMA JULKI
Oulussa järjestettävät Suomipop Festivaalit julkaisevat lisää ohjelmistoa kesän 2025 tapahtumiin. Samalla julkaistaan myös tapahtumaviikonloppujen päiväkohtaiset esiintyjäjaot molemmille paikkakunnille.
Uusina julkaisuina ovat mm. popkuningatar Kaija Koo, viime vuonna 15-vuotisjuhliaan viettänyt rapkollektiivi Gasellit, Melankolisten laulujen klubi-kiertueella Suomea tänä keväänä kiertävä Ellinoora sekä suomen kovimpiin livebändeihin kuuluva Roope Salminen ja Koirat. Heistä Kaija Koo ja Roope Salminen & Koirat nähdään Oulussa perjantaina Ellinooran ja Gasellit lauantaina.
Oulun uusia julkaisuja ovat festivaalilla torstaina esiintyvä suomiräpin suurmies, viime syksynä kehutun EK2-albuminsa julkaissut Elastinen, perjantaina tapahtumassa nähtävät Vain Elämää –ohjelman uusimmalla kaudella valloittanut Ilta sekä upeista tulkinnoista ja koskettavista kappaleistaan tuttu Suvi Teräsniska sekä lauantain ohjelman kruunaavat suomirocklegendat Eppu Normaali ja Ismo Alanko. Oulun ohjelma tulee täydentymään vielä kahdella artistilla myöhemmin kevään aikana.
Aiemmin festivaaleille on julkaistu jo Suomen suosituin rockyhtye Haloo Helsinki!, viime kesänä paluun festarilavoille tehnyt Jenni Vartiainen, Kohti sydänpeltoja -jättihitistään tuttu Vesterinen Yhtyeineen sekä energinen ja vauhdikas Portion Boys. Muita aiempia julkaisuja ovat laulaja-lauluntekijä Arttu Wiskari, popsensaatio Mirella, viimeistä kesää ennen tauolle jäämistään kiertävä ABREU, monipuolinen muusikko ja musiikintekijä Mariska, Viimeisiä Sanoja ja Sä puhuit enkeleistä -kappaleistaan tuttu Bee sekä valloittava viihdyttäjä STIG. Torstaina nähdään Haloo Helsinki!, Mirella ja Mariska, perjantaina Vesterinen yhtyeineen, Portion Boys ja ABREU sekä lauantaina Jenni Vartiainen, Arttu Wiskari, Bee ja Stig.
7. kertaa järjestettävän Oulun lipunmyynti on edennyt hyvää vauhtia. Viime vuonna Jyväskylän ja Oulun festivaalit keräsivät tapahtumiin yhteensä 47 000 kävijää. ESIINTYJÄT
TORSTAI 10.7: Haloo Helsinki!, Elastinen, Mirella, Mariska, TBA, TBA
PERJANTAI 11.7: Kaija Koo, Vesterinen Yhtyeineen, Portion Boys, ABREU, Suvi Teräsniska, Ilta, Roope Salminen & Koirat
LAUANTAI 12.7: Eppu Normaali, Jenni Vartiainen, Ellinoora, Gasellit, Arttu Wiskari, Ismo Alanko, Bee, STIG
Facebook
| Instagram | @suomipopfestivaali | #suomipopfestivaaliLippujen varausaika 2 päivää.Pääsyliput vaihdetaan rannekkeeseen.
VIP-LIPPU:
Suomipop Festivaali tarjoaa VIP-vieraille artistien lisäksi yllätyksiä, elämyksellisyyttä ja pientä arjen luksusta festivaalivierailuun.
VIP-paketti sisältää:
VIP-passin ja rannekkeenOma check-in palvelupiste tapahtuman sisäänkäynnillä, sekä maksuton narikkapalveluSisäänpääsyn festivaalialueelle VIP-kaistoja pitkinPääsyn VIP-alueelle, josta hyvät näkymät molemmille esiintymislavoille sekä omaa erikoisohjelmaaVIP-alueen omat ravintolapalvelut sekä wc’tVIP-hostit vastaamassa viihtyvyydestäsi VIP-alueellaHerkullisen VIP-menun (yksi ruokailu per päivä)
Huomioithan, että VIP-lippua ei voi maksaa kulttuurieduilla.
Avustajat VIP-alueillaAvustajaa tarvitseva
vip-asiakas voi tuoda avustajan mukanaan VIP-alueelle maksutta. Avustaja
saa tällöin avustajarannekkeen, jolla liikkua avustettavan asiakkaan
kanssa alueella. Avustajaranneke ei oikeuta ruokailuun, mutta sen voi
ostaa erikseen paikan päällä.
SAAVUTETTAVUUSAvustaja pääsee aina
tapahtumaan veloituksetta, mutta avustettavan on ostettava pääsylippu.
Myynnissä oleva ”Pyörätuoli + avustaja” -lippu on tarkoitettu vain
pyörätuolia käyttävälle asiakkaalle. ”Asiakas + avustaja” -lippu on
tarkoitettu kaikille sellaisille asiakkaille, jotka tarvitsevat
avustajaa päivittäiseen toimintaansa.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten.
TURVALLISEMPI TILAOstamalla lipun sitoudut turvallisemman tilan periaatteisiimme. Lue lisää Nelonen Media Liven nettisivuilta!
FI
47 views
Buy Ticket
Read More

Kekkonen- syntymästä kuolemattomuuteen
KESÄTEATTERI: KEKKONEN - SYNTYMÄSTÄ KUOLEMATTOMUUTEEN Riemastuttava veijarikomedia Urho Kekkosen elämästä ja teoista! Viisi näyttelijää ja kymmeniä hahmoja maailmanhistorian merkkihenkilöistä aina Kennedysta ja Stalinista Paavo Väyryseen!
FI
85 views
Buy Ticket
Read More

Ilmasta rahaa
Ilmasta rahaaIlmasta rahaa (Cash on delivery) on Michael Cooneyn hulvaton farssi, josta ei puutu väärinymmärryksiä ja valkoisia valheita.Mikko Laine (Eppu Salminen) on jäänyt työttömäksi ja koska palkkaa ei enää tule, niin rahaa tarvitsee saada hinnalla millä hyvänsä. Mikon hämmästykseksi sosiaaliviranomaisilta on tarjolla kaiken maailman avustuksia ja niitä tuntuu saavan varsin helposti. Keksityille henkilöille maksetaan tolkuttomia tukia ja rahat päätyvät Mikon taskuihin.Kaikki tuntuu menevän mallikkaasti, kunnes yhtenä päivänä Kelan tarkastaja Jantunen (Heidi Kiviharju) saapuu yllättäen tarkastuskäynnille. Tukalasta tilanteesta irti pyristelevä Mikko vetää keittämäänsä soppaan mukaan ystävänsä Otto Pellin (Janne Kataja). Ja ennen kuin tämä riemukas karuselli pysähtyy, on soppaa hämmentämässä nähty myös hautausurakoitsija, seksuaaliterapeutti ja monta muuta hervottoman hauskaa hahmoa.Päärooleissa hauskuuttavat Janne Kataja ja Eppu Salminen.Muissakin rooleissa näemme maamme eturivin koomikoita: Tom Lindholm, Petra Karjalainen, Jere Riihinen, Heidi Kiviharju, Aku Sajakorpi, Tuire Salenius, Maija Siljander sekä Idalilja Raipia.Ohjaus on Panu Raipian.Esityksen kesto on noin 2 h 10 min sis. väliajan.Hinnat:Peruslippu 44 €Eläkeläinen 42 €Opiskelija/lapsi 36 €Työtön 39 €Ryhmä min. 20 lippua 41 €Ryhmä min. 50 lippua 40 €Ryhmä min. 100 lippua 39 €Ryhmä min. 150 lippua 38 €Ryhmä min. 300 lippua 37 €Show & Dinner min. 20 lippua 75 €Show & Dinner min. 50 lippua 72 €Show & Paella min. 20 lippua 56 €Show & Paella min. 50 lippua 55 €SHOW & DINNERTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Ruokailuun varataan aikaa n. 1,5 h. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille.Ruokajuomiksi voi tilata esim. 2 kaatoa viiniä per henkilö. Ruokajuomat laskutetaan jälkikäteen käytön mukaan. Erityisruokavaliot voi ilmoittaa meille vahvistuksen yhteydessä ja myös kasvisvaihtoehto on saatavilla pyydettäessä.SHOW & PAELLATeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia komediagrillin herkullisen kanapaellan ennen tai jälkeen esityksen. Ruokailuun varataan aikaa n. 1,5 h. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Paella-paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Ruokajuomiksi voi tilata esim. 2 kaatoa viiniä per henkilö. Ruokajuomat laskutetaan jälkikäteen käytön mukaan. Erityisruokavaliot voi ilmoittaa meille vahvistuksen yhteydessä ja myös kasvisvaihtoehto on saatavilla pyydettäessä.Jos haluatte tarjoilut (ei alkoholijuomat) samalle laskulle lippujen kanssa, niin tarjoilutilauksen voi tehdä varauksen vahvistusvaiheessa Lipputoimistomme kautta.VÄLIAIKATARJOILUTVäliaikatarjoilut tai muut tarjoilut esityksen yhteyteen voi tilata lippuvahvistuksen yhteydessä Lipputoimistostamme.Tai ne voi tilata viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä puh. 0207 288 388 tai suoraan verkkokaupasta www.juhlatalonpalvelut.fiYLEISINFO KATETUSSA ULKOILMAKATSOMOSSAHUOM! Katsomolohkot A, B, G JA H ovat anniskelualuetta eli K18!Tarkoittaa, että ko. katsomoihin saa ottaa mukaan Ravintolastamme ostetun minkä tahansa juoman. Muihin katsomon osiin saa ottaa mukaan alkoholittomat juomat.
FI
83 views
Buy Ticket
Read More

SUOMIPOP FESTIVAALI OULU - 2 PÄIVÄÄ TO-PE K-18
Suomipop Festivaali 10.-12.7.2025 Jyväskylässä ja Oulussa - Liput myynnissä nyt!Kotimaisen musiikin suurjuhla Suomipop Festari rantautuu kahteen kaupunkiin heinäkuussa! Lavalle molemmissa kaupungeissa nousevat mm. Haloo Helsinki!, Jenni Vartiainen, Vesterinen Yhtyeineen, Portion Boys, Arttu Wiskari, ABREU, Mariska, Bee sekä STIG. Lisää artisteja sekä muuta festariohjelmaa julkaistaan talven aikana!Suosittelemme hankkimaan festariliput mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, saat ne edullisemmin. Lippujen hinnat nousevat tapahtuman lähestyessä. Mitä aikaisemmassa vaiheessa ne ostat, sitä edullisemmalla ne saat! Erityisesti VIP-liput on aikaisempina vuosina myyty nopeasti loppuun.
FI
53 views
Buy Ticket
Read More

SUOMIPOP FESTIVAALI JYVÄSKYLÄ - TORSTAI VIP K-18
Suomipop Festivaali 10.-12.7.2025 Jyväskylässä ja Oulussa - Liput myynnissä nyt!Kotimaisen musiikin suurjuhla Suomipop Festari rantautuu kahteen kaupunkiin heinäkuussa! Lavalle molemmissa kaupungeissa nousevat mm. Haloo Helsinki!, Jenni Vartiainen, Vesterinen Yhtyeineen, Portion Boys, Arttu Wiskari, ABREU, Mariska, Bee sekä STIG. Lisää artisteja sekä muuta festariohjelmaa julkaistaan talven aikana!Suosittelemme hankkimaan festariliput mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, saat ne edullisemmin. Lippujen hinnat nousevat tapahtuman lähestyessä. Mitä aikaisemmassa vaiheessa ne ostat, sitä edullisemmalla ne saat! Erityisesti VIP-liput on aikaisempina vuosina myyty nopeasti loppuun.
FI
54 views
Buy Ticket
Read More

Lottalehto
Lottalehto on Satu Rämön ja Satu Kontisen lumoava lastenkirja, josta Panu Raipia on dramatisoinut uutuusnäytelmän koko perheelle.Serkukset Satu ja Saga viettävät kesää Lauttasaaren Lottalehdossa vaarinsa ränsistyneellä kesämajalla.Vaari on kuitenkin oudon hiljainen ja heti ensimmäisenä yönä maja joutuu ilkivallan kohteeksi.Tytöt päättävät ryhtyä selvittämään, mistä oikein on kyse. Mikä vaarin mieltä painaa ja kuka häiritsee Lottalehdon rauhaa.Ohjaus Heidi Kiviharju.Kesto on noin 1 h 30 min väliaikoineenHinnat:Peruslippu 25,50 €Lastenlippu 22,50 €Perhelippu 21,50 € (min. 4 hlöä)Ryhmä 20 hlö 20,50 €Ryhmä 50 hlö 19,50 €Koululaisnäytökset arkipäivien aamupäiväesitykset koululais- ja lapsiryhmät 11 €VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Pyörätuolipaikat
Saliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua.Vaihtomaksu ilman joustoa 8 € / lippu.RyhmätKoululaisryhmien sekä muiden ryhmien lippuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta puh. 0207 288 388.
FI
86 views
Buy Ticket
Read More

TANGOKATU 1PV TO K-18 - SEINÄJOEN TANGOMARKKINAT 2025
Tangokatu / Vip To-La 10.-12.7.2025.Tangokadulla tanssitaan ja lauletaan kolme päivää Tango-ja Iskelmätaivaan kirkkaimpien tähtien kanssa. Tangokadulta löydät loistavan livemusiikin lisäksi laadukasta ruokaa ja juomaa. Satumaateltasta löytyy myös 600m2 tanssilattiaa innokkaimmille tanssijoille. Vip-alue on rajattu päälavan viereen ja sieltä pääsee väljemmin seuraamaan lempiartistien esiintymisiä. Vip-alueelta löydät myös rauhallisemman Lounge -teltan jos haluat istua iltaa ystäviesi tai yhteistyökumppaniesi kanssa. Lounge -teltassa myös esiintyjiä joka päivä vain Vip -asiakkaille. Myös maittavaa Vip-ruokaa on tarjolla loistavassa Tango & Juurella PopUp -ravintolassa unohtamatta loistavia juomia! Huom! Vip -lipulla pääsy myös Tanssitaloon (Uimahalli-Urheilutalo).Laulukilpailun Finaali Lauantai 12.7.2025 klo 19.00”Tangomarkkinoiden Laulukilpailun Finaali kisataan Tango Areenassa. Jälleen etsitään uusia Kuninkaallisia. Tule seuraamaan jännittävää Finaalia jossa kruunataan vuoden 2025 Tangokuningatar ja Tangokuningas.
FI
62 views
Buy Ticket
Read More

Pulkkinen Live
Pulkkinen LiveHEITÄ VAPAALLE JA ANNA TYRÄN RYTKYÄ.Hyvät naiset ja herrat! Pulkkinen Live tömäyttää klassikkosarjan hahmot lavalle elävänä koko komeudessaan. Uunituoreissa sketseissä mm. radiotoimittaja Osmo, nyrkkeilijä, kopiovastaava, äänimies Esko ja Sauli. Koe lähietäisyydeltä sumeilematta ovellaan seisova Pulkkinen sekä hänen ylväs paljashipiäinen vulkaaninen alkuvoimainen olemuksensa, ilman ainuttakaan harha-askelta poispäin miehisyyden lähteiltä. Pulkkiseen ei ajanhammas iske. Nyt ollaan asian ytimessä!Heitä vapaalle ja koe Pulkkinen -show livenä!Ohjaus ja käsikirjoitus Jari SalmiRooleissa Jari Salmi ja Teemu KoskinenKesto n. 2t sisältäen väliajan"Missä Mane, vai menikö se panee...kalijat jähtyy? Halo? Nyt on pikapalaverin paikka. No wittu tämmöstä amatööritouhua taas. Pistä Elvistä tulemaan ja kovaa."
FI
32 views
Buy Ticket
Read More